Kirjasuosituksia lapsille ja aikuisille (ja -25 % alekoodi)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Myllylahden kanssa.

Kauhukännykkä. Kauhukännykkä, kauhukännykkä ja kauhukännykkä.

Sen perään meillä kyseltiin pari piiiiitkää päivää. Menin nimittäin kertomaan etukäteen lapsille, että kustantamo Myllylahti on lähettänyt meille pinon arvostelukappalekirjoja: kaksi aikuisten kirjaa ja peräti viisi lasten kirjaa. Vau!

Lapset lukivat netistä kirjojen esittelytekstit, ja etenkin yksi niistä iski ihan ennennäkemättömällä voimalla. Kauhukännykkä.

Täytyy sanoa, että tuo akuutti kauhuinnostus hieman yllätti äidin – ja epäilyttikin. Tässä puhutaan siis näistä samoista lapsista, joille elokuvapuolelta suuri osa lastenelokuvista on aivan liian jänniä.  Ai että kauhu…?

Kun näytekirjapaketti pääsiäisen alla sitten tuli, ekaluokkalainen tosiaan nappasi sieltä ensimmäiseksi Kauhukännykän ja uppoutui siihen täydellisesti. Välillä näkyi kirkkaat silmät ja kuului huokaisu, että ”äiti äiti, mä oon ihan tän kirjan maailmassa!!!”

Voi rakas! Mä niii-iiin tiedän, miltä se tuntuu!

Lapsi haluaisi tulla kirjan kanssa ruokapöytään, ja yrittää kävellä ja lukea samaan aikaan. ”Kulta hei, ota kirja pois käsistä kun kuljet portaita!” Kirja tulee mukaan myös sänkyyn – parasta on kuulemma herätä ennen muuta perhettä, sillä silloin voi lukea rauhassa.

Koulusta annettu, kevätlukukauden loppuun asti tarkoitettu lukupassi on kohta luettu.

Tätä uutta lukuhuumaa on sitten jatkunut nyt näiden viiden uuden kirjan verran. Ekaluokkalainen on toki lukenut tätä ennenkin kirjoja itsekseen ja ääneen siskolle, mutta näitä pidempiä koululaisikäisille tarkoitettuja kirjoja on meillä luettu tavallisesti hitaammin ääneen yhdessä, iltasatuina. Mutta nyt iski hurahdus sitten tällaisten pidempien kirjojen itsekseen lukemiseen.

Onkohan tämä ajoitus sattumaa vai tekikö tämä kirjapaketti tämän? En osaa sanoa, varmaan se meni vähän ”bensaa liekkeihin” -tyyppisesti.

Suurin tragedia tässä kuitenkin oli se hetki, kun ne kaikki viisi oli luettu. Mitä mä nyt luen? Mä nii-iiin tiedän, miltä tuo tuntuu. Tervetuloa meidän lukuhullujen maailmaan, rakas!

Myllylahdelta saimme tosiaan valita kaksi aikuisten kirjaa ja viisi lasten kirjaa, eli nämä kirjapinossa näkyvät kirjat.

Kustantamolla on oma nettikirjakauppa, josta saa tilattua kirjat ilman toimituskuluja – ja sain myös tänne blogiin jaettavaksi ihan tuntuvan alennuksen eli -25 % alennuksen (voimassa tämän viikon loppuun asti) kaikkiin Myllylahden verkkokaupan kirjoihin. Alekoodi löytyy tämän postauksen lopusta! Iso suositus, aion käyttää koodin itsekin!

Ja tällaisia meidän saamat kirjat olivat; ensin aikuisten kirjat.

1. Mari Frisk: Neliöjuuri

Hitsi pakko ihan alkuun kirjoittaa omasta ”hankaluudesta”, joka oli itselleni ihan uudenlainen: ensimmäistä kertaa elämässäni luin fiktiivistä kirjaa, jonka kirjoittajan tunnen! Toisaalta siis totta kai oli hurjan innoissani tarttumassa kirjaan – ja sitten samanaikaisesti sellainen pilkkivä kauhu, että ääk mitä jos mä en tykkääkään. Joudunko kiemurtelemaan ja keksimään jotain kankeita kiertoilmaisuja, kun ja jos kirjoittaja kysäisee, että ”no, mitäs tykkäsit”…? Aaaaaaaaa miten kiusallista se olisi! Pakko myöntää, että melkein kieltäydyin näytekirjasta, kun niin jännitti. Ainakaan en voisi luvata, että siitä blogiin kirjoittaisin!

