Minulta on pyydetty useamman kerran vertaistukimielessä tarinaa Seelan nukkumisesta. Olen vastannut suoraan, että en välttämättä uskalla kirjoittaa aiheesta. Jos itse on herkillä jonkun asian kanssa, tavallista pienemmätkin, ajattelemattomat ”no etkö sä nyt tajuu” -tölväisyt saattavat tuntua pahoilta – heh ja pahimmassa tapauksessa viedä niitä kuuluisia viimeisiäkin rippeitä äidin katkonaisista yöunista, jos jäävät pyörimään mieleen väärään aikaan vuorokaudesta.
Mutta nyt Espanjan aurinko on piilossa, vettä sataa, mittari näyttää kahtatoista ja Silva on flunssassa. Heh ja juuri nyt tähän nukkumisaiheeseen ajattelin sitten tarttua. Jea.
Näin jälkikäteen ajateltuna Seelan nukkumisongelmat alkoivat oikeastaan samalla hetkellä, jolloin vauva noin 4 kuukauden iässä kääntyi ensimmäistä kertaa ympäri. Siihen asti yörytmi oli ”normaalin vauvaisaa”, muutamalla yöimetyksellä. Mutta ensimmäisestä liikkumiseen liittyvästä kyvystä alkoivat siis yöhulinat, jotka ovat jatkuneet tähän päivään asti. Puoli vuotta siis. Huokaus.
Erilaisia vaiheita tässäkin katastrofissa on toki ollut. Arviolta viisitoista ziljoonaa vaihetta. Välillä parikin yötä on saattanut mennä ihan kohtuullisella neljällä heräämisellä – välillä taas kello on ollut seitsemän aamulla enkä minä ole ehtinyt vielä nukahtaa edes ensimmäistä kertaa. Välillä oli kausi, jolloin onnistuin pääsemään sohvamajoitukseen muutamaksi viikoksi ja vauva tyytyi Joelin kainaloon. Välillä (hyvin hyvin harvoin) on myös onnistunut vaivihkainen ujutus sivuvaunun puolelle. Useimmiten ei. Välillä vauva on nukkunut vain minun päälläni poikittain. Välillä minun naamani päällä poikittain.
Yleisimmin vauva nukkuu 45 minuutin unisyklinsä ja herää jokaisen sellaisen välissä joko kirkumaan (pienempänä) tai kaivautumaan hyvin päättäväisenä kohti imetysrintsikoitani (nykyisin). Välillä unisyklejä tulee putkeen huikeat kaksi (puolitoista tuntia unta, wohoo!), mutta välillä tyyppi havahtuu jo viidessä minuutissa rintaa kohti möyrimään ihan niin kuin ei olisi maitoa koskaan nähnytkään.
Kyse ei ole siitä, ettemmekö olisi erilaisia neuvoja saaneet. Voi, kuinka paljon. Jossain vaiheessa, kun unen kanssa oltiin jo taisteltu kuukausi-kuukausikaupalla, huomasin, että hyväätarkoittavan neuvoryöpyn taas alkaessa olen ottanut tekniikaksi hymyillä kohteliaasti ja kuunnella – kuunnella oikeastaan ainoastaan siksi, että ei pahoittaisi neuvojan mieltä. Turha sanoa, että ”joo kokeiltu on ja ei toimi” tai alkaa selittää, miksi ei toimi. Siitä hyväätarkoittava neuvoja vaan nappaisi mielestään seuraavan neuvon, jota alkaa ehdottaa. Ja se on loputon tie.
Koska neuvoja on. Kirjoja on kirjoitettu. On vinkkejä, neuvoja, tekniikoita.
Jotka (ihanaa kyllä) toimivat toisille. Ja toisille ei.
Lisättäköön vielä, että kyse ei myöskään ole siitä, etteikö niitä neuvoja oltaisi systemaattisesti kokeiltu ja yritetty. Ollaan. Todellakin. Mä voisin kirjoittaa kirjan niistä kaikista neuvoista, jotka eivät tämän nimenomaisen lapsen kohdalla toimi.
Lapset (niin kuin aikuisetkin) ovat yksiloitä.
Silvan kanssa rimpuilin pitkään sen yleisen ”puolivuotias pärjää ilman yösyömistä – kyse ei ole nälästä” -väitteen kanssa. Ennen kuin tajusin, että kyse on nälästä. Ihan sama, mitä nykyteoria sanoo; tällä lapsella on yöllä nälkä. Vaihdoin reilun vuoden iässä yöimetyksen (siinä vaiheessa maitoa kun tuli enää vain kerralla pieniä määriä) korvikepulloon, ja kappas: yhtä äkkiä tirppa heräsikin vain kerran yössä, hotkaisi pullollisen maitoa ja jatkoi unia tyytyväisenä aamuun asti. Kun päiväsyömiset sujuivat myöhemmin paremmin, tunsin näppituntumalla, että nyt ei ole kyse enää yönälästä. Silloin vaihdettiin yömaito veteen. Ja muutamassa viikossa heräilyt loppuivat kokonaan. Siitä lähtien meillä on asustellut hyväuninen napero.
Ihan samanlaisella vanhemman näppituntumalla olen Seelan kanssa koko ajan tiennyt, että Seelalla kyse ei ole nälästä.
Seela on vauvasta asti ollut sellainen vauva, jota nykyään kutsutaan suuritarpeiseksi. Tämäkin olisi tietysti oma iso aihe sinänsä – mutta jos poimii tästä nyt vain sen tämän yönukkumisnukkumattomuusaiheen kannalta olennaisen asian, se on hyvin voimakas läheisyyden tarve. Neuvolassa tätä kuvattiin hyvin; en ehkä osaa edes niin hyvin sitä toistaa. Mutta että vauva kokee niin voimakasta ahdistusta äidistä erossa olemisesta, että nukkuminenkin on vauvalle sellaista: erossa olemista. Niinpä se havahtuu hätääntyneenä aina unisyklien välissä tarkistamaan, että onhan se äiti edelleen siinä.
Unineuvojalta saatu tieto vauvan unisykleistä on myös (he he tavallaan) auttanut (lue: ei auttanut yhtään, mutta tietääpähän ainakin, että mistä on kyse). Eli että tämänikäisen unisykli on sen 35-50 minuuttia, ja syklien välissä uni on hyvin-hyvin kevyttä, vauva käy lähes hereillä. Siinä kohdalla jos vauvan saisi siirtymään syklistä toiseen itsenäisesti, voitettaisiin jo paljon. Välttämättä vauvaan ei kannata edes koskea (ettei se havahdu) vaan antaa rauhassa möyriä itsekseen. Tai sitten voi yrittää rauhallisesti pitää kättä vauvan päällä rauhoittaakseen, välttämättä ei kannata edes silittää.
