Mulle on nyt kolme kertaa lähiaikoina käynyt ihan kummallinen juttu lastenkirjojen kanssa.
Tytöt saivat synttärilahjaksi useita uusia kirjoja (jee!) ja niitä on nyt sitten tietysti nonstoppina luettu koko kulunut viikko. Seeluskan yli-yli-ylivoimainen suosikki on tämä Pipsa Possu -kirja, jossa saa etsiä erilaisia asioita kuvista. Niii-iiiin hyvä kirja; etsittävää riittää!
Olin lukenut tuon kirjan ainakin kolmekymmentä kertaa, kun juuri tässä tänään aamupäivällä:
MMMMMITÄ? Täällähän on ihan uusi aukeama! Tätä ei ole ollut täällä ennen!
Eikä tämä ole ainoa kerta, kun meidän lastenkirjoihin simsalabim-ilmestyy uusia aukeamia, joista mä voin vannoa, että ne eivät ole olleet siellä ennen.
En voi sanoin kuvata hämmennystä, jonka koin tuossa muutama viikko sitten, kun luin Seelalle viidettätuhannettaseitsemättäkymmentäviittä kertaa Kylvyssä-kirjaa (ostettu jo Silvan ollessa noin puolivuotias) ja tämän aukeaman jälkeen…
…ei tullutkaan tämä…
…vaan välissä oli tämä:
PESET NAVAN? Mitä h*vettiä? Mitä täällä tapahtuu? Et oo koskaan ennen pessyt!
Ja sitten se kaikkein eniten spooky.
Meidän ihan-ihan-ihan ensimmäinen lastenkirja, äitiyspakkauksen Pikku Poron päivä. Mä osaan ne lorut ulkoa; sitä kirjaa on luettu niin paljon molemmille tytöille. Ja sitten yks kaks yllättäen käännän sivua ja sieltä löytyy kokonaan uusi aukeama.
Ei voi käsittää. Onko mun muisti vaan näin pätkivä, että jostain on katkennut noille aukeamille johtava piuha? Vai onko mahdollista, että oon kaikki nämä vuodet (kirjaimellisesti) onnistunut kääntämään sivun ”väärin” niin, että olen hypännyt just noiden aukeamien yli…? Jokaiset ”uudet” aukeamat ovat olleet ihan kirjan loppuosassa.
Mulder? Scully? Auttakaa! Erittäin suurella todennäköisyydellä meidän viemäreissä mönkii joku lötkömies, jonka erikoiskyky on lisätä uusia aukeamia kirjoihin. Tämä on ainoa looginen selitys asiaan.
(X-filesin tunnusmusiikki tähän)
Mulla on luultavasti joku aivovaurio hemmetti vie.
Jos näette mussa muita kummallisia oireita, soittakaa ihmeessä ambulanssi.
36
Jp ja kirppu
15.4.2016 at 15:03Toi pikku poron päivä oli muuten meillä Kirpun suosikki, ja nyt Onni on rakastanut samaa kirjaa kovasti, tunnistaa runot jo ulkoa ja menee oikean kirjan luokse kun alkaa mitä vaan runoa loruttelemaan.. 😊Tosin pikkuveljen rakkaus on ollut sen verran kohtalokasta, että se odottaa korjausta. Ja oli meilläkin eka kirja.
2015vuoden ä pakkauksen kirjaa kumpikaan lapsista ei halua katsella, eikä se miustakaan ole niin kiva. Kuvat ei ole selkeitä lapsen katsoa, eikä samalla voi tunnistaa uusia sanoja. Ja lorutkaan ei tempase mukaan.
Ester-i
15.4.2016 at 22:21Huh oon lukenut tuon Pikku poron päivä -kirjan varmaan tuhat kertaa. Poro ei näytä porolta! Ja niiden lorujen rytmi ontuu!
