Kolmas neuvolakäynti – kuulumisia

No nyt mä olen sitten virallisesti raskaana, ihan Kelan mielestäkin siis!

Tämänpäiväiseltä kolmannelta neuvolakäynniltä lähti siis sähköisenä (oi nykyaika) todistus Kelalle – raskaus on siis kestänyt yli 154 päivää. Nyt voisi sitten hakea jo äitiysavustusta, äitiysrahaa ja lapsilisääkin. Aika huikeaa!

Ja se äitiysavustus me haetaan siis rahana, ei äitiyspakkauksena. Siitä aiemmin täällä.

Vauvan sydänäänet kuunneltiin tietysti, ja ne olivat ihan normaalit. Verenpaine oli sellaista mulle hyvinkin tyypillistä  luokkaa 119/71. Pissatikkuun mitäikinämittasikaan ei ilmestynyt vihreää vaan pysyi keltaisella.

Hemoglobiini otettiin mun pyynnöstä – se oli nyt 119. Laskua oli jonkin verran joulukuun 139:stä, eli jossain vaiheessa voisi sitten aloittaa rautakuurin. Ei ole vielä mitenkään pyörryttänyt tai ollut muita raudanpuutteen oireita, ja hyvä niin. En haluaisi aloittaa rautaa liian aikaisinkaan, koska… no, ummetus. Muistan edellisiltä raskauksilta, että silloin neuvolan suositteluna ostettu Obsidan ainakin sai suolen lopullisesti tukkoon. Nyt suositeltiin sellaista uutta kuin SiderAL – näppärä nimi, muistaa helposti siideristä. Meinasin sanoa sen ääneen terveydenhoitajalle, mutta jätin sitten kuitenkin sanomatta, ha.

Olettekos testanneet tai onko muita raskaana olevalle rautasuosituksia?

Sf-mitta otettiin ensimmäistä kertaa, ja sehän pomppasi sitten heti jonnekin yläkäyrän yläviistoon. Jepjep, en ihmettele, on tällä mahalla kokoa ihan näin silmämääräisestikin. Mutta kuulemma siitä ei kannata huolehtia, vasta myöhemmät mitat näyttävät, että mihin se asettuu.

Mun paino oli noussut kuulemma maltillisesti, tässä vaiheessa viiden kilon verran ensimmäisestä punnituksesta.

Ja sokerirasitukseen sitten tuli tietysti lähete. Iyyyyh. Mä en edes muista, miksi ja miten se oli niin kurja, mutta kurja se muistaakseni oli. Muistaakseni oli ihan sikamaisen huono olo ja oksetti…?

Mittausten lisäksi keskusteltiin yllättävänkin laidasta laitaan asioista.

Synnytysodotuksista puhuttiin – oi, nyt jo! Kerroin, että mulla ei ole oikeastaan muita pelkoja kuin että se synnytys tapahtuisi liian aikaisin. Jos mä pääsen tätä raskautta jonnekin viikon 30 tuntumaan, niin mähän menen ihan rallatellen loppuosan vähintäänkin ponnistusvaiheeseen asti. Kerroin, että jos saan jumppapallon ja ilokaasua, niin niillä pärjään ponnistamiseen asti. Varsinaisesta ponnistuksesta mulla ei vielä kahden lapsen jälkeenkään ole minkäänlaista käryä, mutta on sieltä kaksi lasta jo saatu ulos, niin varmaan tämä kolmaskin.

Imetyksestä myös jo juteltiin, se on mulle hyvin luonteva juttu. Luotan, että jos tulee ongelmia, niitä sitten kokeillaan selvittää: ensimmäisellähän mentiin ensin pumppaamisen ja nenä-maha -letkun kautta, ja siitä sitten opeteltiin vauvan kanssa täsyimetykseen. Vieläkin ihmettelen, miten siinä ensikertalaisena onnistuin! Toisen kanssa oli aikamoisia imuoteongelmia, mutta niistäkin selvittiin. Katsotaan, miten menee kolmannen kanssa – mutta suhtaudun positiivisen optimistisesti.

Käytiin läpi myös raskausmyrkytyksen ja raskaushepatoosin oireita, ja että mistä niistä saa lisätietoja – Terveyskylän sivuilta täältä.

Ja toki mun ennenaikaisista supistuksista myös puhuttiin. Herkästi sitten vaan tosiaan päivystykseen, jos tilanne pahenee.

Seuraava neuvola-aika meneekin sitten jopa seitsemän viikon päähän, viikolle 30. Ai hitsi, sitten on raskaus jo tosi pitkällä! Ensisynnyttäjille olisi tässä välissä vielä yksi neuvolakäynti, ja käsittääkseni ylimääräisen ajan saaminen olisi ollut minullekin mahdollista, jos olisin halunnut. Mutta mulla oli vahvasti fiilis, että nääh – en tarvitse rutiinikäyntiä. Jos tulee huolia, niin olen sitten niistä yhteydessä erikseen.

Aika tyyni fiilis siis kaiken kaikkiaan, ja raskaus tuntuu sujuvan oikein hyvin. Kop kop puuta, tätä lisää vielä monta viikkoa, kiitos!