Puutalon kantovälinerintamalla on tapahtunut täydellinen läpimurto:
Päikkärimurmeli täystyytyväisenä rengasliinassa!
Kantovälinealkuhan meillä oli aika takkuinen. Silvalle ostettiin silloin aikoinaan trikoinen kantoliina, Manduca ja trikoiset kantolenksut – mutta ei eijei. Tirppa ei vaan kertakaikkiaan viihtynyt niissä. Tai meillä ei riittänyt tarpeeksi motivaatiota opetella, vaikka YouTube-opetusvideoita jonkin verran katseltiinkin.
Silvan vauva-ajan jälkeen kantaminen sentään on sujunut: noin yksivuotiaana Italian-reissulla alettiin käyttää Stokkelta saatua kantoreppua selässä; ja se olikin tosi hyvä. Ja Thaimaan-reissullehan me sitten saatiin se Ospreyn kantorinkka, joka on ihan huippu. Joel käyttää sitä Silvan kanssa melkein päivittäin.
Mutta mutta. Tämä vauva-ajan kantaminen. Tosi moni on meille suositellut kantoliinaa tai reppua arjen helpottajana: siinä voi sylkytellä vauvaa samalla, kun puuhastelee naperon kanssa. Leikkipuistoissakin tätä yhdistelmää käyttäviä äitejä näkee paljon.
Niinpä taas yritettiin suhtautua positiivisin mielin uuden vauvan kantamiseen – ehkäpä tällä kertaa onnistutaan? Mutta Seela sanoi sekä trikooliinalle että Manducalle (niin kuin melkein kaikelle muullekin): ÄÄÄÄÄÄ.
*******
Moni meille vinkkasi, että kannattaa vaan reippaasti pyytää kädestäpitäenapua joltain osaavammalta. Ja itse asiassa oon kyllä nähnyt tuossa meidän lähi-kylätalollammekin ilmoituksia kantoliinatapaamisista. ÄÄÄÄÄÄ-vauvan ja naperon kanssa sellaiseen lähteminen kuitenkin (siihen alkuun ainakin) tuntui vähän liian hooceeltä – sellaisessa tilaisuudessa kun kai olisi suotavaa pystyä kuuntelemaankin vähän. Plus että täysin kantoliinaurpona tuollaisiin lähtemisessä muutenkin on mulle jotenkin liian iso kynnys. Vaikka just silloinhan sitä tietysti pitäisi mennä apua kysymään…
Apuun tuli Anu.
Sain nimittäin sähköpostia kantoliinaohjaaja Anu Mäkiseltä, jolla on myös oma kantamiseen liittyvä yritys ja verkkokauppa, nimeltään Kantaen. Anu (niin kuin moni muukin) vakuutti, että kyse saattaa olla vain pienestä niksistä tai säädöstä ja itselle sopivan kantovälineen löytämisestä. Ja Anu lupasi tulla meille kotikäynnille tirpan päikkäriaikaan niin, että saadaan ihan rauhassa harjoitella. (Kiitos!)
Anu näyttää oikeaoppisen rengasliina-asennon.
Ensimmäiseksi Anu tsekkasi meidän omat kantovälineet, sen kaverilta käytettynä (lue: melkein käyttämättömänä) ostetun pitkän trikooliinan ja Manducan. Molemmat saivat täyden hyväksynnän, hyviä kuulemma ovat. Seela veteli sikeitä päiväsängyssä, joten opettelimme niiden käyttöä vauvanukella. Joo hyvin meni – mutta otetaanpa siihen yksi rimpuileva ÄÄÄÄ-vauva, niin johan tuleekin vähän realistisempaa haastetta…
Anulla oli mukanaan myös hänen itse myymiään kantovälineitä: Tula-kantoreppuja ja rengasliinoja. Anu vinkkasi erityisesti tuosta rengasliinasta – että se voisi olla helppo ja nopea tapa ottaa syliä vaativa vauva kyytiin esimerkiksi ihan täällä kotosalla. Jos (kun) Seelan sylivaatimushetki kuitenkin osuu just samaan aikaan, kun tirppaa pitä laittaa syömään tai potalle tai minne nyt ikinä. Anu vieläpä lupasi meille tuollaisen (oranssin!) rengasliinan testikäyttöön.
