Maanantaiaamun jodel-säätiedote näytti kylmää.
Tai siis IHAN VITUN KYLMÄ:ä.
”Ulkona on miinus viisi astetta pakkasta”, minä totesin aamukahvia hörppien.
”Katsoitko sä sääennusteesta?”, Joel kysyi.
”En. Vaan Jodelista.”
????!???!?
Mutta totta se oli ihan perinteiselläkin mittarilla tsekattuna:
Ja kun pari tuntia myöhemmin katsahdin (kesken Skype-palaverin) ikkunasta ulos, oli pakko hihkaista ihan ääneen:
”SIELLÄ SATAA LUNTA!!!”
Aijaijaijai, tätä oli odotettu. Jo viime lauantaille oli luvattu mahdollisesti lumisadetta myös Helsinkiin, ja sitä me kovasti toivottiin: ai jos lapset pääsisivät kerran tälle talvelle ”lumistelemaan”!
(Silvan keksimä uudissana joskus alle 2-vuotiaana, jäänyt meille käyttöön)
No, lauantaina lunta ei tullut, mutta maanantainapa tuli! Jesh!
Ja Joelin kungingasidea oli maanantaina iltapäivällä, että haetaanpa tytöt pulkilla kotiin. Kaivettiin kellarin uumenista pulkat – löytyikin jopa – ja ai sitä riemua! Ei pelkästään lapset hihkuneet ääneen, vaan myös me aikuiset. (Insta Storysta kuuluu mun kiekuminen, sori vaan) Ja vähän taisi sivustakatsojiakin naurattaa.
Miten ihanaa! Enpä muista, että noin hauskaa lastenhakureissua olisi ollut varmaan koskaan!
Illalla olisi ollut tyttöjen viimeinen Suomen-tanssitunti tälle syksylle, mutta tällä kertaa lumi vei yksimielisen voiton tansseista. Ja mikäs siinä. Me aikuisetkin todettiin, että tanssitunteja on Espanjassakin, mutta lumileikkeihin tämä on mahdollisesti ainoa mahdollisuus vuoteen.
Joten päiväunien jälkeen illalla vielä hip hei pulkkamäkeen!
Ja lumienkeleitä tekemään! Lumipalloja! Yleistä juoksentelua!
Ilta oli muutenkin upea. Tumma taivas, valkoinen maa ja valkoiset pilvet. Sellaista mystistä kauneutta!
Näin kuusamolaistaustaisena en voi olla meille itsellemme hieman naureskelematta, että luntahan siis oli se about puoli senttiä. Mutta se ei kyllä meitä häirinnyt tippaakaan!
Paitsi ehkä siinä kohdassa, kun toinen lapsi teki spontaanin makean polvipompun suoraan kovalle kentälle. Näkyy Insta Stories -videon lopussa (tallennettu kohokohtin).
Ei kuulemma sattunut.
19
Anna
30.10.2018 at 12:58Ensilumi vaan on ihan <3<3<3<3 lunta oli ehkä puolet tuosta, mutta silti iloitsin niin paljon. Muita lumileikkejä ei oikein vielä päässyt tekemään kuin sen että lapsi putsasi pihapöydältä lapiolla lunta ämpäriin, mutta valoa tuli ihan hurjasti ihan ohuestakin lumikerroksesta.
Voi kun tulisi oikein överiluminen talvi. Rakasta valtavia lumikasoja ja haluan päästä kolaamaan pihaa. Saa liikuntaa ja näkee heti työnsä jäljen. Haravointi on takapuolesta kun pitää kuskata hiekkaisia, märkiä lehtiä joka paikkaan, mutta lumien kolaaminen kun voivaan työntää ja kipata, työntää ja kipata. Ja samalla vakka kasata pohjaa liukumäelle tms. Lumilinnat, valtavat lumivuoret (lapsen näkökulma tässä) jpoiden päällä saa kiipeillä. ah <3
krista
30.10.2018 at 13:06Joo ensilumi on kyllä aina ihan omanaisensa ihanuus <3 <3 <3 Kun koko maisema jotenkin hetkessä kirkastuu ja on ihan erinäköinen kuin hetkeä aikaisemmin! Ja hetkeä myöhemmin - nythän täällä on taas sellainan harmaa tuhrupäivä, lumet suli jo pois. Mutta saatiinpa sitä edes yksi päivä, ja ihana kun riitti vielä iltaankin!
-
Haha, mä en sentään lumitöistä ole koskana tuollaisia kicksejä päässyt saamaan. Mutta lapsena lumileikit (ne Hotelli Kuusamon mielettömät lumivallit!) oli aivan parhainta parhautta!
Onneli Winter/ onnelin elämää
30.10.2018 at 16:36Mukavaa että tytöt (lue; koko perhe) pääsivät nauttimaan lumesta. Jotain taianomaista siinä ensilumessa on vaikka se kestäisi vain hetken maassa. Ihan pakko katsella lumoutuneena ikkunasta hiutaleiden leijailua ja mahdotonta ajatella ettei kävisi edes hetken nauttimassa ulkona kylmistä kiteistä niiden tipahdellessa naamalle.
krista
31.10.2018 at 13:43Se leijailu on kyllä jotain AIVAN ihanaa! Nyt ulkona on taas tuollainen harmaus, joka selvästi vaikuttaa mulla mielialaan asti (ks.tän päivän postaus; itse kun luin tekstini julkaisun jälkeen, niin ihan tunsin sen haikeuden). Lumi on kyllä niin ihana juttu, ihan eri kuin tämä harmaus!
Minä_vain
30.10.2018 at 21:21Päiväkodissakin lapset hinkui koko aamun kuinka on pakko päästä ekana aamupalan jälkeen pihalle että pääsee leikkimään lumella ennen muita ryhmiä. Ja meillähän sitä lunta oli lähinnä kuurana, mutta oi kun se niin riemastutti :)
krista
31.10.2018 at 13:44Joo meiläkin molemmat lapset hyvin tarkasti kuvailivat, että miltä se tuntui, kun näki lunta <3 Toinen oli ollut ulkona silloin. Toinen puolestaan sisällä, ja oli ensin katsonut sumuksi - ja sitten kun oli tajunnut, että ON SE LUNTA <3 <3 <3
Torey
31.10.2018 at 07:26Ei oo näkyny lunta, mutta jo pelkästään yhden aamun huurteiset puut oli vau! Mä en inhoa talvea, mä inhoan pimeyttä. Ja hiukan kylmää, mutta sitä varten oon hankkinu varusteet. :D
https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/10/30/aitiys-ei-ole-kevyt-pesti/
krista
31.10.2018 at 13:45Mulla ihan sama! Kylmyyden vielä kestän/kestäisi varusteilla, mutta pimeys on paha. Ja tämä hemmetin harmaus, joka nyt tänään (ja eilen) taas valtaa tämän kaupungin. Tahdon KIRKKAAN ELÄMÄN, jossa on VÄRIT – ja tässä tapauksessa valkoinenkin on väri <3
A
31.10.2018 at 14:43Tytär kertoi, että oli hänen elämän paras päivä, kun tuli lunta näin aikaisin, meillä sitä tuprutti melkein koko päivän kuuroissa. Lapsiparka oli sairastamassa kotona flunssaa, mutta sen verran oli pakko ulkoilla, että tytsy pääsi tekemään ulos minilumiukon. Ja oispa ollut kiva kaivaa pulkka kellarista, kun hiekottajat eivät olleet vielä pilaamassa pulkkareittiä, mutta jäi nyt väliin, kun kipitettiin kotiin lämpimään…