Mutta: tuo pingviiniaukeama oli kyllä mukana ne tuhat kertaa :) Eikö deja vu -ilmiö ole joku hetkellinen häiriö aivoissa ja lyhytmuistissa? Sinulla on joku sen vastakohta ehkä, jamais vu? :D
Annu
15.4.2016 at 22:27Mulla on käynyt noin, mutta vain kerran…oisko sivut ollu liimautuneena niin hyvin yhteen ja päättivät sitte 5075 kerralla antaa periksi? ;)
Tai sitte väsyneet äiti aivot on antaneet sormilla käskyn hypätä sivun yli ja nyt kun oot levinnyt niin tsadam lisää lukemista
Kukkis
16.4.2016 at 01:17Hahaa, mulle käy noin jatkuvasti :D luen jotain kolmeveelle ja sitten se iskee: ”WTF??!! onko tässä muka aina ollut näin? en muista tätä kohtaa koskaan aiemmin lukeneeni”.
Mä luulen että noiden lastenkirjojen kanssa sitä heittää aivot jossain vaiheessa lukemista ihan mutelle ja lukee vaan, ajattelematta. Sieltä voisi lukea vaikka mitä ydinpommin ohjeita ja sitä ei vaan rekisteröisi.
a
16.4.2016 at 08:01AAh, pikku poron päivä. Oli aika (noin puoli vuotta ainakin) kun pieni halusi tuon iltasaduksi. Aika monta kertaa tuli se sit luettua (ja ihan kiva kirja se onkin, vaikka eka lukukerta oli että wtf, kamalaa kuraa). Meillä ei mystisesti ilmestyneitä sivuja ole koettu, mutta pitkään sensuroin lapsen prinsessa ruususesta (disney versio 80-luvulta) pois sivut jossa prinssi surmaa lohokäärmeeksi muuttuneen pahattaren, kunnes yksi ilta tyttö löysi ne sit ja ihmetteli. Niin ja pitkään ”paha haltia” oli ”tuhma haltia”, ”kuninkaan asemiehet” olivat ”kuninkaan miehet” ja edelleen ruusunen ”nukahtaa ikiuneen” eikä ”kuole”…näiden editorin muutosten jälkeen ei pysty antamaan prinsessa ruususta muiden lukijoiden käsiin, kun väärinhän se menee ;)).
—
Mutta nyt on pakko hehkuttaa, että 4v. nakeron äitinä on ihanaa kun ollaan päästy lukemaan ”isojen kirjoja”, siis kirjoja joissa pääosa on tarinassa, eikä kuvat. Aivan mahtavaa, siis kun löytyy kirjoja joissa kieli on rikasta ja ääneen lukeminen on ilo. Aloitettiin Urposta ja Turposta (suosittelen, meillä luettiin kolmen kirjan yhteisnidos kolme kertaa putkeen), sitten Melukylän lapsia, Uppo-nallea (tää ei oikein uponnut), sit päästiin jo muumeihin (Taikurin hattu luettu ja monta muuta jäljellä, i-ha-naa) ja Fedja-setään (se löytyi hyllystä enkä ollut itsekään lukenut). Kuvakirjojen kanssa pidin iltasatua vähän pakkopullana (että lapsi rauhoittuu unille ja kiroilin mielessä lapsen lemppareiden tylsää kieltä, onneksi joitain poikkeuksia löytyy) mutta nyt nää isojen kirjat, näissä on paljon enempi iloa lukemisessa.
Mirka
16.4.2016 at 10:19Kysy Joelilta, että onko hänenkin lukukerroillaan puuttunut sivuja kirjoista? :D Mulle käy joskus niin, että oon ihan varma, että en oo näynyt jotakin asiaa, tavaraa, ihmistä koskaan ennen kunnes mulle pälähtää päähän joskus päivien tai viikkojen päästä, että olenhan mä. Muisti voi olla joskus tosi konstikas.
krista
16.4.2016 at 12:33Joo, Joel-perhana tosiaan jopa muisti tuon ”puuttuneen” runon ulkoa :D
–
Ja mä kans tarkemmin tuota kylpykirjaa katsellessani tajusin, että oonhan mä varmasti tuon kylvystä poisnousukuvan nähnyt – eihän tuossa ois muuten mitään järkeä, että edellisellä aukeamalla ollaan kylvyssä ja sit kuivataan. Että oon mä sen poisnousun nähnyt. Eli siis ainoastaan tuo napakuva on ”uusi”, aukeaman toinen puolisko on EHKÄ ollut kirjassa jo aikaisemminkin :D