Meillä on viikoittaisella kulkureitillä yksi sellainen tietty paikka, johon kesäisin jotenkin spontaanisti jäämme ihmettelemään maailman kauneutta. Tämä alkoi jo joskus vuosia ennen lapsia. Jotenkin siinä kohdassa vaan jäimme yhdessä katsomaan korkeuksiin tavoittelevia puita ja luonnon hullunhehkeää vihreyttä.
Kevään ”eka kerta” on ehkä aina se pysähdyttävin. Nyt se taas alkaa. Kesä on edessä.
Eilen oli se tämän vuoden eka kerta.
Siinä huokailun lomassa mainitsin, että juuri tässä kohdassa saimme viime vuoden alkukesästä sen idean lähteä sinne Espanjaan talveksi. Siitä spontaanista ajatuksesta viikon kuluttua etsin jo meidän puutaloomme talvivuokralaista.
”Olisikohan siitä suunnilleen vuosi nyt?”, mietin ääneen ja kaivoin esiin kännykkänetin.
Heh onpa kyllä niin näppärä, kun oma blogi toimii myös taannehtivana kalenterina.
”In bloom” kirjoitin hakukenttään – muistin hyvin otsikon, koska… …no, kuka arvaa miksi? – ja löysin tämän postauksen.
Ja kyllä: siinä samalla vihreänhehkeällä kohdalla olimme ihan tasan vuosi sitten (luultavasti suunnilleen samaan kellonaikaankin), kun Espanjaan-lähtöidea sai orastavan alkunsa. Nyt siitä on vuosi, ja epärealistiselta tuntunut ajatus on muuttunut hyvinkin realistiseksi. Ihan tavalliseksi jopa. Tasan vuotta myöhemmin olemme jo päättäneet lähteä ensi talvenakin. Ensi talven Espanjan-kodit on jo varattu, lennot vielä puuttuvat.
”Aiotteko alkaa jatkossa viettää kaikki talvet siellä?”, meiltä on kysytty.
En tiedä. Tuskin. Mutta tämä on elämää, ja elämästä ei koskaan tiedä. Haaveilu on hyvästä, mutta liian tarkat suunnitelmat saattavat jopa kahlita. Enemmän uskon siihen, että unelmoi, ja ottaa vastaan sen, mitä tulee – ja kuuntelee itseään. Heh ihan niin kuin olisin sanonut tuon ennenkin. Toistan itseäni, tiedän sen.
On ollut valtavan suuri vapauttava havainto, että lapsiperheellistyminen ei tarkoita sitä, että elämän pitäisi (jos ei niin halua) urautua lopullisesti yhteen ainoaan ”soveliaaseen” muottiin. Että emme lakanneet olemasta meitä – vaan pikemminkin saimme lisää. Olemme edelleen me, ja meillä on ihanana lisänä vielä meidän lapset; ihan omat persoonansa tähän meidän perhecomboomme.
Ja meidän elämämme.
Toki meidän seikkailuhenkisyytemme on lasten myötä muurahaisenkakanpikkuriikkistä verrattuna moniin, joita maailmalla olemme kohdanneet. Esimerkiksi siihen perheeseen, jonka kanssa juttelimme Phu Quocissa Vietnamissa, kun minulla oli vatsa pyöreänä ensimmäistä kertaaa. Tuon perheen pellavapäinen ruskettunut rasavilli kirmasi alasti rannalla ja perhe kertoi, että aikoo matkustella kauan, että lapsen koulutie alkaa. Vasta sitten he aikovat päättää, mihin maahan asettuvat – siihen saakka kiertävät maailmaa.
Haha. Meidän perheen vapaus on hyvin kesyä ja tavallista arkea lapsiperheiden kansoitamassa Fuengirolan asumalähiössä.
Mutta se on merkityksellistä meille juuri nyt. Emme halua seikkailua, vaan hyvää arkea auringossa.
Viime vuonna ja ensi vuonna. Seuraavasta en osaa sanoa. Ehkä talvella 2019 rakennamme lumiukon omalle kotipihallemme.
