Olihan se nyt aika säälittävää, kun marras-lokakuussa pelleilin Instan filttereillä ja laitoin tekolumisadetta meidän harmaita vesisademetsäretkiä piristämään. Feikkilumiukonkin taiteilin (lue: poimin Instan gifeistä) johonkin rapaloskaisen roskakatoksen kulmalle. ”Katsokaa, mä tein lumiukon!”
Mutta oli vaan niin ikävä lunta! Ja marras-joululamaannuksessa sitä mietti, että onkohan sitä lunta tänä(kään) vuonna sitten tulossakaan.
NO OLI TULOSSA, TAIVAAN TÄYDELTÄ TÄLLÄ HETKELLÄ!
Tiedättekö – viime aikoina olen pitkästä aikaa nauranut ääneen! Käyttänyt kaikki sanavarastostani löytyvät ylisanat! Kikattanut, kun lensin pepulleni siinä, missä aura-auto oli sutinut ja muodostanut liukkaan kohdan. Tai kun lapsi putosi pulkasta! ”Pidä kiiiin-niiiiiii!!!!”
Tämän aamun lumimyräkässäkin hihkuin ääneen. ”Niin siiistiiiiiiiiii! Ihan parasta!!!! Tää on mahtavaa, LUMIMYRSKY JEA!!”
Ihanaa, lapsellista täysipainoista riemua.
Oranssi talvitakki lumiukoksi muuttuneena, paljon lämmintä alla. Yhtä aikaa myräkkä tuivertaa ulkopintaa ja ulkovaatteiden alla villakerroksissa suloisen lämmin. Ja koko sisin kiljuu riemuaan, että tätä mä just olen kaivannut! Antaa tulla ja tuivertaa! Give it to me baby! (aha aha) Mun sielu on kaivannut LUNTA!!!! LUNTA!!!!
Ai että lumenkolaamisen riesa? No hei ajatellaanpa uusiksi! Hihkuin ääneen (kyllä, silloinkin, aika paljon tätä ääneen hihkumista ollut tässä), kun tajusin, että lunta kolaamalla voi kolata omalle pihalle oman lumikinoksen.
OMAN LUMIKINOKSEN! KELATKAA!
Autoakaan ei tarvitse skrabata (tai kaivaa hangesta), kun ei vaan lähde mihinkään. Mulla on ihan paras elämä!
Mä lumikolaan koko maailman!
Koko elämä kietoutui valkoiseen ja se puhdistaa ajatuksetkin.
Kun ajoimme Sotkamosta kohti Helsinkiä, joka ikinen näkymä Kuopioon asti oli kuin valmis maisemapostikortti. ”Hyvää joulua!” -tekstiä vaille valmis, vaikka loppiainen jo olikin.
Eilen illalla ulos ikkunasta katsoessa ei ollutkaan mustaa ja pimeää jo neljältä iltapäivällä. Eikä pelkästään valkoinen maa, vaan taivaskin oli lumiheijastukisssaan ”vain” vaaleanharmaa. Illan pimein hetki oli lumen ansiosta kirkkaampi kuin joulukuisen päivän valoisin kohta.
Joel ideoi, että jos me saataisiin kotiin sisällekin samanlainen valkoinen lumivaippa, niin ei tarvitsisi edes siivota! Kaikki peittyisi puhtaaseen utuun, näppärää!
Ra-kas-tan.
PS. Ja toivotaan mahdollisimman turvallista liikennettä! Tosi hurjaa, jos nyt oikeasti pitäisi olla ratissa jossain! Oon ollut kerran työmatkaliikenteessä ajamassa aamulla Itäväylällä niin, että näkyvyys meni täysin nollaan. Se kauhun tunne, kun vaan odottaa, että rysäyttääkö joku kohta tyhjyydestä niskaan… Olkaa turvassa kaikki! <3
19
Tuuli
12.1.2021 at 15:51Jep, jos unohdetaan se mitä hankaluuksia lumi saa aikaan liikenteessä, niin onhan tää nyt aivan mahtavaa. Kyllä tää valoisuus piristää.