Tällä tekniikalla ollaan välillä saatu vähän parempia kausia.
Välilä ei.
Lohduttavaa on ollut myös se tieto, että vauva itse ei kärsi siitä, että hän herää syklien välillä. Eli että vauva saa tarvitsemansa unen myös näistä pätkistä.
Vanhemmat sen sijaan kärsivät kyllä.
Synkimpinä hetkinä viime vuoden puolella, joskus viiden aikoihin aamuyöllä, olimme jo ihan valmiita lyömään helläotteisuushanskat tiskiin. ”Voi v*uu ihan sama, vaikka kirkuisi kuukauden, nyt tää vauva lähtee toiseen huoneeseen kirkumaan ihan itsekseen.”
Mutta oikeastaan heti sanottua tuon ääneen tajusi, että ei.
Jollekin muulle vauvalle homma voisi tuolla tavalla toimiakin, mutta ei juuri tälle vauvalle. Ajatuskulkuni menee jotenkin näin: Tällä vauvalla on poikkeuksellisen suuri läheisyyden tarve. Ja me olisimme siksi, että vauvalla on niin voimakas läheisystarve, siirtämässä vauvan läheltä pois...?
Jossain syvällä tunnen, että se ei ole tässä tapauksessa oikein.
Me olemme tämän ihanan-ihanan suuritarpeisen pienen ihmisen perhe. Hän on vielä vauva, alle vuoden. Meidän tehtävämme hänen perheenään on varmistaa hänelle mahdollisimman hyvä alku ja vakaa perusturvallisuus, jonka varaan hän voi tulevaisuudessa muut tunteensa rakentaa.
Jos me emme hyväksyisi häntä juuri sellaisena kuin hän on, niin… Karsea ajatus. Totta kai me hyväksymme ja rakastamme häntä täysillä juuri sellaisena hurmaavanrakastettavana suuritarpeisena vauvanvempulana kuin hän on.
Niin silmiäavaava kuin tuo yllä kirjoitettu havainto meille onkin ollut, se ei kuitenkaan poista sitä, että aaaaaargh meidän vanhempienkin pitää saada nukkua. Jollain tavalla se on täytynyt ratkaista, ja jonkinlainen tapa onkin löytynyt. Tämä ei muuten ole yksi pienimmistä syistä siihen, että nykyisessä elämäntilanteessa meitä vanhempia on kotosalla kaksi.
Nykyisellään siis minä hoidan perhepedissämme Seelan yöt, Silva puolestaan nukkuu isin kainalossa – samassa sängyssä siis kylläkin. Yön ajan nukun-miten-nukun pätkissä; välillä saan pätkäunia, välillä aika pitkälti valvon. Seelan herättyä seitsemän-kahdeksan aikoihin Joel nousee Seelan kanssa, ja minä ja Silva jatkamme uniamme. Silva herää kahdeksan-yhdeksän aikoihin ja liittyy isin ja pikkusiskon seuraan.
Siitä alkaa minun vuorokauden paras unisyklini: kaivaudun mahdollisimman mukavasti (ja leveästi!) peittojen alle ja nukun korvatulpilla niin pitkään kuin nukuttaa. Tavallisesti noin yhteentoista.
Tällä mennään toistaiseksi. Tällä pärjätään.
Uskon lujasti, että tähän unikatastrofiin on yksi asia, joka auttaa: aika.
Kymmenen vuoden päästä ehkä jopa kaiholla muistelemme tätä aikaa. No okei jos ei kaiholla niin ainakin silleen hyväntahtoisesti naureskellen.
Sitä, kun naamallani poikittain nukkui yksi tietty vauva,
Ihan hurjasti vertaistsemppiä kaikkiin niihin muihinkin perheisiin, joissa ei nukuta! <3
7
Suvitus
17.2.2015 at 15:42Voi teitä! Ehkä Espanjan ilmasto nukuttaisi Seelan paremmin :D (aina on hyvä toivoa..) Ainakin aurinko auttanee jaksamiseen vähemmilläkin unilla. Neuvoja ei tule, mutta yksi kysymys liittyen tuohon läheisyydentarpeeseen: onko se vain äiti, joka kelpaa vai kelpaako isänkin läheisyys? Nukkumisasiat jännittää toukokuussa perheeseemme liittyvän muksun suhteen eniten, kun ollaan molemmat vanhemmat itse suuritarpeisia unen suhteen, ja ainakin toivon, että vuorovedolla meno onnistuisi.. Mutta entäs jos se onkin vain äiti, joka kelpaa?!
Kristaliina
17.2.2015 at 15:54Tällä hetkellä päikkärireppunukuttajana kelpaa kumpi vaan, mutta yöllä kelpaa vain äiti… Mutta välillä oli tosiaan sellainen kausi, jolloin mä onnistuin pääsemään sohvalle ja isi saatiin kelpaamaan yölläkin – silloinkin 1,5 tunnin välein tuli kuitenkin hepuli eli sellaisin välein Joel toi mulle vauvan alakertaan imetykseen… …ja sitten sekin vaihe meni ohi :)
Mutta lohdutuksen sana: ei tämä varmasti kaikilla näin vaikeaa ole :) Toivottavasti teille osuu hyväuninen tyyppi, niitäkin kun (kuulemma) on :)
Meillähän muuten iso helpotus on ollut se, että yleisesti päiväsaikaan myös isin hoiva kelpaa. Ja pullokin kelpasi silloin ennen soseaikaa. Jotkut suuritarpeiset (ja muutkin) vauvat kun ovat ilmeisesti vain äiti-äiti-äiti.
JA (heh nyt mä näköjään alan maanisesti listaamaan näitä positiivisia puolia :D ) myös aika on jo nyt helpottanut paljon sen suhteen, kun tuo tyyppi alkoi kömpiä ja konttailla pitkin lattiaa ja pääsi mukaan Silvan leikkeihin. Nykyisin oikeastaan tuo yönukkuminen on ainoa, joka ei suju – päivisin koko porukka on hyvinkin hyväntuulista (kun on kaksi aikuista paikalla), ja näillä meidän nykyisillä unijärjestelyillä me aikuisetkin pärjäillään tämä kausi.
