”Shhhhhhh!”, meidän perheen aikuiset sihisevät (huutoäänenvoimakkuusvolyymillä, luonnollisesti) meidän Espanjan-kodin rapussa.
Noin 15 vuotta kerrostalossa kasvatti minusta rappuhiipijän. Nipon, toisin sanoen.
Rapussa ei saa meluta, ei edes keskustella kovalla äänellä. Ja sitten sellainen juttu kuin vanhan kerrostalon hissin rautainen liuku-ovi, se pitää hivuttaa kiinni äänettömästi, ihmiset!!!! Ei-ei-eijeijei niin, että päästää sen irti ja antaa rämähtää omalla voimallaan: KLONG-KLONG-KLOJOIJOIJOIJOING! Ja siinä metrin päässä sen hissin vieressä olevan oven asukas saa sydänkohtauksen; pahimmillaan kolmen aikaan yöllä, kun joku asukas palailee rautaoviapaukutellen baarista. Ei ei eijeijei. Hil-jaa rapussa!
Nojoo. Sanopa se sitten 2,5- ja 4,5 -vuotiaille, jotka ovat tottuneet heti ulko-ovesta poistuessaan (ja jo sitä ennen) hihkumaan juttunsa ihan rauhassa. Ja lähtemisprotestoimaan eteisessä, josta täällä ei tietenkään ole minkäälaista väliovea rappuun. Sanon, sanon. Päivittäin ja aika monta kertaa. Ja että ei juosta ja säntäillä rapussa. Ei-PÄ. Välillä ne vahingossa jopa tottelevat, ja silloin ne mustavat neuvot arviolta seuraavan kolmen sekunnin ajan. On kato hei niin älyttömän kiire kisata, että kumpi ehtii painaa sitä hissinkutsunappia. Ja sit se toinen voikin saada hepulin, kun ei ehtinyt. Jepjep. MINUN VUORO PAINAAAAAAA! Ei paljon ”shhhh”:t auta, haha.
Toinen juttu, missä me ollaan kerrostaloasukkaina ihan surkeushuonoja: huoneesta toiseen huutelu. Meillä kotona on ollut ihan normaalia, että yläkerran ja alakerran välillä käydään huudellen keskusteluita. KUULETSÄ? HUHUU! KUULETSÄ? Kaikuvaan (ja äänieristämättömään) kerrostaloon tullessa ensimmäiset viikot tuntuivat jopa vähän painostavilta; apua millaistakohan meteliä me oikein pidetään…? Naapurit from hell.
Lapsille yritettiin sanoa, että täällä ei sitten huudella huoneesta toiseen vaan tullaan nätisti sanomaan silloin, kun on asiaa. Ha ha HA. Kun ei sitä me aikuisestkaan muisteta. LAITOIKSÄ HEI JO NE PYYKIT KUIVUMAAN?
Myös lasten akuutit arkiset kiukkukohtaukset tuntuivat alkuun painostavilta – apua, nyt kaikki kuulevat tämän. Oma tyynimielijäähattupäisyys oli siinä aika selkeästi vaakalaudalla, kun hädissään yritti saada hiljennettyä naperokiukun salamanvauhdilla. Ja se klassinen ”NYT HILJAA!!!!” (huutamalla, toki) ei ollut niissä tunnelmissa kovinkaan monen sekunnin päässä. Onneksi kuitenkin aika nopeasti tajusi: voin nyt tässä valita, kuulevatko naapurit huutavan lapsen/lapset. Vai vaihtoehtoisesti huutavan lapsen/lapset JA huutavan aikuisen/aikuiset.
Laskekymmeneen laskekymmeneen laskekymmeneen. Phuuh phuuh phuuh.
Onni onnettomuudessa: me ollaan Espanjassa hei. Ei täällä muutkaan kovin hiljaisia ole. Jossain meidän yläpuolella asuu espanjalainen pariskunta. Kielitaidon puutteen takia meillähän ei tieysti ole mitään käsitystä, riidelläänkö siellä kovaäänisesti vai keskustellaanko vaan espanjalaisittain. Tää onkin hyvä hei: mehän siis vaan keskustellaan espanjalaisittain. Sopeudutaan elämänmenoon ja silleen.
