Kesäkuussa luettua (kertaa SEITSEMÄN)

No nyt on päässyt taas lukuhulluus käyntiin! Kesäkuun aikana ehdin hotkia huimat seitsemän kirjaa, joista kolme meni pelkästään juhannusviikonlopun aikana. Ai mikä nautinto!

Tällaisia olen lukenut viime aikoina, onko tuttuja?

1. Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha

Kääntäjä: Kirsi Luoma.

Tervetuloa sodan kauheuksiin ja vääryyksiin Afganistaniin ja Pakistaniin, uhhuh. Ennakkoon kirjan mahdollinen sotakeskeisyys hieman hirvitti – tykkään kyllä ihan ehdottomasti historiallisesta ja poliittisesta ulottuvuudesta kirjoissani, mutta joskus tämäntyyppiset kirjat päätyvät näännyttävään taisteluiden luettelemiseen.

Mutta huh! Tässä oli sotaisuuden ja kertomuksen suhde kunnossa (tai sopiva juuri minulle), ja tykkäsin kirjasta todella paljon.

Sokean miehen puutarha määritellään rakkaustarinaksi sodan keskellä. No, sitäkin se oli, mutta pelkkä rakkaustarina kuulostaa jotenkin vähän liian herttaromaanimaiselta tässä tapauksessa. Pikemminkin se kertoo… äääk miten tätä voisi kuvailla, ihmisten tunteista ja suhteista läheisiin ja sukuun ja siihen, mikä pitää oikeana. Ja elämästä, jossa yrittää pärjätä ääri-islamilaisten vallan alla ja pelossa. Ei siis missään nimessä pelkästään siis mies-nais-suhteesta, vaan… …koko elämästä. Mua kirjoissani ihan erityisesti ravistaa se, miten kaikkien kauheuksien keskellä ihmiset yrittävät elää elämäänsä – ja vaikka tarinat ovat fiktiota, ympäristöt ovat ravisuttavan oikeita.

Tämäntyyppisten kirjojen faneille lämmin suosittelu. Keveämmän kirjallisuuden ystävälle tämä saattaa olla vähän liian raskas pala luettavaksi.

PS. Onneksi kirjan kannessa ei muuten ollut kirjailijan kuvaa. Ois saattanut mennä lukukokemus pilalle. Myöhemmin nimittäin kävi ilmi, että kirjalija on sama kuin tässä kirjassa, haha.

2. Jonas Jonasson: Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi

Käännös: Raija Rintamäki

No nyt tuli ylläri! Ja siis ennen kaikkea mulle itselleni – tämähän ei ole yh-tään mun kirjatyyppiä, miten tämä silti oli näin hyvä…?

(Laina)kirja on makoillut kirjahyllyssä jo (kröhöm) useamman vuoden, kun… no, tosiaan tällainen veijaritarina ei mulle tavallisesti iske. Mutta sitten se tuli: sauma, jolloin ei ollut muuta lukemista, ja..

…jouduin myöntämään, että tämä oli tosi hyvä!

Joo siis veijaritarina, se sana kuvaa tätä just hyvin. Oikein (heh) hyvinkin ruotsalaishenkistä kevyttä kirjallisuutta, voisin kuvitella. Mutta niinpä vaan nauroin jopa ääneen parissa kohdassa, ja ihan oikeasti halusin lukea lisää noita yllättäviä käänteitä. Etenkin loppua kohti vauhti kiihtyi niin, että koko ajan sai odottaa, että millä (mitä mielikuvituksellisimmalla) tavalla kirjan päähenkilö selviää monimutkaisista tilanteista.

Olin jopa niin out of the (my) box, että lainasin kirjastosta myös saman kirjailijan uudemman kirjan, Lukutaidoton joka osasi lukea. Se sitten varmaan seuraavalla ”epätoivoisesti lukemista etsien” -kohdassa käteen.

3. Nura Farah: Aurinkotyttö

Arvostelukappale saatu Otavalta.

Viime kesänä luin Nura Farahin esikoisteoksen Aavikon tyttäret, siitä täällä. Kirjasta mulle jäi päällimmäiseksi mieleen huono kansikuva ja potentiaali. Niinpä olin tosi innoissani, kun kuulin tästä Farahin seuraavasta kirjasta – josko tässä päästäisiin vielä ihan vähän syvemmälle elämässä 70-luvun Somaliassa. Tämän kanssa en malttanut jäädä kirjastojonoon, vaan pyysin Otavalta arvostelukappaleen.