Eli kaikki periaatteessa hyvin kuitenkin :)
KAhvihammas (Ei varmistettu)
21.2.2015 at 21:50Oletteko miettineet mikä vaikutus Seelan uni vaikeuksiin on täysimetys ja litroitain juotava kofeiini? Onko siitä edes mitään tutkimusta/tietoa? Itsellä on tällä hetkellä 3kk ikäinen vauva ja joka alkuun valvoi joka yön 11-03 joten jätin kahvin pois ja yö unet paranivat huomattavasti ja unet kestivätkin 22-08 2-4 syönnillä
Vierailija (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 15:52Itsellä ihan samanlainen historia kakkosen kanssa. Meidän näkökanta oli, että se heräily on opittu tapa. Sen sijaan, että vauva osaisi siirtyä itsenäisesti unisyklistä toiseen, hän onkin tottunut tissittelemään itsensä unisyklistä toiseen. Äitin tissi on ollut perhepedissä hänen ulottuvillaan jatkuvasti. Esikko nukkui päivästä nolla omassa huoneessa, omassa sängyssä, oman unipupun kanssa (,joka toimi siis syklien välillä siirtymäobjektina) nukkui hienosti ja nukkuu edelleen. Kakkosta ei voitu/uskallettu näin nukutella lievän refluksin takia. 10 kuukauden iässä en enää jaksanut. Oli keksittävä jotain, koska nälästä ei tosiaan ollut kyse – sen näki jo aamulla, kun kaverille ei aamupala maistunut ikinä, oli täynnä jostain syystä… ;) Siirrettiin siis vauva omaan sänkyyn meidän sängyn viereen, unipupu turvaksi. Kun hän heräsi, isi heräsi ja kanteli vauvan uneen. Joskus sai kantaa kaksikin tuntia. Ja herätä kolmen vartin päästä uudelleen tekemään saman. Minä en mennyt lähellekään, koska vauva ei rauhoittunut ilman tissiä, jos haistoi/huomasi minut. Olisiko siinä mennyt kaksi tai kolme viikkoa opetellessa, kun sitten vauva alkoi nukkua yönsä heräämättä, 11 tuntia yössä. Vaikka se siirtymäaika vanhasta uuteen malliin oli raskas ja kyllä heikkoina hetkinä teki mieli vetää tissi esiin, niin se kannatti. Kertaakaan ei livetty, päättäväisesti samaa mallia jatkettiin ja päätettiin jatkaa niin kauan kuin kaveri alkaisi nukkua. En kokenut, että olisimme häntä hylänneet, koska isi rauhoitti hädän hetkellä eikä jätetty siis yksin huutamaan. Omaan sänkyyn siirto oli pakollinen, koska maidontuoksu oli vauvalle niin vastustamaton. Pupu on nyt maailman rakkain, vauva tyytyväinen, esikko nukkuu ja me miehen kanssa saadaan nukkua. Toivottelen teidän perheelle tsemppiä unien kanssa ja jaksamista! Et varmaan halunnut neuvoja, mutta pakko oli jakaa, kun niin tutulta kuulosti….
Kristaliina
17.2.2015 at 16:03Hehe enkä lukenutkaan tätä neuvona vaan teidän omina kokemuksina – ja toisten kokemuksista on kiinnostava (ja lohduttavakin) lukea!
Me ollaan yritetty minimoida just tuota kantelunukuttamista, joska ollaan pelätty, että siitä tulee sitten se tapa, ja sit me ollaan k*sessa. Eli kiva kuulla, että se voisi toimiakin noin!
Meillä luultavasti omaan sänkyyn siirto olisi liian tuskaista ja traumaattista kaikille (juuri tuon voimakkaan läheisyystarpeen takia, josta kirjotinkin). Mutta luultavasti kokeillaan ”tissin korvaamista tassulla” taas kotiin palattuamme. Ja tuota maitopullohommaa. Kyllä mä olen kuitenkin ihan optimistinen, että koko ajan, kun ikää vauvalle tulee lisää, niin onnistumisen mahdollisuudet siinä samassa kasvaa :)
Vierailija (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 17:07Samassa tilanteessa joskus puoli vuotta olleena on pakko kysyä, toiston uhallakin, että miten se omaan sänkyyn, joka on teidän sängyn vieressä, ja itkun tullessa pääsisi isän iholle ja lähelle, kuten ylläkin oli tehty, olisi traumaattista? Ja miten kaikille?
Tsemppiä, oikeasti, mutta järki myös mukaan, se ei tarkoita että sydän se sydän ja se tunne pitäisi unohtaa.
Kristaliina
17.2.2015 at 17:18Koska vauva voi tällöin hysteriakirkua vaikka vuorokauden putkeen. Ja siihen sitten seuraavan vuorokauden putkeen.
Jokaista yksityiskohtaa ”miksi mitäkin ja mistä syystä ja mitä ja mitä, vaikka niin ja näin” on ehkä vähän rasittava kirjoittaa. Lukijan vastuulle jää sitten uskoa tai olla uskomatta, että tilanne on (syystä tai toisesta) niin kuin kertoja kertoo :)
Nuumi (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 17:43Minusta olette hoitaneet tilanteen erittäin hyvin huomioidessanne vauvanne persoonallisuuden ja asettaessanne hänen tarpeet etusijalle. Oli ilo lukea kokemuksistanne vaikken tietenkään iloinnut tukalasta tilanteestanne. Tuli vain todella hyvä mieli vauvanne puolesta. <3
Pomp (Ei varmistettu)
18.2.2015 at 03:00Meillä on myös hyvin läheisyydenkaipuinen tyttönen, jolle isi ei kelvannut pienempänä lainkaan. Jos tuollaista lasta ei ole itsellä niin voi olla vaikea tilannetta kuvitella, jossa lapsi kirkuu (ei itke vaan kirkuu) hysteerisenä tasan niin kauan, että pääsee äidin syliin, jolloin on naps täysin tyytyväinen. Ei meillä tullut tuossa tilanteessa mieleen väkisin lasta ”totuttaa” isin hoivaan, vaan mentiin kyllä täysin vauvan tarpeen mukaan. Joten kyllä, meidän näkemyksen mukaan olisi ollut vauvalle traumaattista evätä äidin syli kun kerran sitä niin tarvitsi. Tämä siis komppauksena toisen suuritarpeisen vauvan äidiltä.
Isi alkoi kelvata 8-9 kk kohdalla ja nyt tytteli 1v5kk on isin kanssa kotihoidossa ja hyvin menee ❤, eli isin aikakin on meillä tullut näin vauvavuoden jälkeen!
Päähenkilö
18.2.2015 at 09:52Meillä on kanssa ollut yksi lapsi, joka oli totaalisen kiinni äidissä ainakin ekan vuoden. Yritettiin kyllä säännöllisesti tarjota myös isän hoivaa, mutta kun ei niin ei. Tilanteeseen toki vaikutti sekin, että isä oli noin aikoina reissutöissä ja paljon poissa kotoa. Ymmärtäähän sen, että silloin äidistä tulee ensisijainen. Mutta jotkut lapset ovat muutenkin sitä sorttia. Helposti se on kova paikka äidille, koska voi olla aika raskasta olla korvaamaton – mutta myös isälle, koska on raskasta, ettei kelpaa. Onneksi tuo äidin ensisijaisuus useimmiten menee vauva- ja taaperoajan jälkeen ohi, jos isä vaan on saatavilla ja valmiina ottamaan lapsen vastaan.
