Kolme plus viisi

Aprillipäivän jälkeisenä ja maanantain vastaisena yönä vuonna 1.4.2012 satoi 20 cm lunta. Näin pihamaan peittävän valkoisen lumivaipan, kun kaksi valkopukuista miestä kantoi minut paareilla ambulanssiin.

Lapsivedet olivat lorahtaneet kylpyhuoneen lattiaan rv 34+0. Kätilöopistolla minuun pistettiin kortisonia vauvan keuhkoja vahvistamaan. Synnytystä alettiin käynnistelemään tiistaina 3.4. Kun se ei ensin alkanut käynnistyä, lepäsin yhden yön ja torstaina 4.4. klo 9 siirryin synnytyssaliin.

Tykkäsin ilokaasusta.

Esikoinen syntyi seuraavan vuorokauden puolella aamuyöllä 5.4.2012.

Kaksi vuotta myöhemmin, perjantaina 4.4.2014 Joel lähti aamulla työpaikalleen Roviolle. Joel ehti sanoa esimiehelleen ”huomenta” ja ”katsotaanko se aika kehityskeskustelulle, kun mulla saattaa isyysloma käynnistyä koska vaan”, kun sai tärisevä-äänisen puhelun minulta. ”No nyt ne vedet meni!” Vastoin kaikki odotuksia (ja monen kuukauden pakkomakuun ansiosta) vauva oli pysynyt vatsassani rv 38 asti.

Tilasin heti vedenmenojen jälkeen taksin – laitoin vaan ensin lapsen vaipan housuihini. Kaduilla oli perjantairuuhka. Huohotin supistuksiani ja pohdin ääneen, että aika usein niitä jo tulee. ”Kaksi minuuttia on väli”, taksikuski oli pyytämättä osannut kellottaa.

Joelin taksi Espoosta oli ehtinyt Kättärille juuri ennen minun taksiani, Joel auttoi minut ulos ja maksoi kyydin.

Minut ohjattiin suoraan synnytyssaliin. Kello oli yhdeksän.

Olen astunut synnytyssaliin täsmälleen samaan aikaan (4.4. klo 9) sekä vuonna 2012 että vuonna 2014.

Synnytys kesti alkuvauhtiin nähden yllättävänkin pitkään, sillä vauvan pää oli vinossa. Loppumetreillä  jäi vähän huono fiilis; kätilö vaihtui ja uusi kätilö painosti minua ponnistamaan, vaikka vielä en tuntenut siihen tarvetta. Samoin sovitut kivunlievitykset lensivät romukoppaan vuoronvaihdossa. Aiempi hyvä ja päättäväinen olo töksähti siihen. Synnytyksen jälkeen olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta sanoin vain ”lopputulos on tärkeintä” ja poistuin osastolle.

Lopputulos on tärkeintä.

Ja tällä kertaa minulla oli letti – toisin kuin ensikertalaisena.

Nuorempi lapsi syntyi iltapäivällä 4.4.2014.

Tänään (ja eilen) meidän tytöt täyttävät siis kolme ja viisi vuotta! Isot tytöt jo!

Tämä aika vuodesta saa aina paljon muistoja ja sekavia ajatuksia heräämään. Miten järjettömän mullistavaa ja fyysistä se synnyttäminen oikein onkaan. Ja miten sieltä tulee uusi ihminen, joka alkaa kasvaa ja kehittyä ihan omaksi persoonakseen.

Ja miten pohjattoman onnellinen saa olla, että on saanut elämäänsä nämä kaksi pientä hurmaavaa ihmistä.

Hyvää syntymäpäivää, rakkaat tyttäreni!

Suomen-synttäreitä meillä juhlitaan vasta huhtikuun lopussa – Espanjassa juhlittiin jo.