Meidän viimeiset vuodet ovat kuluneet maantieteellisesti näin:
5 kk Espanjassa…
…jonka jälkeen 7,5 kk Suomessa…
…ja 6 kk Espanjassa…
…ja perään 5,5 kk Suomessa…
…ja tulossa seuraavaksi 5-6 kk Espanjassa.
Ja ennen tätä kaikkea olimme jo tietty olleet Espanjassa yhtenä talvena yhden kuukauden, mutta sitä en nyt listannut tähän.
Totta kai olen syvimmällä sielussani ihan hurjan iloinen ja onnellinen tästä mielettömästä mahdollisuudesta elää näin – mutta päällimmäisenä tunteena viime aikoina on ollut, että vähän alkaa jo kuulkaas ryydyttää tämä toistuva maan vaihtaminen. Yksi isoimmista tuntemuksista viime toukokuussa Suomeen palatessa oli, että tää on mun koti, jota mä rakastan ja josta en halua lähteä enää yhtään mihinkään.
Oi Suomi armas synnyinmaa!
Toisaalta esimerkiksi eilen syyssateen rummuttaessa alkoi muistua jo mieleen syy, että miksi me sinne aurinkoon talvea pakoon oikein lähdetään.
Päätimme tuosta tulevasta Espanjan-talvesta jo itse asiassa viime tammikuussa. Silloin eskarihakemusten pähkäily oli ajankohtaista – ja samoin olimme juuri siinä vaiheessa kotiutuneet ihanasti Fugeen ja mielessä tanssi ajatus, että täällä me halutaan olla talvet aina, aina, aina! Eteen osui myös pieni edullinen vuokra-asunto, johon nappasimme varauksen ja maksoimme varausmaksun. Ja asia olikin sitten vähän niin kuin vahingossa päätetty! Oli aivan hurjan vapauttavaa ajatella, että okei seuraavan kerran näemme loskaa ja kaamospimeyttä aikaisintaan syksyllä 2019.
Päätös ei kaduta. Ei kaduta missään nimessä.
Mutta samanaikaisesti on tämä yllättävän kuluttavaa. Tämä pakkaaminen, lähteminen, uuteen kotiutuminen. Taas pakkaaminen, lähteminen, kotiutuminen. Tietysti kotiudumme aina tuttuun, mikä ihan valtavasti helpottaa. Vielä helpompi olisi, jos Espanjan-asunto olisi aina sama, mutta sentään edes Suomen-koti on ja pysyy.
Ja koko tämän Suomessa olon (vasta 4,5 kuukautta vasta kotona!) ajan mielessäni on kummitellut ajatus siitä, että oikeastaan en välttämättä haluaisi enää edes lähteä yhtään mihinkään. Samanaikaisesti tiedän, että muutan mieltäni kuukauden päästä.
Lapset ovat puhuneet paljon talvitouhuista: he haluaisivat tehdä lumiukkoja ja opetella hiihtämään. (mistä Joel on ihan kauhuissaan) Luistelemaan sentään pääsee Aurinkorannikollakin. Suomessa on ystäviä, joita tulee valtava ikävä. Toisaalta Espanjassa myös odottavat ystävät, joita myös on ikävä ja joita on ihana päästä taas tapaamaan.
Kahden maan välissä.
(siitä aiemmin täällä)
Mutta voi hyvin olla, että talvi 2019-2020 me eletään Suomessa.
32
Nellisi
4.10.2018 at 14:18Ihan uteliaisuuttani kysyn, että miten eskari hoituu, kun lähdette Espanjaan? Mut ihanaa, et on rohkeutta tehdä tollasia asioita mistä nauttii. Ja huippua, että työt on sellaisia mitä pystyy toteuttaan. Mää toisaalta katselen kaiholla teidän kuvia Espanjasta, mut toisaalta nautin kyllä Suomesta. :) Meillä on Malla odottanut pulkkailua, luistelua ja hiihtämistä toukokuusta lähtien. :D
krista
4.10.2018 at 14:40Tuon Fugen etu on just se, että kaikki tällainen on superhelppoa: Silva menee siis ihan suomalaiseen eskariin siellä <3 Palataan kuitenkin viime kertaa aikaisemmin Suomeen keväällä, jotta ehtii kaikkiin mahdollisiin kouluuntutustumisiin uudestaan täällä Suomen-eskarissa. Eli ihan eskaria ajatellen tehtiin tämän talven talvehtimisen ajoitus: ensin 3 kk ehtii päästä kivasti ryhmään mukaan (no, se kävi jo päivässä!) ja sitten kevätpuolella myös suunnilleen saman verran aikaa kotiutua takaisin :) (ja sekin kävi viimeksi Suomeen tullessa päivässä :D )
-
Mulla itsellä alkaa olla tosi ikävä just sitä "parasta talvea" Suomessa eli sitä noin sekuntia, kun Helsigissä on lumisenkaunista ja sopivasti pakkasta. Se totuus on toki alkanut jo mielestä unohtua (kun on ollut nyt kaksi talvea poissa), eli se pitkä pimeys ennen sitä. Olen ajatellut, että olisi ihana käydä parin viikon hiihtolomalla Suomessa sit just parhaimpaan aikaan!
