Fear and loathing in kinuskipalakeittiö

Yhteistyössä: Helsingin Mylly ja Blogirinki

Tiedättehän ne sellaiset kliseiset ”näillä aineksilla jokainen onnistuu!” -mainoslauseet.

Niin sitä vaan, että sen pitäisi olla: ”näillä aineksilla lähes jokainen onnistuu”.

Leipurihistoriaani: Olen leiponut elämässäni (seiskaluokan pakollisten kotitaloustuntien lisäksi) kahdesti. Vuonna 2000 leivoin silloiselle poikaystävälleni jossain omituisessa pesänrakennusvimmassa korvapuusteja. En omistanut kaulinta, joten kaulitsin taikinan tyhjällä viinipullolla. Korvapuusteista tuli täydellisiä ja ennen kaikkea täydellisen näköisiä; se johtui siitä, että mittasin niiden mittasuhteet viivottimella.

Seuraavan kerran leivoinkin sitten heti perään seitsemän vuotta myöhemmin, vuoden 2007 laskiaisena. Tein silloisen poikaystävän (se oli siis jo ihan toinen tyyppi kun edellisessä leivontacasessa) nelivuotiaan lapsen kanssa peruspullia, jotka eivät maistuneet yhtään miltään. Laitettiin sitten rutkasti kermavaahtoa ja hilloa. Ja ostettiin seuraavat laskiaispullat valmiina kaupasta.

No. Nyt maanantaiaamuna olimme sitten lähdössä kyläilemään meidän tulevien puutalo-vuokralaistemme luona, ja jonkin kummallisen mielenhäiriön johdosta sain päähäni, että hei me sit viedään sinne mukanamme jotain itseleivottua. ITSE. LEIVOTTUA. Joel totesi, että hän ei muuten sitten todellakaan aio olla se ”itse”. Ja Joel ihan vähän vaan pyöritteli silmiään, kun mä sanoin, että siis tietysti tarkoitin sen niin, että MINÄ olen se itse. MINÄ aion leipoa yhdessä lasten kanssa kuule. ITSE. Joo todellakin aion! Leipasen suit saat vaan sukkelaan tässä ennen lähtöä tällaisia helppoja kinuskipaloja ihan omin pienin kätösin! Etkö usko HÄ?!?!

Lapset sen sijaan olivat innoissaan – jee me leivotaan! Ja meidän äiti on ihan tosi-tosi taitava! (okei tän jälkimmäisen sanoja saatoin olla minä itse)

Hommiin!

Ensimmäinen ylläri tuli jo ohjeen ensimmäistä kohtaa tavatessa: mittaa kulhoon kananmunat, voi tai rypsiöljy, vesi ja pussi Kinuskipala-aineksia.
”MITÄ!?!?!? Tässähän piti olla kaikki ainekset – MITEN NIIN kananmunat ja voi ja vesi? MITÄ JOS MÄ OISIN JUST NYT JOSSAIN ERÄMAASSA EIKÄ MULLA OIS VOITA? Mitä sitten kävisi, jäisi piirakat paistamatta HÄ!?!?”

Joelin silmät jälleen pyörähtivät merkitsevästi. Hitsi mun pitäis saada joskus videolle se, että miten ne sen silmät oikein pyörii. Mutta se ele on kuulemma varattu vain mulle – kerran nimittäin jo kysyin.

Onneksi ei oltu erämaassa, joten kananmunia rikkomaan siis:

Seela luottaa äitinsä kykyihin sataprosenttisesti.

Seuraava osuus – sekoittaminen. Hei tämähän on aika helppoa, pitäis leipoa useamminkin:

Mikäs tässä tosiaan on kinukskipaljona tehdessä, kun vaan noudattaa helppoja ohjeita huolellisesti. Että tästä sitten vaan kuorrutteeksi tuleva kinuski likoamaan kylmään veteen:

Sitten vaan valmis taikina voideltuun vuokaan ja uuniin ja vilkaisu kelloon, ja… …MITEN SE VOI OLLA JO NOIN PALJON?!?!? Ohjeessa sanotaan, että ainesten sekoittamiseen piti mennä VIISI minuuttia – eikä viisiKYMMENTÄ hei, mitä meille on oikein tapahtunut? Aikavääristymä!

Seuraavassa kinuskipalojen vaatimassa paistoajassa puutalon meno räjähti täydeksi kaaokseksi: tytöt lähtöveskiin! kamat kasaan! missä se vuokrasoppari on? tää on pdf, ei tätä voi muokata!!! miks me ollaan aina myöhässä!?!?!?

Tilanne 15 minuuttia myöhemmin:

”Me ollaan tunti jo myöhässä!”

”VOI P*RSE MÄ OON KOKO AAMUN AJAN LÄHETTÄNYT KAIKKI MUN VUOKRASOPPARIVIESTIT VÄÄRÄÄN INBOXIIN!”
(olin lähettänyt kaikki ”hei sori me ollaan ehkä vähän myöhässä” -viestit ja vuokrasopimuspaperit mun ompelijaystävälle, en vuokralaisille…)

”ME EI IKINÄ PÄÄSTÄ LÄHTEMÄÄN TÄÄLTÄ KOTOA MIHINKÄÄN MIKSI ME EI IKINÄ PÄÄSTÄ TÄÄLTÄ KOTOA MIHINKÄÄN!”

