Kun aloin kirjoittaa ensimmäistä ”viisi kertaa minä” -kirjoitustani, en vielä tiennyt päätyväni viisiosaiseen muistelmamaratoniin, saatikka eri blogeissa kiertävään haasteeseen. Aihe vei hengästyttävästi kirjoittajansa mukanaan. Ihana yllätys oli se, että kommenteissa kiljuttiin ”lisää!” eikä kertaakaan, että ”kuinka kauan sä aiot näitä horinoita oikein jatkaa”. Kiitos siitä!
Viidennen ja viimeisen osan jälkeen iski outo fiilis: mitä kirjoitan nyt seuraavaksi? Kerronko tänään taas tavalliseen tapaan vaikkapa siitä, kuinka yritin päästä leikkipuistoon, mutta sadekuurojen takia epäonnistuin surkeasti…? Yhtä äkkiä se ei tuntunutkaan luontevalta, ei vielä tänään.
Vähän samaan tapaan kuin palatessa pitkältä reissulta tuntee hetken tyhjyyttä ennen kuin palaa normaaliin arkeen.
”Nyt kyllä tahtoisi lukea, miten tuosta pisteestä olette päätyneet tähän päivään, tähän elämätilanteeseen. Muuten loppuu jatkis kesken :)”, kirjoitti Stellina kesäjatkiksen viimeiseen jaksoon.
No hitsi.
Annan sitten vielä yhden tarinan, mutta se on ehkä jo monelle teistä tuttu. Se on nimittäin tämän blogin ensimmäinen kirjoitus.
Se on se päivä, jolloin tajusin olevani raskaana.
Vuosi 2010 kuvina.
Huomenna taas normaalissa puutalolandian arjessa!
EevaE (Ei varmistettu)
27.7.2013 at 15:12Sun kesäjatkis on ihan huippu :)!