Oi kukkivat mantelipuut!
Mantelipuiden kukkimisen fiiliksessä on mulle jotain samaa kuin Suomessa kirsikankukissa, jotka putkahtavat alkukesällä jo sellaiseen aikaan, kun luonto on vasta talven jäljiltä heräilemässä. Samoin tekevät siis mantelinkukat täällä! Espanjan luonto on vielä talvehtimiskunnossa, mutta mantelipuut räjähtävät jo kukkaan tässä alkuvuodesta. Tavallisesti tammi-helmikuussa, tänä vuonna jo nyt.
Huikeaa vaikutelmaa jotenkin vahvistaa vielä se, että mantelipuissa ei ole tähän vuodenaikaan lehtiä ollenkaan – pelkät kukat!
Jotekin jopa aika mystistä, aivan niin kuin jossain satukirjassa!
Eilen kävin äitini kanssa minbussipäiväretkellä vuoristossa, pienenpienessä Zahara de la Sierran kylässä – asukasluku 1400, ja enimmäiseen iäkästä väkeä. Jo pelkkä (muutaman tunnin) ajomatka sinne oli aivan mahtava, läpi espanjalaisen maaseudun ja erilaisten kasvillisuusvyöhykkeiden.
Itse Zaharan valkoinen pikkukylä sijaitsee huikealla paikalla kukkulalla – voi hyvin kuvitella, miksi se on juuri sinne perustettu, kylää on varmasti ollut hyvä puolustaa. Ylimpänä kohoaa linna, ja alla kimmeltää turkoosi tekojärvi.
Ja maisemat ovat juuri näin tajunnanräjäyttävänkauniita kuin näissä kuvissa. Yhtään näistä kuvista ei siis ole millään tavalla käsitelty, vaan näkymä oli 100 % juuri tällainen.
Hennon vaaleanpunaisina ja valkoisina ryöppyävät mantelinkukat tekivät maisemasta jopa naurettavan kauniin. Kaikkialla kauneutta, tässähän iskee jo kauneusähky!
Kotiin palattuani illalla kuvia katsellessa kiinnitin huomiota paitsi kukkaloistoon ja maisemiin myös omiin kasvoihini.
Tältä näyttää nainen, jolta on taas sulanut arjessa kertynyt peruspinnankiristys pois.
Viisi päivää Espanjassa, ja tuntuu taas ihan erilaiselta kuin Suomessa. Kiire ei enää tao takaraivossa niin kuin syksyllä – vaikka sinänsä töitä teen täältäkin. Kalenteriin alkaa kertyä merkintöjä ja päiviin tekemisiä.
Mutta silti fiilis on vaan erilainen. Sen täytyy olla vain jotain tässä ilmapiirissä! Ja auringossa!
Niin kuin olen ennenkin kirjoittanut, tässä on minulla totta kai tällainen pysyvä itsetutkiskelun paikka – että miksi en onnistu säilyttämään tätä stressitöntä fiilistä yllä niillä Suomen-jaksoilla. Mutta niin se vain on: tähän asti en ole onnistunut siinä, vaan aina lähden tosi nopeasti mukaan siihen arkikiireen tuntuun. Lähden hyvin helposti suorittamaan elämää, päivästä toiseen ja viikosta seuraavaan.
Arki on arkea täälläkin, mutta se vain tuntuu erilaiselta.
”Nyt se arki taas alkaa”, minä sanoin Joelille maanantai-iltana, kun seuraavana päivänä oli lasten ensimmäiset hoito- ja koulupäivät edessä.
”No eikä ala!”, Joel vastasi. ”Meidän arki on pelkkää juhlaa.”
26
talvenKaipuu
9.1.2020 at 13:43Ihanan näköistä.
Helsingissäkin paistaa tänään aurinko kirkkaalta taivaalta!
krista
9.1.2020 at 15:39Mä kuulinkin, että Helsingissä on aurinkoista tänään – ihanaa! <3 <3 <3
talvenKaipuu
9.1.2020 at 13:51Onkohan muuten peruspinnankiristys myös sellaista pääkaupungissa asumisen mentaliteettia?
Rennosti ottaminen vaatii enemmän ”vastavirtaan” uimista ja yleistä menoa vastustavaa asennetta..
Pienemmissä paikoissa on useimmin yleisesti rennompi ja hitaampi meno, ja se fiilis tarttuu.
Tietysti aurinkokin vaikuttaa!