Sain rengasliinaan ensin kädestäpitäenopastuksen vauvanuken kanssa ja sitten myös vastaheränneen Seelan kanssa. Seela sanoi liinalle kommentiksi painavan ÄÄÄÄÄ. Ensikosketus ei ehkä ihan mennyt nappiin, mutta ajattelin että hemmetti vie nyt aion tuon liinan kanssa vielä yrittää. Siinä vaiheessa onnistumisena olisin pitänyt jo sitä, jos tuo vauva olisi millään keinoin edes noin 15 minuuttia tyytyväisenä….
Anun opastuksella tehty ensimmäinen asettelu – hmm no helppohan se tietysti vauvanukella on…
Kantoliinaopastajan lähdettyä kokeilin ensin parit kerrat noilla tutuilla välineillä: trikoisella pitkällä liinalla kietaisuristisidonnassa (suht onnistuneesti) sekä Manducalla (edelleen epäonnistuneesti). Ei mitään erityistä läpimurtoa vielä näillä.
Sitten rengasliina. Joel oli jo ihan hanskat tiskiin -tilassa ja manasi, kun meillä on TAAS yksi uusi käyttämättömäksi jäävä kantokapistus.
Ekat omat kokeilut rengasliinankin kanssa olivat vähän haparoivia (ÄÄÄÄÄ), ja Joel (vastentahtoisesti) auttoi liinan ähertämisessä. Mutta muutaman harjoittelun jälkeen: bingo! Ensimmäisellä onnistuneella kerralla Seela viihtyi siinä tyytyväisenä puolisen tuntia. Ja toisella kerralla vauveli vetäisikin sitten jo parin tunnin hyvät päiväunet liinassa.
Wohoo!
Sen jälkeen tuo rengasliina on ollut totaalimenestys. Seela on nukkunut jo noin kymmenisen kertaa siinä hyvät, pitkät päiväunet. Liina (ja vauva) päällä oon nyt potattanut Silvaa, syönyt lounasta, blogannut, juonut rauhassa kahvit ja he he tänään kävin jopa vessassa nukkuva tyyppi liinassa. Etenkin jumppapallolla pomputtelu & rengasliina ovat ihan lyömätön yhdistelmä – sen avulla esimerkiksi bloggaan juurikin nyt.
Oikeasti mä rakastan tuota kapinetta.
…ja vastarannankiiski-Joelkin on sillä jo harjoitellut.
En todellakaan ole vielä mikään pro tällaisen käytössä opastamaan, mutta pari (Anulta saatua) vinkkiä voisin rengasliinasta jakaa:
- Liinan asettelu rinkulaan kannattaa tehdä eka kerralla mahdollisimman hyvin. Sen jälkeen sitä ei tarvitse tehdä kokonaan uusiksi joka kerran vaan voi vain ”järjestellä rypytyksen” uudestaan siistiksi.
- Olennaista on se, että kangas kulkee tuossa rinkulassa suht tasaisesti – silloin saa täsmällisesti kiristettyä oikean kohdan
- Liina kannattaa ennen käyttöä pestä ja ”nuhjata”; mitä kuluneempi liina, sen paremmin se liukuu tuossa kiristettäessä
- Vauvalle, joka ei vielä kannattele päätään, tehdään jonkun kangaspalan avulla (itse käytän omaa huiviani) kaulus
- Opettele ensimmäiset kerrat silloin, kun sekä vauva että kantaja ovat tyytyväisiä ja hyvinsyöneitä :)
Ööö äää onpa noita muuten vaikea kirjoittaa :) Kysykää joltain osaavalta kaverilta, kädestäpitäenapu on kyllä ihan parasta!
*******
Myös Anua voi tilata maksusta kotikäynnille, joko privaatisti tai kaverin kanssa – tai esimerkiksi babyshowereille.
