Käveleskelimme eräänä aurinkoisena päivänä Benalmadenan Paloma-puistossa, jossa vilistää vapaina mm. pupuja, kanoja ja muita pieniä söpöläisiä.
Yhtäkkiä kohdallamme tapahtui ihan kauheita. Espanjalainen perhe oli hyökännyt kanapoikueen kimppuun. He hihkuivat innoissaan kädet täynnä pullanmurusia. Kanaemo kaakatti henkensä edestä kauhuissaan, tipupoikue hajaantui paniikissa. Perheen alakouluikäinen poika yritti kaikin voimin talloa tipujen päälle. Perheenäiti nauraarätkätti vieressä.
Reaktiomme oli alkukantainen ja täysin suunnittelematon.
”NO!!! NO!!!! NO!!!!!!!!!”
Sekä minä että Joel huusimme kaikin voimin ja ryntäsimme kohti perhettä. Heilutimme käsiämme hädissämme. NO!!!!!
Perhe ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä räyhäsimme. Omituiset suomalaiset, noita pitää ehkä varoa? Yritimme selittää kauhun sumentamalla kielitaidolla: NO MOLESTAS POLLOS!!!! Tai jotain. NO NO NO tuli ainakin selvästi, tärisimme kiihtymyksestä. Paikalle välikohtaukseen säntäsi myös espanjalainen mies, joka (käsittääkseni) yritti selittää perheelle, että mitä väärää he oikein tekevät. Yrittävät tappaa tipuja.
Tapauksesta jäi paha olo pitkäksi aikaa. Mitäköhän se naurava perheenäiti olisi sitten tehnyt, jos poika olisi osunut tipuun ja se olisi jäänyt liiskaksi kengän alle…? Olisiko vielä naurattanut?
Valitettavasti tuo tilanne ei ollut mitenkään ainutkertainen. Ihan sillä samalla käynnillä puistossa näimme lapsia, jotka yrittivät potkia puluja tai jahtasivat kiinni pupuja. Estimme poikaporukkaa rikkomasta isoja lasipulloja. Espanjalaisten suhde eläimiin ja luontoon (ja sen myötä lasten kasvatus siihen, miten eläimiin ja luontoon suhtaudutaan) näyttäisi olevan hyvin erilaista kuin Suomessa.
Meidän havaintojen mukaan moni muukin asia on lasten ja kasvatuksen suhteen eri tavalla Suomessa ja Espanjassa – toki perhekohtaiset erot ovat kaikkialla suuria laidasta laitaan. Mutta noin niin kuin keskimäärin ja meidän kokemina. Tässä viisi havaintoamme; havaintoalue vain yksittäinen Fuengirolan alue kolmena talvena, ja verrokkikohteena omat kokemukset ja havainnot suomalaisesta kasvatuksesta. Varmasti on perhekohtaisen lisäksi myös alueellista vaihtelua niin Suomessa kuin Espanjassakin.
Saa korjata tai täydentää, jos tiedätte paremmin tai teillä on omia havaintoja!
1. Espanjassa lapset ovat osa elämänmenoa
Tämä on niin ihanan vapauttavaa: lasten kanssa et ole täällä koskaan tiellä. Leveätkään vaunut ahtaalla jalkakäytävällä eivät ole tien tukkona kenellekään, et kuule selkäsi takaa ärtynyttä murinaa lasten kanssa kaupassa tai näe ”miksi nuo matkustaa ruuhka-aikana” -mulkaisuja bussissa. Tai kummastelevia katseita iltakymmeneltä ravintolan päivällispöydässä.
Sen sijaan lapsille jutellaan, heitä ihastellaan ja silitellään. Guapa! Guapa!
Lapset myös otetaan mukaan. Perheet liikkuvat ja käyvät ravintoloissa. Lapset ovat elämässä mukana.
Toisaalta joskus meno on suomalaisen lapsiperheen näkökulmasta aika kakofonista. Lapset saattavat juosta rallia pitkin ravintolan lattiaa, kiipeillä ikkunalaudoilla ja pöydillä eikä kukaan sano mitään. Aikuiset juttelevat omia juttujaan eikä kukaan kiellä. Kyllä: olen monestikin pyöritellyt salaa silmiäni. Meidän lapset eivät i-ki-nä saisi käyttäytyä noin. Joissain asioissa espanjalainen meno saa minut tuntemaan oloni varsinaiseksi tiukkapipokasvattajaksi.
Pisteet menevät silti: Espanjalle.
2. Etuilu sallittua
Suomalaisia vanhempia moititaan kännykän selailusta hiekkalaatikon äärellä, mutta espanjalaiset eivät edes ole siinä äärellä. Usein leikkipuistojen penkit ovat varsinaisen leikkialueen aitojen ulkopuolella. Aikuiset istuskelevat niillä eivätkä monesti edes vilkuile siihen suuntaan, missä lapset porhaltavat.
Tämä kärjistystä, mutta (useammin kuin suomalaiset) juuri espanjalaiset lapset etuilevat liukumäissä ja ryöstävät toiselta lapselta keinun pelkästään röyhkeästi ottamalla. Vanhemmat eivät monestikaan kiellä tai puutu – ehkä siksi, että eivät näe.
”Vahvempi voittaa” -ajattelu tuntuu olevan vallalla etenkin poikien kasvatuksessa (tyttöjä ehkä ohjataankin enemmän oman vuoronsa odottamiseen ja jakamiseen). Esimerkiksi kerran pallomeressä noin 8-vuotiasta poikaa meinasi alkaa itkettää, kun pikkusisko (ehkä 6-vuotias) pommitti poikaa palloilla. Vapaasti käännettynä pojan isä totesi , että”yhy yhy yhy, sinähän olet isompi, puolustaudu”, ja tönäisi aika rajusti pojan takaisin pallomereen.
Sukupuolistereotypiat näyttävät olevan vahvat sekä siinä, millaista käyttäytymistä lapsilta odotetaan ja miten heidät puetaan. Seelaa kutsuttiin vauvana jatkuvasti pojaksi, sillä hänellä oli värikkäitä (mm. kirkkaanpunaista) vaatteita eikä pelkkää vaaleanpunaista. Eikä korvareikiä.
Pisteet menevät: Suomelle.
3. Äidit ovat kotona, isät usein leikkipuistossa
Perheen sisäiset sukupuoliroolit näyttävät olevan vielä perinteisemmät kuin Suomessa. Usein äiti on pienemmän sisaruksen kanssa kotona, ja vie ja hakee koululaista kouluun. Välissä on ohjelmassa kotitöitä ja ruoanlaittoa, ja sillä aikaa pienempi lapsi leikkii kotona tai patiolla. Vauvajumppia, -muskareita, perhekerhoja ja muita kotivanhemmille suunnattuja päiväsajan harrastuksia ei juurikaan ole. Paitsi suomalaisten vanhempien keskuudessa suomeksi.
Toisaalta vapaapäivinä ja iltaisin leikkipuistoissa ovat yllättävän paljon juuri isät lasten kanssa. Usein olen arvioinut äiti-isä -suhdeluvuksi noin 20-80, kun Suomessa suhdeluku on ehkä juuri toisin päin. Toisaalta olemme kellosta katselleet, että ehkä juuri noina ”isien leikkipuistohetkinä” äidit ovat kotona päivällistä laittamassa.
