Yhteistyössä: Uskalla auttaa
Mitenköhän mä yhdellä sanalla voisin kuvata meidän tiistai-iltaa?
Silläkin uhalla, että tämä kuulostaa ihan yli-ilmaisulta ja lapin lisältä, käyttäisin silti tätä sanaa: käänteentekevä.
Vauvanukkea elvyttämässä; tämä kävi tunteisiin.
Aikaisemmin olen ”jollain on hätä” -tilanteeseen joutuessani lähinnä soittanut hätäkeskukseen (siitä muuten reilu vuosi sitten täällä) tai huutanut apua. Mutta tämän illan jälkeen… Mulla on ainakin juuri nyt, tuoreeltaan valmennuksen jälkeen, tosi vahva tuntuma siitä, että nyt menisin itse auttamaan. Toki soittaisin hätäkeskukseenkin (ja huutaisin apua), mutta nyt minulla olisi todennäköisesti myös rohkeus itse tehdä jotain. Nyt suunnilleen tietää, mitä pitää tehdä, ja samalla myös tajuaa ihan kouriintuntuvasti sen, että – hehe, tämän sanoi kouluttaja – ei voi kahdesti tappaa.
Että jos ihmisellä on esimerkiksi hengitystiet tukossa (kieli helposti tukkii hengitystiet tajuttomana), hänellä riittää happivarantoa noin kahdeksi minuutiksi; ja mitä pienempi lapsi, sen lyhyempi on se aika. Eli siinä on tärkeä toimia; siinä ei kannata jäädä kelaamaan, että ”teenkö varmasti oikein ja mitä jos teenkin väärin” tai ”löytyiskö täältä muita auttajia, joille voisin sysätä sen vastuun”.
Nyt tuon illan jälkeen, jos näkisin vaikka lapsen tipahtavan vaarallisesti kiipeilytelineestä tai tuoreeltaan tapahtuneen auto-onnettomuuden, menisin (toivottavasti; näin itsestäni uskon) toimimaan. Heti.
Itselleni tämä ”henkinen käännös” passiivisesta hätänumeroonsoittajasta aktiiviseksi auttajaksi ihan oikeasti tuntuu siis käänteentekevältä. Se on ikään kuin sellainen naks-muutos ajatuksissani; vaikea ehkä edes sanoin kuvata.
Kävimme siis Joelin kanssa tiistai-iltana Uskalla Auttaa Koulutuspalveluiden neljän tunnin kurssin aiheesta ”Lasten ensiapu ja hätätilanteet”. Kurssilla oli meidän lisäksemme kymmenkunta osallistujaa; näppituntumani ja keskusteluiden mukaan enimmäkseen pienten lasten tai vauvojen vanhempia ja vauvan odottajia sekä lasten kanssa työskenteleviä. Osa oli käynyt aikaisemmin tavallisen ensiapukurssin (EA1 tai lyhyempi pieni opastus); toisilla (kuten minulla) puolestaan oli taidot ”osaan soittaa hätänumeroon” -tasolla.
Tämä koulutus ihan selvästi toimi sekä ”nollatasoisille” että ”kertaajille” – ja itse asiassa ne aiemmin EA1-kurssin käyneet saivat useita ääneen yhdessä ihmeteltyjä ”vau, tätä en tiennytkään!!!” -elämyksiä. Ensiapuohjeet nimittäin päivittyvät viiden vuoden välein, ja esimerkiksi 10-15 vuodessa on voinut tulla suht isojakin muutoksia toimintaohjeisiin.
Koululaisikäistä nukkea elvyttämässä.
Erityisesti tämä meidän illan kouluttaja teki minuun ison vaikutuksen.
Oli jotenkin aivan huikeaa, että sai opin suoraan sellaiselta ammattilaiselta, joka on 15 vuoden ajan kohdannut näitä tilanteita työssään, eli ambulanssissa ja ensiavussa. Lisäksi kouluttajalla oli pitkä kokemus tietysti valmentamisestakin; hän kouluttaa jatkuvasti niin ammattilaisia (mm. palomiehiä ja ensihoitajia) kuin meitä ”taviksiakin”.
