Kattojen yllä

Tämän talven jälkimmäisen Espanjan-asuntomme (jossa asuimme 2,5 kk) valitsimme oikeastaan jo pelkästään terassin perusteella. Ja ette varmaan ihmettele, että miksi:

Ensimmäinen kuva terassista maaliskuun alussa Joelin photobombaamana.

Vaikka tämä asuntomme on kaikin puolin muutenkin ihana – eikä yhtään ahdas, vaikka niin pelkäsimme – tuo terassi on kyllä se tämän kodin kruununjalokivi, kakkukirsikka ja megaluksus. Eikä siis tämä tullut meille edes yllätyksenä; sukulaisemme olivat viime talvena tässä asunnossa viikon ja ”löysimme” tämän silloin. Joten ennen kaikkea tämän terassin perässä tänne kevätkaudeksi muutettiin!

L-kirjaimen muotoisen kattoterassin toisessa kulmassa on ruokapöytä…

…sekä iso lokoisa kulmasohva:

…ja johon aurinko paistaa iltaan asti täydellisesti:

Näissä näkyy muuten myös terassin lattiamateriaali – tuollainen nurmikkofiilistä feikkaava matto. Se on ihana jalkojen alla ja lasten kanssa, tosin en tiedä sen kunnosta pidemmän päälle. Nyt se on ollut lattiassa vähän yli vuoden; tiedetään siitä, että se silloin sukulaisten tässä ollessa oli ihan uusi. Ehkä se vaihdetaan välillä tai pestään jollain pesurilla (sellainen itse asiassa löytyy tuolta kaapista). Me tultiin tähän talvisateiden aikaan ja sen jälkeen sitä ei ole pesty, eli ei ole ehkä juuri nyt ihan optimikunnossa. Alkuun ajattelin, että pesen sen, mutta nyt siihen on jo ihan tottunut eikä sen ”muista” enää olevan yhtään sen kummemmin likainen.

Ja sitten tosiaan toisella puolella L-kirjainta on toinen oleskelualue, jossa on biitsituolit. Siellä me ollaan leikittu noita meidän vesilääräysleikkejäkin. Viimeksi tänään, kun hain lapset hoidosta.

Molemmisssa päissä terassia on vesipisteet, samoin L:n keskiosassa, jossa on pieni ”varastointitila” (esimerkiksi lasten polkupyöriä säilytetään siinä), katettu alue ja siinä sopiva varjo terassipäikkäreille. Ja pyykkinarut lakanapyykille. Kaikkialla on ruukuissa kukkaistutuksia, ja niille on automaattiset kastelujärjestelmät eli niihin ei olla (omistajan pyynnöstä) ollenkaan koskettu.

Terassille on kulku kuudesta (!) lasiliukuovesta: olohuoneesta kahdesta kohdasta, leikkihuoneesta kahdesta kohdasta sekä makuuhuoneesta.

Alkuun vähän hirvitti, että lapsetkin osaavat avata liukuovet. Sellaisen parivuotiaan kamikaze-tyypin kanssa se voisi olla hieman kuumottavaa (esimerkiksi tuosta sohvan selkämykseltä pääsisi kiipeämään kaiteen yli, vaikka sohva ei ihan seinässä kiinni olekaan), mutta onneksi meillä on jo tuollaiset vähän isommat lapset, jotka jo ymmärtävät, uskovat ja kuuntelevat (välillä).

Lasten ollessa terassilla aikuiset ovat kuitenkin vähintäänkin ”kuulolla”, että mitä siellä tapahtuu. Onneksi noiden isojen ikkunoiden ansiosta (vessaa ja keittiötä lukuunottamatta) kaikista huoneista on suora näköetäisyys terassille.

Ja siis nämä näkymät – oh! Voiko näistä saada tarpeekseen?

Heh ehkä blogikuvissa voikin saada, mutta mä en saa. Kun mä katson tuonne, mä ihan ahnehdin tuota näkymää. En kestä, tänne on ihan pakko päästä joskus takaisin! <3

Mulla tulee tätä ihan valtava ikävä. Sata ihanaa muistoa jää tältä terassilta.

 

PS. Klassinen ”asiasta kukkaruukkuun”: sain juuri korvanappiini (Instan storyyn Valeäidin tägäämänä, kun itse olin päiväunipeiton alla) kuulumisia PING Helsinki 2018 -tapahtumassa. Siellä World Visionin Pelasta pimppi -kampanja (täällä) oli voittanut Emotions-sarjan!!! Mahtavaa! Jeee!!!

PS 2. World Visionista puheen ollen: mä en tiedä vielä, onko kukaan ostanut lisää niitä äitiyspakkauksia Keniaan… Voi osallistukaa vielä, ylitettään se 300 kpl:een raja <3

27