Vierailija (Ei varmistettu)
18.2.2015 at 10:19Olette siis kokeilleet laittaa vauvan kokonaan omaan sänkyyn yöllä nukkumaan?
Vierailija (Ei varmistettu)
18.2.2015 at 11:34Öö, miten se vauva laitetaan omaan sänkyyn nukkumaan huudattamatta, jos se tahtoo väsyneenä olla vain äidissä kiinni? :o
Vierailija (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 17:37Mekin yritettiin minimoida se kantaminen, mutta siihen alkuun se oli ainoa tapa, millä lopettaa se hysteriakirkuminen (juuri tuon suuren läheisyydentarpeen vuoksi). Mutta heti, kun vain tilanne salli ja vauva oli tottunut uuteen tapaan hieman, isukki yritti laskea vauvan omaan sänkyyn ja tassutella siellä… Ja sitten hiljalleen vähentää sitä tassuttelua, ettei jää siihen koukkuun, kunnes sitten vain se pupu kelpasi… Mutta siis sydämestäni toivon teille onnistumista unitteluun pian, kun tiedän, miten kovin raskasta se on!
Kristaliina
17.2.2015 at 18:04Tosi kiva kuulla! Mulla on vaan tosiaan ollut akuutti pelko siitä, että yksi huono juttu korvautuu vielä huonommalta :) Mutta hyvä tietää, että se ei välttämättä mene niin!
Emmi Nuorgam
17.2.2015 at 20:08Meillä meni melkein just näin kun vierailijakin kirjoitti, sillä erotuksella toki että Eino oli tottunut pulloon, ei tissiin. Hildaa ei koskaan nukutettu syliin eikä sillä ole mitään uniongelmiakaan ollut, mutta väsymykseltäni aloin joskus viime kesänä nukuttaa Einon syliin. Se oli sitten pitkään ainoa tapa, jolla se nukahti, mutta syksyn mittaan oppi kyllä nukahtamaan yksin sänkyyn. Nyt kun Eino taas vaihteeksi on kipee, niin se nukkuu jälleen tunnin pätkissä, mutta normaaleina öinä saattaa nukkua läpi yönkin! Toivoa on. On oltava.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 15:59Voi tsemppiä sinne! Meidän Silvan ikäinen esikoinen oli ihan samalainen heräilijä, herkkä pikku poika. Me teimme kuten te ja se oli oikea tie. Joskus 1v 3kk minulle tuli tunne että nyt lapsi on tarpeeksi iso ja heräily on enää jäänne vauva-ajasta ja tapa joka haittaa myös taaperon omia unia ja silloin pidimme lempeän unikoulun joka katkaisi heräilyt ensimmäiseen unikoulu-yöhön. Senkin jälkeen on tietysti välillä heräilty mutta pää-asiassa nukuttu hyvin. (Sori! En siis tarkoita että teidän pitäisi mitään unikouluja pitää mutta me silloin toimimme näin kun olimme molemmat menossa työelämään takaisin. Muuten varmasti olisimme antaneet ajan hoitaa asian ilman mitään kouluja)
Kristaliina
17.2.2015 at 16:09Kiitos tsempeistä! Mä toivon, että meille kävisi juuri noin. En pidä tassuttelu-unikoulua mitenkään poissuljettuna tässä tapauksessa (vaikka se silloin Silvan tapauksessa toimimaton ratkaisu olikin; mutta tilanteet ja lapset kun tosiaan ovat niin erilaisia) ja nimenomaan sitten, kun tuntuu että aika on sopiva.
Ja sellaista ”tassunpitoahan” meillä on aika paljon harrastettukin – ja pakko myöntää, että myös ”itkun kautta” jouduttu nukuttamista tekemään paljon.
Mutta tosiaan edelleen uskon, että kyllä tämä asia korjaantuu sitten, kun aika on sopiva. Siihen asti yritetään pärjäillä :)
Tosi kiva kuulla, että teillä ratkaisu löytyi! Meillä kans Silvan osalta just tuossa iässä yöt alkoivat sujua.
Miialilja (Ei varmistettu)
18.2.2015 at 00:06Minulla on kolme lasta. Kaksi huonommin nukkuvaa poikaa ja yksi hyvin nukkuva tyttö.
Poikien kanssa on tissitelty, tassuteltu, käytetty tuttia, nukuttu omassa sängyssä jne… Helpoimmalla päästiin, kun nukutaan perhepedissä. Kaikki ovat lähekkäin ja siitä on helppo lohduttaa. Itselleni raskainta on ollut tunnin välein roikkua käsi pinnasängyn pinnojen välissä. Nukuin välillä lattialla, kun en enää pysynyt hereillä.
Tyttö vain vähensi yösyömistään ja yhtäkkiä nukkui kaikki yöt. Olenkin vain ajatellut, että lapset ovat erilaisia.
Aloin kirjoittaa tätä, sillä halusin sanoa, että meillä auttoi aika. Lapset vaan alkoivat nukkua paremmin. Esikoinen on kohta neljä, kuopus kaksi ja meillä nukutaan ihan hyvin öisin. Perhepedissä tosin. Siitä en ole vielä valmis luopumaan, sillä pelkään, että se aiheuttaisi yöheräilyä.
Ei meidän nukkumisjärjestely kyllä minua haittaakaan. On vaan ihanaa, kun kaikki nukutaan lähekkäin;)
... (Ei varmistettu)
18.2.2015 at 21:40Täytyy sanoa tuosta itkun kautta nukahtamisesta, että meillä ainakin oli vaihe, jolloin vauva nukahti AINA itkun kautta. Oli sitten sylissä, repussa, vaunuissa, sängyssä, missä vaan. Hysterian ja huudon määrä vain vaihteli. :P Jostain syystä ei osannut nukahtaa ja itku tuli aina. Luulen, etä joidenkin vauvojen kanssa sitä on ihan mahdotonta välttää vaikka tekisi mitä. Tissille tuo meidän pikku kummajainen ei koskaan nukahtanut vaikka kuulemma vauvat sitä harrastavat. :D Lämmin suositus täältä tassu-unikoululle ja yösyömisen kokonaan lopettamiselle (tietenkin vasta sitten, kun arvioit että kyse ei enää ole oikeasti nälästä). Meillä se aika oli noin 10-11 kk ikäisenä. Tassuttelussahan vauvaa ei ikinä jätetä yksin huutamaan ja siksi koen, että se on hellä tapa eikä vahingoita perusturvallisuutta, vaan opettaa vain uuden toimintatavan. Tsemppiä! Ja tosiaan, se taikasana on aika!
