Lääkkeellinen tyhjennys – näin se tapahtui

Sisältövaroitus: kuvailua keskenmenosta

Tosi pitkälle aikuisiällä en ole ollenkaan tiennyt, mitä keskenmenossa oikein tapahtuu. Varmaan kuvittelin, että yhtäkkiä alkaa vuotaa verta ja se on kamalaa – ja siinä se. Esimerkiksi sanan kaavinta kuulin ensimmäistä kertaa vasta esikoista odottaessa perhevalmennuksessa. Jälkikäteen googlasin sanan.

Vasta viime vuosien aikana – kiitos somen ja näistä asioista avoimesti kertoneiden – olen alkanut tarkemmin ymmärtää, mitä keskenmeno fyysisellä tasolla oikein tarkoittaa ja mitä siinä sitten oikein tapahtuu ja tehdään.

Kun juhannusaattona odottelin Cytotecin vaikutuksen alkamista, googlailin siinä tietysti ahkerasti muiden kokemuksia. Mitä tässä on odotettavissa? Muiden tarinoiden lukemisesta oli kovasti hyötyä; vaikka ultrapaikasta mukaan tuli lääkkeiden lisäksi kirjallinen ohje, ihmisten henkilökohtaiset tarinat kertovat tietysti ihan eri tavalla asioista kuin vaikkapa mahdollisten haittavaikutusten lista. Sillä ajatuksella päätin kirjoittaa omankin kokemukseni.

Ihan alkuun täytyy sanoa, että muihin lukemiini kertomuksiin verrattuna mä pääsin fyysisesti (kop kop puuta) ihan valtavan helpolla. Olen siis lukenut ja kuullut ihan kauheitakin kertomuksia, mutta itselläni se meni siis yllättävän helposti ja kivuttomasti. Jokainen keskenmeno on tietysti erilainen – näin lääkkeellinen kohdun tyhjennys minun tapauksessani tapahtui.

Meidän tapauksessa kohtu oli siis tyhjä ja sikiön syke oli sammunut hyvin aikaisessa vaiheessa. Keskenmenon vuoto ei ollut kuitenkaan lähtenyt tapahtumaan itsestään, vaan minulla oli edessä lääkkeellinen tyhjennys kotioloissa.

Lääkkeellisessä tyhjennyksessä käytetään käsittääkseni yleensä yhdistelmänä kahta eri lääkettä, joista ensimmäinen annetaan jo siellä ultrassa/lääkärissä. Minä en kuitenkaan tarvinnut ensimmäistä, vaan lähdin ultrasta kotiin vain neljän Cytotec-tabletin kanssa. Ohje oli laittaa ne aamupalan jälkeen syvälle emättimeen – tai jos vuoto olisi jo alkanut itsekseen (näin ei tapahtunut), samat tabletit olisi voinut laittaa myös sulamaan kielen alle.

Tyhjentämisellä ei olisi ollut mikään kiire; meille jopa sanottiin, että voi viettää juhannusta ensin rauhassa. Nooooouh! Itselläni oli vahva ”nyt hoidetaan tää alta pois” -tunne. Lisäksi lapsilla oli yökyläily sovittuna ja meille aikuisten mökkireissu. Niinpä pystyttiin jättämään vaan mökkireissu väliin ja jäämään rauhassa reiluksi vuorokaudeksi ”tyhjennykselle” kotiin niin, että lasten ei tarvinnut tuosta fyysisestä puolesta tietää mitään.

Otin siis juhannusaattona aamupalan jälkeen ensin ennakoivat särkylääkkeet: ohjeessa oli Panacod ja Burana, mutta aikoinaan leukaleikkauksen yhteydessä kävi ilmi, että olen yliherkkä Panacodille. Ei siis sitä, kiitos. Niinpä otin ihan Panadolin ja Buranan. Lapset vietiin yökyläilemään, ja sen jälkeen (klo 11) työnsin neljä pientä Cytotec-tablettia sisääni.

Missään ei sanottu, että voiko liikkua normaalisti vai kannattaako pötkötellä. Itse päädyin pötköttelemään, koska ajattelin, että sillä tavalla Cytotecit pysyisivät sisällä mahdollisimman hyvin. Me tehtiin olkkarin tatameille patjoista ja tyynyistä ”pötköttelypesä” ja asetuttiin siihen leffoja katselemaan.