Blue Peony
9.1.2020 at 14:13Olen itse asunut koko elämäni suurkaupungeissa, Helsinkiä paljon isommissakin, ja tehnyt työtä hektisessä ympäristössä, joten luulen, että enemmän pinnan kireys on luonnekysymys kuin kiinni kaupungissa asumisesta. Itse en ole stressaaja luonteeltani, mutta toisaalta minulla on sukulaisia maaseudulla ja heillä tuntuu olevan koko ajan pinna kireällä, kun maanviljelijän arki on aika haastavaa…
MMinne
9.1.2020 at 15:08Ei me kaikki pienemmällä paikkakunnalla asuvat olla maajusseja ja viljelijöitä. Ihan vaan pikku huomautuksena. Oho, meilläkin on täällä hektisiä toimistotöitä! Mutta tämä nyt ihan ohi aiheen kylläkin..
–
Wau mitkä maisemat! Ja kukkivat puut! Ei uskoisi tammikuun aluksi Espanjassa.. Nauttikaa arjesta ja arjen juhlasta!;)
krista
9.1.2020 at 18:03Kiitos, nautitaan! <3
-
Ja totta, maaseudun ja suurkaupungin väliin mahtuu ne kaikki mahdolliset vivahteet! <3 Jotenkin muuten myös kuvittelisin, että Suomen sisällä kaupunkien välillä on "persoonallisuuseroja", johtuneeko sitten kunkin alueen perinteisestä elämänrytmistä, vrt. karjalaiset - savolaiset - pohjalaiset jne. Esimerkiksi vaikka mulla ei ole muuta kokemusta kuin turistina käynnisä kesällä, mun mielestä esimerkiksi Kuopio on hyvin leppoinen kaupunki! Lahti kiireisempi, Turku siinä välissä. Näin ihan omista stereotypioista lähtien :)
Blue Peony
10.1.2020 at 07:15Tiedän hyvin, että kaikki maaseudulla asuvat eivät ole maanviljelijöitä, ja niin varmasti tietävät useimmat muutkin. Tunnen itsekin paljon sellaisia, jotka eivät ole maanviljelijöitä, mutta asuvat maaseudulla, mutta heidänkään arkensa ei automaattisesti ole lupsakkaa, koska kaikkialla elämässä on omat haasteensa:-). Omissa sukulaisissani vain on paljon sellaisia, jotka eivät esimerkiksi koskaan ole edes käyneet isommassa kaupungissa tai kokeneet sen elämäntyyliä, vaan eläneet koko ikänsä maaseudun sydämessä, mutta silti he ovat hyvin stressaantuneita. Tarkoitukseni oli vain todeta, että vaikkapa tuollaisen perinteisen ja nykyisin aika romantisoidunkin ammatin arki on aika kaukana monen kuvittelemasta, ja tämä kaikki ihan kaikella ystävyydellä. En näe siinä sen enempää pahaa kuin vaikkapa siinä, että joku kuvittelee kaupungin elämäntyylin automaattisesti tekevän ihmisistä stressaantuneita, ja sanoo sen :-). Enempää minulla ei ole tähän sanottavaa, toivon vain, että vältettäisiin tiukkoja vastakkainasetteluita, koska kaikki me olemme erilaisia ja elämäntyylit ja niiden kokeminen monien tekijöiden summa ihan varmasti meillä jokaisella.
krista
9.1.2020 at 18:10Varmasti osittain luonnekysymys – mutta näin mun omalta osalta se ei selitä kuitenkaan sitä, miksi mua ei täällä stressaa… Mutta varmasti osin persoonaa, osin ympäristöä ja osin… …mitä lie sattumaa :)
krista
9.1.2020 at 15:45Mä oon ollut huomaavinani elämänrytmissä eron, oikeastaan Helsinki vs. muu Suomi, tuntuu että muissa Suomen kaupungeissakin on vähän verkkaisempi rytmi (toki riippuu kaupungista) kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta sitten aika vähän nykyään Suomessa asuessa edes käyn Helsingin keskustassa, mahdollisimman vähän :) Kaikki mahdolliset jutut yritän hoitaa lähiseudulla Arabianrannan tuntumassa. Luulisi, että meidän ”Toukolan landella” olisi vähän verkkaisempaa rytmi, mutta silti stressiltä vapaa vyöhyke ei selvästikään ole :D
Espanjaan
9.1.2020 at 16:00Ihania kuvia sinulla ja hienot tunnelmat! Päädyin lukemaan tekstiäsi, kun itse julkaisin tänään Mantelinkukkapostauksen blogissani. En päässyt niitä katsomaan tänä vuonna, mutta niin ikävä tuota kauneutta oli, että selasin vanhat kuvani, valitsin niistä uudelleen ja kirjoitin myös tekstini uusiksi. Me kävimme Guarossa, jossa tammikuun lopulla vietetään Día de los Almendras -juhlaa.
krista
9.1.2020 at 18:00Oi kivaa, minäpä klikkaan heti seuraavaksi tontillesi lukemaan!
