”Olisipa elämä aina tällaista”, huokaisi Joel (vitsaillen) jossain tuossa kotikaranteenipäivä numero kakkosen kohdalla.
Mikäs tässä. Omassa kodissa kaikessa rauhassa, herätyskello ei enää ala tiluliluttaa aamuisin klo 6:45. Asiat saa tehdä omalla tahdilla, aikuisten työmäärä on vähentynyt. Perheen yhteistä aikaa, ei kiirettä, kevätaurinko paistaa, ensimmäiset puutarhatyöt. Joel kokkaa hyvää ruokaa, kotiinkuljetus tuo kotiovelle ruokatarvikkeet ja apteekkikamat. Ja Joel riemuitsee, kun ei tarvitse laittaa housuja (ulkosellaisia) jalkaan.
Mikä idylli hei! Paitsi öö mitä nyt tässä vaan odotellaan ja tarkkaillaan, että saako joku perheestä koronan oireita lentomatkan jälkeen.
Mutta mäkin myönnän. Useammassa kohdassa olen ajatellut, että ah onpas ihanaa.
Vaikka kun maa oli valkoisena (saatiin luntakin hetkeksi), Joel kantoi pölkyn minulle tuoliksi ja laitoin kotiinkuljetusboksin pepun alle lämmikkeeksi. Siinä join kahvia kirkkaassa kevätauringossa. Lapset pääsivät vähän lumileikkeihinkin. Ah!
Ja sitten heti perään: Kääk apua! Meninkö mä just nyt vahingossa vähän nauttimaan!
Että mitä jos ihan kohta meidän perheestä joku saakin oireet ja mä oon täällä vaan rallatellut menemään. Että mä olen ollut muina huithapeleina hymy huulilla, ja sillä aikaa se virus on jo jyllännyt jonkun meistä elimistössä! Uih! Äkkiä pois hymynkareet suupielistä, ja naama peruslukemiin!
Ei saa nauttia, jos kohta se nautinto loppuu.
Saatikka maan tila. Maailman. Nyt se hymy äkkiä pois huulilta.
Ajatus on totta kai vähän pöhkö. Se, että mä olen ollut hymy huulilla auringossa, ei tietenkään vaikuta meidän perheen (tai kenenkään muunkaan) sairastumiseen. Vaikka sairastuminen tulisikin (toivottavasti ei tule!), miksi kokisin huonoa omatuntoa siitä, että hei hetken mä vähän nautin.
Eikö hankalassa tilanteessa pitäisi just etsiä niitä pieniä nautintoja?
Mutta silti. Eilen naurahdin yhdelle asialle ja tajusin, että en ole nauranut pitkään aikaan. Olen hymyillyt kyllä, ollut hyväntuulinenkin ja kyllä: myös nauttinut ajasta oman perheen kanssa. Mutta sellaisesta vapautuneesta kokonaisesta hörönaurusta, joka tavallisesti on osa esimerkiksi mun ja Joelin keskinäistä kommunikaatiota, on jo aika pitkä aika.
Tappoiko korona naurun? Tyrehdytti pieniksi hymähdyksiksi?
Kotikaranteenipäivä numero kahdeksan on kohta lopuillaan. Tasan kahdeksan vuorokautta sitten oltiin kotona lentomatkan jälkeen.
Arvatkaa vaan, kuinka paljon täällä on googlattu ”korona koska oireet” ja ”keskimääräinen itämisaika” ja ”milloin oireet tartunnasta”. Laskettu päiviä. 4-5 päivää taisi olla yleisin itämisaika, mediaani muistaakseni 5,1. Tähän päivään numero kahdeksan mennessä selvästi suurimmassa osassa tapauksia oireet ovat olleet tavallisesti jo näkyvissä.
En silti uskalla huokaista helpotuksesta. Ei ennen kuin se 14 vuorokautta on täysi.
Jokainen terve päivä on silti pieni voitto.
