Katsoimme tuossa alkuviikosta muutamaan iltaan jaettuna elokuvan nimeltään The Babadook.
Se oli tosi hyvä. En suosittele sitä kenellekään.
(varoitus, jo pelkkä trailerin ”kansikuva” saattaa järkyttää; en siksi laita sitä edes suoraan tähän vaan linkkaan Youtube-traileriin tänne)
Voiherranjestas.
Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen olin niin typerä, että päästin suustani lauseen ”toivottavasti tää olisikin vaan tällainen kauhutunnelmainen, eikä mitään mörkökohtauksia oikeasti tulisikaan”. Leffan puolivälissä jo suunnilleen rukoilin jotain mörkökohtausta tulevaksi vetämään homman niin överiksi, että ei tarvitsisi riutua omissa psykologisissa kauhuntunnelmissaan.
Ei pysty. Ei kykene. Ei enää.
Mun leffamaku on ollut aika… …jopa roisi aikoinaan. Kauhu jees – just joku psykologinen kauhu, jee jee jee. Oon istunut Night Visionsissa kauhuleffoja katsomassa kellon ympäri energiajuomien avulla ja (tän oon kertonutkin) vetänyt 45 minuutin täsmäunet joskus aamuyöllä, kun valokankaalla kerrottiin tytön rakkaustarinaa sianpäähän.
Splätter, väkivalta, kauhu – tänne vaan. Ha ha haa.
Mutta ei enää.
Ja tämä klassinen: etenkään jos on edes vaarana, että jollekin lapselle tapahtuu jotain.
Jotkut elokuvat ovat traumatisoineet minua jopa jälkikäteen. Katsoin ne ennen lapsia ”vau, olipa hyvää psykologista kauhua” -meiningillä ja suuntasin tyytyväisenä kavereiden kanssa siiderille elokuvan jälken. Mutta näin jälkikäteen pelkkä ajatus ja muisto leffasta aiheuttaa akuutin ahdistuksen.
Yksi tällainen on Hierro. Traileri täällä.
Ja sitten Lars von Trierin Anticristin (traileri täällä) alkukohtaus; se suihkujuttu ja mitä tapahtuu lapselle sillä aikaa. Sanotaanko vaikka näin näin, että olen akuutin neuroottinen avoimien ikkunoiden kanssa ja luultavasti (K18-varoitus) mikään mahti maailmassa ei saa mua tuon leffan katsomisen jälkeen harrastamaan seksiä suihkussa. Iskisi akuutti ahdistus kuin leka päähän.
Yksi vielä akuutti traumanaiheuttaja; mutta hitsi en muista leffan nimeä. Muistaako kukaan? Siinä on tyttö, joka saa joka syntymäpäivä kengät syntymäpäivälahjaksi – löytää ne aina jotenkin puusta. Ja siinä elokuvassa on sellainen… …liukumäkikohtaus. Ehkä en kerro enempää (vai kerronko?), että en jakaisi järkytystäni muillekin, mutta… …voiherranjestas.
Oletteko nähneet noita elokuvia?
Joo. Jos siis haluatte akuutisti ahdistua ja saada elämäärajoittavia traumoja vaikkapa nyt sitten ikkunoista, liukumäistä, suihkuista ja laivoista, niin tuossapa muutama erittäin toimiva elokuva niihin tarkoituksiin.
Mutta siis: en suosittele kenellekään.
17
kitschmami
19.5.2016 at 09:43Äitiys teki musta superherkän kaikelle maailman pahuudelle ja kärsimykselle. Rupesin kasvissyöjäksi, enkä pysty katsomaan enää edes Criminal Mindsia, kun ahdistaa liikaa. Henkisen hyvinvoinnin vuoksi välttelen myös uutisia ja yhteiskunnallis-poliittista kinastelua. (Hauskaahan tässä on se, että olen entinen toimittaja ja väkivaltaviihteen ystävä.)
Suvi
19.5.2016 at 14:06Mä en pysty katsomaan enää mitään natsi-juttuja. Piano vai Pianisti jäi kesken siinä vaiheessa, kun kerrottiin että joku perhe oli ollut piilossa ja vauva oli alkanut itkeä. Äiti oli joutunut ihan äärimmäisen teon eteen. Ihan kamalaa, varsinkin kun tiesi, että osa elokuvasta pohjautuu totuuteen. Kauhut on musta siis helpompia kuin draamat, joissa lapset kärsii, varsinkin nää tositarinoihin pohjautuvat. Ei pysty enää.
krista
19.5.2016 at 14:09Voiherranjestas!!!! Kamalaa, en pystyis katsomaan – ajatuskin käänsi vatsan ympäri. Kamalaa, kamalaa, kamalaa :(
Possu
19.5.2016 at 16:55Kaksi todella hyvää elokuvaa, joissa asiat alkaa mennä pahasti vinoon: Peter Jacksonin ohjaus kahdesta tytöstä, joiden ystävyys alkaa olla liikaa vanhemmille ja huonostihan siinä käy. Leffan nimeä en valitettavasti muista. Toinen oli muistaakseni nimeltään Boys next door. kaverusten ilta etenee koko ajan hirveämpään suuntaan. Kumpikaan leffa ei ole kauhuleffa, mutta yksi katselukerta riitti. Oikeita kauhuleffoja en katso ollenkaan, ei hermot riitä sellaisiin.
Peikkorukka
19.5.2016 at 22:25Itsekin mielenkiinnolla odotan miten meille miehen kanssa käy jahka esikoinen tulee maailmaan (nyt rv 39 loppupuolella). Oltiin ennen kauhuelokuvien suurkuluttajia. Mies on pystynyt raskausaikana katsomaan niitä vielä, itselle tulee pahoinvointia vähän kaikesta joten en ole katsellut (vaikka dokumentit yms. sarjamurhaajista, murhista, katoamisista jne. menee vieläkin). Toivottavasti jatkossa onnistuu kauhukin, muuten meidän n. 500 elokuvan kokoelmasta noin kolmasosa on poissa laskuista. :D
Giannetta
21.5.2016 at 21:59Mulle on tehnyt kaikista kamalimman olon Lars von Trierin Melancholia. Se on niiiiin ahdistava et pelkkä ajatuskin siitä leffasta saa mulle hien pintaan. Niinku siis vaikka just ny. Ihan hirvee ja samalla ihan mieletön. Mut hirvee.
Mä oli ennen lapsia hullu kauhuleffafani mut ei pysty enää. Se että joutuu joka yö heräilemään ja hengailee pimeässä vaikuttaa varmaan siihen😂