Nellisi
4.10.2018 at 15:50No wau, sehän on sit tosiaan superkätevää! Huippua! :)
krista
4.10.2018 at 16:06Joo nämä on just niitä syitä, miksi alun perin valittiin tuo Fuge eikä mitään ”eksoottisempaa” :) Tuo kun on tuollainen mini-Suomi, niin kaikki on superhelppoa! Eskarikirjakin on sama kuin Suomessa :)
Nina
4.10.2018 at 14:42Muakin kiinnostaa tuo eskarin sovittaminen maan vaihtamiseen! Siitä vaikka oma postaus hei! Mä olen ihan neuroottinen itse, kun välillä mietin just muuttoa väliaikaisesti tai lopullisesti sinne sun tänne, mutta nyt kun ollaan eskarissa ja sitten kouluputkessa, en vaan halua että lapsi joutuu vaihtamaan luokkaa tai kavereita tai tai. :D me valittiin vielä kielikylpy, joten muuttamista vaikeuttaa sekin etten halua luopua siitä toisesta kielestä..
krista
4.10.2018 at 14:51Joo voisin tehdäkin! Mutta näin lyhyesti, me ollaan koettu tämä yllättävän helpoksi <3 Lapsilla on siis ihanat ystävät molemmissa päissä (just tämän pysyvyyden takia on haluttu juuri sama paikka, johon aina mennää ja just Fuge, jossa on suomalaisia lapsia paljon) ja - tämä varmasti lapsestakin kiinni - he ovat sellaisia, että tosi helposti saavat uusia ystäviä. Itse asiassa positiivisena puolena mä pidän sitä, että lapsi oppii, että "mä voin mennä mihin vaan ja mut hyväksytään omana itsenäni mukaan ja saan uusia ystäviä helposti".
-
Samoin paluut on ollut ihmeellisen helppoja; ystävät on vaan hihkuneet jee jeetä ja heti on päässyt takaisin meininkeihin mukaan. Toki me on tehty tän eteen vähän "töitäkin", eli poissaolessa pidetty yhteyttä Suomen-ystäviin, ja tehty päivähoidon kanssa tosi hyvää yhteistyötä, lähetelty valokuvia ja kirjeitä jne.
jepe
4.10.2018 at 14:32Mä olen sivustaseuraajana miettinyt tuota teidän systeemiä, että vitsi miten ihanaa oliskaan olla talvet jossain muualla kuin kylmässä ja pimeässä, mutta sitten toisaalta… just tuo kotiutuminen, pakkaaminen, säätäminen. Mulla ei kestäis hermot sitä, pitäis olla joku vakkari time-share tai mikä lie siellä toisessa päässä missä olis tutut tavarat ja systeemit, ja sama tietty toisin päin. Eli suomeksi: olis kaksi kotia, eikä tarvis miettiä toisessa maassa että nyt se-ja-se jäi sitten sinne, ostanpa taas uuden. Se vaan olis kukkarolle niin vaativaa, että ei taida ihan tässä lähivuosina olla edes tarvetta miettiä tämmöisiä asioita. :D
krista
4.10.2018 at 14:43Joo se on ihan just tasan näin! Toisaalta tavaran suhteen nyt on tullut jo hyvä rutiini, tietää mitä mukaan ja mitä saa sieltä – ja viimeksi kun lähtiessä tiedettiin, että tullaan takaisin, niin mehän jätettiin iso osa tavaraa sinne varastoon meitä odottamaan. Jos olisi vakituinen kakkoskoti siellä, se tietty helpottaisi, tai jos saisi saman aina vuokralle (plus varasto). Nyt ollaan oltu joka talvi eri asunnossa siellä päässä…
–
Ja siis ON se ihanaa! Mutta vähän rassaavaa kyllä kans :D Toisaalta ois varmaan paljon rassaavampaa se Suomen marraskuu, eipä sinänsä :D
Periaatteen Nainen
4.10.2018 at 15:32Jep, tervetuloa tähän ristiriitojen maailmaan!
