Tämä julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä If Vakuutus kanssa.
Vuosia-vuosia-vuosia sitten eräs tuttavuus halusi käydä kanssani arvokeskustelua. Puhisin ja pyörittelin silmiäni: et oo tosissas. Itse kun mietin, että mihin baariin viikonloppuna mennään.
Elämä kuitenkin opetti (kyllä, jopa minua), ja etenkin kaksi tiettyä elämän tai maailman rajapyykkiä ovat saaneet minut aika syvällisestikin miettimään, että mikä minulle oikeasti on kaikkein tärkeintä.
Ensimmäinen aamukahvikupillinen syysmökillä.
Isoin arvojaravisuttava elämäntapahtuma minulla on tietysti ollut lasten saaminen – se vaikutti minulla itselläni lähes kaikkeen: elämänrytmiin, työnteon tapaan, ajankäyttöön, kuluttamiseen, sosiaalisiin suhteisiin, pukeutumisen käytännöllisyyteen ja ulkonäköasioiden tärkeyteen (tai tässä tapauksessa vähemmäntärkeyteen). Ja varmasti moneen muuhun asiaan, jota en hoksaa edes ajatella.
Luulin jo, että arvoni ovat jo tässä täydellisesti (heh) täsmentyneet. Kyllähän mä tiedän, mikä on tärkeää! Kunnes tuli tässä tällainen yks korona. Se vei monia asioita pois (kaipaan akuutisti esimerkiksi ryhmäliikuntaa), mutta toisaalta se myös havahdutti huomaamaan sen ihan-ihan ytimen. Kun pitää luopua jostain, näkee hyvin, mikä itselle oikeasti merkitsee ja mikä ei?
Linnanmäellä käyminen oli loppujen lopuksi hyvinkin helppo jättää väliin, mutta vastaavasti seison vaikka seitsemän viikkoa bunkkerissa kivilattialla päälläni, jotta pääsen turvallisesti halaamaan 80-vuotiasta äitiäni.
Omat ”ravisuttelijani” ovat tähän mennessä olleet nämä kaksi, mutta ihmiselämän varrelle mahtuu myös muunlaisia hetkiä, jolloin prioriteetit menevät täysin uusiksi, tarkentuvat tai heittävät totaaliset häränpyllyt. Esimerkiksi vakavasti sairastuminen voi olla sellainen.
Viime keväänä luin ”Vaimoni vasen rinta” -kirjan; aviomiehen kirjoittaman kirjan vaimonsa (ja kolmen lapsen äidin) syövän sairastamisesta, päättyen siihen ihan viimeiseen eli menehtymiseen. Vieläkin vavisuttaa pelkkä ajatus. Isoimman vaikutuksen tässä (tosi)tarinassa teki se, että tämä nainen halusi viettää normaalia perheen arkielämää reippaasti viimeiseen asti – vaikka oli huonossa kunnossakin jo.
Okei, nyt tuli kyyneleet silmiin.
Mutta siis huh, juuri se tavallinen arki. Se on välillä näännyttävää tai tylsää, mutta ai hitto että sitä tulisi ikävä, jos sen menettäisi. Haluan aina eskarilaisen tiedekeskustelut aamupalapöytään! Haluan kuulla linkoavan pesukoneen äänen yläkerrassa! Haluan levälleen jääneet pikkulegot olohuoneen tatameilla! Haluan perheen tyhmät inside-vitsit ja höpsöttelyt!
Jos sairastuisin vakavasti, veikkaan, että juuri tavallisesta perheen arjesta minäkin haluaisin pitää kiinni.
Vakava sairaus voi koetella paitsi fyysisesti ja henkisesti, myös taloudellisesti. Pitkällä sairauslomalla tietysti tulot putoavat. Ydinperheessä puoliso voi kannatella taloudellisestikin, mutta haluaisiko sitä sitten puolison pitkille työpäiville vai mahdollisimman paljon tueksi vierelle…
Ja voi olla pitkää kuntoutusta ja työkyvyn menettämistä. Tai ehkä ”ylimääräiselle rahalle” voisi olla tarvetta vaikka jonkun pitkäaikaisen unelman toteuttamiselle, perheen kanssa yhdessä.
