Vanhempainilta.
Itse asiassa jo tunnin päästä, joten päätöksiä olisi tehtävä. Auts. Nooh? Kumpi menee?
”Sä olit viimeksi, joten toisaalta vois olla mun vuoro. Mutta kun sä olit viimeksikin, voisit tietysti samalla rutiinilla mennä nyt toistekin”, minä pähkäilin.
”Toisaalta sä voit olla siellä neljä tuntia ja tulla takaisin kertoen, että ’noo-ei-siel-kukaan-mitään-puhunut'”, minä jatkoin.
(olisittepa kuullut mun live-imitaation; se oli loistava hei)
”No haluatsä mennä?”, Joel kysyi.
Seela alkoi kirkua vieressä Joelin korvaan.
”HaluatSÄ mennä?”, minä kysyin.
”Äh, mua se koko ajatus jotenkin ahdistaa”, minä sitten lopulta myönsin.
”No?”
”No kun mulla on varmasti jotain sanottavaa, mutta sit en saa sitä oikeassa muodossa sanottua ja sit vaan harmittaa. Sä oot täsmällisempi ilmaisussasi ja kun sä puhut, ihmiset kuuntelee. Ja mun kasvomuistilla painiskelen sit vaan koko illan sen kanssa, että en yhtään tiedä, että kuka on kenenkin äiti tai isä ja kenen kanssa mä oon jutellut aikaisemmin”, minä totesin.
Kunnes keksin – tietysti! Arvotaan! Nappasin hyllystä kolikon:
”Miten päin otetaan?”, Joel kysyi.
”Jos tulee numeropuoli, sä meet! Jos vaakunapuoli, niin mä meen!”
Heitin.
En saanut kiinni (perus). Kolikko kilahti lattiaan, ja…
”Eiiiiih!”, minä kiljaisin.
Joel lähti vanhempainiltaan.
PS. Oon kokenut kolikon heiton hyväksi keinoksi myös omissa päättämättömyystilanteissa – hitsi lähtisinkö jumppaan vai nukkuisinko päikkärit? Jos kolikko antaa vastauksen, joka tuntuu hyvältä, se onkin sit luultavasti just oikea ratkaisu. Jos kolikko antaa vastauksen, johon tekee mieli spontaanisti kiljahtaa ”eiiiiih”, sitten tietää ainakin haluavansa valita sen toisen.
Eihän sitä kolikkoa nyt tietysti tarvitse totella hei. Sehän on vaan kolikko.
39
Mira
14.9.2016 at 18:05Teidän taloudessa tuntuu Joel tekevän vähän kaiken muunkin. Ihanan uhrautuvainen mies (tai ainakin tosi kiltti :D)
krista
14.9.2016 at 18:17Aika puoliksi veikkaan, että hommat menee – ja hyvä niin :) Haha enkä tiedä, kumpi näissä ”arpajaisissa” sen pidemmän tikun sai; se, joka lähti jutelemaan aikuisten kanssa vai se, joka jäi hoitamaan lasten iltatouhut ja -riehut :D Suhteellista! :D
–
Mutta uhrautuvaisuudeksi en tietysti sitä varsinaisesti sanoisi, että omien lasten vanhempainillassa käy; ihan tavalliseksi jaetuksi vanhemmuudeksi vaan :) Mutta tietysti oon huipputyytyväinen, että on kumppani, joka luontevasti jakaa kaikki vastuut!
piupali
14.9.2016 at 18:56Haha, just ajattelin että sehän voittaa joka pääsee istumaan rauhassa ja juttelemaan aikuisten kanssa.