TAI (vink vink!) voi bongata yleisen maksuttoman kantoliinaesittelyn, tulevia Kantaen-esittelyitä ja opastuksia täällä Helsingissä on nettisivujen mukaan näköjään kaksi:
Leikkipuisto Tullinpuomi, 1.7. klo 10-11.30
Skidit festarit, 26.7. klo 10-15
…ja omien leikkipuistojen ja kylätalojen ilmoituksista voi tietty kans bongata erilaisia kantoliinatapaamisia!
*******
Niin joo, pakko kertoa. Iloisena uutisena kerroin eräälle henkilölle, että ”jee jee tuo kantoliina on ollut ihan menestys – Seela nukkuu siinä nykyään joka päivä hyvät päiväunet ja saan hyvin puuhasteltua Silvan kanssa siinä samalla”.
Mitä saankaan vastaukseksi…? ”Ihanaa”? ”Onneksi olkoon, mahtavaa”?
Ei, vaan:
”Voi kamalaa. Nyt se sitten oppii siihen eikä enää muualla suostu olemaankaan.”
Huokaus. I rest my case.
1
Nannannaa
26.6.2014 at 17:57No jospa mä sit sanonkin sulle, että ihanaa, onnea! (Miks ihmeessä joidenkin ihmisten pitää aina teilata?) Oikeesti tosi kiva juttu, että rengasliina toimii teillä. :) Toinen on niin söpönen liinassaan. :)
CougarWoman
26.6.2014 at 19:24Haha, nyt joudut kantelemaan tyyppiä siinä siihen asti, että muuttaa pois kotoa. Tietty. Mitäs läksit, oma vika.
Anna Blue Eyes
26.6.2014 at 21:53Seela vaan siirtyy riippukeinuun, eikä koskaan muuta kotoa.
Tilia
26.6.2014 at 19:25Hienoa, että onnistui! Lapset on monissa jutuissa aika muutosvastarintaisia, mutta kun aikuinen vähän tuuppaa eteenpäin, sitten aletaankin tykätä siitä, mitä varmuuden vuoksi ensin vastustettiin…
Eli kannattaa sitä pitempääkin liinaa välillä kokeilla, nyt kun vauveli ylipäänsä liinaan on tottunut. Tai ainakin sitten, jos paikat menee jumiin yhdellä puolella kantamisesta. :)
Oma kokemukseni on liinailu- ja kestovaippaihmisistä, että heillä kyllä riittää intoa neuvoa toisia, eli reippaasti vaan kyselemään, vaikka mitään ei tieteäisi valmiiksi.
(Ja noihin perhekahviloihin yms. tapahtumiin kyllä kannattaa ponnistautua lähtemään, koska siellä selviää, ettei sen niin auvoista aina muillakaan ole. Itse olen noista aina vähintään sen verran saanut virtaa takaisin, mitä kotoa lähtemisen ponnistukset ovat olleet. Ja niitä uusia kavereitakin, joista oli aiemmin puhetta. Just tänään törmättiin kadulla yksiin vauvakerhokavereihin vuosien takaa, olipas kiva nähdä heitä ja kummasti ne oli toistenkin lapset kolmessa vuodessa kasvaneet!)
Paprika (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 20:08Niin vaan meillekin sanottiin kun neitiä kanniskelin vauvana (kun ei viihtynyt muualla) että se ei tule ikinä nukkumaan kuin sylissä, mutta kyllä vain tuo 1v jo nukkuu esim. rattaissa ja sängyssä! Ei hätää, ei sitä OIKEESTI tarvii aina kantaa!!
Kärttyri
26.6.2014 at 20:26Apua!!
What has once been seen, can not be unseen.
Viimeisessä kuvassa näyttää siltä kuin sulla olisi yksi jättimäinen rinta. Ja nyt hahmoaan sen kuvan koko ajan niin. Oon niin pahoillani!!