Huh, se kiusallisen sosiaalisen tilanteen pelko oli kuitenkin ihan turha – kirja oli tosi hyvä ja hauska, naurahdin ääneen useammassa kohdassa.

Neliöjuuren tyylilaji oli mulle kirjojen osalta tuntemattomampi, niinpä koko ajan näin hahmot mielessäni jonkun hauskan tv-sarjan henkilöinä. Vähän niin kuin (roisiin kielenkäyttöön livenneet) Frendit perheenperustamishommissa! Toisaalta ajattelin myös ruotsalaisia humoristeja, sellaisia veijaritarinoita. No, veijaritarina tämä ei sinänsä ollut, mutta fiilis tekstissä oli sama: sellaista rennon hauskaa kielenkäyttöä, ja lähes joka kappaleessa oli jokin yllättävä sanamuoto tai osuva vertaus, jolle teki mieli vähän hörähdellä.

Kirja kertoi siis kaksossisaruksista, jotka päättivät puolisoidensa kanssa perustaa perheen – neljästään. Eikös olisikin helpompaa, jos vauvalla on neljä vanhempaa eikä vain kaksi, muumimukit esiin siis. Realistiseksi kirjan juonta ei voi (eikä kannata) millään tavalla ajatella, heh salaperäisine perinnön tarjoavine Alexander Rotekreuz -sukulaisineen. Tarina oli yhtä aikaa absrdi ja samastuttavan osuva: vanhemmaksi ensi kertaa tulemisen kriiselyt olivat hauskanöveriksi vedettyjä (noooouh, anoppi osti kakanväriset ale-Emmaljungat, kun äidiksi tuleva olisi halunnut Bugikset!), mutta samanaikaisesti maaliinosuvan tuttuja. Jos ei suoraan omasta elämästä, niin ainakin vauvapalstoilta, heh.

Tekipä muuten hyvää lukea juuri tällaista hersyvää tarinaa etenkin näinä korona-aikoina. Mulle on jotenkin tullut tökkäys niihin ”mun perusskenen” kansanmurhakertomuksiin. Nyt tässä maailmantilanteessa ei pysty. Mutta tämä oli virkistävä kirja just tähän fiilikseen. Teki hyvää hörähdellä.

Kirja jäi huuuuuuuutamaan jatko-osaa. Niin kuin olisi katsonut vasta trailerin tai ensimmäisen tuotantokauden niistä roisista Frendeistä. En tiedä, onko kakkososaa tulossa. Mutta toivottavasti on!

2. Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

Ekassa kirjassa nauroin, mutta tässä menikin sitten itkuksi.

Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin itkeä jo siitä, kun luin pelkän kirjan kansilipareen. Joel katseli vierestä ja totesi, että ehkä sun ei kannata lukea tuota.

Minä tuijotin takaisin, että nyt sä et tajua, mä nimenomaan haluan lukea tän.

Tämä ei taida olla spoileri, sillä tämä tulee esiin jo kirjan takateksteissä ja siinä kansilipareessa. Kirja on siis (leski)avioimiehen kirjoittama tositarina vaimostaan ja kolmen pienen lapsen äidistä, joka sairastaa syöpää – ja joka kahdeksan vuoden sairastamisen jälkeen kuolee. Siitäpä sitten se ensi-itku: kolmen pienen lapsen äiti kuolee.

Mutta (ja hyvä niin) kirja ei kuitenkaan ollut mitään ”laitan sut itkemään ja katumaan syntymääsi” -matskua, vaan tarina syövästä perheen elämässä oli hyvinkin toteava ja arkinen, välillä hauskakin. Kahdeksaan vuoteen mahtui paljon elämää, ja ihanaa kirjassa oli juuri se, miten syöpää sairastanut Tiina pystyi keskittymään elämiseen niin kauan, kun sitä oli tarjolla.

