Jokin aika sitten kommenteissa pähkinäpau-nimimerkkinen lukija kirjoitti, että heillä on hyvin Silvan tyyppinen esikoinen: ”herkkä, hiukan varovainen, puhui hyvin aikaisin, havainnoi ympäristöä ja muita ihmisiä hyvin tarkasti.”
Kommentti tietysti tuosta vielä jatkui, mutta minä jäin suu auki, että vau. Miten voi minulle (luultavasti) tuntematon ihminen muutamalla sanalla osata tiivistää tirpan luonteen noin hyvin – jopa paremmin kuin minä itse osaisin määritellä…?
Siitä jäi mieleen, että vaikka Silvasta täällä melkein päivittäin kirjoitankin, en ole koskaan kirjoittanut suoraan aiheesta ”millainen napero meidän tirppa on?”. Ehkä nyt voisi olla sen aika.
Tällainen on siis meidän tirppa tirppanen 1 vuoden ja 11 kuukauden iässä:
Äidin ja isin tyttö
Omat rakkaat ihmiset ovat Silvalle hyvin-hyvin tärkeitä. Tirppa kertaa monta kertaa päivässä, että missä kukainenkin on: isi, äiti, mummi ja ukki, ämmi, Viivi-serkku, Sara-täti ja Laura-täti – siinä rakkaimmat. Onnellisimmillaan tirppa on viikonloppuisin, kun sekä äiti että isi ovat kotona. Sydän meinaa pakahtua viikonloppuaamuna, kun Silva huomaa isin olevan herätessä vieressä eikä töissä. ”Isi rakas! Isi rakas! Halii!” Ja sitten onnellinen kaivautuminen isin kainaloon. <3
Toisaalta Silva myös herkästi ikävöi poissaolijaa – ja osaa myös sanoittaa ikävänsä. ”Sivvalle tuli ikku, oli isiä kova ikävä! Äiti lohdutti, kun Sivvalla oli isiä kova ikävä”, tirppa saattaa selittää isille työpäivän jälkeen. Joskus poissaolijalle myös soitetaan, mutta puhelun päättäminen on aina suuri tragedia. Huuli alkaa väpättää siinä vaiheessa, kun pitäisi sanoa ”hei hei”:t. Myös yöllä saattaa tulla ikäväkohtauksia, vaikka kylki kyljessä nukutaankin. Yöitku päättyy silittelyihin ja vakuutteluihin, että ”äiti ja isi aina huolehtivat Silvasta”.
Ujo mutta reipas
Isommassa lapsijoukossa Silva on alkuun aika ujo. Esimerkiksi lastenjuhlista tai syntymäpäivistä iloitaan kovasti ennakkoon, mutta isoon porukkaan tullessa tirppa tutustuu ympäristöön mieluiten ensin käsi äidin tai isin kädessä. Päätä pahkaa leikkiinsäntääjä tirppa ei ole, vaan katselee ensin iloisen kiinnostuneena ja vaatii oman aikansa lämmetä. ”Oman ajan” jälkeen tirppa lähtee kuitenkin reippaasti leikkimään – mutta silloinkin leikkii aika harkitusti, ei juuri koskaan rymyten.
Tutuissa ”leikkipaikoissa” tanssitunnilla ja muskarissa tirppa sen sijaan on reipas ja aktiivinen. Silva on molemmissa (hih ainakin näin äidin mielestä) ns. mallioppilas: tykkää kuunnella neuvoja ja nauttii siitä, että osaa toimia niiden mukaisesti. Molemmat harrastukset ovat tirpalle tosi-tosi tärkeitä ja niistä puhutaan koko viikko.
Muutenkin tirppa on enemmänkin varovainen kuin säntäilijä. Esimerkiksi vesilätäköt eivät ikinä ole houkuttaneet molskimaan eikä hiekkalaatikko möyrimään: hiekkikselläkin Silva enemmänkin tykkää järjestellä leluja kuin kieriskellä ravassa. Kurapukua meillä ei ole toistaiseksi tarvittu ollenkaan.
Iloinen pusuttelija
Tirpan leikit ovat hellyttäviä. Leikeissä Silvan pehmolelut:
a. halaavat
b. pussaavat
c. tanssivat
e. syövät lounasta
Leijona ja tiikeri siis ensin halivat ja pusivat toisiaan, sitten tanssivat yhdessä ja lopulta syövät lounaaksi lihapullia. Voih, mikä maailmankuva! <3
”Perusolotilaltaan” Silva on kikattelevan hyväntuulinen – huonotuulisuus ja kränä ovat aina jollain tavalla poikkeustilaa. Oma tahto on toki löytynyt ja sitä osoitetaan, mutta minkäänlaisiin huutokohtauksiin puutalossa ei toistaiseksi (kop kop puuta) ole vielä ajauduttu. Joskus tahto on niin voimakas, että sen ilmaisussa tulee itku (”äidin uudet tohvelit mukaan ruokapöytään!”), mutta tilanne rauhoittuu nopeasti sylittelyllä ja halaamalla sekä samanaikaisesti asian selittämisellä (”tohvelit kuuluvat lattialle, mutta ne voivat odottaa Silvaa tässä”) ja lopulta huomion suuntaamisella muualle (”onkohan leijonalla jo nälkä? mennään katsomaan!”). Puhetaito tietysti hurjasti helpottaa kommunikointia.
