Hieman huvittuneena nostin keskilapsen ergonomista mutta muuten täysin mahdotonta ensimmäistä koulureppua eteisen lattialta kaappiin. Tämäkin piti sitten joskus ostaa. Googlailin silloin ergonomisia koulureppuja ja tämän piti olla tosi ergonominen. Olihan se varmaan ergonominen (ja kallis), mutta tyhjänäkin niin painava kuin olisi tiiliskiviä mukana kantanut.
Nykyisin lapsilla on täysin epäergonomiset tavisreput. Toki he ovat jo isompiakin; pieninä hentoina ekaluokkalaisena repun kannettavuudella oli paljon enemmän merkitystä.
Vanhoja kuvia tässä postauksessa. Tämä kierrätysryhmästä aikoinaan bongattu lempparireppu on nykyään taaperon kerhoreppu!
Jo silloin ergonomista reppua etsiessä tuli puheeksi, että jossain päin Eurooppaa (Saksa ym.?) ergonomiset koulureput ovat se juttu. Se sellainen tärkeä asia, johon panostetaan ja josta myös maksetaan. Kun taas Suomessa suurin osa repuista on ihan noita tavisreppuja ilman sen erityisempiä ergonomisia ominaisuuksia. Toisaalta sitten Suomessa on ihan omat panostusjuttunsa, vaikkapa paljasjalkakengät. Esimerkiksi Espanjassa tallustellaan ihan millä vaan kengänkoppuroilla – ja vielä sisälläkin! Tai Suomessa kääriydytään kylmällä merinovillaan ja teknisiin talvivaatteisiin, kun taas Espanjassa käytetään täyttä tekokuitua, joka näyttää lämpimältä mutta hikoilee enemmän kuin lämmittää.
Pointtina siis, että nämä tällaiset panostamiset ovat tosi kulttuurikohtaisia!
100 % villashaali ja espanjalainen keinokuitushaali. Ero lämmittävyydessä ihan älytön!
Ja myös perhekohtaisia. Ajattelen sen itse niin, että kaikenlaisia suosituksia (ja varoituksia) on nykytiedon ansiosta saatavilla niin paljon, että hulluksi sitä tulisi, jos yrittäisi toteuttaa ihan kaiken. Haha vähän niin kuin nykyisessä some-maailmassa: ei edes kysy neuvoa, kun joku tulee kertomaan, että sun kannattaa tehdä asia a. Samaan aikaan toinen näpyttelee viestiä, että hei oletko ottanut huomioon (täysin vastakkaisen) asian b. Kolmas on jo kiihtyneenä, että hei kuule etkö yhtään ajattele asiaa c. Kolme vastakkaista asiaa – ja jokainen suuttuu, jos et välittömästi vastaa, että hei joo joo totta kai asia a. Eiku b. Tai siis c, luonnollisesti, olenhan tiedostava ja kaikin puolin kunnollinen.
Ahhahaha. Eksyin aiheesta
Mitäs olinkaan tekemässä? Listaa!
Aloin siis ihan huvikseni tehdä mielessäni itsetutkiskelun hengessä kahta listaa, ja ajattelin yrittää saada nämä ihan paperille näppäimistölle asti. Eli asiat, joihin jaksan panostaa/panostan/huomioin ihan täpötäpötäysillä. Ja asiat, jotka semihuomioin, eli joo joo tiedän tiedän, mutta en aina välitä.
Voisi olla kolmaskin lista: asiat, joista en jaksa välittää p*an vertaa. Mutta haha se ehkä kiihdyttäisi niitä, joilla ne asiat ovat ykköslistalla. Joten laitetaan vaan täpöpanostus ja semi!
Ihan vaan itsereflektiohengessä! Ja samalla osoittaen, että tällaiset asiat vaihtelee tosi paljon ihmiskohtaisesti. Joskus voi tietää, että vanhassa My Little Ponyssa voi olla myrkkyjä, mutta ei aio tehdä asian eteen (lähes) yhtään mitään. Eikä silti ole ihan kovin huono ihminen!
Hmmm onkohan tää ehkä kuitenkin vähän liian vaarallinen aihe blogipostaukseksi…?
Oon jo näin pitkällä, joten antaa mennä! Katsotaan, mitä listoille ilmestyy.
Eli:
1. Asioita, joihin ”täpöpanostan” lasten suhteen
- turvaistuinturvallisuus (selkä menosuuntaan niin pitkään kuin mahdollista ja turvavyöistuimessa suositusten mukaisesti 150 cm asti)
- säänmukainen pukeutuminen (lämpinänä ja kuivana pysyvää)
- heijastinvaljaiden käyttö pimeällä
- älypuhelimen käytön säännöt ja ruutuajat, ei tiktokeja sun muita lapsille
- sosiaalisista suhteista ja ystävyyssuhteista puhuminen, yhdessä opettelu ja tunnetaidot
- toisten huomiointi, ystävällisyys, nätisti puhuminen, toisen tunteiden huomiointi
- läsnäolo, keskustelu ja yhteisen ajan järjestäminen
- kouluasioissa tukeminen
- ei ylimääräistä kosmetiikkaa lapsen iholle
- hampaiden pesu, xylitol-pastillit ja säännöllinen ruokarytmi
- rokotukset, vitamiinit
- yhdessä ruokapöydän äärellä syöminen
- ulkoilu, vapaan leikin ja mielikuvituksen tukeminen, luovat jutut (askartelut, käsityöt ja omat projektit)
2. Asioita, jotka ”tiedän, mutta vain semihuomioin” lasten suhteen
- ruokailuvälineiden ftalaatit ja muut myrkyt. Just vitsailin taaperokaverin äidille, että meillä on tällainen Espanjasta monta vuotta sitten ostettu kertakäyttöpullo, että ihan varmasti kerätään kaikki saatavissa olevat myrkyt.
- vanhojen lelujen myrkyt. Semihuomioitu niin, että en nyt imeskelyikäisille ole suoraan suuhun työntänyt, mutta muuten saa olla leikeissä kyllä vanhat barbit ja ponit.
- vaatteiden myrkyt. Joo en siis todellaakaan osta vaatteita mistään Shein-Temuista (ja kirppikselläkin vältän, jos huomaan että niistä ostettu, mutta kyllä meillä on lapsilla kautta aikojen saattanut olla vaikka markkinoilta ostetut Ryhmä Hau -hupparit, joiden kemikaalitaustalle en ole kyllä antanut minkäänlaista ajatuksenpoikasta ostaessa.
- paljasjalkakengät – iloinen sekakäyttö päällä. Isohko osa meidän kengistä on vuosien varrella ollut paljasjalkakenkiä, mutta ihan yhtä hyvin on Kuomia sun muita. Eli kengän valinnassa useat ominaisuudet ratkaisevat (joskus se voi olla vedenpitävyys tai joskus jopa ulkonäkö), joskus ne on paljasjalkakengät ja joskus jotkut muut.
- käytettyjen kenkien ostaminen. Tästä tulee aina kauhisteluita Instassa. Joo todellakin meillä käytetään käytettyjä kenkiä.