Missään ei myöskään suoraan sanottu syömisestä muuta kuin että aamupalan jälkeen laitetaan tabletit. Saako tässä syödä? Ja kannattaako syödä, jos kohta oksennan…? Mahdollisissa haittavaikutuksissa oli siis pahoinvoinnit mainittu, joten ajattelin, että millainenkohan yrjösavotta tässä oikein on tulossa… Otin vihreän sankon kainaloon, mutta koska syömistä ei kiellettykään, korkattiin kunnon leffaherkut.

Sipsiä, jaffaa, kirpeitä hedelmäpääkalloja ja Poliisiopisto 2. Niillä käynnistyi meidän juhannusaatto. Niin ja se kohdun lääkkeellinen tyhjennys.

Cytotecin sanottiin alkavan vaikuttaa yleisimmin 3-6 tunnin kuluessa.

No, eka leffa oli sitten katsottu – ei mitään. Luin kirjaa ja pötköttelin – ei mitään. Käytiin kävelyllä – ei mitään. Ei sivuvaikutuksia, ei vatsakipuja, ei mitään. No ne mun kasiviikolla käynnistyneet supistukset jatkuivat tutulla tavalla.

Cytotec voi siis aiheuttaa esimerkiksi pahoinvointia, ripulia, pyörtymistä, vatsakipuja, päänsärkyä ja niin edelleen. Lisäksi materiaaleissa varoiteltiin, että verenvuodon määrä voi järkyttää.

Mutta minulla – ei mitään. Syötiin normaalisti lounas ja luin lisää kirjaa.

Välillä ehkä aavistuksen verran huimasi, etenkin siellä kävelyllä. Mutta niin vähän kuitenkin, että se saattoi olla kuvitelmaa.

Jossain siinä viiden-kuuden tunnin kohdalla alkoi jo ihan todella jännittää: mitä jos tämä ei vaan toimi minulla? Niitäkin kokemuksia netistä löytyi, ja lopulta oli päädytty kaavintaan. Minulle on muuten annettu (käsittääkseni) samaa lääkettä myös esikoisen synnytystä käynnistellessä, ja silloinkaan se ei oikein tehnyt juuri mitään. Kääk ja apua.

Noin kuuden tunnin kohdalla ehkä miniminiministi alkoi jomotella vatsaa. Sellaista hyvin tylppää orastavan kivun tunnetta (mulla on myös korkea kipukynnys), puoliksi kenties kuviteltua sekin.

”Saattaa ehkä ihan vähän tuntua vatsassa jotain, mutta en ole kyllä varma”, kerroin Joelille.

Sitten seitsemän tunnin kohdalla, eli kuudelta illalla, vatsassa tuntui hassu terävä muljahdus. Oho, mikäs tuo oli! Siitä meni vain muutama minuutti, kun vuoto sitten alkoi.

Ehdin kävellä keittiön pöydän ääreltä yläkerran vessaan, kun side olikin jo ihan täynnä. Istuin pöntölle, ja siinähän sitä verta sitten lorisi. Alkuun sitä tuli siis ihan solkenaan. Hmmm pitääkö mun nyt sit vaan istua pöntöllä, eihän tästä pääse edes nousemaan…?

Ennen…

Päädyin kuitenkin nousemaan pöntöltä jättiside pöksyissäni. Pötköttelypaikka oli vuorattu kosteussuojalakanalla ja läjällä pyyhkeitä, ja siinäpä sitten alettiin katsella seuraavaa kasarileffaa – Beverly Hillsin kyttä – enkä uskaltanut juuri liikahtaakaan. Jättisiteen vaihdoin kerran tunnissa.

Sellaisen juoksevan veren (se ei siis ollut kuukautisvuotomaista vaan paremminkin sellaista ihan virtaavaa verta) lisäksi muutamia kertoja tuli jonkinlaista ”rakennetta”. Yhden klöntin (sori) sain pyyhintäpaperiin, ja siinä oli mahdollisesti jotain istukkaa/ruskuaispussia/mitäikinäjotain. Hetken ajattelin, että tästä voisi nyt friikata, mutta tyynesti tipautin sen pönttöön.