–
Meillä jaetaan neuvolat, lääkärikäynnit, vanhempainillat ynnä muut ihan tilanteen mukaan. Ei niistä ole ikinä syntynyt kiistaa. Neuvolaan ja vasu-keskusteluihin mä yleensä HALUAN mennä jos suinkin pääsen, koska nehän on paikkoja joissa pääsee hyvällä omallatunnolla puhumaan vain ja ainoastaan mun lapsista. Ja ainakin tähän asti lähinnä kuulemaan kehuja. :D
krista
14.9.2016 at 19:31Joo meillä kans! Mä oon useammin käynyt neuvolat (vauva-aikoina käytiin yhdessä) ja lääkärit, mutta nyt on ihan tarkoituksella Silvan viimeiset lääkärit tehty niin, että Joel käy ja mä yritän pärjätä sen faktan kanssa, että oonkin toisen käden tiedon päässä :)
–
Vaikka kehujen kuuleminen maistuu kyllä aina! :) Täähän on se vanha sanonta, että ”kehu lasta, niin vanhempi ajattelee, että kehut myös vanhempaa” :D
Elina*m
14.9.2016 at 18:56Tää on aina niin kiinnostavaa, miksi mies tuntuu ihanan poikkeuksellisen uhrautuvalta ja kiltiltä jos vastaa perheen ruokahuollosta ja käy pari kertaa vanhempainillassa?
Äidit kai noin keskimäärin hoitaa nää hommat, kiinnostaisi tuntuuko se uhrautuvalta ja kiltiltä vaiko vaan normaalilta.
krista
14.9.2016 at 19:34Tähän liittyy vähän se sama ”sankari-isäilmiö”. Että lasten hommat hoitava isä on joku sankari-isä, mutta samat hommat tekevä äiti on tavallinen äiti vaan…
viv
15.9.2016 at 00:25Jos ruokahuolto kuuluu kokonaisuudessaan vain toiselle vanhemmalle niin se onhan ihan älyttömän uhrautuvaa ja kilttiä! Ihan sama mikä vanhemman sukupuoli on. Tässä blogissa vaan usein nousee aika usein esiin nimenomaan miehen uhrautuvuus / kiltteys joten eihän se mikään ihme ole jos asia kommentissakin noteerataan. :) Tässäkin postauksessa mieheltä oli kilttiä ottaa itselleen veivauksen jälkeen just se velvollisuus mitä toinen ei halunnut.
krista
15.9.2016 at 16:55Ehkä ihmisillä on erilaiset näkemykset sanasta ”uhrautuvainen”…? Ihan niin kuin tällaisesta olisi muuten aiemminkin ollut puhetta! Mun korvaan uhrautuvainen tarkoittaa sellaista, että joku tekee vastentahtoisesti marttyyrimaisesti jonkun ikävän jutun toisen puolesta ja hieman huonolla fiiliksellä. Joku voi tietysti uhrautuvaisestikin hoitaa perheen ruokahuoltoa – mutta jos taas tykkää ruoanlaitosta ja se on lempparikotityö, en ajattele sitä uhrautuvaiseksi :) Mutta ehkä se on tosiaan merkityserojakin tuolle sanalle!
–
Meillä tosiaan kotityöt ja lapsivastuut jakautuvat tosi hyvin ja suunnilleen tasan eikä kumpikaan koe uhrautuvansa. Yhdessä tätä hommaa pyöritetään, hyvällä fiiliksellä :)
a
15.9.2016 at 17:52Mulla on sit vissiin uhrautuva mies, kun se kokkaa ruuat, ja lisäksi 80%:sti raahaa ne kaupastakin ja tiskaa astiat ja leipoo leivät. Tosin mä vastaavasti hoidan perheen pyykkihuollon, putsaan viemärit ja siivoan useammin kuin mies. Musta tää on aika balansoitua (plus toki paljon kotitöitä mitä ei ole tässä lueteltu, jotka jotkut tekee mies, ja jotkut minä ja jotkut kuuluu molemmille).
krista
15.9.2016 at 18:56Mä käyttäisin ihan sanoja ”tasavertainen kumppani” :)
viv
15.9.2016 at 22:19Siivomisia ja pyykkäämisiä voi jonkin verran lykätä ja sumplia mutta ruokailuja on yleensä lapsiperheissä joka ikinen päivä ja samaan aikaan eli ei hirveesti jouston varaa. Ruokahommiin kuuluu lisäksi kaikenlaista ”metahommaa” suunnitteluineen, jämien hyödyntämisineen jne. Ei kivaa täyden työpäivän jälkeen. Mun asteikolla ruokahuolto on siis kaikkein työllistävin ja rasittavin arkihomma. Todellakin näen sen uhrautumisena jos joku, perheen isä tai äiti, ottaa sen kokonaan omalle kontolleen! :D Joku muu näkee sit eri tavalla.