- tutti ja imetys. Ai pitäiskö ne joskus muka lopettaa vai?
Näin itsereflektiomielessä tosiaan jännä huomata, että esimerkiksi iholle tai hiusväriin laitettava ylimääräinen kosmetiikka on meillä aika nou-nou (atooppista ihoa siis tietysti hoidetaan), kun taas samantyyppisiä aineita saa imeskellä muovihaarukasta aika vapaasti, haha.
Ja tuon tän esiin just siksi, että se omakohtaisen esimerkin kautta paljastaa ikään kuin meidän ihan jokaisen (okei lähes jokaisen) sisäisen tilan: vaikka kuinka huolehtii yhdestä asiasta, voi toinen asia falskata. Joskus laiskuutta, joskus tietämättömyyttä, joskus ties mistä syystä. En mä edes osaa sanoa, miksi mä en hetkahda tuosta vesipulloasiasta, mutta ojennan pimeässä lapselle heijastinvaljaat. Vaikka turvallisuusasioita ne on molemmat!
Ehkä tämän koko postauksen kömpelö sisäinen viesti oli jotenkin tällainen: jos joskus tekee mieli vaikka somessa huutaa, että ”etkö ole ollenkaan huomioinut lapsesi hupparin myrkkyjä?”, voi olla kyse vain siitä, että sillä toisella henkilöllä just se asia on listalla 2, kun taas sulla itselläsi se on listalla 1.
Ja ehkä jos vertailisitte listoja, se toinen voisi ihan yhtä lailla kauhistella jotain sun ”vain semihuomioitua” asiaa.
Mutta hei ajatelkaa sitä ihmistä, jolla on vain lista 1. Onko sellaista? Tuntuisi, että kaikkien maailman asioiden huomioon ottaminen olisi aivan tuskaisen raskas taakka kantaa. Ehkä on parempi laittaa pienenpieni todellisuudenkieltosuojamekanismi päälle ja vaan ohittaa jotkut jutut elämässä. Algoritmit just vasta tarjosivat mulle esimerkiksi amerikkalaisen äitivaikuttajavideon, jossa kerrottiin että lapsi ei saa vilkkuvia tennareita siksi, että mahdollisen kouluammuskelun tapahtuessa ne saattaisivat herättää ammuskelijan huomion. Enkä edes lähde niihin videoihin, että miksi lapsi ei saa mennä kaverille yökylään.
Ajatelkaa, jos ihan kaikki maailman riskit ottaisi huomioon joka ikinen päivä! Siinä tulisi ihan sekopäiseksi!
Ehkä siksi on tervettä antaa vaan joidenkin asioiden olla. Valita ne, jotka kokee tärkeäksi just omalta kohdalta. Täytän ne ftalaattivesipullot huomisellekin päivälle ja hymähdän itselleni. Nämä olkoon ne meidän vilkkuvat lenkkarit.
PS. Te tiedätte, mutta sanon sen silti: vain rakentavaa ja toisia ymmärtävää keskustelua, kiitos!
62
A
23.10.2024 at 14:54Jokunen asia sun ekasta listasta on omalla listalla semi-kategoriassa :D
– turvaistuin, meillä jo vuoden ikäinen matkusti naama menosuuntaan (autottomalla perheellä automatkoja on vuodessa alle 5, lisäksi tosi paha matkapahoinvointi->suoraa itkuhuutoa siihen asti kun suunta kääntyi), nyt ei oo ees väliä, kun lapsi on pidempi kuin mä :), lisäksi koska tarve oli vähäinen, on hankinnat tehty kustannus-turvallisuusakselilla optimoiden
-heijastinvaljaat: just kaivelin lapselle jotain heijastimia jemmoista, mutta meillä ei näitä suuremmin stressata, hyvä on jos on heijastimia messissä, mutta jos unohtuu niin nou hätä
-ruutuajat: ei oo, sen sijaan on opetettu, että mitä fiksuja juttuja välineillä voi tehdä (ja välineitä todentotta tarjotaan, hänellä on ollut ekasta luokasta lähtien oma puhelin, padi ja tietokone, näistä tietokone on olennaisin järkevän tekemisen kannalta ja padi on tärkeä piirtoalusta)
Muut kohdat onkin aikasta tärkeinä munkin listoilla. Tosin, itselle ois tärkeää ”säänmukainen pukeutuminen (lämpinänä ja kuivana pysyvää)” vaan sepä ei oo kutosluokkalaisen prioriteeteissa (tärkeintä on sääntö ”ei ulkohousuja”). Koitan sopeutua ja tilasin just oikeasti pitkän talvitakin lämmittämään jalkoja pakkasessa (mutta tässä kohtaa oon paraskin puhuja, syy miksi lämpimänä pysyminen on itselle tärkeä, on että palellutin yläasteikäisenä reiteni pahasti kun pakkasilla piti mennä koulubussille pelkissä 501:ssa, tyhmä idea, mutta minkäs tekee). Kosmetiikan laatu on tärkeä ja tästä itse asiassa paljon keskustellaan lapsen kanssa, kun luokassa tuoksut ja Normal-kosmetiikka trendaa (onneksi lapsella on itsetuntoa sen verran, että osaa itse pohtia onko järkeä). Ylipäänsä mulla on tärkeää, että lapsi oppii ajattelemaan itse ja hankkimaan tietoa maailmasta. Ettei tartte mennä joukon mukana hoomoilasena. Siksi agendalla on että lapsi lukee uutisia (Lasten uutiset hänelle on tullut jo vuosia, mutta nykyään normi-HS ja koitetaan muistaa aukaista tv uutisten aikaan, vaikka sieltä pääosin ikäviä uutisia tulee). Hirveän moni tärkeä asia tulee lapsella luonnostaan (ei siis mitenkään meidän vanhempien kasvattamana, ainakaan tietoisesti). Ja sit hassusti on asioita, jotka on lapselle ehdoton nou (esim. kiroilu), jota hän ei todellakaan ole oppinut vanhemmilta (ja hienoa näin, lapseni on vanhempiaan viisaampi :).
Jos autoistuimet on itselle vähämerkityksellisiä, niin pyöräilyn välineet on ehdottomasti tärkeät. Lapsella on ollut vain hyviä ja sopivankokoisia pyöriä ja kypärää käytetään aina. Sähköskuutit on s****sta ja niiden käyttö olisi lapselle ehdoton ei (no, tässäkin on paljon puhuttu siitä, että miksi ne on vaarallisia). Kengät pitää olla sopivan kokoiset, mutta voivat hyvin olla käytetyt.