32
Enski
24.3.2020 at 18:39Saa nauttia! Pitää nauttia kaikesta mikä vähänkään on nautinnollista! Sehän tästä vielä puuttuis että kaikki murehtis ja märehtis asioita, etenkin sellasia mihin ei ite voi vaikuttaa (esim. Tuleeko teille oireet vai ei), ja ois vaan allapäin. Itellä ajatus, että kaikki pieni ilo tai hyvä vaan kiertämään!
krista
24.3.2020 at 18:42No näin sitä pitäisi ajatella! Mutta sitten ei muka ”uskalla” nauttia, ettei vaan sitten ”kostautuisi” jälkeenpäin. Noin siis yrittää joku ääni sisältä huudella. Mutta järjellä ajateltuna on tosiaan ihan pöhköä ja typerää ja idioottimaista, kun eihän niiden oireiden tuleminen tai tulematta jääminen ole yhtään kiinni siitä, että onko sitä istunut auringossa vai murjottanut koko ajan…
–
Mä oon ajatellut, että sitten kun ne 14 vuorokautta on täynnä, niin aloitan ”uuden elämän” rentoudessa taas. Mutta hölmöä, miksi en antaisi hyville fiiliksille tilaa jo nyt.
Enski
24.3.2020 at 22:50On se totta tietenkin, että ei saa liikaa ajatella että ihanaa aikaa, ja kaikki on niin hyvin. Koska se voi olla hetki ja joku sairaalassa tms. Mut lähinnä niin ettei vaivuta synkkyyteen, keksitään arjen piristyksiä, soitellaan ihmisille piristääkseen niitä ja keksitään arkeen nautinnollista sisältöä 😊
Satu
24.3.2020 at 20:38Saa nauttia!! Jaan samat fiilikset vaikka meillä on miehen kanssa hurjasti (etä)töitä ja kolme lasta kotona niin minusta tää on pääosin ihanaa. On aikaa leipoa, kutoa, hoitaa kotia ja kävellä pitkiä kävelyitä. Lapset on koko ajan lähellä eikä aina harrastuksissa tai kavereilla. Aion ottaa tästä kaiken ilon irti 😊
krista
25.3.2020 at 11:35Mä oon koko ajan mielessäni ajatellut, että tän 14 vuorokauden jälkeen mä ”laskeudun nauttimiseen” eli alan ottaa iloa irti tästä kotoilusta. Nyt vielä joku hermonkireys ja jännitys pukkaa nauttimisen päälle. Mutta päivä numero yhdeksän menossa eli viisi päivää enää!
–
Mun mielestä ois ihana vähän siivoilla ja pestä ikkunoita. Haha, sanoinko mä oikeasti noin :D
Taija E
24.3.2020 at 21:19Itse kotietätöissä ja lapset myös kotona. Työt aloitan aikaisin aamulla, kun lapset vielä nukkuu ja työpäivä loppuu puoli kolmelta. Sen jälkeen olen mennyt kuuman kahvikupin kanssa parvekkeelle istumaan ja nauttinut. Siis normiarjessa minulla ei ikimaailmassa olisi mahdollisuutta istua iltapäivällä kiireettä omalla parvekkeella. Onneksi on kevät eikä syksy, itselleni tämä ahdistava koronatilanne olisi paljon vaikeampi vaikka marraskuussa.
krista
25.3.2020 at 11:41Tätä me ollaan ajateltu monta kertaa: onneksi mennään kevättä kohti eikä olla marraskuussa. Siinä on valtavan iso ero! <3
-
Sun ajattelu kuulostaa aivan ihanalta. Sä olisit voinut kirjoittaa, että miten kurjaa on herätä niin aikaisin - mutta säpäs kirjoititkin, miten ihana on juoda kuppi kahvia parvekkeella <3 Hyvä esimerkki siitä, että tässä tilanteessa on (lähes) kaikille kurjia ja kamalia ja stressaavia juttuja (meilläkin tartunnan uhka ja lomautushommia), mutta sit kun täytyy kuitenkin vaan yrittää selvitä tästä tilanteesta yli, niin niistä voi (yrittää) nostaa ajatuksiin päälle just ne kahvikupilliset auringossa <3 Tilannetta se ei välttämättä muuta, mutta omaan oloon se voi vaikuttaa <3
A
24.3.2020 at 22:10Mä diggaan siitä kun makaan sohvalla aurinkoläiskässä ja teen töitä tietokonetta nakutella (työergonomia, öö). Oi ihana kevään aurinko. Tykkään siitä, että me lähdetään lounaan jälkeen (aah, lisää aurinkoa) päivän ulkoilulle (kiitos Helsingin suunnistajat kun laitoitte lasten rastit ihan meidän lähimetsään, niitä on käyty etsimässä parina päivänä, lapsi on tosi innostunut ja on säännöstelty, että rasteja riittäisi useammaksi päiväksi). Katsotaan siis karttaa ennen lähtöä ja suunnitellaan reittiä.