... (Ei varmistettu)
18.2.2015 at 22:21Ja tarkennuksena vielä, meillä tassuttelu ei ollut se ”ja sitten nukuttiin koko yö” taikatemppu, eikä varsinainen ongelma ollut yösyötöt. Jotenkin mystisesti se silti helpotti ihan pahinta sekoilua. Ja kun vauva heräsi, riitti käsi sekä päälle, ei tarvinnut mitään sataa ihme vippaskonstia. Nyt poika on kohta kaksi ja heräilee edelleen keskimäärin pari-kolme kertaa yössä. Kokonaan nukuttaja öitäkin on jo muutama! Sen helvetillisen valvomisen jälkeen tuntuu ihan upealta tämäkin. :) Tarkoitus ei siis ollut väittää että tassuttelu ratkaisee aina kaikki tilanteet vaan kertoa kokemus, että meillä se lopulta helpotti, vaikka aika onkin ollut ainut asia joka lopullisesti auttoi. Luulen, että helpottavin asia oli se, kun liikkuminen ja kävely alkoi sujua. Se rauhoitti öitä.
Kristaliina
18.2.2015 at 23:35Joo sama täällä – etenkin syksyllä oli just se, että oikeastaan kaikki tapahtui itkun kautta. Nukkumiset, mutta kaikki muukin. Näin jälkikäteen kun ajattelee, niin siitä on kyllä tultu jo megaharppaus eteenpäin. Esimerkiksi just päikkärit Manducassa sujuvat nykyään aika lailla optimaalisesti, maksimissaan pienellä kitinällä ja vakkariaikataulun mukaan.
”Tassunpito” on muuten meillä kans ihan vakkaria. Meinasin siitä johonkin kohtaan kirjoittaakin, mutta en vielä tainnut kirjoittaa: eli tavallaan meillä on ollut ”unikoulua” varmaan koko elämä viimeiset puoli vuotta :) Eli aina ekaksi sellaiset keinot on käytössä. Joskus ne toimivatkin. Joskus :) (lue: ei kovin usein)
... (Ei varmistettu)
19.2.2015 at 20:56Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä tarkoitat sillä, että joskus se ei toimi? Tai siis mitä silloin tapahtuu, miten toimitte? Mä luulen, että tassuttelu ei toimi ellei yösyöntiä lopeteta kokonaan. Se on ainakin meidän kokemus. Eli jos joskus saa tissiä/kanniskelua/mitä ikinä, niin temperamenttinen lapsi huutaa niin kauan että se tissi tulee. Kuitenkin kun maitobaari meni kiinni, niin parissa yössä pahin oli ohi. Vauva huusi pisimmillään noin 40 min (mutta silloinkin siis isän sylissä!). Se oli Ka.Ma.Laa! Mutta täysin sen arvoista, enkä usko että mitään traumoja jäi, päinvastoin. Paremmat unet, parempi mieli myös vauvalla. Eli siis tämän kommentin pointti oli arvuutella, miksi se tassu ei aina toimi. Siinä pitää olla tosi määrätietoinen ja toimia aina samalla tavalla.
Kristaliina
19.2.2015 at 23:10Hehe no nämä on vähän näitä skaalaeroja, 40 minuuttia kuulostaisi meillä paratiisilta :) Mutta joo mäkään en usko, että sellaisesta tulee traumoja.
Mä en itse asiassa halua enkä aio julkisesti kuvailla kovin tarkasti, miten tämä vauva reagoisi. Mutta kyse ei siis tosiaan ole mistään sellaisesta, mitä minkäänlaisella määrätietoisuudella siliteltäisiin ohi :)
Mutta joo mäkin uskon, että imetyksen lopettaminen sitten joskus on käännekohta (hyvä sellainen) nukkumiselle!
... (Ei varmistettu)
20.2.2015 at 07:04Joo, 40 min oli todella positiivinen yllätys meillekin, vaikka pitkiä minuutteja olikin. ;) Ei siis ollut yhdestä kerrasta valmis tietenkään, mutta tuo oli pisin yhtäjaksoinen itku. Jokainen vauva kyllä tosiaan on ihan omanlaisensa. Meidän vauva ei siis ollut myöskään sellainen ”laita se vaan omaan sänkyyn nukahtamaan”-tyyppi. Tuossa vaiheessa päiväunet esim. nukkui vain liinassa/repussa liikkeessä. Ja hereillä ei voinut laskea hetkeksikään lattialle tai sitteriin ilman välitöntä huutoa. Tämän meidän kokemuksen kerron siksi, että haluan rohkaista kaikkia kokeilemaan, eikä olettamaan miten vauva reagoi. Joskus ne yllättävät toisinkin päin. :) Mutta jos/kun olette kokeilleet, niin en tyrkytä. Muutenkin varsinaiseen unikouluun kannattaa lähteä vain jos itse on varma asiastaan, se vaatii sellaista päättäväisyyttä että epävarmuus iskee jossain vaiheessa varmasti jokaiselle. Tosiaan vasta ehdoton maitokielto yöllä oli helpotus meillä. Mutta hyvä että olette löytäneet tavan, jolla arki on edes siedettävää. Parempien unien aika tulee! :)
Kristaliina
19.2.2015 at 23:23Sori unohtui ainakin puolet, mitä piti kirjoittaa, kun kännykästä kirjoitan :) Yritän muistaa huomenna palata vastaamaan lisää, mutta se piti vielä sanoa, että noi on niitä hyviä juttuja unikoulujen toimimisesta, että noinkin lyhyessä ajassa voi saada homman toimimaan. Eli että on tosi hyvä, että joissakin tapauksissa se tosiaan toimii :)
Elle (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 16:03Kiitos tästä kirjoituksesta. Huono/vähäunisen lapsen äitinä on lohdullista lukea muiden kokemuksia aiheesta. Puolitoistavuotiaan kanssa suurimmat ongelmat on jo selätetty (eli yöheräilyt ollaan saatu lähes pois), mutta vähän tuo lapsi nukkuu edelleen. Ja kuukauden päästä tuleekin jo seuraava vauva taloon. Jännityksellä odotetaan minkälaiset unenlahjat numero kakkonen on saanut.
Viime syksyn synkimpinä öinä ainoa lohduttava ajatus oli, että tämäkin on vain vaihe. Tsemppiä unettomiin öihin!
Kristaliina
18.2.2015 at 23:38Vaihe. Vaihe. Vaihe. Oh mikä lohduttava sana. Mutta siis oikeasti: ihan yks kaks yllättäen me kaikki ollaan koululaisten äitejä ja muistellaan tätä aikaa. Sit on tietysti jotkut ihan eri vaiheet :)
Mä toivon teille hyväunista kuopusta! Sellaisiakin kun ihan todistettavasti on. Olen ihan todistettavasti livenäkin tavanut useita <3
Murkinamasu (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 16:04Meillä on ihan sama! Ja alkoi neljäkuukautisena. Nyt ei ole tarkoitus antaa taas kerran neuvoja, mutta toivon teille parempia öitä ja ennen kaikkea uskon, että tämä toimii.