Sitä paitsi puolet tästä kerrostalosta taitaa olla tähän vuodenaikaan tyhjänä. Ehkä täällä ei asukaan muita kuin me ja se riitel… keskusteleva espanjalaispariskunta.
Mutta yksi juttu – onko kenelläkään samaa kerrostaloäänihavaintoa?
Mun yläpuolelta on aiemminkin kerrostalossa asuessani (Suomessa siis) kuulunut sellainen omituinen ääni. Muistaakseni useammassakin kodissa. Ikään kuin joku pudottaisi ensin jonkun painavan pallon lattialle ja sitten se vierisi. Klonk-klonk-rrr-rr-rrr. Se on sellainen… …kova pieni pallo. Painavampi kuin pingispallo. Ehkä biljardipallo?
Ja täällä kuuluu se ääni myös! Huomasin sen heti, kun tänne muutettiin.
Mikä ihme se voi olla?
PS. Kerronpa vielä kummitusjutun.
Aikoinaan Kampissa Joelin luona kuuntelimme usein jostain asunnosta kuuluvaa vauvan itkua. Kahden vuoden jälkeen yhtä äkkiä tajusin, että het-ki-nen miksi se vauva ei ole yhtään kasvanut. Se oli edelleen nimenomaan vauvan itkua, ei taaperon. Ja siinä samalla tajusin myös, että hetkinen – ei me olla koskaan esimerkiksi rapussa törmätty mihinkään vauvaan…? Ääni tuntui tulevan meidän yläpuolelta, vaikka siellä oli vain ullakko. Toki putket voivat tuoda ääniä hassuilla tavoilla, mutta…?
Nooh. Juttelin sitten useampi vuosi myöhemmin sen ihmisen kanssa, joka asuu kyseisessä asunnossa nyt. Tulin kertoneeksi itkusta. Ja kyllä: se kuulemma kuuluu siellä edelleen.
Hrrr. :)
38
cpop
20.1.2017 at 17:06Espanjalaiset puhuu aivan järjettömän kovaa, eikä siellä oo samanlaista naapurin lynkkaus meininkiä muutenkaan! Saa huutaa ja juosta kantapäillä päivisin, mutta tietysti öisin sielläkin toivotaan rauhallisempaa menoa. Mutta vielä tuosta miten kovaa espanjalaiset puhuu, niin mieheltä lähti ensimmäisten päivien jälkeen melkein ääni kun mentiin sukuloimaan ekaa kertaa hänen suomeen muuttonsa jälkeen sinne 😂
Kummitusjutuista sen verran että yhdessä asunnossa heräsin joskus siihen kun tunsin kuinka joku istui sängyn reunalle tai laittoi käden olkapäälle. Ja asuin siis yksin. Hrr…. Mutta miulla on siis niiiiiiin paljon outoja unikokemuksia (mm.astraaliunia ja ”enneunia”) että olen aina luottanut vaan oman mieleni tehneen tepposia..
krista
20.1.2017 at 17:18Joo, täällä ollaan kyllä ihanan… …suvaitsevaisia kaikkea elämänmeininkiä kohtaan. Vähän niin kuin se bussitarina, josta kirjoitin – kukaan ei paheksu ”tiellä” töröttäviä vaunuja ruuhkabusseissakaan. Jotenkin ihanasti se vapauttaa paineita itselläkin, alun jälkeen on ajoittain oppinut olemaan ajattelematta, että ”apua häiritäänköhän me muita” koko ajan. Tää suomalainen ”mitä ne muutkin ajattelee” -mentaliteetti :D
–
Mulla on kans ollut tuollainen ihan vastaava kokemus, joskus kansanopistoaikaan 19-vuotiaana. Menin tosi väsyneenä luentojen välissä päiväunille ja tuntui, että joku on huoneessa. Avasin silmät, ei ketään. Tää toistui muutamia kertoja, kävin sit tarkistamassa vessankin ja kurkistin sängyn alle ja menin kaappiin. Menin taas uudestaan makaamaan ja en välittänyt siitä tunteesta, että joku ois – ja sit tuntui, että se KOSKI mun jalkaan. Sain aivan hillittömän hepulin, juoksin käytävään huutaen (se oli asuntola). Asuntolakaveri tuli mun kanssa tarkistamaan huoneen, mutta ei siellä tietty ketään ollut. Mä luulen, että se oli joku mun väsymyksestä johtuva ”puoliuni”, että olin jotenkin unen ja valeillaolon rajamailla ja aivot keksi tuollaisia. Ehkä. Hrr.