—
En tykkää on taas se, että työpäivä venyy iltaan asti. Ja silti on tunne, että työteho on todella surkea. Päivällä on niin paljon keskeytyksiä (lapsi tekee kouluhommia aika itsenäisesti, mutta välillä pitää ohjata, plus lounaat, välipalat, ulkoilut), että mitenkään ei ehdi. Kauhean paljon omaa kuria vaatii se, että työolosuhteet on tosi epäoptimaaliset (ihan kuin oisin avokonttorissa taas, mutta yksi työkavereista (=lapsi) ei välitä yhtään konttorin säännöistä (mm. ei lauleta siansaksaa non-stoppina, ei tehdä kärrynpyöriä työkaverin nenän edessä jne ;)). Tykkään siitä, että ollaan kaikki yhdessä todella intensiivisesti. En kestä että ollaan kaikki yhdessä tosi intensiivisesti. Sietämätön ajatus on, että tää ehkä jatkuu kesään tai syksyyn ja vaan pahenee. Olen niin kiitollinen, että ollaan terveitä ja sukulaiset on terveitä. Oon onnellinen, että 70+ ikäiset lapsen isovanhemmat ottaa karanteenin tosiaan. Oon surullinen, että oon halannut äitiä viimeksi kolme viikkoa sitten, enkä tiedä milloin päästään näkemään näkemään. Oon niin iloinen, että lapsi on tottunut skypen käyttäjä ja juttelee päivittäin ruudun välityksellä kavereiden ja isovanhempien kanssa, tunteja. Pelkään, että me sairastutaan. Pelkään että läheiset sairastuu. Pistää vihaksi ihmiset jotka ei ota määräyksiä tosissaan.
—
On tää outo hetki elämässä. Sain äidiltä lähetyksenä naisten lehden joka ilmestyi 11.3. Se on kuin aikakoneeseen olisi mennyt. Pelkkää hattaraa ja kauniita kuvia. Ei sanaakaan koronasta. Tuntuu käsittämättömältä, että siitä on vain hetki.
krista
25.3.2020 at 11:44Mä luin tän sun kommentin moneen kertaan – siis todella, just täntyyppisiä ajatuskulkuja! Hyvää ja huonoa ja positiivista ja sietämätöntä, kiitollisuutta ja pelkoja. Aikamoista myllerrystä, just tuollaista pyörii ajatuksissa myös täällä.
–
Ja siis oh toi naistenlehtihomma. Mulla itsellä välähtää mielessä ajatuksia vaikka viime joululta tai asioita, jotka on laitettu täällä kotona tavalla x ennen meidän lähtöä. Vaikka kun näki ”to do” -listan meidän keittön pöydällä, Espanjaan lähtöä vaille tehdyn. Ja tulee sellainen ”voi viattomuuden aika” -huokaus. Ei ollut vielä mitään tietoa tällaisesta. Ja nyt ollaan tässä. En ole varma, käsittääkö sitä itsekään vielä ihan kunnolla, että onko se oikeasti mennyt sinne syvälle tajuntaan.
Torey
24.3.2020 at 22:32On tosiaan jotenkin nurinkurista nauttia nyt mistään, mutta kyllä mä olen nauttinut. Siitä ettei ole pakko mennä ja suorittaa kodin ulkopuolella. Siitä kun aurinkoisessa säässä ollaan ulkoiltu lasten kanssa. Mutta olen myös ahdistunut. Maailman tilasta. Koronauhasta. Yritän kuitenkin enemmän keskittyä hyviin hetkiin. Koska kuten sanoit, ei se vaikuta negatiivisesti mihinkään. Parempi vaan, että saa ajatukset muualle välillä. Ei se murehtiminenkaan mitään auta.
https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/03/23/muuton-jalkeen-ehka-ikavoin/
krista
25.3.2020 at 11:46Just tällaista kaksijakoista fiilistä täälläkin, samanaikaisesti ahdistaa ja pelottaa, mutta sit taas päälle yrittää löytää niitä hyviä hetkiä – ja just kun on lasten kanssa, ei jotenkin edes pysty (se on varmasti ihan hyväksi!) päästää sitä negatiivista olotilaa päälle vaan haluaa viestittää lapsille, että hei me pärjätään ja meillä on ihan kivaa tässä <3
-
Hei onko teillä jo uusi koti tiedossa? On pitänyt monesti kysyä!