Sanoista: puhun nimenomaan uhrautuvuudesta ja kiltteydestä koska niitä käytettiin tän sivupolun kahdessa aiemmassa kommentissa. Mun pointti oli se että en näe näissä kotitöissä merkitystä sillä kumpaa sukupuolta on se joka tehdäkseen ne hommat mitä toinen ei halua tehdä. Vanhempainillan toisen puolesta hoitava tai joka ikinen päivä kokkaava / tiskaava / leipova äiti uhrautuu jalosti ihan yhtälailla kuin isä joka tekee ne samat hommat.
Ei uhrautuminen ole pelkästään negatiivinen asia; ihmisillä on erilaisia resursseja ja tarpeita eikä aina ole järkevääkään jakaa ihan kaikkea ihan tasan. Mä otan ihan hyvillä mielin vastaan uhrautuvaisuutta ja uhraudun toisinaan mielelläni toisen puolesta.
a
15.9.2016 at 22:36Vitsi tää systeemi ei anna Viv:in kommenttiin vastata, mutta rehellisesti sanottuna musta ruokahuolto ei ole maailman kuormittavin asia, jos sitä ei sellaiseksi ota (mun mies taas olisi varmasti Viv:in kanssa samalla linjalla, hän kun todella hoitaa homman pieteetillä, meillä on aika kasvista pöydässä ja hyvää ruokaa ja hävikkiä minimoidaan). Itse henk.koht. otan ruokavastuut paljon rennommin. Ts. kun mies on työmatkoilla, niin tullaan lapsen kanssa kotiin ja katsotaan mitä jääkaapista löytyy ja raavitaan kasaa ateria (kyllä kylmä leikkelelautanen voi olla ihan täysipainoinen ateria, siis oikeasti). Tai sit mennään kauppaan ja ostetaan mitä tekee mieli..tai bonuksena, jos lapsi saa valita, niin kaivetaan hernaripurkki kaapista…eikä astioita oo pakko laittaa koneeseen just ruuan jälkeen, ehtii sen illallakin tai jos oikein repäisee niin aamulla!
Mut tosiaan ymmärrän kyllä että ruokahuollon voi nähdä toisinkin ja se on mun miehen rakkauden tekoja että se hoitaa meillä tämän (mä siis täysin osaan tehdä ihan mitä vaan keittiössä, kun oon kasvanut vuorotyöläisvanhempien perheen esikoisena, mulla vaan ei ole mitään intohimoa siihen hommaan). Mutta toisaalta, mulla ja miehellä on ihan eri standardit siivouksessa…joten on ihan ok, että laitan miehen ja lapsen puistoon pitämään hauskaa ja siivoan sillä aikaa kotona (ah, siis siivoan rauhassa, se on perverssillä tavalla luksusta, koska tokihan koko perheen pitäisi siihen revohkaan osallistua, ainut vaan että se on kivempaa jos teen sen yksin niinkuin _minä_ haluan :).
Eli meidän taloudessa jako menee vähän sen pohjalta, että mitä kukin kokee tärkeäksi. Huonoina päivinä mies nalkuttaa mulle etten ymmärrä kuinka paljon keittöhommat vaatii ja mä rähisen miehelle, että milloin viimeksi se siivosi. Normipäivänä taas tajutaan kyllä että tää on just hyvä näin. Kumpikin tekee enemmän sitä mihin kiinnostus riittää.
