Yhteistyössä: Helsingin Mylly ja Blogirinki
Tiedättehän ne sellaiset kliseiset ”näillä aineksilla jokainen onnistuu!” -mainoslauseet.
Niin sitä vaan, että sen pitäisi olla: ”näillä aineksilla lähes jokainen onnistuu”.
Leipurihistoriaani: Olen leiponut elämässäni (seiskaluokan pakollisten kotitaloustuntien lisäksi) kahdesti. Vuonna 2000 leivoin silloiselle poikaystävälleni jossain omituisessa pesänrakennusvimmassa korvapuusteja. En omistanut kaulinta, joten kaulitsin taikinan tyhjällä viinipullolla. Korvapuusteista tuli täydellisiä ja ennen kaikkea täydellisen näköisiä; se johtui siitä, että mittasin niiden mittasuhteet viivottimella.
Seuraavan kerran leivoinkin sitten heti perään seitsemän vuotta myöhemmin, vuoden 2007 laskiaisena. Tein silloisen poikaystävän (se oli siis jo ihan toinen tyyppi kun edellisessä leivontacasessa) nelivuotiaan lapsen kanssa peruspullia, jotka eivät maistuneet yhtään miltään. Laitettiin sitten rutkasti kermavaahtoa ja hilloa. Ja ostettiin seuraavat laskiaispullat valmiina kaupasta.
No. Nyt maanantaiaamuna olimme sitten lähdössä kyläilemään meidän tulevien puutalo-vuokralaistemme luona, ja jonkin kummallisen mielenhäiriön johdosta sain päähäni, että hei me sit viedään sinne mukanamme jotain itseleivottua. ITSE. LEIVOTTUA. Joel totesi, että hän ei muuten sitten todellakaan aio olla se ”itse”. Ja Joel ihan vähän vaan pyöritteli silmiään, kun mä sanoin, että siis tietysti tarkoitin sen niin, että MINÄ olen se itse. MINÄ aion leipoa yhdessä lasten kanssa kuule. ITSE. Joo todellakin aion! Leipasen suit saat vaan sukkelaan tässä ennen lähtöä tällaisia helppoja kinuskipaloja ihan omin pienin kätösin! Etkö usko HÄ?!?!
Lapset sen sijaan olivat innoissaan – jee me leivotaan! Ja meidän äiti on ihan tosi-tosi taitava! (okei tän jälkimmäisen sanoja saatoin olla minä itse)
Hommiin!
Ensimmäinen ylläri tuli jo ohjeen ensimmäistä kohtaa tavatessa: mittaa kulhoon kananmunat, voi tai rypsiöljy, vesi ja pussi Kinuskipala-aineksia.
”MITÄ!?!?!? Tässähän piti olla kaikki ainekset – MITEN NIIN kananmunat ja voi ja vesi? MITÄ JOS MÄ OISIN JUST NYT JOSSAIN ERÄMAASSA EIKÄ MULLA OIS VOITA? Mitä sitten kävisi, jäisi piirakat paistamatta HÄ!?!?”
Joelin silmät jälleen pyörähtivät merkitsevästi. Hitsi mun pitäis saada joskus videolle se, että miten ne sen silmät oikein pyörii. Mutta se ele on kuulemma varattu vain mulle – kerran nimittäin jo kysyin.
Onneksi ei oltu erämaassa, joten kananmunia rikkomaan siis:
Seela luottaa äitinsä kykyihin sataprosenttisesti.
Seuraava osuus – sekoittaminen. Hei tämähän on aika helppoa, pitäis leipoa useamminkin:
Mikäs tässä tosiaan on kinukskipaljona tehdessä, kun vaan noudattaa helppoja ohjeita huolellisesti. Että tästä sitten vaan kuorrutteeksi tuleva kinuski likoamaan kylmään veteen:
Sitten vaan valmis taikina voideltuun vuokaan ja uuniin ja vilkaisu kelloon, ja… …MITEN SE VOI OLLA JO NOIN PALJON?!?!? Ohjeessa sanotaan, että ainesten sekoittamiseen piti mennä VIISI minuuttia – eikä viisiKYMMENTÄ hei, mitä meille on oikein tapahtunut? Aikavääristymä!
