Raissi lupasi jonkin aika sitten kirjoittaa seuraavan bloggauksensa miehensä roikkuvista kasseista – mutta hei, eipä ole kuulunut! Mä ajattelin olla rohkea ja korkata pelin, tässä:
Heko heko heko aijaijaijai, mikä puujalkavitsi. Anteeksi.
Mä oon ollut jo usein aikeissa hehkuttaa tätä, ja muutaman kerran sivumennen oon tästä maininnutkin: me siis tilataan silloin tällöin ruokaostokset kotiinkuljetettuina. Ei nyt ehkä joka viikko, mutta ehkä joka toinen. Pari kertaa kuukaudessa siis.
Äsken nyt sitten tultiin tanssitunnilta yhtä aikaa Alepan auton kanssa. Säntäsin hakemaan kameraa, mutta en ihan ehtinyt saada kuvaan kauppa-auton kuskia. Joten kuvaan päätyi pelkkä etäpäiväilevä Joel, joka kantoi kassit kotiovelta jääkaappiin.
Aika lyhyt kauppamatka.
Isin kassit. Tai siis Alepan.
Me siis yritetään käydä kerran viikossa ”isosti” kaupassa, mutta silti tuntuu, että koko viikon tarpeiksi se ei riitä. Ja viikolla kaupassa käyminen on är-syt-tä-vää.
Itse en käy lapsen kanssa päiväsaikaan kaupassa juuri koskaan. Tai sanotaan nyt rehellisesti, että en ihan-ihan koskaan. Joel usein ilmoittautuu vapaaehtoiseksi kauppareissulaiseksi työmatkalta palatessa, mutta se taas tarkoittaisi sitä, että isi tulee kotiin tavallista myöhemmin – eikä se oikein tunnu kivalta sekään. Työpäivän jälkeen vielä kauppakasseja roudaamaan… Joskus käydään kolmistaan illalla kaupassa, mutta se taas tuntuu olevan perheen yhteisestä kotioleiluajasta pois. Lapsen ja isin on kuitenkin kiva saada yhteistä laatuaikaa arkisinkin ilman, että siinä samalla hoidetaan jotain kotitaloudellisia velvollisuuksia.
Eka kerran tuota kauppakassia testattiin ehkä… no, onpa vaikea arvioida; ehkä vuosi sitten. Sitten jäätiinkin ”kerrasta koukkuun” ja hommasta on tullut meille jo ihan sellainen arjen normaali rutiini. Jos ei jaksetaehditä kauppaan, niin sitten tilataan Alepasta kiitos.
Tuo toimitusmaksu oli ensin vähän ”kynnyskysymyksenä”, mutta sitten tuli käytännössä todettua, että on se kyllä meille sen arvoista.
Nyt on näköjään maksettu toimituksesta ja keräilystä 6,90e. Joskus niissä on ollut sellaisia tarjouksiakin, mutta yleisimmin on tainnut maksaa tuon verran.
Tällä kertaa tilattiin maltilliset kolme kassia, mutta joskus on tullut kyllä aika massiivisiakin ostoksia: kaikki painavat pesuaineet, vaipat sun muut kotiovelle kannettuna, jea. Sinne Kauppakassi-sivulle tallentuu muuten asiakastietoihin myös oma ostoslista, joka on tosi näppärä vaan toistaa; klikkailla pois ne, mitä ei sillä kertaa tarvitse ja lisäillä uudet mieleentulevat.
Vastaavia kotiinkuljetuspalveluita taitaa nykyisin tarjota pari muutakin toimijaa. Niitä me ei ollakaan testattu, pelkästään tätä Alepaa.
Onko muilla kokemuksia niistä? Entä onko tällaisia muualla kuin täällä pääkaupunkiseudulla?
Tavallaanhan tämä on paluuta sellaiseen kauppa-autoaikaan – ja kauppa-autojahan tietysti edelleen tuolla liikkuu! Meidän Könkään-mummolaan muuten tuli kotiinkuljetuksella ruokaa ”Reijon kaupasta” muistaakseni. Tilaus tehtiin puhelimitse. Eli mitään uuttahan tässä ei sinänsä ole. Mutta hyvä idea selvästi kantaa vuosikymmenestä toiseen!
PS. Tämä ei ole mikään sponsoroitu postaus.