Kannattaa googlata aiheesta ’four months sleep regression’. Suomeksi tietoa on hyvin vähän, mutta englanniksi paljon. Kuvailee aika tarkkaan ainakin meidän ja vissiin teidän tilanteen.
http://www.babysleepsite.com/baby-sleep-patterns/sleep-regressions/
Olen nyt kaksi viikkoa opettanut vauvaa nukahtamaan itsekseen ja ainakin meillä se on toiminut. Viime yönä oli kaksi heräämistä ja ne olivat nälkää.
Voimia ja toivottavasti tästä olisi apua. Jokainen on yksilö, mutta jotenkin tämä kirjoitus olisi voinut olla minun kirjoittamani. :)
Mirkinamasu (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 18:51Jäi vielä lisäämättä, että meillä nukutaan perhepedissä, eikä haluttu purkaa sitä. Nukutaan siis edelleen.
Pinnis on ollut meidän talouden turhin vauvaostos tähän asti. Saa nähdä tuleeko sille lainkaan käyttöä.. :D
Kristaliina
18.2.2015 at 23:39Pikakommenttina: mä aion tutustua tuohon, kiitos! En ole vielä ehtinyt, mutta painan ehdottomasti mieleen!
Pari sannaa
17.2.2015 at 16:05Mulla ei oo tarjolla vinkkejä tähän eikä muuhunkaan (en ylipäänsä ymmärrä, miten ihmiset pystyy ittensä lisäks pitämään hengissä, syötettynä ja vaatetettuna jotain pikkutyyppejä), mut halusin käydä sanomassa, että onpas ihan järkyttävän söpö lapsi!
Noin, sanottu. Lapsiasiantuntijat, jatkakaa.
Kristaliina
18.2.2015 at 23:41Kiitos! <3
…ja pakko sanoa, että oman itsen osalta se syöttäminen ja etenkin se vaatettaminen aika usein vähän falskaakin… :D
Paula* (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 16:27Kiitos kiitos kiitos tästä tekstistä! Täällä niin tarvitaan kaikki mahdollinen vertaistuki nukkumattomuudesta. ;) Kuulostaa nimittäin niin tutulta! Ensin odotettiin sitä maagista kolmea kuukautta (”silloin ne alkaa nukkua hyvin”), mutta kun siitä tämä varsinainen rumba vasta alkoikin… Silmät on ainakin avautuneet sen suhteen, että vauvat ei todellakaan ”vaan nuku”. Hohhoijaa ja haukotus kaikille neuvojillle (juu, hyväähän ne tarkoittaa), ajan apuun tässä itsekin pitää uskoa. Kyllä viimeistään teininä nukuttaa ainakin aamulla.
Tsemppiä! Ja ihanaa Espanjaa teidän suloiselle perheelle!
Terveisin vakkarilukija, laiska kommentoija :)
Kahvittelija
17.2.2015 at 16:28Voi, paljon tsemppiä, haleja ja voimia ja jaksamista!!!
Meinasi ihan itku tulla, kun luin kirjoitustasi, niin tuttu juttu tuo tavallista suurempi läheisyydentarve. Niin kuin olen aiemminkin näihin unijuttuihin kommentoinut niin kuulostaa kyllä niin samalta kuin meidän esikoisen kanssa…ja nimenomaan kyse oli siitä eroahdistuksesta, siitä, että koko ajan piti saada olla iholla ja lähellä, myös öisin. Esikoinen alkoi vierastaakin nelikuisena, vaikka sitä ei muut meinanneet uskoa eikä hyväksyä, mutta niin se vain oli. Oli useita ja pitkiä ”vain äiti kelpaa” -kausia, varsinkin öisin.
Ja aika oli tosiaan se ratkaisu meidänkin tapauksessa. Mä en osannut suhtautua aina niin fiksusti hyvää tarkoittaviin neuvoihin vaan usein pahoitin mieleni jatkuvista unikoulu- tms. ehdotuksista, mutta näin jälkikäteen olen vain niin onnellinen, että pidettiin pintamme ja kuuntelimme omaa vaistoamme sen suhteen, mistä on kyse. Meillä tosiaan homma alkoi helpottua siinä 10 kk tietämillä ja varsinkin yksivuotiaasta eteenpäin esikoinen on ollut mitä ”helpoin” lapsi uniasioissa.
Mutta se läheisyydentarve, se on esikoisella edelleen poikkeuksellisen suurta. Vasta nyt, ihan viimeisen kuukauden aikana, tytön ollessa 2 v 8 kk, rupeaa muukin aikuinen seura kelpaamaan esim. leikkeihin. Tälläkin hetkellä tyttö leikkii innosta kiljuen piilosta mummin ja ukin kanssa, eikä mun tarvitse olla leikissä mukana ollenkaan. Tätä ei todellakaan olisi tapahtunut vielä pari kuukautta sitten.
Vielä kerran: paljon voimia teille! Olette selviytyneet jo nyt melkoisesta koettelemuksesta! <3
kolmen mutsi, yh. (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 16:29Kuulostaa niin äärettömän tutulta.. nuorimmaiseni on nyt kaksi vuotias joka oli erittäin vaativa vauva ja nykyäänkin nukutaan monesti poski poskea vasten. Sillä erolla vain että lasten isä ei jaksanut ja muutti vuosi sitten pois. Noh, hengissä itse edelleen valvomisten kanssa, mutta vaatiihan se itseltä äärimmäisen paljon.