”Paljonko meillä on vielä aikaa?”, kysyttiin kirjan takatekstissäkin. Ja sillä ajalla elettiin tavallista arkista perhe-elämää niin kauan, kun se vain oli mahdollista. Tätä oli aivan ihana lukea. Totta kai aviomies-Mikko kertoi edesmenneestä vaimostaan ”rakkauden ja kaipauksen silmälaseilla”, mutta silti Tiinan persoonasta syntyy aivan mahtava, vahva kuva. Sellainen fiilis, että ”tämän naisen olisin halunnut tuntea”. Ja tavallaan opin tuntemaankin, kirjan kautta virtuaalisena. Ihailtava maailmankuva hänellä oli, ei voi muuta sanoa.

Kirja perustuu blogia pitäneen Tiinan blogikirjoituksiin sekä aviomies-Mikon muistoihin noilta samoilta ajoilta. Kolmantena osana mukana ovat lääkärinlausunnot sairauden etenemisestä.

Ja tulivat ne itkutkin sitten sieltä. Kun kirja alkoi lähestyä loppua ja sairauden terminaalivaihetta, totesin, että en voi enää lukea tätä pidemmälle lasten läsnäollessa. Niinpä säästelin lopun sellaiseen hetkeen, kun lapset olivat nukkumassa ja Joel alakerrassa. Istuin yksin risti-istunnassa makuuhuoneen sängyllä, luin ja räkäitkin. Vessapaperirulla oli vieressä niistämiseen, nenäliinoja en siihen hätään löytänyt.

Viimeiseksi kirjan jälkeen jäi kuitenkin ”puhdas” olo, sellainen itkenyt mutta tyyni. Ei syöpäpainajaisia (pisteet siitä, että kirjassa ei lietsottu sellaisia), vaan kaunis harmoninen fiilis siitä, miten elämässä on syntymää ja kuolemaa. Ja siinä välissä ihan valtavan paljon elämää.

Vau. Huokaus.

Ja sitten vähän kevyempään hei! Eli siis näiden aivan huippujen lasten kirjojen pariin:

1. Maarit Nurmi: Eemun tarinoita 1: Musta tulee sankari

Eemun tarinoita -kirjasarjan kuvauksessa kerrotaan, että se on suunnattu erityisesti alakouluikäisille pojille (ajatuksena erityisesti rohkaista heitä kirjojen pariin) mutta sopii hyvin tyttöjenkin luettavaksi.

Ja täten todistan, että todellakin sopii! Äitien luettavaksi myös! Mun oli nimittäin tarkoitus ottaa kuppi kahvia ja ”vähän selailla”, että mille se meidän ekaluokkalainen niin nauraaräkättää. No, päädyin lukemaan kertaistumalta kannesta kanteen ja nauramaan ääneen niin, että Joel nauroi vieressä – mulle.

Eli siis meidän perheessä tykättiin ihan ihan ihan valtavasti tästä! Jesh, mikä uusi (meille) kirjasarjalöytö! Sarjan kuudes osa ilmestyy ensi syksynä.

Eemun tarina oli vähän niin kuin ala-asteikäisen pojan – ehkä 10-vuotiaan? – hauskaa päiväkirjaa olisi lukenut. Tykkäsin ihan valtavasti siitä, että kirja oli ihan tavallista koululaisen elämää, ei siis mitään megajuonenekäänteitä, vaan hauskoja sattumuksia, ja arkisista pulmatilanteista selviämistä.

Että oi ei, kun on liimannut oman luokan kivan tytön kuvia seinään ja tajuaa, että kaverit ovat tulossa pelaamaan pleikkaa ja näkevät ne kuvat siinä – jaiks miten tästä nyt selviää…?

Kirjassa oli käytetty puhekuplia ja ”Eemun piirroksia” tehokeinoina välissä. Ensiselaamalla ne vaikuttivat jotenkin hassuilta, mutta kun kirjaa luki, niin ne olivat superosuvia ja rytmittivät kirjaa. Ja naurattivat!

SupersuperSUPERiso suosittelu, tää oli hauska ja huippu ja niin niin niin hyvä!

2. Jutta Tynkkynen: Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri

Ai että muistan hyvin omasta koululaisiästä, miten valtavan kiehtovia erilaiset salaisuuksien ja mysteerien ratkaisemisesta kertovat tarinat olivat. Klassista Viisikkoa en jostain syystä lukenut juurikaan, mutta Enid Blytonin Seikkailujen saari ja muut saman sarjan kirjat olivat niii-iiiin hyviä! Ja tietty Neiti Etsivät! Mutta en nyt ihan ekaluokkalaisena noita vielä lukenut, mutta muistaakseni joskus 3.-6. -luokkalaisena, jos oikein muistan.

