”Hei lapset, lähdetään mökille laskemaan mäkeä!”
Siinä vaiheessa en olisi osannut kuvitella, että sitä mäkeä lasketaan autolla.
Tähän asti talvimökkikäynneillä olemme jättäneet auton tiettyyn hyvään paikkaan ja siitä loput kävelleet. Ja niin oli tarkoitus tehdä nytkin, tsippadappadaa.
Kuitenkin jo sinne päin mennessä tajusin lyhyessä mutta jyrkähkössä mäessä alaspäin mennessä, että jarruja ei ole. Kummallinen rutina vaan kuului auton alta, kun jarruja painoi. Jaiks. Mielessäni ehdin jo tehdä hätäskenaarion, että mihin penkkaan autoni tömpsäytän – ja että hajosiko mun juuri autosta jarrut kokonaan – mutta onneksi mäen alla kuitenkin pito maahan palautui. Jäljet näyttivät, että lumen alle piiloutunutta peiliä oltiin just lasketeltu alaspäin.
Jo tuossa vaiheessa tuntui aika selvältä, että saman mäen ylöspääsy ei sitten kovin helposti käykään.
Muistetaan nyt kuitenkin tässä vaiheessa, että mä olen kotoisin Kuusamosta ja siellä ajokorttini ajanut, joten en varsinaisesti ihan eka kertoja liukkailla ollut. Niinpä totesin, että muu porukka ulos autosta ja riittävän kauas, niin minä kokeilen tuota mäen päälle nousua tästä saman tien. Tietääpä sitten, että päästäänkö täältä metsästä pois vai ei. Meitsi handlaa hei tällaiset. Jo vaikka hei pelkästään näillä mun pohjoisen geeneillä!
Juu ei. Melkein ylös asti pääsin, mutta sittenpä lähti totaalisesti lapasesta. Mikä fiilis. Kaasulla ei tehnyt mitään, jarrulla ei tehnyt mitään, rattikin oli täydellisen turha – ja auto vaan holtittomasti mutkitellen sutii päin sitä, mihin painovoima vie. Ehdin jo filminauhana nähdä päässäni kaikenlaista, mennäänköhän kohta ympäri…?
Uuuuuh lopulta kuitenkin pysähtyi viistosti poikittain tielle, molemmista päistä kiinni penkassa kiilautuneena. Onneksi sentään oli se jonkinlainen pieni penkka, että auto ei liukunut alas tieltä monta metriä metsikköön. Sinäpä sitä sitten jumissa. Kaasu, jarru ja ratti edelleen täysin hyödyttömät. Okei tää jää nyt tähän.
Mitä sitten? Kääk.
Se ensimmäinen ”mitä me nyt tehdään” -hetki on kyllä aina sellainen adrenaliinin kuohauttava. Se ensimmäinen väläys, kun tajuaa, että nyt me oikesti ollaan k*sessa jumissa ja tämän päivän eväsretkisuunnitelmat voi vetää matkaveskipöntöstä alas: nyt yritetään selvittää, miten tää homma ratkaistaan.
Hinaus? Sekö tässä oikeasti tarvitaan?
No, googlasin kyseisen paikkakunnan lähimmän hinauksen ja otin puhelun sinne 24-7 -numeroon. Juu, hoituu! Kuski soittaa kohta takaisin.
Korkattiin siinä sitten eväätkin, kyllä tämä tästä.
”Eiks ole jännä juttu, ihan seikkailu!”, sanoin lapsille. Vähän ehkä tunnustellen, että jännittääkö tilanne heitä.
”Höh! Ei tässä ole mitään jännää. Mä teen just niin kuin te käskette ja aikuiset ratkaisee kuitenkin sen asian”, lapsi vastasi ja rakensi oraville herkkurataa kävyistä.
Okei, okei. Luotto selvästi kohdillaan. Kohta siellä joku lauleskeli Jänöjussin mäenlaskua. Kiitos vaan kannustuksesta.
No. Kohta kuski soitti ja sanoi, että on 15-20 minuutin päästä siinä.
Puolen tunnin päästä auto oli jo hinausautolla vedetty mäestä ylös.
Hinaajakin oli rento ja mukava eikä yhtään ”naiset ratissa” -alentuva. Kuulemma näitä on nyt pal-jon.
Entäs maksu? Mitenkäs tämä nyt…?
Kaikki on kunnossa, hinaaja kertoi. Heiltä lähtee automaattisesti rekisterinumeron perusteella ilmoitus vakuutusyhtiöön ja sillä selvä. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa. Ja kohti seuraavia tieltä penkkaan liukuneita, veikkaan.
Whaaaaat?
Että tällainen liukumäki.
Kyl-lä. Puoli tuntia hinaukseen soittamisen jälkeen meidät oli siis jo vedetty takaisin pitävälle tielle ja kaikki oli kunnossa.
Hieman hölmistyneinä ajoimme kotiin.
26
Anna
7.3.2021 at 20:07Ehkä voin tässä kohtaa kertoa oman tarinani lapsen kanssa ”seikkailusta”. Ei liity autoihin tai liukkaisiin mäkiin, mutta kyllä tilanteeseen jossa aikuisella pieni paniikki päällä, mutta lapselle pitää näyttää että kaikki hallinnassa ja vähän epävarmana kysellä että eikö olekin aika jännää.