Annennee
20.11.2013 at 12:13PK-seudulla ja vähän muuallakin (Mäntsälä, Järvenpää yms.) toimii myös Kauppahalli24, joilla on (mun mielestä) aika muikea valikoima kaikkea luomua, pientuotettua, lähiruokaa ja muuta ”hienompaa” kuin Alepoissa tai Prismassakaan. Sieltä jos jostain voisin tilata ruokaa, jos tilaisin netistä :)
Kristaliina
20.11.2013 at 12:22Joo, tätä nimeä mä aivojeni pohjalta yritin löytääkin, mutta piuha taisi olla väliaikaisesti offline-tilassa :)
Tuohon vois joskus tutustua! Meille olennaista on, että samaan kassiin saa kaiken (hedelmistä pesuaineisiin) ja että hinnat ois järkevät. Tästä Kauppahalli24:sta on tainnut ollakin juttua eri blogeissa, täytyy varmaan käydä lueskelemassa :)
annakuu
20.11.2013 at 12:16Meidän mummulla on tullut Vilppulassa (eli aika keskellä ei mitään) kauppakassi ovelle K-marketista vain 2 euron maksulla. Se oli kyllä halpa. Autottomana yyhoona voisin maksaa täälläkin tuon 7€ siitä hyvästä että joku tuo ne ostokset kotiovelle. Se jos joku olisi luksusta. Nimim. tänään kauppareissuun kuluu tod.näk. matkoineen päivineen n. 2 tuntia työ/tarhapäivän jälkeen.
Kristaliina
20.11.2013 at 12:31Vau 2 eurolla! Mä en yhtään tiedä, mitä tuolla meidän mummolassa siitä maksettiin, mutta jäin kyllä jotenkin siihen kuvaan, että se oli just tuollaista puoli-ilmaista ekstrapalvelua syrjäseudun vanhuksille. K-kauppa taisi olla sekin.
Mä ensin kitsailin tuota toimitusmaksua, mutta Joel sai puhuttua ympäri, että höp löp se mitään kallista ole siihen verrattuna, minkä vaivan se säästää :)
HelloAochi
20.11.2013 at 13:40Ja netistä tilatessa tekee vähemmän heräteostoksia!
Jenkka (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 12:22Minä juuri testailin tuota samaa palvelua, mutta ostokset tulivat Prismasta. Tässä plussia ja miinuksia meidän kannalta: http://jennitamminen1.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/154193-testissa…
M-M
20.11.2013 at 12:25Hih, meillä Milla pettyis pahasti, jos tilattais ostokset kotio :)
Milla lähtee tosi mielellään kauppaan, pyörtää ulko-ovilta vielä uudestaan sisälle.
Mutta kuulostaa tosi kätevälle, ei sitä aina jaksais lähteä kauppaan. Täällä (jos en ihan väärässä ole) k-supermarketista saa ainakin tilattua soittamalla.
Iksu
20.11.2013 at 13:35Meilläkin kauppareissut on mieleisiä! Aina kun mieheni kysyy tytöltä ulko-ovella että mihin mentäis, vastaus on joko ”puistoon” tai ”kauppaan”. Neiti rakastaa valtavasti työntää lähikauppamme lastenkärryjä. Ja auttaa myös ostosten sinne laittamisessa ja hihnalle nostamisessa. Vielä ei ole ollut yhtään itkupotkuraivareita lähikaupassa. Jättimarketit saattaa joskus olla tylsiä, mutta onneksi kilometrin säteellä on kolme riittävänkokoista kauppaa.
Mindeka
20.11.2013 at 21:46Sama juttu täällä. Kaupassa käyminen on osa päivärutiiniamme ja selvästi pojalle mieluisaa puuhaa, kun saa auttaa äitiä valitsemaan ruokia (NAKKIA!) ja nostelemaan niitä pikku-kärryynsä.
Lisäksi, poika selvästi tykkää moikkailla ja jutella kaupan tätien kanssa ja on siellä yksi vanhempi rouvashenkilökin kassalla, joka silminnähden ilahtuu meidänkin (tai siis, pojan) vierailustamme kaupassa ;) Olen joskus harkinnut tuota kauppakassia,muistaakseni ennen joulua, koska silloin ne ostokset todella on painavia, mutten ikinäikinä ole nähnyt siitä olevan meille tuon kuljetus- ja keräilymaksun arvoista etua. Joten ei olla kokeiltu. Mutta: Jos olisimme kaikki vaikkapa todella kipeinä, voisin maksaa tuon helpostikin.