Sama salaisuuksien ratkaisemisen hurmio näköjään pysyy yllä sukupolvesta toiseen – jotenkin ihanaa!

”Tässä on aivan valtavasti erilaisia käänteitä!”, meidän ekaluokkalainen hihkui Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri -kirjaa hotkiessaan. Tämä kirja oli seikkailua ja mysteerin ratkaisua: vauhdikasta menoa, joka sopi hienosti jo ainakin tuon meidän perheen ekaluokkalaisen makuun.

Tämän kirjan jälkeen meillä on leikitty tosi paljon salapoliiseja ja mysteerejä!

Kirjassa on yli 200 (!) sivua, mutta viimeiset parikymmentä sivua ovat lapsen oman aarteenetsintäseikkailun materiaalia. Mutta kyllä tuossa 187 sivun varsinaisessa tarinassa tosiaan lukemista oli – etenkin jos yrittää ahmia yhdellä hotkaisulla niin kuin tämä meidän ekaluokkalainen. Ja lapsi tosiaan tykkäsi aivan valtavasti. Sanoi tätä lempikirjakseen silloin, kun tätä luki – toisaalta niin sanoi Eemuakin. Ja kolmoskohdan Alinaa. Haha.

Myös tämä Etsivätoimisto Mysteeri on kirjasarja, ja sen viides osa ilmestyy ensi syksynä. Ja meidän ekaluokkalainen haluaa ehdottomasti lukea tätä lisää.

3. Teija Huusko: Balettia, Alina!

Tämän Balettia, Alina! -kirjan minä luin lapsille ääneen iltasatuna – ekaluokkalainen olisi hotkinut tämänkin ennakkoon, mutta piti vähän neuvotella, että luetaan nyt kuitenkin tämä kirja niin, että siskokin kuulee tarinan yhtä aikaa.

Meidän molemmat tytöt rakastivat tätä kirjaa. Kirja kertoo 12-vuotiaasta balettia harrastavasta Alinasta ja hänen elämästään ja ajatuksistaan – sekä balettitunnilla että ystävyyssuhteissa. ”Mä en ymmärrä noista balettiasioistamitään, mutta mä tykkään silti tästä kirjasta!”, ilmoitti pienempi iltasadun kuulija.

Kirjassa on siis paljon balettitermejä, liikkeitä ja asentoja. Mutta keskeisintä on kuitenkin Alinan ajatukset, tuntemukset ja ystävyyssuhteet – ja vähän orastava ihastuminenkin. Ekaluokkalainen vaikutti samastuvan vahvasti Alinaan, joka oli ujo ja epävarma itsestään, mutta ystävällinen kaikille ja tanssii balettia tunteella.

Näin äitinäkökulmasta täytyy sanoa, että mun mielestä on aivan ihana, että tällaisia ”ei-actionpläjäyshenkisiä” mutta silti lapsia kiinnostavia lastenkirjoja kirjoitetaan. Sellainen aika pienieleisetkin vivahteet ystävyyssuhteiden dynamiikassa ovat kivaa sisältöä tämänikäisten kirjoihin: että miten tuntee ystävän puolesta aitoa iloa, tai miltä tuntuu  olla huolissaan toisesta ystävästä, ja niin edelleen. Aitoja kouluikäisten tunteita.

Kirja on takakansitekstin perusteella suunnattu ”varhaisnuorille”, mutta tosiaan hyvin osui ja upposi näille 6 ja 8 vuotta täyttäneillekin. Kirjan ihastusasiat kiehtoisivat vielä enemmän varmaan pari vuotta vanhempia lukijoita, mutta ei tämä missään nimessä ”liian teinimäistä” ollut tällaisille vähän pienemmillekään.

4. Anu Holopainen: Iik! 1: Kauhukännykkä

Ja sitten tietysti se paljon puhuttu Kauhukännykkä! Kirjassa oli ihan oikeasti vähän kauhua: paholaiskännykkä, joka imee sisäänsä lapsia. Aika… kauheaa! Ja samanaikaisesti kauhean kiinnostavaa eikä ilmeisesti ollenkaan liian… hah, kauhistuttavaa.