Mutta erityisesti se ihan oikea käytäntö; ne ihan oikeat tilanteet. ”Viimeksi, kun elvytin aikuisen ihmisen, niin…”, saattoi kouluttaja kertoa. Hänelle ehkä jokapäiväistä, mutta minulla pupillit laajenivat ihan joka kerta: tämä ihminen oikeasti työkseen pelastaa ihmisten henkiä.
Kouluttajan kokemus toi mukanaan myös helpottavaa tietoa, kuten tämän: lapsen elvytystilanne on erittäin harvinaista. Tämä ammattilainen kertoi olleensa viidentoista vuoden uransa aikana lapsen elvytystilanteessa kahdesti. On siis erittäin todennäköistä, että kukaan näitä vauvanukkeja tiistai-iltana elvyttänyt ei koskaan elämässään joudu vastaavaan tilanteeseen oikean lapsen kanssa.
Mutta jos joutuu, on mahtava ajatus, että nyt oikeasti osaa tehdä sen oikein.
Vierasesine kurkussa on lapsiperheessä tietysti se paljon yleisempi tapaus. Meillä itsellä juuri sellainen tilanne sai aikaan vihdoinkin tämän sykäyksen mennä tälle kurssille, ja samantyyppisiä vaaratilanteita oli ollut muutamassa muussakin perheessä tällä kurssilla.
Itse olin iloisesti yllättynyt, että todellakin olin toiminut Seelan ”burritonriekaleet kurkussa” -tilanteessa ihan oikein.
Mutta tätä en tiennyt! Aikuisten Heimlich-otehan menee jokseenkin näin:
…mutta vauvojen (jotka eivät vielä seiso itse) puolestaan NÄIN:
Ja kuulkaas kaikki: joskus kuulemma (15 vuotta sitten!) vauvojen vierasesinepoistossa on neuvottu tekemään nuo napakat iskut vauvaa ylösalaisin roikottamalla. Niin ei saa tehdä! Se voi aiheuttaa isoja vahinkoja vauvan niskalle. Eli tämä on se oikea asento:
Myöskään ei kuulemma kannata yrittää kaivaa itse ruokapalaa ulos paitsi jos se on ihan selvästi siinä näkyvillä. Siinä nimittäin voi päätyä vahingossa tunkemaan sen vielä syvemmälle hengitysteihin.
Uhh. Huomatkaa, että en ole mikään ammattilainen näitä kertoessani, vaan toistan ammattilaisen sanoja niin hyvin kuin muistan – niinpä vilpittömästi kehotan: menkää itsekin kursseille oppimaan kädestä pitäen nämä, se oikeasti kannattaa ja tuo varmuutta!
Ja voi pelastaa jonkun hengen.
Hurjan hyvää antia illassa oli myös hätätilanteiden tunnistaminen – mitkä ovat hyviä ja mitkä huonoja merkkejä erilaisissa tilanteissa. Todella hyödyllistä!
Vauvan elvytysharjoituksen lisäksi myös toinen kohta illan aikana sai minut herkistymään.
Nimittäin se, kun kouluttaja totesi, että te pariskunnat todennäköisesti tulette (jos olette edelleen yhdessä) joskus siihen tilanteeseen, jossa jompi kumpi elvyttää toista. Viimeistään sitten joskus vanhoilla päivillä.
Mä ihan oikeasti meinasin alkaa itkeä. Ja pari tippaa taisi ulos tullakin.
Enpä ollut asiaa aikaisemmin ajatellut. Mutta niinhän se luultavasti on.
Tässä menossa kylkiasento ja hengitysteiden avaus.
Todennäköisesti joskus maailmassa tulee olemaan käsillä tilanne, jossa on joko Joel-vanhus elvyttämässä Krista-mummelia, tai Krista-mummo elvyttämässä Joel-papparaista.
Enehkäkestä.
Oma rakas elämänkumppani. Siinä vaiheessa ehkä ainakin yli 40 vuotta (toivottavasti) elämää yhdessä ja aikuiset lapset. Ja sitten joku päivä tai aamu tai yö toinen on elottomana ja se toinen siinä tilanteessa, että ne elvytystaidot ovat tarpeen. Silloin haluan osata tehdä sen.
Niinpä seuraavaksi aion mennä myös EA1-kurssille, ja sen jälkeen pitää taitojani jatkuvasti yllä. Juuri nyt en nyt pysty keksimään isompaa juttua kuin sen, jos pystyy pelastamaan oman rakkaansa, sukulaisensa tai ystävänsä hengen.
