Yhteistyössä: Helsingin Mylly ja Blogirinki
Tiedättehän ne sellaiset kliseiset ”näillä aineksilla jokainen onnistuu!” -mainoslauseet.
Niin sitä vaan, että sen pitäisi olla: ”näillä aineksilla lähes jokainen onnistuu”.
Leipurihistoriaani: Olen leiponut elämässäni (seiskaluokan pakollisten kotitaloustuntien lisäksi) kahdesti. Vuonna 2000 leivoin silloiselle poikaystävälleni jossain omituisessa pesänrakennusvimmassa korvapuusteja. En omistanut kaulinta, joten kaulitsin taikinan tyhjällä viinipullolla. Korvapuusteista tuli täydellisiä ja ennen kaikkea täydellisen näköisiä; se johtui siitä, että mittasin niiden mittasuhteet viivottimella.
Seuraavan kerran leivoinkin sitten heti perään seitsemän vuotta myöhemmin, vuoden 2007 laskiaisena. Tein silloisen poikaystävän (se oli siis jo ihan toinen tyyppi kun edellisessä leivontacasessa) nelivuotiaan lapsen kanssa peruspullia, jotka eivät maistuneet yhtään miltään. Laitettiin sitten rutkasti kermavaahtoa ja hilloa. Ja ostettiin seuraavat laskiaispullat valmiina kaupasta.
No. Nyt maanantaiaamuna olimme sitten lähdössä kyläilemään meidän tulevien puutalo-vuokralaistemme luona, ja jonkin kummallisen mielenhäiriön johdosta sain päähäni, että hei me sit viedään sinne mukanamme jotain itseleivottua. ITSE. LEIVOTTUA. Joel totesi, että hän ei muuten sitten todellakaan aio olla se ”itse”. Ja Joel ihan vähän vaan pyöritteli silmiään, kun mä sanoin, että siis tietysti tarkoitin sen niin, että MINÄ olen se itse. MINÄ aion leipoa yhdessä lasten kanssa kuule. ITSE. Joo todellakin aion! Leipasen suit saat vaan sukkelaan tässä ennen lähtöä tällaisia helppoja kinuskipaloja ihan omin pienin kätösin! Etkö usko HÄ?!?!
Lapset sen sijaan olivat innoissaan – jee me leivotaan! Ja meidän äiti on ihan tosi-tosi taitava! (okei tän jälkimmäisen sanoja saatoin olla minä itse)
Hommiin!
Ensimmäinen ylläri tuli jo ohjeen ensimmäistä kohtaa tavatessa: mittaa kulhoon kananmunat, voi tai rypsiöljy, vesi ja pussi Kinuskipala-aineksia.
”MITÄ!?!?!? Tässähän piti olla kaikki ainekset – MITEN NIIN kananmunat ja voi ja vesi? MITÄ JOS MÄ OISIN JUST NYT JOSSAIN ERÄMAASSA EIKÄ MULLA OIS VOITA? Mitä sitten kävisi, jäisi piirakat paistamatta HÄ!?!?”
Joelin silmät jälleen pyörähtivät merkitsevästi. Hitsi mun pitäis saada joskus videolle se, että miten ne sen silmät oikein pyörii. Mutta se ele on kuulemma varattu vain mulle – kerran nimittäin jo kysyin.
Onneksi ei oltu erämaassa, joten kananmunia rikkomaan siis:
Seela luottaa äitinsä kykyihin sataprosenttisesti.
Seuraava osuus – sekoittaminen. Hei tämähän on aika helppoa, pitäis leipoa useamminkin:
Mikäs tässä tosiaan on kinukskipaljona tehdessä, kun vaan noudattaa helppoja ohjeita huolellisesti. Että tästä sitten vaan kuorrutteeksi tuleva kinuski likoamaan kylmään veteen:
Sitten vaan valmis taikina voideltuun vuokaan ja uuniin ja vilkaisu kelloon, ja… …MITEN SE VOI OLLA JO NOIN PALJON?!?!? Ohjeessa sanotaan, että ainesten sekoittamiseen piti mennä VIISI minuuttia – eikä viisiKYMMENTÄ hei, mitä meille on oikein tapahtunut? Aikavääristymä!
