Kolme kirjaa syksyn lukulistalta

Lukutahmeutta havaittu puutalossa! Enkä syytä mulla luettavina olleita kirjoja. Vai syytänkö?

Joskus joku kirja saa niin tempaistua mukaansa, että lukee vaikka ei edes huomaa lukevansa, joka hetkivälissä tarttuu kirjaan. Sitten on hieman tahmeampia kokemuksia, joista ei tiedä, onko se kirjaa vai ympärillä pörräävää elämää, mikä siinä jumittaa: että kädessä periaatteessa oikein hyvä kirja, mutta silti katkonaisen lukukokemuksen takia ei pääse siihen sillä tavalla sisään kuin toivoisi pääsevänsä.

Jos olisi ihan niinä samoina hetkinä ollut vielä ”imevämpi” kirja, olisiko saanut paremmin luettua? Ehkä!

No mutta kolme kirjaa olen tässä syksyn aikana taltuttanut, ja vuoden lukusaldokseni kirjattakoon siten noin 21 kpl tähän asti. Suunnilleen samoissa kuin viime vuonna!

Tässä kolme viimeisintä:

1. Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

Käännös: Cristina Sandu
Lainattu kirjastosta

Tuuletan aina, kun bongaan jonkun uuden käännetyn kirjan Kamila Shamsielta! Tämä ilmestyi jo vuosi sitten ja muistaakseni kerran pääsin jo varausjonossa kirjaan kiinni, mutta oli joku syy x, jonka takia en ehtinyt ajoissa noutamaan. Niinpä uudelleen jonoon, huokaus. Mutta vihdoinkin sen sain!

Fiilikset Shamsien kirjoista ovat mulla aika kovastikin vaihdelleet. Alkuun luokittelin hänet tappavan tylsäksi: Jumala joka kivessä jäi kesken ja Kartanpiirtäjän alku oli tahmea myös, vaikka lopulta kirjaan pääsinkin sisään. Mutta sitten Shamsiella on myös Joka veljeään vihaa ja Poltetut varjot, jotka molemmat olivat ihan huikean hyviä.

Tämä Ystävistä parhain sijoittui nyt omassa asteikossani jonnekin tuonne puoliväliin. Tajunta ei räjähdellyt ja ilotulitusraketit eivät lennelleet lukiessa, mutta silti kirja oli ihan tosi hyvää luettavaa. Sellainen ysiplussan kirja!

Kaikki nämä pakistanilaissyntyisen Shamsien kirjat taitavat sijoittua jonkinlaiseen kulttuurien ristipaineeseen, niin myös tämä. Kirjan ystävysten tarina lähtee liikkelle 80-luvun lopusta Pakistanin Karachista ja hyppää sitten 30 vuotta myöhemmin Lontooseen, aikuiseksi kasvaneiden naisten ystävyyteen. Ja osuupa siinä samalla myös erittäin ajankohtaisessa keskustelussa esillä olleeseen tyttöpelkoon: miten naisen ja tytön elämässä kannetaan väkivallan pelkoa mukana.

Itse olisi niiii-iiiin toivonut enemmän tuota Pakistanin osuutta ja vähemmän nykyaikaa – haha tämä on mulla aina: kiinnostus lerpahtaa, kun siirrytään juonessa nykyiseen länsimaiseen elämänmenoon. Mutta tämä on nyt vaan joku mun oma kummallisuus.

Mutta oikein hyvä, ajatuksia herättävä ja laadukas luettava!

Tajunnanräjäyttävämpää Shamsie-lukukokemusta varten lähtisin kuitenkin liikkeelle joko Poltetuista varjoista tai Joka veljeään vihaa -kirjoista.

2. Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Onnenkauppaa

Käännös: Terhi Kuusisto
Lainattu kirjastosta

Oi että jos olisin päässyt tähän kirjaan paremmin sisään!