Ympäristön havainnoija ja muistihirmu
Tirpan havainnot jaksavat hämmästyttää meitä vanhempia. Esimerkiksi pari päivää sitten bussilla isin kanssa matkustettuaan tirppa selitti kotona minulle kokonaisen tarinan, jonka mukaan bussissa oli täti, jolla oli iso suru. Ja että täti puhui Mikon kanssa puhelimessa Mikon paidasta. Joel joutui ihan kaivelemaan muistiaan, mutta kyllä: bussissa oli ollut joku tyttö, jolla oli ollut jonkinlainen puhelinkeskustelukriisi käynnissä. Puhelun sisällöstä Joel ei ollut havainnoinut mitään – mutta Silva oli.
Samoin isin ja Silvan eiliseltä Prisma-reissusta tirppa osasi itsenäisesti antaa seikkaperäisen selostuksen: ensin bussia piti odottaa, sitten siellä oli paljon tätejä. Mentiin Prismaan, se oli iso kauppa. Ja sieltä ostettiin äidille oranssit tohvelit ja pesuainetta. Ja kivaa oli.
Ruokapöydässä tirppa saattaa todeta ”uutta” jugurttia saadessaan, että: ”Sivva on syönyt tätä mummilassa. Mummi antoi.”
Myös muistin ajallinen ulottuvuus välillä hämmentää. Silva osaa aloittaa juttunsa sanoilla ”Sivva muistaa”, jos aikaa on kulunut enemmän. Yhtenä päivänä tirppa kertoi muistavansa, miten Viivi istui sohvalla ja sillä oli valkoinen naamio päässä (kasvonaamio) – ja tämä tapahtui koululaisten syyslomalla. Reissulla joulukuussa Silva totesi pärinästä, että ”setä leikkaa nurtsia” – vaikka nurmikon leikkaamisesta ei ollut varmasti puhuttu kesän jälkeen, eikä silloin kesällä Silva edes vielä sanonut kuin ihan yksittäisiä sinnepäin-sanoja.
Juttelija ja arvelija
Tämä pieni papupata on äänessä koko ajan. Juttujen rinnalle on viime aikoina tullut ”arvelu”: ”Voisikohan se olla lentokone?”, Silva kysyy ulkoa kuuluvasta äänestä. Tai leluaasista todeta, että ”näyttää ihan hevoselta”. Katosta bongatusta ripustuskoukusta tirppa ei kysynyt, että ”mikä se on?” vaan ”mitä sillä tehdään?”. Kun isi kertoi, että siihen ripustetaan asioita, Silva pohti pitkään, että mitä siihen voisi ripustaa. ”Voiko siihen koukkuun ripustaa pyykkiä?”, Silva kysyi vielä seuraavana päivänä, kun isi nosti pesukoneesta pyykkejä kuivumaan.
Jos tirppa ei puhu, hän laulaa. Koko ajan. Lastenlaulujen sanojen osaaminen on jo aikoja sitten ylittänyt minun ja Joelin lastenlaulumuistin. Eilen illalla tirppa ensimmäistä kertaa korjasi minun laulujani. ”Ei se ole ”täsmälleen” – se on ”jetsulleen”. Oooo aijaa onko…?
Sellainen on meidän tirppa. ”Herkkä, hiukan varovainen, puhui hyvin aikaisin, havainnoi ympäristöä ja muita ihmisiä hyvin tarkasti”, niin kuin pähkinäpau määritteli. Ja päälle vielä lisättäköön, että meidän mielestämme tietysti maailman ihanin, suloisin, fiksuin ja osaavin.
Niin kuin jokaisen vanhemman mielestä varmasti juuri se oma lapsi on <3
5
CougarWoman
11.3.2014 at 13:09Sait sitten ne tohvelit? ;D
Aika ihana ipana kyllä teillä – jos olisi takuita (ja muuten saisi palauttaa) että omakin lapsi olisi noin fiksu, niin johan semmoisen voisi vaikka hankkiakin ;)
Kristaliina
11.3.2014 at 14:56Sain! :D Kannatti blogata aiheesta – Joel ilmoitti töistä kotiin tullessaan (oli lukenut bloggauksen bussissa), että ne lähtevät nyt niitä tohveleita hakemaan :) Tohvelikriisi ratkaistu! :D
Joo toihan se just on: ei palautusoikeutta… Vaikka se lapsen ulospäinpunkeminenkin aika hurjaa hommaa on, veikkaan että toiseen suuntaan takaisin tunkeminen se vasta vaikeaa olisikin :) Geenilottoa, geenilottoa…
Vierailija (Ei varmistettu)
12.3.2014 at 11:27Just näin, geenilottoa. Me vaan ei ”voitettu” ja meillä ihana kolmevee erityislapsi jolla aivan ihana persoona. Ja niin niin rakas.
riistahurjastelijamamma (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 13:26Toi muistihomma on aivan älytön ja kyky yhdistellä havaintoja loogisesti (joskaan ei aina todenmukaisesti).
