Kouluun (ei naimisiin)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa.

Koulun kevätjuhla on monelle sellainen jokavuotinen ”nessut esiin” -hetki. Kyynelhanat aukeavat viimeistään, kun Suvivirsi raikaa.

Itselleni jostain syystä jopa liikuttavampaa on tämä hetki, tämä päivä. Kun nuo pienet reppuselät alkavat ensimmäisen vaelluksensa kohti koulunpihaa – pliis autoilijat ajakaa varovasti, meidän rakkaimmat on koulutiellä – ja kohti uutta. Edessä on koko koulumaailma, ystävät ja oppimisen ilot, kaverisuhteet, leikit ja omat jutut, joissa vanhempi ei välttämättä enää pysy perässä. Kun yhtäkkiä ”opettaja sanoi niin” onkin tärkeämpi kuin ”äiti sanoi niin”. Miten voikin olla yhtä aikaa niin valtavan pieni ja niin iso jo!

Tänään he siis kävelivät hiekkatietä kohti syksyn ensimmäistä päivää koulussa ja eskarissa. Annoin heidän kulkea itsenäisesti edellä, ja katselin spontaaneista ilohypyistä pomppivia orava- ja krokotiilireppuja.

Ja sinne sitten jäivät. Ne rakkaista rakkaimmat isotpienet. Juoksivat kohti kavereita ja huikkasivat äidille heipat. Heippa! Kulta, heippa, heippa! Lapsi meni jo.

Joo, kyllä tämä on mulle jopa liikuttavampaa kuin Suvivirsi.

Äitini luota Sotkamosta kaivettuja vanhoja luokkakuvia – ja muita saman aikakauden olennaisia tavaroitani.

Mutta entä jos…

Entä jos just nyt emme olisikaan täällä Suomessa vaan esimerkiksi Etiopiassa, tai vaikka Nepalissa? Entä jos emme saattelisikaan lapsia tänään ensimmäistä päivää koulutielle, vaan äiteinä ja isinä me katselisimme heidän kävelyään alttarille…? Vaimoksi aikuiselle miehelle. Se voisi olla meidän todellisuutta!

Tämä luku on aivan järisyttävän kamala: joka kolmas sekunti joku lapsi sanoo ”tahdon”, vaikka ei oikeasti tahdo. Noin 12 miljoonan (!!!) lapsen koulunkäynti keskeytyy tänäkin vuonna avioliiton vuoksi. Siis yhdessä vuodessa 12 miljoonaa lasta menee naimisiin.

Ka-ma-laa. Niin ei saisi olla, joka ikinen varmasti pystyy selkäpiissään asti tuntemaan, miten pohjattoman väärin tuo on: 12 miljoonaa lasta vuodessa! Samanikäisiä lapsia kuin meidän lapset! Tuntuu, että meidän ihan kaikkien pitäisi tehdä jotain – heti – että nämäkin pienet lapset pääsevät kouluun, ei naimisiin!

(käytin tässä meille tuttuja mielikuvia alttarista ja tahdon-sanasta, vaikka avioliiton solmiminen tietysti tapahtuu eri kulttuureissa eri tavoilla)

Toisen luokan luokkakuvassa yritin ottaa mallia laulaja-Sabrinan huulet törröllään -poseerauksesta. Näin hyvin onnistuin.

Lapsiavioliitot ovat (onneksi!) vähentyneet maailmassa viime vuosikymmeninä, mutta edelleen maailmassa on 765 miljoonaa henkilöä, jotka on naitettu alle 18-vuotiaana. Heistä 650 miljoonaa on tyttöjä tai naisia. Lapsena naitettuja tyttöjä tai naisia on eniten Etelä-Aasiassa sekä Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

Käytännön katkaiseminen ei onnistu välttämättä pelkästään kieltämällä tai lainsäädännöllä. Esimerkiksi Nepalissa on kyllä lain mukaan avioitumisikäraja on 20 vuotta, mutta lähes 40 prosenttia tytöistä naitetaan alle 18-vuotiaana.