Torey
9.1.2020 at 16:34Vika on vaan tässä yleisessä elämäntyylissä täällä Suomessa. Kuuluu olla kiireinen ja aikaansaava, muuten on surkea laiskimus. Oikeaa työtä on vaan sellainen missä kiristää hermo ja työtään kuuluu vihata. Siltä ainakin välillä tuntuu. Jos joku tekee toisin, on hän kummajainen. Niinhän se on.
Itse sopisin varmaan paljon paremmin Espanjan rentoon eloon, tosin sitä en kestäisi jos kaikki olisi aina hirveästi myöhässä. Se on vaan ei! :D
https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/01/08/kaikki-ei-nay/
krista
9.1.2020 at 18:02No näin mäkin ajattelen – onko se nyt sitten protestanttinen työetiikka vai mitä… Muistanko oikein, että joskus historiassa oli, että ajalla xxxx uskottiin, että silloin pääsee taivaaseen, kun pajalta kuuluu pauke jo ennen auringonnousua. Sama ajatus varmaan vieläkin elossa :)
–
Joo siihen on parempi täällä tottua, että kaikki on manana manana. Ja huominen on viikon päästä, ensi kuussa tai ei ollenkaan :D Kyllä siihen tottuu, vaikka alkuun mieli kapinoi vastaan! Aina alussa pitää ihan opetella siitä pois, että ei mene joka paikkaan liian etuajassa :D
Anna
9.1.2020 at 19:06Minä luulen kanssa että suomalaisilla on vähän liiankin vakava asenne työhön. Toisaalta sen mukana tulee oikeasti se että asiat hoituvat ja vielä edes jonkunlaisella aikataululla.
Olen kanssa paljon pohtinut että olisi aivan ihanaa asua jossain missä ilmapiiri olisi tosi rentoa, MUTTA minä en kestä sitä että ihmiset ovat myöhässä. Noin varttia ennen sovittua tapaamista alan odottaa että toinen voi saapua minä hetkenä hyvänsä. Tasalta alan olla levoton, 5 min yli alan kävellä hermostuneesti edestakaisin ja kytätä ikkunaan ja ihan viimeistään vartin päästä sovitusta ajasta alan olla kiukkuinen siitä ettei ole voinut ilmoittaa olevansa myöhässä. Puoli tuntia myöhässä ilmoittamatta alkaa olla jo sellainen että mietin onko toinen osapuoli pää auki jossain sairaalassa tai jopa kokonaan henki pois. Että toisaalta en tiedä miten kireä olisin jos pitäisi elää arkea manana manana-paikassa :D
Toinen mihin en ehkä ikinä sopeutuisi on kovaääninen puhuminen ja yleinen meteli. Irlannissa käytiin vanhassa luostarissa vieraisilla ja satuttiin samaan aikaan kun paikalle tuli bussilastillinen espanjaa kailottavia akkoja. Jos siellä samalla parkkipaikalla olin sitä mieltä että me ei ainakaan mennä samaan suuntaan mihin ne lähtee kävelemään vaikka sitten jäisi jotain näkemättä :D Melu on asia jonka huomaan lisäävän stressiäni huomattavasti.
Mutta minä olen kyllä oikeasti aika huono sopeutumaan. Mm brittien tuplapeitot ovat jotain mihin en vaan sopeudu. Jos ei saada erillisiä peittoja niin nukun vaikka päiväpeiton alla. Minusta tulee varmasti vanhana mummo joka ei suostu lähtemään kotoaan keskeltä korpea mihinkään palvelutaloon tai muualle missä ulkopuolinen päättää milloin syödään, ulkoillaan tai katsotaan telkkaria. Ja jos väkisin viedään niin rupean syömälakkoon tai vaan päätän kuolla siihen paikkaan puhtaalla tahdonvoimalla :D
–
Tuohon kaupunkikeskusteluun voisin omasta kokemuksestani todeta että kun lähden Hämeestä ja saavun Savoon niin ihmiset muuttuvat yleiseltä olemiseltaan tosi paljon. Savon päässä vieraat ihmiset hymyilevät, tervehtivät ja jopa vaihtavat muutaman sanan kaupassa. Leikkipuistossa sellaiset ala-asteikäiset pojat tulivat juttelemaan ja kyselemään parivuotiaan ikää ja nimeä ja kertoilemaan juttujaan ja naapuriapu tuntuu tulevan automaattisesti naapurian kylkiäisinä. Ei tietenkään voi yleistää koskemaan kaikkia, mutta minun on helpompi hengittää siellä vaikka olenkiin tällainen epäsosiaalinen mörkö.