Tää meidän XX, Silvaa puoli vuotta vanhempi, on kummasti alkanut aristelemaan kodin ulkoa kuuluvia ääniä naapurin kieltämättä todella piinaavan ja pitkäkestoisen remontin jälkeen. Eilen kevättuulen ujeltaessa ikkunanraossa tytär säpsähti, harkitsi ja tuli sitten syliin ”Mikäseonse ääni, äiti? Muistakko äiti kun tuulimyrsky kolisi katolla ja XX ikkasi ja äiti otti sylkkyyn ja puhui että ei ole mitään hätää?” Mietittyäni pitkään muistin, että kerran LOKAKUUSSA tytär yllättäen heräsi paukkuviin kattopelteihin, oli niitä ihan ensimmäisiä syysmyrskyjä. Loppu yön värisi sitten kainalossa aikuisten sängyssä.
On se tuo varhain kehittynyt (vieläpä kaksikielinen) puhetaito kyllä siitäkin kätevä, että päästään kärryille me aikuiset miten tytär asioita yhdistelee ja muistelee.
Kristaliina
11.3.2014 at 21:26Niinpä! Ja vaikka tuo puhetaidon aikainen oppiminen ei isossa mittakaavassa tietysti ennusta yhtään mitään tulevasta, niin olen pitänyt sitä kivana juttuna jo ihan näin aikuisen kannalta just kommunikaation suhteen. Arki muuttui jotenkin ihan erilaiseksi, kun tuo puhepuoli jotenkin ”avautui”. Mä veikkaan, että puhumattomillakin naperoilla on ihan yhtä pitkä ja hyvä tuo muisti – sitä ei varmaan vaan välttämättä niin tule hoksanneeksi, kun lapsella ei ole vielä keinoja kertoa niistä ajatuksistaan!
Vierailija (Ei varmistettu)
12.3.2014 at 15:40Neuvolatäti sanoi että lähettää meidän vauvan (1,5 v) puheterapeutille ellei se ala puhumaan 2v neuvolan mennessä… Meidän rakkaista rakkain pieni auringonpaiste, aina yhtä hymyä, pieni iloinen temmeltäjä.. Vauvoista tyytyväisin. Voi pientä miksei saa vaan kasvaa ja kehittyä omaa tahtiaan? Miksei saa iloita rauhassa elämästä? :'(
Äiti ja sen pikkuisin
Elinabeth
11.3.2014 at 13:43Tykkään, tykkään, tykkään! Ihana Silva! <3 Hänestä tulee ihana isosisko Seela-vauvalle, ja toivotaan, että toinen on yhtä helppo tapaus!
Hei kun tulin tänne blogiasi lukemaan, huomasin, että yläbannerin kuva on muuttunut takaisin vanhaksi, eikä siinä ole Silvaa lainkaan, vain sun iso masu…onkohan mun koneessa vika, vai onko se vahingossa pompahtanut takaisin vanhaksi, kun ”Puutalobaby”-tekstikin näytti oudolta?
Kristaliina
11.3.2014 at 21:29Mulla on kans kova luottamus siihen, että Silvasta tulee ihana isosisko <3
Tshih joo tuo banneri… Ei ole tekninen vika, vaan ihan meidän omaa saamattomuutta :) Joel sitä joskus syksynä piirsi, mutta nyt on tullut (kröhöm) tähän kaikkea muuta arjen aikatauluhaastetta :D Suoraan sanottuna en ole kehdannut muistuttaa, kun sillä on kädet täynnä meidän arkijärjestelyiden kanssa muutenkin… Joelin henkilökohtaiset ruuhkavuodet :) Ja mä itse en to-del-la-kaan osaa tehdä mitään tuollaisia :)
Mutta kohtahan se on taas (vielä enemmän) epäajankohtainen, kun tuo mun masu taas tuosta poksahtaa. Ehkä joskus saadaan uusi…
Johanna321 (Ei varmistettu)
12.3.2014 at 11:35Mäkin olen tätä banneriasiaa miettinyt useasti, itseasiassa joka päivä käydessäni tarkistan että jokos on päivittynyt :D
Enkä ikinä unohda sitä fiilistä kun näin sen kuvan ja ajattelin ”Eikä! Eihän! Voiko! Apua, ihanaa!” (kaikki samalla sekuntilla). Asian varmistuttua vasta tajusin että en ole koskaan ennen reagoinut noin vahvasti kenenkään raskauteen, varsinkaan tuntemattoman perheen. Olen selaillut blogeja 2000 -luvun alusta, enkä ole koskaan jäänyt seuraamaan aktiivisesti yhtäkään yli kuukaudeksi. Tätä olen lukenut viime kesästä saakka :)
poppaliini (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 14:19Voi ihana Silva <3 Mulla tuli ihan itku tuota rakkaista ihmisistä kertovaa kappaletta lukiessani :D Meillä asuu 7 kuukautinen poika, ja voisin kuvitella että hän omaa paljon samoja piirteitä kuin Silvakin :) Hän on hämmästyttänyt meitä vanhempia jo tarkkaavaisuudellaan ja tarkkailullaan. Myös ujo tapaus on tämäkin, vieraassa paikassa on hiljainen ja tarkkaileva, mutta hetken tarkkailtuaan innostuu höpöttämäänkin. Mielenkiintoista nähdä onko Seela sitten samanlainen vai ihan jotain muuta :)
Ja tuohon Elinabethin banneripähkäilyyn, niin mulla ei ainakaan uutta banneria oo näkynyt koskaan ”tositoimissa” :o
Kristaliina
11.3.2014 at 21:39Joo, jännä tosiaan ajatella, että tämän seuraavan lapsen persoonasta ei yhtään tiedä – samoista geeneistä voi tulla niin erilaisia lapsia luonteeltaan :) Eikä vanhemman persoonakaan selvästikään kovin paljon ”ennusta”: mä olen ollut lapsena tosi kova esiintyjä ja muutenkin sellainen kovaääninen tättähäärä, kadulla olen jutellut jokaisen vastaantulijan kanssa ihan kuulemma tuskastumiseen (sekä niiden vastaantulijoiden että äitini) asti :) Joel puolestaan on ollut keskittyvämpi ja todella-todella tiedonhaluinen, vähän sellainen baby-einstein kuulemma <3
Hih joo ja oikeassa olet tuon bannerin kanssa!