viv
15.9.2016 at 23:11Mä olin itse viimeksi eilen oikeasti melkein liikutukseen asti kiitollinen miehen uhrautuvaisuudesta kun tämä kiireisenä päivänä teki aterian johon kuului sekä lämmin vihanneslisuke että ihana tuoresalaatti. x) Kanapihvit olikin sitten einestä mutta se oli just hyvä; mulla itselläni löi pää ihan tyhjää ruuan suhteen ja meillä tosiaan oli kiiiire kun piti mennä illalla vielä keikalle. Mulle / meille hyvä ruoka on tärkeä juttu ja ruokailu muutakin kuin ravinteita ja polttoainetta (jotka nekin on tosi tärkeitä pointteja!) ja tuntuis ihan hullulta että vaan toinen hoitais sitä hommaa. :)
Ja siivous: mäkään en ikinä siivoa silloin kun muu perhe on paikalla! :D Hermo ei kestä. Että meillä ei ole semoista lasten ja äipän laatuaikaa jossa ihan yhdessä siivottais. Pojat kyllä tykkää siivoamisesta mutta se sit isä joka organisoi sen homman.
Laineilla
14.9.2016 at 18:17Heh, luin tän ja päädyin toteamaan, että mieheni on kolikko :D Käytän siis häntä kolikon tavoin: jos epäröin jossain, niin kysyn häneltä ja osaan tulkita omasta reaktiostani hänen vastaukseen sitten sen, mitä todella tahdoin.
–
Tuli myös se mieleen, että mä olen jotenkin aika kontrollihaluinen kaikkien lasten juttujen suhteen. Todennäköisesti haluaisin siis mennä vanhempainiltaan, jotta olen enemmän kartalla lapsien ja heidän hoidon/koulun suhteen. Tosin mielelläni kyllä haluaisin miehenkin sinne mukaan. Tässä yksi päivä mies käytti juuri esikoista verikokeessa, käytännön syistä oli paras että jäin kuopuksen kanssa kotiin, mutta halusin tarkan kuvauksen siitä, miten se meni. Ja jos mies on hakenut esikoisen hoidosta, niin kyselen aina häneltä, mitä ne tarhatädit kertoivat päivästä :D
murina
14.9.2016 at 19:13Mulla vähän sama, HALUAN mennä, koska haluan millintarkasti tietää kaiken ja toisaalta mies onnistuu jotenkin aina olemaan iltavuorossa vanhempainilta/joulujuhlapäivinä…. :D
krista
14.9.2016 at 19:55Muakin oikeasti joo tosiaan sitten kyllä harmittaa se ”toisen käden tiedon varaan” jääminen. Kivointa ois käydä yhdessä! Sit siitä ois paremmat asetelmat jatkokeskustellakin kotona, kun toinen ei ole vain toisen välittämän tiedon varassa. Meidän perheessä mä olen se tarkempi…. havainnoija tai jotain. Monesti huomaa, että Joel on ihan, että ”täh?”, kun mä kerron jonkun keskustelun (jossa siis se itsekin on ollut mukana) vivahteista :D
krista
14.9.2016 at 19:43Todellakin tunnistan ajatuksesi! Mä oon usein sellainen ääneenpallottelija, että puhun jostain asiasta toiselle (usein Joelille tai äidilleni) ja se keskustelu tuo mulle vahvistuksen siitä omasta mielipiteestäni. Usein se voi olla – etenkin äitini kanssa – että toisen ihmisen vastakkainen mielipide saa minut ymmärtämään omat perusteluni. Sanonkin (jos toinen sanoo, että sori tästä ei tainnut olla apua), että ei sun TARVITSEKAAN olla samaa mieltä kun minä, vaan just se oman kannan perustelu auttaa ymmärtämään ne omat mielipiteet syvemmin! Mutta kyllä; juuri läheisen pitämistä kolikkona siis :)
–
Me oltais muuten kans mieluiten halunneet mennä sinne yhdessä, mutta lastenhoitojärjestelyt eivät onnistuneet. Ja mussa to-del-la-kin on tuo sama piirre, että haluan sitten tarkan kuvauksen :D Sellaiset ”paina sit kaikki jutut oikeasti mieleesi, että pystyt toistamaan ne mulle” -hyvästit jätin Joelille, kun se lähti :) Mutta ihan myös siksi, että se hoksaa havainnoida eikä tuu sit silleen (itselleen tyypilliseen) ”ei-siel-mitään-ollut” -tapaan, ja jälkikäteen käy ilmi, että siellä ois ollut vaikka ja mitä :D
Vannikkila
15.9.2016 at 09:25Mä teen kans tota samaa, että tavallaan jäsentelen asiaa kun puhun sitä ääneen muille. Mies on nyt tässä vajaassa 8 vuodessa vihdoin oppinut siihen, että mä tuota teen, eikä mee vaan lukkoon :D
krista
15.9.2016 at 16:57Joo tää ominaisuus saattaa olla outo sellaisen mielestä, joka itse ajattelee asiat suht valmiiksi mielessään ja sit muodostaa selkeän perustellu mielipiteensä (kuten Joel tekee). Mutta onneksi meilläkin on tosiaan (alkuvuosina tästä kipuiltiin) opittu, että erilaisilla ihmisillä on eri toimintamallit – ja hyväksytään toisemme tässä-KIN :)
Lilah
14.9.2016 at 21:56Haha, meillä kun mä hoidan kaiken miehen reissatessa niin ei tarvii arpoa. Ja hoidan mielelläni. Jos mies sattuu olemaan kotona niin jää mieluummin lasten kanssa.