Iksu
20.11.2013 at 22:06Nakkia! :D
Mindeka
20.11.2013 at 22:31Jos häneltä kysyy ”Mitä syötäisiin tänään?”, niin hän juoksee nakkihyllyn luokse ja huutaa ”Nakkia! Joo! Nakkia!”
:D
Iksu
20.11.2013 at 23:08Jos Maisalta kysyy ennakkoon, että mitä ostetaan kaupasta, vastaus on aina ”perunaa”. :D
S-S
20.11.2013 at 12:31Meillä on kokeiltu juuri tota Kauppahalli24:sta – erittäin onnistuneesti.
Tai siis tyylillemme uskollisesti möhlimme ensimmäisen tilauksen (iPad/netti jäi jumittamaan maksuvaiheessa) ja seuraavana päivänä ystävällinen täti soitti meille ja homma hoidettiin loppuun. En muista mistä olisin ikinä saanut proaktiivista asiakaspalvelua, sillä -edelleen- tyylillemme uskollisesti olimme toki seuraavana päivänä ehtineet unohtaa jo koko asian.
Niin vain saatiin iso laatikollinen luomua ja muuta mukavaa suoraan kotiin. Ai että mä nautin.
Jos jotakin oikeasti arjessa inhoan, on se markettiostoksia. Ei pitäisi tietenkään esim. työnsä puolesta sanoa näin, mutta silti: INHOAN. Siedän vain pieniä kauppoja, joissa mun ei tarvitse ravata puolta kilsaa jos joku asia unohtuu. Ja AINA unohtuu. Ja joojoo, hyötyliikunnan kannalta jne., mut en vaan osaa.
Raissi
20.11.2013 at 12:40Kuule, tuota ”kassit käsissäin”-ideaa Jykäkin ehdotti. Minun mielestäni se oli liian ilmeinen. Meillä viela muhitellaan omia kasseja, paljastetaan sitten kun ovat kunnolla hautuneet :D
T. Missi riippurissi ja Jussi roikkupussi
T-100
20.11.2013 at 13:06Enpä ole ottanut selvää oman seudun päivittäistavarapalveluista, täällä Lah(d)essa käsittääkseni rakastetaan sitä, että ajetaan citymaasturilla isoihin marketteihin ja mahdollisimman monta kertaa viikossa. Itse inhoan sitä markettirallia, ruokakaupassa kiertely on todella ärsyttävää. Ihan sama onko suunnitellut ostoksensa etukäteen vai ei, sama aika menee kun kiertelee hyllyjen välissä kilometritolkulla. Usein myös unohtuu jotain, jonka muistaa kassalla ja unohtunut tuote on puolentoista kilometrin päässä. Ja tyyliin joku pieni reppana sitruuna, jota ois just tarvinnu. Ja se kolmevuotias hikinen ja ärtynyt kauppakaveri siinä samaan aikaan tökkii sormella reikiä jugurttipurkkeihin tai puristelee hiivakuutiosta taidetta.
Aion ottaa selvää. Kuulostaa täydelliseltä palvelulta meikäläisen kaltaiselle market-allergikolle.
annakarin
20.11.2013 at 13:22Mä rakastan kaupassakäyntiä! Varsinkin oikein isoja citymarketteja. Löydän sieltä tosin aina kaikkea mitä en ehkä tarvitsisi, mutta kun tekee mieli/on halpaa jne. Mutta jos pitäisi yksin käydä lapsen kanssa kaupassa, valitsisin luultavasti mieluummin kotiinkuljetuksen.