Ajattelin koko ajan, että pääsen tässä nyt kyllä todella vähällä. Tuntuisi ihan erilaiselta, jos tietäisi, että sieltä tulee jossain vaiheessa myös jonkinkokoinen sikiö. Uskon, että itselleni se olisi ollut hyvinkin traumaattista. Silläkin uhalla, että tämä kuulostaa nyt liialliselta positiivisuudelta, mulla oli koko ajan sellainen ”onni onnettomuudessa” -fiilis. Että tämä on tietysti kamalaa ja surullista, mutta voisi olla kyllä niin paljon kamalampaakin.

Muutenkin päällä oli selkeä selviytymisfiilis: I can do this. Niin moni on tämän läpikäynyt ja selvinnyt, niin minäkin!

Illan tullessa vuosin edelleen kuin seula. Auts, mitäköhän seuraavasta yöstä tulee…?

Kolmannen leffan kohdalla – Poliisiopisto 3 – alkoi jo kuitenkin väsymys saada voiton ja totesin, että mennään nyt nukkumaan.

Yöllä heräilin edelleen tunnin välein vaihtamaan sidettä. Aamuyöllä viiden aikoihin, eli 11 tuntia vuodon alkamisesta, verta oli tullut siteeseen jo huomattavasti vähemmän ja uskalsin nukkua jo parin tunnin pätkiä. Unta riitti aamukymmeneen.

Aamulla katsoin peiliin ja vatsa oli vaan hävinnyt! Sen kyllä olisin tajunnut ilman peiliäkin, olo oli nimittäin hyvin erilainen. Siinä vasta oikeastaan tajusin, miten rankkoja ne jatkuvat supistukset olivat olleetkaan: kaikki liikkuminen aiheutti tuskaista oloa.

Seuraavana päivänä puuhastelin puutarhassa, käytiin pitkällä kävelylenkillä ja olo oli (fyysisesti) jotenkin yllättävän hyvä ja kevyt.

…ja vuorokautta myöhemmin. Kuvassa on myös työkalupakki, koska puolisolle tuli sijaistoimintona akuutti tarve korjata jo vuoden vuotanut vessanpönttö.

Seuraavana päivänä vuoto oli enää niukkojen kuukautisten tyyppistä. Sen jälkeen olisin ehkä pärjännyt jopa ilman kuukautissuojaa; jälkivuotoa tulee lähinnä vessassakäyntien yhteydessä.

Jälkivuodon kestoksi oli arvoitu 6 vrk – 6 viikkoa, haha aika laaja skaala. Luulin alkuun, että minulla loppuu se jonnekin päivä 3:n paikkeille. Mutta kyllä tuota tosiaan näyttää tulevan vessassakäynneillä ihan ministi edelleen näin päivä kuutosen kohdallakin. Mutta hyvin hyvin lievää on ollut sekin.

Ja koko tämän ajan olen siis välttynyt suuremmilta kivuilta ja muilta sivuoireilta. Tuntuu uskomattomalta! Toisaalta ensimmäisenä kahtena vuorokautena söin Panadolia ja Buranaa säännölllisesti maksimimäärän – pidin ihan kirjaa, että koska saa ottaa seuraavan. Särkylääkkeiden läpi tuntui sellaista tylppää kipua ja jomottelua. Jos siis ei särkylääkkeitä olisi ollut, olisi varmasti sattunut enemmän. Mutta kaikilta muilta osin vältyin kokonaan kivuilta ja muilta suuremmilta kurjuuksilta.

Toisaalta… hah tää on just tätä. Että menikö jo sitten ”liian hyvin”, hahaa. Eli totta kai mietityttää, että kai sieltä nyt sitten kaikki tuli ulos – niin paljon kuulee niitäkin tarinoita, että sinne olisi sitten jäänyt joku pieni roipe ja homma olisikin vasta aluillaan…

Juhannuspäivänä: lukemista puutarhassa.

