”Minne me mennään?”, kysyy taapero, kun pakkaamme kasseihin tavaraa tai porukkaa autoon.
Hauska huomata: tällainen 2v 4kk taapero ihan selkeästi jo ymmärtää, että toiminnalla on päämäärä. Kun pakataan kamoja tai puetaan ulkovaatteita tai huristellaan autolla, ollaan menossa johonkin. Tekemään jotakin.
Ei ole (enää) vain niin, että asioita tapahtuu ympärillä ja perässä vaan mennään.
Voi toki olla, että tuollainen päämäärällisen toiminnan ymmärrys on syntynyt jo paljon aikaisemmin, mutta vasta nyt kielellinen ilmaisu on siinä kohdassa, että sitä pystyy myös muille ihmisille ilmaisemaan.
”Minne me mennään?”
Ja hänhän tykkää mennä!
Tervehdin ilolla tätä vaihetta, kun meneminen on taaperon mielestä tavoiteltavaa. Ei vielä selkäkaarella vedettyjä x-asentoja eteisessä ja päältä poistuvia vaatekappaleita sitä mukaa kuin hikinen äiti niitä sysää lapsen päälle – pikemminkin ainoa pulma on siinä, jos äiti on liian hidas lähtemään.
”Mennään, mennään!”, taapero hoputtaa, kun äiti vielä säätää kiireellä omia ulkovaatteitaan. ”Juu juu juu, odota nyt vähän, kohta mennään!”
Isompien lasten ollessa taaperoita viihdyimme ihan hyvin kotosallakin päivän jos toisenkin. En oikein koskaan ymmärtänyt (tai ymmärsin kyllä, mutta en koskaan kokenut omakseni) sellaista ajatusta, että kotiovista pitää päästä ulos joka päivä ja mielellään ennen kymmentä, tai muuten räjähtää pää ja maailmankaikkeus.
Silloin muistaakseni tykkäsin eniten sellaisesta rytmistä, että maksimissaan 2-3 päivänä viikossa oli jotain ohjelmaa, harrastuksia tai taaperotreffejä. ”Lepopäivinä” sitten ihan rauhassa kotosalla askarreltiin, piirrettiin, luettiin kirjoja, rakennettiin huolella isompia leikkejä ja oleskeltiin kiireettä yhdessä.
Mutta tämäpä taapero esittää jo viimeistään aamuyhdeksältä kirkkaalla äänellä kysymyksen:
”Minne me mennään?”
No onhan se varmaan vähän mälsää, jos aamulla isi lähtee hei hei, sisko lähtee hei hei, ja toinen sisko lähtee hei hei. Ovi vaan kopsuu ja muut menee, ja jos siinä sitten ei itse pääsisi ollenkaan menemään. Vähemmästäkin nousee kysymys: no minne ME sitten mennään, alapas jo kertoa!
Niinpä me tämän taaperon kanssa oikeastaa ihan jokainen arkipäivä mennään. Vaikka sitten ihan kirjastoon tai leikkipuistoon tai syksyn lehtiä ihmettelemään. Kunhan mennään.
Äiti vois ihan mielellään välillä ollakin, ha.
Ps. Syyslomalla mentiin Sotkamoon, sieltä nämä kuvat.
29
Susa
21.10.2024 at 19:16Voi että mitä muistoja nousee mieleen. Kun meilläkin perheen kolmas tyttö seisoi aika saman ikäisenä kuin teidän taapero eteisessä saappaat jalassa ja reppu selässä kyselemässä: ”Isi töihin. V kouluun. K eskariin. Minne H menee?” Monet lapsuuden jutut on vähän erilaisia niin luonteen ja persoonan mutta myös sen mukaan, mikä on oma asema sisarussarjassa.
krista
23.10.2024 at 10:47Voi ihana! Pieninkin tosiaan haluaa mennä johonkin! <3 Meillä muuten tämän aamun ensimmäinen kysymys heti unenpöpperöherätessä (tai varmaan vielä unessa) oli: "Minne me mennään?"