Seuraavassa kinuskipalojen vaatimassa paistoajassa puutalon meno räjähti täydeksi kaaokseksi: tytöt lähtöveskiin! kamat kasaan! missä se vuokrasoppari on? tää on pdf, ei tätä voi muokata!!! miks me ollaan aina myöhässä!?!?!?
Tilanne 15 minuuttia myöhemmin:
”Me ollaan tunti jo myöhässä!”
”VOI P*RSE MÄ OON KOKO AAMUN AJAN LÄHETTÄNYT KAIKKI MUN VUOKRASOPPARIVIESTIT VÄÄRÄÄN INBOXIIN!”
(olin lähettänyt kaikki ”hei sori me ollaan ehkä vähän myöhässä” -viestit ja vuokrasopimuspaperit mun ompelijaystävälle, en vuokralaisille…)
”ME EI IKINÄ PÄÄSTÄ LÄHTEMÄÄN TÄÄLTÄ KOTOA MIHINKÄÄN MIKSI ME EI IKINÄ PÄÄSTÄ TÄÄLTÄ KOTOA MIHINKÄÄN!”
”OTA SE POHJA JO ULOS SIELTÄ UUNISTA KYLLÄ SE JO RIITTÄÄ SE ON IHAN RIITTÄVÄN KYPSÄ IHAN SAMA NYT VAAN LÄHDETÄÄN TÄÄLTÄ ULOS!!!”
”AI SEN PITÄÄ NYT SIT JÄÄHTYÄ VIELÄ ENNEN SITÄ KUORRUTUSTA VOI JUMA*¤%/¤#**/¤(#)A!!!”
Eteisestä(kin) kuuluu kenkienlaittajalta huutoa:
”Äiti!!!! Äiti!!!! Mulla on tosi tärkeää asiaa! TOSI TOSI TÄRKEÄÄ!!!”
Teen niin kuin kuka tahansa kasvatuksellisesti valveutunut pehmeitä arvoja kannattava äiti-ihminen (joka tietää, että mitään asiaa ei tietysti oikeasti ole): läppään sen hemmetin oven kiukkuisesti kiinni ja annan lapsen huutaa siellä.
”ÄITI!!!! TOSI TOSI TOSI TÄRKEÄÄ!”
Vedän henkeä ja avaan oven:
”Mitä asiaa, kulta?”
”Mä oon Helinä-keiju, mutta Seelakin saa olla Helinä-keiju Meitä on KAKSI Helinä-keijua.”
”Hieno homma, kulta.”
(hengitäsyvään hengitäsyvään hengitäsyvään)
Pursotan kylmässä vedessä liotetun (vaihdoin vielä kerran vedenkin, jotta pysyy varmasti riittävän kylmänä) kinuskikuorrutepussin piirakan päälle, ja…
”TÄÄ EI LEVIÄ! TÄÄ EI LEVIÄ!!! TÄÄ ON IHAN PAS*AA, TÄÄ EI LEVIÄ!”
Kinuskikuorrute on jähmeä kökkäre, ja sen levittäminen rikkoo kakkupohjan kauniin pinnan.
”TÄÄ EI TOIMI!!!!”
Joel ottaa kinuskipala-ainesten purkin käteensä ja lukee ääneen:
”Laita kuorrute KUUMALLA vedellä täytettyyn astiaan.”
Joel heittää dramaattisesti tyhjän kinuskipalapahvirasian ilmaan, ja sieltä ilmasta vielä näyttävästi potkaisee maradonamaisittain sitä jalallaan – ja minä totaalirepeän kaksin kerroin hysteeriseen naurunhirnuntaan:
”Äiti, itketkö sä vai nauratko sä?”, kysyy Silva eteisen ovelta.
”En tiedä, rakas – mä en todellakaan tiedä.”
Tilanne laukeaa koko porukan nauruun.