Meille elokuu Suomessa vahvisti sen, että se on lapsille yhä koti – vaikka ollaankin asuttu Espanjassa (jos lasketaan myös ne aiemmat, hieman lyhyemmät pätkät) nyt 1v8kk. Tietenkään hetkessä ei kotiudu, ja heillä on täällä myös omat kuviot ja me olemme tosi tuskaisia sen päätöksen suhteen, mitä ens vuonna tehdään. Kaikessa on puolensa!
Ehkä me nyt saadaan ne treffit aikaiseksi :D
krista
4.10.2018 at 16:09Kolmas talvi toden sanoo vai mitä! :) Siis niiden treffien suhteen ainakin!
–
Mutta joo, on tämä kyllä hassun ristiriitaista! Meille vieläpä on ollut helppoa se, että Suomea pidetään kuitenkin koko ajan ”sinä oikeana” kotimaana ja ollaan oltu vain talviasukkaita. Mutta silti on syntynyt tämä ”kahden maan välissä” fiilis, aina on ikävä jonnekin ja aina samalla ON jossain ja PUUTTUU toisesta paikasta. Eka talvena tätä tunnetta ei vielä ollut, mutta toka talvena ihan selvästi. Ja aijaijai samoin eka talven jälkeen oli ikävä Espanjaan eli menee se toiseen suuntaankin <3
Anna
4.10.2018 at 17:18Meinasin tulla ehdottamaan että tulkaa käymään tlvilomalla Suomessa hiihtämässä ja tekemässä lumiukkoja. Minä muuten olin äärimmäisen hiihtovastainen vuosia, mutta nyt 32 V iässä olen alkanut suhtautua asiaan varsin myönteisesti ja oikeastaan haluaisin omat sukset ja monot.
Mietin jonkun aikaa miksi minua tuntuu jotenkin taustalla ärsyttävän vähän tämä teidän maiden välinen säätäminen. Mieleen nousi ajatus että eikö niille nyt muka Suomi kelpaa. En edes itselleni ensin myöntänyt näiden tuntemusten olemassaoloa. Sitten tunnistin taustalta sen että kadehdin sitä miten teidän lapset saavat kokea kahta erilaista kulttuuria, heillä on avarampi maailma ja teillä aikuisillakin. Minä rakastan talvea enkä voisi ikinä kuvitella pakenevani koko talveksi jonnekin missä ei ole lumisia kuusia ja lintulaidalla punatulkkuja ja tinttejä. Mutta olisi silti mukava joskus viettää pidempi aika jossain ulkomailla. Omat työni eivät matkusta, mutta keikkatyöläisenä voisin ehkä pari kuukautta olla tekemättä työtä ja keskittyä pyörittämään arkea vieraassa maassa. Miehen työpaikalla on toimipisteitä useammassakin maassa niin hän voisi saada aika kivuttomasti järjestettyä työnsä vähäksi aikaa muualle. Maakin on valittu, mutta asia on silti aika paljon auki. Mitään päätöstä siitä lähdetäänkö vai eikö ei ole tehty. Itseasiassa ajatus tästä lähti nimenomaan sinun kirjoituksistasi ja teidän Espanjan talvistanne. Että kiitollinen minun pitäisi olla eikä kateellinen :P
Hauskaa talvea teille!
krista
4.10.2018 at 19:14Tuo talviloma-ajatus vois olla hyvinkin mahdollinen! Toisaalta samaa mietittiin jo viime vuonna, mutta se talvi vaan jotenkin hupsahti eikä jotenkin ”ehtinyt”, hassua. Ja siellähän olisi Sierra Nevada myös talvileikkeihin, mutta toisaalta mulla on ikävä SUOMEN talvea, ei Espanjan laskettelukeskusta :D Siinä on kuitenkin eronsa! Munkin vähän tekisi mieli hiihtää :) Enpä olisi 15 vuoteen uskonut, että noin sanon!
