Kummilapsi maailmalta – näin se toimii

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen World Visionin kanssa.

Viime viikonloppuna kirjoitimme (ja taiteilimme) ensimmäisen kirjeen kummilapsellemme, 8-vuotiaalle Maureenille Keniaan. Näin alkuun teimme ihan tällaisen perinteisen paperikirjeen. Tytöt piirsivät mukaan kuvat meidän perheestä.

Kirje lähtee pian matkaan näppärästi valmiissa kuoressa, joka tuli World Visionin kummien infopaketin mukana. Seuraavaksi mennään siis täkäläiseen postiin postimerkkiä ostamaan – ja sitten vaan toivomaan, että posti kulkee sujuvasti täältä Espanjasta suoraan Keniaan asti!

Mietimme lasten kanssa, mitä pientä kivaa kirjeeseen voisi laittaa mukaan lahjaksi. Sinne voi siis laittaa keveitä kuoreen mahtuvia juttuja, kuten vaikka värityskirjan tai koulutarvikkeita. Kummien infopaketin mukana tulee esite, jossa on selkeä ohje.

Emme halunneet mitään ”alkuövereitä”, joten ajattelimme kirjeeseen jotain pienimuotoista ja ilahduttavaa. Päädyimme tarroihin. Lapset pohtivat, pitäisikö mukaan laittaa myös teippiä – että jos Maureen vaikka haluaa laittaa lasten taiteen kotinsa seinälle. Mutta todettiin sitten, että ehkäpä noilla tarroilla voi myös kiinnittää.

Myöhemmin ajattelimme ehdottomasti testata myös kummien sähköistä Plus-palvelua. Sen kautta voi kirjoittaa oman kirjeensä, ja sieltä on näppärä lähettää vaikka valokuvia kummilapselle. Nyt meidän kirjeeseen ei valitettavavsti lähtenyt valokuvaa, koska meillä ei täällä ole printteriä. Mutta me laitetaan niitä valokuvia sitten erikseen tuon Plus-palvelun kautta!

Mitä se kummilapsen ottaminen sitten tarkoittaa? Millä summalla pääsee kummiksi, kuinka pitkä kummisuhde on, ja mitä jos välillä oma taloudellinen tilanne tekee kummina toimimisen mahdottomaksi? Näitä te kysyitte viime postauksessa – ja ne olivatkin hyviä kysymyksiä, kaikkea tällaista sitä kummiutta miettiessä pohtii. Tai minä ainakin pohdin. Aikoinaan minulle oli myös vähän epäselvää, että onko se kummilapsi ihan todellinen lapsi siellä, vai miten tämä homma nyt sitten oikein menee…?

Tässäpä seuraavaksi perustietoja ja kysymyksiä & vastauksia kummiudesta!

Ihan ensin vastaus siihen mun kysymykseen: on se. On se siis ihan todellinen, oikea lapsi siellä: juuri hän on se meidän kummilapsi, johon pidämme yhteyttä ja jota tuemme. Meidän kummilapsi on tosiaan 8-vuotias tyttö nimeltään Maureen, joka asuu Ngoswetin maaseudulla Länsi-Keniassa. Maureenin koti näkyi jo viime postauksen kuvissa täällä.

Tällainen ”onko hän ihan oikeasti olemassa” -kysymys toimii muuten molempiin suuntiin: World Visionin työntekijät ovat kertoneet, että usein myös lapset pohtivat, että onko se kummi ihan ihan oikeasti olemassa siellä jossain kaukana. Onko se oikea ihminen? Valokuva on tosi mahtava tämän asian konkretisoija, ja tässä uudessa tavassa aloittaa kummisuhde on tietysti sekin etu, että lapsi saa heti alkuun kuvan kummistaan.

Kummilapsen voi siis edelleen valita itse perinteisellä tavalla. Tai sitten voi tehdä tämän ”toisin päin pyöräytetyn valintatavan”, kuten me tehtiin. Tällä tavalla lapsi saa valita. Eli lähettää oman/oman perheen kuvan World Visionille, joka järjestää tuolla Kenian Ngoswetissä valintajuhlan, jossa kummien kuvat ripustetaan narulle ja lapset saavat itse valita itselleen kummin. Seuraava kumminvalintajuhla on maaliskuun puolivälin jälkeen (18.3.), ja siihen ehtii mukaan uudeksi kummiksi (sinne pyykkinarulle valokuvana!), jos ke 11.3.2020 mennessä lähettää kuvansa World Visionille.