Henkivakutukset, tapaturmavakuutukset ja sairausvakuutukset ovat varmasti monille tutumpia, mutta lisäksi mun mielestä kannattaa kyllä ehdottomasti vilkaista myös Ifin Vakavan sairauden turvaa. Se on hieman erilainen kuin moni muu tutumpi vakuutus: se nimittäin kattaa kymmenen yleistä sairautta ja vammaa, mm. syövän tai aivoverenvuodon.
Ja tällaisessa tapauksessa valitun korvaussumman (jopa 50 000 euroa) saa verovapaana tilille saman tien diagnoosin jälkeen. Sen voi käyttää vapaasti haluamallaan tavalla. Vaikka ihan arjen menoja kattamaan, jotta arki voisi jatkua mahdollisimman hyvin tällaisessakin tilanteessa. Vakavistakin sairauksista moni selviää tai pystyy elämään sairauden tai vamman kanssa. Itse haluaisin, että se arki voisi nimenomaan jatkua mahdollisimman hyvänä ja mahdollisimman normaalina – etenkin perheen ja lasten näkökulmasta. Haluaisin mahdollisimman paljon arkisia pieniä hyvä hetkiä.
Ifin Vakavan sairauden turvan voi ottaa erikseen tai täydentämään muita vakuutuksia. Testailin laskuria omilla tiedoillani, ja esimerkiksi minulle itselleni tämä vakuutus maksaa edullisimmillaan (10 000 euron korvaussummalla) vain 5,70e kuukaudessa.
Kannattaa laittaa ihan pohdintaan tällainen mahdollisuus ja tsekata omalta osalta vakuutuksen hinta täältä.
Mutta mistä asioista en arjessani luopuisi? Heh listaanko kymmenen vai vaikka sata? No, lähdetään kymmenellä spontaanisti ensin mieleen tulevalla arkisella tärkeydellä.
1. Metsäretket. Mikä henkireikä! Tämä on minulle ihan tällaisia aikuisiän tai lapsiperheellisyyden löytöjä. Pienikin pyörähtäminen metsässä lataa akkuja. Ja etenkin jos on eväät ja termarissa kahvia. Ah. Metsässä olemisen rentouttava vaikutus tapahtuu minulle ihan välittömästi.
2. Lähtösuukko. Meillä ei poistuta ulko-ovesta ilman suukkoa, ei vaikka olisi riitakränää ilmassa. En mitenkään aktiivisesti ajattele, että ”jokainen suukko voi olla viimeinen”, vaan pikemminkin siinä pidetään yllä sellaista yhteisyyden tunnetta. Suukko ulko-oven tietämällä on meillä välttämätön, vaikka kyse olisi postin hakemisesta. Ja aina se tuntuu hyvältä.
3. Yhdessä syöminen. Tätä kirjoittaessa syön ”työpöytälounasta” (fetasalaattia), mutta ainakin kerran päivässä meillä istutaan yhtä aikaa pöydän äärellä. Okei, Joel saattaa syödä seisten siinä vieressä – tässä me voitaisiin skarpata, että kokkikin ehtisi istua alas. Tavallisesti meidän perheessä yhdessä syödään illallinen ja aamupala.
4. Auringon energia. Marraskuu lähestyy, apua. Tänä vuonna me ei lähdetä Espanjaan, mutta keinoaurinko (kirkasvalolamppu) on tuossa työpöydän vieressä viritettynä. Yritän myös panostaa siihen, että sinä päivän lyhyenä valoisana hetkenä kävisi vaikka edes vähän ulkosalla saamassa valoa verkkokalvoille.
5. Elämän iloinen ääniraita. Aikoinaan leukaleikkauksesta toipuessani olin tosi kipeä. En voinut käyttää vahvempia särkylääkkeitä, sillä ne eivät sopineet minulle, joten jouduin selviämään peruskipulääkkeiden voimin siitä, että leuka oli sahattu poikki kahdesta kohdasta, apua. Makasin tuolla nykyisessä lasten leikkihuoneessa ja kuuntelin muun perheen pulinaa – ja se oli mulle henkisesti sitä parasta lääkettä! Olin niin kipeä, että en voinut sietää tunnetta, että kukaan ihminen olisi minua fyysisesti lähellä. Mutta viereisestä huoneesta arkisen elämän äänet antoivat lohtua, kun pystyin kuvittelemaan itseni muun perheen kanssa keittiöön.