–
Ja hei tosi hyvä kommentti ja ihan hurjan hyvää itsereflektiota <3 Noin se varmaan just menee, toisten ihmisten erilaiset tuntemukset herättää kaikenlaisia tuntemuksia laidasta laitaan ja usein vielä ristikkäin ja yhtä aikaa :) Ja vaikka just se, että jos toisen ratkaisusta päätyy ajattelemaan, että "uhh mä en IKINÄ tekisi noin, nää mun ratkaisut on paljon parempia", niin sehän on vaan ihan älyttömän hyvä! Eli ikään kuin toisten ihmisten erilaiset ratkaisut voi myös laittaa mittakaavaan niitä omia ratkaisua ja saada näkemään sen, mikä omissa jutuissa on hyvää. Eli ikään kuin positiivisena voimavarana!
-
Mä muuten tunnen/tiedän kymmenkunta perhettä, jotka on päätyneet tekemään jonkinlaiset ulkomaanirtioton... no ei voi sanoa, että meidän esimerkistä, se ois väärin sanottu... vaan että heidän haaveitaan on ikään kuin vauhdittanut ja antanut uskoa siihen, että se on mahdollista just se, että mekin on tehty niin. Se on jotenkin aika mahtavaa! Heh varmaan aika moni on kyllä myös ajatellut just, että "uhh mä en ikinä" ja sekin on ihan yhtä ok :) Mutta hei hyvää puntarointia teille, toivottavasti noudatattte jotain sisäistä ääntänne päätöksen suhteen! <3 Jos kutkuttaa kokeilla, niin sanon että MENKÄÄ! Suomen talvi täällä kyllä odottaa seuraavana vuonnakin (ja jos ei tarvitse koko talvea edes olla) ja ikinä en ole kuullut kenenkään sellaista irtiottoa katuvan <3 Mahtava ja erilainen kokemus ainakin, ja joskus se voi osoittaa myös sen, että kotona on kuitenkin kaikkein paras olla <3
Karina
4.10.2018 at 22:39Mua vähän harmittaa että me ei tehty mitään ulkomaankeikkaa kun lapset oli pienempiä, vaikka mahdollisuuksia sellaiseen olisi ollut. Nyt kun esikoinen on teini-iän kynnyksellä, niin kaverit ovat niin tärkeitä, että en voisi missään nimessä häntä viedä täältä pois jos ei olisi ihan pakko. Iän karttuessahan noi sosiaaliset suhteet on yhä vaikeampia ja monimutkaisempia ja en mielellään lähtisi niitä sekoittamaan (riipuu toki lapsen luonteestakin). Tiedän että monet ovat matkustelleet vanhempien työn vuoksi maailmalla lapsuutensa ja kaikki on mennyt hyvin, mutta kuitenkin kun nyt seuraan omien lasteni touhuja niin kyllä olisi itsekästä multa viedä heitä jonnekin jos ei esim työn takia olisi tosiaan pakko. Toinen asia joka mua mietityttää ulkomailla asumisessa isojen lasten kanssa (pienten kanssa ei ole ongelmaa koska ne on muutenkin koko ajan vanhempien kanssa tai jossain hoidossa) on heidän elinpiirinsä pieneneminen. Mun lapset ei enää ikinä sopeutuisi sellaseen, että heitä pitäisi koko ajan vahtia tai että esikoinen ei saisi omin päin kavereiden kanssa lähteä hengailemaan lähiympäristöön. Mun 8-vuotiaskin (tottakai) kulkee sujuvasti kilsan matkan mummolaan pyörällä tai kävellen, puhumattakaan koulusta (ihanku olisin puhunut tasta aiemminkin…). Sitten vielä tosiaan se, että mulla ei riittäisi aika eikä kärsivällisyys opettaa lapsia itse kotona – Fugessa toki olisi se koulu… Pääseekö sinne helposti? Yksi kaveri oli Malesiassa vuoden töissä ja hänen vaimonsa onnistuneesti piti kotikoulua alakouluikäisille lapsilleen, mutta kuten sanottua – that’s not me! :D
Että ottakaa nyt Espanjasta kaikki irti kun voitte! Suomessa ehtii olla monta vuotta ja sitten voi taas alkaa viettää talvia muualla kun lapset lähtevät opiskelemaan :D Tää olis mun suunnitelma ;)
krista