Joten nyt kannattaa toimia, jos olette kummiutta harkinneet – iso suosittelu!

Millä summalla kummiksi pääsee ja mitä sillä rahalla tehdään?

World Visionin kummimaksu on minimissään 30e/kk, mutta summan saa siis valita itse siitä ylöspäin. Tämä kummimaksu menee koko alueen lasten hyväksi, ei siis suoraan yksittäisen perheen käyttöön. On laskettu, että yhdestä kummiudesta hyötyy keskimäärin viisi lasta, eli samalla auttaa enemmän kuin pelkästään sitä omaa kummilasta.

Ja tämä tapa on totta kai ihan älyttömän hyvä. World Vision tekee alueillaan pitkäaikaista työtä olosuhteiden parantamiseksi ja köyhyyden kierteen katkaisemiseksi. Itsekin aikoinaan vapaaehtoistyötä tehneenä (Intiassa 2005 eli heh ihan eilen) näki ja kuuli ihan konkreettisesti, että auttaminen ei saa olla passivoivaa ”ylhäältä alaspäin” -apua, vaan toimiva kehitysyhteistyö on nimenomaan yhteistyötä. Kyseisen alueen asukkaille rakennetaan yhdessä olosuhteet, joissa he itse pääsevät kehittämään itselleen toimeentulon vaikkapa uusilla elinkeinoilla. Koulutuksen ja parantuneen terveydenhuollon myötä he alkavat voida paremmin – ja oppivat itse ajamaan omia asioitaan, jotta lapset saavat jatkossakin parempaa koulutusta ja terveydenhuoltoa.

Ja World Vision tekee juuri tällaista pitkäaikaista työtä. Työn tuloksista voi lukea esimerkiksi täältä.

World Visionin Intian-työn esimerkki on tosi selkeä ja konkreettinen, ja kertoo hyvin järjestön työn tuloksista. World Vision aloitti työskentelyn Intian Ambegaonissa vuonna 1995, työ jatkui 17 vuotta ja loppui vuonna 2012. Vuonna 2018 tehtiin vielä jälkiselvitys työn tuloksista – tarkoituksena siis nähdä, ovatko tulokset olleet aidosti pysyviä senkin jälkeen, kun kehitysyhteistyö oli loppunut.

Ja tällaisia oli tapahtunut:

Vuonna 1995 lapsista yli puolet kärsi kroonisesta aliravitsemuksesta. Työn loppuessa enää 1%, ja vuonna 2018 ei enää kukaan.

Työn alkaessa vain 13 % alueen asukkaista oli oma vessa. Vuonna 2012 vessa oli 82 prosentilla, ja vuonna 2018 jo lähes kaikilla eli 97 prosentilla.

Ja koulutuksesta – tämä on ihan huikeaa! Vuonna 1995 vain 25 % lapsista meni yläkouluun. Työn loppuessa 2012 yläkouluun meni 95 % lapsista. Ja vuonna 2018 tasan 100 % lapsista eli ihan jokainen jatkoi yläkouluun.

Eli todellakin VAU. Idea onkin juuri tämä: eli että jossain vaiheessa alueella World Visionin työ saadaan päätökseen, ja sen jälkeen alueen asukkaat pystyvät toimimaan itse – kun perusasiat (vesi! terveydenhuolto! koulutus!) ja pysyvät toimeentulomahdollisuudet on laitettu yhdessä kuntoon.

Projektit kestävät alueilla keskimäärin 10-15 vuotta. Tuon ”meidän alueen” eli Kenian Ngoswetin alueen osalta on arvioitu että kummien apua tarvitaan noin vuoteen 2028 asti. On mahtava olla nyt yhdessä auttamassa tätä aluetta pääsemään samanlaisiin, uskomattoman hienoihin lukuihin! Tämä on tosi konkreettista ja tärkeää työtä!