Ja joo, ihan ehdottomasti tykkäsin! Kerronta oli edelleen mun makuun jonkin verran nuorisokirjamaista, mutta en jäänyt siihen jumiin, vaan kertomus kyllä ihan vei mukanaan. Kirja kertoi aavikolla elävän Shamsun tarinan lapsuudesta aikuisuuteen – ja tämä Shamsu on edellisen kirjan päähenkilön (Khadija) tytär. Hitsi ihan harmitti, että aikaa oli kulunut jo vuosi, olisin toivonut, että Khadijan tarina olisi ollut minulla vielä paremmassa muistissa.

Haha, pakko mainita. Viime kirjan kohdalla nurisin, että sanapari ”päiväntasaajan aurinko” toistui kirjassa aivan liian usein, välillä jopa samalla sivulla kahdesti. Kun avasin tämän uuden kirjan, niin arvatkaa, millä sanoilla se alkoi…

Ahhhahaha: Päiväntasaajan aurinko. Entä kakkoskappaleen otsikko? Kyllä: Päiväntasaajan aurinko (tai ”Mitä päiväntasaajan aurinko tuo tullessaan”, en ehkä kestä!

No, tuon alun jälkeen päiväntasaajan auringot onneksi tyrehtyivät eikä lukukokemus nyt onneksi niihin kaatunut.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin ehkä tämän alkukesän paras kirja tämä Aurinkotyttö, ja juuri tällaiset Afrikkaan sijoittuvat kirjat kiinnostavat mua just nyt ihan valtavasti. Suosittelen ehdottomasti lukemaan peräkkäin ensin Aavikon tyttäret, sitten tämä Aurinkotyttö.

4. Mikael Bergstrand: Omenlaakson guru

Käännös: Sanna Manninen

Oikeastihan mun piti lukea saman kirjailijan aiempi kirja Delhin kauneimmat kädet, mutta unohdin hakea sen kirjaston varatuista kirjoista, ja tämä puolestaan oli kirjaston hyllyssä, joten… nooh, ei kai sillä järjestyksellä niin väliä.

Yhdistelmä ruotsalaisuutta (oho taas) ja intialaisuutta siis tässä; tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen Ruotsiin.

Olipa taas jotenkin… no, ruotsalaista. Mä en ole edes lukenut niin monta ruotsalaista kirjaa, mutta tämä on just se mun stereotypia, että millaisia ruotsalaiset kirjat on!

Sterotypioista puheen ollen: alkuun intialaisen Yogin puhetapa (tosi aidosti käännetty!) ja edesottamuudet huvittivat, mutta jossain kirjan puolivälin tienoilla iski hämmennys. Eikös tämä ole jo aika… no, rasistinen on ehkä liian kärkevä sana, mutta vähän jäi halju fiilis (sinänsä osuvista) yksipuolisista intialaisstereotypioista. Toisaalta ruotsalaiset tässä esitettiin ihan yhtä stereotyyppisesti, ja se ei häirinnyt ollenkaan, haha. Joten ehkä se oli vaan jotenkin mun päässä.

Jos se edellinen ruotsalainen kirja oli veijaritarina, tämä voisi olla sitten hyvän mielen kirja. Huvittavaa ja hauskaa, mutta ei millään tavalla (mun) maailmaa järisyttävää. Ja mä tykkään kirjoissa just siitä järinästä. Hyvän mielen kirjat jättävät kuitenkin ehkä vähän… tyhjän fiiliksen kirjan päätyttyä.

Mutta varasin silti (uudestaan) sen Delhin kauneimmat kädet, ja aion lukea senkin.

5. Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Käännös: Sari Karhulahti

Tämä kirja meinasi jäädä lukematta. Lainasin tämän jo viime kesänä, mutta silloin en päässyt ”me tarvitaan”, ”me mennään” ja ”me ollaan”:n yli, aaaargh. Okei kieli on lapsen kieltä, mutta siis tuo väärin kirjoitettu passiivi… aaaargh.

No, lainasin uudestaan ja nyt korkkasin. Ja onneksi korkkasin, koska tää oli tosi-tosi hyvä! Kirjan kertomus ei ollut ”silleen vähän yksinkertainen” kuin mitä ihan jo nimen (tai tuon passiiivivirhetehokeinon) perusteella kuvittelin. Vaan oikeasti kiinnostavasti  kerrottu sekä päähenkilön (ja ystävien) lapsuudesta Zimbabwessa sekä myöhemmin siirtolaisuuden aiheuttamista tuntemuksista.

Itse asiassa sekä tässä kirjassa että seuraavassa lukemassani (Kaima) oli isossa osassa juuri tämä: lähteneiden osa ja ”irrallisuus” uudessa maassa.

Suosittelu tällekin! Tämä ei ollut ihan sellaista ”puukko sydämeen ja väännä siellä sata kertaa kunnes ei ole väännettävää” -kirjallisuutta, eli ehkä vähän herkempikin kestää lukea. Tunteita kyllä herätti silti, ehdottomasti.