5.10.2018 at 19:03Joo tilanteet varmasti muuttuvat lasten kasvaessa – ja toisaalta myös lapsista se on kiinni, että pitävätkö vaikka muutaman kuukauden poissaoloa ihanana seikkailuna vai ”riistona” pois ystävien luota. Esimerkiksi mulle itselleni lapsena pidempi poissaolo olisi teini-iässäkin ollut ihan JEE JEE (esimerkiksi kielikurssi, tai vaihto-oppilaana olo ois oilut), mutta taas jollekin toiselle ois varmasti pitkä miinus olla tulla erotetuksi kaveriporukasta. Eli kaikki riippuu kaikeasta, ja silloin kun valinnanvaraa on (eli että ei ole esim. pakollinen työkomennus), niin perheen kokonaishyvinvointi tietysti ratkaisee <3
-
Espanjassa (vai onko alueellinen, en tiedä - Fugen alueella ainakaa) ei tosiaan lapset saa liikkua itsekseen, oisko 12 vai 14 ikäraja, en muista enää tarkalleen. Mekin nyt oikein naaaaaaautitaan tästä vapaudesta, että tuolla ne saa juosta ulkona, kun siellä sit taas ei voi mennä ilman aikuista. Se tuntui meistäkin Suomeen palatessa IHANALTA ja taas sinne mennessä silleen huonolta puolelta; toisaalta siihen taas hurjan nopeasti siellä tottuu.
-
Fugessa on tosiaan se suomalainen koulu ja se on kuulemma tosi hyvä, mutta sinne ei tosiaan kaikki mahdu :( Tammikuussa ilmoittautuminen ja kuulemma tyyliin alle tunnissa täyttyy, koko lukukauden olevat etusijalla. Mutta sitten siellä on sellaisia kotikouluja! Toisen tiedän, mutta ilmeisesti toinenkin on. Eli pienryhmässä opiskellaan suomalaisen opettajan johdolla Suomeen päin; oma Suomen koulu siis on se, joka antaa numerot eli on se vastuullinen, mutta pienryhmäopettaja opettaa Suomen kotikoulun toiveiden ja opetussuunnitelman mukaan :) Ja oon kuullut siitä paljon hyvää! Siellä voi olla max. 3 kk kuitenkin, ja se on myös meidän vaihtoehto todennäköisesti JOS me siellä vielä talvia vietetään jatkossakin sitten, kun lapset on kouluikäisiä :)
Venla
5.10.2018 at 08:23Asuin Briteissä reilut viisi vuotta. Koin siellä esikoiseni ja toisen tyttäreni raskaudet, synnytykset ja elämää heidän kanssa reilut kaksi vuotta. Koko tuon ajan matkustelimme paljon sieltä käsin ja se oli helppoa ja mahtavan hauskaa. Maailma oli just siinä, tai Eurooppa. Se oli taloudellisesti myös etuoikeutetumpaa aikaa, mikä mahdollisti viikonloput vaikkapa Skotlannissa, Etelä-Ranskassa tai Saksassa miehen sukulaisten luona jatkuvalla syötöllä. Käytiin Suomessakin aina vähintään kerran talvessa – se oli se aika Suomea, mitä en ikinä olisi missannut.
Mulle jäi noista vuosista ihanat muistot, mutta täytyy sanoa, että niiden jälkeen aikaisemmin kovempi matkustelukuume on laantunut. Reissataan, mutta harvemmin. Miehelleni (nykyinen ex) kävi toisin, enkä ihmettelisi, vaikka hänestä tulisi sellainen, joka muuttaa eläkkeellä ulkomaille.
Kahden maan välissä on outoa elää. Joskus tuntuu ulkopuoliselta kaikkialla. Toisinaan se tunne taas on huikaisevan vapauttava.
Itse olen iloinen, että palattiin, mutta kiitollinen noista vuosista. En allekirjoita (Englannin jälkeen ;) ) ajatusta stadin paskoista talvista, vaikka olenkin ehkä tässä vähemmistöä. Mä jumaloin talvipakkasia, lunta sen eri olomuodoissa paitsi räntä, sitä mitä luonnolle tapahtuu talven tullen. Ja ennenkaikkea kiertokulkua. Ainoa vuodenaika, mitä pidän vähän tylsänä, on kevät. Se kun on niin hidas eikä asioita oikein tapahdu. Silmuja joskus toukokuussa. Mut on sekin kiva, valo lisääntyy niin huikaisevaa tahtia.