Kristaliina
26.6.2014 at 20:54Hahahahaha, oi ei – nyt toi munkin silmään näyttää siltä :D
Kristaliina
26.6.2014 at 20:55PS. Onks tää kosto siitä, kun ”pilasin” porukoilta sen Pipsa Possun…? :D
PiritaV (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 16:20ON :D
Mutta joo, siis meidän ”vaativan vauvan” kanssa tuo kantoliina + jumppapallo -combo tuli enemmän kuin tutuksi. Tuntui välillä, että olen jo jostain kohdasta varmasti kasvanut kiinni noihin välineisiin :)
Vierailija (Ei varmistettu)
2.7.2014 at 16:21edit: apua, miten mä väsymyksissäni luin, että ”onks tää nyt sama kuin se Pipsa Possu -gate.. sori :)
Pipa25 (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 20:36Siis c’moon. Nyt on PAKKO kommentoida ekan kerran sun blogia. Ei, minulla ei ole yhtään lasta. Ei, en ole raskaana. Ja ei, en ole edes ajatellut hankkia lapsia vielä pariin vuoteen. MUTTA SILTI luin tämän sun kantovälineläpimurto-postauksen alusta loppuun, sillä sun tekstiä vaan on niin mahtavaa lukea ja siitä jää aina hymy huulille! Pientä kritiikkiä niistä lyhyistä postauksista, kun niillä kerroilla en saa nauttia tästä arkipäivän sarkasmistakin tunnetusta blogista pidempään. Ehkä myös siitä syystä, että elämäsi on hyvin pitkälle (blogista saadun kuvan perusteella) oman elämäni vastakohta, olen koukussa! Jatka samaan malliin (peukku)!
Vierailija (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 20:55En kestä noita ”nyt pilasit sen kun et opettanut yksin nukkumaan jo synnärillä” ja etenkin ”ootappas kun…”-tyyppejä! Minä ainakin tein melkein alttarin manducalle kun lapsi alkoi siinä viihtymään ja sain kaksi käteä käyttöön. Jokainen oppii nukkumaan sängyssä, kantovälineeseen rauhoittunut kitisijä on maailman kaunein asia. UGH. Olen puhunut.
tintinna (Ei varmistettu)
30.6.2014 at 08:13Ostin käytettynä Maya wrap pouchin ja en todellakaan tienny kuinka tärkeä väline siitä vielä tulis! Mun poika itki itkemistään tossa kuukaus sitten (2kk iässä) ja MIKÄÄN ei rauhottanu. Keksin pistää sen liinaan ja se joka ikinen kerta rauhottu ja nukku kerrankin kunnon päikkärit. Mikä rauha siitä tuleekaan, ja se todella ON maailman kaunein asia kun vauva vihdoin kyynel vielä silmässään tuhisee liinan sisällä. Se oli loistava reissussakin, sekä ruokakaupassa tai missä vaan tulee kamala raivokohtaus.
Mä inhoon ENITEN noita ”ootas vaan” tyyppejä. Ja muutenkin negatiivisia kitisijöitä. Jos vanhemmat löytää hyvän keinon vauvalleen juuri sillä hetkellä ja iloitsee siitä, on turha tulla itkemään siitä että 15-vuotiaana ei enää kantoliina auta. Haloo. :D
Mun mielestä muutenkin on aivan turha miettiä esimerkiksi että miten 3-vuotiaana päästään sitten siitä tutista eroon, kun se auttaa juuri nyt, kolmikuisena? Huoh.
Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 21:14No mahtavaa! Meidän esikoinen oli liinassa _tosi_ paljon vauvavuonna (ja juuri vessakäynteihinhän liina on ihan paras – vauva sylissä se on aika hankalaa ;) ). Rengasliinaa käytin sen ollessa jotain puolitoistavuotias kun sille tuli sellainen aina-välillä-on-pakko-päästä-syliin -kausi. Mutta kyllä sekin vaan kouluun on mennyt ihan omin jaloin.