Osaltaan tuo stressin poistuminen voi olla ihan sitäkin että mieli on ohjelmoitu niin että nyt lähdetään sinne stressittömään paikkaan ja tuo opittu rentoutuminen tulee ihan yrittämättäkin, koska sen yhdistää johonkin tiettyyn paikkaan.
–
Ps. Tosi ihania puita ja kukkia <3
krista
10.1.2020 at 17:40Joo siis tätäkin (mistä sä lopuksi kirjoitit) mä ajattelin: klassinen Pavlovin koirat eli jos on vaan aina tottunut siihen, että tänne tullessa tulee rento olo, niin ehkä se sitten siksi tuleekin :)
–
Hihi sulla ois tähän manana-meininkiin opettelemista :D Mulle itselleni se käy luontevammin, mutta kyllä se silti välillä huvittaa, kun tajuaa, miten eri tavalla sitä suomalaisena suhtautuu vaikka just aikatauluihin ja asioiden hoitamiseen kuin mitä täällä tehdään :)
–
Mä muuten tätä lukiessa näin silmissäni sut mummona! :D Susta tulee sellainen suloinen jääräpää! <3
JKD
9.1.2020 at 21:17Ihanaa kun pääsette relaamaan Espanjaan! Oletteko pysyvää muuttoa miettineet?
Mulle tulee omien ulkomaan pätkien jälkeen mieleen, että on varmaan luonnollista, että Suomessa on ”kiire”. Suomen reissuihin mahtui silloin sukulaisten ja ystävien näkemiset, lasten neuvolat, omat lääkärit, asuntoasioiden hoitoa, erilaisten tavaroiden hankintaa, autonhuollot yms. eli ne arvokkaat vapaat sai juosta tukka putkella. Espanjassa teillä on ehkä vähän ns. kevennetty arki muutenkin ilman niitä hammastarkastuksia, määräaikaiskatsastuksia, anoppilassa käyntejä, pihatöitä ja muuta? Minusta arki tuntuu heti kiireiseltä kun jatkuvasti on noita isoja ylimääräisiä hoidettavia juttuja kuormittamassa normimenoa. Silti asun mieluiten Suomessa läheisten kanssa ja oman kulttuurin keskellä. :)
krista
10.1.2020 at 17:47Me ei oikeastaan olla edes mietitty pysyvää muuttoa, se ei tunnu meille yhtään ”omalta” jutulta, kotimaa meille on kuitenkin ihan yksiselitteisesti Suomi ja siellä on se oma-oma-OMA koti. Parasta meille olisi se puolet ja puolet, pimeä aika täällä ja valoisa aika Suomessa. Koska Suomi on paitsi koti myös ne kaikki hyvät puolet, jotka näkee entistä paremmin, kun on välillä poissa <3
-
Ja tuohon "luonnolliseen kiireeseen" sanoisin, että meidän kohdalta se menee osin just näin niin kuin teillä ja osin sit taas ei. Eli moni arkiasoiden hoito tosiaan kertyy sinne Suomen-käynteihin, ja just vaikka pihatyöt ja oman kodin pikkurempat ja muut. Ja myös töiden osalta hassusti sitä kertyy "live-palvereita" Suomessa ollessa, vaikka Espanjassa ne sujuu etänä - ja sellaisethan helposti nappaa puolet tavallisesta työpäivästä. Mutta sit taas se "toisaalta ei" liittyy siihen, että me ollaan täällä paljon sosiaalisesti aktiivisempia kuin Suomessa, täällä tuntuu olevan jotenkin paljon enemmän aikaa sosiaaliselle toiminnalle! Suomen-ystäviä ehtii nipin napin nähdä pari kertaa "puolivuotiskauden" aikana, kun taas täällä näkee ystäviä ja tuttavia oikeastaan joka päivä, hassua! Ja nythän mun äitikin on täällä 2 kk ja nähdään päivittäin. Mutta monilta osilta totta, että sitä tukkaputkella-asioidenhoitoa osuu Suomen-kausiin kyllä enemmän meilläkin!