Toisaalta rakastan pimeyttäkin. Ne vuodenajat erityispiirteineen rytmittävät mun vuotta rakkaalla tavalla. Ja vaikka talvisia päiviä ennen joulua olisi alle 10, niin kyllä niitä sen jälkeen varmasti tulee. Mun kokemus on, että talvea on aina se pari kk ainakin – lunta, jäätä jne.
Kesällä mietin, että tää oli ihana, mutta syksy saisi jo tulla.
Musta tuntuu että lapsetkin rakastavat vuodenaikojen vaihtelua ja se on tärkeä osa pienen täälläasuvan elämää. Nyt kun tuli pimeää, kuopus pyysi että laitettais jouluvalot (mitkä kulkee ekat pari kk meillä nimellä syysvalot). Tuollaiset jutut tekevät pimeydestä ihanan. Ilman pimeyttä ei olisi niiden keijuvalojen taikaa.Englannissa, niin paljon kuin siellä rakastinkin olla, ei oikein ollut tätä. Vuodenaikojen nimikkeet olivat aika päälleliimattuja loppujen lopuksi., koska se vaihtelu oli sen verran vähäistä. Lisäksi luontoa oli kaupungeissa niin paljon vähemmän, ettei sitä pientäkään vaihtelua päässyt samalla lailla elämään. Englannissa tuntui aidolta ja oikealta aikansa, ja itselleni teki tosi hyvää päästä rakentamaan elämää perheen kanssa kauas Suomesta, missä kahden pahasti päihdeongelmaisen läheisen tilanne aiheutti jatkuvaa tuskaa ja huolta. Silti joulu tai talvi ovat tuntuneet vähän vääriltä muualla.
Teillä on eri tilanne – te ette taida olla erityisemmin syksy- tai talvi-ihmisiä. Mutta ne mun ystävät jotka eivät ole, hoitavat valon- ja lämmönkaipuutaan keskittämällä lyhyetkin reissunsa vuoden pimeälle ja kylmälle puoliskolle. Kirkasvalolamppu on kanssa ihana.
Mutta mitä mä oikeasti yritän sanoa, on että nauttikaa täysillä tästä mitä te nyt olette perheellenne rakentaneet. Nää ratkaisut uutena perheenä ovat asioita, mitä taatusti muistelette lämmöllä vielä keinutuolissa, missä maassa se ikinä kiikkuukaan.
krista
5.10.2018 at 19:12Ihana viesti, kiitos tästä <3 Just tavallaan osoittaa, miten myös ihmisellä voi vaihdella se, mitä haluaa - kotimaata vai jotain muuta. Eikä se pelkästään ole siitä "on lapsia" vs. "ei ole lapsia" -ulottuvuudesta kiinni (eli että ennen lapsia haluaisi reissata ja lasten jälkeen olla kotimaassa), vaan tunne voi vaihdella ihmisellä muutenkin. Ja oiskohan se niin, että kyse on nimenomaan TUNTEESTA: että miten tuntee, että missä kuuluu juuri nyt olla <3 Ja kahden maan välissä olemisessa ehkä se tunne just nimenomaan on ristiriitainen, kun toisaalla ollessa aina kuitenkin samalla tuntee, että ei ole siinä toisessa paikassa <3
Eveliina
5.10.2018 at 13:12Osaan kuvitella nuo ristiriitaiset tuntemukset myös omalle kohalle, vaikken ite olekaan samanlaisessa tilanteessa, jossa asuttaisiin osa vuodesta ulkomailla. Tosi hyvä mun mielestä, että pohdit tälläsiä ja oot avoin myös sille vaihtoehdolle, että olisitte jokin talvi myös Suomessa 😊 Ja samaa mieltä ku joku aiemmin kommentoinut et olette tosi rohkeita, kun olette ”uskaltaneet” tehdä tuollaisen ratkaisun ettekä vaa (niin monen tavoin) marmata siitä, miten talvi on perseestä ja tekis silloin mieli lähteä lämpöisempään eikä kuitenkaan koskaan tee puheistaan totta.. Tietty joitakin ammatteja tai töitä ei niin vain siirretä toiseen maahan yhtä ”helposti” ku teidän töitä, mutta varmaan aika monelle teidän tekemänne