6. Elämän jäljet. (lue: sotkut) Vähän edelliseen liittyen ja näin ympärilleni kodissa katsellen. Yhtäkkiä tajuan, että olisi itse asiassa aika kamalaa, jos täällä olisi pysyvästi siistiä. Mun työpöydällä on juuri nyt prinsessan hansikas, johon on sidottu naru (oi miksi) sekä pussillinen glitter-liimoja. Lattialla on levällään lasten kirjoja, ja keittiön pöydälle on jokin tavarapommi taas ilmeisesti räjähtänyt. Kaikki ovat mulle merkkejä mun rakkaista ihmisistä. Jos rakkaat olisivat poissa, voisin siivota ja koti pysyisi siistinä, koska sitä ei olisi kukaan sotkemassa… Hui, kamala ajatus!
7. Valvomisjumitukset kirjan, sarjan tai leffan kanssa. Nykyisin meille parasta (ja ainoaa) parisuhdeaikaa. Joskus katsotaan samaa leffaa, joskus luetaan omia kirjojamme vierekkäin, välillä mä luen ja Joel katsoo jotain enedestiedämitä – sillä on kummallisia ”itsekatsottujen leffojen” valintoja, joskus jotain kungfua ja joskus pukudraamaa. Miksi niissä pukudraamoissa muuten aina joku oksentaa? Se on ainoa, mitä siitä juonesta näen.
Peili!
8. Päiväunet. Ra-kas-tan. Voisin olla (ja olenkin) freenlancer tai yrittäjä ihan jo siksi, että halutessaan pääsee ottamaan 45 minuutin tai 1,5 tunnin päiväunet iltapäivällä. On vähän sellaista vähän jopa syntistä luksusta pujahtaa peiton alle, kun muu maailma on vielä työpaikoillaan. Uuuh!
9. Luonnon vuosikierron ihastelu. Hahaa, nyt mennään vahvasti keski-ikäskenessä! Muhun on viime vuosina tosi vahvasti alkanut vaikuttaa se, että pioniaikaan tietoisesti ihastelen pioneja, syksyllä ruskaa, talvella ensilunta ja keväällä kirsikankukkia. Se jotenkin rytmittää *nyt sellaisella mummoäänellä* tätä elämän vuosien virtaa. Haha. Mutta oikeasti, esimerkiksi just nyt ruska (erityisesti vaahteranlehdet) on mulle tosi tärkeä juttu, henkisesti.
10. Lusikka-asento ennen nukahtamista. Kutsutaan meidän parisuhteessa myös nimellä lemppariasento. Siihen mennään rauhoittumaan ennen nukahtamista. Vähän ennen unen tuloa jompi kumpi yleensä kierähtää pois (koska hiki ja muut tekijät), mutta nukkumaanmenoon kuuluu kumppanin läheisyys siinä vaiheessa, kun tasataan hengitystä ja aletaan valmistautua uneen.
Oho, kun aloin kirjoittaa tätä listaa, en tiennyt, mihin päädyn! Mutta tällainen tuli – ja nyt kun tuota katson, tunnistan tosi hyvin siitä itseni ja elämäni. Sen, mikä juuri minulle on arjessa tärkeää ja rakasta.
Huomasin myös näin jälkikäteen jännän jutun: kaikki nämä ovat ”aineettomia” eli ne eivät ole rahalla ostettavissa. Mutta silti toki ihan elämiseen nykyihminen tarvitsee rahaa, tavallisen hyvän arjen mahdollistajana.
Millaisia arjen tärkeitä juttuja olisi sinun listallasi?
Ifin Vakavan sairauden turvaan kannattaa tosiaan tutustua ja testata laskuria täällä. Siellä on mun mielestä tosi hyvin tiivistetty, että mistä tuossa vakuutuksessa on kyse.