Mihin kummien antama raha sitten menee esimerkiksi Ngoswetissa?

1. Veteen. Puhtaasta juomavedestä on pulaa ja lapset joutuvat päivittäin kävelemään pitkiä matkoja vettä hakemassa. Aika on pois esimerkiksi tyttöjen koulunkäynnistä – ja likainen vesi vaikuttaa totta kai terveyteen, ripuli voi olla hengenvaarallista. Veden puute vaikeuttaa esimerkiksi viljelyä, jolloin toimeentulo voi olla vaikeaa tai mahdotonta. World Vision rakentaa alueelle kaivoja, vesitankkeja ja vesiputkia.

2. Koulutukseen. Yhtä opettajaa kohden on keskimäärin 53 lasta, ja harva oppilas jatkaa yläkouluun. Koulumatkat ovat pitkiä, koulut ovat huonossa kunnossa ja riittäviä opetusvälineitä ei ole. World Vision kehittää kouluopetuksen laatua. Lapsille ja nuorille myös opetetaan, miten he voivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa.

3. Toimeentuloon. Suurin osa alueella saa toimeentulonsa pienviljelystä, mutta kuivuuden takia sadot ovat niukkoja. Vesi on ratkaisun ytimessä täälläkin: vesitankkien ja -putkien avulla päästään kastelemaan viljelyksiä, jotta satoa riittää sekä itselle että myyntiin, jolloin perhe saa tuloja. World Vision tukee myös kylien omia säästöryhmiä, jotka mahdollistavat yrittäjyyttä.

Kulurakenne World Visionilla on tehty läpinäkyväksi, ja avustusvarojen käytöstä raportoidaan vuosittain sekä Suomen World Visionille että Suomen ulkoministeriölle. Kummeilta ja muilta yksityisiltä tukijoilta ja yritysyhteistyökumppaneilta tulee vähän yli puolet toiminnan rahoituksesta. Noin 44 prosenttia rahoittaa Suomen ulkoministeriö, jonka kumppanuusjärjestö World Vision on. Suomen World Vision on voittoa tavoittelematon yhdistys. Kaikki saadut varat ohjataan kehitysyhteistyöhön tai seuraavien vuosien avustusbudjetin kasvattamiseen.

World Visionille lahjoitettu euron kolikko jakautuu (vuoden 2017-2019 luvut) näin:
– noin 75,2 % menee kehitysyhteistyökohteisiin
– 15,7 % menee varainhankintaan (mun näkemys: jotta saadaan niitä lahjoittajia jatkossakin)
– 6,5 % menee yleishallintoon (mun näkemys: jotta on ammattitaitoa hoitaa varainhankintaa, hallintoa, seurantaa ja vaikkapa kirjanpitoa)
– 2,6 % menee viestintään (mun näkemys: jotta World Vision pysyy ihmisten mielessä ja toiminta on tuttua – ja jotta nykyiset lahjoittajat saavat järjestön tekemisistä ja ajankohtaisista asioita tietoa esimerkiksi lehteä lukemalla)

Mitä se lapsi sitten hyötyy siitä kummisuhteesta?

No ensinnäkin tietysti sen saman, minkä alueen muutkin lapset koko yhteisön kehittämisen myötä – paremman elämän ja paremmat olosuhteet olla lapsi!

Mutta se henkinen puoli, mitä ei kannata vähätellä: tieto, että jossain on joku, joka välittää.

Nyt tulee vähän karua tekstiä ehkä, mutta tämä on todellisuutta monelle lapselle köyhissä maissa: lapsen asema ei ole siellä välttämättä samanlainen (perheessä ja yhteiskunnassa) kuin mitä me ollaan opittu ajattelemaan. Eli jos vaikka ruokaa on vähän, lapsi ei välttämättä ole se ensimmäinen, joka sen ruoan saa – jossain kulttuurissa lapsi on se viimeinen. Ja kun elämä on taistelua toimeentulosta, lapsi voi elää joskus aivan täysin huomiota vaille.