Jenn-
11.3.2014 at 14:30Meidän poju on kyllä ihan Silvan vastakohta: niin kova touhuamaan ja menemään, että heikompia hirvittää. Ei puhu paljoa (toki on Silvaa yli puoli vuotta nuorempi), mutta siis sitäkin kovempi menijä. Mä oon huomannu että aikuisten on vaikea suhtautua noin meneväiseen kaveriin, kun se jotenkin tulkitaan kurittomaksi. Lasten taidetunnilla yks ihana opettaja kyllä just sanoi, että jotkut on vaan sellaisia, että ne oppii olemalla koko ajan liikkeessä ja tuli kyllä niin hyvä mieli, kun mun pientä poikasta ei heti leimattu häiriköksi :)
Kristaliina
11.3.2014 at 18:40Tämäpäs se juuri – joskus tuntuu, että kaikki eivät ymmärrä, että lapsetkin ovat persoonia; ei meneväinen lapsi ole kuriton, tai toisaalta ei myöskää ujo lapsi ole jotenkin ”huonompi” kuin reipas, tai mitä näitä erilaiseten persoonallisuuspiirteiden arvostuseroja meidän yhteiskunnassa nyt vallitseekin… Just näitä ekstrovertti/introverttijuttuja jne.
Mulle itselleni tuntuu tosi tärkeältä ajatukselta jo ihan lapsen itsetunnon kehittymisen kannalta, että jokainen lapsi saisi kokea, että hän saa olla juuri omanlaisensa persoona ja rakas sellaisenaan – että rakkautta ei tarvitse ”ansaita” yrittämällä olla vanhempien (tiedostettujen tai tiedostamattomien) toiveiden mukainen… Koska persoonallisuuttahan ei voi ”opettaa”…
Oho, menipä syvälliseksi :)
Miitu (Ei varmistettu)
12.3.2014 at 08:43Aah, yksi lempivaahtoamisaiheeni: persoonallisuus-sanan väärinkäyttö. ”Tarvitset lisää persoonallisuutta.” Siis täh. Ei persoonallisuutta voi olla enemmän tai vähemmän. Se vaan on. Toiset on ehkä ympäristön (ja sen kautta lapsen) kannalta helpommin ennustettavia / sovitettavissa muun maailman menoon, mut ei ne oo enemmän/vähemmän parempia/huonompia.
Raleigh (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 14:54Ens viikolla 2v synttärit ja poika sanoo hädin tuskin kaksi sanaa (mennään ja äiti, joka kyllä taipuu usein hädässä ämmiksi). Odotan todellakin sitä että ton epelin kanssa vois oikeasti kommunikoida. Liikkuuhan se sitten senkin edestä. Kiipeää joka paikkaan ja kävelee tuskin koskaan. Mielummin hyppii tai juoksee. Enkä ikinä tiedä ennakkoon mitä pienessä päässä liikkuu. Vasta sen jälkeen kun vahinko on jo tapahtunut.
Hyvä että tohvelit on lähtövalmiina ;)
Kristaliina
11.3.2014 at 21:46Joo, ja meillä tosiaan tuo liikkuminen on tullut vähän hitaammin. Esim. TommiK:n palstalta olen ihmetellyt, kun heidän tyttö jo kiipeää portaita (kävellen) yksin ja tekee palapelejä – joo ei meillä :) Meidän tirppa on juuri oppinut menemään portaat ylös ja alas kontaten sujuvasti, mutta vieläkään sitä ei uskalla kyllä sinne ihan yksin päästää… Silva on laittanut kaiken kehittymispanostuksensa selvästi tuohon puhumiseen :)
Niin ja esimerkiksi se vauvasirkusharrastushan meillä tyrehtyi – sekä aikataulusyistä mutta myös siksi, että varovaista tirppaa se ei tuntunut niin kovasti kiehtovan kuin menevämpiä tapauksia. Jännä juttu, kun itse kuvittelin, että just se ois ihana harrastus lapsen kanssa. Mutta täytyy tietysti kuunnella tuota lasta eikä omia ennakkoajatuksiaan :)
aie (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 15:12Heh, mietin kans ensin et hyvä, sait ne tohvelit! :D
Voi kun teidän Silva kuulostaa mahtavalta tyypiltä! Meidän lapset on olleet just sen oloisia kuin Silva, mutta oppivat puhumaan noin sujuvasti vasta lähempänä kahta ja puolta. Olis ollut jännä kuulla mitä niiden päässä liikkui sitä ennen, koska ne havainnoi hirveän tarkasti ja ymmärsi puhetta jo tosi aikaisin ihan hämmentävän hyvin. Sitten kun puhetta alkoi tulla, niin on kyllä ollut tosi jännä seurata miten noin pienet näkee maailman. Ja se muisti! Ne voi alkaa jutella sellaisista asioista, jotka tapahtui ennen kuin ne osas puhua ja niillä oli sanoja tapahtuneelle (vaikka me tietysti niitä asioita sanoitettiin, niin esim. hammaslääkärin kaksvuotistarkastuksesta alkoi yhtäkkiä tulla tosi tarkkoja muistoja siitä, millaisia leluja siellä oli… En mä sellaista muista.) Nyt jo kohta kolmevuotiaina niiltä tulee ihan loistavaa juttua!