Päiväkodeissa ryhmäkoot ovat suurempia kuin Suomessa (3-vuotiaita saattaa olla 20 yhdessä ryhmässä ja heillä vain yksi hoitaja) ja ”koulu” aloitetaan 3-vuotiaana. Toisaalta koulu on senikäisenä vielä paljolti päiväkotimaista leikkiä.
Pisteet menevät: Suomelle.
4. Luonto- ja eläinsuhteessa kirittävää
Tiputarinasta näki varmasti aika selvästi, että espanjalaisten eläinsuhteessa on valitettavasti kehitettävää. Myös esimerkiksi koiria kohdellaan kaltoin.
Vaikka aikoinaan Koffin puiston laidalla asuneena olin eri mieltä, sanon silti näin: suomalaiset myös ovat aika tarkkoja luonnon roskaamisen kanssa. Näyttäisi, että espanjalaisten puistossakäynneiltä jää enemmän roskaa ympäristöön kuin mitä Suomessa tapahtuisi. Poislukien Koffin puisto kesäviikonloppuisin.
Pisteet menevät: Suomelle.
5. Espanjalaiset eivät ulkoile säällä kuin säällä
Suomessa sataa kissoja, koiria ja hevosia, ja lapset möyrivät reippaasti vedenpitävissä vermeissä mudassa. Espanjalaiset puolestaan eivät ulkoile sateella. Tai kylmällä. Tai lämpimällä, joka on heidän mielestään kylmää :) Jos sateella menee leikkipuistoon ja siellä on muita lapsia, voi olla aika varma, että hekin ovat suomalaisia.
Espanjalaisilla lapsilla ei ole (vielä?) sään- ja leikinkestäviä teknisiä varusteita, vaan usein ulkoiluvaatteina on vaikkapa tytöillä paksut sukkahousut ja hame, pörrökengät (eivät kestä kastumista) ja muhkea karva- tai untuvatakki. Söpöä, mutta ei kovin käytännöllistä.
Toisaalta sanottakoon, että täällä on varmaan huono ilma sen verran harvoin, että silloin voi ehkä hyvällä omatunnolla olla sisällä. Espanjalaiset kuitenkin viettävät paljon aikaa ulkona.
Pisteet menevät: Suomelle reippaudesta, Espanjalle stressaamattomuudesta.
Suomi sai ehkä näissä viidessä kohdassa enemmän pisteitä, mutta se ei ole mikään ihme: mehän ollaan suomalaisia. Usein tietysti ”oikeammalta” tuntuu se, mihin on itse omassa kulttuurissa oppinut. Olisi vastavuoroisesti kyllä tosi kiinnostavaa ja silmiäavaavaa lukea espanjalaiselta sivustakatsojalta (koska sivustakatsojan asemasta itse tietysti kirjoitin) havaintoja siitä, miltä suomalainen lastenkasvatus näyttää heidän silmillään katsottuna.
Todennäköisesti täällä leikkipuistossa espanjalainen vanhempi katselee, että kylläpä nuo kulkevat jatkuvasti lastensa perässä. Aika tiukasti näköjään ovat kieltämässä ja kyttäämässä lapsiaan koko ajan, ehkä aika tiukkapipoisia vanhempia nuo suomalaiset…? Ja lapset on aina puettu tuollaisiin sporttivaatteisiin eikä yhtään suloisesti – eihän noilla tytöillä ole edes isoja rusetteja eikä korvareikiä! Ja ehkä vähän aggressiivisiakin ovat ne suomalaiset vanhemmat: yksikin perhe tuli meille räyhäämään Paloma-puistossa, kun olimme rauhassa leikkimässä tipujen kanssa.
Ha ha.
Kuitenkin se ihan ensimmäinen kohta, josta meni pisteet Espanjaan, oli kyllä tosi vahva ja tärkeä kohta. Ihana kohta. Espanjalaiset perheet ja lapset näyttävät enimmäkseen onnellisilta ja hyvinvoivilta, ja lapset ovat luonteva osa elämää, eivätkä mikään rajoite. Myös isovanhempien rooli on vahva.
Mainittakoon vielä, että täällä Fugessa varmasti monet suomalaiset perheet kasvattavat lapsensa hyvin suomalaisittain (niin kuin mekin). Etenkin suomalais-espanjalaiset perheet varmasti parhaimmillaan pystyvät noukkimaan molemmista kulttuureista ne parhaat palat <3
Mitäs mieltä olette, kuulostaako tutulta? Oletteko havainnoineet samaa vai jotain ihan muuta…?
65
Tessa
16.1.2018 at 13:56En tiedä on kreikkalainen näkökulma ihan sama kuin espanjalainen, mutta kreikkalainen isäni sanoi mulle kun lapsiani suomalaisittain komensin jostain (hänen näkökulmastaan) turhasta, että en kai minä halua kasvattaa suomalaisia robotteja! Eli hänen mielestään täällä ei lapsille anneta tilaa tehdä omia virheitä, omia päätöksiä, eikä opeteta ottamaan itse vastuuta mistään. Ja ei just saisi ikinä kiukutella, tai suuttua, tai mokata.
krista
16.1.2018 at 14:01Oi! Nämä eri kulttuurien näkökulmat on kyllä niin silmiäavaavia! Ja on niin hassua, että suomalaisia nykyvanhempia haukutaan lepsuiksi, mutta silti sitä eri ympäristössä vaikuttaa ihan tiukkapipokasvattajalta :D Mutta valtavan hyvä pointti isältäsi! Kääks kasvatetaankohan me suomalaisia robotteja…?
–
Aaa ja sellainen unohtui jutusta, että mulle ainakin stereotypioissa etelä-eurooppalainen kasvatus on sellaista tiukempaa kuria (kun taas suomalaiset on lepsumpia). Mutta sitä ei ainakaan täällä näy, pikemminkin lapsia EI komenneta vaan annetaan mennä aika valtoimenaan. Joskus toki kuulee ärähtämisiäkin. Kaikkien kansalaisuuksien suusta, myös omasta :D
Tessa
16.1.2018 at 14:11Kyllä täällä on ehdottomasti enemmän kuria. Mun molemmat vanhempani ovat sitä mieltä, että mä oon aivan liian ankara, vaikka monet suomalaiset varmaan pitää mua lepsuna. Minä olenkin kasvatuksessani tietysti löytänyt kultaisen keskitien :p
Tessa
16.1.2018 at 14:04Aaa ja joskus muistan kun Kainilla on naapurin tytön kanssa jotain kränää (siis Ateenassa) ja mä meinasin mennä puuttumaan siihen, niin tytön äiti sanoi että lapset setvii itse lasten kärhämät.
krista
16.1.2018 at 14:38Mä teen tuota kotona (johonkin pisteeseen asti) siksi, kun en aina jaksa :D Mutta joo oon mäkin usein kärppänä välejä setvimässä jossain leikkipuistossa, ainakin tarjoamassa sellaista aikuisen tukea, että ei ihan ”vahvimman oikeudella” mennä vaan opitaan reiluutta. Ja kotonakin mä siis lapsille sanon, että ”ratkaiskaa tämä yhdessä niin, että lopputulos on reilu ja molemmilla jää hyvä mieli”. Ja sit seurailen, että miten menee :D
Milla Periaatteen Nainen
16.1.2018 at 14:26Aah, tää on mun lempiaiheita! Ja oon siitä paljon kirjoittanut itsekin, ja allekirjoitan kaikki havainnot.
