Oli oikein onnistunut talviloma!
Mutta jotenkin siinä iski myös sellainen pitkän tähtäimen unelma. Sellainen oikein ultimate-talvilomahaave!
Se ei ollut Mauritiuksen-matkaa tai edes lapset Bamse-klubilla ja itse drinkki kädessä uima-altaalla. Vaan se oli kuulkaas HIIHTÄMISTÄ!
Ajatelkaa, mikä unelma! Olisi siis sellainen loma, että olisi vaan hiihtämistä. Olisi vaikka jossain mökissä (okei asuntokin riittää), ladut lähtisi takapihalta. Sitten vaan aamulla herättäisiin: hyvää huomenta täältä HIIHTOlomalta. Joka päivä aamupalan jälkeen vähän hiihtelemään, sitten ruokaa, illalla ehkä sauna tai yleistä löhöilyä, seuraavana päivänä sama kuvio uusiksi. Päivät sekoittuisivat toisiinsa ja tietysti se talviaurinko paistaisi joka päivä ja aina vaan mentäisiin päivän ainoana ohjelmanumerona HIIHTELEMÄÄN.
Ja ette ehkä ikinä usko: mä oon Kuusamosta (kuusamolaisen tunnistaa siitä, että hän mainitsee sen kaikissa mahdollisissa väleissä – myös oululaiset tekee tän) ja silti en ole ikinä viettänyt tuollaista kokoaikaista hiihtoHIIHTOlomaa!
Miten keski-ikäinen haave, miten ihanan keski-ikäinen haave!
Nykyelämässä mun tuollainen hiihtolomaunelma on ehkä maksimissaan 45 minuutin mittainen. Taapero ei vielä hiihdä kuin ilolla kaksi metriä ja sitten ilmoittaa: ”En halua enää hiihtää”. Joten koko porukalla ei ladulle oikein pääse – paitsi niin, että toinen aikuinen vetää taaperoa pulkassa sellaisessa kohdassa, missä on tehty ladun viereen väylä kävelylle. Koululaiset toki reippaasti antoivat minulle hyvän annoksen hiihtoseuraa (niin harrastunut en sentään ole, että yksin menisin), mutta tällaisessa nykyelämänvaiheessa päivään kuitenkin tulee kaikenlaista muuta säätöä ja eri perheenjäsenten tarpeita, että… No, jos yhdessä viikossa tosiaan saa vaikkapa kaksi tai kolme tuollaista 45 minuutin hiihtolomahetkeä, niin se jo voitoksi katsottakoon.
Haha viime vuoden talvilomalla jäi yhteen. Joten suunta on selkeässä nousussa!
Mutta siinä 45 minuutin hiihtolomaunelmasyklissäni sain sellaisen hiihto-optimistisen ahaa-elämyksen: hiihto pysyy, se ei häviä mihinkään!
Jos vaikkapa näillä geeneillä kahdeksankymppiseksi asti hiihdän, niin se on kuulkaas vielä yli 30 vuotta hiihtämistä edessä! Että se ei kuulkaas lopu tässä mihinkään, ei ole kiire päästä kohti sitä hiihtolomaunelmaa.
(okei ei aleta puhua ilmastonmuutoksessa tässä kohtaa)
Iloissani ilmoitin myös Joelille, että meillä on tässä 30 vuotta hiihtämistä edessä.
Joel täydensi, että 30 vuotta hiihtoa pääsemättä yhtään mihinkään.
Ihanaa. Tai jos nyt lähtisi hiihtämään (ei lähde), olisi tällä vauhdilla 30 vuoden päässä maksimissaan Orimattilassa. Siellä nähdään vuonna 2055!
12
1 Comment
Hyviä uutisia
23.2.2025 at 21:11Hei! Kiitos lämpimästä ja samaistuttavasta kirjoituksestasi keski-ikäisen talvilomaunelmista. Kuvailemasi rauhallinen mökkiloma, jossa nautitaan hyvästä kirjasta ja takkatulen lämmöstä, kuulostaa täydelliseltä irtiotolta arjesta. On lohdullista huomata, kuinka elämän eri vaiheissa unelmat ja toiveet voivat muuttua, ja kuinka pienet, yksinkertaiset asiat tuovat suurimman ilon. Kiitos, että jaoit ajatuksesi – kirjoituksesi inspiroi minua arvostamaan oman elämäni pieniä iloja.