A on vielä vähän varautuneempi ollut aina kuin B, mutta molemmat vaati(i) aikansa ennen mihinkään säntäämistä. Vaikka vauhtia on tullut vuosien myötä lisää, on noi silti vielä todella harkitsevia ja kummallisen järkeviä. Jotenkin tuntee tehneensä jotain oikein, kun ne hoitaa hellästi pehmoleluja tai halaa toisiaan ja huutaa mut katsomaan :)
Se miten tekin selitätte Silvalle asioita kuulostaa tosi tutulta, ja uskon että se edesauttaa tuollasta tarkkaavaisuutta! Olen aina jutellu omilleni tosi paljon ja selittänyt asioita ennen kuin ne osas kysyäkään, uskon että ehkä siksi niihin myös edelleen puhe ja selitykset tehoaa. Toivon et ne pysyis yhtä hyvällä tavalla herkkinä ja uteliaina aina! (Jotenkin pelkään et viimeistään koulussa tällaset lapset jyrätään, mut toisaalta omat kokemukset on jo niin vanhentuneita ja oon kuullu vähän huhua et koulussa olis nykyään eri meininki.)
Kristaliina
11.3.2014 at 21:58Joo mä uskon, että tuo ”sanoittaminen” on kyllä hyvä tapa vähän kaiken suhteen: niin tunteiden ilmaisun apuna kuin just muistinkin kannalta. Mitään varsinaista ”teoriaa” me ei siitä olla mistään luettu, mutta jotenkin se vaan tulee luonnostaan. Liikkeellä ollessa mä oon kans aina tirpan kanssa äänessä selittämässä kaikkea meidän näkemää, ollut ihan pikkunaperosta asti. Taidetaan olla papupatoja molemmat :)
Toivoa tosiaan saattaa, että koulussakin nämä meidän herkät tarkkailijat saavat olla omia itsejään jäämättä muiden jalkoihin! Mä haluan ajatella, että tärkeässä osassa tässä on hyvän itsetunnon rakentuminen, ja että siinä vanhemmat voivat lapsen olla apuna ihan vauvasta asti. Että kun on terve, hyvä itsetunto ja ikään kuin ”hyvä pohja” ja vakaa perusturvallisuus, on lapsella toivottavasti hyvät eväät olla oma itsensä siellä koulumaailmassakin, vaikka ei olisikaan se kovaäänisin joukon johtajatyyppi. Koska monenlaista persoonaa tähän maailmaan kuitenkin pitäisi mahtua <3
hiluvitkutin
11.3.2014 at 15:27Ja lisättäköön että Tirppasen hyväntuulisuus on hyvin tarttuvaista sorttia. :D
Kristaliina
11.3.2014 at 21:59Se kyllä välittyy ainakin livenä sataprosenttisena meihin vanhempiin – ja kiva kuulla, jos myös tekstin ja kuvien perusteella eteenpäin! :)
pähkinäpau (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 15:31Hauskaa, että kuvaus tirpasta oli osuva! :)
On ollut kiva lukea juttuja tirpastanne, niin tutuilta kuulostavat monet jutut. Nyt 11-vuotiaamme kanssa elämä on tietty vähän erilaista, mutta sama temperamentti kyllä näkyy. Ihana, fiksu, rauhallinen ja positiivinen lapsi, josta saa olla tosi ylpeä. Haastepuolella huolestuneisuus monista asioista. Mutta se on kaikki kasvamista. Tämän lapsen kanssa käydään nyt ja varmasti tulevaisuudessakin tosi kiinnostavia yhteiskunnallisia keskusteluja – se ympäristön havainnointi, you see. :)
Niin ja sitten meidän pienin on tirpan ikäinen eikä puhu kuin pari sanaa. Että on ne erilaisia, juu!
Kristaliina
11.3.2014 at 21:15Joo, taas menee luonnekuvaukset hyvin yksiin – voisin hyvin kuvitella, että tirppasestakin saattaa tulla myös vähän ”huolehtija”. Tässä vaiheessa se näkyy sellaisena empatiana: vaikka tätä mun masua se katselee, että ”äitin masu paaka” (parka), samoin kovasti huolehtii, kun meillä on ollut tuo kissavanhuus kipeänä jne.
