Samaan aikaan, kun rouva Mestarikasvattaja (haha – tajuatte varmasti ironian tässä? no, ainakin tämän tarinan jälkeen tajuatte) vastaili aktiivisesti eilisen kasvatusaiheisen bloggauksen kommentteihin, irl-perheessä todettiin esikoisen tarvitsevan akuutisti muutaman uuden pitkähihaisen paidan (lapsi sanoo: mekon) päivähoitokäyttöön. Niinpä hektinen kasvatusnettikeskustelu pienelle tauolle ja pistäytyminen ostoskeskukseen avec 3-vuotias.
Lähtö tapahtui huudolla (”EEEEEEEN LÄHDE, EEEEEEEN!!!!!”) hoitopäivän ja päiväunien jälkeen, mutta tapahtuipa kuitenkin. Äidillä pinna viritetty asiankuuluvan pitkäksi ja niin edelleen. Ja kuten tavallista, heti kotioven sulkeuduttua tirppa oli itse syysaurinko. Ostosreissu meni oikein mukavasti, ja lopuksi otettiin vielä myöhäinen päivällinen mukaan kiinalaisesta.
Kotimatkalla juteltiin autossa niitä näitä.
”Sitten päästäänkin näyttämään isille, että vau mitä kaikkea me ostettiin!”, minä iloitsin.
”Minä en halua näyttää niitä isille”, tirppa totesi.
”Mitä ihmettä? Ai miksi et halua?”
”En MISSÄÄN NIMESSÄ KOSKAAN halua näyttää isille niitä vaatteita.”
”No hassu! Isihän varmasti haluaa myös nähdä, että mitä ihania sä valitsit!”
…jolloin takapenkin turvaistuimessa räjähti:
”JUMALAUTA, MÄ SANON SULLE: JOS ET NYT HETI TOTTELE, NE VAATTEET VIEDÄÄN TAKAISIN KAUPPAAN!!!!!!!”
Tota-tota…
HUP-SIS. :D :D :D
PS. Mä vannon, että (just tuota) uhkausta en ole koskaan suustani ulos päästänyt.
168
Iitanen
6.10.2015 at 10:52Apua mikä napero! Silvalla on selkeesti tilannetajua näiden sen päähänpistojen kanssa :D
krista
6.10.2015 at 11:01Joo ja se (äänestä päätellen) tosiaan TIESI sanovansa nyt jotain tosi pahaa; se tuli sellaisella aikuismaisella megauhkausäänellä, vaikka muuten oli tosiaan ihan hyvällä tuulella :D Ehkä pitää vaan salaa iloita osuvasta tilannetajusta :D (ja toivoa, että ei toista tuota koskaan julkisella paikalla :D )
Är
6.10.2015 at 10:52Mä en kestä! :D :D :D
krista
6.10.2015 at 11:01Oli joo suht paljon pokanpitämishaastetta mullakin :D
KattiKoo
6.10.2015 at 10:54Go Tirppa! Go Tirppa!
Vaik ei sais nauraa, ei edes oikein hymyillä, niin kyllähän noi on huvittavia tilanteita. Siinä on pikku pakko harjoittaa itse reflektointia… Tai sit laittaa miehen piikkiin 😇
krista
6.10.2015 at 10:59Onneksi sai olla rauhassa etupenkillä, niin sai äänettömästi repeillä :D Jos ois oltu kasvoikkain, ois ollut suht vaikea pitää naama peruslukemilla :D
Heispi
6.10.2015 at 10:54Hahaa! Selviskö, miksei niitä vaatteita halunnut näyttää isille?
krista
6.10.2015 at 10:58Tää on joku hassu uusi… …vaihe, tirppa sanoo vastaavaa useinkin. Esimerkiksi jos ollaan oltu tekemässä jotain hauskaa ja sit puhutaan, että ”kerrotaan jollekin-ja-jollekin”, niin se saattaa vastata tiukastikin, että en halua kertoa. Eikä siis koske pelkästään isiä, vaan vaikka äitiä/mummia/ukkia jne., joka ei ole ollut paikalla jossain. Syy ei ole selvinnyt – mutta sitten kotiin tullessa kuitenkin innoissaan esitteli vaatteet/kertoo jutut.