Pyydetään anteeksi. Nauretaan yhdessä. Ihastellaan hienoa kakkua. Tää on oikeasti varmasti tosi-tosi hyvä ja me tehtiin se itse.
Voi rakkaat. Tää on hullujenhuone ja mä olen sen päähullu.
Kyläilypaikassa leipomistaidettamme tietysti asiaankuuluvasti ihastellaan. Ja vaikka siitä ei Instaan pääse mitään hekumointi-oi-katsokaa-mitä-herkkua -kuvaa ottamaan, ei edes minkäänlaisella filtterillä, niin sentään hei me teimme sen itse:
…ja se oli ihan oikeasti hyvää:
No niin. No niin. Tämä oli siis kolmas kerta elämässäni, kun jotain leivoin.
Ehkä tästä kertomuksesta ymmärrätte, miksi en tee sitä useammin.
PS. Jos joku hullu haluaa kokeilla tällaista megalomaanisen haastavaa leipomismegaspektaakkelitaideteosta myös ITSE (no; oikeastihan tää oli niin helppoa, että vaan lukutaidoton idiootti (=minä) voi varmaan epäonnistua – ja mullakin lopputulos maistui oikein hyvältä), niin näitä on yksi Helsingin Myllyn tuotepakkaus ihan arvottavaksi asti! Pakkaus sisältää näitä kinuskipala-aineksia sekä myös vastaavia mokkapala-aineksia, ja tuotepalkinnon arvon kaikkien tähän postaukseen ma 18.7. klo 12 mennessä kommentoineiden kesken.
edit: Pling plong, arvonta on päättynyt! Tuotepaketin voitti nimimerkki HLJ – onnea onnea! Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti!
Voitte vaikka kertoa, että koska itse viimeksi huusitte lapsille epäonnistuneiden leivonnaisten takia. Eiku ei. Älkää kertoko. Kertokaa sittenkin jotain kivaa. Vaikka että hyvä piirakka tuli. Hyvä hyvä piirakka. Nami nami.
Tämä Helsingin Myllyn yhteistyökampanja tarjottiin minulle Blogiringin kautta.
(vähänpä tiesivät mun toteutustaidoista :D)
Vannikkila
14.7.2016 at 10:41Meillä mies on se joka leipoo. Tai anoppi. Tai äitini. Mutta en minä. Viimeksi kun leivoin, tuli täytekakusta moderni ”pullavanukas”, koska se oli pakko laittaa kippoon, sillä se olisi muuten valahtanut lattialle hetkellä minä hyvänsä. Olin valmis skippaamaan synttäreistä kokonaan kakkuosuuden.
–
Mutta se onnistuminen! Ensimmäinen isänpäivä pojan syntymän jälkeen. Olin luvannut leipoa miehelleni, (sekopää kun olen). Nooh, kello oli yhdeksän tai kymmenen illalla, kun mies kyseli, että enkös leiponutkaan. Minä sitten pyöräytin siinä kymmenen aikaan illalla vielä suklaakohokkaita. SUK-LAA-KO-HOK-KAI-TA. Minä! Mut ne onnistui ja oli ihan sikahyviä! Söin itse yhden ja mies loput kolme :D
Vannikkila
14.7.2016 at 10:42Niin joo ja hei. Mites ois lukijatapaaminen ennen teidän lähtöä epsanjaan? :)
krista
14.7.2016 at 10:46No OHHOH, suklaakohokkaita! Mä en edes tiedä, millaisia niiden KUULUISI olla, mutta varmasti jotain tosi hienoa ja… …kohoilevaa :) Lapsen yksivuotissynttäri voi joskus laittaa yltämään uskomattomiin suorituksiin! :)
–
Joo hei vois sitä puistopiknik-meininkiä miettiä! Jopa ehkä Titi-nallehommia (ne on jääneet ajelehtimaan, kun se järkkäys on kuitenkin sen verran iso homma)… Mutta silleen helpon meiningin juttuna (esim. just nyyttäripiknikinä) vois hyvinkin järjestyä! Kiitos muistutuksesta, laitetaan taas uudestaan mietintään ja toteutukseenkin! (myös ideoita/toiveita saa muutkin esittää!)