Jännä kyllä nähdä, millainen persoona tästä meidän toisesta lapsesta tulee! Mun ystävä joskus harmitteli, että hänellä ei ole kuin yksi sisarus – että olisi kiva nähdä, millaisia eri yhdistelmiä samoista geeneistä voi tulla. Silloin (olin vielä silloin lapseton) ajatus kuulosti minun korvaani vähän hassulta, mutta nyt ymmärrän oikein hyvin! :)
paulahelena
11.3.2014 at 15:52Silva on niin ihana! <3 pitäis melkein lähtee vaunutellen tuomaan niitä vaatteita teille et sais tavata suloisen tirppasen :D
Kristaliina
11.3.2014 at 21:02Hih mä en yhtään yhdistänytkään, että sultahan mä ne vaatteet shoppasin :) Tänään oli neuvola ja vaikka mä vähän elättelinkin toiveita liikkeellelähdöstä, siellä neuvottiin makaamaan nyt vielä seuraavaan lääkärikäyntiin asti – eli vielä puolitoista viikkoa, uhhuh. Ihan täysmakuussa ei kuulemma enää tarvitse olla (onneksi!), mutta mitä enemmän paikoillaan, sen parempi… Eli toivottavasti ei haittaa, jos vaatteet vielä lojuvat siellä teillä! :)
paulahelena
11.3.2014 at 22:33no mä mietinkin et osaatkohan yhdistää mutta minähän se :) ja saatte lojua rauhassa vielä sinä ja vaatteet, ei kiirettä sen suhteen!
Kath
11.3.2014 at 16:05Ai että mikä pimu, aivan mainio! <3 tämmösten juttujen ansiosta sitä vaan odottaa innolla, et millanen viikari meidän pojasta kasvaa! :)
Kristaliina
11.3.2014 at 21:50Niinpä, jotenkin ihan mahtava ajatus, että niistä pienistä vauvanyyteistä tosiaan kasvaa tällaisia ihan oikeita naperopersoonallisuuksia! Mä veikkaan, että mullakin toisen lapsen vauva-aika menee jotenkin helpommin kuin ensimmäisen, kun nyt tietää kokemuksen kautta (heh no teoriassa sen toki tiesi aikaisemmin), että pääsee taas näkemään, kun nyytistä kasvaa kuitenkin näin nopeasti ihan oikea ihminen ja oma persoonansa <3
Kath
11.3.2014 at 22:17Niinpä :) <3 nyt jo huomaa, että meidän poika on tuollainen tuumailia. Vielä missään vaiheessa ei olla menty pää edellä rymisten, vaan kaikki tehdään tarkan harkinnan kautta. :) siitä kertoo sekin, että ryömimään oppi 10kk ja konttaamaan 12kk ikäisinä :D kävelyäkään en siis nyt kovin äkkiä odottele :)
mutta tuollaista höpinää odottelen kovasti <3
Enira (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 16:24Hei, tämä on ihan OT. Mutta oletko jo kertonut teidän muskari-kokemuksista? Mikä paras muskari ja miksi? :)
Kristaliina
11.3.2014 at 19:07Enpäs muuten olekaan varsinaisesti siitä aiheesta blogannut, vaikka keskustelussa oonkin varmaan sivulauseessa vähän kertonut… Mutta olisi kyllä ainesta ihan omaan bloggaukseenkin – meillä on nimittäin kokemusta kolmesta, joista yksi on aivan ylivoimainen :)
Lyhyesti näin, että ollaan siis käyty Jamkidsin muskarissa ja MLL:n muskarissa, joista molemmat olivat mallia ihankiva. Mutta sitten tämä nykyinen, PopJazz-konservatorion muskari, jossa ollaan käyty syksystä alken… Oh, ihan omassa luokassaan, aivan todella todella hyvä, voin aivan vilpittömästi suositella. Ero noihin meidän aiempiin muskaritunteihin on tavallaan pieni, mutta aivan valtava: tunneilla on ikään kuin pedagoginen ote, ja esim. lastenlauluissa tulee samalla erilaisia musiikkityylejä – ei pelkkää rallattelua ja köröttelyä siis. Tunneilla on ikään kuin pedagogisesti hyvin mietitty rytmi/ohjelma. Ei siis sellaista, että laulut tulisivat nauhalta ja siihen vaan päälle opettaja kitaralla rämpyttelisi…. Ja siellä soitetaan oikeasti erilaisia soittimia, muitakin kuin rytmimunaa :) Tirpan ryhmä on jo mm. tutustunut ihan oikeisiin isoihin rumpuihin ja junioribassoon. Oh niin paljon kaikkea hyvää tuolla PopJazzissa. Mutta siis näin lyhyesti sanottuna :)
Myös muista musiikkiopistojen muskareista oon kuullut paljon hyvää – jos sellainen on lähempänä kuin tuo PopJazz, niin kannattaa kokeilla. Mutta tosiaan se, että tunnit pitää oikeasti koulutettu musiikinopetuksen ammattilainen, antaa kyllä (parhaimmillaan ainakin) tosi suuren lisäarvon. Vaikka tosiaan nämä muutkin muskarit niitä ihankivoja olivat, ei siinä mitään…
Vähän sama muuten myös tanssitunnin suhteen. Tirpan tanssitunnilla me käydään ihan Helsingin Tanssiopiston naperotunnilla, ja se on ihana <3
Kristaliina
11.3.2014 at 19:13Oho tulipas mulle huono ilmaisu tuossa ”Mutta tosiaan se, että tunnit pitää oikeasti koulutettu…” – eli tuo mutta-sana saattaa antaa ihan väärän vaikutelman. Eli tarkoitin, että tuollaiset ammattilaisopettajat löytyvät PopJazzin lisäksi myös ainakin noista muista musiikkiopistojen muskareista. Ja saattaa tietty muissakin paikoissa olla; ja tuuristahan se tietysti vähän riippuu, että millainen ope ryhmään tulee :) Mutta tosiaan tuo ”pedagoginen ote” on se iso erontekevä juttu meidän kokemusten mukaan :)
riistahurjastelijamamma (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 23:26Huomio! MLL muskareissa on käsittääkseni aika paljon alueellisia eroja opettajasta riippuen. Meillä on MLL huippumukavalla ja rautaisen ammattitaitoisella muskariopettajalla erittäin pedagoginen ote, selvästi opiskellaan musiikin teorian teemoja ja soittimia on vino pino jne.