30
Mariama
29.5.2017 at 13:56Milloin Silva meneekään kouluun? Kahden vuoden päästä? Oletteko vielä ehtineet miettiä, miten talvi Espanjassa sopisi ekaluokkalaisen menoihin? Onko joku kotikoulu mahdollinen vai löytyisiköhän Fugesta suomalainen koulu, jonne Silva voisi siksi ajaksi mennä? Ihan mielenkiinnosta kyselen. :)
krista
29.5.2017 at 14:01Joo reilun kahden vuoden päästä kouluun :) Fuengirolassa on tosi hyvä suomalainen koulu, jonne on kylläkin hankala päästä, halukkaita on niin paljon. Lisäksi on lyhyempään oleiluun tarjolla maksullista ryhmäopetusta, jossa opiskellaan kuitenkin Suomeen käsin. Ikään kuin ”ohjattua kotikoulua” käsittääkseni, mutta se on vain muutamien kuukausien tarpeeseen, oisko 3 kk ollut maksimi. (tämä tulee ulkomuistista nyt) Eli periaatteessa tuo olisi hyvinkin mahdollista – tosin käytännösssä olen aika varma, että Silva lähtee koulutielle (ja varmaan eskariinkin) ihan tavallisesti täällä Suomessa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä :)
A
29.5.2017 at 14:05Silva on käsittääkseni samaa vuosikertaa kuin oma tyttöni, joten hänen(kin) koulutiensä alkanee vuoden 2018 syksyllä eskarilla (mikä käsittääkseni on pakollista ”Perusopetuslain (26 a §) mukaan lasten on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.”) ja sitten oppivelvollisuus alkaa syksyllä 2019. Omalla kohdalla tämä on niin kovin pinnalla kun oma 5v:ni tahtoisi jo kovasti olla eskarilainen :)
krista
29.5.2017 at 14:13Joo eskari on käsittääkseni (heh tämä pohjautuu nyt täällä aiemmin käytyyn keskusteluun, eli nyt en googlannut faktoja) nykyisin velvoittavaa, mutta ei pakollista, eli että saman opin voi järjestää myös toisella tavalla. Meniköhän termit oikein, ei välttämättä. Onhan tuolla maailmalla aika paljon suomalaisia eskari-ikäisiä :) Esimerkiksi tuolla Fugessa asia olisi todennäköisesti ihan ongelmatonta järjestää. Meille tuo ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen ajankohtaista, luultavasti silloin tosiaan ollaan hyvin mielin Suomessa :)
krista
29.5.2017 at 14:19Ai niin ja se unohtui mainita, että tietääkseni tuolla Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa järjestetään esiopetustakin :) Siinä(kin) mielessä tuo on kyllä poikkeuksellisen hyvä paikka suomalaiselle lapsiperheelle <3
A
29.5.2017 at 18:46Joo, siinä on varmaan sama asia kuin opppivelvollisuudessa, mikä on eri asia kuin koulupakko. Mutta noin niinkuin käytännössä eskarin tavoitteet on tavalla tai toisella lapsen hanskattava vuosi ennen oppivelvollisuuden alkua (ja toisaalta eskari on on jokaiselle lapselle taattava, eli velvoittaa kuntiakin sitten).
krista
29.5.2017 at 22:04Joo näin mäkin oon sen tajunnut! :)
sanna
29.5.2017 at 22:33Minusta on ihana lukea blogia teidän elämästä, joka on tavallaan ”loksahtanut” oikealle paikallaan joustavasti. Olette tavallaan löytäneet oman juttunne, mutta olette silti valmiita kokeilemaan uutta ja unelmoimaan. Itse olen jo pitkään etsinyt omaa paikkaa elämässä ja en oikein vieläkään ole sitä löytänyt. Sinun blogissasi on aina kodikas, turvallinen ja hyväksyvä henki, joten tätä on kiva lukea, vaikka välillä itse olisikin vähän hukassa. Kiitos.
krista
30.5.2017 at 12:09Ihanasti sanottu, kiitos! <3 Ja tosi osuvasti tuo alkukin: meillä on tosiaan "loksahtanut", mutta ei kuitenkaan tiukasti jumiutuen yhteen kohtaan vaan siinä sitten joustetaan :) Hyvin sanottu!
-
Toivottavasti sinunkin paikkasi löytyy ja kuuluu niitä loksahduksia <3 Tavallaan se oman itsen ja oman paikan etsiminen on tietysti elinikäinen prosessi, ja se on tietysti vaan hyvä juttu. Ja se oma paikka voi olla joskus jossain ja toisena hetkenä jossain muualla, näin maantieteellisesti ajatellenkin :) Kiitos viestistäsi! <3