Vannikkila
14.7.2016 at 15:22Töykeästi ei-helsinkiläisenä toivon päiväksi lauantaita :P Ja kun jokainen tuo omat eväät itselle, ei tartte miettiä allergioita yms. Seura sitten yhteistä :)
Vannikkila
14.7.2016 at 15:22Vai kaikki vaan Ropeconiin? :D onko Joel menossa?
krista
14.7.2016 at 23:00Joo, Joel luultavasti menee, kun siellä julkaistaan (taas) yks kirja, johon se on tehnyt kannen/kuvituksen. Mä en oon siellä koskaan käynyt, oon ihan pihalla koko skenestä :)
-jenni-
14.7.2016 at 11:01Mä osallistun vaikka yleensä teenkin kaiken alustaperin itse mutta voishan sitä joskus koittaa tehdä näitä valmisjuttuja. Onko niissä paljon lisä-aineita…?
krista
14.7.2016 at 11:08Oli ainakin sellainen helppo (heh ainakin joillekin varmasti) vaihtoehto tämä, jos joskus haluaa (vaikka mökkiolosuhteisiin lähtiessä) päästä helpolla :)… ja ainesosat näkyy täällä!
MarjaH
14.7.2016 at 11:11Mä rakastan leipomista! Mutta koska se on mun harrastus, jossa haluan kehittyä, ns ”vakava” leipominen on tehtävä ilman lasta. Viimeiset hetket kakun koristelussa on ne, jossa mun on saatava keskittyä, ja onneksi yleensä saankin.
.
Perusjuttuja, niinkuin pannaria tai teeleipiä on kiva tehdä lapsen kanssa. Pullaa en yleensä leivo, en osaa tehdä hyvää :D
krista
14.7.2016 at 11:18PS. Jätimme kinuskipalojen loput tuleville vuokralaisillemme, ja sain juuri äsken heiltä terveisiä, että erityisesti myöhemmin jääkaappikylmänä vanilijajätskin kanssa oli kuulemma TÖRKEÄN hyvää :)
Mursu
14.7.2016 at 11:23Anteeks, mut tästä tuli kyllä totaalirepeeminen :D :D
Mä tykkään leipoo ja teen sitä aika paljonkin jos on vaan syöjiä, mutta suurinpiirtein ainoa totaali epäonnistuminen tuli reseptillä joka oli otsikoitu ”surkeinkaan kokki ei voi epäionnistua” no eipä :D Siitä ei tullut kyllä mitään syötäväksi kelpaavaa… :D
RK
14.7.2016 at 11:25Näyttää herkulliselta! Olis sopivan iisi kakku lasten kanssa leivottavaksi :)
Miitu
14.7.2016 at 11:33Meillä on molemmat lapset ollu keittiössä vuoden vanhasta lähtien, ja etenkin tuon viisvuotiaan kohdalla alkaa tuottaa jo tulosta. Nyt on vaan siirrytty seuraavaan kriittiseen vaiheeseen, kun pikkusisko haluaa (ja osaa) tehdä enemmän. Täs vähän aikaa sitten meillä oli poikkeuksellisen seesteinen leivontahetki, kun isompi sai tehtäväksi pilkkoa mansikat ja pienempi pääsi voitelemaan vuoan ja tekemään kunnolla piirakkataikinaa. Sen sijaan brita-kakun teko vähän ennen nukkumaanmenoa ei ollu kovin rentouttava kokemus…
Tupsu
14.7.2016 at 12:05hehhehehee :D tulipa hyvät naurut lounastauon iloksi! Kiitos! Mun äiti leipoi pullia KERRAN kun olin lapsi. Muistan vieläkin kun koko perhe istuttiin pöydän ääressä ja yritettiin syödä kivikovia palleroita ja kohteliaasti kehuttiin, että hyviä :D Kyllä äitiäkin varmasti nauratti :D äidin 60v-päivillä pari vuotta sitten pidin puheen ja muistelin tuota juttua, mutta sanoin että vaikka äiti ei opettanut leipomaan, opetti hän aika monta aika paljon tärkeämpää juttua, kuten elämänilon ja naurun! <3