Naapurista just oli mies samassa vanhempainillassa mun kanssa ja sen jälkeen vaimo on multa lypsänyt moneen otteeseen tietoa illan kulusta. Miehensä mukaan sellaisia asioita ei ollut edes sanalla mainittu.
Ja toisaalta lasten kasvaessa huomaan, että irti päästäminen helpottuu esikoisen jälkeen myös pienempien kohdalla: minun ei tarvitse (enkä edes halua) kuulla aikuisilta lapsen päivän joka asiaa. Lapset kertovat yleensä itsekin merkitykselliset jutut. Koulun vanhempainilloissa kyrsii myös opettajien holhoava puhetapa.
krista
15.9.2016 at 21:37Hei tälleen vähän aiheen vierestä; onko teillä ollut lastenhoitaja sellaisilla kerroilla, kun mies on ollut reissussa ja sä oot mennyt? Ehkä tää on tyhmä kysymys – varmaan on ollut :) Mutta siis itsellä kun tuli mieleen, että eiköhän niihin ikinä järjetestettäis lastenhoitoa (esim. yksi henkilökunnasta) niille, joiden vanhemmat ei muuten pääsisi? Esim. jos on yksinhuoltaja, puoliso töissä tms. En ole siis koskaan kuullut, että olisi järjestetty – mutta mielessä on käväissyt, että se vois olla hyvä. Muutenhan jollain voi olla tosi vaikeakin järjestää hommaa.
Tilia
15.9.2016 at 21:46Koulun vanhempainillassa on monesti ihmisillä pienempiä sisaruksia mukana, jos hoito ei muuten onnistu. Mutta jos sinne menee molemmat vanhemmat, leimautuu välittömästi eroperheeksi ja pulpetteja ja samalla myös tuoleja luokassa on vain yhtä vanhempaa varten.
krista
15.9.2016 at 21:53Eikä, haha, mitä – ai että yhdessä meneminen ois eroperheen merkki, tuota en ole kuullutkaan! :) Me kyllä tosiaan oltais haluttu mennä yhdessä, mutta ei sit onnistunut lastenhoidot.
–
Mulla on muuten joskus ollut jotenkin hauskoja tilanteista (mun omia päänsisäisiä varmaan) – kun oon sanonut, että ”Silva isä hakee Silvan”, oon huomannut, että oho kuulostaapa eroperheeltä. Sit kun oon sanonut, että ”mun mies hakee Silvan”, niin oho onpa kuulostanut siltä, että mulla on uusi mies :D Haha, vaikka ei noihin kuulija varmaan ole kiinnittänyt huomiota, itseä on vaan hymyilyttänyt hiljaa mielessäni :)
Lilah
15.9.2016 at 22:58Meillä on ikäerot muksuilla nyt niin, että koulun illoissa pienemmät on olleet mukana tyyliin vauvaikäisinä. Niitä iltoja kun on niinkin runsaasti kuin ykkösen syksyllä ja seuraava kakkosen keväällä! Ja sit taas kolmosen syksyllä. Päiväkodin vastaavissa lapset on aina olleet mukana ja leikkineet itsekseen viereisen ryhmän tiloissa. Tai sitten äitini on ollut lapsenvahtina jos on aikatauluihin sopinut. Vanhempainvarteissa on myös ollut pienempiä sisaruksia usein mukana. Usein en viitsi lapsenvahtia järjestää jos meno on tosi lyhyt tai toisaalta jos tulee lyhyellä varoitusajalla.