Erityisesti oon joutunut puuttumaan paljon juuri eläinten kohteluun (ja noh, kun tekee vapaaehtoistyötä koiratarhalla niin siellä se vasta naamalle iskeekin), mutta myös kaikki muu! Ja olen ajatellut tehdä kunnianhimoisesti oikein POSTAUSSARJAN siitä miten kaikki on niin erilaista, hyvässä ja pahassa, alkaen aina raskauden seurannasta ja suosituksista siihen, että kolmekymppiset asuvat usein vielä kotona… On myös todella vapauttavaa, että olemme kaikki myös oman kulttuurimme lapsia ja täysin erilaisilla kasvatusvalinnoilla voi saada aikaiseksi oikein hyviä lapsia.
krista
16.1.2018 at 14:29Hei oisit vaan linkannut sen sun aiemman tekstin tähän kans! :) Tai saanko mä? Kantsii lukea siis myös Periaatteen naiselta tämä: https://periaatteennainen.com/2016/04/03/ne-pienet-kasvatuserot/ Tavallaan eri näkökulmista havaintoja, mutta useammalle näistä itsekin nyökyttelin, että ”kyllä, kyllä”.
–
Mä en olen huomannut ylipainoa juurikaan täällä, mutta makean napostelua kyllä. Ja just ei kypäriä jne. Nyökyttelen, kyllä kyllä… Tee ihmeessä postaussarja!
Napalmilaama
16.1.2018 at 14:52Tosi hyvä postaus, tällaiset kiinnostaa! On niin hassua miten asiat voi olla ihan toisin, tai ainakin näyttää hyvin kummalliselta toisesta näkökulmasta! Olisin veikannut itse juurikin, että espanjalaiset kasvattavat rennommin, ja että lapset juurikin ovat luonnollinen osa elämää, kun täällä Suomessa jotenkin poikkeustila ja vähän tiellä… :( Toi eläinten kohtelu kuulostaa kyllä hurjalta; toisaalta ihan varmaan voi ollakin näin, että ne on ’vain elukoita’..?
Monesti varmaan onkin niin, että eri kulttuureista voi poimia hyviä näkökulmia ja sitten on myös niitä varjopuolia.
krista
16.1.2018 at 15:29Kyllä! Ja myöskin sellainen, että voi tykätä tosi paljon kulttuurista (niin kuin me rakastetaan eloa täällä) ja silti nähdä siinä myös varjopuolia. Samoin omasta kulttuurista näkee hyvä ja huonompia, ja mikään ei ole yksiselitteisesti juuri ”parempaa jossain muualla”. Mä tätä kirjoittaessa mietin, että eihän näytä siltä, että valittaisin/arvostelisin liikaa espanjalaista tapaa. Mutta sit ajattelin, että tämähän on vain sitä, että näen, miten hyvin Suomessa just noissa asioissa asiat on. Ja vastaavasti espanjalaisessa kulttuurissa on paljon-paljon asioita (rentous, elämänasenne), josta me suomalaiset voidaan ottaa oppia.
–
Eri kulttuureista oppimista siis! Avartavaa nähdä, miten asioita hoidetaan toisin, ja välillä ei edes ihan sterotypioiden mukaan (kuten esimerkiksi mulla ois ollut se sterotypia, että espanjalainen kuri on aika kovaa ja lapset vähän ”alistettuja”, näin ei kuitenkaan ollenkaan ole vaan jopa vähän päinvastoin).
Venla
16.1.2018 at 14:59Kiintoisaa!
Mun kaksi vanhinta lasta syntyivät Lontoossa. Muutettiin takaisin Suomeen, kun esikoinen oli reilut kaksi vuotta. Olen lisäksi elänyt Englannissa perheessä, josssa oli pieniä lapsia. Tästä on kyllä jo aikaa, mutta käsittääkseni eroja on yhä. Luulen, että monessa jutussa Suomi on se poikkeava maa lastenkasvatuksen suhteen.
Eroja, listaten ensin sen Lontoon tavan:
1) toi vaatetus. Missä on kuravaatteet? Ei missään, koska lapset eivät uiskentele kurassa. Musta on ihanaa, että Suomessa uiskentelevat. Sukupuolittuneempaa pukemista oli kuin Suomessa, vaikka Suomessakin osataan tää. Mutta tästä toki aikaa.
2) Ruuan suhteen ei niin tarkkaa. Lapset saa syödä sipsejä, karkkeja yms mielin määrin koska haluavat. Napostellakin voi kuinka usein tahansa. Suomessa taas tää on aika harvinaista.
3) Hampaidenhoidon suhteen ei myöskään tuolla niin tarkkaa. Ei purkkaa, ei stressiä siitä kauan niitä hampaita harjataan.
4) Muut englantilaiset ja britit kutsuivat lontoolaisia kylmiksi, etäisiksi jne. Silti siellä autettiin lastenvaunujen kanssa, tarjottiin mulle hyväkuntoiselle, nuorelle odottavalle äidille paikkaa täpötäysissä kulkuneuvoissa (jopa vanhukset tarjosivat!), avattiin ovia jne sata kertaa enemmän kuin Suomessa.
5) Lontoossa näin enemmän sitä, että vanhempi puhui lapsilleen häpeilemättä todella rumasti. Esim käski tämän pitää turpansa kiinni, ihan taaperon. Suomessa ei onneksi näin, tai ainakin mun silmään ja korvaan tosi harvoin. Oli se sielläkin harvinaista, mut oisko ollut sitä, että siellä on enemmän ihmisiä, jotka joutuvat elämään todella kurjissa oloissa.
6) A propos kurjat olot, luokkayhteiskunta – Suomessakin on ihmisillä keskenään eri lähtökohdat elämään, mutta level on ihan toista jossain Lontoossa. Näkyy toki lastenkasvatuksessakin – toiset käyttävät kalleimpia leikkikerhoja, yksityisiä lastenhoitajia jne ja jo ministä saakka jengi pyörii omissa etuoikeutetuissa/ vähemmän etuoikeutetuissa ympyröissään. Asuinalueet ovat paljon selkeämmin köyhien/rikkaiden kuin Suomessa jne.
7) Lontoossa jo melko pienen lapsen oletettiin osaavan tervehtiä, kiittää ja sanoa esim ’Excuse me’, jos sattui pääsemään röyhtäisy tms. Siis ihan tyyliin yksvuotiaan joka ei vielä edes osaa sitä kunnolla ääntää, vaan puhuu sen vauvakielellä. Kun miettii miten monia juttuja lastenkasvatuksessa siellä ei painotettu (Suomeen verrattuna), niin tää oli heille vielä tärkeämpi asia, ja se näkyi. Lisäksi näkyi se, että lontoolaiset aikuisetkin käyttävät tosi paljon kiitosta, anteeksia jne. Suomessa tähän kasvatetaan, mut ehkä aikuiset ei oo siinä niin hyviä ja sit se ei lapsiinkaan ihan yhtä ministä tartu.