Karina
10.1.2020 at 11:38Tästä asiastahan ollaan puhuttu monasti aikaisemminkin :D – varmaan joka kerta kun ootte tulleet takas Suomeen. Mutta mäkin oon miettinyt tätä arjen erilaista kokemista eri maissa paljon. Mulle (vaikka en ole perheen kanssa asunut ulkomailla koskaan pitempiä pätkiä) se ero on ehkä sosiaalisissa suhteissa. Ulkomailla tulee käytyä enemmän ulkona syömässä ja varmaan nähtyä enemmän ystäviä, ihan siinä arjessa – ja tätähän me mietittiin viime vuonnakin, että miksi se Suomessa ei ole niin. Mutta kun ei ole. Vaikka mulla on kuinka hyviä ja läheisiä ystäviä, niin ei heidän kanssaan vaan tule nähtyä silleen ex tempore kovinkaan usein, kun…. niin – on vaan kaikkea. Mä niin mielelläni kävisin ex tempore kylässä ja meille saa tulla koska vaan, ja itse tykkään luuhata kahviloissa ja käydä ulkona syömässä sen verran kun lompakko sallii mutta oon vaan huomannut että kaikki ei ole sellaisia, kuten oma aviomieheni :D Mulle jo tuollainen arjen sosiaalisuus (ja kammoamani sana ”yhteisöllisyys” – en tiedä miksi kammoan, se vaan kuulostaa jotenkin niin hipiltä, hih) tekisi ihmeitä ja huomaan olevani aivan innoissani ja onnellisimmillani kun joskus tulee sellaisia aikoja että näkee porukkaa useammin (kesällä…) Nyt kun lapset ovat isompia, huomaan kaipaavani yhä enemmän sellaista opiskeluaikojen huoletonta elämää (mitä nyt koko ajan oli tekemättömät seminaarityöt jyskyttämässä takaraivossa) kun käytiin jossain Juttutuvassa kuuntelemassa bändejä ja joka ilta eri etnisessä ravintolassa ja viikonloppusin vaikka jossain kakkubuffassa herkuttelemassa. Osaa noista jo teenkin lasten kanssa ;)
Muuten taas olen päätynyt, niinkuin oon jo sanonutkin, siihen, että Suomi on kuitenkin meille tällä hetkellä paras maa asua ja kasvattaa lapset. Lasten vapaus, hyvä koulusysteemi ja hyvä terveydenhoito ja yleinen ympäristön puhtaus on mulle tällä hetkellä tärkeintä ja mielläni maksan veroni että ne säilyy. Helsingin kulttuuritarjonta on myös todella hyvää. Ihanat ystävät on plussaa tottakai, vielä parempi jos heitä näkisi useammin :D
krista
10.1.2020 at 17:52No kyllä – ja eikä pelkästään Suomeen palatessa vaan myös Espanjaan tullessa :D Vakiaihe :D Mutta on se vaan jännä, että se fiilis aina toistuu uudelleen ja uudelleen. Voi tosiaan olla kyse ihan ”Pavlovin koirista”, kuten tuossa pari kommenttia aiemmin tuli puheeksi! Eli että on ehdollistunut olemaan rennompi täällä :)
–
Ja joo kyllä, tästä tosiaan aiemmin puhuttiinkin, noin se just menee. Se vaan menee niin, että täällä on sosiaalisesti aktiivisempi ja just vaikka käy enemmän ulkona syömässä (me käydään täällä ihan VALTAVAN paljon enemmän ulkona syömässä, varmaan siis tyyliin kymmenkertaisesti) ja ja ja… Ja siitä nauttii ja ehkä sekin myös sit just höllää sitä pinnankiristymistä enemmän!
–
Ja sitten taas allekirjoitan ihan 100 % tuon lopunkin. Just koulu, terveydenhuolto, ympäristö ja niin edelleen ja niin edelleen tekee sen, että meillekin Suomi on se paras maa, nyt ja aina – täällä Espanjassa ollaan kuitenkin ”vain talvehtimassa” ja täälläkin koetaan olevamme suomalaisia. Verot menee Suomeen ja koululaitostakin mennään Suomen mukaan. Eli kirjaimellisesti suomalaisia ulkomailla täällä ollaan eikä yritetäkään (tai haluta) olla mitään muuta :) Suomalaisuus on kuitenkin se oma perusta, mihin moni asia rakentuu <3