Vasta oikeastaan ihan loppuosuus oli sellainen, että teki mieli jäädä valvomaan vähän tavallista (yhdeksää, haha) pidempään, että saa kirjan päätökseensä. Sellaista olisin toivonut kirjalta aiemminkin, ja aineksetkin tavallaan olivat siihen – mutta olikohan sitten kirjan syy vai omasta katkonaisesta lukemisesta johtuvaa, että jotenkin vaan ”ei lähtenyt”.

Vaikeutta lukemiseen toivat myös aksenttien määrä nimissä (vilkaise kirjailijan nimeä, niin tiedät!) sekä henkilöhahmojen oman kielen sanonnat, toteamukset ja puhuttelut, joita ei oltu käännetty eikä niitä siis käännettäviksi varmasti ollut tarkoitettukaan. Lisäksi oli paljon esimerkiksi ruokia, kangaslaatuja, vaatekappaleita ja vaikka mitä, joista olisi mielellään saanut tietää enemmän: että no millainen vaate se sitten oli. Googlasin kyllä, mutta kaikki ei ihan auennut. Mutta tämä nyt oli tällainen länsimaisen lukijan ongelma, ei kirjailijan. Tällä kuitenkin saattoi olla osuutta siihen, että lukeminen oli jotenkin takkuisempaa kuin monesti.

Mutta tosiaan hienon kirjan kaikki ainekset muuten! Tarinassa kahden sinänsä erilaisen ja erilaisessa elämänpiirissä elävän henkilöhahmon elämänkohtalot nivoutuvat yhteen: toinen on teini-ikäisen köyhän perheen poika, ja toinen nuori rikkaasta perheestä tuleva naislääkäri.

Kirjassa loistavaa oli myös ”sivulausemaisesti” esiin tulevat nigerialaiset tavat ja kulttuurin piirteet. Niitä ei jotenkin alleviivattu, mutta ne tulivat hienosti esiin henkilöiden jokapäiväisessä käyttäytymisessä ja puheessa.

Olen muuten lukenut Ayọ̀bámi Adébáyọ̀lta myös aiemman kirjan, Älä mene pois. Se oli huikean hyvä, vaikkakin tosi rankka – kertoi päähenkilöparin lapsettomuudesta, johon reagoi koko suku.

3. Sheila O’Flanagan: Elämä voi alkaa

Käännös: Päivi Paju
Lainattu kirjastosta

Ja sitten jotain ihan muuta, eli hätärilaina kirjastosta ”mulla ei ole lukemista” -tilanteeseen; kansikuvan perusteella Bestseller-hyllystä kyytiin lähtenyt.

Tämä oli sitten sellaista ns. kevyempää luettavaa, mutta sellaisenaan tosi hyvä! Tuli mieleen ehkä vähän Jojo Moyesin tai vieläkin enemmän Liane Moriartyn kirjat.

Mutta hauska yksityiskohta: kirjan takakannessa kerrotaan, että kirja kertoo naisesta, joka päättää kadota, vaikka avioliitossa näyttäisi kaikki olevan hyvin. Tai jotain sellaista. Jonkin aikaa luettuani tajusin, että tämä nainen ei olekaan perheellinen. Piti ihan lukea takakansi uudelleen: totta, missään ei sanottu, että naisella olisi lapsia. Haha! Miten sitä onkin aivot jotenkin nyrjällään?

Mutta kaikessa kepeydessään myös rankemman aiheen äärellä, ja tykkäsin myös Etelä-Ranskan tunnelmasta. Itse asiassa tykkäsin siitä niin paljon, että jotenkin mieleeni jäi kutkuttelemaan tuolla kirjan kylässä käyminen! Jotenkin, kun siitä mentiin helposti Espanjan puolelle, ja San Sebastianiin, mainittiinkohan joku silta myös…? Ehkäpä ensi kesän reilin yhteydessä!

Tämä oli sellaista helpostiluettavaa ja mukaansanappaavaa, oikein kelpokirja siis!

PS. Seuraavaksi lukemista odottaa:
Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja (lainassa kirjastosta)
Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika (lainassa kirjastosta)

Iik mun kirjastovarauksissa ei näy muita kuin Soturikissoja ja Pipsa Possua – eli kirjavinkit taas erittäin tervetulleita!

0