Sitten on paljon juttuja jotka oli tärkeitä ja ehdottomia kun lapsi oli pieni, mutta joita nyt katsoo silleen, että ihanko totta olin niin tiukkana. Kun monella asialla ei oo pitkässä juoksussa mitään isompaa väliä :)
krista
23.10.2024 at 15:05Hihi tuo viimeinen lause – mä törmään nyt niiiii-iiiin paljon tähän! Kun tietysti taaperon kautta tulee juteltua paljon muiden vanhempien kanssa, usein esikoisvanhempien. Ja sitten ihan älyttömän moneen kysymykseen (jos vaikka kysytään mun kokemusta aiemmpista lapsista) mun vastaus on silleen ”no ei sillä oikeastaan ole loppupeleissä mitään väliä”. Mä oon nyt ihan miettinyt, että mun kannattaa varmaan ponnistella, että ei tule ärsyttävää vaikutelmaa :D Mutta kun mun näkemys on, että tosi monella asialla, jota esikoisen ollessa pieni pähkäili, oikeasti lopulta EI ole väliä.
–
Omakohtainen itsereflektioesimerkki taas, ja tää vois olla tuossa mun panostuslistalla: pidän ihan ÄLYTTÖMÄN hyvänä, että nykyään on potkupyörät ja sen jälkeen kevyet polkupyörät. Seison sen idean takana 100 % ja ihan ehdottomasti-ehdottomasti taaperon kanssakin toimitaan näin. Pidän sitä koko kuviona ihan nerokkaana ja oikein haluaisin olla sen sanansaattaja, että näin kannattaa tehdä, näin kannattaa tehdä! Mutta sitten taas… vaikka joku olisi mennytkin pidemmän kaavan kautta: ei olisi tuntenut tätä keveiden pyörien ideaa (tai jaksanut tutustua) vaan olisi opetellut raskaammalla pyörällä ja opettelu ois kestänyt pidempään – niin kyllä tuossa tyyliin kun kuudesluokkalaisia katsoo, niin ne osaa, on sitten oppinut 5 vuotiaana tai 8 vuotiaana, ei sillä loppupeleissä ole väliä. Toki vaivan säästää jne, mutta onko loppupeleissä niin paljon merkitystä – ei :D
Anna x
26.10.2024 at 00:46Mä oon jääny pohtimaan tota turvaistuin 150 cm asti keissiä, että minkä ikäsenä siit voi luopuu jos ei kasva 150 asti? Äitini on 148 ja ajaa omaa autoaan ilman turvaistuinta. Eli vahvistuuko niskat johonkin tiettyyn ikään mennessä?
krista
26.10.2024 at 09:28Me ollaan Joelin kanssa puolivitsailtu (eli oikeastaan ihan tosissaan pohdittu), että jos auto keksittäisiin nyt ja se suunniteltaisiin turvallisuus edellä, penkit ois varmaan selkä menosuuntaan ja robotti ohjaisi :) Että oishan se selkä menosuuntaan ja varmaan myös turvavyöistuin hyvillä sivutörmäyssuojilla hyvä aikuisellekin! :D Mäkin 156cm pitkänä huomaan, että useissa autoissa turvavyö ei istu oikein vaan menee esimerkiksi kaulalle.
–
Mutta en ole mitään sellaista virallista ikäsuositusta nähnyt, että mitä jos jää pituus alle 150 sentin. Meillä kans vitsaillaan, että yksi lapsista sitten turvavyöistuimesta ajokorttiaan suorittaa :D Mutta tosiaan niskat ym. rakenne varmasti siinä koko ajan vahvistuu, nämä jää varmaan lyhyiden ihmisten omaan päätökseen sitten, kun todetaan, että ollaan jo kohta lähes aikuisia, kasvua ei tosiaan tule enää vaan pituusmitta jää siihen ja se on alle 150cm.
Lilah
28.10.2024 at 16:50Itse olen miettinyt kun lentokoneessa ei ”pää polviin” -pakkolaskuasentoa oikeasti mahdu ottamaan normaalikokoinenkaan ihminen, että miksei siellä ole penkit selkä menosuuntaan. Mutta oikeastaan päädyin siihen lopputulokseen, että tällä ei luultavasti olisi suurtakaan vaikutusta kuolleisuuteen jos oikeasti rysähtää. Taitaa olla samoin autossakin aikuisilla, kun niskat ei kestä, ei kestä auton korikaan ja tulee paljon muutakin vammaa. Ja ikinä emme voi tietää mistäpäin rysähtää, vaikka toki nokkakolarissa nopeuden muutos on tavallisesti suurin.
Jp ja kirppu
23.10.2024 at 15:26Kröhöm. Jos minä 12v sitten näkis tän uusimman vauvan kans itseni lattialla leikkimässä vanhalla pilttipurkin kannella, lattialla, jota ei oo viikkoon imuroitu (meillä koira), järkyttyisin.
Nyt tärkeänä rutiinit meillä, koska yks nepsy. Ruutuaika, rajattu tai ansaitaan lukemalla/opettelemalla kotitöitä. Ruoka sellaista, että kaikki voi syödä (koska nepsyn aistiyliherkkyydet ja yhden allergiat). Ja sitten tietty, että koulussa pyritään tekee oma paras (käytös, läksyt tehdään ja kokeisiin luetaan yhdessä tai yksin jos pystyy).
Mut muuten mennään tilanteen mukaan. Vaatteet jne ei niin justiinsa, kunhan kaikille on varusteet, joita käyttää (turhaa ostaa rumaa pipoa, jos se ei oo päässä).
krista
23.10.2024 at 17:15Hihi! Mutta hei tämä on tosi tärkeää, että pystyy ikään kuin mukauttamaan omat kriteerit vallitsevien olosuhteiden mukaisiksi! Itse asiassa näin kun ajattelee, tuo on varmaan yksi ihan olennainen juttu hyvinvoinnissa: että pystyy fiksaamaan sen oman tavoitetasonsa sen mukaan, millainen elämänvaihe sillä hetkellä on.
–
Mutta hyvältä kuulostaa teidän tärkeät asiat <3
Tarkkamama
23.10.2024 at 15:38Turvallisuus ja hygienia ykkösasioita.
Ehkä tässä puhun vain hygieniasta kun sitä ei ole sivuttu. Mulle tosi tärkeää on se, että pestään aina kädet kun tullaan jostain kotiin tai mennään johonkin. Mun mielestä on ihan kohteliaisuussääntö, että jos lapsiperhe menee toiselle kylään, silloin käydään pesemässä kädet. Siksi vähän aina ahdistun, jos huomaan ettei vieraat pese missään välissä käsiään – usein kyllä ohjeistan omien lapsien ohessa myös vieraiden lapset käsienpesulle ennen kahvipöytään tulemista. Ja sieltä lähtiessä myös!! En tiedä mitään harmittavampaa kuin se, että vaikka omat lapset menevät käsien-/kasvojenpesulle ruokailun jälkeen, niin vieraiden lapset sotkee sohvat, matot, ovenpielet jne. rasvaisilla, suklaisilla, tahmaisilla tassuillaan. 😭 Siivoaminen on niin työlästä ja tuntuu turhalta, kun senkin voisi niin helpolla tavalla välttää. 😅
On jo omassa lapsuudenperheessä todettu käsienpesun vähentävän sairastelua radikaalisti, joten en ymmärrä miksei jotkut ihmiset huolehdi siitä enemmän. Ja mietin usein et eikö korona-ajasta opittu mitään.