a
16.9.2016 at 17:23Päiväkodissa tämä meillä hoituu niin, että vanhempainillat ovat klo 16-17 ja lapset voivat olla tarvittaessa hoidossa pihalla sen ajan muiden ryhmien hoitajien vastuulla.
Vannikkila
15.9.2016 at 09:39Mä menen usein pojan kanssa neuvoloihin sun muihin, mies sitten voi tulla lisänä mukaan, jos haluaa (viimeksikin kävimme yhdessä). Hammaslääkärissä poika kyllä kävi isänsä kanssa kuljetusteknisistä syistä. Yksityisellä perhepäivähoitajalla ei vanhempainiltoja ole, niin siitä emme tiedä – vasun täytimme yhdissä. Vaikka hoidamme poikaa paljon yhdessä, olen minä se, joka paremmin aistii eri asioita, jolloin mies kokee, että minä osaan paremmin vastata esimerkiksi neuvolassa, jos kysytään unesta, kasvusta tai vaikka mistä. Mies puolestaan hoitaa sitten taloyhtiöiden kokoukset yms, koska mulla menis puolet ajasta yrittää ymmärtää kaikkien asioiden merkitykset ja miehelle ne on ns. arkipäivää.
–
Kotonahan mun vanhempien (ja erityisesti äidin) kanssa välillä naurettiin just vanhempainiltoja. Naapurissamme siis asui luokkakaverini, jonka äidille vanhempainillat olivat todella tärkeitä ja virallisia tilaisuuksia, kun meidän äiti taas oli eka luokan jälkeen jo sitä mieltä, että minä osaan kyllä tehokkaammin kertoa kaiken tarvittavan. Lisäksi oma äitini ei ole näitä leffoissakin paljon nähtyjä ”tehdään-luokan-kanssa-yhdessä-tällainen-myyntitempaus-leirikoulua-varten-ja-ja-ja …” -suunnittelijoita, jotka intoa puhkuen suunnittelee lastensa luokalle päänmenoja ja jaksaa tunnin keskustella jostain kevätmyyjäisistä tai ottaa osaa pitkään ja syvälliseen väittelyyn koulun vessapaperin laadusta (okei, ehkei se ollut just vessapaperi, mutta tiedättehän nämä vanhemmat, joille jokin pieni asia muuttuu elintärkeäksi, kun kerrankin pääsee luvan kanssa purnaamaan). Ja kyllä, meidän luokamme vanhempiin mahtui kuulemma myös näitä :D Siksi välillä isäni meni vanhempainiltaan, jotta äitini ei tarvinnut jaksaa kuunnella niitä. (Sanotaan nyt äitini ”tueksi”, että joo hän oli toinen luokkamme leirikoulutilinhoitaja ja on järkännyt meille esimerkiksi töistä juuri leirikoulua varten lippiksiä ynnä muuta, mutta tapamme osallistua vaan poikkesi monesta muusta tytär-äiti parista :D ).
