Lomalomalomalomalomalomaloma!

Valokuvamuisto kymmenen vuoden takaa. Aurinkonen Punavuori, kuuma kapea katu, kesän ensimmäiset helteet. Treffaan ystävää lounaalla. Ystävä kiljaisee jo minut kaukaa nähdesssään:
”Lomalomalomalomalomalomalomaloma!”, ja reväyttää kätensä levälleen maailmaa syleilemään.

…ja samalla huitaisee suoraan takana kävelevän, take-away -kahvia kantavan pukumiehen kahvit nurin!

Auts!!!!

Onneksi koko porukalla (myös hänellä, jolla oli puku märkänä kahvista) riitti huumoria spontaaniin lomailontyrskädykseen. Siltä se loman alku vaan tuntuu: lomalomalomalomalomalomaloma!

Lapsilla alkaa tästä päivästä eteenpäin 7,5 viikon mahtava kesäloma. Vau! Itsekin yritän pitää sen ajan ainakin melkeinlomaa. Mitä nyt pari juttua ja ööö ja kyl mä ton voin hoitaa ja ööö ja joo. Olen jopa kahdesti saanut itseni kiinni kirjoittamassa meiliin, että ”mä oon teoriassa lomalla, mutta kyllä mä…” Haha! Mutta yritän ainakin olla lomafiiliksellä, jos nyt sitten ”pari ihan pikkupikkujuttua” teenkin.

Blogista en oikein osaa lomaa pitää, kirjoitan muutenkin pitkälti silloin, kun fiilis on – ja usein on. Mutta jos joskus tulee muutaman päivän blogihiljaisuuksia, niin jossain perheen kanssa olen kirmailemassa <3

Ja Joel aloittaa loman heinäkuussa, ja saamme 4-6 viikkoa perheen yhteistä lomaa (tai ainakin melkeilomaa)! Ihan mahtavaa! Viime vuonna sitä oli vain vajaa kolme viikkoa ja tuntui jäävän tyngäksi; nyt tavoitteemme on pitää koko heinäkuun kalenteri ihan täysin tyhjänä. Päästä sellaiseen ”me voidaan tehdä mitä vaan” -vapausilluusioon.

(ja hoitaa pari ihan pikkupikkupikkuduunijuttua, haha)

Tänään saimme muuten vihdoinkin Espanjasta matkalla olleen rekkakuorman tavarat kotiin.

”Tehdäänkö sellainen juttu, että tytöt siivoaa ensin koko leikkihuoneensa ja sitten palkinnoksi saa avata nuo kaksi lelulaatikkoa”, Joel ehdotti.

”Aaaaa”, minä vastasin. ”Mä ajattelin, että vietetään kesäiltaa omalla pihalla ja mennään nepalilaiseen syömään”.

Hetken hiljaisuus.

”Voitit”, Joel totesi.

Ei me siivota. (ainakaan auringonpaisteella)

Meillä on lomalomalomalomalomalomalomaloma! <3

 

PS. Kahdessa kuvassa esiintyy Krista-stuntman. Huomasitko? :)

24

You Might Also Like

  • Torey
    15.6.2018 at 22:16

    Apua! Selatessani katoin vaan et sinä ja lapset. Sit oli pakko palata kattomaan ja AHAA, joo eihän toi tosiaan oo Krista. 😂

    Miksihän tää ei enää pidä mua tallennettuna… pitää laitta nyt Nimi jne.

    • krista
      15.6.2018 at 22:38

      Hihii, eiks ollakin samannäköisiä jotenkin tän ystävän (Joelin ystävän vaimo) kanssa? :) Tai oikeastaan ei edes välttämättä samannäköisiä, mutta jotain samaa olemuksessa kai? En yhtään ihmettele, jos meitä luullaan siskoksiksi! Mutta hei ainakin mulla on tosi hyvä stuntti-Krista, jos itse en joskus halua olla kuvissa :D Esimerkiksi vanhoista postauksista täällä (https://www.puutalobaby.fi/sesonki-vs-offseason-nallehommissa/) on keltainen talo, josta kurkkaa nainen. Onkohan kukaan koskaan huomannut, että se EN ole minä…? :D

      Tänne on tainnut tulla joku päivitys! Mulle osui hiiri sun naamapallon päälle ja sinne tuli joku kiva kuvaus, joka on sun varmaan blogin kuvauksesta peräisin. Eli ehkä se eka kerralla päivityksen jälkeen kysyy sen, mutta sen jälkeen toivottavasti tallentuu taas!

      • Torey
        16.6.2018 at 15:03

        No kun ei tallennu! 😔 Tää on kolmas kerta ku joudun laittamaan.