-
Ja totta, asema sisarussarjassa varmasti vaikuttaa tähänkin! Tosiaan kun toiset menee, niin pitäähän sitä itsekin mennä <3
Salla-Maaria
22.10.2024 at 06:54Meillä todellakin mennään, joka ikinen päivä. 1v lapsi herää joka aamu viimeistään 5.30 mennessä ja siitä eteenpäin sitten mennään iltaseiskaan asti täydellä vauhdilla ja yksillä 45min päiväunilla. Hiukan kateellisena seuraan vieressä kun toiset lapset esim. istuvat yli 30 sekuntia paikallaan ja vaikka katselevat kirjaa. 😄 Meillä on täysi juoksu ja touhu päällä koko ajan ja kaikki on vaan niin paljon helpompaa kun sen juoksun voi tehdä vaikka ulkona tai leikkipuistossa…
krista
23.10.2024 at 10:50Oi, kunnon menijä teillä! :) Tuo on ihan totta, että tuollaisella vauhdilla ulkona on enemmän tilaa mennä kuin sisätiloissa! Meillä on persoonaltaan vähän rauhallisempi menijä, hän tykkää lähteä johonkin mutta on silleen aika varovaisesti ja suht rauhallisesti kuitenkin. Lapset on niin erilaisia, just leikkipuistoissa kivasti näkee persoonien eron jo ihan pienestä asti: joku vipeltää ihan mahdottomasti, toinen vaikka istuu ja lukee kirjaa. Vahvuutensa on kaikenlaisissa persoonissa <3
Tonttu
22.10.2024 at 09:32Mulla on sellainen hypoteesi, että tähän asiaan vaikuttaa sekä lapsen että vanhemman persoonien lisäksi (esim. meidän perhe ulkoilee raivokkaasti, ihan jo siksikin että me vanhemmat tarvitaan sitä ulkona olemista jotta ei ala kiukuttaa :D) perheen kodin koko ainakin jossain määrin. Varsinkin silloin yhden vuoden tienoilla meidän lapsen leikki oli pelkästään sitä, että hän levitteli tavaroita ympäriinsä. Nyt jo onneksi osaa leikkiä leluillaan, mutta leikkiminen on edelleen melko sotkuintensiivistä. Pienessä tilassa sitä sotkua ei kestä, mutta uskoisin että vähän isommassa kodissa sietäisin ainakin itse sotkuja paremmin. Sieltä löytyisi aina ehkä joku nurkka, jossa näkyy lattiapinta-alaa :D
Lilah
22.10.2024 at 23:33Mä taas ajattelen että saattaisi käydä toisinkinpäin. Pienissä neliöissä on helpompi siivoilla siinä samalla sitä mukaa kun lapsi sotkee, mutta isommissa neliöissä jos lapsi viipottaa tilasta toiseen levittelemässä tavaraa, et ehdi kuin perässä juosta. On helpompi lähteä ulos. Itse koen että sotkua on yhtä paljon kuin neliöitäkin. Vaikka lapset on jo kaikki kouluikäisiä, kesälomalla välillä edelleen uhkaan lukita heidät päiväksi pihalle, sillä vaikka käyvät sisällä vain kääntymässä, jälkeen jää useat päivän mittaan vaihdetut asut, pihalle haetut lelut, astiat jne. Usein tuntuukin, että kuljen kodissa ympäriinsä ja haalin epäjärjestystä mukaani, mutta se on loputon urakka.
krista
23.10.2024 at 10:53Hyvä hypoteesi! Lisäksi veikkaisin, että luultavasti myös aikuisten sotkutoleranssi vaikuttaa yhtälöön!
Anna
23.10.2024 at 10:51Yksi vaihtoehto olemiselle voisi ehkä olla, että menee olemaan omalle pihalle. Siinä mennään ulos, mutta ollaan kotona. Hyväksyisikö Taapero tallaisen menemisen?
Meidän kuopus on samanlainen kun minä, että kaipaa ulos ja hän onneksi on saanut paikan ulkoilua painottavasta päiväkodista. Aloittaa loppiaisen jälkeen osa-aikaisena siellä. Ja uskon, että hän tulee pärjäämään ja tykkäämään päivähoidosta. On sen verran reipas, sosiaalinen ja skarppi lapsi ja mahdollisuuksien mukaan koitan järjestää päivistä lyhyitä, ettei yhden päivän kuormitus olisi ylivoimainen pienelle.
Mutta siis pointti oli se, että me lähdetään yleensä viimeistään yhdeksältä ulos. Joskus viedään koira lenkille, joskus saatetaan siskot kouluun ja mennään syömään pihlajanmarjoja (hän rakastaa niitä) ja joskus ollaan vaan pihassa. ja tuo ulkoilu lähtee ihan myös äidin tarpeista. Vaikka aina ei huvittaisi, niin minä silti tarvitsen sitä ja tämä kyseinen lapsi tarvitsee sitä. ”Mennä, mennä” kuuluu ja sen jälkeen ”tentä” (=kenkä).
krista
23.10.2024 at 10:58Joo, se riittää taaperolle tosi hyvin! Etenkin jos vaikka samalla potkupyöräillään pihatiellä, niin se on ”menemiseksi” laskettavaa :D
–
Hihi meillä samoja aktiivikäytön sanoja kuin teillä! Meillä: ”kenkät!” on tärkeä kans, esimerkiksi tänään aamulla herättiin, kun isosiskot oli jo lähdössä kouluun. Taapero huuteli perään: ”kenkät! pipo! anskat!” Juu juu, muistaa siskot varmasti laittaa kaikki ulkovaatteet päälle <3
-
Kuulostaapa ihanalta tuo ulkoilupainotteinen päiväkoti! <3