Tässä vielä todella nolo mp jota saatte kyllä arvostella: mun mielestä lapset, joiden naamataulua ei puhdisteta, ovat vastenmielisiä. Lapsi, jolla sekä kuivunutta että paksuna valuvaa räkää poskella, lisäksi päivän ruokalista näkyy naamasta. Rakastan lapsia ja luonnostani höpöttelen ja lepertelen heille, mutta tällaiselle en pysty… joten selkeesti asia on mulla täysin ykkösenä listalla enkä oikein pysty siitä joustamaan. Anteeksi.
krista
23.10.2024 at 17:14Hahaa, mulla oli ensin:
– kotiin tullessa pestään aina kädet ja vaihdetaan kotivaatteet
…mutta mä otin sen pois, kun ajattelin, että viekö sit asiaa ihan sivuraiteille, kun nämä on näitä mun hygieniahommia :D Mutta siis samaa mieltä, hygienia ja turvallisuus on mullakin keskeisiä… oisko ”arvoja”? Ei ehkä arvoja, vaan sellaisia eri linjauksiin vaikuttavia tekijöitä :)
–
Näitä hauskoja omia ristiriitaisuuksia tähän liittyen on vielä sellaista, että omien lasten kohdalta kasvot on mun mielestä kans kiva pitää puhtaana (taaperovaiheessa meillä pestään kädet ja suu joka ruokailun jälkeen), mutta sitten toisaalta hiukset saa olla takussa ja se ei haitta yhtään :D Ne on oikeastaan vaan söpöt sellaisena peikkotukkana :D Samoin ikitahrat vaatteissa ei haittaa eli jos joku vaate on tahraantunut niin, että se ei lähde pesussa, se on mun mielestä ”puhdas” eli pesty, ei haittaa yhtään. Mutta jos tahra on tuoreeltaan tullut vaikka paitaan aamupalapöydässä, laitan taaperolle eri paidan kerhoon lähtiessä. Eli tahrojakin on erilaisia mun päässä, riippuen siitä, onko niitä pesty vai ei :D
A
23.10.2024 at 20:11Mulla on tosi pieni sietokyky valuviin neniin, mistä syystä lapsi hyvin pienenä opetettiin niistämään avustettuna ja räkämadot ei todellakaan saanut oman lapsen nenästä roikkua. Muiden lasten suhteen taas ihan sama (paitsi, jos räkä uhkaa saavuttaa vaikka sohvan, niin sitten toimeksi :D).
—
Mutta käsipesun suhteen ollaan kyllä huldahuolettomia ja se kyllä nolottaa pedantimmissa perheissä kyläillessä. Siis tottakai automaatiolla kädet pestään kun tullaan kotiin (ja sen tekee lapsikin ja kaikki sen kaverit kun meille tulevat, eikä sitä ikinä tartte pyytää) ja vessareissujen jälkeen, ruuan laittoa aloittaessa (ja kipeänä ihan joka välissä ja sairaalla oma pyyhe), mutta muuten kädet pestään vaan jos ne on likaiset, ts. ei automaatiolla ennen-tai jälkeen ruuan tms. En erityisesti näe, että miten kotona kädet voisi niin kovin likaiset ja aterimillahan sitä syödään. Toki jos huomaan, että omalla tai vieraana olevalla lapsella on tahmeat tasssut, ohjaan ruokapöydästä käsipesulle niin leikkejä. Mutta siis tarpeen mukaan vaan.
krista
24.10.2024 at 09:35Haha munhan täytyy nyt tässä lisätä, että me ei pestä käsiä kotona ENNEN syöntiä – haha mikäköhän sisäinen logiikka tässäkin sitten on :D Mutta pestään siis aina kotiin tullessa (ja opastetaan myös kaverit käsipesulle), joten kai se sit kotona on sitä ”kotilikaa” eli pestään vain, jos on likaiset.
–
Ruoan jälkeen meillä pesee kädet ja suun ”tahmatassuikäinen”, ei (enää) isommat eikä aikuiset jos ei ole erityistä tarvetta. Mutta tuollainen pieni, joka välillä laittaa kädet pastaan ja välillä tökkää sormen voihin :D Meillä on ollut kaikkien taaperoiden kanssa tuollainen ihan systemaattisesti tapana, että tuollainen rutiini on pöydästä noustessa, pysyy sitten tahmattomana sohvat ja matot ja muut tekstiilit ja lelut ja ovenkahvat ja mitä näitä nyt on :D Väitän, että lapsiperheeksi meillä on hyvin vähän tahmaa ympäriinsä :D (vaikka muuten onkin sotkua, haha)
Anna
23.10.2024 at 18:43Kun ihan luvan kanssa saa arvostella tuota mielipidettä niin sanon nyt. En riidelläkseni tai yrittääkseni muuttaa mielipidettä, mutta tämä sohaisi, johonkin minulle hankalaan paikkaan. Minulle tuli kurja olo siitä, että lasta sanotaan vastenmieliseksi. En toki itsekään haluaisi haleja ja pusuja lapselta, jolla naama on kuorrutettu räällä, mutta lapsi sen rään alla ei ole vastenmielinen, vaan ihana, tärkeä ja todennäköisesti (toivottavasti) jonkun rakas pieni. Ja kasvot voi aina putsata.
Toiseksi, tällaiselle, joka tahtomattaankin ottaa paineita muiden mielipiteistä tuon sanominen ääneen sai heti tarkistamaan omien lasten kasvot ja pohtimaan onko minun lapset olleet joskus jonkun mielestä vastenmielisiä ja ällöttäviä ja olenko tarpeeksi hyvin putsannut kasvot. Puhumattakaan vaikka puolisosta, joka on minua suuripiirteisempi tällaisissa asioissa. Mutta tämä on asia, joka minun pitää työstää omassa päässäni.
krista
24.10.2024 at 09:39Mä tulkitsin tuon niin, että siinä on ehkä sanamuodoilla vähän kärjistetty asiaa eikä ihan ajateltu loppuun asti… Tai siis ajattelisin, että tuskin lapsi sentään tuntuu lapsenmieliseltä, vaan enemmänkin se räkä. En siis toki ole kommentoijan ajatustenlukija, mutta jotenkin sitä vaan tietää, että keskustelussa joskus tulee kärjistys oman mielipiteen esiin tuomisessa :)
–
Mutta siis ihana ja tärkeä muistutus: jokainen lapsi on ihana, tärkeä ja pieni rakas <3 Lapsihan ei sitä valuvaa räkää ymmärrä, eli siinäkin mielessä ällötunteiden ei kuuluisi häneen kohdistua, normaaleja eritteitähän ne on ja niitä tulee jokaisesta :)
Lilah
25.10.2024 at 13:36Meillä ollaan todella terveitä ja pestään käsiä kun ne ovat näkyvästi likaantuneet ja vessassa käynnin jälkeen. Kotiin tullessa ei juuri käsiä pestä, korkeintaan jos suoraan suuntaan kauppareissun jälkeen ruuanlaittoon, saatan huuhtaista kädet. Kotiin tullessa kehotan vaihtamaan vaatteita silloin, kun päällä ei ole ollut ulkovaatteita ja vaatteissa on hiekkaa/ruohoa/metsää. Kylään lähdetään pesulla käyneinä ja kun omalla autolla yleensä mennään, ei perillä suunnata käsipesulle. Valuva räkä ja suklaiset/rasvaiset sormet menee kategoriaan näkyvä lika, eli sellaiset kyllä putsataan pikimmiten.hgev En minäkään likaisille lapsille lepertele vaan kaappaan pesulle ensin.