WendyAnna (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 16:27Tätä sinun blogiasi lukiessa tulee usein tosi hyvä mieli, kuten kävi tälläkin kertaa. :) Kirjoitat hirmu hyvin ja kerrot kivasti arjestanne ja ajatuksistasi. Minusta on ihanaa, että tämä blogi on niin aito ja rento, voisin kuvitella että siis aika sinun näköisesi. :)
Tässä tekstissä kuvaat Silvaa niin rakastavasti ja arvostavasti, että ihan liikutuin. Blogin perusteella perheestänne välittyy sellainen hyvinvointi ja rakkaus, jota on ilo seurata. Minusta äitiydessäsi ja muutenkin suhtautumisessa elämään on paljon ihailtavaa.
Meniköhän liian siirappiseksi? ;) Kiitos siis ihanasta blogista!
Aifu (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 18:55Tämä kuvaus osui ihan nappiin! Samaa mieltä olen blogista :) Itse olen kesästä asti (kröhöm taukoja kun pidin töissä) lukenut blogiasi vaikka elämäntilalteeltani tosi kaukana puutaloista ja perhe-elämästä.
Kristaliina
11.3.2014 at 22:02Kiitos! On aina ihan hurjan kiva kuulla, jos joku ihan erilaisessa elämäntilanteessa oleva kertoo myös olevansa aktiivilukija! Sama se on on mulla itsellä blogilukijan roolissa – joitain blogeja sitä vaan tykkää lukea, vaikka elämäntilanne on itsellä eri. Siinä tulee vaan esiin joku ”se jokin” jossain omassa lemppariblogissa. Siksi tuo on aina tosi-tosi kiva palaute kuulla, kiitos!
Kristaliina
11.3.2014 at 21:21Oh mulle tulee niii-iiiin hyvä mieli, kun saa lukea tällaisia viestejä. Ja joo, mulle oli alusta asti tärkeää, että alan tehdä niin ”omannäköistä” blogia kuin ikinä mahdollista. Se pitää sekä motivaatiota että inspiraatiota yllä, että saa olla täällä omalla tontillaan ihan just niin kuin on, omana itsenään. Niin, ja tällaiset viestit tietysti myös :)
Kiitos! <3
Jonnaa
11.3.2014 at 18:51Ihana tyttö kaikin puolin.meille tänään tarhassa haettaessa sanottiin että taitaa tyttö olla tämän kulmakunnan vaahteramäen eemeli tytön asussa…
Kristaliina
11.3.2014 at 21:09No hei mutta Eemeli on ihana – mun omat ehdottomat idolit lapsena oli Eemeli, Peppi ja Ronja Ryövärintytär :)
Lifeofjo (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 20:57Voi kunpa kirjoittaisit kirjan!
Sen vain halusin sanoa sinulle.
Ja kiittää ihanasta blogistasi, kiitos!
Kristaliina
11.3.2014 at 21:33Oi kiitos! Kirja olisi kyllä tietysti aika upea ajatus ja pakko myöntää, että kuulostaisi hurjan kiinnostaalta – mutta toisaalta musta tuntuu, että enhän mä osaa kertoa muuta tarinaa kuin tätä meidän omaamme :) Omasta arjesta on niin helppo löytää kirjoitettavaa. Ehkäpä tämä päivittäinen arkisen blogin kirjoittaminen on kuitenkin kaikkein eniten sen ”mun juttu” :)
Pingale
11.3.2014 at 21:49Hieno kuvaus tyttärestästi! Monia samanlaisia piirteitä löysin omasta puolitoistavuotiaasta tytöstäni. Puhuminen helpottaa arkea mukavasti ja asioista voi oikeasti jutella. Tuo tapahtumien muistaminen on kyllä hämmästyttävää. Tänään on monesti pohdittu sitä, kun lauantaina naapurin ”tontilla puu kaatui, monta” ja viime viikolla ”ikki puistossa, keinu”, kun kaveri meni keinuun ja harmitti. Läheisten sijaintia kerrataan myös! Kurahaalari tosin on meillä kova sana ja lätäköt omalla hiekkatiellä on ihan ykkösjuttu!