Mrs Firehill (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 21:20Jeah! Nyt saat sit kädet käyttöön. Meidän mutrusuu nro 2 ei suostunut kantoliinaan, rengasliinaan tai rintareppuun ollenkaan neljään ekaan kuukauteen. Suurin syy oli se, että tytsi on niin jäntevä ettei suostunut laittamaan jalkoja koukkuun. ”Minähän seison”, hän ajattelin pikkupikkuvauvana. Ei auttanu mikään asentomuutos. Ei vaan suostunut oleen jalat kuin tikkusuorana.
Nyt sit 7kk iässä rintareppua menee…jotenkin… sillä siitähän ei nää eteenpäin vain vaan sivuille joten hän vääntää itsensä sellaiseen kieroselkäiseen s-asentoon ja koittaa tihrustaa eteenpäin. Huoh. Ja toisaalta naurattaa kuin raukka niin katsois eteen eikä voi. Siispä kannan häntä kotona ja tytsi nauttii – isompi haluaa tietty yhtaikaa syliin, joten kannan häntäkin roikottamalla mahasta :) Ja HABA KASVAA! :)
ps. jos tulee ”tylsää” joku sadepäivä, tulkaa kylään, vaikka hela familie!
Tilia
27.6.2014 at 13:58Kantorepussa selkään, niin näkee eteenpäin! On muuten aivan toista kantajan hartioillekin kuin etupuolella keikuttelu! Selässä jaksaa kantaa vaikka maailman tappiin asti…
Anu Mäkinen (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 21:51Iih, ihanaa! Tästä jäi hyvä fiilis! Kiitos, että sain käydä opastamassa :)
Ps. Toivoa on, että lukioiässä lapsi sitten jo laskeutuu rengasliinasta jaloilleen…
Hip (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 21:59Hianoo, onnittelut onnistuneista liinailuista! Meillä on (nyt 9 kk) refluksikkotyttö, joka sai pienempänä säännöllisesti raivareita vaunuissa ja mukana kulkenut rengasliina oli ainoa pelastus kun tyttö piti saada syliin kantoon.
Huomasin muuten noista kuvista, että vauva on aseteltu vähän enemmän toiselle lonkalle. Itse kannoin ihan edessä mutta tuohan olisi parempi asento, pitää testata ja pitää mielessä mahdollisen pikkusisaruksen osalta. Se on joskus pienestä kii!
Papyli
26.6.2014 at 22:02Hei jee! Hyvä juttu :)
Itse sillon trikooliinan kanssa taistelin yksinäni ja sain aikaiseksi vain Väinölle huutoitkun.. Mutta kun ystävä tuli kädestä pitäen näyttämään yhden hyvän solmun/sidoksen (miksi niitä kutsutaan..), sen oikeasti oppikin. Ja pikkuherra viihtyikin sen jälkeen hyvin liinassa. Se oli aika ihanaa kun oli kädet vapaana!
MarjaH (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 22:55Jee! Kantoliina (kudottu, metsän värinen) pelasti mut kun tyty oli ihan pieni: sektiohaavan takia en saanut vaunuja siirrettyä ulos talosta, ja liina oli ainut keino päästä haukkaamaan happea. Oli vielä jonkinmoiset pakkaset helmikuussa, mutta hyvin pieni tarkeni liinassa äidin takin alla. Itse opiskelin netistä, että miten vauva sinne sidotaan, ketään liinailevaa en tuntenut ja uutena paikkakunnalla en osannut tukihenkilöä etsiäkään… Myöhemmin siirryttiin Manducalla kantamaan :)
Aloin myös kestovaippailemaan aikanaan samalla ”minähän selviän tästä”-asenteella, kun ympäristö piti ituhippinä enkä tuntenut ketään toista kestoilevaa. Onneksi mummi innostui kutomaan villahousuja :)
Vierailija (Ei varmistettu)
26.6.2014 at 23:55Meidän pelastus tyytymättömän vauvan kanssa oli Manduca ja itkuisimpina päivinä tyyppi oli siinä lähes koko päivän syöttöja ja vaipanvaihtoja lukuunottamatta. Silloin ajattelin jo itsekin, että mitenköhän tämä sängyssä jatkossa nukkuu, kun repussa nukkui monen tunnin unia ja sängyssä/vaunuissa jonkun minuutin. Mutta kas, viikot teki tehtävänsä ja nyt 3,5 kuisen kanssa huomaan että välillä on mennyt päiviä ilman reppuilua. Nauti siis vauvan läheisyydestä, tuo kantoaika voi jäädä lyhyeksikin.