Torey
25.3.2020 at 12:34No ei kuule ole kotia! Muutetaan viikonloppuna tavarat varastoon ja itsemme toisten nurkkiin. Mikä ei toki lisää stressiä yhtään. Huoh. Koitan vaan hokea, että kyllä se tästä kyllä se tästä.
Esec
24.3.2020 at 23:29Oi todellakin nautit vaan niin paljon kun pystyt!
Me olemme myös karanteenissä, koska kontakti korona-tapaukseen 11 päivää sitten. Toivotaan parasta!
Terveyttä ja iloa Wienistä!
krista
25.3.2020 at 11:49Terveisiä Wieniin – ja hei enää pari päivää teillä, niin tulee se 14 päivää, jolloin voi vähän huokaista, että ei tainnut tarttua. Me tullaan paria päivää jäljessä (nyt 9), mutta terveitä edelleen, jee! <3
Tilia
25.3.2020 at 13:19Eihän se tarttumisen uhka 14 päivän jälkeenkään häviä, jos perheestä yhtään kukaan joutuu ihmisten ilmoilla käymään.
krista
25.3.2020 at 13:32Mä oon päätynyt ajattelemaan niin, että tähän mennessä meidän suurin riski oli se lento – joten kyllä, on se 14 vuorokauden jälkeen aikamoinen helpotus! Tämänkin jälkeen me harrastetaan omaehtoista karanteenia, en usko, että esimerkiksi ruokakauppaan menee kukaan meidän perheestä tulevina kuukausina. Toki voi tulla vaikka ruokalähetin mukana virus meille kotiinkin (jättää ovelle, mutta jos on tuotteiden pinnalla) eli täysin ”turvassa” ei varmaan ole kukaan, mutta tähänastiseen verrattuna riski pienenee kuitenkin meidän osalta huomattavasti. Me ei siis aiota lähteä kotoa enää yhtään mihinkään, korkeintaan johonkin metsään.
–
Autoa pitää ehkä tankata joskus, jos metsään menee kauemmas, siinä pieni riski – hanska kädessä toki. Kesärenkaiden vaihtoa oon kans miettinyt, että siinä pitää jotain ihmiskontaktia harjoittaa, kun renkaat eivät ole meillä kotona. Mutta meidän osalta riski tosiaan merkittävästi pienenee, toki ei häviä kokonaan.
Onneli Winter/onnelin elämää
25.3.2020 at 07:24Kyllä elämästä saa ja pitääkin nauttia kunhan tekee sen niin ettei vastuuttomasti edistä tämän epidemian kulkua. Elämä on kuitenkin suurempaa, niin henkisen hyvinvoinnin lisääminen ei todellakaan ole huono idea. Yhdessä tekemällä ja tekemättä jättämällä me selätämme koronan, ei sitä kukaan yksin tee. Voimia kaikille alttiina oleville ja sairastuneille <3 Hyvää mieltä kaikille <3
krista
25.3.2020 at 11:52Kyllä, just näin – tässä ajassa nauttiminen ei ole vaikka ravintolaan lähtöä, vaan istumista omalla pihalla auringossa <3 Tää on jotenkin muuten sellainen viesti, jonka haluaisi ihmisten tajuavan: että vaikka elämä nyt rajoittuukin (osalla kokonaan, osalla suureksi osaksi) kotiseinien sisälle, ei se silti tarkoita sitä, että kaikki nautinnot on ohi, kun ei pääse SAMANLAISIIN NAUTINTOIHIN KUIN ENNEN. Vaan nyt ne nautinnot pitää löytää vastuullisesti sieltä omasta elinpiiristä <3
-
Hyvää mieltä myös sinne, kovasti terveisiä! <3
Ninni_B
25.3.2020 at 11:23Tosi hyviä ja herättäviä ajatuksia, kiitos kun jaoit tän! Ite tänään jotenkin heräsin ekaa kertaa sillai vatsa kipeänä huolesta vaikkei siihen ollut sinäänsä enempää syytä kuin eilenkään, mut ehkä ei pitäisi lukea uutisia vikaks illalla ja ekaksi aamulla…
Ehkä juuri (vastuullisesti) elämästä ja sen pienistä iloista nauttiminen olisi vastuullinen teko juuri nyt, kiitollisuushan lisää hyvinvointia! Itselleni ainakin jos löydän hyvät hetket ja ”hopeareunat” näistä päivistä niin oon kokenut et jaksan paremmin epätietoisuutta ja epävarmuutta jotka muuten helposti nakertaa voimia. Meidän perhe on nauttinut hurjasti kiireettömien, aikatauluttomien viikonloppujen jakamattoman huomion perheajasta (yksi aikuinen meillä käy vielä viikolla normisti töissään) ja kun oon yksin kahden lapsen kanssa (1v&3v) kotona niin kaaoksesta huomimatta nään hyvänä puolena sen et ollaan keksitty kaikkea uutta luovaa tekemistä yhdessä, lapset on oppinut leikkimään vähän yhdessä paremmin (pikkuhiljaa!) ja itsekin olen ikäänkuin tutustunut lapsiini paremmin. Ja ollaan leivottu paljon! (Syntyyköhän tästä uusi lieveilmiö, koronakilot?! -> pitääkin etsiä vaikka youtubesta zumbaa!)