ratkaisu ois mahdollinen, jos ois tarpeeksi yritystä tai luovuutta tai just sitä rohkeutta 😊 Ite oon sairaanhoitaja ja kätilö ja mies tekee töitä ensihoidossa ni meilläki ois mahis tehä omia töitä ulkomailla ja meillä haaveena (vielä joskus tehään tästä totta 😍) viettää jokin talvi poissa Suomen kylmyydestä 😊 Nyt tosin oon äitiyslomalla ja 3kk ikäisen tytön äiti ni ei ihan just lähdetä reissun päälle mut jospa tulevaisuudessa 😊🙊 Kaikkea hyvää teidän tulevaan Espanjan-talveen -ja arkeen ja kiitos elämänmakuisesta ja pirteestä blogista, se on ollut mun suosikkiblogi jo monta vuotta, myös siis ajalta ennen lasta 😊
krista
5.10.2018 at 19:23Kiitos, onpa ihania viestejä täällä <3 <3 <3 Haaveilu muuten kannattaa! Meilläkin tämä oli pitkään sellainen "oi jos lähtis vaan talveksi pois" -epämääräinen haave, mutta sitten se vaan yhtäkkiä muuttui käytännöksi ja HUPS HEIJAA nyt jo kolmas pitkä talvi (ja neljäs, jos se eka kuukauden kokeilu lasketaan) edessä! Epämääräinen haave muuttui ikään kuin jopa "tavalliseksi" meille eli nyt tuntuu ihan perusjutulta jo lähteä. Mitä nyt tosiaan tää lähteminen on aina henkisesti hankalaa :D
-
Monihan tuolla Fugessa on muuten perhevapaalla (ja puoliso joko etätöissä tai saa töitä sieltä), vink vink ensi talvea ajatellen :) Eli taaperoseuraa ja seuraa myös leikkipuistoon aikuiselle varmasti löytyy! Ja hoitoalalta hyvinkin voisi löytyä töitä monestakin paikasta! Mut joo tosiaan tietysti läheskään kaikki ammatit ei tosiaan ole niin vaan "siirrettävissä", se on totta! Ja usein pitää myös jotain ratkaisuja tehdä - esimerkiksi jos Joel tekisi psykologin töitä, johon se valmistui, se olisi hankalampaa. Mutta nyt kun onkin sen sijaan pelipuolella, niin sepä sit onnistuukin. Toistaiseksi näin :)
-
Kiitos tosi kivasta palautteesta <3 Ja ihania vauvapäiviä äitiyslomalaiselle <3 Kiitos kun oot täällä mukana! <3
ArmiOrvokki
5.10.2018 at 15:13Oltiin tammikuu Fugessa ja vanhempi tyttö oli sen kuukauden siellä koulussa (toka luokka). Mukavaa oli ja taas sama setti harkinnassa mutta ei olla saatu vielä asiaa päätettyä ja nyt alkaa tosiaan olla jo kiire ihan asuntoasioidenkin puolesta.
krista
5.10.2018 at 19:26Kyllä se varmasti sit jotenkin järjestyy, jos tulee se ”lähtöfiilis” <3 Tietty aina etukäteen on varmempi saada asunto, mutta kyllä mä uskon, että yrittämisellä löytyy sitten kyllä lyhyemmälläkin varoitusajalla, vaikka sit airbnb:n kautta tai peruutuksena tai jotain. Haha, muhun on jo tämä manjana manjana tarttunut, eli kaikki järjestyy :)
-
Oliko teidän tyttö ihan suomalaisessa koulussa vai kotikoulun puolella? Meidän tytöt tulee sen kotikoulun kanssa samaan rakennukseen ensi vuonna, ehkä nähdään, jos sinne päädytte! :)
ArmiOrvokki
5.10.2018 at 21:14Kyllä itsekin uskon (ainakin vielä :)), että se asunto jotenkin järjestyy jos päätetään lähteä. Ja aina voidaan majoittua mun vanhempien luona (no, okei ehkä ei kuitenkaan:D) jotka viettää talvet siellä. Meidän tyttö oli siellä kotikoulussa ja viihtyi hyvin. Sai helposti uusia ystäviä koska monella oli vähän sama tilanne (eli ei tuntenut ennestään ketään). Välitunnit vietettiin rannalla ja opiskeltiin pienryhmissä. Positiivinen fiilis jäi kaiken kaikkiaan.