Susanne
20.1.2017 at 17:22Olen miettinyt samaa tuon biljardipallon? äänen kanssa. On kuulunut parissakin asunnossa aina säännöllisen epäsäännöllisesti yläkerran asunnosta. Jos teille selviää niin kerrothan toki täällä. Itse en ole vielä kehdannut mennä naapurin ovikelloa soittamaan.
krista
20.1.2017 at 17:25Säkin oot kuullut sen, JESH!!! Tai siis ajattelin, että hitsi jos kukaan muu ei ole kuullut tuota, niin kuulostaako tuo ihan kummalliselta :D Mutta siis tosiaan mikä IHME se voi olla, ei kai niin monessa kodissa pelata joka päivä bijardia…? Ja mä kans tosiaan oon useammassakin asunnossa kuunnellut sitä samaa!
Norde
20.1.2017 at 17:38Täällä kuuluu myös! Ja monesti sillain, että on tosi hiljaista muuten. Ei siis kuulu yläkerrasta mitään muuta rymyämistä. Oon miettinyt josko siellä ois koira joka itsekseen, vaikka leikkii jollain pallolla?
krista
20.1.2017 at 17:45Joo totta! Usein ne äänet voi olla yksittäisiä. Ei silleen, että samalla kuuluisi vaikka muita ”biljardinpeluuääniä” – heh mitä ikinä ne sit ovatkaan. Koira vois olla hyvä selitys! Mutta sitten taas millainen koiranpallo ois sellainen kova…? Tää ääni kuitenkin on sellainen ”kovan pallon” ääni jotenkin, ei sellainen koiran suussa mukavan vähän pehmeämmän pallon boing boing. Mystistä!
iituliina
21.1.2017 at 15:02Siellä vaan treenaillaan vatsalihaksia. ;) Mun entisestä yläkerrasta kuului myös sellanen ääni, myöhemmin oon todennut voimarullasta kuuluvan ihan samanlaisen äänen! :D
krista
21.1.2017 at 16:14Haha, hauskaa että useammanlaisiakin selitysvaihtoehtoja löytyy! Mutta voisko voimarullat sit olla niin yleisiä…? :)
Maukka
21.1.2017 at 17:04Voisko olla työtuolin rullailua?
Kuppikakku
20.1.2017 at 20:15Meilläkin on aina joskus kuulunut! Nyt viime aikoina kyllä harvemmin, en muista kuulleeni pitkään aikaan.
Minna
20.1.2017 at 18:22No biljardipallo, joo! Oon ajatellut, että yläkerrasta kuuluva ääni olisi marmorikuulan ääni, vaan kyllä se on isompi pallo.. Biljardipallo tietenkin! Kiitti! (Eli meillä sama) 😂
krista
20.1.2017 at 21:39Mä taas puolestani jäin nyt miettimään, että hei oisko se marmorikuula… :D Mutta ehkä tosiaan painavampi kuin marmorikuula! Ja miten marmorikuulat tai biljardipallot ois sit näin yleisiä asunnoissa – mysteeri kyllä!
Milla / Periaatteen Nainen
20.1.2017 at 19:33Täällä saa möykätä! Musta on tosi vapauttavaa, kun ei tartte stressata samaa alakerran naapuria kuin Suomessa (joka ihan vaan veemäisyyttään teki meistä esim. lastensuojeluilmoituksen kun lapsi itki kaksi yötä korvatulehdusta ja whatnot) vaan voidaan ihan rauhassa huudella. Mikä parasta: KUKAAN EI EDES YMMÄRRÄ! Koska muutenhan noi naapurit tajuaisi että koko ajan huutelen tyhjiä uhkauksia tai kiristän karkilla tai jotain muuta epäpätevää kasvatusta. Meillä yläkerrassa asuu sellainen kausiluonteinen himoköyrijä-juoppo, joka on kuulemma harrastanut samaa jo 17 vuotta sitten (samaa= ollessaan suhteessa raivoaa naiselle ja heittelee sitä tavaroilla, erottuaan ryyppää yksin ja huutaa televisiolle ja uuden suhteen alkaessa… no on himoköyrijä). Marokkolaisissa sisäpihoissa kaikuu kaikki mahdollinen mutta don’t care, täällä tosiaan se ei ole niin just. (Oon fiilistellyt tätä blogissa ainakin kolme kertaa, että tosiaan, Viva Espana!)