Kristaliina
17.2.2015 at 17:21Voih. Surullista, että lasten isä ei jaksanut – iso halaus sinulle <3 Totta: paljon se vaatii. Vanhemmilta ja koko perheeltä. Myös parisuhteelta. Poski poskea nukkuminen kuulostaa toisaalta tosi ihanalta. Vaikka kokemuksesta tiedän kyllä, että se totuus silloin neljältä aamuyöllä möyriessä voi olla kyllä jotain muuta kuin kiiltokuvanihanaa :D
KaroliinaRR (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 16:55Vauvani on nyt 2kk ikäinen ja tähän mennessä on nukkunut mielestäni todella hyvin. Öisin 3-5h pätkän ja sen jälkeen parin tunnin pätkissä. Parhaimmillaan herättiin vain kerran syömään ja jatkettiin taas äidin ja isin vieressä 120cm leveessä sängyssä nukkumista.. Läheiset tuntuu kyselevän kauheasti että miten menee vauvan kanssa yöt ja kun olen kertonut tuon, niin on kauhisteltu. ”Ai nukuitte vain 5h yöllä.. kamalaa!!”.. hmm, mielestäni oikein hyvin :D mutta nyt nukutaan sitten vain tunnin pätkiä.. ähistään, öhistään, syödään nyrkkiä.. Joka ilta mennään nukkumaan niin, että itketään väsymystä sylissä tunti kunnes väsähdetään unille.. Keinutellaan ja sylitellään vaunuissa ja vieressä.. ja sitten möyritään koko yö. Kyllä minua väsyttää, muttta enemmän väsyttää se kun ympärillä olevat kauhistelevat entistä enemmän yöuniamme.. yleisin kysymys onkin että ”nukkuuko teidän vauva yönsä?” no ei nuku, ei kenenkään vauvat nuku :D Tähän asti on pärjätty hyvin yhteispelillä isin kanssa. Hoidan vauvaa yöllä ja aamulla ja isi hoitaa sitten illat koulun jälkeen. Lohduttavinta on se, että tämäkin on vain ohimenevä vaihe.. vauvamme on vielä pieni ja kaipaa paljon läheisyyttä.. Meidän tehtävä on antaa sitä hänelle. Kahvia kuluu, mutta isoksi onneksemme aurinko paistaa jo ison osan päivää ja luonto herää.. Tappoväsynyt mieli virkistyy todenteolla!.. No, teillä on siellä Espanjassa aurinkoisempaa tällä hetkellä ;)
Pee
19.2.2015 at 23:29Komppaan täysin kommentin alkua! Meidän vauva on kuukauden ja jos vastaan kysymykseen, että vauva nukkui 4,5h putkeen yöllä, sanotaan että sehän on tosi hyvin. Parin päivän päästä vauva nukkuukin pisimmillään yöllä 2,5h putkeen (josta olen siitäkin kiitollinen) sanotaan ”no se on aika vähän, ei oppinut nukkumaan sitä pitkää pätkää”. Niin hän on aika pieni vauva.. olen kyllä tyytyväinen siihen miten nukkuu, mutta muut sukulaiset eivät :D
dhap (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 17:25Kuulostaa meidän esikoiselta. Meillä tuo yöheräily vain paheni vuoden ikään, jolloin vieroitettiin. Sen jälkeen piti pitää kädestä, kunnes nukahti. Noita heräilyjä oli 3-10 yössä ja nukahtaminen kesti 2-50min. Kävin töissä…sameaa. 1,5v. kohdalla helpotti 2v. nukkui ekan täyden yön. Kakkonen syntyi pari viikkoa sen jälkeen… kakkonen nukkuu paremmin, mutta ei suostu syömään kiinteitä juuri yhtään kypsässä 9kk iässä. Syö siis yhä öisin n. 3h välein. Eli jaksamista myös sinne etelän aurinkoon.
Lennu_ (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 17:34Minulla on kolme ystävää, jotka käyvät läpi tätä täsmälleen samaa asiaa tällä hetkellä. Ajattelin antaa heille linkin kirjoitukseesi, jotta hekin voivat kokea saavansa vertaistukea.
Torey
17.2.2015 at 17:38Kirjoitat niin ihanasti!
Meidän neitihän siis herätti laitokselta kotiuduttuamme minut noin 3-4 kertaa yössä, kunnes siirryimme vastikkeeseen. Sitten vauva saikin vatsansa täyteen ja heräsi 1-2 kertaa. Meillä oli helpot yöt. Kiitos siitä! Yösyötöt jäi pois noin 6kk iässä.
Tyttömme on nukkunut vaihdellen meidän sängyssä, ja vaihdellen omassaan. Ja miksi? Koska yösyötöistä huolimatta, meillä on toisinaan hyvinkin levoton nukkuja. Tyttö herää omasta sängystään yleensä aamuyöllä viimeistään. Joko huutaa ja ilmottaa, että hakemaan tai sitten tepsuttaa itse väliimme. Etenkin hampaita aikoinaan tehdessään ja korvstulehduskierteessä ei käynyt edes mielessä väkisin nukuttaa lasta omassa sängyssään ja sen takia ravata kahden huoneen väliä itse puoliksi hereillä.
Parhaiten tyttö nukahtaa edelleen meidän väliimme. Ja nyt raskausaikana en tosiaan ole tyttöä omaan sänkyynsä välistämme kantanut (nukahtaa isin kanssa samaan aikaan, isi kun herää 4 aamulla töihin). Viikonloppuisin sitten taas mies voi kantaa tytön omaan sänkyynsä tämän nukahdettua. :) Ja miksen nukuta tyttöä tämän omaan sänkyyn? Koska huomasin aikoinaan lopputuloksen olevan se, että minä nukahdan säkkituoliin oikeinkin helposti ja kun siinä hetken nukkui, omaan sänkyyn päästyä ei välttämättä uni tullutkaan. Ja tämän vatsan kanssa en nyt aio könytä siellä lattiatasossa! :D
Itse emme koe (paitsi tytön levottomina) öinä sänkymme ahtaaksi, mutta meidän puolesta perhepeti on ok! Vauva saa sitten olla omassa sängyssään, meidän vieressämme ja perhepeti saa näin ollen jatkopalan. Mielenkiinnolla odotetaan millainen nukkuja tulokas on. :D
Ja meille on tulossa lapsille oma makuuhuone ja leikkihuone. Ideana, että jossain välissä kumpikin lapsi siirtyy pois meidän sängystä. :P
Peanut
17.2.2015 at 17:45Tulipas tää sun postaus sopivasti. Tänä aamuna tuntui siltä, etten ehkä enää selviä järjissäni näiden univelkojen kanssa, kun tuo kuopus on osoittautunut vallan erilaiseksi nukkujaksi kuin veljensä. Esikoinen kipattiin syötön jälkeen omaan sänkyyn, omaan huoneeseen (!) ja siellä se nukkua posotti kahden syötön taktiikalla kiltisti aamuun saakka. Pikkuveli sen sijaan… ekasta yöstä lähtien äidin kainalossa, mahdollisimman liki, rinta tyynynä, jotta siitä voi sitten hörpätä aina nälän tullen vähän hiukopalaa. Eli siis vähintään tunnin välein.
Meillä on ilmeisesti kans tällainen suuritarpeinen tyyppi ja niin rakas kuin hän onkin, niin on hän myös ajanut vanhempansa hetkittäin hulluuden partaalle. Viimesimpänä temppuna nyt kolmen ja puolen kuukauden iässä hän on ryhtynyt heräämään viideltä juttelemaan niin kovalla äänellä, että koko talo kaikaa. Itkisin jos ei samalla naurattais, niin pontevasti tyyppi tarinoi. Unikoulusta haaveilen, mutta samalla tiedän, että tämän lapsen temperamentilla ei äiti sitä pysty toteuttamaan. Neuvolassakin on muutamaan kertaan huudettu niin kovaa ja korkealta, että ovat sielläkin jo kyselleet meidän jaksamisesta.
