Keskittyen

Ottaen huomioon, että olen joka ikinen päivä kotona lasten kanssa, on aika pysäyttävää tajuta, kuinka vähän käytän aikaa yhden lapsen kanssa yhtäjaksoisesti keskittyen. Silleen ihan sataprosenttisesti keskittyen. Ilman, että välillä käy ripustamassa pyykit tai mikrottamassa ruoat tai mitä-nyt-vaan-tsekkaamassa-instagram-feedit-tai-jotain-muuta-olennaista-ja-tärkeää.

Huomasin tämän, kun päätin ihan tarkoituksella keskittyä. Ja leikkiä ihan täysin tirpan ehdoilla ja ohjaamatta mitenkään leikin kulkua.

Tarrakirjan askartelusta käynnistynyt, sataprosenttisen keskittynyt leikki vei minut ja tirpan monenmoisiin seikkailuihin.

Lastasimme vaunumme täyteen erilaista tavaraa ja ajoimme metrolla:

…ja kuuntelimme, kun tirppa luki (eteisen lattialla maaten; en edes huomauttanut, että se on likainen) kertomuksen Espanjasta:

Seuraavaksi Silva oli kuningas. Sitten lääkäri.

Pesukarhulla oli masu kipeä.

Katsottiin korvat ja mitattiin verenpaine. Kuunneltiin sydän ja keuhkot. Kuume mitattiin ensin kainalosta ja sitten pepusta. Rokotus annettiin ainakin kahdeksan kertaa.

Sitten siitä tuli terve.

Meitä alkoi väsyttää ja menimme majaan nukkumaan:

(tämä pötköttely oli väsyneen äidin lemppariosuus)

Hitsi ei voi muuta sanoa kuin että miksi mä en tee tätä useammin!

Tekisi mieli sanoa, että koska minulla ei ole aikaa. Mikä on tietysti hyvin pitkälle totta. Mutta olihan sitä tänäänkin.

Se viimeinen syy löytyy kuitenkin jostain ihan oman pään sisältä. Miten vaikea sitä mukamas onkaan keskittyä. Aina sata asiaa kesken; gerbiilin keskittymiskyky.

Ja kaksi lasta.

Mutta tämä täytyy ihan ehdottomasti ottaa tavaksi.

Tästä tulikin nyt sitten tällainen suunnittelematon ex tempore -haaste:
Käytä vaikkapa kokonainen tunti keskittynyttä, yhtäjaksoista aikaa oman lapsesi kanssa leikkien. Sulje pois kaikki häiriötekijät. Heh älä katso edes kelloa, että onko se tunti kulunut :)

Mihin leikki teidät vei?
Miltä keskittynyt leikkiminen tuntui?
Tehdäänkö teillä tällaista usein?

0