En ole ollut koskaan oikein hyvä viettämään loman viimeisiä päiviä. Vaikka ”vapaus” olisi ollut kuinka pitkä, alan laskea kauhulla jäljellä olevia päiviä viimeistään siinä vaiheessa, kun noin 3/4 lomasta on takana.
Ja sitten tulee se viimeinen viikonloppu.
Viimeinen päivä.
Totta kai pitäisi nauttia täysillä loppuun asti. Silti aina iskee ensin kaiho, sitten ahdistus. Sunnuntai-iltapäivänä kaikki on jo menetetty. Tavallisesti sataa.
Tämä viikonloppu on meille taas tavallaan yhden aikakauden loppu. Joel on jäänyt töistään opintovapaalle ja aloittaa maanantaina työharjoittelun nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Naureskelemme, että ”oikeisiin töihin”. On siinä ehkä totuuden siemenkin.
Minulla alkaa (uudestaan) arki kahden pienen kanssa kotona. Viisi kuukautta. Viisi kuukautta vielä, ja viisi kuukautta enää. Vuodenvaihteessa minun olisi kai näillä näkymin tarkoitus palata töihin ja Joel jää kotiin. Jaiks.
Tehovauva tahtoo jo liikkeelle.
Ei voi mitään. Elokuussa on ilmassa aina jonkinlainen haikeus.
Ja nyt on elokuun toinen päivä.
Voisipa elää aina elämää niin kuin kesällä.
phocahispida
2.8.2014 at 18:00Mä tykkään elokuusta ja usein myös arjen alkamisesta. Loppukesässä ahdistaa vaan… Mamba.
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/07/31/olisikin-summertime-sadness/
karo- (Ei varmistettu)
2.8.2014 at 18:00Mullakin alkaa kuun lopulla uusi arki, kun palaan opintojen pariin. Nuorin aloittaa hoidon ja esikoinen jatkaa kokopäiväisenä.
Toisaalta on ihanaa, että saa jotain omaa tekemistä. Olenhan nyt ollut lasten kanssa 24/7 jo monta monta kuukautta (yksin). Mutta on tämä myös ihan kamalaa, kun tämä aika loppuu. Tuntuu kuin aika loppuisi kesken. Koko kesästä en ole nauttinut, tuntuu että kaikki paikat on käymättä ja ääääääääää….
Voi kun voisi pysäyttää tämän ajan… :/
murina
2.8.2014 at 18:02Kai ootte tällä kertaa muistaneet Silvalle ennakoida, että isiltä loppuu loma :)
Kristaliina
2.8.2014 at 19:46Joo, siitä on jonkin verran puhuttu – mutta ei vielä liikaa, kun tuolle tirppanalle aikamääreet on vielä vähän epäselviä :) Huomenna varmaan puhutaan enemmän. Mutta on se jo itse sanonut, että ”isi menee töihin eikä ole enää kotona” eli luultavasti ymmärtää kyllä… Eri asia on sitten se reagointi, apua. Onneksi, mun äiti tulee tänne taas auttelemaan, niin tulee pehmeä lasku. Pitäkää peukkuja!
Bjuuti
2.8.2014 at 18:39”Voisipa elää aina elämää niin kuin kesällä.” Voi Krista! Tämä ei nyt kuulosta yhtään sinulta :/
Asiahan menee niin, että loma on vain asennoitumisesta kiinni. Kun ottaa rennon asenteen ja tekee asioita omaan tahtiin, just silleen kun haluaa eikä ota turhaa stressiä asioista joihin ei voi vaikuttaa, niin silloin on lomalla. Mun mielestä tää on ihan sama asia kun se että ikä on vain numero :)
Sitäpaitsi tää kesä ja nää ihanat kelit jatkuu kyllä vielä ja hyvin te pystytte niistä nauttimaan vaikka Joel meneekin töihin. Uskon että positiivisella asenteella pääsee tosi pitkälle, ei kannata ajatella että nyt kesä loppuu ja harmitella sitä, ajattelee ennemmin että nyt Joel menee töihin, mutta lämpimät kelit ja pehmeät kesäillat jatkuu vielä pitkään ja suurinta osaa kesäjutuista voi tehdä lasten kanssa edelleen :)
Ribis (Ei varmistettu)
2.8.2014 at 19:15Hei ihan mahtavaa, että aiotte vaihtaa osia, eli että sinä menet töihin ja Joel jää kotiin! Meillä mies jäi puoleksi vuodeksi esikoisen kanssa kotiin tämän ollessa reilun 8kk ikäinen, ja äippä lähti leipää tienaamaan. Teki muuten koko perheelle hyvää, lapsi sai solmia tiukempaa sidettä isän kanssa, isä näki vähän sitä kotiarkea lapsen kanssa, ja äiti sai kokea, mitä on käydä töissä kun puoliso jää lapsen kanssa kotiin. Mahtava kokemus kaikille osapuolille, suosittelen!