Seuraavassa kinuskipalojen vaatimassa paistoajassa puutalon meno räjähti täydeksi kaaokseksi: tytöt lähtöveskiin! kamat kasaan! missä se vuokrasoppari on? tää on pdf, ei tätä voi muokata!!! miks me ollaan aina myöhässä!?!?!?
Tilanne 15 minuuttia myöhemmin:
”Me ollaan tunti jo myöhässä!”
”VOI P*RSE MÄ OON KOKO AAMUN AJAN LÄHETTÄNYT KAIKKI MUN VUOKRASOPPARIVIESTIT VÄÄRÄÄN INBOXIIN!”
(olin lähettänyt kaikki ”hei sori me ollaan ehkä vähän myöhässä” -viestit ja vuokrasopimuspaperit mun ompelijaystävälle, en vuokralaisille…)
”ME EI IKINÄ PÄÄSTÄ LÄHTEMÄÄN TÄÄLTÄ KOTOA MIHINKÄÄN MIKSI ME EI IKINÄ PÄÄSTÄ TÄÄLTÄ KOTOA MIHINKÄÄN!”
”OTA SE POHJA JO ULOS SIELTÄ UUNISTA KYLLÄ SE JO RIITTÄÄ SE ON IHAN RIITTÄVÄN KYPSÄ IHAN SAMA NYT VAAN LÄHDETÄÄN TÄÄLTÄ ULOS!!!”
”AI SEN PITÄÄ NYT SIT JÄÄHTYÄ VIELÄ ENNEN SITÄ KUORRUTUSTA VOI JUMA*¤%/¤#**/¤(#)A!!!”
Eteisestä(kin) kuuluu kenkienlaittajalta huutoa:
”Äiti!!!! Äiti!!!! Mulla on tosi tärkeää asiaa! TOSI TOSI TÄRKEÄÄ!!!”
Teen niin kuin kuka tahansa kasvatuksellisesti valveutunut pehmeitä arvoja kannattava äiti-ihminen (joka tietää, että mitään asiaa ei tietysti oikeasti ole): läppään sen hemmetin oven kiukkuisesti kiinni ja annan lapsen huutaa siellä.
”ÄITI!!!! TOSI TOSI TOSI TÄRKEÄÄ!”
Vedän henkeä ja avaan oven:
”Mitä asiaa, kulta?”
”Mä oon Helinä-keiju, mutta Seelakin saa olla Helinä-keiju Meitä on KAKSI Helinä-keijua.”
”Hieno homma, kulta.”
(hengitäsyvään hengitäsyvään hengitäsyvään)
Pursotan kylmässä vedessä liotetun (vaihdoin vielä kerran vedenkin, jotta pysyy varmasti riittävän kylmänä) kinuskikuorrutepussin piirakan päälle, ja…
”TÄÄ EI LEVIÄ! TÄÄ EI LEVIÄ!!! TÄÄ ON IHAN PAS*AA, TÄÄ EI LEVIÄ!”
Kinuskikuorrute on jähmeä kökkäre, ja sen levittäminen rikkoo kakkupohjan kauniin pinnan.
”TÄÄ EI TOIMI!!!!”
Joel ottaa kinuskipala-ainesten purkin käteensä ja lukee ääneen:
”Laita kuorrute KUUMALLA vedellä täytettyyn astiaan.”
Joel heittää dramaattisesti tyhjän kinuskipalapahvirasian ilmaan, ja sieltä ilmasta vielä näyttävästi potkaisee maradonamaisittain sitä jalallaan – ja minä totaalirepeän kaksin kerroin hysteeriseen naurunhirnuntaan:
”Äiti, itketkö sä vai nauratko sä?”, kysyy Silva eteisen ovelta.
”En tiedä, rakas – mä en todellakaan tiedä.”