Nää tuli näin äkkiseltään mieleen.
krista
16.1.2018 at 15:32Hei mahtavaa, kiitos tästä! Nyt tuli tosiaankin mieleen, että ehkä just Suomi on se ”poikkeava maa” joissain kasvatusasioissa. Koska vaikka Englanti ja Espanjan tuntuisivat olevan kulttuurinsa puolestaan kaukana toisistaan, niin näissä oli jopa yllättävyyteenkin asti yhteneväisyyksiä! Toki myös eroja, mutta silti.
–
Tuo hammaspuoli :) Mehän ollaan aika hammasneuroottisia, joten just puhuttiin, että onkohan meidän kokemukset ”vääristyneitä” siinä mielessä, että ei Suomessakaan ole moni niin tarkka. Mutta just tuota on täälläkin, että napostellaan paljon ja kaikkea makeaa. Ja ”hammaspastlillit” nyt ainakin taitavat olla aika suomalainen tapa :) Vai syödäänköhän niitä muuallakin? Hyvä tapa siis, ehdottomasti! Meillä on koko talven pastillit hamstrattu mukaan :D
Johanna
16.1.2018 at 15:30Samaan tipuepisodiin ollaan törmätty Torreviejan puistossa, jossa lintuja vapaana. Perhe liikkeellä, pienet lapset n.2-4vuotiaita. Kanaemo oli tipuineen kävelemässä, joita oli iso parvi. Lapset juoksivat tipuja kohti, hätistivät ne erilleen emostaan ja toisistaan. Ja vanhemmat vaan nauroivat. Mutta nauru loppui siihen kun kanaemo keräsi itsensä ja lähtikin jahtaamaan lapsia kovaa kotkottaen ja yrittäen nokkia, hahaa!! Siinä tuli lapsille kiire ja vanhemmille myös pelastamaan omat kultapallerot. Aivan oikein, käsittämätöntä käytöstä! Oma kielipää ei riittänyt siinä huutamaan mitään. Mutta näköjään siis ihan yleistä, kamalaa.
krista
16.1.2018 at 15:34Kanaemon kosto! Mutta siis uhhuhhuh, kamalaa :( Jotenkin meille suomalaisille kun on itsestäänselvää, että eläimiä kohdellaan hyvin ja silleen… …suojelevasti. Tosi (ikävän) yllättävää nähdä jotakin ihan erilaista käsitystä eläinten kanssa käyttäytymisestä.
-
16.1.2018 at 15:36Lisäisin tohon ehkä vielä sellaisen johdonmukaisuuden ja ennalta-arvattavuuden.. vai millähän sanoilla sitä parhaiten kuvaisi?. Espanjassa vanhempi voi yhdessä hetkessä leperrellä ja kehua lasta maasta taivaisiin, ja seuraavalla minuutilla läpsitään poskelle. Suomessa nyt ei ehkä sitä ylistysproosaa niin heru, mutta lapsi sentään voi luottaa siihen, että tuo mieliala ja käytös ei tuosta hirveästi heilahda.
Milla Periaatteen Nainen
16.1.2018 at 15:45Ha haa, mä kirjoitin tuossa Kristan linkkaamassa postauksessani just tosta, mitä meillä sanotaan ”avokämmen tai ei mitään”-kasvatukseksi :D .
krista
16.1.2018 at 16:57Joo just näin! Tuo Millan ”avokämmen tai ei mitään” on tosiaan tosi kuvaava termi!
n
17.1.2018 at 09:47Tähän täytyy kommentoida, että lapsena pohdin kovasti sitä, miten nukkumaan mennessä vanhemmat saattoivat menettää hermonsa, kun ei syöty nätisti iltapalaa/pesty hampaita, mutta sitten hetken päästä toivotettiin hyvät yöt ja annettiin iltapusut hyvillä mielin. Joskus siis mielialakin muuttuu ja olihan se kiva mennä sovussa nukkumaan :)
krista
17.1.2018 at 18:01Auts, tunnistin itseni :D Aikuisena siis… Auts :)
Lilah
16.1.2018 at 22:02Aika jännä tuo teidän puistokokemus. Me oltiin siellä lomaviikolla useampana päivänä tunteja eikä kukaan kertaakaan kohdellut eläimiä huonosti. Lasten touhuihin en itsekään ihan herkästi puutu mutta toki jos joku on kovasti alakynnessä. Itse olen asunut saksassa lapsiperheessä eikä sielläkään kuravaatteita ollut mutta ipanat rymysivät ilmankin kiitettävästi. Sikäläisestä kasvatuksesta silmäänpistävin ero oli hyvien käytöstapojen opettaminen puheen tasolla – saksalaista ilman teitittelyä, dankea ja bitteä ei taida ollakaan.
krista
16.1.2018 at 23:04Tuo tapahtui itsenäisyyspäivänä, mikä oli myös espanjalaisten pyhäpäivä (perustuslain päivä), jolloin espanjalaisia perheitä oli hurjasti liikkeellä – se varmasti selittänee, miksi saman käynnin aikana nähtiin niin monta noita tapauksia. Viime vuonna nähtiin silloin tällöin jotain pientä, mutta ei tässä mittakaavassa :(
Hollannikas
17.1.2018 at 10:02Me ollaan täällä Hollannissa ja täällä myös samantyyppisiä eroja. Eli paljon rennompaa kuin Suomessa. Yksi suuri ero on että täällä annetaan kaikkien kasvattaa omalla tyylillään kun Suomessa on fiilis että kaikki samalla tyylillä ja sitten kyräillään. Onko ksylitolia annetyu joka aterian jälkeen varmasti? Vertailu on suomalaisten juttu enemmän. Me tosiaan valitaan parhaat palat kahdesta kulttuurista. Lapsilla on ulkovaatteita mutta ei tosiaan mitään Suomi-tasoa. Saavat kuitenkin rymytä rauhassa. Tarhassa sanoivat että hyvä että on noi vaatteet ja että saavat olla paljon ulkona. Osa vanhemmista taas haluaa että lapset ovat sisällä ja askartelevat. Ihan oma valinta ja ei kannata stressata.
Ja ei – en ole nähnyt onneksi täällä eläinten kiusaamista.
krista
17.1.2018 at 18:04Joo Suomessa on vähän sellainen ”yhden oikean tavan etsintä” akuutisti päällä, eli vanhemmat haluavat sen PARHAAN asian hoitaa asian x. Ja sitten tulee ehkä niitä keskusteluräjähdyksiäkin, kun joku kokee, että joku toinen tekee asian VÄÄRIN – imetys, hoitoonlaitto ja mitä näitä nyt on. Toisaalta varmasti taustalla on paljon sitä, että halutaan omalla lapselle vain sitä parasta; ja sitten pilkkivä tuska siitä tietoisuudesta, että ”yhtä oikeaa parasta” ei ole olemassa. Jotain tällaista, selitinpä sekavasti :D
.
Oonko oikein ymmärtänyt, että Hollannissa on muutenkin jotenkin sellainen aika rento ja suvaitsevainen kulttuuri? Mun mielikuvissa ainakin!