krista
20.1.2017 at 21:45Joo suhtautuminen lapsiin ja yleiseen elämänmenoon on kyllä <3 <3 <3
-
Uhh mulla oli yläkerrassa Punavuoressa juoppohullu, se oli ihan kamalaa. Siellä siis ajoittain tapeltiin niin, että oikeasti luulin, että joku kuolee, soitin poliisia jatkuvasti. Häätäminen olikin sitten vaikeaa, kun se oli omistusasunto. Mutta häätöön se lopulta päätyi - surullista tietysti riehujalle tavallaan - mutta se oli sellaista, että rapussa piti pelätä. Tää oli kans pistänyt asuntoaan (ja yhteisiä tiloja) päreiksi jo useampien vuosikymmenten ajan :( Että joo tarkemmin ajatellen ei taidakaan lapsiperhe olla se "from hell", on sitä pahempaakin!
Myy
20.1.2017 at 20:07Meidän talon edellisillä asukkailla oli paljon kissoja ja kun muutettiin niin tuntui kuuluvan aina välillä kissan maukumista tai lattian narinaa ylhäältä vaikka oma kissa nukkui vieressä. Toki vanha talohan ei ikinä narise tai tuuli ulise nurkissa…. :D Ja pelottava tuo itku juttu, ihan kylmät väreet tuli kun edelleen se vaan kuuluu.
krista
20.1.2017 at 21:48Hih tästä mulle tuli mieleen vähän ohi aiheen: joskus aikoinaan oltiin ennen lapsia -ajalla kostealla juhannusmökkireissulla ja aamulla hieman (kröhöm) huonovointisena mä koomasin sängyllä ajatellen, että Tikru kehrää ihanasti jaloissa. Sitä kesti varmaan vaikka kuinka kauan ennen kuin tajusin, että het-ki-nen mähän olen kavereiden mökillä eikä täällä ole kissaa! Vaivoin sain silmät auki ja aloin kuulostella äänen alkuperää. No, se oli joku sähkömuuntaja :) Eli sen äänen selitys sit löytyi :)
Netu
20.1.2017 at 20:28Hei, tiiän ton äänen. Ihan kuin ekana sellainen painava pallo tömähtää lattiaan (ei ehkä paras sanan kuvaamaan ääntä) ja sit se vierii eteenpäin vähän niiku keilauksessa. Ja se kuului aina yläkerrasta. Ihmettelin aina että mitä se naapuri tekee muttei se koskaan selvinnyt. Tää on ihan Sherlock kamaa! :D Nykyisessä asunnossa ei tätä ole koska ei yläkerrassa asu kukaan.
krista
20.1.2017 at 22:12Joo kyllä, tuo ”niin kuin keilauksessa” -kuvaus on just osuva – just niin!
joudi
20.1.2017 at 20:53Siis mua raivostuttaa yleensäkkin ihmiset jotka ei ajattele muita ihmisiä. Ja just kerrostalo asumismuoto tarkottaa monen monituisia ihmisiä päällekkäin, vierekkäin (XD), sehän on luonnollista että kuuluu ääniä, lapsiperheillä ehkä enemmän, kun vanhalla pariskunnalla. Mutta muut pitää ottaa huomioon (tuo hissijuttusi, ihana<3), ja yhteisiä sääntöjä noudattaa. En voi ymmärtää niitä ovien paiskomisia, tai huonekalujen siirtelyä yöllä (siis oikeasti joka YÖ). Nykyään asunkin sit rivitalossa joka ei oo niin paha kuin kerrostalo, haaveissa omakotitalo, koska oma rauha, omat äänet,, Ja tuo kummitusjuttu siis niin kauheaa.. "Vauvan nauru on kaunein ääni maailmassa, paitsi jos se kuuluu 3:lta aamuyöstä, ja sulla ei ole vauvaa"
krista
20.1.2017 at 22:19Joo kerrostaloasumisessa jotenkin suvaitsevaisuus (elämän äänten ymmärtäminen) ja toisten huomiointi (ei porata tauluja seiniin yöllä) käy rinnakkain, ja ongelmia tulee, jos jompi kumpi joltain asukkaalta puuttuu. Näitäkin kun kuulee, että joku valittaa imuroinnista (päiväsaikaan); heh tai jos joku vastaavasti jatkuvasti imuroi yöaikaan :)
Sanna
20.1.2017 at 20:54Meillä kuului 2 kerroksisessa rivitalossa naapurista tuota pallonvierimis-ääntä. Eikä siellä kuulemma pelattu palloa :) Mietin sitten, jos välikatossa linnut tai oravat leikkivät :) Mutta ilmeisesti aika yleistä.. Mystistä.
