”Ei ne sade ja ukkonen varmaan tänne tule”, totesivat optimistit uimarannalla.
Tulivathan ne.
Pidettiin sadetta vieri vieressä uimakopin katoksen alla. Ukkonen jyrisi ja sade hakkasi hurjasti maata. Juotiin kahvia termarista ja tanssittin yhdessä sadetanssia.
Silvalla oli olkihattu ja pojilla varvastossut, joissa oli hain kuvia. Imitoitiin, miltä eri lintujen äänet kuulostaisivat pesukoneessa. Naurettiin ja vähän pelättiinkin.
Näin ne lapsuusmuistot syntyvät.
*******
Nyt on juuri se lapsuuden kesä. Se ihan sama kuin muistoissa. Se loputtoman pitkä ja onnellinen kesä, jolloin aurinko paistoi koko ajan.
Se kesä, jolloin sadettaja teki pieniä sateenkaaria ilmaan. Poimittiin kukkia pihamaalta. Syötiin tötteröjätskiä kalliolla. Lounaaksi syötiin pitsaa, kun ei kukaan ei jaksanut kokata. Ei muistettu moneen päivään laittaa housuja jalkaan. Kodin puulattia tuntui pehmeältä paljaita varpaita vasten.
Se kesä, jolloin isosisko tutustui vesileikkeihin.
Se kesä, jolloin pikkusisko loikoili viltillä ja oppi kääntymään.
Nyt on lapsuuden kesä.
1
Morgaise (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 15:49<3
eskima (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 16:32Itku tuli. Kiitos.
karo- (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 18:06Itku tuli.
Voi kun munkin kesä ois tuollainen. :(
My ja Mini (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 19:20Ja noin, hanat auki, kiitos vain. :) Syytän imetyshormoneja
Kaisu / Mekkokaappi (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 20:16Voi ei ja nyyh, olipa kaunis kirjoitus =)
Hen-naa (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 20:34Ihania kuvia ja ihana kirjoitus :)
Ja sen verran ihana blogisi tosiaan on, että viime yönä täällä nähtiin puutalobaby-unia! Kyseessä oli hurja seikkailu, jossa vastasyntynyttä, noin puolikiloista (!?!?) mini-Seela-vauvaa hoitaen täytyi lähteä pelastamaan Silvaa jonkun metsämiehen mökistä tuk tukilla ajallen. Itsehän olin ihan kauhuissani, mutta sinä olit aivan huoleton. Ja no, paljastui, ettei Silvallakaan hätä ollut. Metsämiehen mökkihän piti sisällään vaikka minkälaisia mielenkiintoisia tavaroita… Ja unen värimaailma oli kyllä kuin suoraan puutalosta :D
Että tällaista täällä, ehkä pieni blogien lukutauko olisi paikallaan ja itsekin voisi lähteä tuonne ulos nauttimaan näistä keleistä :D
Hupsu (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 21:04Ihana teksti! Ja kyllä sitä välillä itsekin miettii, miten hassua/jännittävää/ihanaa/pelottavaa on se, että tässä me vaan joka päivä ”rakennetaan” tuon pienen ihmisen lapsuutta ja niitä tulevia toivottavasti ihania lapsuusmuistoja sille. :)
Adiina
20.7.2014 at 21:24Tuli tästä oikein hymy huulille, kiitos! :) Parhaat muistot omasta lapsuudestani ovat juuri kuvailujesi kaltaisia. Vanhemmat olivat läsnä ja tehtiin juttuja yhdessä. Siihen ei tarvittu huvipuistoja tai ulkomaanmatkoja.
elppis (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 21:31Miten päin teillä käännytään ? Meil neuvolantäti oli yllättynyt ku selält mahalle, mut ei viel toisin päin..
Vierailija (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 23:04Selältä mahallehan se tavallinen ensimmäinen suunta on. Toiseen suuntaan menee vahingossa välillä kun painava pää vie koko kroppaa mut siksihän vauvat ei juuri vatsallaan pitkään viihdy, etteivät jaksa kannattaa päätä ja eivät osaa siitä itse kääntyä hallitusti pois.
elppis (Ei varmistettu)
21.7.2014 at 09:26No mä vähän ihmettelinki et miten se täti oli niin ihmeissään :D
emmilia (Ei varmistettu)
20.7.2014 at 22:47Ihana kirjoitus! <3
Vierailija (Ei varmistettu)
21.7.2014 at 17:07”Sinun arkesi on jonkun lapsuus”, jäi mieleeni jostain julisteesta. Sen kun aina muistaisi.
annemi
21.7.2014 at 19:28Aivan ihana kirjoitus. Se tuli lähelle kun palasin juuri äidin luota lapsuuden mökkimaisemista, muisteltiin lapsuuteni kesiä kun vaan uitiin, uitiin, uitiin ja uitiin. Onni <3
hheidi
22.7.2014 at 11:24Kauniisti kirjoitettu. Ja niin totta! Tämän vois kirjoittaa seinälle muistuttamaan, kun on niiin tärkeä asia.
MeAn2104
22.7.2014 at 21:31Lapsuuden kesät tuntuivat pitkiltä, nyt tuntuu siltä, että omasta lapsuudesta on ikuisuus. Ja kohta omatkin lapset menevän lapsuuden ohi. Tai kohta ja kohta, mutta liian pian kuitenkin.
Devika Rani (Ei varmistettu)
28.7.2014 at 00:22Mun on pitänyt kommentoida tänne blogiin ties kuinka pitkään, mutta koskaan ei tunnu olevan aikaa järjestää ajatuksiaan kommenttikenttään asti. Tämä kirjoitus kuitenkin herätti itseni. Oikeastaan koko kesä on mennyt suorittaessa. Olen listannut kohteita ja asioita mitä PITÄÄ tehdä miehen loman aikana ja kun niistä ei toteunut juuri mikään, olen mököttänyt ja nalkuttanut kesän pilalle menemisestä. Joo, oon just niitä ihmisiä, jotka haluavat toinen toistaan upeampia elämyksiä. Sitten tuli tämä kirjoitus ja se jäi hautumaan takaraivoon. Lapsuuden kesä, ei se ole suorittamista vaan olemista. Pieniä ihania muistoja. Nyt ollaan 1,5v neidin kanssa tehty päivittäin pieniä vaunu/kävelyretkiä lähiympäristöön. Ollaan vaan, keinutaan, syödään vadelmia. On ihanaa nähdä kuinka tyttö nauttii näistä hetkistä/retkistä. Parasta on kun tyttö aamupalan jälkeen pukee repun selkään ja alkaa osoitella ulko-ovea. Kiitos että muistutit lapsuuden kesistä!