Tilanne laukeaa koko porukan nauruun.
Pyydetään anteeksi. Nauretaan yhdessä. Ihastellaan hienoa kakkua. Tää on oikeasti varmasti tosi-tosi hyvä ja me tehtiin se itse.
Voi rakkaat. Tää on hullujenhuone ja mä olen sen päähullu.
Kyläilypaikassa leipomistaidettamme tietysti asiaankuuluvasti ihastellaan. Ja vaikka siitä ei Instaan pääse mitään hekumointi-oi-katsokaa-mitä-herkkua -kuvaa ottamaan, ei edes minkäänlaisella filtterillä, niin sentään hei me teimme sen itse:
…ja se oli ihan oikeasti hyvää:
No niin. No niin. Tämä oli siis kolmas kerta elämässäni, kun jotain leivoin.
Ehkä tästä kertomuksesta ymmärrätte, miksi en tee sitä useammin.
PS. Jos joku hullu haluaa kokeilla tällaista megalomaanisen haastavaa leipomismegaspektaakkelitaideteosta myös ITSE (no; oikeastihan tää oli niin helppoa, että vaan lukutaidoton idiootti (=minä) voi varmaan epäonnistua – ja mullakin lopputulos maistui oikein hyvältä), niin näitä on yksi Helsingin Myllyn tuotepakkaus ihan arvottavaksi asti! Pakkaus sisältää näitä kinuskipala-aineksia sekä myös vastaavia mokkapala-aineksia, ja tuotepalkinnon arvon kaikkien tähän postaukseen ma 18.7. klo 12 mennessä kommentoineiden kesken.
edit: Pling plong, arvonta on päättynyt! Tuotepaketin voitti nimimerkki HLJ – onnea onnea! Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti!
Voitte vaikka kertoa, että koska itse viimeksi huusitte lapsille epäonnistuneiden leivonnaisten takia. Eiku ei. Älkää kertoko. Kertokaa sittenkin jotain kivaa. Vaikka että hyvä piirakka tuli. Hyvä hyvä piirakka. Nami nami.
Tämä Helsingin Myllyn yhteistyökampanja tarjottiin minulle Blogiringin kautta.
(vähänpä tiesivät mun toteutustaidoista :D)
jannamaria87
14.7.2016 at 15:40Mun viimeisin leivontatekninen urotyö oli munattomat, maidottomat ja gluteenittomat raparperimuffinssit tyttären synttäreille. Tehtiin vielä kuorrutus appelsiinituorejuustosta (se maidoton vieras ei sitten tullutkaan) ja tuli muuten aivan törkeän hyvää :)
Mummo
14.7.2016 at 16:15Nyt mummona voi jo odottaa valmiita leipomuksia. Nytkin Miniä leipoo tuossa raakakakkua. Nam.
Sartsuli
14.7.2016 at 16:59Haha, superhauska kirjoitus! :D <333 Itse tykkään kovasti leipomisesta nykyään, mutta yläasteen kotitaloustunneilla katseli ope mun sekoiluja usein otsa kurtussa…
krista
14.7.2016 at 23:13Mä muistan seiskaluokan kotitaloudesta (en ottanut sitä valinnaisena kasi/ysille) vaan lähinnä sen, että onnistuin puhumaan itselleni VAPAUTUKSEN TISKAAMISESTA. Ja sillä selityksellä, että mulla oli soittotunti kotitaloustuntien jälkeen. Ja LÄPI MENI. En voi itsekään ymmärtää, että miten se opettaja sen uskoi :D :D :D OMG mä oon ollut kelmi :D
Sumi
14.7.2016 at 19:06Kinuskipalat vaikuttavat herkullisilta.
Itse tykkään kyllä leipomisesta, mutta aika ei vain aina riitä. Kun lapset olivat pienempiä, ostin jouluksi aina valmista piparkakkutaikinaa. Koristelu taisi muutenkin olla muksuista mukavampaa kuin itse leipominen.