krista
21.1.2017 at 11:09Joo rivarissa tuollainen vois ollakin selitys – mutta entäs sitten kerrostalossa, meillä esimerkiksi täällä on kaksi kerrosta vielä meidän yläpuolella. Ja Kalliossa tää kuului, vaikka olin kakkoskerroksessa ja varmaan jotain kymmenen kerrosta vielä siinä mun päällä… Mystistä, hitsi vie!
Riikkinen
20.1.2017 at 21:35Oh, toi biljardipallo on tuttu, onpa jännää. Muuten tunnen kyllä jonkin piston tässä. Olen koko ikäni asunut kerrostaloissa, enkä osaa suhtautua siihen niin, että ihan valtavasti pitäisi hyssytellä. Tietysti ei voi soittaa jotain soittimia yöllä ja sitä rataa, mutta ihan normaalisti meillä huudetaan huoneesta toiseen. Ja joo, lapsi ja lapselle erinäisissä uhmatilanteissa. Musta on kyllä kiva nyt, kun meillä kun naapureina myös lapsiperheitä ja muiltakin kuuluu ääntä.
krista
21.1.2017 at 11:16Mä luulen, että sulla on se ”oikea” ajattelutapa; kyllähän sitä pitää pystyä elämään! Sit eri asia tietty jotkut yö-öykköröinnit, mutta siis normaalit elämän äänet. Meillä tää varmaan oli sellaista alun tottumattomuutta, kun ei oltu lasten kanssa asuttu kerrostalossa ennen ja täällä tosiaan kaikuu ja äänieristys on olematon. Se on kyllä kiva, jos on/ois muitakin lapsiperheitä, niin ei ois ainoa ovi, jonka takaa kuuluu huutoa joskus :)
–
Haha, mutta yksi peli meidän piti kieltää, siitä lasten tietokoneelta. Siinä oli sellainen ”soitinpeli”, jossa yksi vaihtoehto oli erilaiset kissat ja ne naukuivat eri volyymeilta, kun niitä ”soittaa” Joel tuli viemästä roskia ja sanoi, että alaovelle asti kuului, että kissoja kidutetaan :D Ja Seelahan siis vaatii, että sen laitteen äänien pitää olla TÄYSILLÄ aina, uhhuh :D
minka
20.1.2017 at 21:59Se pingispalloääni on tuttu! Meillä aiemmassa rivitalokodissa se oli ainoa ääni, joka kuului naapurista ja ihmetytti toki. Sitten järkeiltiin neljän vuoden jälkeen että kyse on pesukoneesta, joka on linkousvaiheessa ja kuulostaa ihan pingispallojen heittelyltä…Meillä oli tosiaan kodinhoitohuoneet vastakkain ja joskus kun meni varta vasten kuuntelemaan sitä pingispalloääntä omaan kodinhoitohuoneeseen niin samalla erotti linkousääntä.