Taija (Ei varmistettu)
27.6.2014 at 09:09Juu siis älä vaan totuta vauvaa lämpöön ja läheisyyteen, se on ihan kauheeta kun se vielä viis vuotiaanakin… Noita ”päteviä” neuvoja kyllä riittää. Me tehtiin aikanaan kaikki mahdolliset virheet vauvan nukutuksessa – nukutettiin syliin, viereen, sitteriin, manducaan, tuttipullo suussa ja varmaan tehtiin kärrynpyöriäkin – mutta kuin ”kostoksi” kaikille kauhistelijoille, tyttö alkoi nukkua täysiä öitä jo 4-kuisena. Joo, meillä varmaan vaan kävi hyvä tsägä tämän suhteen, mutta pointti onkin siis se, että miksi ihmeessä ei saisi kokeilla ja käyttää kaikkia mahdollisia apukeinoja, jos niistä on Sillä Hetkellä apua. Mietitään sitä ihan kauheeta muutosvaihetta sitten, kun sen aika on ja nautitaan nyt siitä ihanasta rauhasta. Vauva katselee tätä maailmaa niin eri kantilta, (jotkut) aikuiset vaan on päättänyt, että pienen pitäisi pärjätä mahdollisimman omillaan jo syntymästä saakka. Sehän ei oo luontevaa vauvalle. Onnea hienosta läpimurrosta, upeeta! :)
Kati K. (Ei varmistettu)
27.6.2014 at 09:41Tuosta tuli mieleen se, kun meidän vauvalla (nyt lähes 2 v.) oli sellainen aika, jolloin se halusi nukkua päikkärit vain sylissä. Siinä nukkuikin sitten pitkään, vaikka yöunet nukkui kyllä omassa sängyssään. Sain myös kuulla siitä samanlaista kommenttia… No, tuota vaihetta kesti ehkä pari viikkoa, sitten halusi yhtäkkiä nukkua vain vaunuissaan. Eipä se sinne syliin tosiaan jäänyt. Nukkuu nyt kaikki päikkärit ihan omassa sängyssään (ei suostu nukkumaan vaunuissa enää). :-)
Raissi
27.6.2014 at 09:53Minun vakiovastaus noihin saat sitte loppuelämäs tehdä sitä ja tätä – päivittelyihin:
– Sitä vartenhan äitysloma/hoitovapaa meidän yhteiskunnassa on, jotta vanhemmat voivat heijata, hyssyttää, halata ja suukottaa lapsiaan. Just nyt se minun päivän tärkein tehtävä.
Ella F.
27.6.2014 at 14:06Mä oon ihan kade kun sulla on tuollainen asiallinen vastaus ollut valmiina :) Mä vaan tyyliin oon mutissut jotain haistatteluja takaisin :D
Raissi
27.6.2014 at 14:28Saa käyttää, mut ei oo pakko ;D Ja voi lisätä vikaan lauseeseen myös yhden ON – sanan. Se on perjantaiiii…
Kristaliina
27.6.2014 at 14:25Heh joo miksiköhän tällaiset ei koskaan tule mulle mieleen oikealla kohdalla… Usein sitä vaan tuijottaa mykkänä, että täh. Jälkikäteen sitten itsekin kyllä keksin kaikenlaista, laidasta laitaan :)
ilsaaa (Ei varmistettu)
27.6.2014 at 14:09Haha, sama ”voi ei”-ajatus tuli mullekin mieleen. Lähinnä oman vaativan vauvani ensimmäisiä kuukausia muistellen. Hän ei viihtynyt vaunuissa, sitterissä tai leikkimatolla minuuttia kauempaa. Lopulta päikkärit onnistuivat ainoastaan liinassa noin 4-kuiseksi asti, jolloin opetettiin nukahtamaan omaan sänkyyn tassuttelun avulla. Alun perin oli suuri helpotus löytää kantoliinailu, jolla itkuinen vauva rauhoittui, mutta sekin vaati yleensä puoli tuntia intensiivisiä tanssiaskelia