Tanja
23.10.2024 at 15:49Haha, sun 2-listalla on monta sellaista juttua, joita en tiennyt enkä huomioi (enkä aio huomioida jatkossakaan : D). Kuten nuo käytetyt kengät! Siis miksi ei saisi lapsi käyttää second hand-kenkiä?!? Toisaalta paasataan ilmastokriisistä ja toisaalta kaikki pitäisi ostaa uutena (milloin mistäkin syystä), varsinkin lapselle, vaikka nimenomaan lapset kasvavat niin nopeasti, että uuden ostaminen on usein silkkaa tuhlausta! Meilläkin 2-v. lapsemme on saanut lähes kaikki kenkänsä käytettynä. Ne ovat kaikki olleet hyvässä kunnossa ja lähteneet meiltäkin hyvässä kunnossa eteenpäin. Kauhistuttaa jo pelkkä ajatus siitä, että ostaisi käytännössä kuudet eri kengät uutena lapselle per vuosi. Kesällä lapsi saa kirmata paljain jaloin mökillä, ja kotona toki myös. Sehän on jaloille hyväksi myös aikuisilla. Suorastaan nyt järkytyin siitä, että tämä on ilmeisesti sitten monilla vanhemmilla nou-nou-listalla. Miksi?!? : D
Ps. Kiitos hyvästä blogista!
krista
23.10.2024 at 17:21Haa, aplodit tälle ”enkä aio huomioida jatkossakaan” – just näin! Mä oon siis aidosti sitä mieltä, että kaikkea (jos se ei nyt ihan tasoa ”kiinnitä turvavyöt” ole) ei kannata eikä tarvitse huomioida :D
–
Tuossa käytettyjen kenkien jutussa on (kuulemma) sellainen, että kenkä on muovautunut toiselle käyttäjälle jne. Mutta mä kyllä jotenkin ajattelen, että kengänkäyttöaika on lapsilla niin lyhyt (ja kenkiä on useita eri tarkoituksiin), että tuskin nyt kenenkään käyteyt kengät jonkun toisen jalkoja vääriksi vääntää, jos ei nyt ihan selkeästi vinoon astutut kengät ole. Mutta jotkut on näistä tosi tarkkoja ja ainakin ”Insta-paheksuntana” tämä on vakioaihe. Mä oon kuitenkin samaa mieltä kuin sinä, en aio huomioida jatkossakaan, en todellakaan osta tuota määrää kenkiä uusina ihan jo ilmastosyistä – puhumattakaan budjettisyistä! Taaperon kaikki tän hetken välikausi/talvikengät (kumisaappaat, Patterit, Kuomat) on iloisesti kierrätettyjä, ja oman käytön jälkeen yhtä iloisesti ne kierrätetään eteenpäin!
Anna R
24.10.2024 at 23:58Ehkä aikuisten mielissä kummittelee joku ajatus siitä kun aikuinen käyttää vuosia kenkiä niin nehän muovautuu käyttäjän jalan mukaan, ja unohtuu se, että
a) lapsi pitää sitä kenkää todennäköisesti hyvin vähän aikaa.
b) lapsi painaa hyvin paljon vähemmän kuin aikuinen, eikä kenkä siksikään muovaudu niin helposti ja nopeasti kuin aikuisen käytössä.
Mitä pienemmästä lapsesta on kyse niin sitä paremmassa kunnossa kengät lähtee seuraavalle käyttäjälle. Nyt kun esikoinen on 7 niin on ehkä vuoden+ ollut se tilanne, että jotkut kengät on niin loppuunsa käytetty ettei niitä voi antaa eteenpäin ja harvemmin myöskään meille päin tulee tosi hyväkuntoisia kenkiä hänen koossaan.
Anna
23.10.2024 at 15:50Hyvä aihe esille nostettavaksi.
Ja en melkein ikinä malta olla vetämättä tallaisiin postauksiin vähän omaakin listaa (sori vaan xD Ohittakaa, ketä ei vois vähempää kiinnostaa).
.
Minä jakaisin niin, että listalla 1 on sellaiset 80-100% huomioidut jutut. Kaikissa ei voida tavoitella täydellisyyttä, mutta tiedostetaan ja pidetään asiaa vahvasti pinnalla ja tehdään aina harkittuja päätöksiä.
Listalle 2 menisivät sitten sellaiset mitä tiedostetaan, mutta ihan tietoisesti ollaan jätetty vähemmälle huomiolle (tämä voi olla vähän epämääräisempi lista).
.
1
-Lasten kengät. Tämä oli heti esikoisen syntymän jälkeen minulle tärkeä juttu, että en pue liian aikaisin kenkiä ja puen pienille vain sellaisia kenkiä, joissa jalan lihakset pääsevät tekemään töitä mahdollisimman luonnollisella tavalla ja varpailla on tilaa.
-Auton turvallisuus. Ei mene suoraan lapsiin, mutta liittyy kyllä lasten kuljettamiseen. En tarkoita, että ostetaan se kaikista uusin ja kallein auto, mutta minä haluan, että autossa on hyvit ja turvalliset renkaat ja sisältä löytyy ajantasainen EA-laukku, tiedän missä varoituskolmie sijaitsee ja joka autossa on VÄHINTÄÄN kahdet heijastinliivit. Meille on nyt tilattu postissa myös turvavyöleikkurit ja avaruuslakanat molempiin autoihin.
-Kosmetiikkatuotteet lapsilla. Turhaa yritetään aika pitkälle välttää. Jos lapset saavat synttärilahjaksi jonkun leikkimeikin en kiellä käyttöä ja muutaman kerran vuodessa saavat kynsilakkaa, mutta hyvin harvoin heillä on yhtään mitään. Nyt esikoisella on ensimmäinen oma shampoo kun hän on täyttänyt 10 ja tuntuu, että runsaasti hikoilevalle sellainen on nyt jo tarpeen.
-Jätteiden lajittelun opettaminen pinestä pitäen. Meillä jo vuoden vanha vie kartongit, paperit ja muovit keräysastiaan. Ei aina ihan oikeaan, mutta tätä pidetään meillä vahvasti esillä.
2.