9
Lilah
29.10.2020 at 17:17Järjestys olisi muu, mutta mulle tosi tärkeitä ovat lapset (kainalossa aamuisin teiniä myöten), musiikki (laulu, kuuntelu, soittokin oli aikoinaan ilmaisukeino), työ (niin se vaan on. Nyt sen huomaan kun työ tökkii), luonto (niin liikunta- ja rauhoittumispaikkana kuin tietynlaisen omavaraisuuden lähteenä), omat hetket arjessa (jolloin voi keskittyä vain itseen. Liian monta vuotta meni ilman), puoliso (tietysti. Puoli elämää jo jaettu, toivottavasti loputkin), ystävät ja läheiset (vaikka pitkiä aikoja menee erossa enkä ole kaipaamaan taipuvainen)
krista
29.10.2020 at 17:29Kuulostaa ihanilta, vakailta arvoilta! <3 Ja itse asiassa hyvin paljon samoja kuin mulla, vaikka mun listalla esimerkiksi läheiset tuleekin (hehe) sotkun (ei sotkua ilman läheisiä) ja leffankatselun (ei leffaa ilman puolisoa) kautta - mutta jos arkisista väläyksistä tiivistäisin arvoihin, niin aika samoihin taidettaisiin päätyä.
-
Paitsi työ, kääk, mitä se kertoo musta, että työ ei edes käväissyt mun mielessä tuota kirjoittaessa :D Mutta joku "itselle mielekäs tekeminen" (on se sitten palkkatyön tai vaikka vapaaehtoistyön tai harrastuksen kautta) kyllä kuuluisi ehdottomasti munkin listalle <3
Mamacita 78
29.10.2020 at 19:05Hei!
Aarvaan että on varmaan henkilökohtainenkysymys , mutta kirjoitit joskus blogiisi, että teillä olisi vauva suunnitteilla. Kyselen siksi, että itse kuumeilen kolmosta ihan valtavasti, vaikka ikää löytyy.. haen lohtua ja inspistä kaikista vähän iäkkäämistä odottajista ja onnellisista iltatähti tarinoista. Onko asia teille edelleen ajankohtainen ja onko sinulla jotain vinkkejä tai ajtuksia tästä lapsiluku asiasta?
Anteeksi jos utelin liikaa! Mukavaa syksyä teille!
krista
29.10.2020 at 20:11Voi kuule, ON ajatuksia <3 Tää on totta kai henkilökohtainen, mutta toisaalta just niin kuin sanot - akuutisti myös ääneenpohdinnan ja vertaistuen ja pähkäilyn paikka. Eli siis: ei olla päästy oikein asiasta selvyyteen. Tai ollaan varmaan puhuttu kymmenet-kymmenet kerrat, että "eeeeeei me enää" ja ns. päätetty, että lapsiluku on tässä. Ja sit kuitenkaan ei olla päätetty, eli edelleen se päässä pyörii. Melkein jo odotetaan ja toivotaan vahinkoa tai että se TOINEN sanoisi, että ei nyt ehkäistä. Vaikka ollaan päällisin puolin päätetty, että ei. Viimeksi tänään oon asiaa miettinyt. Ja "aikahan" tulee vastaan koska tahansa, jos ei ole jo tullutkin.
-
Haha, eli ei tästä paljon apua varmaan ollut. Mutta noin lyhyen viestisi perusteella saatetaan olla samassa veneessä pähkäilyjemme kanssa :)
Kuunari
2.11.2020 at 09:23Tuskin on missään tällä pallolla yhtä ainutta perhettä, johon syntyminen olisi suurempi onnenpotku kuin teidän perheeseen. Sekä lapselle itselle että maailmalle.
Go for it! Tarvitsemme lisää teidän kasvattamia lapsia ihmiskuntaan.
krista
2.11.2020 at 09:46Okei KUKAAN ei ole koskaan sanonut mulle/meille mitään noin kauniisti – KIITOS! <3 Mulla tuli sellainen spontaani itkuntyrskähdys, sellainen positiivinen siis :D Aivan valtavan kauniisti sanottu, kiitos <3 <3 <3 <3
Anna
29.10.2020 at 20:18Minä juuri otin tuon tyyppisen vakuutuksen ja säästämisen yhdistelmän Säästöpankin kautta. Siinä laitetaan rahaa pitkän ajan sijoitusrahastoon jolla kartutetaan esimerkiksi vaikka eläkettä. Kyseisestä rahastosta saa laitettua (sitten kun rahaa on sinne kertynyt) myös kuukausittaiset nostot omalle tilille. Eli toimii oikein hyvin eläkesäästämisessä. Plussana siihen liittyy tällainen vakavan sairauden varalta vakuutus jolla tiettyjen sairauksien mahdollisesta tullessa eteen saa kertasummana isomman korvauksen (minulla muistaakseni 25 000, mutta oli myös isompi summa jonka saattoi valita ja se tietty myös maksoi vähän enemmän).