ja laulelua. Myöskään istuminen ei liinan kanssa onnistunut, vauva heräsi heti. Kotitöiden kanssa sama juttu. Lopulta ensimmäiset 4 kuukautta lapseni elämästä vietin seisten ja samalla edestakas steppaillen tietokoneen äärellä ja kaurakeksejä napsien. Ruuanlaittokin oli liian kolisevaa puuhaa pienelle. Lopulta kehoni oli aivan romuna ja jumissa, sillä parhaimmillaan seisoin, tanssin ja steppasin liina päällä 10-12 tuntia päivässä. Suurin osa tästä menee varmasti epävarmuuteni piikkiin, en vain uskaltanut sinnikkäämmin kokeilla ja opettaa vauvaa nukkumaan muualla (tai edes sietämään elämän ääniä tai paikallaan oloa). Toivottavasti teillä sujuu liinailun kanssa paremmin kuin meillä, tätä keksi-tanssi-seisomisdieettiä en nimittäin suosittele kenellekään ;) Positiivista tässä ”kauhutarinassa” on se, että onpahan tuostakin rankasta ajanjaksosta hengissä selvitty!
anuma (Ei varmistettu)
27.6.2014 at 23:22Appiukko (nyt jo 70+) oli sitä mieltä, että me pidetään poikaa liikaa sylissä ja pilataan koko lapsi!! Pistin iän ja vanhanaikaisuuden piikkiin asian enkä kommentista piitannut – mutta onhan se vähän jäänyt hämmästyttämään kun asian edelleen muistan. Pilataan lapsi, ehkä joo jos pidettäisiin väkisin sylissä – mutta muuten en näe, että läheisyydessä olisi pienintäkäön vaaraa. Poika on nyt 5-vuotias ja saa tulla syliin, kainaloon ja halimaan niin paljon kun haluaa – kasvaa kamalaa vauhtia eikä se loputtomiin jatku!
Saaristossa (Ei varmistettu)
28.6.2014 at 00:00Ihanaa kun löytyi sopiva kantoväline! Meillä on kannettu molempia lapsia (trikooliinassa ja Manducassa) PAAALJON. Esikoinen selvästi halus olla ihossa kiinni niin paljon kuin mahdollista ja kantovälineet antoi mulle mahdollisuuden tehdä kotijuttuja samalla vaikka vauva oli ”sylissä”. Pikkusisko taas päätyi kantovälineisiin, jotta sain touhuta esikoisen kanssa samalla kun vauva nukkui/söi/hengaili muuten vaan liinassa. Puistossa ja kaupungilla liikkuminen oli tosi helppoa kun vauva on repussa mukana koko ajan.
Mutta voi tuo kommentti… Voisin kirjoittaa pitkät pätkät siitä kuinka hyvää läheisyys tekee vauvoille (mm aivojen kehitykselle), kuinka turvalliseksi ja rakastetuksi lapsi tuntee olonsa turvallisen aikuisen sylissä , ja ettei pientä vauvaa voi tavallisella, turvallisella ja luonnollisella hoitamisella mitenkään hemmotella piloille, vaan näiden asioiden pitäisi olla jokaiselle lapselle itsestäänselvyys. (Ei, kaikkien ei tarvitse käyttää kantoliinoja, mutta kantoliinalla ei voi myöskään ”hemmotella lasta pilalle” tai ”totuttaa liian hyvään”.)
Lapsen luontainen uteliaisuus ohjaa hänet sitten aikanaan tutkimaan itsekseen maailmaa. Toiset tekevät sen nuorempina ja toiset vanhempina, riippuen lapsen luontaisesta temperamentista. Ja kun lapsi saa turvallisuuden tunteen läheisyydestä turvallisen aikuisen kanssa, hän saattaa itsenäistyä jopa keskivertoa nopeammin.