Ja loma on tosiaan asenteesta kiinni, nauti edelleen aurinkoisista päivistä! Ihanaa loppukesää koko teidän pesueelle!
Kolmen mamma (Ei varmistettu)
2.8.2014 at 19:37Täällä ihan samat tunnelmat, ymmärrän sua niin hyvin! Kahden vuoden kotonaolon jälkeen kuukauden päästä pitäisi palata töihin ja viedä pikkuinen hoitoon. Välillä tuntuu, että ok, sehän tekee vaan hyvää meille kaikille (ehkä…), mutta suurimmaksi osaksi olen sitä ajattelen, että ei ihan vielä. ”Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää?” On ollut niin helppoa koululaistenkin lähteä kouluun ja tulla kotiin kun olen ollut kotona, tästä tulee suurten muutosten syksy koko perheelle. Mutta nyt nautitaan vielä lämpimistä illoista eikä murehdita etukäteen. :)
MirvaK
2.8.2014 at 21:13Mähän olisin selvinnyt ilman omaa kommenttia vain toteamalla tähän ”samat sanat”
Jenn-
2.8.2014 at 19:40Mainasin tulla kommentoimaan ihan samaa kuin murinakin, että kai ootte nyt lämmitelleet tirppaa, että isi lähtee taas töihin. Tuntuu olevan rankka paikka näille naperoille, mutta kyllä ne taas tottuu. Meidänkin poju sanoi tänään päikkäreiltä herätessä ”isi töissä”, kun isiä ei näkynyt, vaikka tällä kertaa isi olikin peliä katsomassa.
Ja toi miehen loman loppuminen tuntui musta varmaankin rankemmalta kuin miehestä. Se oli sellaista kotiäidin lomaa, kun mieskin oli päivät kotona ja väsynyt mamma sai aamuisin nukkua myöhään.
Ja sitten aiheen vierestä. Laitan tähän loppuun tälläisen kuvan, kun voitin silloin sen kuntosalilahjakortin. Muutosta on ilman muuta näkyvissä ;) Harmi vain, ettei mulla ole antaa tähän verratavaksi ennen-kuvaan. Ja onneks en ottanut tavoitteeks sixpackiä, vois muuten masentaa :D
Kristaliina
2.8.2014 at 19:44Hei millaisia liikkeitä siellä kuntosaleilla nykyään tehdään.? :D
…eli superisot onnittelut, ihanaa ihanaa!
Jenn-
2.8.2014 at 20:51Kiitoksia!
Heh, siellä kun jumppaa, niin tällainen maha kasvaa (vai olisko sittenkin ”kotijumpan” tulosta) :D
-jenni-
2.8.2014 at 20:21Alkaako Joel sitten bloggaamaankin? :):)
Vierailija (Ei varmistettu)
2.8.2014 at 20:41Jos aina vois elää niinku kesällä, niin sit sekin kävis tylsäks ja olisi sitä arkea.
Rakastan elämää juuri kaikkine vaihteluineen, töine ja lomineen. Kuten joku sanoikin, kun kaikki balanssissa, niin kaikki vaiheet on kivoja :)
Kukkavarvas (Ei varmistettu)
2.8.2014 at 21:01Hei ihan parasta oikeasti! Meillähän on isä koko tämän vuoden hoitovapaalla ja mä olen töissä. Enkä voi kuin suositella lämpimästi ihan jokaiseen perheeseen. Luulin että olisi jotenkin ihan kamalaa ja rankkaa ja vaikka mitä ja toki on ollut rankkojakin hetkiä mutta oikeasti ihan parhaista ratkaisuista että vaihdettiin välillä kotonaolijaa. Tehnyt mulle ihan järjettömän hyvää saada sitä työminää takaisin ja nähdä kokonaisuutta työssäkävijän vinkkelistä. Ja vastavuoroisesti isä on saanut olla se lähivanhempi. Meillä on oltu vaan ja ainoastaan tyytyväisiä ja jos joskus ikinä neljäs lapsi saadaan niin ehdottomasti sama kuvio uusiksi!