Hyvää vointia ja toivotaan Seelalle vielä monta sisälläoloviikkoa!
Kristaliina
11.3.2014 at 22:06Just noin! …vaikka meillä noin hienosti ei puhuttu vielä puolitoistavuotiaana: silloin neuvolassa todettiin, että tulee vasta yksittäisiä sanoja, joskus harvoin pari peräkkäin. Mutta joskus kuukautta myöhemmin se puhe vaan jotenkin ”avautui” ja nyt tulee kyllä ihan ummet ja lammet kaikki. Teillä varmaan kans tuolla vauhdilla on kaksivuotiaana kotona aikamoinen papupata! :)
Kiitos myös toivotuksista – tänään jo 35+0, jee!
Pingale
11.3.2014 at 22:13Ikää tytöllä tarkemmin ottaen on jo vuosi ja seitsemän kuukautta :) Lauseet on oikeastaan monia sanoja peräkkäin, siksi ne pilkut. Mutta tosiaan tekstiä tulee ja sisältö on välillä niiiiin liikuttavaa! Onnea uusista kokonaisista viikosta :)
Kristaliina
11.3.2014 at 22:27No sitten kuulostaa IHAN samalta kuin meillä tuossa iässä! Ja joo just tuolleen Silvallakin lähti jutut muodostumaan, toi näytti mun silmään tosi tutulta – ikään kuin pala palalta ja sitten vähitellen kohti lauseita :)
Anne B (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 22:22Hei jeeee!!!!!!!! Enää 1vk täysiaikaisuuteen !!:) :D
Ihana postaus! On minulle kyllä saman tyylinen kuva, välittynyt tirpasta muiden tekstien perusteella.
Jokin video jutusteluista? Kun/jos kykenee :D olis hauska kuulla jutustelua:)
Vierailija (Ei varmistettu)
11.3.2014 at 22:22Tsemppiä Krista sinne sängyn pohjalle!
Blogisi kuuluu mun top3-lemppareihin vaikka oon lapseton sinkku ja asun kerrostalossa. Kun luen seuraamani blogit läpi, säästän tän yleensä viimeiseksi, koska täältä tulee aina niin hyvä mieli.
Koko teidän perhe vaikuttaa ihan huipulta ja on ollut mahtavaa päästä seuraamaan tirppanne kasvua. Melkein kuin tuntisi teidät, vaikkei olla koskaan tavattu. Nyt kuulostan creepy stalkerilta, ei edes nimimerkkiä, taitaa olla aika mennä nukkumaan… Anyway, toivon teille jaksamista ja kaikkea ihanaa!
EWE
12.3.2014 at 00:17Tosi ihana ja eläväinen kuvaus teidän tirpasta :) kirjoituksesta välittyi äidin rakkaus ja myös ylpeys omaa lasta kohtaan. Varmasti myös isän kirjoittamana tulisi samanlaista tekstiä. Mistä tuli mieleen, että olisi tosiaan kiva lukea Joelin kirjoituksia just vaikka Silvasta tai teidän arjesta. Niin ja tietysti Seelasta sitten syntymän jälkeen. Tosin tätä kirjoitushommaa mä kyselin jo aikaisemminkin :) Mutta sitten joskus, kun teidän talossa on enempi aikaa, jos se olisi mahdollista.
Huuli pyöreenä luin noita Silvan sanomisia ja pohtimisia. Mainioita ja mahtavia juttuja tuonikäiseltä :) Meidän 1,5v poika osaa vain pari sanaa. Innolla odotan, koska puhetta alkaa tulla enemmän. Luulen tosin, että perheemme kaksikielisyys (suomi ja ruotsi) vaikuttaa jollai tapaa, ettei osattuja sanoja, tai edes sinnepäin olevia sanoja, ole toistaiseksi tuon enempää. Toisaalta sit taas kahden kielen täydellinen osaaminen on todellinen rikkaus myöhemmin elämässä. Itse olisin myös halunnut sen mahdollisuuden.
Lenore (Ei varmistettu)
12.3.2014 at 16:22Ihanasti kirjoitettu :)
Ja sillee ihan hieman off the topic, mutta jostain syystä mulla alkoi koko illaksi soimaan päässä Röllin Häläpäti-laulu, sillä tuli mieleen, että tykkäisiköhän Silva siitä. Kunhan ei Röllin ääni kuulosta liian pelottavalta :) (eikä sanat ainakaan ole vanhemmille liian vaikeat :D )
* Häläpäti-laulu (jollain ihme videolla, kappale kuitenkin oikea)
Ja koska innostuin itse nyt näistä lauluista, niin tässä nyt pari muutakin omaa lempparia. :D
* Röllin voimistelulaulu:
* Omituisten otuisten kerho (ehdoton oma lemppari! :)
(Ja jos on Spotify käytössä, ni Rölliltä (kirjoitettuna Rolli) löytyy 5 CD:tä sieltäkin)