Kotiläksy (lähinnä äidille): kirjojen päällystys

Selitä nyt siinä lapselle, että ”läksyt on tosi kivoja, ne on niin kuin tehtäviä, joita saa tehdä illalla tehtäväkirjasta!”, kun itse meinaat tukehtua hikkaasi nähdessäsi läksyvihkon ensimmäisen merkinnän.

Päällystä kirjat.

NOOOOOOOOUH!

Akuuttien kupruflashbackien jälkeen pystyin kyllä palauttamaan mieleeni, että tavallaan mä kyllä ihan tykkäsin lapsena siitä kirjojen päällystämisestä. Muistan sen hetken, kun otin sen tehtävän itse hoidettavaksi – ylpeydellä, mä kuule osaan tehdä vielä kupruttomammat päällysteet kuin äiti!

Joten hengitin nyt syvään, ja sitten ilon kautta (ainakin keskinkertaisesti yrittäen) hommiin.

Ihan ensiksi kaivoin vain esiin meidän kontaktimuovin. Kyllä, luit oikein: meidän kontaktimuovin. Juuri sen, joka on seissyt keittön hyllyllä kaikki nämä vuodet. Selvinnyt muutosta toiseen, elämänvaiheesta toiseen.

Kontaktimuovin ikäluokan voi päätellä esimerkiksi tuosta puhelinnumeron alkuosasta:

Kyllä, elettiin luultavasti markka-aikaa (ehkä Kekkostakin?), eli tämä on tosiaan peräisin ajalta ennen uusia puhelinnumeroita. Mun omalta kouluajalta siis. Viimeksi olen varmaan päällystänyt tällä lukion kirjojani vuonna 1996 eli eilen.

Onpa kerrassaan näppärää, että heti näin pian tälle tuli taas käyttöä! Kyllä kannatti säästää eikä heittää pois hei!!! Kun nipin napin ähersin saumanvarat minimiin, sain juuri ja juuri mahtumaan loppumuovinpätkään kolme ensimmäistä koulukirjaa, jea!

Vuosikertamuovia!

Sitä paitsi ainakin silloin 90-luvulla tämä paksu poronkuvilla varustettu kontaktimuovi oli parasta. Jonkun Tiimarin ohuet höttömuovit olivat ihan tuskaa. Tuskasta puheenollen: kuka muu jakaa tunteen, että saumanvaraa on jätetty liikaa, ja sitten (ÄÄÄÄÄK!) etu-ja takakannen saumavarat takertuvat totaalikiinteästi toisiinsa. Aaaaaargh! Tämä kun silloin joskus kävi just sellaisella ikiliimautuvalla Tiimarin öhkötahmaliimamuovilla, niin siihen ei auttanut kuin sakset.

Ja sitten hommiin, mitenkäs tämä menikään… Matematiikan kirja käteen.

Avasin kontaktimuovin puoliväliin asti (tämä tuli jostain lihasmuistista) ja sitten jäin tuijottamaan avattua muovia. Lättäsin kirjan siihen. Kupruja!!!!

No, sitten sormin yritin niitä pyydystellä reunoihin, osin onnistuinkin.

Muistan, että tähän pystyi käyttämään viivotinta, mutta joskus se teki mulla sen, että kuprut vain ”jumittuvat” toiseen laitaan vielä ärsyttävämmäksi tiiviiksi rypyksi (onpa vaikea selvittää). Kupruja voisi myös puhkaista nuppineulalla ja sitten päästellä ilmat pois; tosin siinä sitten on se riski, että lapsi alkaa sitä nyprätä ja repiä jossain vaiheessa lukuvuotta. Auts, muistan itse tehneeni joskus sellaista.

Muistan hämärästi myös villasukan (pro-tasolla kato), mutta en yhtään tiedä, mitä niillä tehtiin. Laitettiin jalkaan? Kuusamossa varmaan oli kylmä.

Sitten muistin! Oli myös vain vahvoille kontaktimuoviammattilaisille sopiva käänteinen tekniikka!

Kas näin:

Eli kun aiemmassa tekniikassa muovi on pöydällä ja kirja laitetaan sen päälle, tässä osat ovatkin toisin päin. Eli kirja on pöydällä, ja muovia vedetään vähä vähältä sen päälle samalla koko ajan silitellen. Tässä ylläolevassa kuvassa siis kontaktimuovin suojapaperia vedetään tuonne oikealle vähä vähältä. Ja samalla kontakti siis liimautuu kirjaan (tuossa keskellä) ja toisella kädellä silitellään.

Ei heikkohermoisille, haha!

Mutta tadaa:

Ensimmäiseen eli matematiikan kirjaan tuli eniten kupruja, kun taas käänteisellä tekniikalla päällystämääni aapiseen ei tullut oikeastaan mitään!

Harjoitus tekee mestarin ja silleen, ja äitikin selvisi ensimmäisestä kotitehtävästään! (huh)

Onko teillä jo päällystetty kirjoja? Parhaat tekniikkavinkit jakoon!

Olen muuten myös kuullut, että joissain koulussa päällystäminen on kielletty, ilmeisesti kirjan kierrätyssyistä (siis jätteeseen lajittelu). Onko teillä törmätty tällaiseen?

12