Mutta tosiaan neljä vuotta ihmeteltiin miten hyvin ylipainoinen ja tupakoiva eläkeläispariskunta on niin innokas pöytätenniksen harrastaja :)!
krista
21.1.2017 at 16:17Tää ois tavallaan yleisyydessään (pesukoneet yleisempiä kuin vaikka voimarullat tai kaasujousitetut työtuolit…) jotenkin yksi loogisimmista ratkaisuista… Mutta oliko teillä se äänihavainto sellaista heittelyääntä vai yksitäinen ääni? Meillä ei siis se ole ”jatkuvaa pingispalloääntä” vaan yksittäinen tipahdus, ja vierintä – ja sit ei muuta ennen kuin joku muu päivä se sama ääni…
Sanjana
21.1.2017 at 01:23Meillä ekassa kämpässä kuulu kans tuo pallon ääni, tosin aateltiin aina kevyttä keilapalloa :D kuulu muutakin, mut se toistu aina vaan. Talo oli rakennettu 50-luvulla. Muissa, 70-80 -luvuilla rakennetuissa asunnoissamme ei ole enää kuulunut.
Hrh tuo itku. Mun lapsuuden koti oli tosi vilkas just yliluonnollisella tavalla, nyt kun siellä jo uudet asukkaat ollut vuosia niin kiinnostaisi jatkuuko sama meno yhä siellä.. Just tuo tuijottelun tunne on niin epämiellyttävää, hyi.
Hannele
21.1.2017 at 10:23Meillä joskus alakerran naapuri sanoi, että kuuluu niin kun kiveä vieritettäisiin lattialla. Emme vierittäneet. Mutta mulla heräsi epäilys keinutuolissa keinumisesta. Siitä olisi voinut kuulua joku vierivä ääni.
sssansan
21.1.2017 at 10:58Mullakin on kuulunut tuo biljardipalloääni joskus! :D En kyllä tiedä mikä se voi olla
LL
21.1.2017 at 11:08Voiskohan toi vierimis- ja pallonpomppimisääni johtua putkistoista jotenkin, kun ne laajenee lämmetessään? Asun Britanniassa ja taloissa on useimmiten kaasulämmitys ja se on päivisin aina silloin tällöin päällä. Silloin kun se hyrähtää käyntiin niin putket napsuu juuri tuollaiseen vierimis- ja välillä pomppimistyyliin. Edellisessä asunnossa niinkin kovaa, ettei yöllä voinut pitää lämmitystä päällä kun se napsutus häiritsi niin paljon. Ehkä kerrostaloissa juuri ne asuntojenväliset putket tekee samaa…:)
Liinea
21.1.2017 at 12:12Tuohon pallon vierimisääneen, uskoisin että se on oikeasti joku normaali talon ääni rakenteista, mutta jos asuisitte meidän alakerrassa niin se olisi todennäköisesti koiran aktivointipallon ääni! :) Eli monille koirille jätetään yksinolon ajaksi virikkeeksi sellainen ruualla täytettävä pallo, jota heittelemällä/vierittämällä/tönimällä irtoaa pikkuhiljaa niitä nappuloita syötäväksi. Niitä palloja on erilaisia ja eri kovuisia, voisin kuvitella että meidän pallosta kuuluisi just sellainen kevyen keilapallon/biljardipallon ääni :D
krista
21.1.2017 at 14:06Mä oisin muuten IHAN valmis mielessäni antamaan tälle tuollaisen aktiviteettipalloselityksen – koska just sentyyppiseltä se kuulostaa! Mutta sit taas tosiaan se, että ääniä on kuulunut useammassa asunnossa; tuskin ne lelut niin yleisiä on, ja tosiaan jo Kallion asunnossa eli 90-luvun puolella, onkohan sellaisia jo silloin koirilla ollut… Hih mutta tosiaan teidän alakerrassa selitys varmasti olisi just tuo! Mikäköhän ääni se vois rakenteessa olla, hmm… Hauska ilmiö, näin yleinen!
Liinea
21.1.2017 at 14:31Heh, nyt kun mietin tarkemmin niin en nyt tiedä sittenkään, että onko rakenteista – enemmän tuo taisi olla vaan sellainen hätäinen heitto, että pääsen pian puhumaan siitä tärkeimmästä eli koirista! :D
krista
21.1.2017 at 14:34Hahaa! :D
Nea
21.1.2017 at 15:02Eläkkellä oleva mummoni kertoi jokin aika sitten juurikin tuollaisesta äänestä – kuin kova pallo tippuisi lattialle, pompahtasi kerran pari ja vierisi sitten jonkin matkaa. Ääni tuli hänen yläkerrastaan ja naapurinsa kanssa sitä selvittelivät, se tulee kaasujousitetusta työtuolista! Työtuolit ovat varmasti yleisempiä kuin koiranlelut yms. tavat selittää ääntä.
