Meidän perheen huutotaulukko

Olen kertonut ennenkin, että periaatteessa emme usko kovin ”syvällä tasolla” tarra- ja palkintotaulukkojen tehoon. Uskomme, että sisäinen motivaatio on aina vahvempi kuin ulkoinen motivaatio: kun ihminen itse haluaa toimia oikein, se on vahvempi tunne kuin se, että ihminen oppisi toimimaan oikein jonkun palkinnon saadakseen.

Mutta.

Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun tempaisin tuossa muutama päivä sitten spontaanisti paperin esiin ja totesin, että nyt tehdään meidän perheelle huutotaulukko.

Koska periaateasiat sikseen; käytännön tasolla olen huomannut, että tällainen vain jossain tilanteissa saattaa toimia. Etenkin silloin, kun joku negatiivinen käyttäytymismalli (vaikkapa kitinä, kiukuttelu tai tiuskiminen) meinaa tulla tavaksi. Silloin sen tavan saattaa saada katkeamaan tällaisella ulkoisella palkkiotaulukolla. Ja pienen hetken jälkeen sen taulukon voi taas helposti unohtaa.

Esimerkiksi nukkumaanmenokitinöihin käytimme samantyyppistä systeemiä keväällä. Noin viiden päivän tarrojenkeräily sai vähän niin kuin vahingossa kiukuttelurutiinin katkeamaan. Siltä erää, haha.

Tässä meidän nykyisessä taulukossa ei oikeastaan ole mitään sinänsä innovatiivista: hyvin sujuneesta tilanteesta (heräämiset, lähtemiset) saa sydämiä ja huonosta käytöksestä miinuksia. Fiilistuntumalla. Esimerkiksi kolmivuotiaan ”ikävaihehepuleihin” emme suhtaudu tiukasti miinuksia jakamalla, emmekä myös itkeskelyyn oikeasti väsyneenä (esimerkiksi päiväunilta herätessä). Mutta sellaisesta ”ylimääräisestä kiukuttelusta” tai kitinästä (esimerkiksi sen jälkeen kun on kerran siitä huomautettu) tulee sitten miinus. Kivasti menneestä päivästä (lue: oikeasti aina) saa tarran – yleensä puhutaan, että viidestä sydämestä saa tarran, mutta toisaalta tarra ei ole jäänyt kertaakaan saamatta, kun selvästi yritystä on ollut.

Viisivuotiaaseen tällainen menee ihan täysillä; kolmivuotiaaseen ei ehkä niinkään.

Lisäksi taulukko toimii selvästi minuun itseeni.

Nimittäin se tässä taulukossa on erilaista kuin meillä ennen, että mukana ovat myös aikuiset. Ja hitsi, miten hyvältä idealta se tuntuu! Heh ihan selvästi huomaan, että pystyn paremmin hillitsemään omia hermojenmenetyksiäni hankalissa tilanteissa, kun tiedän joutuvani antamaan itselleni miinuksen, jos korotan ääntäni tai tiuskin. Yllättäen minulta on useassa tilanteessa tämän myötä löytynyt tällä viikolla joku maaginen syvään hengittämisen taito, jolla olen pystynyt ehkäisemään äänen korottamisen ja lisännyt omaa kärsivällisyyttäni.

Että ei tulisi miinus. Sitten olen käynyt kirjaamassa itselleni sydämen, haha.

Ehkäpä tällaisella taulukolla voisi katkaista huutamisen kierteen myös aikuiselta?

Tuntuu myös jotenkin tervehenkiseltä ja opettavaiselta näyttää lapselle, että myös aikuinen saa miinuksen silloin, kun menettää hermonsa – on itse asiassa tuntunut ihan hyvältä jonkun oman tiuskaisun (”NYT JOKA IKINEN YLÄKERTAAN NIIN KUIN OISITTE JO”) jälkeen sanoa, että oho: äiti sai tuosta nyt kyllä miinuksen. Kaksi kertaa toistui jo tilanne, jossa koko perhe sai miinukset (lapset kiukuttelivat ja molemmat aikuiset tiuskivat). Senkin läpikäyminen tuntui jotenkin… …terapeuttiselta. Että menipäs meillä koko perheellä nyt tuo tilanne plörinäksi, nyt tuli miinukset joka ikiselle. Toisaalta lasten sydämistä tulee helposti aikuisillekin sydämiä (on helppo hoitaa tilanteita hyvin käyttäytyvien lasten kanssa) ja toisin päin (lapset käyttäytyvät kivasti, kun aikuisetkin ovat rakentavalla mielellä).

Kerrassaan.

Oikein hyvä systeemi nyt tältä erää; ihan selvästi taulukon tilanne näyttää kivemmalta kuin tilanne olisi ollut ilman taulukkoa.

Onko teillä testattu vastaavia, ja millaisin kokemuksin?

 

PS. Yhdessä tuollaisessa koko perheen miinustilanteessa minä sanoin korotetulla äänellä, että ”JOS NYT TÄMÄ-JA-TÄMÄ EI SUJU, NIIN JOHAN ALKAA KUULKAAS TÄÄLTÄ MIINUKSIA ROPISTA NIIN ETTÄ RIITTÄÄ!!!!” Haha, ei näin. Siitä tuli mulle aika painava miinus :D

39