.
Minun lisäni voisi olla vaikka tämän kaltainen.
1. Hiljaisuus ja tähän liitettynä myös luonnon rauha. Tuota luonnon rauhaa ja luonnollista hiljaisuutta on todella vaikea löytää, mutta tarvitsen säännöllisesti aikaa luontoympäristössä jossa ei kuulu jatkuva liikenteen humu tai ihmisten melu. Rakastan myös sitä kun vanhassa talossa (jossa ei ole ilmastointia tai tietokoneita jatkuvasti hurraamassa) on ihan hiljaista ja vain kello raksuttaa seinällä. Silloin tuntuu kuin ylleni laskeutuisi lämmin ja turvallinen peitto joka tasoittaa sykkeen ja rauhoittaa mielen. Tekee mieli vaan istua ja katsella ulos ikkunasta tai ehkä alkaa puuhailla jotain rauhallista ja hiljaista.
.
2. Aikaa ja tilaa luovuudelle ja tilaa mielikuvitukselle. Jos en saa tehdä jotain luovaa, kirjoittaa, maalata, sisustaa uusiksi tai suunnitella jotain muuten hauskaa alkaa arki äkkiä tuntua harmaalta ja mitättömältä. Minun pitää saada ideoida, haaveilla ja suunnitella. Minulle on ihan sama ovatko jotkut haaveet oikeasti joskus toteutettavissa. minun pitää saada unelmoida. Ehkä elän puoliksi jossain haavemaailmakuplassa, mutta haluan myös elää siellä. osaan kyllä erottaa oman päänsisäisen maailmani ja tämän fyysisen toisistaan. Parasta kuitenkin on tuoda ripaus sitä toista aina siihen toiseen ;)
Liitän tähän kohtaan myös sellaisen haahuilun mitä harrasta varsinkin rakkaissa rakennuksissa, mutta myös kesäisin omassa pihassa. Että vaan kuljestekelee ja ihailee ympärillään olevia asioita ja kokee ja hengittää niitä asioita mitä näkee ympärillään. Monet vanhat rakennukset, Hämeen linna, Laurinmäen torpparimuseo, Vasamuseo tai vaikka vanha savusauna ovat paikkoja joista en koskaan saa kyllikseni. Voisin vaan olla ja elää paikkaa, sen historiaa, tutkia jokaisen seinänrakosen ja kuljeskellä ympäriinsä pää jossain pilvissä. Mutta myös meidän uudelleen tapetoitu ja maalattu makuuhuone on paikka jossa nyt koen tällaista hyvin voimakasta positiivista yhteyttä tai rakkautta jotain tilaa tai paikkaa kohtaan. Ehkä voi ohi mennessään siirtää pari tavaraa paikalleen tai kirkeä muutaman rikkaruohon, mutta se kuljeskelu tai puuhailu ei ole mitenkään tavoitteellista vaan enemmänkin tapa ottaa lähikontaktia ympäristöönsä jota havainnoi herkällä mielellä kaikilla aisteilla.
.
3. Lapset. Vaikka välillä tuntuu että tulen hulluksi ja tarvitsen omaa rauhaa niin ensimmäistä kertaa koin ahdistusta siitä että minulla ei voi vielä vuosiin olla omia lapsia jo seitsemän vanhana. Vaikka välillä tulee sellainen olo että voisi lähettää lapset vaikka toiselle puolen maata että saisi hetken rauhan olisin silti onneton, ahdistunut ja surullinen jos lapsia ei olisi. Onhan ne ihanan rakkaita, mutta myös vievät paljon energiaa. Minä vaan tiesin ja tiedän että haluan olla äiti. En ole maailman paras äiti tai koe jatkuvaa äitiyden onnea, mutta tiedän että minun kuuluu olla äiti ja jos iltaiset huutotappelut ja hermoja raastavat aina toistuvat samat kysymykset jäisivät pois elämästä kaipaisin niitä niin että puhkean (toisen lapsen sanoja lainatakseni. Hän sanoi joskus kolmen vanhana että ”rakastan sinua niin että puhkean”.)