MirvaK
2.8.2014 at 21:12Täällä yksi ahdistunut. Vajaa kuukausi ja sitten palaan töihin reilun 2 vuoden tauon jälkeen. Mun perhevapaat pitivät alkujaan kestää vain 5kk, mutta kuinkas sitten kävikään? Mutta nyt 1.9. koittaa se pelätty ja ahdistava päivä. Töihin pitää mennä. Toki kai se on jo aika, mutta toisaaltaan en millään vielä haluaisi.
Monet lohdutteleva: ”onhan sulla vanha tuttu työpaikka ja työkaverit…” MUTTA työpaikka on muuttanut fyysisesti uusiin tiloihin, suurinosa työkavereista on ihan vieraita, reilussa kahdessa vuodessa on muuttunut lainsäädäntö, toimintatavat, järjestelmät, kaikki. No vielä on samaa, että tavataan asiakkaita. Tosin, koska teen nyt vuoden 4-päiväistä viikkoa, niin en palaakkaan vielä omaan hommaani eli sekään ei ole tällä hetkellä ennallaan. Mutta ehkäpä tästä kotiäidistyneestä uraäidistä vielä kuoriutuu takaisin se uraäiti. Tai ehkäpä mieluiten noiden kahden roolin yhdistelmä. :)
Kovasti yritän takoa päähän, että nauti nyt vielä tämä elokuu. Älä vielä ajattele töitä. Mutta kyllä tässä jo yhtenä yönä tuli nähtyä unta töistä. ARGH!
Nemmu (Ei varmistettu)
2.8.2014 at 21:16Kesän loppu ei ole ikinä ennen ahdistanut, nyt ahdisti. Sen tiesi olevan tulossa, mutta jossain kaukana vasta…Sitten yhtäkkiä pitikin ostaa niitä sisätossuja hoitoon, uusia kumppareita, reppuja ja itselle työkenkiä. Elokuun ensimmäinen päivä oli perjantai. Se oli päivä, jolloin jätin aamulla lapset muiden hoitoon (sen pienen ”vauvanikin”, reilu puolitoistavuotiaan) ja lähdin hoitamaan itse muiden lapsia. Nurinkurista? Kyllä. Ahdistavaa? Kyllä. Ei. En tiedä, molempia. Eilisestä alkoi uudenlainen arki, katsotaan kuinka meidän käy :) Tsemppiä, iloa ja jaksamista!
Miitsu (Ei varmistettu)
2.8.2014 at 21:51Voi mä niin samaistun sun fiiliksiin.
Elokuussa on sitä jotain. Tää kesä on ollut ihanalla tavalla ihmeellinen. Meille syntyi esikoinen tammikuussa ja alku ei ollut lähellekään sitä mitä etukäteen olin ajatellut… Vauvalla todettiin monenmoista juttua, mistä raskausaikana me ei tiedetty mitään. Kevät oli yhtä kontrollia kontrollin perään, lastenosastoa ja huolta. Mutta kesä, jotenkin kaikki alkuvuoden stressi ja huoli on kadonnut ja moni asia selvinnyt. En malttaisi päästää tästä kesästä irti millään. Vaikka kyllä ne syksyn tunnelmalliset illat jo vähän hiipii mieleen… Voikun ajan voisi hetkeksi pysäyttää <3
Liisa
2.8.2014 at 22:05No mutta, teillä on ihana syksy vielä edessä, Aasian-matkakin varmaan ja kaikkea kivaa.
Itsehän olin ahdistunut ja ihan hautajaistunnelmissa monta viikkoa ennen kuin palasin töihin viime keväänä. Olin varma, että meidän arjesta tulee ihan sietämätöntä.