”OTA SE POHJA JO ULOS SIELTÄ UUNISTA KYLLÄ SE JO RIITTÄÄ SE ON IHAN RIITTÄVÄN KYPSÄ IHAN SAMA NYT VAAN LÄHDETÄÄN TÄÄLTÄ ULOS!!!”

”AI SEN PITÄÄ NYT SIT JÄÄHTYÄ VIELÄ ENNEN SITÄ KUORRUTUSTA VOI JUMA*¤%/¤#**/¤(#)A!!!”

Eteisestä(kin) kuuluu kenkienlaittajalta huutoa:
”Äiti!!!! Äiti!!!! Mulla on tosi tärkeää asiaa! TOSI TOSI TÄRKEÄÄ!!!”

Teen niin kuin kuka tahansa kasvatuksellisesti valveutunut pehmeitä arvoja kannattava äiti-ihminen (joka tietää, että mitään asiaa ei tietysti oikeasti ole): läppään sen hemmetin oven kiukkuisesti kiinni ja annan lapsen huutaa siellä.
”ÄITI!!!! TOSI TOSI TOSI TÄRKEÄÄ!”

Vedän henkeä ja avaan oven:
”Mitä asiaa, kulta?”
”Mä oon Helinä-keiju, mutta Seelakin saa olla Helinä-keiju Meitä on KAKSI Helinä-keijua.”
”Hieno homma, kulta.”

(hengitäsyvään hengitäsyvään hengitäsyvään)

Pursotan kylmässä vedessä liotetun (vaihdoin vielä kerran vedenkin, jotta pysyy varmasti riittävän kylmänä) kinuskikuorrutepussin piirakan päälle, ja…
”TÄÄ EI LEVIÄ! TÄÄ EI LEVIÄ!!! TÄÄ ON IHAN PAS*AA, TÄÄ EI LEVIÄ!”

Kinuskikuorrute on jähmeä kökkäre, ja sen levittäminen rikkoo kakkupohjan kauniin pinnan.
”TÄÄ EI TOIMI!!!!”

Joel ottaa kinuskipala-ainesten purkin käteensä ja lukee ääneen:

”Laita kuorrute KUUMALLA vedellä täytettyyn astiaan.”

Joel heittää dramaattisesti tyhjän kinuskipalapahvirasian ilmaan, ja sieltä ilmasta vielä näyttävästi potkaisee maradonamaisittain sitä jalallaan – ja minä totaalirepeän kaksin kerroin hysteeriseen naurunhirnuntaan:

”Äiti, itketkö sä vai nauratko sä?”, kysyy Silva eteisen ovelta.

”En tiedä, rakas – mä en todellakaan tiedä.”

Tilanne laukeaa koko porukan nauruun.

Pyydetään anteeksi. Nauretaan yhdessä. Ihastellaan hienoa kakkua. Tää on oikeasti varmasti tosi-tosi hyvä ja me tehtiin se itse.

Voi rakkaat. Tää on hullujenhuone ja mä olen sen päähullu.

Kyläilypaikassa leipomistaidettamme tietysti asiaankuuluvasti ihastellaan. Ja vaikka siitä ei Instaan pääse mitään hekumointi-oi-katsokaa-mitä-herkkua -kuvaa ottamaan, ei edes minkäänlaisella filtterillä, niin sentään hei me teimme sen itse:

…ja se oli ihan oikeasti hyvää:

No niin. No niin. Tämä oli siis kolmas kerta elämässäni, kun jotain leivoin.

Ehkä tästä kertomuksesta ymmärrätte, miksi en tee sitä useammin.

 

PS. Jos joku hullu haluaa kokeilla tällaista megalomaanisen haastavaa leipomismegaspektaakkelitaideteosta myös ITSE (no; oikeastihan tää oli niin helppoa, että vaan lukutaidoton idiootti (=minä) voi varmaan epäonnistua – ja mullakin lopputulos maistui oikein hyvältä), niin näitä on yksi Helsingin Myllyn tuotepakkaus ihan arvottavaksi asti! Pakkaus sisältää näitä kinuskipala-aineksia sekä myös vastaavia mokkapala-aineksia, ja tuotepalkinnon arvon kaikkien tähän postaukseen ma 18.7. klo 12 mennessä kommentoineiden kesken.

edit: Pling plong, arvonta on päättynyt! Tuotepaketin voitti nimimerkki HLJ – onnea onnea! Olen voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti!

Voitte vaikka kertoa, että koska itse viimeksi huusitte lapsille epäonnistuneiden leivonnaisten takia. Eiku ei. Älkää kertoko. Kertokaa sittenkin jotain kivaa. Vaikka että hyvä piirakka tuli. Hyvä hyvä piirakka. Nami nami.

Tämä Helsingin Myllyn yhteistyökampanja tarjottiin minulle Blogiringin kautta.
(vähänpä tiesivät mun toteutustaidoista :D)

36