Edellisen lumisateen jälkeen meidän pihasta (rivitalo) oli lumet kadonneet, kun naapurin pikkupoika oli niitä lainannut leikkeihinsä. Toivottavasti ei palauta. 😂
krista
13.1.2021 at 11:23Hihii, ihanaa! Leikkimateriaalit naapurienkin pihalta! Me kans kolataan pihateitäkin ja tuodaan lumet oman pihan läjään :D Aina hieno läjä jo saatu!
Anna
12.1.2021 at 17:42Vaikka lumesta on vastuksensa se ei tarkoita että kaikkien tarvitsisi tuskailla ja itkeä ja olla kauhuissaan. Se kun ei valitettavasti auta niitä joilla on liikenteessä haasteita. ollaan vaan me jotka ajelemaan joudutaan pää kylmänä ja rauhassa ja pidetään toisistamme huolta ajamalla erityisen hyvin muut huomioiden.
Että sitten päästään kotiin hihkumaan ja hyppimään lumikasoihin ja laskemaan mäkeä (yksin, koska lapset rakentavat mieluummin linnaa) ja nauramaan ääneen kun lunta tuiskuttaa niin että on vaikea pitää silmiä auki :D
Kun vielä voisi olla kotona ettei työpäivä veisi kaikkia mehuja että oikeasti jaksaisikin nauttia.
krista
13.1.2021 at 11:25Just näin! <3 <3 <3
A
13.1.2021 at 12:06Kerrostaloasujan riemu on, että huoltoyhtiö kolaa sen lumikasan valmiiksi (oli aika muhkea kasa tänään sisäpihalla). Siinä talon lapset laskee, niin kauan kun lumi roudataan pois. Kolaa ei valitettavasti taloyhtiöltä löydy vapaaseen käyttöön, lumen kolaus ois mahtavaa arkiliikuntaa. Tänään toista päivää lumessa talsiessa tosin kyllä pikkuisen iloitsin siitä luksuksesta että asutaan Helsingin valtaväylän varrella (korkein prioriteetti kunnossapitoon), toki lumiaurat jyrää esim. klo 2, mutta toisaalta oman kaupunginosan pikkukaduilla ei välttämättä lumiaura ehdi ollenkaan pariin päivään. Tänään on pakko mennä luistinradalle (huh, onkohan siellä umpihanki), kun on luvattuna niin kylmiä kelejä loppuviikkoon, että ainakin mun lumileikit jää väliin (nimimerkillä otan anytime Kainuun -30 astetta + tyyni sää, verrattuna Helsingin -20 astetta + merituuli).
—
Kivointa tässä lumituisku + pakkanen kombossa on, että kaupunginosan puuha-aktiivit pääsee tekemään mahtavan perinteisen jäämäen lähipuistoon. Siihen kun tarvitaan ensin paljon lunta ja sitten kovaa pakkasta ja luontoäiti varsin harvoin antaa näin optimaaliset kelit tuohon puuhaan.
Ida
14.1.2021 at 08:08No onhan tää ihan mahtavaa, että saatiin lunta. Vielä kun ne tiensivut ja parkkipaikat + tiet saatais siihen kuntoon, että autoilu ei ois yhtä kaaosta. 😄
Olipas kiinnostavan kuuloisia kirjoja. Taidan napata ainakin pari omalle lukulistalleni. En vaan tiedä koska ehdin sinne merkitsemäni kirjat lukea. 😄
https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/01/14/voisinko-saada-enaa-lapsia/
Ida
14.1.2021 at 20:51Siis mitä. Haha. Mulla on täällä toisen blogin kommentti sulle laitetun perässä näköjään. Hyvä minä. 😂
Sannikaarina
14.1.2021 at 13:37Tää lumi on vaan niin parasta! <3 Olen niin samoissa fiiliksessä sun kanssa.
Mun ystävät on ihan hiilenä, kun hehkutan, että lisää vaan lunta, kun itse postaavat riittäis jo -tyyliin :D
Työskentelen vielä joukkoliikenteen parissa ja siitä huolimatta toivon lisää lunta.
Aina on selvitty lumesta. Niin nytkin.
Kunnon talvi on parasta! Sukset jalkaan ja nautitaan <3
Ikuinen marraskuu ei ole kenellekään hyväksi.