Puumis
17.1.2018 at 10:22Mä olisin varmaan mennyt tallomaan niitä kakaroita. o_0
krista
17.1.2018 at 18:05No pakko myöntää, että pienimuotoinen aggressio puski kyllä pintaan itsellänikin :D Sellainen spontaani ”heikomman puolustamisen” reaktio…
Lilah
17.1.2018 at 13:10Se tuli vielä mieleen noista ryhmäkoista, että onhan ne hurjan suuria Suomessakin nykyään: 3 täyttäneitä saa olla kolmella kasvattajalla 28. Ja käytännössähän aamusta ja iltapäivästä on hetkiä, että hoitajista yksi ei ole vielä tullut tai on jo lähtenyt siltä päivää. Tässä kohtaa kiittelen kovasti omaa päiväkotiamme, jossa ei kasvatettu ryhmäkokoja lain sallimiin mittoihin. Lisäksi 3:n ryhmässä oli pari vielä syksyllä alle kolme vuotiasta, joten maksimi jää alle 20 lapsen. Kyllä siinäkin vauhtia ja ääntä riittää!
krista
17.1.2018 at 18:19Joo ovat liian isoja Suomessakin, mutta sitten kun vertaa tähän meininkiin täällä, niin yhtäkkiä näyttääkin vähän erilaiselta. Mutta silti: on se Suomessakin liian iso, ehdottomasti. Ja etenkin jos on sairauspoissaoloja, joihin ei löydy sijaista ym.
–
Käsittääkseni tällä siis alle 1-vuotiaita on 8 lasta per hoitaja. 1-2 -vuotiaita 18 lasta per hoitaja, ja 2-3-vuotiaita… oisko se sit se 20, nyt en ole ihan varma. No nyt löytyi yksi mahdollinen oikea lähde, eli 3-6 -vuotiaat on samassa ryhmässä esikoulussa ja heitä on 20-25 lasta yhdellä aikuisella. Aika hurjaa.
hoitaja päiväkodista
17.1.2018 at 18:423-5 vuotiaiden kokopäiväryhmässä saa olla yhtä aikuista kohden enintään kahdeksan lasta, eli 24 lasta kolmella aikuisella:)
krista
17.1.2018 at 18:48Kiitos tiedosta! Ja tosiaan vaikka ryhmäkoko ON iso Suomessakin, täällä tuollaisella ryhmällä olisi vain yksi hoitaja, kun Suomessa kuitenkin kolme… Aika hurjaa!
Lilah
17.1.2018 at 21:43Joo mä kirjoitin näköjään väärin kun ajattelin 3×8 niin tuli 28. Mut nuo yhdelle hoitajalle olis jo lasten säilytystä eikä varhaiskasvatusta. Tosin suomessakin käsittääkseni kaksi puolipäiväistä lasta lasketaan yhdeksi kokonaiseksi vaikka olisivat paikalla samaan aikaan. Ja tuo sijaisten puuttuminen taitaa olla aika tavallista.
Mervi
17.1.2018 at 13:22Hyvin samanlaisia huomioita minullakin. Espanjassa tosiaan lapset ovat osa elämää ja se onkin ihan mahtava paikka harjoitella lasten kanssa vaikkapa ravintolakäyttäytymistä (Suomessa kun saa useinkin hyvin pahoja katseita osakseen jos vie lapsen ravintolaan).
Tuon eläinten kaltoinkohtelun olen minäkin huomannut. Lasten kansallishupi on pulujen perässä juokseminen ja niiden kiinni ottaminen (joka onneksi yleensä jää vain yritykseksi). Koirat hankitaan usein lapsille leluiksi ja lasten annetaan retuuttaa niitä miten sattuu. Olen hyvinkin usein mennyt näihin tilanteisiin väliin ja aina saan vähän ihmettyneitä katseita espanjalaisilta.
Psst! Tosi mahtavastihan sait suusi auki espanjaksi, vau! ;)
krista
17.1.2018 at 18:27Totta, täällä on jotenkin ihanan rentoa käydä lasten kanssa ravintolassa! Ja sillä tavallahan sitä tosiaan oppii sitä ravintolassakäymistä <3
-
Joo, tuota pulujahtia näkee paljon! ONNEKSI eivät saa niitä kiinni, mutta jotenkin pahalta se näyttää...
-
Tuosta espanjan kielestä muuten: mun suurin pakkausharmitus on täällä se, että mä en löydä mun Espanjan-kirjaa mistään! Olen IHAN varma, että sen pakkasin, mutta nyt kun olen täällä päässä etsinyt, niin ei... Ihan viikoittain tulee sellaisia juttuja, jotka haluaisin tarkistaa ja pitäisin kirjaa pöydällä, josta aina pääsisi kurkistamaan. Mutta ei, kirjaa ei vaan löydy. Oon jo harkinnut, että käyn paikallisessa suomalaisessa kirjakaupassa katselemassa, josko ostaisin uuden. Mutta ei se tietysti ole sama, kun oman kirjan välissä on kaikki omat muistiinpanot ja monisteet. Niisk... Ihan älytön harmitus. Ja se on var-mas-ti täällä jossain, mutta missä... Äh. Se olisi niin hyvää oppimista ja muistissapitämistä!
Wislabon
17.1.2018 at 13:22Eräs Espanjasta Suomeen muuttanut perheen äiti kyllä ihasteli sitä, että meidän päiväkodissa leikitään paljon enemmän kuin espanjalaisessa. Ehkä voi (ainakin toivottavasti) olla, että meillä pienten lasten oppiminen ja opettaminen on saatu puettua leikin muotoon.
Ja kurahousuja he vallan hämmästelivät, mutta jotenkin myönteiseen sävyyn kaikesta mm. joka säässä ulkoilusta (”maassa maan tavalla”) . Muutenkin kehuivat Suomea ja sen systeemejä monessa asiassa! :)
krista
17.1.2018 at 18:51Totta! Ja täällä tietääkseni aika monissa paikoissa ollaan ihan pulpeteissa (ja pupettien puutetta pidetään hyvänä erikoisuutena), vaikka kyse on ihan näistä 3-vuotiaista. Vaikka se ei ihan täysin koulumaista olekaan, niin silti ehkä Suomessa enemmän sellaista… …lapsena olemista <3
-
Ihana kuulla, että noin hyvältä vaikutti suomalaisten systeemit muuttaneen silmin. Ja onhan ne <3 Tosi moni asia Suomessa on lasten kanssa niin hyvin <3
kp
17.1.2018 at 14:55Me asutaan Englannissa ja tässä on mun mielestä jotain eroja Suomeen verrattuna (en ole Suomessa asunut lukion jälkeen joten vertailukohde on sukulaiset, ystävät ja blogit :p ). Itsellä 1.5 vuotias tyttö.
1. Hoitoon voidaan laittaa jo aikaisemmin kuin mitä Suomessa on tapana. Oma tyttäreni aloitti hoidossa 7 kuukautisena 3 päivänä viikossa ja oli 10 kuukautisesta lähtien 5 päivää viikossa hoidossa. Itse olen ollut tosi tyytyväinen päätökseeni.
2. Hoito maksaa (enemmän kuin asuntolainan lyhennys per kuukausi=, mutta musta tuntuu, että koska maksan, saan rahoilleni paremmin vastinetta, enkä ole samalla lailla poliittisten päätösten uhri.
3. Hoidossa ollaan pidempiä päiviä ja suurin osa syö myös illallisen hoidossa. Meidän tyttö alkaa hoidossa 7:30-9 välillä (riippuen mihin aikaan herätään) ja aamiaisen saa hoidossa tuolla välillä, eli ei ole mitään tarkkaa kellon aikaa. Me haetaan tyttö noin viiden aikoihin jolloin hän on jo syönyt illallisen (tää on musta ihan parasta koska vihaan sitä ruuan laittoa yms). Jotkut ovat hoidossa kuuten asti jolloin päiväkoti menee kiinni.