-Turvaistuinten käyttö. Käytetään kyllä aina, mutta meillä on käännytty kasvot menosuuntaan aikaisemmin ja lapset on välillä istuneet myös poikkeustapauksissa lyhyitä matkoja alhaisissa nopeuksissa vähän liian suurille tarkoitetussa istuimessa. Lisäksi meillä on erillinen istuinkoroke, jossa esikoinen istuu usein, koska ei haluttu ostaa kahta täyttä istuinsettiä kahteen autoon ja aina istuinten siirtäminen ei ole mahdollista (toinen vie lapsen ja toinen hakee, eikä voi tai halua jättää istuinta ties minne odottamaan).
-Lautasmalli. Tiedostetaan, että on suositukset ja meidän kaikkien tulisi syödä enemmän tuoreita kasviksia, mutta olen ajatellut sen niin, että aina tai lähes aina on jotain, lapset maistelee ja näkee, että aikuiset maistelee. Lisäksi yritän aina ujuttaa kasviksia muiden ruokien sekaan. En kuitenkaan jaksa stressata siitä, että kaikki söisivät suositusten mukaan.
-Käsien pesu. Kyllä yleensä pestään aina kotiin tullessa, mutta en ota stressiä, jos se joskus jää. Tautiaikaan panostetaan enemmän, mutta muuten sen suhteen on enemmänkin tapakasvatusta (tapoja, jotka haluan lasten oppivan, vaikka en itse niistä niin välitä XD). Ja siis nimenomaan ”ihmislika” on se, mitä pestään enemmän. Jos lapset leikkii ulkona hiekkakasalla, niin en aina muista pyytää käsipesulle ennen ruokapöytään tuloa *hups*, mutta kaupassa käynnin, koulun tai työpäivän jälkeen pestään.
-Puhtaat vaatteet. En jaksa stressata ja alkaa vaihtaa/käskeä lapsia vaihtamaan, jos vaatteessa on pieni tahra. Tosi likaiset tai eritetahraiset vaihdetaan tietysti heti ja alusvaatteita useammin, mutta päällysvaatteet ehtii likaisuudesta riippuen vaihtaa illalla tai saunapäivänä tai huomenna. Myös kesällä, kun samoilla vaatteilla painellaan sisällä ja ulkona.
krista
24.10.2024 at 10:27Eiku just hyvä, mä toivoinkin, että ihmiset pohtisi ja jakaisi omia listojaan! Eli mulla ainakin kiinnostaa! :)
–
Toi on muuten hyvä jaottelu, tuo prosentuaalisesti panostamiset: just että mihin panostaa vaikka 80-100, tai sit vois olla 60-80 ja sit 40-60 vois olla jo se ”no ei kamalasti kiinnosta” -osasto :D
–
Oooo en ole tullut edes ajatelleeksi, että autossa voisi olla turvavyöleikkurit tai avaruuslakanat! Tää on muuten hyvä esimerkki siitä, miten joku asia tulee… ei silleen, että ”etkö ole tätäkään huomioinut” vaan joku toinen kertoo itse tehneensä ja siitä kiinnostuu itsekin, että voisipa olla meillekin hyvä! Yksi tällainen muuten pakko mainita (ihan eri asiaa), mikä meille on hankittu pari vuotta sitten: pelastustikkaat! Eli että pääsisi yläkerrasta ikkunan kautta sellaisilla tikkailla alas; pitäisi vaan vielä (kröhöm se on tekemättä) käydä lastenkin kanssa läpi, että miten ne sit laitetaan kiinni. Isot lapset osaisi kiivetä jo sellaisia itsekin. Jossain vaiheessa (kun isot oli pienempiä) meillä oli sijoitettu kantoreput niin, että lapset saisi nopeasti niihin, jos pitäisi pelastautua tikkaita pitkin yläkerrasta. Ja joo, mulle tulipalo on aina ollut sellainen pelkokuumotus :D
–
Lautasmalli menisi meilläkin kakkoslistalle. Ihan terveellisesti ja suht monipuolisesti syödään, mutta en mitenkään erityisesti huolehdi, että joka ruokailulla ois jonkun lautasmallin mukaisesti kaikki esillä.
Anna
24.10.2024 at 12:19Tuollaisista pelastustikkaista taas minä en ole koskaan kuullut. Minullekin tulipalo on asia, jota olen lapsesta asti pelännyt. Nykyinen koti on rinnetalo, että ulos pääsee helpohkosti molemmista kerroksista, mutta laitanpa tämän mielen sopukoihin kaiken varalta.
Anna
24.10.2024 at 12:22Lisään tähän vielä, kun äsken jäi kun taapero tuli kolauttamaan kirjalla keskenkaiken, että ollaan lasten kanssa käyty kotonakin muutaman kerran paloharjoituksia ja myös harjoiteltu 112 soittamista ja muutenkin juteltu, miten hätätilanteissa tulisi toimia ja mitä lapsen pitäisi niissä tehdä tai mitä lapsi voi tehdä.
Tämä menisi meillä kanssa ykköslistalle, että pitää tehdä voitavansa jos näkee, että jollain on hätä.
Lilah
23.10.2024 at 15:57Itsellä ehdottomuus on rapissut viimeistään lapsiluvun kasvaessa. Ja toisaalta jo ennen omia lapsiakin, kun kokemusta pienistä lapsista oli jo paljon. Turvallisuusasioissa olen tiukahko, mutta toisaalta matkapahoinvoija käännettiin kyllä kasvot menosuuntaan ajoissa eli matkustusmukavuus edellä jotta perillekin päästiin. Selkäpanssarin vaadin lumilautailijoilta ja temppuilemaan mieliviltä laskettelijoilta, mutta en itse sellaista käytä kun mielestäni lasken turvallisesti (lue: ei mahdu mukavasti takkini alle). Sähköpotkulaudat kiellän, pyöräilykypäränkäytöstä teineille vuoroin jankutan ja vuoroin keskustelen järkeen vedoten. (Lopulta aika jolloin tällä(kin) haastoivat vanhempaansa kesti vain puolisen vuotta, onneksi silloin ei mitään sattunut. Sanoinkin, että minulle on ihan sama oliko kypärä päässä niillä kerroilla kun ei tapahtunut onnettomuutta, mutta todella toivon, että on silloin kun tapahtuu. Ja koska emme voi tietää koska tapahtuu, on syytä pitää se päässä aina.) Heijastimia lisäilen kaikille perheenjäsenille kyselemättä. Aika monessa asiassa uskon, että oma moka on paras opettaja, mutta tavoite on tietysti pitää lapset hengissä.
Säänmukaisen pukeutumisen mahdollistan ja siihen kannustan, mutta valinnan jokainen vähintään kouluikäinen tekee lopulta itse. En lähde tappelemaan ulkohousuista, piposta tai hanskoista – en edes pitkähihaisesta kunhan olisivat takki päällä talvella.
Hyviä käytöstapoja edellytän, mutta jos teini pärrää kuinka paska opettaja on, saa kodin seinien sisällä manata tätä aivan vapaasti, jos harmitus sillä menee ohi. Jälkikäteen voin nostaa esiin eri näkökulmia asiaan, mutta joskus olen kyllä rehellisesti samaa mieltä teinin kanssa (kaikki opettajat eivät ole helmiä eikä auktoriteetin tarvitsekaan olla historiallisen automaation antamaa vaan opettajakin voi joutua sen ansaitsemaan).