Lapsiavioliittojen takana on tietysti eri kulttuureissa erilaisia juttuja, mutta yhteistä taitaa olla köyhyys ja monenlaiset epätasa-arvoiset rakenteet ja perinteet. Voidaan esimerkiksi ajatella, että avioliitto turvaa tytön elämän. Tai kun tytär avioituu, perheen jää vähemmän elätettäviä. Tyttöjen koulutusta ei pidetä tärkeänä – ja avioituvat tytöt jättävät usein koulun kesken.

Lapset saavat lapsia. Ja heidät taas naitetaan eteenpäin jo lapsina, ilman mahdollisuutta päästä kouluun ja opiskella ammattiin. Tätä on juuri se köyhyyden kierre.

Mimä? Kyllä, n-kirjain opetettiin silloin kaunokirjoituksessa noin.

Mä itse ainakin uskon, että yksi tärkeä tekijä lapsiavioliittoja vastaan on koulutus, koulutus ja koulutus. On tutkittu, että tytöt, jotka käyvät koulua yli seitsemän vuotta, menevät myöhemmin naimisiin ja saavat vähemmän lapsia kuin vähemmän koulua käyneet.

Tarvitaan siis tyttöjen koulutukseen ja terveydenhuoltoon panostamista sekä valistustyötä jokaisen omista oikeuksista. Tarvitaan naisten toimeentulomahdollisuuksien parantamista ja yhteisöissä tehtävää työtä, jotta tietoisuus lapsiavioliittojen haitoista lisääntyy. Ja totta kai tarvitaan myös lainsäädäntö ja lakien toimeenpanon vahvistaminen.

Kouluun, ei naimisiin.

Isompi kuva on neljänneltä luokalta. Mulla on kivipestyt farkkuhaalarit. Joku muu samanikäinen tyttö voi olla ryhtymässä vaimoksi aikuiselle miehelle.

Mitä me sitten täällä meidän länsimaissa voidaan tehdä? Ei ainakaan ajatella, että ”onpa kamala ongelma siellä kaukana” ja olla tekemättä mitään – koska jokainen voi tehdä jotain pientä. Lähes aina voi jotenkin auttaa tai osallistua!

Voi tukea kehitysyhteistyötahoja, jotka tekevät tärkeää työtä näissä maissa! Voi jakaa tietoa! Voi haastaa muita tekemään samoin – ja  just näin mä ajattelin tässä nyt tehdä: näin bloggaajan ominaisuudessa vinkata, että tässä taho, joka tekee tärkeää ja monipuolista, pitkäjänteistä lapsiavioliitojen vastaista työtä.

Suomen Lähetysseuran Lasten Pankki tukee koulunkäyntiin, lastensuojeluun ja rauhankasvatukseen liittyvää työtä Angolassa, Boliviassa, Etiopiassa, Israelissa, Kolumbiassa, Nepalissa, Pakistanissa, Palestiinassa, Senegalissa, Tansaniassa, Thaimaassa ja Venezuelassa. Lisäksi pakolaislasten koulunkäynnin tukemiseksi tehtävä työ Lähi-idässä jatkuu.

Lasten Pankin tärkeää työtä lapsiavioliittoja vastaan voi tukea ihan jokainen – jokainen, jolta löytyy edes muutama kolikko taskun pohjalta. Tai no, pankkitililtä. Valmiit lahjoitussummat ovat 10, 25 tai 50 euroa, mutta tuonne voi laittaa myös oman summansa. Vaikka kaksi euroa! Jos vaikka jos jokainen lukija laittaisi 2 euroa, meillä olisi kasassa ihan mahtava summa. Ei mun kolikot yksin, vaan meidän kolikot yhdessä!

Täältä pääsee lahjoittamaan – haastan sut tekemään niin!

Haastan myös jakamaan tietoisuutta! Tee näin: jaa esimerkiksi Instagramissa oma vanha koulukuvasi (oi! olisi ihana nähdä, miltä te näytitte koululaisina!) ja laita siihen hashtag #kouluuneinaimisiin

Seitsemännellä luokalla halusin permanentin. Sain takkukasan, josta harja ei mennyt läpi moneen vuoteen.

…ja mitä ihmettä, miksi Suomen Lähetysseura, joku nyt varmasti ajattelee.