Kukkis
6.10.2015 at 11:22Ai kauhee :D mä ehkä kuolen nauruun, sori.
krista
6.10.2015 at 12:40Niin mäkin meinasin – hiljaisesti rattia vasten :D
Elmeri
6.10.2015 at 12:41Mäkin kuolen nauruun. Mahtava napero ❤
krista
6.10.2015 at 12:43…ja pitikin osata tehdä toi just sillä hetkellä, kun äiskä pitkin nettiä kirjoittelee kasvatuksesta :D :D :D
hannah
6.10.2015 at 12:59Tämä oli ehkä äidille se muistutus, että ”jos pystyn tällaiseen 3-vuotiaana niin arvaapa millainen tilanne on 5-10 vuoden päästä” ;-) Vasta 20 vuoden päästä voidaan oikeasti punnita mitkä kasvatusperiaatteet oli pidemmän päälle puolesta puhumisen arvoisia. Sitä ennen kaikkeen voi liittää sen disclaimerin ”näillä lapsilla tässä iässä ja tässä kasvatusympäristössä”.
krista
6.10.2015 at 13:13Hahaa, klassinen ”odotapa vaan” -varoitus! :) Nooh, odotan, ja uskon että näillä lapsilla on hyvät valmiudet olla hyvinvoivia sitten 5-10 vuoden päästäkin. Ja jos eivät ole, niin ainakin tässä suvussa on sellaiset psykologi- ja terapeuttikeskittymät omasta takaa, että varmasti pääsevät jollekin sohvalle purkamaan lapsuuden traumojaan :D
iris
10.10.2015 at 11:10Hannahilta hyvin sanottu ja just oikeaan paikkaan. Komppaan :)
-Jenni-
6.10.2015 at 13:11Voi kun mä aina välillä ajattelen, että kunpa meidän tyttö olis nuorempi ja teidän vanhempi, niin tietäisi mitä tuleman pitää. Meillä tyttö myös tosi lahjakas verbaalisesti ja rauhallinen. Tää kaikki kuulostaa niin tutulta. Voi kertoa sulle sneak peak:n mihin tuo rauhallinen selittäminen on mennyt. Aina kun jotain yrität alkaa selittää, tulee huuto, että älä sano mitään/älä katso minuun/ole hiljaa… ei vaan yksinkertaisesti pysty enää selittämään yhtään mitään :( olen siis selitysumpikujassa..kuinka mä nyt selitän itseni ulos täältä :( paras olla varmaan oikeasti hiljaa :D
krista
6.10.2015 at 14:05Apua :D
–
En tiedä, päteekö tämä yhtään tähän, mutta mun mieleen tuli mun yhden huippufiksun ystävän kommentti monta-monta vuotta sitten Facebookissa eräässä jäähykeskustelussa. Hän kirjoitti jotenkin, että TOTTA kai sekä lapselle että aikuiselle on helpompi tapa se, että lapsi menee yksin huoneeseen ”häpeämään” ja sitten jatketaan hommaa niin kuin ei olisi mitään ollutkaan. Kuin se, että joutuu kiukkuisenakin asettumaan aloilleen ja keskustella vanhemman kanssa, että mikä meni nyt pieleen ja miten voitaisiin tehdä – että TOTTA KAI se nyppii lasta, kun joutuu käsittelemään tekemisiään. Mutta että mikä on sitten se, mitä pidemmän päälle haluaa – että kasvatukseen kuuluu myös ”vaikeita” juttuja niin aikuiselle kuin lapsellekin. Äh, siitä on niin pitkä aika, että en osaa sanoa läheskään niin hyvin kuin miltä se kommentti silloin kuulosti :D Mä menin nyt selitysumpikujaan :D
Jp ja kirppu
6.10.2015 at 18:36Miusta on hassua tuo jäähyn negatiivisuus nykyään joka paikassa tai sitten me tehdään se väärä väärin.