Menkää ihmiset ensiapukursseille, ja erityisesti lasten ensiapukursseille. Ihan vilpittömästi – menkää!
Uskalla Auttaa Koulutuspalveluiden avoimet kurssit täällä – heillä siis jatkuvasti tätä ”Lasten ensiapu ja hätätilanteet” -sisällön kurssia, ja lisää kursseja avataan koko ajan kysynnän mukaan. Tämän hetken seuraavat ”lasten ensiapu ja hätätilanteet” -kurssit:
19.10. Kannelmäki
24.10. Töölö (täynnä)
3.11. Myyrmäki
4.11. Kamppi
10.11. Tapaninvainio
15.11. Viertola
17.11. Herttoniemi
21.11. Konala
24.11. Maunila
28.11. Kivistö
29.11. Järvenpää
30.11. Itä-Pakila
…ja niin edelleen, tuoreet tiedot siis aina täällä.
Karoliinan; kysyit viime postauksessa, että onko tämä pelkästään pääkaupunkiseudulla. Kysyin asiaa, ja heillä on tarkoitus kuulemma hallitusti laajentaa kurssitusta ympäri Suomen sitä mukaa, kun kysyntää on. Tällä hetkellä kursseja on siis Helsingissä ja Vantaalla, tulossa on ihan pian Espoo ja sitten seuraavat lähikunnat (mm. Porvoo) ja niin edelleen. Ja toiveita saa esittää, eli jos haluat koulutuksen omaan kaupunkiisi/kuntaasi, niin hihkaise tähän kommenttikenttään tai suoraan meiliä toimisto@uskallaauttaa.fi Lähtevät kuulemma pidemmällekin eli toivetta vaan menemään – suosittelen!
25
Iina / MouMou
6.10.2016 at 15:18Ensinnäkin, itkin lukiessani tätä.
Toiseksi, kysyn huomenna anopin lastenvahdiksi, koska mehän mennään myös tuonne kurssille. Hitsi, kun meni roska silmään…
krista
6.10.2016 at 15:27Ihan vilpittömästi suosittelen! <3 Me molemmat Joelin kanssa koko kotimatka (Vantaalta meille, eli heh aika pitkään) hehkutettiin sen illan antia ja vakaasti päätettiin molemmat, että jatkossa pidetään säännöllisesti nämä taidot yllä!
A
6.10.2016 at 15:22Tuosta lopun kyyneleistä, sellainen tilanne todellakin saattaa tulla vastaan, itse kullekin. Mun äidille tuli jokunen vuotta sitten, kun isäni sai sydänkohtauksen iltapalalla. Silloin ei ollut onnea, vaan hätäkeskuksen ohjeista ja pihaan kurvanneesta kolmesta ambulanssista huolimatta jäi ilta isäni viimeiseksi (niisk). Toki kun taustalla oli sepelvaltimotauti, ohitusleikkaukset ja sun muut, niin ei tämä suorastaan yllättävää ollut ettei sydän enää jaksanut käynnistyä uudelleen (mutta toisaalta ihan täysin puskista, ihan tavallisen päivän päätteeksi tämä tapahtui) mutta ei ensiaputaidoista haittaa ole (äidillä oli työaikana kurssit käytynä, mutta ei kuulemma siinä shokissa tullut mitään mieleen).
krista
6.10.2016 at 15:31Osanottoni! <3
-
Oman elämänkumppanin menettäminen (no saatikka lapsen, mutta uh en voi edes puhua siitä) on varmasti kova isku, tapahtuu se sitten millä iällä tai sairaushistorialla tahansa. <3 Kaikilla se on kuitenkin joskus edessä; jos ei nyt ihan yhtä aikaa tästä maailmasta pariskunta lähde, niitäkin tietysti onnettomuuksissa tapahtuu...
M-M
6.10.2016 at 15:36Jos tää joskus järjestetään Kittilässä, niin voisin mennä ☺
krista
6.10.2016 at 16:57Laita ihmeessä tonne viestiä! Sanoivat, että keräävät listaa ”toivotuista” paikoista tulevaa ajatellen – ei nyt ehkä huomenna just vielä Kittilässä, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa kuitenkin, jos toivetta on!