Ei siitä sitten tullutkaan. On kivaa olla töissä. Sain kiinnostavia uusia työtehtäviä, työkaverit ovat enimmäkseen ihania vanhoja tuttuja (eikä niissä uusissakaan mitään vikaa ole). Se työpaikan hyvä henki on edelleen olemassa ja minusta tuntui, että olin tervetullut takaisin. Vaikka olin nauttinut Ilon kanssa olemisesta, on ihan hauskaa viettää päivät aikuisten kanssa. Kenenkään kakkahätä ei ole minun asiani. Miehen vuorotyön vuoksi Ilolla on yleensä max. 2-3 hoitopäivää viikossa ja usein osa niistäkin on lyhyitä, eli niitä kiireisiä aamuja ja iltapäiviä on melko vähän. Jos mies on kotona, Ilokin on.
Mutta en voi kieltää, etteikö silti tuntuisi, että olen ihan hitosti poissa Ilon luota. Ja etteikö tuntuisi ihan luonnottomalta viedä häntä vieraiden ihmisten hoitoon sillä aikaa, kun itse menen töihin. Työni ei kuitenkaan ole mitään ihmishenkien pelastamista, joka vaatisi juuri minun läsnäoloani. Tuntuu oudolta, etten enää tiedä 100% mitä oma lapseni puuhailee päivän aikana.
Mutta toki samalla täytyy olla kiitollinen, että on se suht. vakaa media-alan työpaikka johon mennä.
Vierailija (Ei varmistettu)
3.8.2014 at 15:26Aasian matkasta tuli mieleen, että onkos jollain kokemusta mistä parhaiten hakee etukäteen taloa vuokralle Thaimaasta kahdeksi viikoksi? Tällä kombolla 3 lasta joista yksi vauva, ajateltiin että vähentäis stressiä valita majapaikka jo etukäteen mutta aika suolaisilta nuo talojen ja hotellien hinnat marras-joulukuussa vaikuttaa. Isommat lapset toivoisi että käytössä olisi myös uima-allas, joten ihan pelkkä bambumaja rannalla ei tällä kertaa kelpaisi. Halvimmailla taitaa tällä hetkellä lentää Phuketiin, joten sitä suuntaa nyt ensisijaisesti katselin, joskin vaihtoehtoja on myös siirtyminen sieltä laivalla/taxilla Krabille. Vinkkejä kellään?
Raissi
2.8.2014 at 23:00Hei, minä niin tiiän nuo sinun fiilikset. Olen itekin aivan järkyttävä etukäteisahdistuja. Mulla ahdistaa jo nyt kun ajattelen, että vuoden päästä tähän aikaan teen lähtöä töihin. Sitten jos oikein päästän itteni ”valloilleen” alan murehtimaan jo loman/kesän alussa sitä, että sekin on kohta loppu. Uuh! Sunnuntaipäiviä olen vihannut jo lapsesta lähtien.
Tietysti yritän aina keskittyä hetkeen ja nauttia niistä, mutta heti kun tulee ns. tyhjä hetki huomaan pyöritteleväni noita mietteitä päässäni.
Ymmärrän siis ajatuksesi ja fiiliksesi ihan täysin.
Haho (Ei varmistettu)
3.8.2014 at 13:22Tämä ei nyt varsinaisesti liity asiaan mutta satuin vilkaisemaan MOMFIE blogia ja muistelin että sunkin piti sinne omista asuista kirjoitella mutta en löytänytkään sua sieltä…Kirjoitatko sinne?? Nyt vaan yrität nauttia kotona olosta vaikka ei olekaan yksin aina helppoa hoitaa arkirutiineja, kliseisesti lopetan, lapset kasvaa niin nopeasti että kohta kaipaa kotonaolo aikoja.
Kristaliina
3.8.2014 at 19:11Kirjoitan varmasti jossain vaiheessa :) Suunnittelussa olin mukana ihan viime metreille asti, mutta sitten iski ehkä eniten aikataulutekniset haasteet ja halusin välttää sen, että menee homma mulla stressin puolelle. Mutta kunhan tästä elo tasaantuu, niin toivottavasti ehdin sinnekin – siihen asti olen mukana vähän niin kuin taustatsempparin roolissa! :)