Meillä on HYVIN tulinen luonne vanhemmalla (3.5v). Jäähylle mennään aina viimeisenä, ja sinne mennään yhdessä. Tyttö nojatuoliin ja vanhempi rahilla. Käsitellään tilanne ja puhutaan/mietitään mikä meni vikaan ja pyydetään anteeksi (molemmat usein koska myös äiti on tulinen ja kuopuksen sairaus saanu pinnan jo valmiiksi tiukalle) halataan ja pusu. Mutta meistä on ollut ihan hyvä siirtyä ongelmapaikalta (lähtötilanne eteusessä tms) rauhoittumaan ja paremmalla mielellä uusi yritys 😁
Miitu
6.10.2015 at 18:37Tää on jännä, kun jäähy mielletään pelkäksi rangaistukseksi. Tietty, jos sitä käyttää siinä mielessä… Ite oon yrittäny opettaa omaan huoneeseen menoa rauhoittumispaikkana, johon vetäytyä, kun alkaa kierrokset mennä yli. Tyyliin ”käy omassa huoneessa laskemassa kymmeneen, hengitä syvään, tuu takasin ja jutellaan”. Vastaavasti saatan sanoa, että äiti käy hetken rauhottumassa. Ja korostettakoon, että tää ei todellakaan oo ainut käytössä oleva menetelmä – olisko kuukausi sitten tullu viimeksi käytettyä. Mutta siis lähinnä pointtina se, että se puhe ei auta yhtään., jos päällä on massiivinen fyysinen tunnereaktio. Usein nää tilanteet on myös sit sellasia, että syliin ottaminen ei enää auta niin kuin 2-v raivareihin, vaan pahentaa tilannetta. Sylittelyn vuoro on sit hetkeä myöhemmin. TAI vaihtoehtoinen skenaario sisko on siinä suutuspäissä työnnetty kumoon. Kyllä minä siinä tilanteessa lohdutan ensin sitä, jota kohtaan on tehty väärin, olkoon kuinka ymmärrettävä syy tahansa.
-Jenni-
6.10.2015 at 21:17Meillä ei ole jäähyjä yms. Olen kokenut tuon ”aikuisen torjumisen” ,sillä että ne tunteethan ovat sen lapsen ja hän ehkä haluaa minuutin miettiä itse miltä tuntuu kuin se,että mä seison siinä tekstaamassa, että nyt susta varmaan tuntuu tältä. Toki kun on saanut huudon huudettua haluaa itsekin tulla syliin ja jutella mutta se tunnekuohu on vain niin valtava. Itse olen ollut samanlainen lapsena ja aikuisen lässytys raivostutti kaks kertaa enemmän. Kestänyt on mullakin hyväksyä tämä tyyli…
Vyyhti
7.10.2015 at 09:51Meidänkin vahvatahtoisella lapsella on ollut samanlaista alle parivuotiaasta. Usein tarvitsee sen oman aikansa rauhoittumiseen ennen kuin on valmis käsittelemään asiaa aikuisen kanssa. Minä sitten vain teen selväksi, että syliin voi tulla kun haluaa, ja lähden omiin puuhiini. Tarvittaessa käyn välillä kysäisemässä josko lapsi haluaa olla vielä yksin vai joko juteltaisiin tai syliteltäisiin.
Mitä jäähyihin tulee, niin minusta ihmiset tarkoittavat sillä usein aika eri asioita. On se rangaistuksena langetettava eristysjäähy, jossa lasta istutetaan yksin jäähyllä kunnes tämä luovuttaa ja pyytää anteeksi. Tämä on käsittääkseni se, mitä vastaan nykyään on kovasti vastustusta ja mielestäni ihan aiheesta: lapsi jätetään yksin siihen asti kunnes osaa taas ”käyttäytyä” eikä häntä auteta käsittelemään tilannetta ja sen herättämiä tunteita, Sitten on ihan toisenlainen rauhoittumishetkenä käytetty jäähy, johon lapsi (tai tarvittaessa tosiaan aikuinenkin) menee joko yksin omasta halustaan tai sitten yhdessä aikuisen kanssa. Lapsi ohjataan pois solmuun menneestä tilanteesta, tarvittaessa autetaan tätä rauhoittumaan ja käsittelemään tilanteen herättämät tunteet, ja mietitään yhdessä seuraavaa siirtoa (esim. anteeksipyyntö). Jälkimmäisessä en näe mitään pahaa, kunhan sitä tosiaan käytetään lapsen tukena, ei rangaistuksena.