Miitu
5.10.2018 at 17:51Tuo on just parasta, kun noita ratkaisuja voi tehdä omien mieltymysten mukaan. Itse oon siinä tilanteessa, että todennäköisesti joudun lähtemään jossain vaiheessa ulkomaille töihin, mikäli mielin pysyä nykyisessä työssä. Enkä nyt suoraan sanottuna odota sitä mitenkään riemulla. Siinä kuitenkin maan lisäksi vaihtuu tietyissä määrin myös työtehtävät ja työympäristö. Lapset alkaa myös olla siinä vaiheessa jo niin isoja, ettei heidän (tai puolison) liikuttelu onnistu tuosta noin. Suurempi tuska kuitenkin taitaa olla se, että me nyt vaan viihdytään kotona mahdottoman hyvin ja toisaalta meille ajatus kodin vuokraamisesta tuntuu aika vaikealta.
krista
5.10.2018 at 19:34Oho, voiko noin tosiaan mennä – että tavallaan ns. pakko lähteä ulkomaille, jos haluaa pitää työnsä! Tai siis että ”saako” niin olla…? Hurjaa! Onko tilapäisestä siirrosta kyse vai ihan pitkäaikaisesta…? Melkein tekee mieli aloittaa tähän joku sellainen ”mutta ehkä se on teille ihan mielettömän ihana kokemus sitten loppujen lopuksi” -liibalaaba, mutta niinhän se on, että jos ei tee mieli lähteä, niin ei tee mieli lähteä. Se on tosiaan just näitä tunnepuolen juttuja, että missä ja miten haluaa olla <3 Ja tosi kurjaa, jos joutuu tekemään vastoin omaa toivettaan :(
Karoliinan
5.10.2018 at 20:23Tää on jännä oikeesti! Siis se, että kokoajan haikailee jonnekin muualle. Mä haikailen kokoahan Helsinkiä. Mulla on kroonistunu Helsinki-ikävä. Mä en kyllä haluaisi asua enää Helsingissä, mutta se on silti mun koti. Siellä on kaikki ystävät, muistot ja kaikki. Ekaa kertaa kun 11 vuotta sitten tulin Helsinkiin (ex)poikaystävän luokse, niin jotain musta jäi sinne. Ja nyt en puhu eksästä :D. Helsinki on lumoava ja kotoisa mutta silti haaveilen myös siitä maatilasta. Metsän reunalla tunnen oloni enemmän elossa olevaksi, kuin Helsingissä. On tilaa hengittää. Puhdasta, hiljaista. Siksi ehkä emme lähde tähän ”koti kaupungissa ja mökki maalla” meininkiin, kun en kestä sitä että aina jotain jää jonnekin. Toisaalta ollaan kyllä sitten mietitty ostaa Helsingistä yksiö ”kesämökiksi” ja asua landella. Eli aina silti jokin kaipuu kulkee mukana. Mistä se tulee! Miksi aina tuntuu kuin jotain puuttuu?
Päivi / Puolivälissä
5.10.2018 at 23:11Olin vastaamassa tänne, mutta sitten innoituinkin kirjoittamaan postauksen omaan blogiini. Sitä siis vain piti sanoa, että on ihanaa tuntea olevansa taas kotona. Taidan elää vielä paluumuuttajan kuherruskuukautta, mutta toistaiseksi mikään ei vielä ota päähän. Päinvastoin, olen innoissani, että viisivuotias tyttäreni pääsee vihdoin kokemaan lumisen talven ja kenties kokeilemaan hiihtämistä. Että hän ylipäänsä saa ensimmäistä kertaa elää arjessaan niitä asioita, joita Suomi minulle on.
Saara
10.10.2018 at 19:17Kovasti kiinnostaisi tietää mitä mahdollisuuksia Fugessa on päivähoitoon suomeksi? Ilmeisesti useita, mutta mistä niistä saisi suosituksia ja käytännön tietoa koska pitäisi jo ilmoittautua? Haaveena talvi 2019-2010 osittain siellä.
krista
11.10.2018 at 20:13Hei laita mulle meiliä, niin vinkkailen mielelläni! <3 Muuten kirjoittaisin tänne, mutta en halua antaa tarkkoja koordinaatteja, että missä meidän lapset milloinkin on :)