MarjaH
6.10.2016 at 15:48Ilmoittauduin!
MarjaH
6.10.2016 at 15:48Hei mun ikoni on vaihtunut :o
krista
6.10.2016 at 16:58Hieno homma, varmasti tykkäät!
–
Hihi joo oho, sait jostain syystä tuollaisen ihanan uuden aurinkoikonin! Onko sulla nettiyhteys vaihtunut? Huvikseen katsoin, niin sulla oli jostain syystä eri ip-osoite kuin ennen :)
MarjaH
6.10.2016 at 17:12Puhelin päivitti itsensä, ja selain muuttui samalla Chromeksi. Ehkäpä se on se syy? Yhyy, olin kiintynyt mun starbucks-ikoniin :D
Asiasta kukkaruukkuun, tykkäsittekö niistä pierre roberts vaatteista vauvalla? Mietin, että pitäisikö pikkuiselle hankkia…
krista
6.10.2016 at 21:40Joo harmi luopua siitä Starbucksista, se oli sun vakkari – toisaalta on tää aurinkokin kiva :D
–
Ja tykättiin, ihan todella! Se vauvanmatsku oli sellaista ohuempaa (ainakin sinä talvena eli kaksi vuotta sitten, kun Seela oli ihan pikkuvauvaiässä) ja pehmoisempaa kuin isommilla naperoilla – toisaalta kulutuksenkestävyys ei vaikuttanut niin hyvältä eli kun lähti enemmän konttailemaan, niin vähän isommat (ne taaperokokoiset) oli sit parempia. Nyt ei harmi kyllä ole tänne vielä sovittu ainakaan Pierre Robertin yhteistyötä (että ois ale siis), mutta katselin just itsekin, että Reimallakin itse asiassa on villavaatteita… En ole niitä vielä livenä koskaan nähnyt kyllä.
Pauliina
6.10.2016 at 16:45Minä myös ilmoittauduin. Kiitos tästä aiheesta ja muutenkin blogistasi. Olen lukenut tätä jo vuosia ja pidän ihan hirveästi sinusta, perheestäsi ja tyylistäsi kirjoittaa!
krista
6.10.2016 at 17:01Oi, kiitos ihanasta palauttesta! Hitsi tällaista on kiva kuulla <3 Ja hienoa, että ilmoittauduit - toi oli vaan niin tosi-tosi hyvä ilta!
Napuna
6.10.2016 at 18:02Minä olen käynyt EA1-kurssin, kun menin lasten kesäleirille ohjaajaksi, mutta taidot kyllä ruostuvat, kun niitä ei (onneksi) joudu käyttämään. Pitää ainakin kertailla asioita SPR:n sivujen kautta. Olisin kiinnostunut kurssista Hyvinkäällä! Mies ei ole käynyt ensiapukurssia, ja hänet kyllä passittaisin kurssille.
krista
6.10.2016 at 21:43Joo mies kurssille ehdottomasti – vähintäänkin siksi, että osaa sit elvyttää sut tarvittaessa vanhuksena <3
-
Tuo päivitys on varmaan olennaista. Itselläkin tuntuu, että just nyt olisi varmuus toimia - mutta entä sit taas viiden tai kymmenen vuoden päästä. Eli kertauskurssit kyllä tarpeen!
Tiba
6.10.2016 at 18:23Ihan mahtavaa, että tuot tämän esille blogissasi! Mielestäni jokaisen tulisi käydä edes joku ensiapukurssi, harjoitella elvytystä ja pohtia ennakkoon, mitä itse tekisi tilanteessa, jossa läheisen terveys/henki olisi vaarassa. Kaikkia ensiaputaitoja ei välttämättä tarvitse hallita, vaan sitäkin tärkeämpää on juuri se, että uskaltaa toimia ja tietää perusasiat. Toivon, että tämän postauksesi luettua muutkin heräisivät ja lähtisivät ea-kursille! Esimerkiksi Punainen Risti järjestää ea-kursseja ympäri Suomea. Kannattaa myös työnantajalle ehdottaa ea-kurssin tilaamista koko työyhteisölle! :)
Uteliaisuutta kysyn puhuttiinko kurssilla defibrilaattorista? Niitä kun nykyisin on julkisilla paikoilla. Olen sh-opintojen aikana järjestänyt joillekkin kouluille ea-päiviä ja huomasin, että se on useimmilla täysin vieras asia.
nube
6.10.2016 at 20:45ainakin spr:n kurssilla deffa kuuluu nykyään hätä-EA -kurssille, eli varmaan myös kaikille EA-kursseille. Ihan opetellaan käyttöä kunnolla ja käydään kaikki asiat läpi. Sen jälkeen kun itse uusin hätä-EA-kurssin ja tämän opin, ihan erilailla kiinnittää huomiota deffojen sijaintehin esim virastoissa ja työpaikalla. :)
krista
6.10.2016 at 21:48Samaa mieltä!