mirkku (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 13:59Me käydään kaupassa huonolla säällä – tulee yhteensä puolen tunnin ulkoilut rattaiden kanssa, mutta ei tarvi seisoskella kurahousukelissä puistossa! ;-) Sisäpäivä kaatosateessakaan ei tuon 1 v 2 kk supervilkkaan taaperon kanssa onnistu ollenkaan, joten johonkin on aina lähdettävä. Ollaan autottomia, joten kaupassa käydään joka toinen päivä vaikka paljon rattaiden alakoriin mahtuukin. Poikakin tykkää vilkutella tädeille :-)
Kätevältä tuo kotiinkuljetusmahdollisuus kuulostaa kuitenkin! Jos esim multa pettää fysiikka – paljon mahdollista kunhan kevät koittaa ja uusi raskaus etenee loppukolmannekselle – ja mies joutuu työmatkalle, niin tuohan voi tosiaan pelastaa meidät nåk
mirkku (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 14:02Äh, puhelin oikuttelee. Siis: …pelastaa meidät nälkäkuolemalta! :-)
Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 14:16Me tilattiin pari viime talvea kaikki ostokset justiinsa samasta palvelusta, oli hitusen helpompaa kuin roudata niitä hangessa kaksosten rattailla. Ja kun sen oman listan saa hiottua toimivaksi, niin tilaaminen on aika nopeaa – ja reissusta tullessa on ihan mahtavaa, kun on voinut pari päivää aikaisemmin napsutella tilauksen eikä tarvitse heti lähteä kauppaan vaan kassit kannetaan ovelle pari tuntia sen jälkeen kun itse on kotiutunut. Kotihoidontuen viime metreillä mä luovuin tosta säästösyistä – se pienikin kuljetusmaksu ja Alepan hinnat tuntui minimaalisen pienissä tuloissa – mutta eiköhän siihen taas palata jossain vaiheessa.
Katie
20.11.2013 at 14:30Mä shoppaan melkein kaikki ruuat ja muut päivittäistarvikkeet netistä. Täällä melkein kaikilla markettiketjuilla (Sainsbury’s, Tesco, Asda, Waitrose…) on nettikaupat; me käytetään Ocadoa, joka toimii vain netissä ja myy enimmäkseen Waitrosen tuotteita. Arjen pelastaja! Ja kuten Tessakin sanoi, eipähän tuu tehtyä niin paljon heräteostoksia. (Haittapuolena joskus taas tulee vahingossa klikattua sama tuote koriin kahdesti tai jätettyä epähuomiossa klikkaamatta, vaikka on listalla etsinyt tuotteen ruutuun. Oho.)
Annio (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 14:51Tuplaklikkaamisia on meillekin sattunut, mutta onneksi harvoin :-) Me tilataan myös kaikki netistä. Mä tein alkuvaiheessa vertailun ja totesin, että ainakin meillä toimitumaksusta huolimatta säästöä syntyy huomattavasti kaupassa käyntiin verrattuna. Kuten mainittu heräteostokset jää, mutta ostaminen on muutenkin suunnitelmallisempaa, kun tilatessa voi samalla varmistaa kaapeista, mitä oikeasti tarvitaan. Silloin myös bongaa helposti vanhentumassa olevat ruoka-aineet ja ne muistaa siten paremmin käyttää heti pois eli hävikki vähenee. Netissä hintoja on myös helpompi vertailla ja tarjoukset tulevat tehokkaampaan käyttöön. Puhumattakaan siitä ajansäästöstä… Todellinen nettiruokaostosten puolestapuhuja siis myös täällä
Kat-1
20.11.2013 at 16:03Ranskassa kauppakayntia ja sen ihanuutta hehkuttavat vieraat aina. Ruuhkasessa syperhyber marketissa monen tunnin puokkoilu, jonotus ja vitutus ei kuitenkaan kuulu siihen harrastusten ylapaa listaan eli makin tahdon tollasen kauppapalvelun tanne! Kyselin naapurin herralta onko mahdollista taalla, johon huolestuneena uteli takaisin olenko sairas, kun moista tarvin. Ei siis ole niin pop juttu ellet ole fyysisesti sairas, vanha tms. Uskoisin kylla, etta 2000-luvulla jopa taalla Napoleonin aikakaudella elavasta Ranskasta olis moinen mahdollista, mutta Alepaahan ei voita mikaan! Ei ne toimittais tuolla 6.90 eurolla tannekkin laidalle Eurooppaa? Voisin tarjota vinettoa kylla palkan lisaks.
Kapusha (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 16:25Aaah, kun täälläkin olisi tuollainen palvelu!!! :) Pelastaisi monta päivää.
Aloitin opiskelut maanantaina ja kaupassa käyminen on yhtä tuskaa… Voisin uhrata ruokkikseni siihen,että käyn koulun lähi-Salessa ostoksilla mutta sitten taas on se autolla edes takas suhaaminen :S
Ja vauva-aikana toi ois ollu ihan mieletön! Meillä Isi tekee niin pitkiä päiviä, että jos aamulla huomasin jonkun puutteen oli pakattava Baby autoon ja mentävä.
