Leikkivartti

Oliver

Mä oon tehnyt tuota jo pitempään, mutta aika 20 minuuttia, enkä ole sitä erikseen maininnut lapselle, että nyt on spesiaalileikkihetki. Ehkä brändäyksen voisi ottaa käyttöön :) Mulla on ollut päinvastoin huono omatunto, että miksi leikkiminen on niin vastenmielistä, että oikein kellosta pitää katsoa aika, että jaksa edes tämän verran… Aiemman psykologijutun ja tämän perusteella huono omatunto lienee turha :)

Lautapelit tai lukeminen kävisi minulle paljon paremmin, mutta lapsi pitää huolen että nimenomaan leikitään, ja se 20 minuuttia on hänestä ihan liian vähän..

Vikkola

Hyvä idea!
.
Anna Perho on muuten kirjoittanut tosi hyvän kirjan ”Anti-säätäjä”, jossa käydään läpi tätä ihmisten aivan mahdotonta tarvetta hiplata kännykkää koko ajan joka piippauksen jälkeen, ja hakea siitä helppoja ja nopeita ”palkintoja” itselleen. Suosittelen lukemaan. Ainakin itse kiinnitän entistä enemmän huomiota oman kännykän käyttööni sekä siihen, miten työpäivän aikana on tarve kurkkailla milloin mitäkin mediaa (Facebook, sähköpostit, iltapäivälehdet, jne), ja keskeyttää se juttu, mihin olin keskittynyt. Oma säätäminen on ainakin vähentynyt, ja keskityn paremmin just siihen, mitä olin just tekemässä.

piia

Olen maailman surkein leikkijä. Oikeasti. Kotona olen pitkälti sillä linjalla, että aikuisen ei tarvitse leikkiä. Toki silti leikin, aina välillä. Olen ihan ok legoillarakentaja ja kasaan mielelläni vaikka junarataa, palapelitkin onnistuvat. Sellaisesta ”tää menis nyt tänne ja sitte se sanois että…” leikkiin osallistumisesta saan näppylöitä.
Olen kuitenkin huomannut, että monta kiukkua voi välttää sillä, että antaa lapsille jakamatonta huomiota edes hetken. Ruoan saa laitettua ja hommat hoidettua paljon paremmalla menestyksellä kun on ensin malttanut leikkiä tai vaikka sylitellä hetken. Ei ole aina helppoa, todellakaan, mutta tuottaa ainakin meillä tulosta.

TaijaE

Muakin mietityttää tuossa ajan loppuminen. Jos lapsi haluaa vaikka vesivärittää tai maalata sormiväreillä niin eihän 15 min riitä mihinkään. Ja jos itse vain liukenee paikalta 15 min jälkeen ja lapsi jatkaa yksikseen vaikka sitä maalailua, niin tuntuuko se lapsesta edes siltä, että nyt hänen kanssaan on leikitty. Vai tuntuuko se siltä, että hänet on vaan laitettu alkuun siinä maalailussa, mutta itse tekemisen hän saa hoitaa itsekseen. Mutta pitäisi varmasti vaan kokeilla eikä olla niin kauhean epäileväinen jo etukäteen :)

Karkkibee

Tää ois kyllä hyvä isompienkin lasten kanssa. Mullakin välillä huono omatunto kun lapset riekkuu missä vaan kavereitten kanssa ja keskenään ja sitten ottaa padin käteen. Isojen lasten kanssa koen tärkeäksi sen että saa ne sellaiseen tilanteeseen jossa äidille on helppo puhua ja kertoa ajatuksiaan, koska kysyttäessä ne ei muista mitään ja niillä ei ole mitään sanottavaa :D Olen sitten keksinyt kaikenlaisia yhteisiä juttuja joita kaikista on kiva tehdä yhdessä, ja tosiaan voisi ottaa tuon ”pakollisen” vartin käyttöön näille. Esim. sellasen aikuisten värityskirjan tai mandaloitten värittäminen yhdessä – tosi kivaa! Toinen suosikki on se, että yksi näyttelee jotain asiaa minkä muitten pitää arvata, vaikka että ”kivi” tai saa olla lausekin, tyyliin ”isä kävelee kadulla”. Kerran lapset melkein kuolivat nauruun kun yritin esittää pöytää ja kuvittelin selkäni olevan ihan suorassa (silleen että jalat ja kädet kohti lattiaa) mutta olinkin siis aivan väärässä asennossa eli ennemminkin liukumäki. Lapset myös molemmat tykkäävät tanssia mulle ja isälleen ja me miehen kanssa istutaan sohvalla yleisönä ja he saavat tehdä koreografioita lempikappaleisiinsa. Lautapelit on toisaalta kivoja, mutta lapset on kuitenkin vielä siinä iässä että häviäminen harmittaa ja usein mukava lautapelisessio päätyy jommankumman lapsen murjottamiseen. Mä myös vielä luen lapsille vaikka molemmat osaavat lukea, ja usein se iltalukeminen meneekin jutteluksi, eli sekin on sellaista äiti-lapset aikaa. Pienempien lasten kanssa ihan normisettiä, mutta isompien kanssa ehkä tänkin voi laskea vanhempainvarttiin ;)
Menee kyllä käyttöön!