Mums - Uraäidin arkikokkailut
6.10.2015 at 13:21Aivan mainio postaus!
Yleisesti blogin tekniseen puoleen liittyvä kommentti: Olisiko mahdollista että kommenttiosiossa vastauksissa olisi vain yksi sisennys? Nyt vastauksen vastauksen vastauksessa on ties kuinka monta sisennystä, mikä tekee kännykällä lukemisen mahdottomaksi, kun lopulta joka rivillä on vain yksi kirjain! Lisäksi näin koko sivusta tulee niin pitkä, että loppuun asti skrollaaminen kestää ikuisuuden. Lilyssä oli sama ongelma. Voisi olla niin, että alkuperäiseen kommenttiin liittyvät vastaukset olisivat kaikki ”samalla tasolla”. Tämä toki rajoittaa hieman keskustelujen rönsyilyä moneksi aihioksi, mutta helpottaa ehkä myös näiden seuraamista, kun ei tarvitse hypellä niin monen keskustelun välillä.
Kiitos mainiosta blogista!
T: Villin kolmevuotiaan pojan ja pienen sylivauvan äiti
krista
6.10.2015 at 14:08Kiitos palautteesta!
–
Hauska ajoitus, juuri juttelin tänään sisennysasiasta toisen bloggaajan kanssa – tämä siis tällaista ”yleisongelmaa” :) Sisennystasoja oli ensin viisi; siitä tuli palautetta, että kännykällä on vaikea. Vähensin neljään; no, siitäkin tuli palautetta, että kännykällä on vaikea. Sitten laitoin kolmeen (siinä on nyt); ja tuli palautetta, että miksi ei voi kommentoida vielä sisemmälle :) Hih eli vähän tällaisia ”puolensa ja puolensa” -juttuja :)
–
Nyt sisennystasoja on siis kolme, ja tosiaan keskustelun kannalta tuntuu, että se on parempi kuitenkin kuin kaksi… Auttaako asiaa, jos käännät mobiililaitteen toisin päin? Itselläni se ratkaisee homman sekä kännykässä että kameranetissä, mutta tietysti puhelimet on vielä niin erilaisia…
Cpop
6.10.2015 at 13:27*huuto naurua*
Miä oon huomannu samankaltaista ”matkimista” myös meidän naperolla. Ihan älyttömän hyvin ne keksii kyllä yhdistellä kaikkea mitä on joskus sanonu erinäisissä tilanteissa :,,,,D Tänään menin hakemaan makuuhuoneesta kankaita ja napero sanoi ovella, samalla sulkien sitä, ”Sinä jäät sitten sinne. Etkä saa ENÄÄ IKINÄ tulla pois sieltä”.. Ööö, mitä!? :D
krista
6.10.2015 at 14:13Mä kuulen tänä ”ENÄÄ IKINÄ” mun korvissani! :D Samaan tapaan kuin tuon tirpan ”ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA” :D Nuo pikkutyypit ovat kyllä aivan hurjia imemään itselleen vaikutteet aikuisten puheista. Ja telkkarista/muiden lasten puheista.