krista
25.3.2020 at 11:59Tää on niin totta – ja nyt pitäisi just huolehtia itseään, ja ehkä hyvinvointi tuo sitä vastustuskykyäkin. Ja ihan jo siltä kannalta, että jos/kun tämä vaihe tulee kestämään pitkään, tästä kannattaa alkaa nähdä ne positiiviset jutut – muuten tulee PITKÄ(ltä tuntuva) kotona olo. Positiivisena muuten sellainen, että kun meidän Espanjaan jääneitä ystäviä ja tuttuja seurailee, heillä se on suureksi osaksi juuri tällaista: pienien positiivisten juttujen löytämistä ja jakamista. Näyttää siltä, että siellä sujuu oikein hyvin <3 Vaikka toki aallonpohjia mukaan mahtuu, mutta silti ihminen on yllättävän sopeutuvainen ja pystyy löytämään justi niitä hopeareunuksia - jopa hauskuuttakin!
-
Ihanalta kuulostaa tiedän meno! Hirveän paljon siitä puhutaan jotenkin somessa, miten lapsiperheet on tiukilla tässä tilanteesa (ja niin onkin!), mutta silti ihanalta kuulostaa, että tilanteet voi olla myös mallia "ihan ok" tai jopa nautittavia. Eikä se ole pois siitä, että miten ikävää on, että joissain perheissä on niitä hankalia tilanteita! Kovasti tsemppiä ja voimia niihin perheisiin! <3
-
Koronakilot tulossa ainakin täällä :D En ole nyt kahteen viikkoon jumpannut. Kotona olisi voinut zumbailla, mutta ei vielä jotenkin henkisesti kykene, kun on niin kiinni tässä uutisten seuraamisessa. Pitäisi vähitellen tajuta, että ei tarvitse viiden minuutin välein päivittää kaikkia uutislähteitä.... Ja just ekaksi aamulla vikaksi illalla, uhhuh.
Tilia
25.3.2020 at 13:25Vähän kyllä just sitä oman ihan ok tilanteen hehkuttamista hillitsee se, että tutuilla on yt:t päällä, lomatukset ja irtisanomiset tulossa, firma menossa konkkaan, sisko sairastunut koronaan, kotona helvetti irti lapsiperhetyöelämän puristuksissa jne. Ei viitsi ihan hirveästi huudella, että kivastihan tässä ehtii etätyöpäivän jälkeen pihalla kuopsutella ja lasten kanssa metsäretkille. Vaikka ehtiikin ja on ihan kivaa. Toistaiseksi. (Vähän sama kuin koliikkivanhemmille kertoisi omasta läpi yön nukkuvasta vauvastaan, vaikkei se heidän yöunistaan ole pois, että meillä nukutaan.)