–
Ja kyllä, puhuttiin – sen verran, että niitä on nykyään useissa paikoissa, kuten kauppakeskuksissa, mutta tosiaan moni ei ole niistä tietoinen! Varsinaista käyttöä ei kuitenkaan tällä kurssilla opeteltu (kun keskityttiin erityistesti lapsiin) vaan se tosiaan tulee niillä hätäensiapukursseilla.
Veera
6.10.2016 at 19:54Tampereelle toivoisin myös kurssia. Itselläni kolme pientä lasta ja työ lasten parissa. Olen kyllä koulussa suorittanut EA1-kurssin, mutta kuten edelläkin mainittu onneksi näitä ei ole ollut tarpeen käyttää. Varmuus karisee kun aikaa kurssista kuluu.
krista
6.10.2016 at 21:51Voisi kuvitella, että Tampere on heillä aikataulussa piankin, kun kursseja aletaan järjestää laajemmaltikin! Kertaus tuo varmasti tosiaan varmuutta!
Maarit
6.10.2016 at 21:55Minä toivon myös kurssia Tampereelle!
krista
6.10.2016 at 21:59Hyvähyvä, toivotaan että pian toteutuu!
Jp ja kirppu
6.10.2016 at 21:07Mie olen ollut se ”tukehtuva” TET harjoittelussa päiväkodissa.. Ja se ei kyllä mennyt putkeen. 3 mua riepotteli Heimlichin otteella tietämättä miten. Henki kulki yhdessä asennossa. Sitten ne kiikutti mua pitkin tk:ta ja lopulta ensiapuun (aikaa mei 1h) eikä tajunneet soittaa apua. Mun pelastus oli kurkunkansi, joka jarruttI jotenkin lihanpalan matkan. Korvalääkäri totesi tyynesti, että 0,3cm toiseen suuntaan niin olisit kuollut (olin 15v….).
No nytpä onneksi ammatin puolesta ea taitoja saa päivittää ja lämpimästi suosittelen ihan kaikille. Ne minuutit ennen lanssin tuloakin voi olla piiiiitkiä.. Ja ensiminuutit ratkaisee PALJON.. Hyvä ja tärkeä aihe ❤
krista
6.10.2016 at 21:58Huh huh, karsea kokemus, onneksi sentään henki sieltä pihisi vähän – huh huh. Kenellekään ei tullut mieleen 112; aika karseaa!
–
Niin huikeaa ajatella, että ne ambulanssinodotusminuutit voi toisaan olla ne, jotka ratkaisee ihmisen kohtalon – ja siis elämän jatkumisen tai jatkumattomuuden. Että tosiaan aika olennaista, että on oikeanlaiset taidot hallussa! Vähän kyllä soimaan itseäni, että kävin ekan kurssin VASTA NYT. Olisin esimerkiksi aiemmin saanut työnantajalta, kurssit, mutta en mukamas ”ehtinyt” (ihan työajalla olisin voinut mennä). On kyllä arvojärjestys itselläkin muuttunut, pakko myöntää. Tällaiseen pitää kyllä ehtiä.
Emmanuel
6.10.2016 at 23:19Tuo loppupätkä… huhhuh.
Oulussa olisi ehdottomasti kiinnostusta vastaavalle kurssille! Toivottavasti järjestyy. <3
avaruuskenguru
7.10.2016 at 08:38Minäkin ehdotan Oulua! On kuitenkin suhteellisen iso kaupunki pohjoisessa Suomessa, joten kiinnostuneita olisi varmasti hyvin laajalta alueelta.
Ansku
7.10.2016 at 11:59Oululle ääni täältäkin! Osallistujia varmasti riittäisin, täällä on paljon lapsiperheitä
krista
7.10.2016 at 16:18Kolme ääntä Oululle jo, jesh!