Ylipäätään monesta asiasta oli helppoa olla tiukka ja tiedostava niin kauan kuin asia oli enemmän omissa käsissä. Se kuitenkin loppui viimeistään yläkouluun siirryttäessä, nuoremmilla sisaruksilla jo aiemmin kun ottavat isommista mallia niin hyvässä kuin pahassa. Lapsilla on omaa rahaa jolla tekevät hankintoja (Temustakin vaikka asiasta on paljon puhuttu). Pidän tärkeänä, että nostan esiin erilaisia näkökulmia ja herättelen heidän omaa ajattelua, mutta lopputulos ei aina ole toivomani ja olkoon sitten niin.
Itse asiassa tiukin olen tällä hetkellä varmaan energiajuomista: itse en niitä lapsille osta enkä tarjoa. Omalla rahallaan ostavat jos ostavat. En osta alaikäsille alkoholiakaan, mutta tarjoan kyllä mahdollisuutta lasilliseen viiniä ruuan kanssa silloin kun aikuisetkin ottavat. Ei ehkä loogista ollenkaan ja tästä kaikesta voinee päätellä että meillä kasvatus ei ole mitään pitkään harkittuja periaatteita, joista pidetään kiinni vaan pikemminkin hetkessä toimimista sen mukaisesti mikä sillä hetkellä oikealta tuntuu tai mihin voimavarat kulloinkin riittävät. Ruutuaikakin voi olla rajattu tuntiin päivässä, mutta jos tarvitsen yhtenä päivänä omaa rauhaa koko illan vaikka johonkin työjuttuun, lapset voivat kaikin mokomin saada rajattoman ruutuajan siihen hetkeen. Tavoitteena onkin täydellisyyden sijaan riittävän hyvä.
krista
24.10.2024 at 10:35Joo just lapsiluvun ja lapsien kasvaessa moni oma linja muuttuu :)
–
Sähköpotkulaudat on meilläkin kiellettyjä; tosin ei lapset ole niistä kiinnostuneitakaan, mutta ollaan ihan käyty sellainen skenaario läpi, että jos kaveri vaikka tulee sellaisella ja houkuttelee kyytiin, niin etukäteen jo tietää, että ei saa mennä. Niin ei tarvitse siinä tilanteessa alkaa arpoa, että voikohan mennä kyytiin vai ei. Tässä meidän lasten iässä hyvä esimerkki on vaikka just tuo ulkopukeutuminen, aika usein aamulla katsotaan sääennuste ja kun lapsi pohtii, että ”pitääkö x vai voiko y”, mun vastaus on, että no tämä on sääennuste ja sen perusteella päätä itse. Eli mennään sellaisesta ”kun vanhempi päättää, niin se on näin” siihen, että itse puntaroi ne perusteet ja tekee päätöksen. Ihan hyviä päätöksiä ovat tehneet; joskus menee esimerkiksi näillä keleillä verkkahousut leggareilla kun mä laittaisin ulkohousut, mutta jos itse päättää ja kokee hyväksi ja säänmukaiseksi. Aika hyvin kuitenkin sitten osaavat reflektoida, että oliko kylmä vai hyvä ja pitäisikö huomenna laittaa enemmän, jos on vaikka kaksi astetta kylmempää.
–
Teini-iän itsenäistymisen myötä moni asia vähitellen tietysti sitten siirtyykin lapsen itsensä päätettäväksi – ja se on vaan mun mielestä tervettä ja hyvä asia. Pidän tärkeänä, että se arvopohja on kotona opittu ja sitä vasten sitten voi tehdä omat päätökset tai haha kapinoida sitä vastaan. Toivon, että siinäkin vaiheessa sellainen keskusteluyhteys pysyy eli että on jo opittu pallottelemaan eri näkökulmia ja sen myötä sitten itsenäistyvät voivat tehdä niitä omia päätöksiä.
–
Mä kans antaisin enemmänkin vapauksia kodin seinän sisällä rumemmalle kielelle (ns. sadattelutapauksessa), mutta lapset itse ovat vielä siinä iässä, että heidän mielestä on KAMALAA sanoa edes, että paska. Äiti ja isä sanoo kyllä :D Just niin kuin jossain toisessa viestissä taisi tulla, niin sellaista ”välimerkkikiroilua” en hyväksyisi, mutta jos varpaansa lyö, niin silloin mun mielestä voimasanat on vaan luovaa kielenkäyttöä :D
Veema
23.10.2024 at 17:24Ah miten tärkeä ja hyvä muistutus: jokaisella perheellä saa ja luultavasti onkin omat prioriteettilistat! Vähän enemmän siis voitaisiin juttuja kirjoittaa siitä näkökulmasta, että näin voi tehdä tai että tämä perhe on nyt valinnut tehdä näin, eikä näitä ”haluatko pilata lapsesi, tee näin”-juttuja tarvitsisi olla lainkaan. Ja tosissaan ei tarvitsisi suu vaahdossa tai näppäimet sauhuten lähettää toiselle vinkkejä/kommentteja, jos niitä ei ole pyydetty tai jos niitä on pyydetty ihan toisesta asiasta. Kiitos, kun tästä aina muistuttelet lempeästi ja hyvillä esimerkeillä!
Mutta toisaalta on just tosi hauska lukea, millaisia asioita toiset pitää tärkeänä ja ajatuksia siellä taustalla. Niistä aina oppii ja saa uusia ajatuksia/näkökulmia. Tässäkin on tullut paljon kiinnostavia huomioita.
Pakko ehkä omalta osaltani kommentoida tuota potkupyörä/polkupyöräasiaa: meille se on ollut supertärkeä ja panostamisen arvoinen asia. Olen toki samaa mieltä, että isompien lasten kohdalla sillä ei ole väliä, mutta meille se on ollut perheenä sellainen asia, joka mahdollistaa paljon. Selitän: me ollaan autoton perhe myöskin ja me vanhemmat liikumme joka paikkaan pyörällä, myös talvella. Meidän esikoinen meni kivisempää tietä, kun potkupyöriä ei vielä niin ollut, mutta rakastui pyöräilyyn ja sai ensimmäisen keveän pyörän 5-vuotiaana. Sen jälkeen hänkin kulkenut paljon pyörällä, kesät ja osin talvetkin. Ja sitten olemme tehneet paljon pyörämatkoja hänen kanssaan. Kun kuopus syntyi, halusimme aktiivisesti ylläpitää tätä ja kuopus kulkikin kärryssä. Toisaalta oman luonteensa takia hän ei siinä viihtynyt, vaan halusi ”mennä minä itse” (edellinen postaus kuulosti tutulta). Varsinkin, kun isosisko pyöräili itse. Niinpä tämä kuopus alkoi potkupyöräileen lähiseuduilla 1v 7kk iässä ja polkupyörään siirtyi vähän alle 3-vuotiaana. On mennyt pyörällä päikkyyn lumettomina aikoina 2-vuotiaasta ja talvellakin 4-vuotiaasta. Nyt kesän pyörämatkalla hänellä 7-vuotiaana pisimmät päivämatkat 50km. Kaikki oikeastaan keveän potkupyörän, keveiden pyörien ja aikaisen oppimisen ansiosta. On siis helppo nähdä sen oman panostuksen arvo ja ajatella, että se on supertärkeää :) Mutta en tietenkään odota, että kaikki tekisi näin tai että kaikille se olisi tarpeen, yksi esimerkkiperhe vain keskusteluun.
