Aamulla väsytti. Muutama yö muualla kuin omassa sängyssä, yhdeksän tunnin ajomatka ja illalla väkisin yhteen asti sinnettelykatsottu Game of Thrones -jakso veivät veronsa. Kello oli ollut soimassa seitsemän jälkeen, mutta hätkähdin hereille jo ennen kellosoittoa tasan seitsemältä. Kuten usein.
Olimme jo saaneet ulkovaatteet niskaamme (välikausikerroksia tarvitaan jo) ja tytöt kävelivät reput selässään kohti autoa. Minä totesin, että nahkatakin vetoketju ei tänä(kään) syksynä taida mahtua kiinni. Huivia tarvitsisi jo aamuisin. Aurinko sentään paistoi kauniisti, vaikka lämpötila taisi olla alle kymmenen.
”Taas sitä ollaan täällä arkiaamussa”, minä huokaisin syvään.
”KIVAA!!!!!!!!”, kolmevuotias vastasi innoissaan.
Toinen kuvan lapsista liittyy tapaukseen; noin kesäisillä vaatteilla tuolla ulkona ei kuitenkaan enää tarkene.
35
AamuHali
29.8.2017 at 13:53Voi ihan samaa miettinyt koko päivän. Arkeenpaluuväsymys (osin itseaiheutettu) ei murjottamalla yhtään vähene, niin osaisiko sitä jotenkin olla murjottamatta.
krista
29.8.2017 at 13:57Niks naks murjotus pois, se taito olisi hyödyllistä kyllä osata! Siinäkin oli kaunis aurinkoinen aamu, olisi hyvin voinut valita nähdä sen kauneuden <3 Onneksi nuo lapset joskus osaa noin osuvasti muistuttaa <3 Siinä tilanteessa "KIVAA" -hihkaisu tuli lapselta kyllä niin yllättäen, että ihan piti ääneen nauraa <3 Totta, kivaahan tämä! Tavallaan :D
annakarin
29.8.2017 at 14:10Ja mä kun taas odotan, että pääsen siihen normaaliin, ihanaan, tavalliseen, autuaaseen, helppoon arkeen. 2,5 kuukautta muiden nurkissa toisella paikkakunnalla, lapset kesälomalla ja minä töissä, muutto, kesän juhlat (ja hautajaiset) alkaa viedä voimia. Siispä odotan niiiiiin niin niin niin paljon, että pääsen keittämään puuroa OMASSA keittiössä ihan tavallisena maanantaiaamuna, voin viedä lapset päiväkotiin, pyöräillä kouluun, tulla kotiin tekemään ruokaa ja rojahtaa sen jälkeen sohvalle, käydä lähikuntosalilla ja kaupassa pyörällä ja sitten käpertyä omaan sänkyyn omiin lakanoihin ja herätä taas seuraavana aamuna keittämään puuroa omassa keittiössä.
*
Niin että siis tuliko selväksi, että ARKI, TULE TULE TULE JO, MINÄ ODOTAN. :D :D
krista
29.8.2017 at 16:48Mä ymmärrän! Tai siis tavallaan :) Esimerkiksi Espanjassa mä ihan hurjasti nautin just siitä arjesta – ja tavallaan ehkä täällä kotonakin nauttisin, mutta just nyt on ollut liian kiireistä, vähän tasaisempi arki kelpaisi :) Mutta arki voi olla kyllä tosi kivaa; ja sen PITÄISI olla kivaa, pitäisi pystyä (tai ainakin yrittää!) rakentaa juuri sellainen arki, josta voi sanoa, että ”kivaa!!!!” :)
Torey
29.8.2017 at 14:11Ja lapsilla on jotenki muutenkin toi harmituksen käsittely. Jos itseä jokin asia vaivaa niin siinä voi pyöriä koko päivän. Lasta harmittaa sen 5min ja sit JAA MEENKI LEIKKIMÄÄN. Kadehdittavaa.
krista
29.8.2017 at 14:18Just näin! Voi olla totaalikiukku, mutta kohta se on unohtunut ja hyvä meininki päällä – kun aikuinen saattaa puhista vielä koko loppupäivän :D
Heidi
29.8.2017 at 14:12Voih, mulle tämä lomailu saisi jo riittää, liikaa energiaa ja liikaa hiljaista hetkiä 😂 Odotan uutta arkea Belgiassa, tämä tylsyys vie multa kohta järjen!
krista
29.8.2017 at 16:51Hahaa, ja mulle taas tylsyys kelpaisi oikein hyvin, anna sitä vähän tänne mulle! :) Mutta joo, olennaistahan on varmaan se tasapaino: ei liian tylsää, mutta ei liian kaaostakaan. Tasapaino, tasapaino, siitä haaveillessa :D
IlonaR
29.8.2017 at 20:29Onko teillä muuten vielä lapset nukkuneet ulkona tämän Laukaan tapauksen jälkeen? Mitä mietteitä siitä?
krista
29.8.2017 at 21:03Joo, nukkuvat kyllä :) Mutta siis ihan kamala tapaus tietysti, oikea painajainen! Onneksi lapsi löytyi kunnossa!!!