Ebe
6.10.2016 at 23:31Itte aloin opiskelemaan nyt uutta alaa (matkailu) ja ensimmäisen kerran opiskeluihin kuuluu myös EA1-(myöhemmin myös EA2)kurssi. Aloin itsekin miettimään että miksi tätä ei oteta osaksi opintoja jo paljon aiemmin, esimerkiksi yläasteella (onko jossain, en tiedä? Ei ainakaan meidän tuppukylässä). Ja edellisen ammatin olen (palveluvastaava) opiskellut samassa opinahjossa ja ei silloin ollut tätä kurssia. Ei muistaakseni edes mahdollisuutta ilmoittautua annettu. Ihan yhtä lailla siellä keittiön/salin puolella olisi voinut tulla esim. elvytystilanteita vastaan kuin maastossakin asiakkaiden kanssa.Totta kai kansanopistolla olisi varmasti ollut tarjota kursseja, mutta nehän maksaa jos ei nyt maltaita mutta ihan hyvästi kuitenkin. Itelläni ei ole tullut tilanteita vastaan, missä olisi sattunut niin pahasti etteikö lanssia olisi ehtinyt odottaa, mutta kyllä sitä nyt muutaman oppitunnin käyneenä ajattelee että jumalauta, koskaan ei tiedä!
krista
7.10.2016 at 16:23Niin joo totta; oikeastaan mihin tahansa asiakaspalveluammattiin/koulutukseen/perehdytykseen tämän voisi sijoittaa. Iso arvostus muuten kaikille niille työantajille, jotka tarjoavat työntekijöilleen ensiapukoulutuksen! Tiedän, että palvelualoillakin tällaista on.
–
Ja totta, onhan näitä kursseja tosiaan tarjolla, mutta tää on varmaan sellainen juttu, joka vaatii jonkun sisäisen sykäyksen. Tosiaan mullakin ois ollut mahdollisuus käydä aikaisemmin, mutta oli muka aina liian ”kiire”. Mitä hemmettiä! Liian kiire opetella sellaisia taitoja, joilla voi pelastaa jonkun hengen? No aika kiire on saanut olla, ha ha :D
Heini
7.10.2016 at 07:54Toivomus kurssista Lappeenrantaan!
krista
7.10.2016 at 16:24Jesh, toivomus välittyy tästä varmasti eteenpäin!
Ellliisa
7.10.2016 at 09:30Kuusamoonki ehdottomasti tämä kurssi! Minä itse oon käynyt EA1, jo joskus ala-asteella, meillä sillon järjestettiin valinnaisia oppiaineita kerran kahdessa viikossa, yhden syksyn aikana sitten opeteltiin ensiaputaitoja. Lisäksi yläasteella terveystiedon tunnilla järjestettiin pariinkiin otteeseen kuviteltu onnettomuustilanne, puolet luokasta oli potilaita ja puolet hoitajia. Siellä harjoiteltiin erilaisten haavojen sitomista, nyrjähdysten tms sitomista, elvytystä nukella jne. Mutta näistä kaikista on jo aikaa niin paljon, että kertauskurssi tulis todella tarpeeseen.
Täällä pitkien sairaalamatkojen alueella, ea-kurssiin voisi sisältyä myös synnytykseen liittyvää materiaalia, vaikka hyvinhän tuo mun mieheni kätilöinnissä kyllä pärjäsi viime jouluna kun nuorimmainen päättikin tulla maailmaan mummulan vessassa. :D
krista
7.10.2016 at 16:28Vau, Kuusamossa on tapahtunut tosi paljon edistystä sen jälkeen, kun mä olin koulussa siellä – sä ehkä mun jälkeen oot ollut? Tai sitten se voi olla opettajastakin kiinni, mutta ihan huippua tuollaiset ”onnettomuussimulaatiot”.
–
Ja todellakin, etenkin pitkien välimatkojen alueella nää on tärketä taitoja! Kuusamossa on terveysasema edelleen, mutta ei sairaalaa, onko näin? Kun mä asuin siellä, siellä vielä synnytettiinkin, mutta nyt käsittääkseni Oulussa? Aika hurjaa lähes kolmen tunnin matkan päässä.