6. Jhumpa Lahiri: Kaima

Käännös: Kersti Juva

Mä jotenkin luulin, että mä olisin lukenut tämän tai nähnyt leffan! Mutta enpäs ollutkaan.

Joel totesi, että Jhumpa Lahiri kirjoittaa aina länsimaissa asuvista intialaistaustaisista ylemmän keskiluokan jäsenistä (koska ilmeisesti itse on sellainen). Ja ainakin tämän kirjan perusteella tämä toteamus tuli toteennäytetyksi.

Ensinnäkin: Kaima oli hyvä kirja. Mutta lukiessani jossain kirjan loppuvaiheella päädyin vertaamaan tätä Ferranten Napoli-sarjaan ja sen looooo-puuuuut-tooooo-maaaaaan itsereflektioon. Oikeasti jo sillä tasolla, että mieli tekee lyödä päähenkilöä avokämmenellä kasvoille ja huutaa HERÄÄ. Se on vain nimi, j*mankauta!!! Ja (spoilausvaroitus) älä nyt j*mankauta ryssi joka ikistä naissuhdettasi tuolla sun vatvomisella joka ikisestä asiasta!

Ymmärrän hahmon sisälle menemisen, mutta… …no, mä en vaan ehkä halua tietää ihmisten ajatuksista noin paljon :D Tällaisissa jään usein miettimään, että ehkä mä itse vaan oon jotenkin niin yksioikoinen ”halki poikki pinoon” -ihminen, että mulle tuollaiset vatvovat (fiktiivisetkin) henkilöt on vaan tooooo-deeeel-la raskaita.

Haha. Tavallaan kuitenkin kovasti kiinnostaa (ja kiinnosti koko ajan lukiessa), että miten tämä on taipunut elokuvaksi. Joten voisin katsoa sen jopa leffanakin! Samoin Lahirin muut kirjat lähtevät mun lukulistalle, tykkäsin ehdottomasti hänen kerronnastaan.

Vaikka tämän kirjan päähenkilö olikin mun mielestä vähän ärsyttävä. Sanoinko jo?

Intiasta Yhdysvaltoihin muuttaneen perheen ”kahden kulttuurin välisyys” oli tässä se kiinnostavin osuus. Erikoista kyllä, löysin myös samastuttavaa – omasta kuusamolaistaustastani, niin hassuntyperää kuin se onkin. Ikään kuin siinä mitään kulttuurieroa olisi. Vaikka… no, on siinä vähän. Mutta kyllä, löytyi samastumiskohtia!

Ja oonhan mäkin muuttanut nimeni. En kyllä tehnyt siitä niin isoa numeroa kuin tämän kirjan päähenkilö, ha.

7. Amin Maalouf: Siipirikko mies

Käännös: Lotta Toivanen

Tämä kirja oli vähän erilainen kuin moni muu, mutta mitenkähän sen määrittelisi… Takakannestakaan ei oikein ota selvää, että millaista kirjaa sitä nyt kädessään pitää. Jos sanon kansantarumainen, siitä saattaa tulla vähän väärä fiilis. Koska silleen tunkkaisella vanhalla (vaikealukuisella) tavalla kansantaru tämä ei ollut! Päinvastoin: tarinan oli hyvinkin kiinnostava.

Tarina sijoittuu siis 1800-luvun alun Libanoniin, ja kirjan päähenkilö Tanios on ikään kuin vanhan legendan tai tarinan päähenkilö – ja kirjassa kerrotaan sitä legendaa: mitä Taniokselle oikein tapahtui? Tykkäsin siitä, että (heh) mitään mystisiä elementtejä tarinassa ei ollut; sitä vähän etukäteen jännitin,

Nyt, kun tuota kirjailijaa googlasin, näyttävät myös kahden muun kirjan kannet ihan tutuilta: Leo Afrikkalainen ja Valon puutarhat. Mutta oh mikä ongelma: mä en enää muista, mitä mä olen lukenut ja mitä en! Ja saatikka että mitä tykkäsin.

Ehkäpä juuri siksi oon alkanut kirjoittaa näitä ”mitä luin viime aikoina” -katsauksia. Tämä on vähän niin kuin mun laajennettu Google Reads tai jotain, hahaa. Harmi, että en ole tehnyt näitä koosteita pidempään!

Ja ehkä näistä joku saa jotain lukuvinkkejäkin. Ehkä? Mutta ehkä näitä voisi tehdä vaikka yksitellen, niin ei tulisi tällaisia loputtomanpitkiä postauksia – siinä on tällä mun lukutahdilla vaan sellainen haaste, että kohta tulee kirjablogi koko blogista :D

Kiinnostaako näistä kirjoista jokin, tai ootko lukenut?

13