.
4. Edelliseen viitaten, oma rauha. Minä olen introvertti ja lataudun kun saan olla yksin. parasta on jos saa välillä vaikka päiväksi tai pariksi koko talon ihan itselleen ja saa olla vain itsensä (ja koiran) kanssa. Vaikka olisi kuinka hyvää seuraa se silti kuluttaa minun energiaani ja olen sosiaalisten tilaisuuksien jälkeen aivan uupunut enkä halua ketään fyysisesti lähelle vähään aikaan.
.
5. Minäkään en haluaisi luopua vuodenaikojen seuraamisesta. Minusta on hienoa että meillä on edelleen jossain määrin neljä vuodenaikaa. Jokaisen vuodenajan kohdalla minulle käy niin että kun se on alkamassa olen ihan innoissani. haistelen, maistelen tunnustelen ja oikein imen uutta vuodenaikaa sisälleni. Sitten solahdan siihen. Nautin arjesta sen vuodenajan sisällä, mutta sitten alan kyllästyä ja odottaa malttamattomana jo seuraavaa. Jos olisi ainainen kesä (näin suomalaisen mittapuulla. Eli aina aurinkoista, aina rehevää, aina lämmintä) kyllästyisin varmasti pian. Rakastan kevään hentoa vihreää. Se on niin heleää ja raikasta ja tuoretta ja tervettä. Kesän väriloisto ja rehevyyskin on ihanaa samoin kuin syksynkin värit, mutta tarvitsen myös talven pelkistettyä valkoisuutta ja paljaita puita. Se on hurjan rauhoittavaa. Ei tarvitse jatkuvasti olla kaikilla aisteillaan imemässä jotain superkokemusta luonnosta vaan on lupa antaa katseen levätä valkoisuudessa ja pelkistetyssä maisemassa. Se on kuin syvä huokaus ja levon hetki. Onhan talvellakin kauniita maisemia ja elähdyttävän ihania lumisateita tai jääkukkasia yms. mutta yleisesti rakastan talven rauhaa.
.
6. Kirjat. äänikirjoina tai fyysisinä kirjoina. Tarvitsen erilaisia maailmoja. Minulla on paljon maailmoja ihan omassa mielessä, mutta välillä haluan vierailla Keski-Maassa, Noiturin luona, Tylypahkassa, Menneissä vuosikymmenissä tai vuosisadoissa, jonkun toisen ihmisen elämässä ja maailmassa. Onhan se tietynlaista todellisuuden pakoilua, mutta ihana nautinto sukeltaa kirjaan joka imaisee mukaansa ja jonka lukemista ei malttaisi lopettaa.
.
7. Työt. Vaikka olen introvertti ja kaipaan TODELLA paljon ihan omaa rauhaa niin silloin kun olen ollut kummankin lapsen kanssa pari vuotta kotona olen alkanut kaivata työporukkaa. Sitä että saa jutella työasioista, mutta myös muusta, tehdä töitä päivän ja palata tyytyväisenä, mutta ryytyneenä päivän päätteeksi kotiin. Minä pärjäisin mainiosti henkisesti jos tekisin töitä vaikka kaksi päivää viikossa. Jos tämä olisi taloudellisesti mahdollista (No on se, mutta se tarkoittaisi että pitäisi luopua asioista joista ehkä juuri nyt en olisi valmis, kuten huonosti toimivan alakerran remontista) tekisinkin varmasti töitä, mutta hyvin vähän. Sen verran että pääsee kokemaan tekevänsä jotain todella tärkeää ja merkityksellistä ja tapaamaan työkavereita. Pääsee irti siitä kodin pyörityksestä. Jos voittaisin miljoonan lotossa en luopuisi kokonaan työstäni. Vähentäisin vain.