–
Ja VAU myös miehesi kätilöinnille! Mahtavaa, että kaikki meni hyvin! Tämä tapahtui Kuusamossa mumilassa, vai olitteko jossain muualla?
Ellliisa
7.10.2016 at 21:17En oo täältä Kuusamosta kotoisin, joten koulukin on käyty muualla, mies mut toi tänne. :D
Ei oo tosiaan synnytys mahdollisuutta täällä enää, terveyskeskus kai se on nyt nimeltään. Ja vaihtoehtona on synnyttää Rovaniemellä 200km, Oulussa 215km tai Kajaanissa 245km päässä. Meijän lapset on kyllä kaikki syntyneet Kokkolassa, tai siis nuorimmainen tosiaan mummulassa, mutta Kokkolaan oli tarkoitus mennä. Ja mummula on tosiaan tuolla pohjois-pohjanmaan eteläisemmässä kunnassa, sieltä Kokkolaan synnärille matkaa 60km. Mutta ei ehitty sinnekään. Kaikki meni oikein hyvin, onneksi yleensä tuollaisissa tilanteissa luonto hoitaa. Miehen lisäksi toisena kätilönä toimi mun sisko, joka on ensihoitoon suuntautunut lähihoitaja.
krista
8.10.2016 at 22:11Joo mun äiti (hän oli monta kymmentä vuotta neuvolassa Kuusamossa töissä ennen kuin jäi eläkkeelle) on joskus muistaakseni vastannut, kun on kysytty, että missä kuusamolaiset nykyään synnyttää, että ”ambulanssissa pudasjärven kohdalla!. Reilu 200 km on kyllä pitkä matka lähteä ajelemaan!
–
Mahtavaa, että oli toisena kätilönä siskosi! Itseä jotenkin kauhistuttaa nuo yllätyssynnytykset, mutta niinhän se toisaalta on, että paljon luontokin hoitaa. Luonto ei kuitenkaan epiduraaleja ja ilokaasuja, joita mä oon tarvinnut – auts :)
Suvi
7.10.2016 at 13:34Itse kävin EA1:n lukiossa autokoulun yhteydessä. Niistä sai jonkun kurssin yhteenluettuna. Autokouluun voisi muuten kiinteästi kuulua joku ensiapukurssi vai kuuluuko siihen?
Kurssi ehti vanhentua, mutta nyt kätilöksi opiskellessa kerrattiin sen sisältö heti ekan lukukauden aikana. Itse asiassa meillä oli aikaintensiiviset paineluelvytys-harjoitukset. Lisäksi lastenelvytystä ja sairaalaelvytystä on tullut opiskeltua lisää ihan opintoihin liittyen. Todella hyödyllinen kansalaistaito. Meille itse asiassa sanottiin, että häke ei enää välttämättä ohjaa maalikkoja puhaltamaan vaan ainoastaan painelemaan, oliko tästä kurssilla puhetta?
krista
9.10.2016 at 15:31Enpä muuten tiedä, että kuuluuko – mun aikana ei (muistaakseni) kuulunut, mutta sehän olisi myös tosi hyvä oppia ja kerrata! Tosi monta yhteyttä ollut tässäkin, missä ensiapua voisi just ”kansalaistaito”-mielessä olla. Ja kun ois useammassa yhteydessä, niin taidot pysyisivät vähän niin kuin automaattisesti yllä!
–
Kurssilla ei ollut puhetta, että häke ei ohjaisi puhaltelua, eli tästä en harmi kyllä tiedä… Me opeteltiin sekä puhallukset että painallukset, niin lapsille, vauvoille kuin aikuisillekin. Painallusten ja puhallusten määrä on nykysin sana lapsille ja aikuisille, helpottaa muistamista!
Annis
10.10.2016 at 12:13Jos ei ole elvytystaitoinen auttaja paikalla, HÄKE ohjaa vaan painelemaan, koska se on tärkeämpää. Lasten kohdalla kuitenkin aina puhallus-painelu, ja elvytys aina aloitetaan puhaltamalla.
Aikuista elvyttäessä olennaisinta on mahdollisimman lyhyt defibrillaatioviive. Sen neuvovan defibrillaattorin käyttöön kannattaa siis tosiaan itsensä kurssittaa. Todennäköisempää nimittäin (onneksi) on, että maallikko elvyttää ventovierasta ”kentällä”, kuin omaa lasta kotona!