4. Ulos ei mennä joka päivä jos on vaikka huono sää. Onneksi tää ei mua enää kauheesti häiritse kun en itsekään viitti mennä ulos huonolla säällä.
5. Vaatetus ei ole tosiaan ihan samalla kannalla kuin Suomessa ja meidän haalari kylmemmillä säillä sai usein ihmettelyä. Toisaalta musta on jotenkin rentouttavaa, ettei tartte niin paljon stressata mitä laitetaan päälle 10 minsan rataskävelylle meiltä hoitoon.
6. Xylitoli-tabletit on ihan tuntematon käsite. Enpä tästäkään jaksa siis stressata :)
7. Lasten kasvua ei samanlailla seurata kuin Suomen neuvolassa ja kasvun seuraaminen on enemmän vanhemman omalla vastuulla. Meillä ei ees ikinä mitattu tytön syntymäpituutta, eikä pituutta olla muutenkaan mitattu kuin kaksi kertaa.
8. Yleensä ei katsota kieroon jos lapsi on mukana ravintolassa tai pubi-lounaalla. Alkoholia tarjoillaan myös tapahtumissa jotka on suunnattu esim vauvaperheille. Itse kävin vauvan kanssa äideille suunnattussa stand up komediassa päiväs aikaan, joka oli ihan oikeella komediaklubilla jossa myös baari oli auki mammoille :D
9. Koulut ja päiväkodit ovat arvosteltuja ja sillä mihin kouluun mennään on paljon enemmän väliä kuin Suomessa.
10. Niin kuin jo edellä mainittiin, käytöstavat ovat paljon isommassa roolissa musta kuin Suomessa.
Hmm, mun lista ei nyt suoraan käsitte vaan kasvatuseroja tosin. Mustakin meidän elämä on ehkä rennompaa kuin mitä se ehkä olisi Suomessa. Meillä nyt on tosiaan vaan yksi lapsi ja kummatkin vanhemmat ollaan kokopäivätöissä mutta musta tuntuu, että meillä ei ole mitään ruuhkavuosikonseptia (ei siis tunnu et olis kauhee ruuhka ja häslinki elämässä) mikä tulee monessa yhteydessä esiin Suomesta.
Lilah
17.1.2018 at 16:33Meillä ainakin se ruuhka syntyy monesta asiasta: lapsia on neljä eri ikävaiheissa, lasten puolesta sidosryhmiä on useita (koulu, kaverit, päivähoito, harrastukset…), koko perheen harrastukset, molempien vanhempien työssäkäynti (toisella reissutyö, talonrakennus/remontointi sekä eikä suinkaan vähäisimpänä sukulaiset. Kun ollaan asuttu samassa paikassa pitkään, on liuta sukulaisia joihin paitsi halutaan pitää yhteyttä niin joiden parhaaksi myös tehdään yhtä ja toista. Sekä tietysti vanhenevat isovanhemmat, jotka yhä useammin tarvitsevat pientä apua – toki ovat myös meille avuksi. Mutta muistan 10 vuoden taa kun esikoinen oli vauva eikä meilläkään vielä silloin voinut ruuhkavuosista puhua. Nyt tuntuu ettei niille näy loppua ihan lähitulevaisuudessa.
kp
17.1.2018 at 18:09Huhhuh, no tuossa onkin jo tekemistä :) Harrastukset, ja vielä monella lapsella, taitaa olla kans isossa asemmassa siitä ruuhkan määrästä.
krista
17.1.2018 at 18:57Ai hitsi näistä eroista lukeminen on mielenkiintoista, kiitos tästäkin hyvästä ja pitkästä kommentista! <3
-
Mm. tuosta hoidon hintavuudesta Englannissa mäkin oon kuullut! Ja myös oon nyt ihan vasta oppinut, että myös täällä Espanjassa päivähoito on yllättävän kallista! Hinta voi olla sellaista 400-500e/kk (eli Suomessa kalliin yksityisen luokkaa), vaikka tulotaso täällä on ihan huomattavasti pienempi kuin Suomessa.
-
Xylitol (ja happohyökkäykset, joiden takia ei saisi napostella) tuntuu olevan täälläkin kyllä ihan tuntematon juttu :)
K
17.1.2018 at 21:58Englannissa asuvana komppaan joka kohdan.:) Meilläkin päivähoitomaksut on huomattavasti enemmän kuin asuntolainan lyhennys/kk. Vaikka täällä tosiaan on päivähoito kallista niin siihen saa alennusta kun lapsi täyttää kolme. Siitä lähtien saa joko 15 tuntia/viikko ilmaiseksi jos toinen vanhemmista on töissä ja 30 tuntia/viikko jos molemmat on töissä. Tää auttaa jo paljon ja lapset menevätkin sitten 4v:nä kouluun, joka on ilmainen jos on julkinen. Ei siis tarvitse odottaa 7-vuotiaaksi asti. Tietenkin siihen päälle tulee vielä iltapäivähoitokustannuksia, mutta ne on paljon pienemmät kuin tarhamaksut.
Mäkin tykkään täällä siitä, että lapsille opetetaan käytöstapoja jo nuoresta ja koulussa esiintymistä niin se tulee sitten enemmän luonnostaan. Mistä en täällä tykkää niin on suuret tuloerot ja se jakaa ihmiset luokkiin. Alemmissa ”luokissa” on sitten paljon tätä sipsien syöntiä ja limun juontia jo ihan parivuotiaasta eikä ne käytöstavatkaan ole ihan hallussa. Ns. keskiluokkaiset kyllä katsoo vähän paremmin, että mitä lapset syö ja milloin. Hampaiden hoitoon oman kokemuksen mukaan kannustetaan ja kehotetaan viemään hammaslääkäriin tarkastuksiin, mutta sitten kouluissa ei sen kummemmin seurata toisin kuin omassa lapsuudessa Suomessa kun oli niitä fluoripurskutuksia ja hämmäslääkäri ihan koulussakin paikalla.
Erona Suomeen myös, mitä nyt netin kautta näkee niin täällä ei puhuta niin paljon lapsilähtöisestä kasvattamisesta tai kasvattamisesta ylipäätään. Suomessa se tuntuu olevan paljon enemmän esillä.
PS. Meidän tarhassa kehottavat vanhempia hankkimaan haalarit lapsilleen, että voivat leikkiä säällä kuin säällä ulkona! Ovat täläläisittäin progressiivisia.:)
krista
23.1.2018 at 20:28Hei onpa mielenkiintoinen tuo alennussysteemi! Kun kerran alennus alkaa 3-vuotiaasta – pyritäänköhän tällä ohjaamaan lasten hoitamista kotona siihen asti, vai mistä (ihmeestä) tuossa on kyse…?