  • Miitu
    16.6.2018 at 06:51

    Ja olitte vielä molemmat laittanu päälle samantyyppisen hupparin – siitä mä oikeastaan aloin kattoa, et nyt ei taida olla sama tyyppi kaikissa kuvissa 😅 Muuten siro olemus ja valtava punainen nuttura hämää kyllä hyvin. Mistä oikeastaan kevyellä aasinsillalla aiheeseen, minkä perässä 6 vuotta sitten tänne eksyin: Minkä merkkiset housut Silvalla pysyy päällä (vai joutuuko kaikkia tuunata)? Himppasen on haasteita tuon oman 4-vuotiaan kanssa, kun tuntuu, että lapsi kapenee vaan. Mahan puolesta 86/92 olis yhä passeli, mut jopa tää mini alkais kohta tarvita 104 pituisia housuja. Kiristyskuminauhat löytyy turhan harvoista vaatteista, jotka sitten vastavuoroisesti on valmiiksi lyhyitä ja leveitä.

    • krista
      16.6.2018 at 09:56

      Hihi ai tuollainen sut silloin aikoinaan toi blogiin? Hauskaa! Joo Silvan housutilanne on ihan mahdoton, itse asiassa just nuo samat koot/ongelmat kuin teillä: vyötärö pitäisi olla 92 tai alle, mutta lahkeet 104. Kasvun myötä tippumistilanne on välillä huonompi ja välillä parempi; jotkut vuosi sitten hyvät leggarit saattaa ollakin taas liian löysät jossain toisessa vaiheessa. Kumma juttu! Ei meillä oikeastaan siihen mitään vinkkejä ole, muuta kuin hakaneulat välillä :D Niistä tietty pitää pelätä, että jos aukeaa. HM:n monet mallit on aika kapeita vyötäröltä, tällä hetkellä on 3-4 HM:n pöksyt hyvät ja muut on löpryt. Kun löytyy hyvät, niin niitä pidetään puhki ja paikataan ja vielä senkin jälkeen käytetään puhki ja paikataan :D Lapsiparka on oppinut jo sellaisen tavan, että kun lähtee juoksemaan, nappaa toisella kädellä housuista kiinni :) Ja sitten toisaalta pidetään sitten vaan liian lyhyitä leggareita välillä. Hoitoon ja muuten julkisille paikoille yleensä laitetaan mekko/hame vaatteiden päälle ihan siitäkin syystä, että ei peppu koko ajan vilku :)

      • Miitu
        17.6.2018 at 08:44

        Meillä tuntuu nyt olleen taas ”kapenemiskausi”, kun pituutta on tullu ees vähän paremmin. Painoa sit alle puoli kiloa vuoteen. Onneks nyt on alkanu hameetkin olla mieluisia, ku sukkahousut varmemmin pysyy päällä. Ja onneksi tää lapsi on toisaalta periny multa lantion, mikä myös vähän auttaa. Tuon toisen option kanssa olis todennäköisesti vielä haastavampaa.

    • Impou82
      16.6.2018 at 20:37

      Name it taitaa olla ainoa merkki, jonka kaikista housuista löytyy tuo kiristyskumppari. Ja muutenkin mun mielestä ovat vähän kapeampia malleiltaan kuin monet muut. T. Kahden laiheliinin äippä.

  • Appa
    16.6.2018 at 11:39

    Yhtä ihania olette molemmat, en kyllä huomannut ennemmin. Tänään on erityinen päivä meillä sillä meille tulee yövieraita, kaksi komeaa mistä ja minä saan nukkua Joelin vieressä, heh heh ja heh. Tyttärenpojat 1 ja 4 vuotiaat tulee ja luvassa on herkkujen syöntiä ja pidetään metakkaa oikein kovasti. Joel on hellä aina kun nukutaan mutta kun hän suuttuu niin kynsii minut verille. Mutta kiva kun tytär pääsee tuulettumaan miehensä kanssa.

    • krista
      18.6.2018 at 16:49

      Oi, Joelin kainalossa on kyllä oikein kiva nukkua <3
      -
      Ihanaa, että teidän perheessäkin lapsenlapset saa laatuaikaa mummin kanssa ja "keskisukupolvi" pääsee tuulettumaan. Se on kyllä niii-iiiin tärkeää hyvinvoinnille ja jaksamiselle! <3 Meillä oli juuri samanlainen meininkin samaan aikaan: lapset olivat mummilassa ja mä olin mun Joelin kainalossa mökillä ihan rauhassa. Olipa ihanaa, nyt on taas akkuja ladattu! Ja lapsille tietysti mummilamuistot on niitä kultaisia muistoja. jotka säilyvät aikuisuuteen asti <3

  • Devika Rani
    19.6.2018 at 18:54

    Heh, aloin heti pohtia onko stuntman oikea sana vaikka kyllähän sekin tarkoittaa sijaisnäyttelijää. Tosi relevanttia 😀

    In films, someone who performs stunts that are deemed too dangerous or physically difficult for the main actors to attempt.

    Itse käyttäisin sanaa body double vaikka tässä ei ole kyse alastoman vartalon esittelystä 😀
    A film stand-in for an actor, in scenes not involving the face, especially during scenes of nudity, or of dangerous activity.

    Mutta siis ihanaa että pääsette viettämään pitkää lomaa! ❤ ❤ ❤