–
Mutta siis. meistä menisi molemmat tai minä, ellei ajallisesti ole parempi, että mies menee. Ja pojan koulusta odotan sitä, että kuinka pitkälle ollaan 5 vuodessa päästy tällaisessa sosiaalisen median yms. hyödyntämisessä, ettei tarvitse istua kolmea tuntia vanhempainillassa illastua yli-innoikkaiden superäitien keskellä. :)
–
(Milloinkohan se Bad mum tulee ulos dvd:nä? Pakko saada nähdä se, ku leffateatteriin en ehtinyt. :D Tuli vaan mieleen :P )
krista
15.9.2016 at 21:46Uhh mua alkoi just ahdistaa, että alkaakohan se sellainen leirikoululeivonnaisenmyynti sit meidänkin kohdalla joskus. Täytyy varmasti ottaa heti alkuun sellainen linja, että meiltä ei sit ole mitään tuulihattuja tulossa (tai no ehkä sellaisia valmispakkauksia korkeintaan) ja että osallistutaan mieluummin muulla tavalla :D Sit muutaman vuoden jälkeen ei kukaan ehkä odotakaan mitään :D Haha, siksi muuten ehkä Joelin on parempi jatkossakin olla paikalla – se osaa kieltäytyä, mä en :D
–
Mutta joo nuo ”kuka hoitaa mitkä jutut kotona” -asiat on tietysti tosiaan paljon myös persoonakysymyksiä, vaikka perinteisesti kai joskus ajateltiin roolijaon menevän sukupuolen mukaan. Mutta nykyään varmasti monessa perheessä taipumukst ratkaisevat; tuosta taloyhtiökokouksesta tuli siis mieleen. Meillä minä hoidan sellaiset; Joel ei haluaisi ikikuunapäivänä. Ja tyyliin ajan autoa, Joel ei.
Vannikkila
16.9.2016 at 10:44Jep! Meillä esimerkiksi leipominen, jota perinteisesti pidetään naisten juttuna, menee varmaan 10/90 jaolla, siten että mulla on tuo 10 pinnaa :D
–
Meitä katottiin joskus hieman pahalla silmällä, kun ei esimerkiksi haluttu myydä jotain keksejä yms vaan äitini totesi, että mieluummin antaa sen rahana ja nauttii siitä myyntiin kuluneesta ajasta minun kanssani. Tuli kitinää, että kuinka ei kaikilla ole sellaiseen varaa – noh, ylläripylläri, ei ne keksitkään ole ilmaisia, vaan vain se kate jää luokalle (ja oman katteensa ottavat jo ne, jotka ne myyntiin antavat), eikä moni tajunnut sitä. Ja vanhempanihan jopa palauttivat minun ollessa pieni tuttipaketit kauppaan, kun en syönytkään tuttia. Niin tarkkaan markat laskettiin. Tämä on vain niin asennekysymys. Olin itsekin mieluummin vaikka päivän haravoimassa jossain, kuin kiertelemässä myymässä jotain. Silloin se palkka tuli omasta työstä, eikä tuputuksesta. :)
–
(Katopas, ku meinas käydä tunteisiin tämäkin aihe :D )
paula
15.9.2016 at 14:09Mun mies suostuis yksin vanhempainiltaan varmaan vaan jos mä makaisin kotona 40 asteen kuumeessa ja kokovartalokipsissä :D lääkärit ja neuvolat on sille ok mut usein mä haluun mennä, jos vaan pääsen.
krista
15.9.2016 at 21:47Haha kuumeessa JA kokovartalokipsissä, jompi kumpi noista siis ei riittäis vaan pitäis olla molemmat :D
Suvi
15.9.2016 at 20:45Siis lähinnä tämmöin offtopic: onks jollain oikeesti jotain asiaakin vanhempainillassa? Oon käsittänyt, että ne on niitä tilaisuuksia, joissa istutaan liian pienillä ja siksi epämukavilla tuoleilla, juodaan AIVAN liian pienistä kupeista kahvia ja vaivaannutaan, kun joku vanhempi haluaa siinä yhteisesti kaikkien kuullen puida oman lapsensa päiväuniongelmaa. Oikeasti on ihan kiva kuulla, mitä päiväkodissa tehdään ja millaisia kasvatuksellisia ajatuksia erityisesti lastentarhaopettajalla on, mutta ikinä en ole kyllä mitään asiaa, josta haluaisin jutella päiväkodin vanhempainillassa. :D
Meilläkin mies kerran ”joutui” menemään päiväkodin vanhempainiltaan: ei suostunut uudestaan menemään. Siellä oli kuulemma muut äidit ja isät olleet suunnilleen vetämässä henkilökuntaa hirteen. :D Raukka, ei suostu enää lähtemään sen jälkeen näihin. Kyse oli siis yksi kerta, kun lapsi joutui ikävästi muuton takia olemaan hetken kuljetusteknisesti hankalassa päiväkodissa ennen kuin saatiin hänelle parempi paikka lähempää uutta kotia.