–
Hihi edistyksellinen tarha kerrassaan: haalarit! Mutta sitä se on täälläkin siis: nyt jäin ihan miettimään, että oonko nähnyt paikallisia lapsia koskaan haalareissa leikkipuistoissa. En ole tainnut nähdä! Pitääpä muuten katsella ihan vauvojakin, onko edes niillä haalareita…? Lämpöpusseja vauvoilla tietty käytetään. Myös sellaisissa lämpötiloissa, jotka suomalaisille on kesälämpötiloja :)
Minävain
17.1.2018 at 17:05Kaksi lempiblogeistani: puutalo ja karkkipäivä. Yhtään lasta mulla ei ole, ja kosmetiikakseni kelpaa markettitavara. Silti luen näitä molempia innolla! Miksi? Parhaat kommentoijat. :) aina mielenkiintoista luettavaa, hyvin perusteltuja kommentteja, vaikkei samaa mieltä välttämättä oltaiskaan. Myös blogien pitäjät vastaavat kommentteihin aktiivisesti. Keep up the good work! :)
krista
17.1.2018 at 17:26Vau, ja mahtava kommentti, KIITOS! Tästä tuli hyvä mieli! :) Ja kyllä, keskustelu täällä on IHAN huippua! <3 Tässäkin mä kirjoitin eroista Espanjaan, mutta kommenteissa saattiin siihen lisäksi myös monesta muusta maasta kokemuksia, eli kokonaisuus on paljon enemmän kuin pelkkä alkuperäinen postaus. Kiitoskiitos siis kaikille, ootte huippuja!
...ja KIITOS vielä kommentista <3
Minävain
17.1.2018 at 21:57Juuri näin! Joskus postaus on se ”pääasia”, toisinaan vain jonkun ajatuksen liikkeellepanija, ja iso määrä oivalluksia löytyy kommenteista. Niitä on kiva lukea, toisin kun uutissivustojen kommenttikenttiä, mistä saa vain pahan mielen ihmisten ei-niin-asiallisesta väittelystä. 😬
Esec
17.1.2018 at 22:10Terveiset Itävallan Wienistä!
Mielenkiintoisia havaintoja! Täällä tuntuu perhekohtaiset erot olevan paljon suurempia kuin Suomessa, joten seuraavat havainnot perustuvat vain omaan elinpiiriini täällä:
-päivähoitoon mennään myöhemmin, yleensä vasta 3v ja silloinkin usein vain puolipäiväisesti
-äidit ovat siis pitkään kotona ja harvoin kokopäivätöissä
-vaikka terveellisestä ruoasta, hampaiden huolehtimisesta jne puhutaan paljon, niin käytännössä lapset napostelevat paljon ja juurikin herkkuja
-ruoaksi (myös siis pääruoaksi) voidaan tarjota makeaa esim lettuja tms. Myös siis päiväkodissa ja koulussa
-koulupäivät ovat lyhyitä, eikä koulussa tarjota ruokaa, vaan mahdollisessa iltapäiväkerhossa ruoan voi ostaa. Päiväkodissa tarjotaan lounas, joskus myös aamupala ja välipala, mutta esim meidän päiväkodissa aamupala pitää ottaa mukaan kotoa
-päivähoito maksaa Wienissä vain ruoan verran eli noin 80-100e kuussa!
-päiväkodista ja vanhemmista riippuen ulkona ei liiemmin touhuta talvikuukausien aikana. Leikkipuistot loistavat tyhjyyttään jos on kylmä, pilvistä tai vaikkapa luvattu sadetta, oikeasta sateesta ja tuulesta puhumattakaan. Meidän päiväkoti on käynyt tietääkseni viimeksi ulkona marraskuussa, vaikka heillä siis on oma piha. Vaatetus sen sijaan on ajautunut tännekin eli vedenkestävät vermeetkin suurimmalta osalta löytyisi. Niin ahdistavaa!
-lapset eivät useinkaan saa kulkea ilman aikuista ainakaan ennen kouluikää ja harvoi edes tuolloin. Yleisimmin vasta noin 10-vuotiaasta eteenpäin.
-lapset ovat osa elämää ja heihin suhtaudutaan Suomeen verrattuna rennommin. Lapsi voi esim olla ravintolassa mukana myös illalla ja alkoholi voidaan tarjoilla myös koko perheen tapahtumissa
Tälläistä meillä :)
krista
23.1.2018 at 20:32Terkkuja Wieniin! Ihan mahtavan mielenkiintoisia nää! Näistä tuli mieleen tuo yksin kulkeminen: täälläkään ei kuljeta yksin, muistaakseni se on jopa ihan laissa (?) kielletty. Hitsi kun muisti pätkii, mutta oisko ollut 12 tai jopa 14 yksin liikkumisen ikäraja. Eli lapsetkin ihan viedään kouluun ja haetaan – ja jos itsekseen kulkisi, niin tulisi sanomista. Tosi kova vientiautohärdelli aina koulujen edessä aamuisin. Tää tuottaa varmasti haastetta perheissä, joissa molemmat vanhemmat ovat töissä ja lapsilla lyhyemmät koulupäivät…
Liisa
18.1.2018 at 11:14Mielenkiintoisia kommentteja. Olin Irlannissa au pairina. Samoja asioita mm. vaatetuksesta huomasin. Vaikka sadepäiviä oli paljon, sadevaatetta en nähnyt. Ja tuulessa sateenvarjokin yleensä oli hyödytön. Koulussa oli verkkaripäivä kerran viikossa, jolloin oli liikuntaa. Käsitöitä ei ilmeisesti ollut juurikaan. Musiikkia sitäkin enemmän. Koulussa omat lounaseväät oli mukana (leipää hedelmää ja jugurtti joskus sipsiä). koulun jälkeen söin tyttöjen kanssa lämpöisen aterian. Perheen tytöt olivat tuolloin 9 ja 7 v. Eivät olleet yksin olleet kotona, eivätkä liikkuneet yksin kotikatua lukuunottamatta. Eikä 9 v olisi ehkä voileipää itse osannut tehdä. Siis varmasti olisi oppinut nopeasti, mutta sellaista omatoimisuuden harjoittelua kun suomessa eskarista eteenpäin, ei ollut niin paljon. Ystävällisesti ja lempeästi lapsia ja lähimmäisiä yleensä kohdeltiin mielestäni. Ja koulussakaan ei ollut käsitykseni mukaan ollut kovin kovaa kuria. Ennemmin semmoista lujastilempeää kasvatusta. Huumorin kautta monesti. En muista nähneeni aikuisen esim. huutavan lapselle kovin monesti. Varmasti tätä ei voi yleistää. Yksi näkemys vain tämä. Ja aikaakin tuosta vuodesta 15v. Joka maahan mahtuu varmaan monenlaisia perheitä. Niin ja leikkipuistoja tms. ei ollut kovin paljon. Potkulaudalla, pyörällä ja juosten menivät rauhallisella kotikadulla. Hyppivät narua ja ruutua ja pallottelivat. Silloin kun oli hyvä ilma.
Elina
18.1.2018 at 11:35Mä olen parhaillani lomalla Omanissa ja sohvasurffaan perheineni paikallisen perheen luona. Tässä on ollut hyvä tutustua paikalliseen perhe-elämään, alla muutamia huomioita (muutaman päivän vankalla kokemuksella):
– Lapset ovat aika omillaan. Talossa on kuusi alle 9-vuotiasta lasta, joita hoitaa päivisin isoäiti. Enimmäkseen lapset saavat touhuta juuri sitä mitä huvittaa isoäidin pysytellessä piilossa.