krista
14.7.2016 at 23:01Voi hitsi miten jotenkin tuntui kivalta tuo sun viimeinen lause <3 Sulla on varmasti ihana äiti! Vaikka tekikin kivikovat pullanpallerot :D
Ilargia
15.7.2016 at 10:33:D Kuulostaa tutulta, meidän äiti ei myöskään ole mikään keittiöihme (vaikka joitain juttuja tekee kyllä tosi hyvin). Mutta siis muistan myös muutamia eeppisiä kokkauksia, kuten muutaman vuoden kestäneen ”itse tehtyä lanttulaatikkoa jouluksi”-hankkeen. Tyyliin ekana vuonna unohtui lantut kauppaan, tokana vuonna muistettiin ostaa, mut jäivät vihanneslaatikon pohjalle, kolmantena vuonna tulin aattonaattona kaverilta ja ihmettelin, että mitä kumman mustia möykkyjä meidän terassilla savuaa… :D
–
Mutta hassua kyllä, luulen, että äiti tavallaan silti opetti mut suht hyväksi kokiksi. Se kun sujuvasti siirtyi kannustusjoukkoihin heti, kun homma alkoi sujua, niin opin sitten tekemään itse (myös lanttulaatikkoa :D ) Varsinkin lapsena sitä oli tietysti ihan fiiliksissä, kun äiti ihasteli mitä vaan, mitä sain kokattua. Ja onhan se edelleen mukavaa <3
–
Mitä postaukseen tulee, niin uskoisin, että lasten kanssa ruokaa laittaessa kannattaakin välillä säheltää, koska siinä oppii, että ei se ole niin justiinsa ja kyllä yleensä tulee hyvää, kun hyviä aineksia sekoittaa keskenään:) Mutu-teoriani on, että moni on "huono" kokki, koska stressaa ihan liikaa. (Mutta joo, kyllä itselläkin on usein vitsit vähissä siinä akuutissa hetkessä, kun pitäis oikeastaan "olla jo", ja homma on vielä ihan levällään:P)
Karoliinan
14.7.2016 at 12:11Mä AINA epäonnistun näissä ihmeen ”lisää vain vesi” -hommeleissa. AINA. (Osaan leipoa tosi hyvää alusta asti kyllä, mutta nää puolivalmiit on suunniteltu insinööreille)
Sanna
14.7.2016 at 12:23Mä leipoisin aina jos olis aikaa ja syöjiä, söisin myös aina mutta senhän tietää miten siinä käy ;) Yleensä haluan leipoa rauhassa ilman lapsia koska se nyt vaan on mun juttu, äidin omaa aikaa kenties?! Näitä, mutta mokkapaloja oon leiponut lastenkin kanssa. Eihän ne omatekemiä voita mut ”äkkiä jotain päiväkahville”-tyyppisesti kelpaa hyvin!
Kiitos kikatuksista, nyt ja ennenkin :) Sulla on ihana blogi!!
P.S oon ”vaan vähän” kade tosta Espanja-talvesta…
krista
14.7.2016 at 23:06Kiitos itsellesi kivasta kommentista! :)
salli
14.7.2016 at 12:53Leivon yleensä ihan alusta saakka itse mut puolivalmiit olis mökille käteviä. Tein pikapullia just viikko si ja unohdin leivinjauheen.
krista
14.7.2016 at 23:10Hahaa, mä en ede ymmärrä koko leivinjauheen konseptia :D Tai ymmärrän, että se on jotenkin olennaista leivonnassa, mutta siis MITÄ se oikein on…? Tää on yhtä mysteeri mulle kuin ne kasvis/lihaliemikuutiot tai fondit :)
Heispi
14.7.2016 at 12:59Hahaa! xD niin repesin!!