Annis
10.10.2016 at 12:15… Mitenkään siis väheksymättä sitä, että hankkii itselleen taidon elvyttää lasta! Mutta jos aikomus on opetella lisää 😊
raks
7.10.2016 at 18:56Ensiapukurssi pitäisi saada Oulun seudulle.
Oliko kurssilla neuvoa mitä tehdä jos vauva tukehtuu, mutta ei ole selvästi mitään vierasesinettä tai ruokaa kurkussa?
krista
8.10.2016 at 22:16Oulu saanut paljon ääniä!
–
Tuollaisesta tapauksesta ei ollut puhetta; käytiin just vierasesineet ja sitten jos menee elottomaksi, niin mitä sitten (elvytys). Tuollaista kannattaisi tosiaan sitten suoraan kysyä ammattilaiselta; parasta antia tuossa olikin, kun sai kysellä ja keskustella, aika moni kertoi omalle kohdalleen tapahtuneita juttuja ja samalla se oli vähän niin kuin sellaista pienimuotoista ”traumanpurkua”, jos jollekin jotain oli tapahtunut ja siitä pääsi kertomaan ja kyselemään. Onko teillä ollut joku tuontyyppinen tapaus?
Raks
10.10.2016 at 14:49Joo tarkoitin siis kovaa ruokaa kurkussa. Mutta refluksin takia tuli tukehtumiskohtauksia. Maito nousi kurkkuun tai seilasi edestakaisin…aika järkkyä kun ihan yhtäkkiä ilman näkyvää syytä saattoi alkaa! Mutta otettiin sitten juuri tuohon jalkojen päälle ja taputeltiin. Semmoinen neuvo saatiin eräältä et sylissä ollessa pää alaspäin mut sepä vaan pahensi ku tuli lisää kurkkuun…jännä kun niitä neuvojakin niin monenlaisia.
Minna
7.10.2016 at 21:43Mä olen käynyt SPR:n ea-koulutukset. Pidän ensiaputaitoja lähes kansalaisvelvollisuutena. Täällä missä asun, voi avun saamiseen mennä hyvä tovi ja sillä on iso merkitys, että osaa henkeä pelastavan ensiavun. Olen myös valitettavasti joutunut taitoja käyttämään, vaikka elvytystä ei onneksi ole tarvinnut tehdä. Tippa tuli silmään pelkästä ajatuksesta, että pitäisi omia läheisiä elvyttää.
krista
9.10.2016 at 15:35Samaa mieltä, tän pitäis olla kansalaistaito! …joka multa tähän asti puuttunut, uhhuh. Ja nimenomaan kun asumme maassa, jossa etäisyydet ovat pitkiä, ja ihmiset oleilevat kesämökeillä/saarissa jne. Ei voi luottaa siihen, että ambulanssi olisi paikalla… …no vaikkapa siinä kahdessa minuutissa (tai lapsille lyhyemmässä ajassa), jonka verran keuhkoissa on happivarantoja. Aika harvassa paikassa ”virallinen apu” on niin nopeasti paikalla!
Salla
10.10.2016 at 18:52Kouvolaan jos tulevat niin mukana ollaan :)
Amk
8.10.2016 at 09:33Turkuun toivoisin ensiapukurssia :)
krista
9.10.2016 at 15:36Turulle ääniä!
Maria
8.10.2016 at 10:53Turkuun toivotaan kurssia! :)
krista
9.10.2016 at 15:36Turkuun siis :)
Jenni
8.10.2016 at 12:29Turkuun olisi kyllä mahtava saada tämä. Minulla 9kk ikäinen poika ja isommat 11,8 &7v enkä ole käynyt muutakun joskus koulussa kurssit mut vain aikuista käsitellen. Menisin kyllä heti.
krista
9.10.2016 at 15:39Joo tää lasten tilanteisiin keskittyvä oli kyllä niii-iiiin hyvä; lapsilla kun kuitenkin on sitten ihan omat ja vähän erilaiset tilanteensa!
Marika M
8.10.2016 at 12:44Täälläkin kahden lapsen äippä toivoisi kovasti vastaavaa kurssia TURKUUN <3
krista
9.10.2016 at 15:39Turku-toiveputki täällä, hyvähyvä!