Olipa kerran tyttö, joka eli aivan normaalin onnellisen lapsuuden suomalaisessa pikkukylässä.
Tytön perhe vietti paljon aikaa mummolan sukutilalla. Pihan perällä asui aikamiespoika-setä, jonka tapana oli kopeloida teini-ikäisiä tyttöjä.
Aikaisempina kesinä setä oli ollut tytön mielestä aivan tavallinen, kiva sukulaissetä. Kiusotellut ja vitsaillut, kyllä. Mutta enimmäkseen hauskasti. Kaikki kuitenkin muuttui, kun ensimmäiset teini-iän merkit alkoivat ilmestyä tytön ruumiiseen. Siitä alkoivat ahdistelut.
Setä yritti kopeloida rintoja. Aina tilalla kohdatessa – kun muut aikuiset eivät olleet näköpiirissä – setä yritti ahdistaa nurkkaan ja puristella tissejä. Mutta setä myös kommentoi jatkuvasti seksuaalisia asioita. Kun tyttö kuumana kesäpäivänä leikki pihalla lastenbikineissä, setä ihaili upeasti pullottavaa häpykumpua. Setä teki näin paitsi tytölle, myös tytön muille ikätovereille. Kavereille ja sukulaisille. Ainakin kerran yksi tytöistä itki. Setä oli ahdistanut nurkkaan ja työntänyt käden tytön housuihin.
Tytöt huusivat ja kiljuivat, yrittivät kertoa tapahtumista muille aikuisille.
”Höpö höpö”, aikuiset vastasivat.
”Setä nyt vaan kiusaa. Älkää menkö lähelle. Juoskaa kovempaa karkuun.”
Tytön reaktio oli raivo. Puhdas viha setää kohtaan.
”Minullehan ei näin tehdä”, tyttö puhisi mielessään.
Tyttö nosti metelin joka kerrasta. Yhden kerran setä tuli ”herättelemään”, kun tyttö nukkui aitassa pitkään eräänä kesäaamuna.
”PAINU HELVETTIIIN!!!!! SINÄ ET TULE MINUN LÄHELLENI, HELVETIN PERVERSSI!!!!”, tyttö kiljui niin, että sukutila raikasi eikä huuto voinut jäädä keneltäkään kuulematta.
Setä luikki pakoon niin nopeasti, että tyttö ihan hämmästyi. Yhtä äkkiä tyttö tajusi: setähän pelkää. Tyttö alkoi kiljua systemaattisesti joka kerta, kun setä tuli yhtään lähelle. Muinakin aikoina oli setää kohtaan korostetun tyly, jopa ilkeä.
Sukulaiset pyörittelivät silmiään. Paheksuivat tytön voimakasta murrosikää.
”Äitisi sydän vielä loppuu, kun käyttäydyt noin huonosti”, isoäitikin syyllisti tyttöä.
Sukutilalla alkoi olla ahdistavaa. Kun tyttö meni rantasaunaan pesulle, setä kertoi kiikaroivansa oman mökin ikkunasta.
”Aijaijai, miten puhdasta sieltä tulikaan – oikein ihanasti pyllistelit vesiä ottaessasi”, setä hekumoi saunailtojen jälkeen.
Tyttö veti hysteerisesti verhoja saunan ikkunan eteen ja välillä kieltäytyi kokonaan saunomasta.
”Höpö höpö se sinne asti näe – kunhan kiusaa”, sukulaiset tuhahtelivat tytön valituksiin.
*******
Tyttö ei tiedä tapahtumasta kovin syvästi traumatisoituneensa. Muuten kuin että suhteet sukulaisiin jäivät murrosiän jälkeen kaukaisiksi. Sukutilan tapahtumat olivat siirtyneet muistissa ikään kuin kauemmaksi; eivät unohtuneet, mutta ei tyttö niitä aktiivisesti miettinytkään.
Ennen kuin sai omia lapsia ja tapahtumat palautuivat mieleen.
Tyttö keräsi rohkeutta ja kysyi asioista äidiltään.
”Tiesittekö te? Miksi kukaan ei puuttunut?”
”Höpö höpö”, meinasi olla ensimmäinen torjuva reaktio.
”Setähän niin tykkäsi teistä tytöistä, aina kiusasi. Ja tehän ihan tuppauduitte sen lähelle.”
”EI SE OLLUT NIIN”, tyttö melkein vapisi. Aikovatko sen ikäpolven aikuiset edelleen kieltää kaiken?
Yllättävää kyllä – vastareaktio ei ollutkaan kieltäminen. Vaan ihmettely. Miten tosiaan sellaista saattoi tapahtua ilman, että kukaan asiaan puuttui?