Kummilasten (tai aikuisiksi kasvaneiden entisten kummilasten) tarinoista on hyvin vavisuttavaa lukea, että joskus se kaukana oleva kummi on lapsen mielessä ainoa ihminen maailmassa, joka välittää ja jolle lapsen elämä ja tulevaisuus on tärkeää. Joskus juuri sen ihmisen (kaukainen) olemassaolo saa lapsen jaksamaan, vaikkapa menemään kouluun – ja uskomaan itseensä ja mahdollisuuksiinsa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.

Eli tuo henkinen puoli on ihan valtavan tärkeää!

Samaan hengenvetoon mainittakoon, että totta kai on myös perheitä, joissa vanhemmat haluavat lastensa käydä koulua ja pyrkivät tekemään parhaansa tämän eteen. Näin on esimerkiksi ”meidän” Maureenin perheessä, jossa äiti (rankoista olosuhteista huolimatta) haluaa ehdottomasti lapsilleen koulutuksen ja kaikkea hyvää elämässä.

Eli lapset eivät ole pelkästään kaltoinkohdeltuja, vaan mukana on monenlaista tarinaa. Kaikki kuitenkin ovat köyhääkin köyhemmistä olosuhteista ja he tarvitsevat apua päästäkseen kiinni hyvään elämään. Kummiohjelmaan on valittu yhteisöstä (yhteisö itse vaikuttaa valintoihin) sellaiset lapset, jotka tarvitsevat eniten tukea.

Kummien kirjeet ovat kuulemma lapsille, perheille ja koko yhteisölle hyvin tärkeitä. Kirjeitä luetaan uudestaan ja uudestaan paitsi perheessä, myös naapureille. Suomalaiset World Visionin työntekijät ovat kertoneet, että usein karun kodin seinällä on vain yksi ”taulu” – ja se on kummin kuva.

Kummilapsi saa myös seurantaa ja huolenpitoa: Hänen kotonaan vieraillaan vähintään kolmen kuukauden välein tarkkailemassa kummilapsen ja koko perheen hyvinvointia. Tällöin seurataan, että lapsi käy koulua, on terve ja saa varmasti tarvittavat rokotukset. Perhe saa ohjausta hygieniassa, sairauksien ehkäisyssä, ravitsemuksessa, koulunkäynnissä ja elinkeinojen suhteen.

Mitä jos haluaa auttaa juuri sitä omaa kummilasta vielä enemmän? Eli seuraavaksi yleinen kysymys:

Voiko kummilasta ja perhettä tukea rahallisesti myös suoraan? Voi. Tämä oli minulle ihan uutta tietoa ja tajusin tämän vasta kummiksi ryhdyttyäni.

Jos oman kummilapsen tilanne vaikuttaa siltä, että jostain konkreettisesta hankinnasta (vaikkapa kodin vuotavan katon korjaus) on perheelle hyötyä, omalle kummilapselle ja -perheelle voi halutessaan antaa suoran rahallisen lahjan kerran vuodessa. Rahalahja saa olla 100-150e vuodessa.

Tämä oli siis minulle (positiivinen) ylläri!

Tämäkin oli positiivista: jos ja kun tällainen rahalahjoitus tulee lapselle, paikalliset työntekijät siellä yhdessä lapsen perheen kanssa selvittävät, mikä hankinta hyödyttää lasta ja hänen perhettään parhaiten. Eli tämäkin tehdään (onneksi) hyvin harkitusti, eli ei nyt lähdetä mitään väritelkkareita ostelemaan savimajoihin (aito esimerkki muuten, kuulin sen aikoinaan Intiassa). Mietitään siis pitkäaikaista sijoitusta lapsen hyvinvointiin.

Usein tämä hankinta voi olla vaikka kotieläin (josta perhe saa toimeentuloa) tai koulunkäyntiin liittyvä kulu. Tai vaikkapa juuri kodin korjaamista tai vesitilanteen ratkaisua.

Puolen vuoden sisällä World Vision lähettää raportin ja kuvan siitä, mihin rahalahja on käytetty.

Oma ajatukseni on, että todella hyvä, että tällainen mahdollisuus on jätetty niille, joilla on mahdollisuus ja jotka haluavat auttaa sitä ”omaa lasta” myös suoraan rahallisesti. Uskon, että monelle tällainen tilanne voi vaikka kertaluontoisena syntyä kummiuran varrella, jos oma taloustilanne mahdollistaa isomman auttamisen. Ja samanaikaisesti on kyllä ihan huippua, että se on järjestetty tähän tapaan hallitusti. Ei tule kenellekään mieleen sitten vaikka tunkea salaa seteleitä kummikirjeeseen!