krista
25.3.2020 at 13:37Joo tämä on kyllä just sitä tasapainoilua – että ei sitten hiero ”kivaahan tää on” -fiiliksiä jonkun toisen naamaan. Mutta jotenkin mä ajattelen niin, että meillä (lähes) kaikilla on just nyt stressimme ja huolemme ja kaikki varmaan sen ymmärtää, että se hetken auringossa hymyily ei ole se ”koko totuus”. Ja niinhän kirjoitinkin, että kauhu pilkkii taustalla. Mäkin voisin listata, että meidän läheisiä on nyt vakavasti sairaana koronassa ja halkean kohta huolesta, meidän perheessä on myös lomautus ja tulojenromahdus, olen sikamaisen huolissani läheisistä ikäihmisistä, jotka eivät kuuntele, vaikka mä kuinka kiljun että pysykää kotona jne. No, tulipa listattua :D Mutta siis tässä suossa me nyt ollaan me suomalaiset ja me maapallon asukkaat, ja nyt me vaan yritetään selvitä. Ja etsiä jotain positiivista, jonka avulla jaksetaan ja selvitään <3 Kovasti myös voimia teille! <3
-
Ja JOSKUS (hyvin harvoin) niille koliikkivauvan vanhemmille voi onnistua muotoilemaan viestin "meilläkin selvittiiin lopulta, niin tekin" niin, että se tuo lohtua ja uskoa parempiin aikoihin. Mutta haastavaa se on ja niin monta kohtaa, missä viestin voi tulkita väärin. Mutta uskon, että näinä aikoina ihmisten tarkoitus on kuitenkin suurimmalta osalta hyvä! <3
S.
25.3.2020 at 20:33Minun pieni iloni, tai ei niin pienikään: Meidän 3v ja 5v pojat leikkivät yhdessä! Olen aina ollut itse läheinen siskoni kanssa ja toivonut samanlaista läheisyyttä omille lapsilleni. Ihaillen olen lukenut tarinoita teidän lasten leikeistä, ja haaveillut että jospa meilläkin joskus, mutta samalla yrittänyt hyväksyä että kaikilla ei vaan kemiat kohtaa. Kunnes nyt. Molemmat jäivät jo reilu viikko sitten kotihoitoon, 3 päivää meni erotuomarina, kunnes yhtäkkiä kolmannen päivän iltana havahduin siihen että lapset leikkivät yhdessä. Samaa leikkiä. Tappelematta. Olen niin onnellinen tästä! (Ja samalla tietysti ne kaikki muut tunteet kaikista muista edellä mainituista asioista, mutta ei mennä nyt niihin)
krista
25.3.2020 at 21:01Voi ihanaa, olipa tätä pientä onnellista uutista kiva lukea! <3 Ja oi miten sopivan ajankohta heille tulikaan yhteisen sävelen löytämiseen, kun just nyt tätä kotona olemista tulee olemaan varmasti palj-jon. Kivoja yhteisleikkejä teidän perheeseen! <3 Kiva, kun kerroit sen täällä, tuli jotenkin ihan hyvä mieli :)
Kukka
26.3.2020 at 07:24Monessa viestissä mainittiin lasten yhteisleikkien sujuvuuden lisääntyminen. Se on ollut tämän koronakaranteenin hyvä seuraus myös meillä. Kun etäkoululainen ei saa joka päivä ikäkavereiden vaikutteita koulusta, niin pikkusiskojen kanssa onnistuvat leikit paljon paremmin. Tavallisesti ne kai tuntuvat liian lapsellisilta, kun koulussa on paineita olla isompi kuin onkaan. Nautin siitä, kun lapset saavat kehitellä tekemistä kotoja ja kotipihalla, arkisissa ympäristöissä. Tuntuu, että siinä saa mielikuvitus ihan eri lailla käyttöä kuin silloin, jos joka toinen päivä mennään jonnekin kerhoon tai tapahtumaan tekemään valmiiksi määriteltyjä juttuja. Tylsyys on ehkä sittenkin pidemmällä aikavälillä paras lääke siihen että ”Mulla ei oo mitään tekemistä!”. Tämä on minulle tärkeää myös siksi, että olemme pian muuttamassa kaupungista maalle ja ole miettinyt, miten totumme elämään ilman aktiviteetteja. Tämä on hyvä harjoitus!
Itse kriisin suhteen en alkuihmetyksen jälkeen ole ollut kovin huolestunut tai ahdistunut. Ehkä jollain tapaa jopa helpottunut ja innoissani. Pikemminkin ennen koronaa minulla oli pelkoja siitä, että mitä sitten, kun jotain suurta tapahtuu ja arki muuttuu. Jotenkin olin taipuvainen ajattelemaan, että se, miten elettiin ei voi jatkua (tämä johtuu ehkä psykologisesti siitä, että menetin äitini pienenä yllättäen). Nyt, kun muutos on tullut, tuntuu siltä, että kyllähän tästä selviää. Pahemminkin voisi olla. Tuntemattoman pelon sijaan on tullut määritelty tilanne, jonka kanssa selvitään. Turvaa tuo myös usko Jeesukseen. Hän on kaikkien tilanteiden herra, eikä korkeimman suojassa tarvitse pelätä mitään, ei edes kuolemaa.