Tai ainakin minä ajattelin ensimmäiseksi: että mikä ja millainen toimija Suomen Lähetysseura sitten oikein on? Todella hyvän (virtuaalisen) tapaamisen myötä tutustuin heidän toimintaansa enemmänkin, toivottavasti osaan tässä lyhyesti tiivistää:

Suomen Lähetysseura on Suomen evankelisluterilaisen kirkon kansainvälinen toimija, joka on yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyötä tekevistä järjestöistä. Rahoitusta se saa mm. ulkoministeriön kehitysyhteistyöavustuksesta, ulkoministeriön rauhantyön avustuksesta sekä seurakunnilta ja kolehdeista, keräyksistä ja lahjoituksista. Esimerkiksi kaikille tuttu Kauneimmat joululaulut on Suomen lähetysseuran joulukampanja, joka viime vuonna keräsi ennätystuloksensa eli  1 165 000 euroa lasten oikeuksien eteen tehtävään työhön kehittyvissä maissa.

Suomen Lähetysseura on siis kirkon toimija, mutta uskonto ei ole koskaan edellytys avun saamiselle tai osallistumiselle. Kehitysyhteistyö on nimenomaan yhteistyötä (ei yhdensuuntaista passivoivaa apua), joka tehdään jokaisen ihmisen arvokkuutta, ihmisarvoa sekä kulttuurista ja uskonnollista identiteettiä kunnioittaen. Autetaan yhteisöjä rakentamaan oikeudenmukaisia, toimivampia ratkaisumalleja ja muuttamaan eriarvoistavia rakenteita. Työ tehdään paikallisten yhteistyökumppaneiden (sikäläiset järjestöt ja kirkot) kanssa yhteistyössä.

Itse mietin tätä kuviota itse suomalaisen seurakunnan työn kautta. Että okei, seurakunnalla Suomessakin on kirkollista työtä: rippikoulut ja jumalanpalvelukset ja mitänäitänyton avioliittoon vihkimiset ja kastamiset. Mutta sen lisäksi on myös muuta tärkeää työtä: on vaikka vauvamuskareja ja kerhoja, joissa ei kirkon jäsenkirjoja kysellä. On kohtaamispaikkoja, syrjäytymisen ehkäisyä ja kirkon järjestämiä leipäjonoja. Sellaista tärkeää sosiaalista työtä yhteisössä.

Ja on vaikka ulkosuomalaistyötä, joka ravitsee ulkomailla asuvien suomalaisten sosiaalisia ympyröitä – mehän itse ollaan oltu Aurinkorannikon seurakunnan lapsiperheille suunnatussa toiminnassa paljonkin mukana, kokemuksia mm. täällä ja täällä. Ja hei, monet tämän blogin kirjaesittelyissä mainitut kirjanikin lainaan Espanjassa ollessa usein juuri sieltä seurakunnan kirjastosta!

Että ”AAMEN KROKOTIILI”, kuten meidän pienempi jossain vaiheessa reippaasti ruokarukoili.

Sotkukiharoita since 80-luku.

Ja nyt siis Lasten Pankki kerää lahjoituksia erityisesti lapsiavioliittoja vastaan tehtävään työhön kohdemaissaan. Haastan sinut omalla panoksellasi osallistumaan!

Lahjoita Lasten Pankin lapsiavioliittojen vastaiseen työhön täältä valitsemasi summa – pienikin lahjoitus on tärkeä! Kaksi euroa vai kymmenen?

Ja kaiva laatikoista just se sun suloisin, takatukkaisin, permanenttisin, nököhampaisin tai paras tai pahin koulukuva (pliis pliis pliis, haluan nähdä sen!) ja jaa se somessa. Tägää #kouluuneinaimisiin Tällä tavalla muutkin näkevät keräyksen ja voivat osallistua omalla panoksellaan mukaan!

Kiitos, te ihanat! Tehdään taas yhdessä jotain tärkeää näiden pienten lasten eteen!

 

 

PS. Esimerkiksi nepalilainen Chandrakala oli 13-vuotias, kun hänet naitettiin. Nyt hän tekee omalla kotiseudullaan töitä lapsiaviolittoja vastaan. Tässä hänen tarinansa:

11