Vaikka kyllä muakin vähän jännitti, kun kirjaa luin lapsen jälkeen. Tarina ei missään nimessä ollut nössö, vaan aidosti jännittävä – vaikka aikuisten kauhuelokuvan ainekset!

Mutta kuitenkin tarinan jännittävyys ja tekstin tyyli taisi olla juuri sopiva tällaiseksi alakouluikäisen kauhuksi. IIK!-sarjaa on ilmestynyt jo kolme kirjaa, ja neljäs ilmestyy ensi syksynä: Nuku, nuku leluseni. Hihi, mahtava nimi!

Ekaluokkalainen ja äiti tykkäsivät kovasti kirjasta, se oli hyvin kirjoitettu ja tosiaan jännittävä. Kuusivuotias totesi, että näyttää vielä vähän liian pelottavalta ja jätti kirjan väliin. Mutta sellaiselle sopivaa kauhua kaipaavalle ”isommalle alakouluikäiselle” tämä vaikuttaa ihan superhyvältä kirjasarjalta!

5. Veera Vähämaa, Keanne Van de Kreeke: Muistoroiston jäljillä, Etsivätoimisto Muro 1

Näistä kirjoista tämä oli ekaluokkalaiselle nopeimmin luettu (alle sata sivua), mutta etenkin perheen juuri-kuusivuotias tykkäsi tästäkin.

Muistoroiston jäljillä on siis 6-10 -vuotiaille tarkoitettu huumoria ja eläinhahmoja sisältävä ”arvoitusdekkari”. Eli näistä kirjoista ehkä just eniten tuonne nuorempaan päin painottunut, mun näppituntumalla.

Etsivätoimisto Muro on siis eläkkeelle jääneen merikarhu Mursu-vaarin ja rehvakkaan Rodi-rotan oma etsivätoimisto, joka selvittää, mihin vanhusten muistot katovat. Muistoroiston jäljille siis!

”Syvemmällä tasolla se kertoo siitä, millaista on elää vähän yhteiskunnan laitamilla”, kirjoittaja kertoo esittelysivullaan. Ja totta! Etenkin rotta on vähän hyljeksitty ja piilottelee siimahäntäänsä ja korviaan – hahmossa on kovista ja herkkyyttä yhtä aikaa.

Pieni spoileri ehkä (sori), mutta ehkä täällä postauksella ei ole kovin paljon lapsilukijoita. Kirjan päättyessä meiltä nimittäin kuului kiljunta: ”Äiti, katso miten tämä loppui!” Epäuskoinen mutta nauravainen ilme: katso, voiko kirja tosiaankin loppua näin, mitä ihmettä…?

Kyllä, lapsi kohtasi ensimmäisen cliffhangerinsa. Veikkaan, että kakkososa siis ainakin suunnitteilla.

Tällaista lukuhuumaa täällä!

Nämä kaikki kirjat ovat siis Myllylahti-kustantamon kirjoja, ja heillä on tietysti valtavat valikoimat muitakin kirjoja, sekä lapsille että aikuisille. Kirjoja voi ostaa ihan tavallisista kirjakaupoista ja isommista tavarataloista – JA lisäksi Myllylahden omasta verkkokaupasta, josta ne voi tilata ilman toimituskuluja. Iiiiiiiiiso suositus näinä aikoina tällaiselle vaihtoehdolle! Tukee suomalaista kirjankustantamoa, saa superhyvää luettavaa itselle, eikä tarvitse lähteä kirjakauppoihin pyörimään!

JA sain lisäksi ihan tuntuvan alennuksen näihin, eli -25 % alennuskoodin kaikkiin Myllylahden nettikaupan kirjoihin. Itse tilaamme tosiaan tällä alekoodilla lisää ainakin Eemua ja Etsivätoimisto Mysteeriä! Koska lapsi ei enää voi olla lukematta, kun on lukemisen huumaan päässyt, hih.

Ja alekoodi on tällainen: puutalobaby

Se on voimassa nyt heti ja tämän viikon loppuun (26.4.2020) asti. Kaikki toimitukset veloituksetta Suomeen.

Olikos joukossa tuttuja kirjoja aikuisille tai lapsille? Entä onko muita Eemun tarinoiden faneja kuulolla?

13