Uuden vuoden päätöksiä: osta useammin kukkia kotiin <3
Näin kirjoitin blogin Facebookiin 17.1. eli tiistaina. Ihana päätös! Pientä luksusta ja arkielämän edullista ja helppoa sulostuttamista, oi kyllä kyllä.
Kuinkas sitten kävikään? Missäs ne kukat nyt neljä päivää myöhemmin meitä ilahduttavat ja kotiamme kaunistavat…?
No tietysti:
Kotiin tultuamme törkkäsin ne pikaisesti (oli kiire hakemaan Silvaa) pakastemuoviarasiassa kylpyammeen kulmalle, josta ”sitten ihan kohta” katkaisisin niiden varret ja laittaisin maljakkoon. Siinäpä ovat sitten edelleen.
Harrastin huolella ja harkiten blogiuskottavaa asetelmien tekemistä ja täten inspiroin lukijoitani sijoittamaan kukkia yllätyksellisillä tavoilla rouheisiin muovimaljakoihin:
Vähän niin kuin mun äiti.
Tai mä itse.
Täytyy ehkä ostaa useamminkin kukkia.
24
Laura W.
22.1.2017 at 00:10:) Kukkaistyttö Seelalle terveisiä vanhalta muskarikaveri Liljalta! Ja äidiltänsä myös! Ihan sattumalta eksyin jokin aika sitten tänne teidän perheen blogimaisemiin ja olipa hauska yllätys löytää muskarituttuja! :) On ollut tarkoitus joskus kommentoida ja lähettää terkkuja mutta ei ole vaan tullut tehtyä niin, vaikka blogia onkin tullut kurkkailtua säännöllisesti. Teillä on kyllä kerrassaan mahtavan oloinen meininki kaikkineen, monta juttua voisi olla ihan kuin meidän kotoa tai meidän kuvioista. Just noi kukatkin, hih. Mukavaa viikonloppua ja kivoja päiviä sinne lämpöön!
krista
22.1.2017 at 11:11Oi, terkkuja sinnekin! Niisk näin nää meidän vauvat kasvaa <3 Muistanko oikein, olitteko te siellä, missä mulla oli joskus myös Silva vauvanuken kanssa muskaroimassa? Niisk mä pääsin sinne harmillisen harvoin (nyt niitä aikoja ajattelee jo silleen kultaisetmuistot-henkisesti), kun aina oli jotain muuta - mutta joskus ois ihana päästä pienen hetken aikamatkalle siihen hetkeen, kun oli siinä sellainen vauva ja vauvanuken kanssa vauvamuskaroiva 2-vuotias <3
Laura W.
22.1.2017 at 14:06Me ei oltu vauvamuskariryhmässä vaan olisko se ollut sitten 1-vuotiaiden ryhmä, viime kevääseen saakka teidän kanssa yhtämatkaa, Heidi-open ryhmässä. Siirryttiin tästä syksystä alkaen sisarusryhmään kun pikkuveli Veikko oli reilu puolivuotias. Mutta oikeasti nämä pienet kasvaa ihan käsittämätöntä vauhtia! Kun just noita vauvamuskarilaisia on keinuteltu ja körötelty sylissä niin nyt ne jo itse laulelee ja soittelee ihan mitä vaan, tanssii ja keksii omia esityksiään. Niisk, just niin! <3
krista
22.1.2017 at 14:52No kylläpä mulla pätkii! :) Varmaan heti jos näkisi niin tunnistaisi! Seela jatkaa siinä Heidi-open kanssa (ja Silva myös omassa ryhmässään) heti kun palataan taas Suomeen, tykätään ihan hurjasti!
Laura W.
22.1.2017 at 23:46Joo ja sitäpaitsi kaikki vanhemmathan on lasten harrastuksissa usein vaan ”Liljan äiti” tai ”Seelan äiti” eikä ole ehkä koskaan tullut esittäydyttyä omalla nimellään. :) Lilja ilahtui kun katseltiin täältä Seelan kuvia ja kysyi heti että ”missä Seela asuu?” – taisi ihmetellä aurinkoisia maisemia ja kesäisiä vaatteita. Me jatkellaan muskarihommia toistaiseksi sisarusmuskarissa aikataulusyistä, ja tykätään kyllä kans tuosta Heidistä ja muskarimeiningistä tosi tosi kovasti! Mukavaa alkavaa viikkoa teille sinne lämpöön!
krista
23.1.2017 at 08:56Hahaa, mutta eilen nukkumaanmennessä tuli väläys: TOTTA KAI! Mulla oli joku piuha vaan poikki, nyt muistan ihan selvästi Liljan ja teidät :) Mutta joo jee muskarihommissa varmaan törmätään jatkossakin – ja blogissa tietty myös, toivottavasti! :)
–
Hahaa, ja me muuten lähdetäänkin just lämmöstä kylmyyteen. Hullut-me :D Lähdetään siis kahdeksi yöksi Sierra Nevadaan, kun luvattiin lapsille lumiukot ja pulkkamäet tällekin talvelle :)
Kuppikakku
22.1.2017 at 17:55Minä tykkään lukea tätä blogia juuri siksi, että se on niin… no, blogiuskottava :D IHANA blogi!
Ehkä mä sit joskus siivoan
22.1.2017 at 23:24Se fiilis, kun olet ollut lapsen kaverisynttäreillä jossa koti on viimeisen päälle siisti ja harkiten sisustettu ja tuut omaan ”boheemiin” kotiisi, joka on puoliksi remontoitu ja jossa on yli vuoden takaisia muuttolaatikoita siellä täällä sekä muutenkin kaikki hujan hajan ja meinaat alkaa velloa siinä ”miksei meillä näytä ikinä siltä” -olossa mutta päätätkin vähän rentoutua blogien äärellä ja sieltä tulee vastaan tämä postaus… Kiitos! Ei mulla muuta :D
nro26
24.1.2017 at 13:50Mulla on ollut näihin leikkokukkiin aina vähän kummallinen asenne: Musta on omituista, suorastaan jotenkin synkkää, antaa lahjaksi (tai ostaa itse koristeeksi) kuolevia kasveja :D Siis nehän alkaa tehdä kuolemaa heti kun varsi leikataan, miten se muka ilahduttaa. Tästä syystä olen mm. saanut kerran synttärikukkien sijasta ruukkusalaatin :D Tämä ei estä mua syömästä kasviksia jne. enkä katso pahasti (öh, ainakaan enää näin nelikymppisenä..) jos saan leikkokukkia, enkä ole mikään huonekasvifriikkikään, se on vain tuntunut musta pienestä pitäen lahjana kummalliselta.
nro26
24.1.2017 at 13:55Ehkä tää on joku juttu lapsuudesta kun koulussa opetettiin (kolmannella?) että metsässä puista ei saa katkoa oksia huvikseen ja että on olemassa rauhoitettuja kasveja, esim. kukkia, joita ei sitten saa poimia. Jäi jostain syystä hyvin mieleen :) Olisko ollut jotain syyllisyyttä että olen poiminut jotain rauhoitettuja kukkia tms..?
nro26
24.1.2017 at 14:00Siis nimenomaan niin että se symboliikka siinä on ollut musta outo: Tykkään susta/sua juhlitaaan -> saat hyvin kauniita, ja piakoin kuolevia eläviä olentoja (joiden kuolema johtuu nimenomaan tästä tapauksesta) sen kunniaksi.
Siis täh :D