–
Ei muuten liity tähän, mutta tuolla vaateostoksilla tirppa muuten ensimmäistä kertaa ikinä sanoi yhdestä vaatteesta (oltiin poikien osastolla; ollaan ennenkin ostettu vaatteet ostastosta riippumatta), että ”tuo on poikien” :( Tällaista meillä ei ole ollut puheissa tähän asti; automaattisesti tän tietysti yhdistää tuohon hoitoonmenoon ja muiden lasten juttujen kuuntelemiseen. Eihän se tietysti ikuisesti ollut välteltävissä, sen tietty tiesikin. Mutta oli sellainen ”huoh”-olo. Selitin, että kaikki voivat pitää ihan just sellaisia vaatteita kuin haluavat. Mutta saattaa olla jo vaihe, jossa kavereiden sana painaa tällaisissa enemmän kuin äidin… :(
PiP
6.10.2015 at 14:09Ah ! Nää lasten repäisyt on vaan niin priceless!
Meillä viikonloppuna, kun itse vielä heräilin makkarissa ja napero oli isin kanssa laittamassa aamupalaa, kuuluu keittiöstä se pieni pehmeä ääni ”Mitäs v*ttua tohon on menny oikeen?”
Mies joutui rauhallisessa hiljaisuudessa siirtymään pois keittiöstä mun luokse makkariin, jossa huvituksen ja hirvityksen sekaisin tuntein vaan tuijotettiin toisiamme ja pidäteltiin naurua.
VÄITÄN, että ei olla moista ilmausta käytetty jampan aikana. Väitän!
Sen verran asiantuntevan pohtivasti tuli kommentti, että molemmilla jäi vaan monttu auki. :D
Ja ihmetyksenhän aiheutti niinkin suuri kummastus, kuin näkkielivän muruset työpöydällä.
krista
6.10.2015 at 14:20:D :D :D Nää epäsopivat tokaisut ei jotenkin koskaan lopeta naurattamasta, tääkin on ihan paras! :D :D :D
Ester-i
6.10.2015 at 20:29Kääk, mä kirjaimellisesti nauroin tälle niin paljon että tuli vettä silmistä!
Mamma rimpuilee Laura
6.10.2015 at 15:08AHAHHAHAHAHAHAAAAAHHAHAHAHAAAAAA! Parasta! <3 <3 <3
krista
6.10.2015 at 16:50Sarjassamme onnistumisia kasvattajana :D
Juika
6.10.2015 at 20:18Voi apua. Just näitä tilanteita, kun pokka ei pidä :)
krista
6.10.2015 at 20:29Jep – JUMALAUTA! :D
Riika V.
6.10.2015 at 20:48Ihan mahtavaa, että kirjoitit tän! Kertoo mun mielestä, että todellakin ymmärrät, että kukaan ei ole ”täydellinen vanhempi” vaikka just edellisessä postauksessa kirjoitit, miten sun mielestä kasvatetaan oikein tietyissä tilanteissa. Voi kuinka helppoa olis ollut jättää tää kirjoittamatta ja jatkaa edellisestä. ;)
krista
6.10.2015 at 21:00Hahaa, tää on konkreettinen käytännön esimerkki siitä, miten kaukana ideaalit ja todellisuus joskus toisistaan ovat :D
Tanja
8.10.2015 at 15:39:D
Tottelitko vai jouduitko luopumaan vaatteista?
Jerppis
11.10.2015 at 01:40Hehe. Itsehän olen täysin jäävi sanomaan lasten kasvatuksesta mitään, kaksi kissaa ei taida millään tasolla olla sama asia. Paitsi kakka-asiat ehkä, kakkaa pyyhitään paikasta jos toisista. .:D
Tuli näistä möläytyksistä vaan niin mieleeni työkaverin aikoinaan kertomat kasvatusmenetelmät. Jäähyä hekin käyttivät kahden pojan kanssa jos tarpeen tuli. Kerran sitten oli toinen pojista tehnyt jotain vääräähuonoapahaa ja laitettu jäähylle, tulet sitten kun olet miettinyt tekojasi ja pyydät anteeksi. No, tämä oli sitten aikansa miettinyt ja koputtanut ovea että on valmis tulemaan ja pyytämään anteeksi. Sorit tuli ja siihen perään myös virke, vähän sellaisella uhmakkaalla äänensävyllä ”Mut ette tekään aina oikeessa oo”. :D