Seuraan mielenkiinnolla teidän karanteenia! Ottakaa vain ilo irti kaikista pienistä pilkahduksista. Ei siitä seuraa rangaistuksia. Maailma ei onneksi toimi niin. Pikemminkin meitä kehotetaan kiitoksella vastaanottamaan kaikki hyvä.
krista
29.3.2020 at 19:41Anteeksi, että vastaus tulee näin myöhään! Luin kuitenkin viestisi silloin heti aamulla ja vähän liikutuinkin <3 Ja piti vastata myöhemmin, mutta nyt vasta muistui mieleen. Mua siis liikutti erityisesti se, kun kerroit saavasi uskonnostasi turvaa. Se on jotenkin aivan ihana ja koskettava ajatus. Itse kun on tällainen "teho-osastouskovainen" (kuulin termin jostain ja se oli tosi osuva: että kädet hakeutuu lapsuudeen ristiasentoon vain silloin, kun on tosi kova paikka), oon usein yön pimeinä tunteina ajatellut (vähän kädet ristiin hakeutuenkin), että voi ollapa tuollainen usko ja lohtu. Sellainen varmaan hienosti auttaa vaikeina aikoina <3
-
Ja siis kyllä, yhteisleikeistä. Meilläkin nyt leikitään barbeilla tuolla. Leikkiä toki meidän lasten elämässä on paljon muutenkin, mutta nyt jotenkin vieläkin enemmän - ja musta tuntuu, että oikeastaan lapset lähinnä nauttii :) Ja ihme ja kyllä, sellaisia "mulla on tylsää" -hetkiä ei ole syntynyt; tästä tosin alkuun lasten kanssa ihan sovittiin. Tästä voisinkin kirjoittaa lisää joskus. Mutta siis lasten maailma on leikkejä täynnä, kunhan he vain pystyvät näkemään asian niin <3 Ja tietysti tämä, että on leikkikaveri omassa perheessä, on juuri näinä aikoina ihan valtava rikkaus <3
Lilja
28.3.2020 at 15:33Meillä hoitoalalla ei huoli lopu. Sairastunko itse, tuonko pöpön kotiin, saako nuorin pöpön päiväkodista? Mutta ei auta murehtia liikaa, koitetaan nauttia pienistä hetkistä. Onneksi emme ole riskiryhmää.
krista
28.3.2020 at 19:40Hoitoalalla on tän ajan ylivoimaiset supersankarit! Mulla kohoaa nyt kyyneleet silmiin pelkästään, kun kirjoitan tätä. Mä en voi edes kuvitella… Siis se työ, mitä hoitoalalla just nyt tehdään, erityisesti korona-potilaita hoitavat ihan kirjaimellisesti oman henkensä kaupalla – ja omat perheet heilläkin, joista myös huoli. Aivan järjettömän suuri arvostus just nyt joka ikiselle hoitoalalla työskentelevälle <3
-
Tän aika ei ole nyt (vai onko?), mutta sitten joskus korona-ajan jälkeen tarvitaan aivan järjetön kampanja hoitoalan palkkojen ja arvostuksen nostamiseksi. Tai no arvostus nousee varmasti tässä koko yhteiskunnalla kohisten sille tasolle, jossa sen kuuluisi olla ilman koronaakin. Mutta palkkojen pitää nousta myös! Nämä ihmiset hoitavat muita ja kirjaimellisesti pitävät heitä hengissä! Just nyt te olette meidän yhteiskunnassa se, jonka varaan me annetaan henkemme ja perheemme <3 Olette maailman tärkeimpiä!
-
Tulipa palopuhe. Mutta joka sanaan täysi painotus, en voisi arvostaa just nyt teitä enempää <3
Lilja
28.3.2020 at 23:30Hienoa että arvostat. Toivotaan tosiaan, että arvostus nousisi tämän jälkeenkin koko yhteiskunnassa. Toivotaan, että tästä selvitään ja että kaikki noudattavaisivat tässä kohtaa sääntäjä, jotta hoitohenkilökunnan taakka ei kasva mahdottomaksi🙏
krista
29.3.2020 at 19:42Samaa mieltä, nyt kaivataan kaikilta suomalaisilta panos, että tästä selvitään! <3