Toiminnalle ei kuulemma ikään kuin ollut nimeä. Ei puhuttu pedofileista. Pidettiin ihan normaalina, että kyllähän sitä nyt aikamiespoika nuorien tyttöjen perään on. Ei tajuttu reagoida.
Tyttö ihmettelee asiaa itsekin. Muistaa silmissään sen hetken, kun kaveri itki ja kertoi housuihin tunkeutuneesta kädestä.
Miksi tyttö ei marssinut pirtin puhelimelle ja soittanut poliisia?
Olisiko poliisi tullut?
”Höpö höpö”, tyttö kuvittelee poliisin äänen mielessään.
Kun tyttö jokin aika sitten luki HS:n kolumnin ”Kaverimme oli hyväksikäyttäjä”, häntä kylmäsi. Tyttöä setä ”vain” kopeloi – mutta olisiko setä voinut tehdä elämänsä aikana jotain pahempaakin, jollekulle toiselle?
”Höpö höpö. Kunhan vaan kiusasi”, tyttö meinaa automaattisesti kuulla sukulaisten äänen omissakin ajatuksissaan.
Tyttö ei edes tiedä, asuuko aikamiespoika mökissään edelleen.
PS. Tarina on tosi, mutta yksityiskohtia on muutettu tunnistamisen välttämiseksi. Pyydän olemaan spekuloimatta henkilöiden henkilöllisyyksiä.
34
MMM
19.9.2015 at 10:35Surullinen ja koskettava tarina. Tuntuu järkyttävältä, että asiaan ei ole puututtu. Olen pienen lapsen äiti, ja tällaiset tarinat ahdistavat, eniten pelkään täysin ulkopuolisia hyväksikäyttäjiä, onneksi lapseni ei vielä leiki yksin ulkona, mutta mietin, miten suojella, sitten kun hän leikkii. Toisaalta, nykyisin ehkä liiankin helposti ylitulkiltaan lapsen normaali seksuaalinen kehitys hyväksikäytöstä johtuvaksi, ainakin mitä palstoilta lukee. Sekin on kafkamaisen pelottavaa – luuleeko joku lapseni olevan hyväksikäytön uhri jos hän kaverinsa kanssa leikkii ”ihan normaaleja” ns. lääkärileikkejä. Lapsi on seksuaalinen olento, mikä herättää hämmennystä nykyvanhemmissakin, on kamalaa jos aletaan epäillä hyväksikäyttöä tms. ja lapsen terve seksuaalisuus patologisoidaan. Tuli vain mieleen tuosta ylempää, jossa kerrottiin serkusten leikeistä, toki kaikenlainen pakottaminen ja jos leikki ei mene yhteisymmärryksessä on ehdottomasti väärin, mutta tuntuu rankalta alkaa syyttämään poikaa joko hyväksikäyttäjäksi tai sellaista kokeneeksi.
Mimma
19.9.2015 at 14:12Kiitos kun kerroit tämän. Kun olin itse lapsi, harrastuksenohjaajani käytti minua seksuaalisesti hyväkseen kuten myös monia muita ohjattaviaan. Omat vanhempani olivat puolellani, mutta moni yhteisöstä vähätteli ohjaajan tekosia ja yritti suojella häntä. Se oli noin kymmenvuotiaalle minulle erittäin hyvä oppitunti siitä, miten epäluotettavia idiootteja aikuiset osaavat olla, ehkä jonkinlainen lapsuuden loppu, näin jälkeenpäin ajateltuna.
X
21.9.2015 at 15:12Mun riparipappi paljastui pedofiiliksi (tapahtui 2000-luvulla). Oman riparini aikana oli jo viitteitä epäsopivasta kiinnostuksesta nuoria tyttöjä kohtaan ja hänestä ja taipumuksistaan puhuttiinkin meidän nuorten keskuudessa. Seuraavana kesänä hän sitten ylittikin kaikki soveliaisuuden rajat ja poliisit hakivat hänet kesken rippileirin pois. Parin kuukauden jälkeen hän sai virkansa takaisin, ja vanhemmat seurakuntalaiset hokivat juurikin tuota höpöhöpö-mantraa. ”Nuoret ne vain keksivät omiaan.” Niinpä niin. Karmiva totuus voi olla hyvin epämukavaa kohdata, siksi kieltäminen on ehkä niin yleistä?
krista
21.9.2015 at 16:41Yhhyh, todella karmivaa – ja tuossa asemassa… Surullista ja kamalaa. Aivan kamalaa.