.’
Oltiin siis suvun kesäpaikalla esikoisen kanssa ihan klahdestaan. Olen aika vähän ollut siellä niin ettei kukaan tädeistä ole paikalla. Tiesin kyllä että puuhella on aika konstikas ja helposti savuttaa sisään. Tiesin myös (teoriassa) miten sen saa vetämään. Hienosti poltin paperis alaluukussa ja odottelin että alkaa humisemaan. Ja jes! Hienosti humisee. Sitten vaan tulet pesään. Ensin pienet ja jännityksellä odotan että vetääkö. Jes! Se vetää ekalla. Vähän jo omahyväisenä kun tiedän erään sukulaisen savustaneen keittiön.
Mutta hetkinen. Nyt muuten haisee vähän savu. Levyn reunoista näköjään vähän savuttaa. No eiköhän se kohta mene ohi.
Ei mennyt vaan paheni. Lopulta tilanne oli se että kaikki keittiön ovet kiinni, ikkuna auki, tuuletin ikkunalle ja itse pihalle. Vajaan tunnin päästä päästiin takaisin sisälle ja ei kun verhot ja muut tekstiilit ulos. Pieni paniikki päällä ja varovainen viesti äitille että näin kävi ja nyt tuuletellaan. Onneksi sieltä tuli varsin ystävällinen vastaus ja toteamus että onpahan lapselle seikkailu xD Huh ja helpotus. Mutta sen vierailun vapaa-aika vaihtuikin aika äkkiä siihen että koko keittiö piti kuurata lattiasta kattoon. En ole kuullut jälkeenpäin valituksia, joten joko siivosin tarpeeksi hyvin tai sitten kukaan ei vaan kehdannut sanoa mitään.
.
Ps. Hyvä että selvisitte säikähdyksellä ja että saitte rennon ja mukavan hinausauton kuljettajan. Jäi varmaan lopulta ihan hyvä fiilis teidän seikkailusta?
krista
8.3.2021 at 17:21Uuuuuh just kuumottavia tilanteita! Ja tosiaan kun samalla täytyy toimia (ja itseäkin jännittää) ja pitää pää kylmänä, että ei hermostuta tai säikäytä lasta. Ja hei, teidän sukumökki sai varmaan siitä kaupan päälle hyvän siivouksen! :)
–
Joo, jäi lopulta hyvä fiilis! Mutta autolle täytyy keksiä jatkossa toinen paikka :D
Tarja
8.3.2021 at 11:55Murskepussi takakonttiin. En lähde enää ilman 😂. T. Lapsen kanssa kahdestaan keskellä-ei-mitään mökkeilevä mutsi.
krista
8.3.2021 at 17:23Joo, sellainen nyt ehdottomasti meidän takakonttiin! Vaikea arvioida, miten paljon olisi tuossa auttanut, kun olisi varmaan pitänyt hiekoittaa koko mäki (tarvittu astetta isompi pussi, hah), mutta hyvinkin voi olla, että jos olisi ihan ennen ensiyritystä hiekoittanut, niin ois saattanut mennäkin. Noooh, arvailuiksi jää. Sitten, kun olin jo kerran tullut holtittomasti alas, en enää olisi alkanut yrittää. Toki olisi jollain havuilla voinut kokeilla, mutta totesin, että mieluummin hinataan tästä kuin tuolta monta metriä alempaa pöpeliköstä auto ja ihminen klommoilla.
MMinne
8.3.2021 at 12:59Lumisena talvena myös sopiva lapio kannattaa olla takakontissa. T. Autoaan joskus umpihangesta ylös kaivanut :D
krista
8.3.2021 at 17:24Kyllä, sellainen on – ja itse asiassa tuplana jopa! Sellainen taitettava lapio ja jostain ilmestynyt pinkki autolapio myös :) Ehkä pitäisi vaihtaa toinen niistä lapioista siihen hiekkasäkkiin :D
Satu
10.3.2021 at 13:51Voi ei, nämä kelit on kyllä autoilevalle riskialttiita! Varsinkin tuollaiset liukkaat mäet. Oma autoni täällä Kuopiossa on onneksi tällä hetkellä rikki ja odottelee autohuoltoa, joten tien päälle ei tule lähdettyä. Hauskaa, että lapsilla oli tilanteessa luotto aikuisiin kohdillaan!
Tuula
17.3.2021 at 12:45Hui, aikamoinen mäen lasku! Kiva kuitenkin, että hinauspalvelu tuli nopeasti paikalle ja pääsitte jatkamaan matkaa. Meilläkin on täällä Nokialla ollut tosi huonot ajokelit lähiaikoina.
JaanaV
18.3.2021 at 12:06Meillä meinasi käydä samanlainen homma viime viikolla Kainuussa. Olimme vielä myöhään yöllä matkalla mökiltä kotiin ja olisi ollut ikävä pimeässä jäädä tien poskeen. Vaikka kaipa sitä on saatavilla myös 24/7 hinauspalvelu. Kätevää, että pääsitte noin nopeasti takaisin tielle!