Työtuolista noustessa (etenkin painavamman ihminen käytössä) mekanismi aukeaa hieman ja tuoli ”pompahtaa” ja usein samalla sitä liikutetaan jonkin matkaa. Ääni ei kuulosta samalta paikanpäällä kuin rakenteiden läpi, mutta tunnistan kyllä omasta tuolistani että se varmaan kuulostaa juuri tuolta alakertaan. Onneksi minun alakerrassani ei asu ketään! :)
iituliina
21.1.2017 at 15:08Me ollaan ihan huoletta suht’ äänekkäitä kerrostaloasujia, jos ei kestä niitä elämisen ääniä (just esim lasten huudot/itkut ym.), niin on varmaan parempi olla asumatta kerrostalossa. Tosin meillä ei siis edes ole niitä lapsia, kunhan huudetaan toisillemme. :D Ja kuunnellaan musiikkia ja lauletaan ja soitetaan ja mitä kaikkea. Toistaiseksi on saatu asua kolmessa paikassa ilman kenenkään valitusta, joten ei kyllä oo suunnitelmissa ruveta hiljentämäänkään.
Neiti Nimetön
21.1.2017 at 15:57Heh, mulla on itseasiassa ollut kerrostalossa rappunaapurina sellainen perhe, jossa lapset iloisesti rallattelivat rapussa ja aikuiset kielsivät meluamisesta. Ei se lasten laulelu haitannut, mutta en vieläkään tajua, kuinka kovalla äänellä aikuinen voi !kuiskata! :D
krista
21.1.2017 at 16:12Hahahahaha just tää! :D :D :D
Janna
21.1.2017 at 17:08Olin aikoinaan kaverin luona yökylässä. Kaveri asui omakotitalossa eivätkä vanhemmat olleet paikalla. Yöllä heräsimme ääneen, joka kuulosti aivan selvästi vauvan itkulta, tuntui tulevan tosi läheltä ja TOSI lujaa. Hetken supisimme kauhusta jäykkinä että mitähän hemmettiä tapahtuu. Ääni oli niin luja ja jatkui vain, että todettiin että on pakko selvittää mistä se tulee.
Kaveri nappasi ison kynttilänjalan aseekseen ja lähdettiin hiippailemaan ympäri kämppää etsien äänen lähdettä. En taida tähän päivään saakka olla pelännyt yhtä paljon kuin tuolloin, se oli niin kauhuleffakamaa se ääni. Lopulta todettiin, että äänen täytyy kuulua pihalta. Avasin ulko-oven varovasti, kaveri seisoi valmiina kynttilänjalka olalle kohotettuna. Silloin huomasimme pihalla köyrimässä kaksi kissaa, jotka meidät huomatessaan säntäsivät hirveää vauhtia eri suuntiin.
Helpotus oli aikamoinen kun selitys ei ollutkaan joku itkevä demonivauva tai mitä näitä nyt on, vaan ihan vaan kiimaiset kissat.
Heya
22.1.2017 at 03:00Minulla vastaava kokemus kammottavasta vauvanitkusta pimeässä pakkasyössä maaseudulla. Juoksin kotiin ja mies totesi, että sen täytyi olla kettu. Ne rääkyvät juuri samoin.
Jenn-
21.1.2017 at 19:00Toi palloääni on tuttu kerrostaloajoilta, mutta kuului aina meidän naapurista. Ajattelin aina, että aiheuttaja oli naapurin taapero, joka ei tuntunut koskaan nukkuvan.
–
Meillä on tässä ollut asunnonvaihto työnalla, niin jostain syystä muutaman vuoden rivarissa asumisen jälkeen kerrostaloon muuttaminen on ihan nou nou just noiden äänien takia. Täällä on niin hiljaista, vaikka onkin seinänaapurin molemmin puolin.
–
Heh ja tuli tosta yllä olevasti kommentista mieleen, että oltiin lapsen kanssa lääkärissä, niin kuului koko ajan kissan maukumista. Joku pikkuinen kipeä poika itku. Mun aivot tulkitsi sen koko ajan kissan ääneksi.