Jaiks, miten paljon kerrottavaa! Kuka jaksoi lukea tänne asti, käsi ylös? Mutta kirjoitan vielä yhdestä asiasta, josta kysyitte: kuinka pitkäaikaista tällainen kummius on?

World Vision työskentelee yleensä kullakin alueella 10-15 vuotta. Kummisuhde on pitkäaikainen, ja se ei automaattisesti pääty siihen, kun kummilapsi täyttää 18 vuotta. Tuolloin arvioidaan lapsen tilanne: yleensä 18-vuotiaalla on vielä peruskoulu kesken, sillä opintie on voitu aloittaa myöhään. Vanhimmat kummilapset ovat yleensä noin 20-vuotiaita. Joskus kummisuhde voi myös päättyä esimerkiksi siihen, että perhe muuttaa pois alueelta.

Jos kummius lapseen päättyy, World Vision on kummiin yhteydessä ja voi ehdottaa uutta kummilasta. Tai sitten voi antaa uudestaan lapsen valita :)

World Visionista kuitenkin viestitetään, että kummiksi kannattaa alkaa, vaikka ei voisikaan (esimerkiksi taloudellisista syistä) ajatella noin pitkää aikasykliä! Jo esimerkiksi kolmen vuoden kummius antaa lapselle hyvän alun. Jos kummi joutuu keskeyttämään kummiuden, Suomen World Vision huolehtii lapsesta siitä eteenpäin, eli lapsi on silti päässyt tämän myötä pysyvän avun piiriin!

Jos omassa taloudessa tapahtuu tilapäisiä notkahduksia, kummimaksut voi laittaa tauolle tai niihin voi saada alennusta. Eli kummiudesta ei tarvitse välttämättä luopua, jos jää vaikkapa työttömäksi ja ei ole varaa maksaa kuukausittaisia kummimaksuja ennen kuin oma taloustilanne parantuu.

Suomen World Visionilla siis hienosti ymmärretään kummien vaihtuvat elämäntilanteet, eli joustoa löytyy ja ymmärrystä – ja lapsesta tosiaan aivan varmasti sitten huolehditaan.

Että sellainen tietopläjäys sitten näin maanantaihin, nyt hengästyttää minua itseänikin! Lisää useimmin kysyttyjä kysymyksiä muuten täällä.

…ja nyt lähden hakemaan lapset koulusta ja päivähoidosta, ja yhdessä menemme sitten paikalliseen postiin eli Correosin konttoriin laittamaan meidän kirjeen matkalle kohti Länsi-Keniaa!

Muistutus vielä tuosta seuraavasta kumminvalintajuhlasta, jos olette tätä harkinneet ja aiotte alkaa kummiksi: nyt on just hyvä hetki! Jos 11.3. mennessä ilmoittautuu uudeksi kummiksi ja toimittaa kuvansa, pääsee mukaan seuraavaan kumminvalintajuhlaan, joka järjestetään tuolla Ngoswetissa 18.3.

Hihkaiskaa muuten ihmeessä kommenttikenttään, jos olette jo mukana (tai aiotte olla) tuossa seuraavassa valintajuhlassa!

Siellä moni ”meidän” Maureenin ystävistä odottaa omaa kummiaan, voisiko teidän perhe olla sellainen? Olisi ihana, jos meillä blogitutuilla olisi kummilapsia sieltä samalta alueelta!

 

PS. Meidän lapset ovat meidän kummiksi ryhtymisestä tosi ylpeitä ja esittelevät jääkaapin ovessa olevaa Maureenin kuvaa ystäville – ja kertovat iloisina, miten meidän perhe auttaa Maureenin perhettä. Pidän kaikkea tällaista niii-iiin tärkeänä, ihan kasvatuksellisestikin. Näin sitä opitaan myös auttamisen iloa ja miten tärkeä on tukea sellaisia, jotka apua tarvitsevat.

14