Suvi
14.7.2016 at 20:15Mä leivon paljooon ja alusta asti itse. Valitettavasti kärsivällisyys ei riitä mihinkään hienoihin kakkuihin. En osaa mm. Pursottaa mitään, mutta muuten tykkään leipoa ja teen myös kakut aina itse. Kärsivällisyys ei ole myöskään mun mummoni hyve, sillä hyvää pullaa tekee, mutta aina rakaa :D
Lapsen suosikki leivonnainen on just mokkapalat ja itse tykkään tehdä hänen kanssaan pätkiskakkua tai muffinsseja, kun ei tarvi mitään vatkata vaan pelkkä sekoittaminen riittää, jolloin pienempikin lapsi voi osallistua kaikkeen. Aika pieni osaa jo rikkoa kanamunat, kunhan leipojakumppani ensin kehittää puolella pannulla kahvia lehmän zen-hermot eikä ole esim. raskaana kuten mä nyt. :D
Eppunen
14.7.2016 at 21:01Olis epäreilua olla mukana arvonnassa, me leivotaan lasten kanssa ihan jatkuvasti. Halusin vain sanoa, että me ollaan kaikki erilaisia ja sä osaat ihan varmasti tehdä kaikkea tosi hienoa mitä mä en osaa.
Eppunen
14.7.2016 at 21:05Mä en osannut kirjoittaa oman blogini osoitetta, saatikka että kirjoittaisin yhtä hauskoja juttuja kuin sä :’D
krista
14.7.2016 at 23:15Ihanasti sanottu, kiitos! <3 Mutta just näin se on; jokaisella on ne omat taipumuksensa! Ja mun mielestä on turha yrittää väkisin olla jotain muuta kuin mitä on (mun tapauksessa esim. pullantuoksuinen äiti) - mieluummin käyttää energiansa positiivisella tavalla sen ruokkimiseen, mikä se oma taipumus sitten on; mikä tuottaa itselle (ja ympärille) iloa ja onnellisuutta. Se on tärkeää eikä se, että "mutta ku muutki tekee" :)
kao kao
14.7.2016 at 21:33Mä oon kasvanut leipomossa, mut saan edelleen ihan totaalimelomaanisia pieleen meni kohtauksia kakkujeni kanssa. En ikinä ikinä malta mennä ohjeiden mukaan vaan sävellän sellaiselta mutu-tuntumalta et no vähän tuota ja tuota ja tuota. Leivon tietty yöllä kun aineita ei voi hakea lisää kaupasta ja mainostan aina etukäteen et ”täällä on sit kakkua” tai jopa tarjoudun tuomaan kakun johonkin.. no, ihminen on masokisti. On ne silti syötäviä ollut (ja koristelemalla saa kaiken piiloon..)
Hukkakukka
14.7.2016 at 21:51Olisipa kiva kokeilla, vaikka yleensä teenkin alusta lähtien itse mutta helpompi ja nopeampi aina houkuttaa. Kyllä on itsekin tullut luettua väärin ohjeita, mutta usein olen saanut pelastettua jotenkin – vaikka katastrofin ainekset on ollut jo hyvin kasassa!
Sumonen
14.7.2016 at 21:57Just. Nyt alko tehhä mieli mokkapaloja
Minna
14.7.2016 at 22:34Mulla iski niin kauhea kinuskinhimo, että en ehkä kestä! Oon ihan perushyvä leipoja, mutta en vaan pysty tekemään mitään pakkaseen (esim. pellillistä), kun ne päätyy joka tapauksessa omaan suuhun heti, kun lasten silmät välttää…
sarita
14.7.2016 at 22:41Kiva olisi päästä testaamaan vaikka toki leivon usein muutenkin mokkapaloja!