– Edelliseen kohtaan liittyen lapset saavat rajattomasti ruutuaikaa. Joka huoneessa tuntuu olevan tv auki ja sitä katselee vaihteleva kokoonpano lapsia. Lapset kuitenkin myös leikkivät ja touhuavat pihalla.
– Lapsille opetetaan aikuisten kunnioitusta. Lapset eivät ruokaile aikuisten kanssa yhtä aikaa, vaan erikseen aikuisten jälkeen. Lapset myös ”palvelevat” ruokailevia aikuisia tuomalla/viemällä astioita/ruokia.
– Lapset saavat syödä rajattomasti herkkuja. Koko ajan jollain on joku sipsipussi tai tikkari kädessä. Lähes jokainen aikuinen antaa myös meidän lapsille herkkuja taksikuskia, lankomiestä ja random kadunkulkijaa myöten.
– Lapsia kuljetetaan autossa hyvin huolettomasti. Yksi päivä näin kaupan pihassa auton, jonka etupenkillä keikkui kaksi alle kouluikäistä lasta, toisessa pikkulapsi istui etupenkillä äitinsä sylissä. Yhtään istuinta en ole vielä lapsilla nähnyt.
Kaiken kaikkiaan siis melko huoletonta menoa, omaan makuun vähän liiankin. Toisaalta turhaudun välillä Suomen tiukkapipoiseen meininkiin, missä tuntuu että lapsi jätetään suorastaan heitteille jos jotakin suositusta ei aina ja ikuisesti noudateta.
Anne
18.1.2018 at 14:50Aaaah, alkoi sydän hakata Paloma Park -kokemuksestanne. Myös meidän perheemme on nähnyt samassa puistossa täydellisessä paniikissa pensaan alle piiloutuneiden pupujen esille kiskomista ja kepeillä tökkimistä kovan mekastuksen ja räkätyksen kera, riikinkukon pyrstösulkien repimisyrityksiä jne. Ja vanhemmat eivät sano mitään! Siis mitä hittoa! Näin siis erityisesti päivinä, jolloin on espanjalaisten vapaapäivä (pääsiäinen, sunnuntait) ja koko perhe on puistossa aikaa viettämässä. Oman (erityisesti lastemme) mielenrauhan säilyttääksemme aloimme välttää tällaisia aikoja ja käymme puistossa muulloin. Vaikka ei homma tietenkään välttelemällä lopu, tietty sinne tarvittaisiin joku raivokas suomalainen huutamaan NO NO NO.
krista
18.1.2018 at 15:01Uhh siis tiedätkö mulla tuli kans sellainen olo, että ei enää tuonne paikallisten vapaapäivinä… Tuntui vaan liian pahalta :(
TuuliaK
19.1.2018 at 11:37Terveisiä Berliinistä! Mitäs eroja täältä löytyisi (ja tiedänkö edes kaikkia kun oon vaan täällä lapsia kasvattanut)… Vaikkapa että:
– Tarhaan mennään n 1-vuotiaana ja jos molemmat vanhemmat ovat töissä niin halvimmillaan tarhamaksu on ilmainen tai aamupalan+välipalan hinta eli n 50,- kuussa jos lapsi niihin osallistuu. On myös kalliimpia tarhoja (muutamia satasia/kk) jos niissä on erityistarjontaa mitä kaupunki ei subventoi. Ja on myös tarhoja jotka ottavat n 3 kk ikäisiä vauvoja, mutta aika harvassa. Vanhempia myös kannustetaan pitämään isommat sisarukset tarhassa jos äiti on vauvan kanssa kotona. Tarhakäytännöt vaihtelevat kovasti Saksan eri osavaltioissa, eli näin Berliinin kohdalla. Berliinissä on valitettavasti myös parhaillaan hurja pula varhaiskasvattajista (tuhansia puuttuu, useammastakin syystä) joten suuressa osassa tarhoja on krooninen alimiehitys henkilökunnasta.
– Päivällä tarhassa on tarjolla lämmin lounas mutta kouluissa on vissiin aika vaihtelevia käytäntöjä (lämmin ruoka ruokalassa vs omat eväät mukaan), luokka-asteesta ja koulusta riippuen. Illalla sitten syödäänkin yleensä yhdessä leipää (+levitteitä, juustoa, leikkeileitä, vihanneksia) klo 18:00 (”Abendbrot” eli iltaleipä on siis päivällisen virallinen nimi :D ). Ei siis tarvitse stressata kokkaamisesta iltaisin, jos ei erityisesti halua.
– Alkoholia on usein saatavilla ja näkyvillä, kännisiä tosi harvoin. Ei oo ollenkaan cool olla niin kännissä että menettää itsehillinnän.
– Herkkuja on aika usein vaikkapa välipalaksi mukana, tosin myös vaikkapa hedelmälohkoja tai sämpylää/muuta leipästä. Niitä myös usein jaetaan esim leikkipuistossa muiden lasten kesken, joiden kanssa on juuri leikki menossa (riippumatta siitä tunnettiinko lapsia ennen kyseistä leikkiä) .
– Ei oo sitä yhtä oikeaa tapaa kasvattaa lapsia (kuten Suomessa usein tuntuu olevan), vaan kaikilla on oma tapansa. Yleisesti kyllä tunnutaan kasvattettavan hyvään ja muita huomioivaan käytökseen – ovet avataan naisille/vanhuksille/lapsille, kaupan kassaa ja ohikulkevia naapureita tervehditään, ja useimmiten jopa hissittömän metropysäkin rappusiin saa vapaaehtoista apua lastenrattaiden kantamiseen. Jos kuljen illalla jonkun hengailevan nuorisolauman ohi ja mua vähän pelottaa kun joku niistä lähestyy kysyäkseen jotain, niin ne kyllä yleensä teitittelee mua kysyessään asiaa X :) Toisaalta on täällä suurkaupungissa myös muutamia nuorisojengejä joita on ihan syytäkin pelätä.
– Lapsia otetaan aika usein ”aikuisten juttuihin” mukaan mutta sitten odetetaan myös hyvää käytöstä. Toisaalta monet jutut (vaikka ravintolat) on yleisesti kaikille ihmisille, niin pienille kuin isoille eikä lapsia katsota vinoon vaan tarjotaan tikkari aterian päälle. Hurjan villiä menoa ei silti näy, koska jos vaikka vauva (tai 2-vuotias) alkaa huutaa pää punaisena, tai kolmevuotiaalla loppuu hermot istumiseen niin joku aikuisista lähtee lapsen kanssa pois tilanteesta. Tabletti hiljaisella on myös ihan sallittu viihdyke lapsille kun aikuiset vielä jatkavat syömistä tai juttelua.
– Leikkipuistossa näkyy myös sekä lastensa ympärillä pörrääviä helikopterivanhempia että niitä jotka istuvat toisella puolella puistoa selaamassa kännykkää. Jos kuitenkin joku lapsi vaikka tönäisee toista niin jos vanhempi ei ole paikalla on ihan ok (kohteliaasti) huomauttaa tönivälle lapselle että tuo ei nyt ollut ystävällisesti/kohteliaasti tehty tai että voisitko lopettaa tönimisen (jos tönittävä ei saa suutaan auki tai se ei auta että lapsi itse sanoo ”lopeta”).
Yleisesti ottaen tykkään kovasti menosta täällä, ei liian lepsua mutta ei myöskään robottikasvatusta :)