.
8. Alkaa olla hankala keksiä näitä, mutta yksi mitä olen aina arvostanut on juuret. Olen pienestä asti ollut kiinnostunut historiasta ja aikuisiällä entistä enemmän oman suvun taustoista, paikoista ja tarinoista. Vaarini oli eräänlainen paikallinen legenda jota arvostettiin ja joka arvosti muita. Hänen vanhempansa ja käsittääkseni isovanhempansa ovat asuttaneet sukutilaa ja tunnen tarinat siitä miten tila tuli suvun haltuun. Sydän mykkyrällä kuljen vanhoissa rakennuksissa ja paikoilla ja mietin menneiden polvien tekemisiä. Myös vierailut isän lapsuusmaisemissa ja hänen tarinansa Suonenjoelta ja Iisvedeltä olen tallentanut mieleeni ja näillä paikoilla vierailu saa aina minut jotenkin hyvällä tavalla värisemään ja melkein liikuttumaan.
.
9. Koirat. En ole elänyt päivääkään niin ettei perheessä olisi ollut koiraa. Minä en ole sellainen ihminen joka haluaa jatkuvaa fyysistä läheisyyttä. Liika fyysisyys saattaa jopa äkkiä alkaa ahdistaa. Esimerkiksi lusikka-asennossa nukkumaan käyminen tuntuisi hankalalta kun väsyneenä en halua mitään ylimääräistä ärsykettä taio kosketusta (paitsi painopeitto), mutta koiran läsnäolo luo turvallisuutta, sen rapsuttaminen ja silittäminen ja pään painaminen tutun tuoksuiseen turkkiin lohtua ja rauhaa, koiran kanssa ei tarvitse kävellä yksin. Silloinkin kun en halua ketään ihmistä fyysisesti lähelle saatan kaivata koiran rapsuttelua.
.
10. Joku jonka kanssa jakaa arki. Tarvitsen paljon tilaa, mutta tarvitsen myös ihmistä jolle kertoa uusista ideoista, jonka kanssa jakaa vasta paistamani mustikkapiirakan tai jonkun suuren ajatuksen. Olen myös asunut yksin ja kokenut valtavaa yksinäisyyttä. Kyllä tarvitsen rinnalleni toisen ihmisen johon turvata tarpeen tullen ja jonka kanssa jakaa arjen pieniä asioita.
.
Minulla meni ehkä aika henkiselle puolelle nämä mainitsemani asiat, mutta toisaalta luulen sen kertovan siitä että tällä hetkellä minulle henkinen hyvinvointi on isossa roolissa elämässä. Joitakin vuosia sitten loppuun palaneena, jonkunasteisista masennusjaksoista jo n. 25 vuotta kärsineenä ja nyt toivottavasti toipumassa olevana arvostan todella paljon asioita joista löydän iloa ja tasapainoa elämään ja ne ovat niitä asioita joista en hevillä suostuisi luopumaan kun olen nähnyt mitä elämä on ilman.
murina
29.10.2020 at 21:53En nyt osaa aiheesta sanoa muuta, kun että postausta lukiessa tuli mieleen ettei olla pitkään aikaan katsottu leffaa yhdessä, joten lähdempä kyselemään puolisolta miten olisi.
Tilia
31.10.2020 at 18:52Kun elämässä on tosi kyseessä, rahalla ei ole mitään väliä. Rakkaudella on. Suurinta onnea ei ole, että saisipa joskus maata ihan kaikessa rauhassa, lukea ja katsoa telkkaria ja joku toisi valmiit ruoat. Suurinta onnea on täyttää omassa keittiössä tiskikoneeseen perheen likaisia astioita. Suomen kielen kauneimmat kolme sanaa ovat: ”Pääset tänään kotiin.” Jos saat valita, ota ikkunapaikka.
krista
1.11.2020 at 13:03Ihanasti sanottu, Tilia <3 Ymmärrän myös tässä kommentissa syvyyttä, aiemmin kertomasi perusteella. Olet jättänyt tähän blogiin niin monta kommenttia vuosien varrella (kiitos siitä!) mutta mulle tämä taitaa olla niistä se koskettavin <3 <3 <3 Kiitos!