jennilee
14.7.2016 at 22:42Ei mahtavaa. :’D itse leivon aika paljon joten sekä onnistumisen kiljahduksia että turhautumisitkuja on tullut nähtyä. Tää palkinto kelpais hyvin kun on muutama viikko toisen lapsen laskettuun aikaan, näitä sais ehkä mun jauhopeukalo-keskellä-kämmentä -miehenikin tehtyä vierasvaraksi kun itse olen tissi kiinni vastasyntyneessä. :D
krista
14.7.2016 at 22:47Joo se on muuten ihan totta, että tällaisella voi saada sellaisenkin innostettua hommaan (kuten esim. mut), joka ei normaalisti oikein tykkää leipoa/ei ole tapana. Näitä kaappiin vaan, niin saat ehkä välillä herkkuja imetysmaratoneihin! Ja ei siis mitään vierasvaraa, vaan SULLE hei! :)
Liisa
14.7.2016 at 22:50Tykkään leipoa, jos saan leipoa rauhassa. Ilo tahtoo vaan nykyään auttaa kaikessa ruoanlaitossa ja leipomisessa, ja koen sen vähän hankalaksi kun se on sitten ihan sähläämistä. Vaikka eihän se mitään opi jos ei saa harjoitella. On vaan tympeää kaapia taikinaa pöydältä kun on vähän reippaasti sekoitettu. Onneksi nykyään myös kuopus roikkuu samalla lahkeessa eroahdistuksissaan niin onpahan idyllistä kun äiskä k*rpä otsassa valmistaa piirakkaa. Saatana.
krista
14.7.2016 at 23:17Apua saanko edes sanoa, että naurahdin spontaanisti ääneen tuolle lopetukselle :D :D :D
Teija
14.7.2016 at 23:00Mokkapalat olen yleensä tehnyt alusta alkaen itse, mutta olisi kiva myös kokeilla helpomman kautta.
Hlj
14.7.2016 at 23:47Mukava olisi kokeila leipoa vieraille noilla seoksilla. Kuulostaa kuitenkin aika yksinkertaiselta, vaikka toki moni asia voi aina silti mennä pieleen. :D Oon niin kova stressatessani sähläämään, etten siksi usein jaksa aina kokeillakaan…
iituska
14.7.2016 at 23:56Näistä leivontakokemuksista tulee mieleen oma (ainoa) kokemukseni täytekakun teosta. Oltiin juuri menty naimisiin ja minä topakkana emäntänä (silloin parikymppisenä) ajattelin, että miehen synttäreillä pitää olla vaimon valmistamaa täytekakkua. Jottei homma menisi liian helpoksi, ajattelin, että kakun pitää olla Ferrarin muotoinen takaspoilereineen kaikkineem ja punainen tietenkin. No, siinähän rupesin äheltämään (salaa mieheltä, tietty) ja kyllähän siitä jonkinlainen… mansikoista punertava kasa tuli. Autoksi sitä ei kyllä arvannut kukaan, vaikka renkaanmallisia karkkejakin ostin koristeeksi. Paras kommentti oli kuitenkin, kun mies illalla kyseli, miten tein taikinan, että olis meillä ollut sähkövatkain ja jokin monitoimikonekin. Itsehän vatkasin kaiken käsin. Ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Tirpustiira
15.7.2016 at 06:11Mun leivonnallinen huippuhetki oli kun väsäsin pojan synttäreille macaronseja onnistuneesti ja poika vielä itse tuntui tykkäävän niistä eniten. Enkä tosiaan oo mikään ihme keittiössä o_O ainakaa niinku hyvässä mielessä :D
Pai
15.7.2016 at 14:00En kestä :D :D
Te Puutalon porukka ootte niin ihania. ja mikä parasta: tunnutte niin onnellisilta yhdessä. <3
krista
15.7.2016 at 23:05Kiitos <3
ansu88
15.7.2016 at 15:53Herkullisen näköistä ainakin tuli!
krista
15.7.2016 at 23:05Se olikin sit oikeasti hyvää, vaikka epätoivosyövereissä käytiinkin sitä tehdessä pieni dippaus :D
Marja-Liisa
15.7.2016 at 16:20Monen monta lässäystä takana, mutta aina mahtuu sekaan niitä onnistumisiakin :)
Joten mukana ollaan.