Mä leivon paljonkin ja naperot myös. Pikkuveljen (1v8kk) päähomma on aina rikkoa kananmunat, se rakastaa sitä! Kerran oli kyllä hakenut omatoimisesti kaapista niitä ja rikkonut olohuoneen matolle. Nooh sitten opeteltiin samalla maton pesua :D
Isoveli on kaato ja sekoitusvastaava :)
krista
14.7.2016 at 23:07Haha, pikkuveli päättänyt ottaa hommat omatoimisesti haltuun :D
Kailin
14.7.2016 at 13:15Mä niin nään tän tilanteen! Mekin ollaan aina kaikkialta myöhässä ja noita ”pyöräytän pikaisesti tämän” hetkiä meillä on myös ennen jokaista vierailua. Minä tykkään kauheesti leipoa, mutta se on kyllä täysin äidin omaa aikaa. Sitten valitsen jonkun hirveän kunnianhimoisen reseptin, jota en ole koskaan ennen kokeillut ja yllätyn miten kauan aikaa se aina vie. Mies yrittää sitten pitää lapset poissa keittiöstä ja kysellä leipomisen lomassa mitä lapsille pitäisi pukea ja järjestellä paikkoja siihen kuntoon, että kehtaa vieraat päästää ovesta sisään. Yleensä vähän ennen tai juuri kun vieraat tulee ovesta sisään tajuan, että en ole itse käynyt vielä edes suihkussa, kun käytin kaiken valmistautumisajan siellä keittiössä ”pikaisesti pyöräyttämässä” tarjottavaa vieraille! :D
Lilah
14.7.2016 at 13:27Mä leivon myös paljon alusta asti, puolivalmiita en just koskaan. Lasten kanssa leipominen alkaa aina leppoisasti mutta tunnelma yleensä kiristyy sitä enemmän mitä useampi kokki on. Itsenäisestikin nuo 7 ja 9v osaavat jo joitain juttuja ja sanallisella ohjauksella sohvalta oppivat lisää.
Lilah
14.7.2016 at 13:30Ja vielä unohtui, että vaikka tämä sun kinuskihomma ei kuulostanut lupaavalta niin Hellapoliisin reseptit on hyviä ja sellaisia ”onnistuu aina” -tyylisiä jos vain ohjetta noudatat.
krista
14.7.2016 at 23:08”Jos vain ohjetta noudatat” on se avainkohta varmaan tässä :D :D :D Tai tässä mun tapauksessa ”jos et lue sanaa KYLMÄ, jos siinä selvästi lukee, että KUUMA” :D
Hanna
14.7.2016 at 13:28Mitä tästä opimme? Muunmuassa sen, ettei
kannata lukea blogeja töissä, vaikkei sillä hetkellä olisikaan asiakkaita. Juuri ovesta tullut rouva hieman oudoksui myyjän nauruhikkakohtausta….
a
14.7.2016 at 13:37Meillä 4v. lapsen kanssa leivotaan yhdessä, leipä- ja sämpylätaikinat ja pitsapohjat yleisimmin, joskus pullaa. Lapsi sekottaa ja osaa se tehdä marjapiirakan ihan itse, kun sille antaa vain aineksia oikeat määrät.. Haastetta asettaa se että lapsi on muna-allerginen, niin tietyt leivonnaiset vaatii säätämistä (iso osa onnistuu ilman ongelmia, mm. noi hiivataikinajutut). Mutta munaton kakkupohja, joo ei tuu hyvää millään (oon kokeillut semmoista perinteista ja sit kikherne-lientä hyödyntävää), mutta onneksi lastenjuhliin paljon parempi idis onkin jädetarjoilu.