Meille ei varmaan IKINÄ tuu tommoista palvelua,kun asutaan tälläsessä pienessä kyläpahasessa mistä lähtee kaikki palvelut muutenkin!
piupali (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 17:43Minusta tuo hinta ei ole ollenkaan paha! Itellä ainaki tulis äkkiä ostettua samalla summalla ylimääräistä: paketti jäätelöä/lapselle vaate alerekistä jne. Kun olin kotona vauvan kanssa, tykkäsin käydä kaupassa. Miehen tullessa kotiin oli ihana päästä hetkeksi yksin johonkin :) Nyt kun itse opiskelen ja arki on kiireistä, ehdottomasti käyttäisin tuollaista palvelua jos vain tarjolla olisi!
jermia
20.11.2013 at 17:59Tampereelle kaivattas kanssa tuollaista palvelua, vaikka juurikin prismaan. Tulis käytettyä, kun on pitkiä työpäiviä, jolloin töistä päästessä ei ole enää mikään marketti auki :/
Vierailija (Ei varmistettu)
20.11.2013 at 18:36Oh, kuulostaapa tosi kätsyltä! Itselle ei ehkä niinkään ajankohtainen juttu (työssäkäyvä autollinen 24 vee sinkku ja lähikauppa alakerrassa…. joku voisi väittää jopa laiskaksi jos alkaisin käyttää kotiinkuljetusta :–DD ), mutta ihan varmasti niin monelle muulle! Mummu reippailee (tai autoilee) vielä ihan mielissään kauppaan, mutta myöhemmin jos onkin niin ettei kauppamatkat taitu enää niin helposti, aion ehdottomasti vinkata tällaisesta palvelusta!
Vigg
20.11.2013 at 18:56Pitäisi varmaan joskus kokeilla ostosten kotiinkuljetusta. Toisaalta, Helsingin alueella kiertelee myös kauppa-autot: asuin ennen Etelä-Hermannissa ja meidän talon edessä pysähtyi kauppa-auto, ihan niin kuin mummolassa ”takahikiällä”. Olihan entiseltä kotikulmaltani kuitenkin matkaa Vallilan Alepaan ehkä 300m ja Sörnäisten kauppoihin n. 400m :)
Kahvittelija
20.11.2013 at 19:46Tosi kätevä palvelu, eikä 6,90 ole mielestäni liikaa siitä, että ruokakassit saa kotiovelle – maksaisin itsekin mielelläni tällaisesta palvelusta. Turun seudulla ei taida kuitenkaan kovinkaan kattavaa kotiinkuljetuspalvelua olla, ainakaan vielä. K-Extra Puhakka tarjoaa 8 euron hintaan kotiinkuljetusta Turun keskustassa, mutta itse tilaisin mieluusti vaikkapa juuri Prisman tai Citymarketin valikoimista ruoat ja muut tarvikkeet.
Piipo79
20.11.2013 at 19:51Me käytetään silloin tällöin Prisman kauppakassa-palvelua. Keräillyt kassit odottaa kassalla että haetaan. Sopii jos autoilee Kannelmäen seudulla, koska muissa Prismoissa ei harmiksemme ole palvelua. Alepan vastaavaa kotiinkuljetusta ollaan kyllä mietitty myös. Minä kuulin myös noihin ruokakauppakäyntejä vieroksuviin! Tuoretuotteet (kala, leipä jne) haetaan kuitenkin ohikulkiessa kauppahallista tms.
annakuu
20.11.2013 at 20:21Avauduin tästä samasta aiheesta omassa fb:ssäni tänään ja heti mulle vinkattiin ruoka.net palvelua. Ilmainen toimitus yli 30e tilauksille myös tänne Tampereen lähikuntaan! Halleluja! Tää menee kyllä heti ens viikolla testaukseen.
Asikaine
20.11.2013 at 23:21Whaat!? Oikeesti Tampereellailmainen toimitus yli 30e ostoksiin!? Tämä on ehkä paras uutinen tällä viikolla! Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
Tuntuuko tuo sitten tuotteiden hinnoissa..?
annakuu
20.11.2013 at 23:58No niin mä käsitin että kuljetus 0€. Tietty se näkyy sitten tuotteiden hinnassa, mutta ei mielestäni merkittävästi. Maitolitra 1,10e, Vaasan ruispalat 2,20… Eli samaa hintaluokkaa kun esim. Meidän lähisiwassa mut laajemmat valikoimat. Ne toimittaa muualle Suomeen keskiviikkoisin ja perjantaisin.