Helpottavaa kuitenkin kuulla, ettei olla yksin. Vahvistaa uskomusta siitä, että tämäkin voi olla ohimenevää ja näistä unettomista kuukausista voi selvitä hengisä. :)
Hyvää lapsiperhearkea sinne lämpöiseen, en edes toivota hyvää lomaa kun tiedän varsin hyvin mitä ipanalomailu on. :)
Piipo79
17.2.2015 at 18:06Tavallaan niin tuttua, vaikken meidän neitiä kovin suuritarpeiseksi tissiä lukuunottamatta tunnista. Tuttua siis muuten, paitsi etten kärsinyt univajeesta imettäessäni, koska neiti omatoiminen nousi istumaan jossain vaiheessa vauva-aikaansa viereeni ja vetäisi kaula-aukon omatoimisesti alas samalla kun nukkua posotin.Osaakohan kakkosesta jo sanoa kahden viikon perusteella ettei vaikuta aivan samanlaiselle tissitakiaiselle. Voi laskea nukkumaan koppaan ilman että heräisi heti, ei jää rinnalle roikkumaan syötyään eikä saa tuputettuakaan rintaa ellei nälkäinen…olen aivan häkeltynyt. nooh. Aika näyttää.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 18:08Tosi hienoa, että voitte olla kotona molemmat nyt. Se on teidän ratkaisunne ja toivotaan, että unitilanne on muuttunut, kun toisen tai molempien pitää palata töihin.
Eipä näihin asoihin ole universaalia totuutta. Kukin tuntee oman perheen jäsenet parhaiten ja tekee ratkaisunsa sen mukaan. Itse toivoin joskus perhepetiä, mutta kun esikoinen syntyi, tajuttiin, ettei meillä kukaan nuku jos ollaan samassa sängyssä. Meille tuli siis pinnasänky parisängyn kylkeen. Silti eräs ihminen jaksaa muistuttaa kuinka parisuhteen vuoksi lapsi pitäisi laittaa omaan huoneeseen nukkumaan. No eipä meillä harrastettu ennenkään seksiä vaim makkarissa, joten ei ole ainakaan siihen tuo lapsi mitenkään vaikuttanu. Saavat muuttaa pikkusisaruksen kanssa (jahka kesällä syntyy ja kasvaa tarpeeksi) sitten yhdessä toiseen huoneeseen, mutta siihen on vielä aikaa.
Torey
17.2.2015 at 19:01On muuten jännä, miten ihmiset ajattelee perhepedin tappavan vanhempien seksielämän! :D Meillä nyt on kaksi vierashuonetta, olkkari, takkahuone ja sitten tietty sauna pesutiloineen… Eiköhän siihen puuhaan muutkin käy kun se oma sänky. :DD
Ja kummasti perhepedeissä/yhteisissä makkareissa viihtyvät silti saavat enemmän kuin sen yhden lapsen. :D
Kristaliina
17.2.2015 at 19:38Hihi mä meinasin kans sanoa saman kuin Torey tuossa – tosiaan jotenkin kummasti meille perhepetiläisillekin vaan lisää jälkikasvua tulee :)
Emmi Nuorgam
17.2.2015 at 20:12Eiköhän se oo ennemmin se lapsi joka seksielämän tappaa, ei sänky. :D
Vierailija (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 20:56No nii-i! Sitähän mä tässä kauhulla ajattelenkin. Tuo ykkönen, kun on parin viikon ikäisestä nukahtanut aina kasilta kymmenessä minuutissa, niin meillähän on ollut tässä jo puolitoista vuotta hyvä ilta aikaa viettää entisaikojen tapaan parisuhdeaikaa ennen omaa kello kymmenen nukkumaanmenoa. Vaan kaikki sanoo, että ei sitä kahta helppoa tapausta tule peräjälkeen. Ehkä me sitten ollaan kesän jälkeen se ”sisko ja veli” -talous. :D
annakarin
17.2.2015 at 23:52Mä pelkäsin samaa, ja öö ei tullut kahta helppoa muksua peräjälkeen, mutta silti jotenkin aina jostakin löytyy aikaa. Ja jos ei löytyisi nyt, niin onhan koko elämä aikaa. Poikkeustilanteet on poikkeustilanteita, vaikka ne kestäisikin vuoden tai kaksi. Ja treffi-illat!! Ne on tärkeitä kans muistaa.
Någon Annan (Ei varmistettu)
17.2.2015 at 18:53Huh, mulle tuli melkein itku, kun luin tätä. Itsellä kun maailma tuntuu välillä kaatuvan siihen, kun vauva on öisin vähän vilkas. Ja ihan varmasti tuo helpottaa iän myötä, kun kaikki muu on kohdallaan. Vauvat vain ovat niin outoja, kun hermosto on kehittymätön. On meilläkin kaikenlaisia manööverejä yöllä suoritettu.
Mä muuten just tänän ajattelin, että vieläköhän teillä jatkuu katkonaiset yöt.
Katrus
31.1.2016 at 23:24Meillä toisen lapsen kanssa ihan samanlaisia öitä. Esikoinen tyttö nukkui omassa sängyssä 3 kuukautisesta lähtien eikä edelleenkään ole meidän väliin tullut. Nyt reipas 4.5 vuotias. Mutta auta armias tätä seuraavaa herraa 😘 Nukkui ekat 4 kuukautta hyvin mutta sen jälkeen alkoivat heräilyt. Nyt 9 kuukautinen. Tuo sinun tarinasi oli ihan kuin meidän unet. Tosin mä annan heti kun kuuluu bää tissin suuhun ja nukahdan siihen. Sillä takaan itselleni parhaimmat unet. Nyt parin viikon ajan selän silittely herätessä alkanut toimimaan ja yhtenä yönä heräsi 5 kertaa ja ainoastaan kahtena annoin rintaa. Sitten niitä iltoina kun saanut omaan sänkyyn ei itse osaa nauttia tilasta ja rauhasta vaan valvotaan. Mutta mikään ei vie siltikään tätä äitiyden ihanuutta pois! Lapselle maidon antaminen ja läheisyys on vaan parasta! Tsemppiä teille ja ehditään me nukkua joskus
krista
31.1.2016 at 23:46Kyllä, joskus me vielä nukutaan! Nyt tää meidän huonouninen on tosiaan 1v9kk ja imetykset sun muut on takana. Eikä se nuku vieläkään :) No, välillä on toki parempia kausia (jopa 1-2 kerran yöherätyksiä), mutta välillä sitten taas huonompia. Hän haluaa unensa lusikka-asennossa äidin vieressä ja se hänelle suotakoon <3