Kommelluksista. Miehellä on (mun sille vuosia sit ylöskirjaama) luottopiirakka resepti, jonka se tekee silleen että säveltää ja sekoittaa pohjaan mitä aineksia nyt löytyy ja silleen ”sopivat määrät” (ts. ohje on hyvin ohjeellinen)…ja aina onnistuu. Jepjep, sovelsin sit minäkin. Laitoin pohjaan vadelmamarmeladia (koska piti purkin pohjat käyttää), vähensin sokeria, laitoin ekstramaitoa kun tuli tönkköä ja mittasin jogurtin silmämääräisesti. Nooh, tuli sit hiukkset löysiä muffinsseja, mutta maku oli mahtava ;)
Toinen juttu on, että osaan tosiaan leipoa sitä sun tätä (esim, ihan törkeän hyvää sämpylää ja pullaa ja kaikenmaailman kakut munallisina versioina onnistuu). Mutta normipannukakkua en osaa, siitä tulee ihan kamalaa, aina. Oli resepti sitten mikä tahansa (esim. miehen luottoresepti josta tulee sen tekemänä tosi hyvää). Oon pannukakun kanssa paininut varmaan 20 vuotta ja aina fail (ja se määrä ohjeita mitä oon saanut ”sehän on maailman helpointa”). Mutta hah (HAH!), sovelsin ihan itse munattoman pannarin reseptin (että allerginen lapsi saisi joskus pannaria) ja siitä tulee aina ihan mahdottoman hyvää (mun tekemänä, miehen tekemänä siitä tulee huonoa, hah, HAH!). Toki lapsi ei sitä syö, ei tykkää :D
Emmanna
16.7.2016 at 22:35Meillä leivotaan, kun on sellainen fiilis, ei välttämättä juhlia tms. varten, koska silloin on muutakin puuhaa. Tänä viikonloppuna oli kuitenkin käynnissä leipomis- ja kokkausmaratoni, kun esikoinen jätti pakastimen oven auki ja pakastimen takaseinä jäätyi niin pahasti umpeen, että ritilät irtosivat. Nyt olisi kiva kutsua joku kylään syömään, mutta ei viitsitä meille hirveästi ketään kutsua, kun taistellaan kihomatoja vastaan… No onpahan mitä laittaa tyhjään pakastimeen. Ja kivaa leipomiseen liittyen on, että kuopus on innostunut kovasti taikinan teosta. Hän on lusikka valmiina taikinan tekoon, kun joku vain keittiössä viivähtää.
coxia94
14.7.2016 at 14:11Me leivottiin viime viikolla miehen kanssa suklaamuffinsseja, joita tehdään tosi usein. Päätettiin tehdä tuplasatsi ettei ihan heti lopu kesken, ja sit jossain vaiheessa huomattiin, että muffinsivuokat loppu kesken… Ratkaisu: lopputaikina iskettiin kakkuvuokaan :D Ja tehtiin siihen kakkuun kuorrutekokeilu semmosta tomusokeri-kaakaojauhekuorrutetta. No ei ollu hyvää kun tuli kolmen sentin kerros 😂 Yleensä kuorrutetaan siis oikeasti suklaalla, ja ei jotenkin tajuttu että jos tekee tuplamäärän taikinaa, myös kuorrutetta menee tuplamäärä 😉
Tiia
14.7.2016 at 14:14Itse rakastan leipomista! ❤ mutta yksi kerta tulee mieleen milloin tein onneksi vain omasta halusta täytekakun kinuskikuorrutteella. No se kinuskin keittäminen itse ei olekaan niin helppo homma ja sehän epäonnistui ja kinuskista tuli sellainen ällöttävä tönkkö ja kakku jäi kyllä koiralle syötäväksi 😅 näitä olisi kyllä kiva itse kokeilla ja katsoa saisiko kenties paremmin onnistumaan kyseiset kinuskipalat ☺
Torey
14.7.2016 at 14:27No mutta noitahan ois kiva leipoa meiän tyttöjen kanssa. :)
Mä en ole mikään kummonen jauhopeukalo. Pullat meidän pakkaseen leipoo meiän äiti. Mutta muffinseja, pannaria ja lettuja mä kyllä saan aikaseksi ihan helposti. Tosin on kumma miten samaa äitini pannari reseptiä käyttäessä voi uunista tulla ihan erilainen (silti hyvä) lopputulos joka kerta. :D
klaara
14.7.2016 at 15:08Mukana arvonnassa. Minulla ei ole koskaan onnistunut mokkapalojen teko, josko tällä valmiilla sekoituksella onnistuisi.
klaara49luukku.com