Mun tapauksessa siis tämä lääkkeellinen tyhjennys kotona osoittautui (jos ei jälkihommia tule) hyväksi ratkaisuksi, eli tyhjennys meni helposti ja kotioloissa olosuhteet huomioonottaen jopa… mukavasti. Olisi ollut kurjempaa olla osastolla vieraassa paikassa tai kaavinnassa.

MUTTA muiden tarinoita kuullessa kyllä tämä aika hurjalta tuntuu, että homma tehdään nykyään näin ”lääkkeet käteen ja herran haltuun heippa” -tavalla, kun kyse on kuitenkin näinkin isosta jutusta. Asian kanssa voi jäädä hyvin yksin. Mukana olleessa kirjallisessa lapussa oli puhelinnumero ja painotettiin, että se on auki 24h siihen saa soittaa vaikka 20 kertaa, jos jokin asia huolestuttaa. Hyvä niin. Toisaalta samaan aikaan netti on pullollaan kertomuksia, jossa verta tulee niin paljon, että lähdetään ambulanssilla sairaalaan.

Hieman kuumottavaa.

Vielä enemmän protestoin kyllä sitten jälkitarkastuksen puutetta – tuntuu ihan uskomattomalta!

Eli siis prosessi jatkuu niin, että neljän viikon päästä pitää tehdä uusi raskaustesti. Jos raskaustesti on sitten neljän viikon päästä negatiivinen ja vuoto on loppunut, homman katsotaan olevan valmis.

Neljän viikon päästä! Ja mitään jälkitarkastuksia ei ole! Näin isosta asiasta kuitenkin kyse – meilläkin odotetaan, että päästäisiin yrittämään uudestaan. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että asian ”päätös” jätetään tuohon tapaan auki.

Itse kaipaisin tosi vahvasti jälkitarkastusta ja olen pohtinut, että menisinkö sitten vaan jonnekin yksityiselle. Jos joku on käynyt, niin suositteluita otetaan mielellään vastaan! Minne, missä vaiheessa ja niin edelleen.

Ruoka maistui koko ajan normaalisti.

Huomenna on kulunut siis viikko tyhjennyksestä, ja olo on fyysisesti ollut jo pitkään ihan normaali. Pientä vuotoa tosiaan on vessassakäyntien yhteydessä, mutta muuten sitä ei fyysisesti enää huomaisikaan. Uimaan ei voi vielä mennä.

Ainoana pienenä oireena toisella puolella vatsaa (munasarja) on tuntunut pistotyyppistä kipua eilen. Tuli jo mieleen, että ovulaatio? Mutta ei kai se vielä kuudessa päivässä voi tulla…? Mutta sitä tietysti tässä seurailen ja jos pahenee tai tulee muita oireita, niin soitan siihen puhelinnumeroon.

Seuraavien kuukautisten pitäisi tulla noin kuuden viikon päästä; mulla on viime vuosina ollut tosi lyhyt kierto, noin kolme viikkoa, joten saas nähdä, tuleeko kuuden viikon päästä vai aikaisemmin. Ensimmäisten kuukautisten jälkeen voi sitten yrittää raskautta uudestaan. Kuulemma myös aikaisemmin voi, mutta sitä ei varsinaisesti suositella. Ilmeisesti kiinnittyminen voi olla silloin hankalampaa.

Keskustelupalstoilta löytyy paljon tarinoita, miten kaikki voi mennä tosi pieleen ja kamalasti. Jokainen tarina on ihan yhtä tosi ja tärkeä, mutta halusin kaikkien noiden kauhukertomuksien rinnalle kirjoittaa tämän omankin tarinan lohduksi niille, joilla tämä toimenpide saattaa olla juuri edessä: lääkkeellinen tyhjennys VOI siis joskus mennä myös näin helposti.

(ja sitten vielä se kop kop puuta, ettei tule vielä jälkihommia)

 

PS. Googlella myöhemmin paikalle tulleille tiedoksi: jos jälkiongelmia tulisi, päivitän ne tämän jutun loppuun tai linkkaan myöhempään tekstiin. Jos siis teksti loppuu tähän, jälkiongelmia ei ole tullut. Toivotaan, että jatko-osaa ei tarvita!

 

71