krista
15.9.2016 at 20:59Hups oli mennyt roskapostiin, en tiedä miksi… Vapautin sieltä! :)
krista
15.9.2016 at 21:00Aaaa nyt tiedän, varmaan tuo ”hirteen”-sana :D :D :D
krista
15.9.2016 at 21:50Mä oon kuvitellut, että siellä ois ihan asiaakin – toisaalta en ole käynyt tosiaan (meillä ollut vasta kaksi ja Joel kävi niissä), joten enpä oikeastaan edes tiedä :D Mutta joo kaikenlaisia yleiskuulumisia on kyllä kiva kuulla; kuulee niitä tietysti muutenkin (ja niissä ”kehityskeskusteluissa”), mutta kuitenkin :)
–
Voi apua, aika painajaismaiselta vanhempainillalta kuulostaa. Onneksi ei ole teidän vakkaripaikka!
Lilah
15.9.2016 at 23:11Eipä ne koulunkaan vanhempainillat juuri ole mielialaa nostaneet: opettaja(t) tuntuvat puhuvan vanhemmille yhtä holhoavasti kuin niille eka-tokaluokkalaisille (Wilmaviesteissä sama sävy), rehtori käyttää puheenvuoronsa päivärytmin tärkeydestä ja liiasta ruutuajasta puhumiseen, muutamat vanhemmat puivat julkisesti erityislapsensa ongelmia ja lääkärintodistuksia/-lausuntoja siitä ja tästä. Opettajat pyytävät palautetta, mutta kaikki muutosehdotukset tyrmätään melko mitäänsanomattomin perustein. Ja luonnollisesti opettajat ovat suunnitelleet vanhemmille jotain ryhmätehtävää, jonka sisällöllinen anti on varsin laiha lukuunottamatta luontevaa tilaisuutta keskustella lapsen luokkakavereiden vanhempien kanssa nokikkain.
Lilah
15.9.2016 at 23:16Jos päiväkodissa kasvatuskumppanuus vielä tarkoitti lapsen yksilöllisyyden huomioimista ja yhteisiä tavoitteita niin kotona kuin hoidossa, niin koulun kohdalla se tarkoittaa sitä, että koulu sanelee mitä vanhemmilta odotetaan (mm. läksyistä huolehtiminen tarkastamista myöten!).
Sanni
17.9.2016 at 15:56Meillä käydään puoliksi ja vuorotellen vanhempainilloissa. Ihan jo periaatteen vuoksi, kun kerran molemmat yhtäläisesti vanhempia ollaan. Samoin neuvola-, lääkäri- ja hammaslääkärikäyntejä hoidetaan kumpikin yhtä paljon.
Niin, ja niin ikään kotona molemmat tekee kaikkea. En haluaisi elää toisin. Kolme lasta on, isot jo koululaisia, ja vastuita riittää molemmille vanhemmille enemmän kuin ikinä ehditään alta pois rehkiä. Liikkuvia osia ja säätöä on tässä vaiheessa niin paljon, että kaaos valtaisi, kotityöt kinostuisivat, puhtaat vaatteet loppuisivat ja nälkä yllättäisi joka päivä, jos jonkun homman tekeminen olisi vain toisen aikuisen varassa.
En muista, koska meillä olisi erityisesti neuvoteltu, saati väännetty tai riidelty, jonkin asian tai vastuun hoitamisesta. Se on puolen minuutin pikapalaveri, ”kumpi menee”, ”haluutko hoitaa tän vai tän”, ja sillä selvä. Eikä myöskään jälkipuinteihin siitä, miten homma tuli hoidettua (vanhempainilta, siivous, lapsen vaateostokset) ole tarvinnut turvautua. Hommat pyörii ja karavaani kulkee, se riittää. :-)