krista
24.10.2024 at 10:42Joo mun mielestä tää kans on kiinnostavaa ja etenkin tosiaan, kun sitä pystyy tekemään näin paheksumatta/arvottamatta (siihen toimii hyvin se muistutus, että hei kukaan meistä ei ole täydellinen), niin huomaa kyllä tosi kiinnostavia juttuja sekä omista että toisten linjoista! Tässäkin ollut tosiaan tosi hyvää keskustelua, jesh!
–
Teillä potkupyörä/polkupyörä selvästi ykköslistan asiaa! <3 Niin siis meilläkin, olisin sen nostanut ykköslistalle (samoin vaikkapa pissattamishommat heti pienestä) eli nuo on sellaisia, mihin meillä on panostettu ja oon kokenut tosi hyväksi! Vaikka meillä ei polkupyörilyyn noin voimakasta käytännön tarvetta kuin teillä, niin onhan se silti ollut älyttömän hieno kokemus, että tuolla tiedolla pyöräilyn opettelu on ihan erilaista kuin perinteisesti! Ja meillä tosiaan tuo pissattamisjuttu on vähän samaa: pienin oli vaipaton jo alle 2v, ja onpa todella helppoa, kun ei ole mitään potanopetteluvaihetta täytynyt käydä edes läpi. Ykköslistaa meillä! Tosin kun taas katsoo isoja koululaisia, niin eipä sitten taas siinä kohdassa ole mitään merkitystä, onko se vaippa jäänyt pois alle 2 v vai yli 5v tai mitä nyt vaan :D Mutta perheiden elämässä sillä on tietysti voinut olla merkitystä, että onko joku asia ollut helppoa ja kevyttä vai työlästä ja hankalaa.
-
Ja tähän väliin disclaimer, että täällä on tutti ja yöimetys päällä edelleen, jos joku kokee kirpaisun ylläolevista pottahommista. Vahva painotus siis sille, että vaikka jollain joku asia on "aikaisin" tai "myöhään", niin ei paineita, kyllä ne kaikki tuossa yläasteen lähestyessä on vaipattomia ja ilman tuttia :D
Tuulia
23.10.2024 at 17:29Näin lapsettomana on helpompi aina huudella, mutta yritän pitäytyä lyhyessä kommentissa niin en listaa omia ehtojani kovinkaan laajasti. Siitä pidän aina kiinni että minun kuljettamassa autossa ei kukaan istu turvavyö väärin (esim kainalon alta tai kokonaan auki). Sairaanhoitajana olen liian tietoinen tietyistä riskeistä ja tieto lisää tuskaa pätee näissäkin asioissa. Nyt on helppo huudella esimerkiksi siitä ettei tulevat lapseni saa hyppiä trampoliinilla ilman opetusta (tämänkin voi tehdä ”väärin” ja turvattomasti), mutta vain aika kertoo miten oikeasti käy ja mikä on siinä kohti elämää se tärkein. Koen että tänä päivänä on asetettu valtava kuorma oikean ja väärän oppia joita vanhempien pitäisi noudattaa ja välillä se myös lapsetonta (toivottavasti joskus lapsellista) stressaa. Monet opit tulee lapsuudenkodista ja haluankin miettiä mitkä on omasta lapsuudesta niitä mitkä olen näin aikuisena kokenut tärkeimmiksi. Kasvatan töissä muiden lapsia ja siinä missä ei haittaa jos lapsella on aamupalaa paidalla niin pistän kaikki pesemään kädet ennen ruokailua jotta yhteisesti taudit pysyisivät minimissä. Kiroilun sallin jos satuttaa itsensä, mutta muiden haukkuminen ja turhaan kiroilu on täysin kielletty.
Hyvä postaus ja kivaa pohdintaa!
Anna
23.10.2024 at 19:33Tuossa kiroiluasiassa olen täysin samaa mieltä. Meillä saa kirjoilla, jos tilanne on sellainen, että se siihen sopii. Sen sijaan pelleilyhörötyskiroilua en hyväksy. Ja töissä päiväkodissa puutun vielä herkemmin tällaiseen. Mutta täytyy sanoa, että on sielläkin joskus tullut vastaan tilanteita, jossa lapsi laukaisee niin osuvassa kohdassa naama peruslukemilla jonkun kirosanan, että (on ollut pokassa pitelemistä) en ole lasta moittinut. Töissä myös huolehdin, että kaikki pesevät käsiään vähän joka käänteessä, mutta sitten kotona (kuten ylempänä kerroin) en jaksa olla yhtä tarkka oman pihan likojen suhteen. Yleisiltä paikoilta käsiin tarttuvat pöpöt yritetään aina pestä pois kotiin tullessa.
Minua muuten myös häiritsee, jos joku käyttää turvavöitä väärin. Tätä näkee itseasiassa telkkarissa ihan tosi paljon ja ihan aikuisten toimesta.
krista
24.10.2024 at 10:54Samaa mieltä voimasanoista ja muutenkin!
–
Meillä vois olla ykköslistalla myös trampoliiniturvallisuus: vain yksi kerrallaan trampoliinille. Välillä tuntuu, että me ollaan ainoita tän säännön kanssa (vaikka se teknisesti on ihan yleinen sääntö, googlasin niin näköjään Tukesilta asti), mutta sitten välillä tulee ihania hetkiä, että ”ai teilläkin!” ”niin meilläkin!” :D
–
Ja siis kyllä, vanhemmuuteen kohdistuu kyllä ihan älytön paineiden määrä – ja lisäksi vielä se nykyvanhempien paheksuntapuhe päälle, omg :D Nykyvanhempia pitäisi kehua enemmän, hyvin me (enimmäkseen) vedetään :)
Anna
24.10.2024 at 12:28Tuo trampoliinisääntö on muuten omalla kokemuksellani myös sellainen, että ollaan ainoita xD Meillä aina yksi lapsi kerrallaan ja turvaverkko päällä. Meillä trampalle saa mennä pötköttelemään yhdessä (vaikka jos se on sänky leikeissä), mutta kaikki pomppiminen silloin pois eikä kukaan ole seisaaltaan (vähentää refleksin omaista pomppimista).
Olen myös joutunut omalle lapselleni tosi tiukasti sanomaan, että hän ei saa pomppia kahdestaan trampoliinissa varsinkaan ilman turvaverkkoa, vaikka kaverin kotona niin saisi tehdä (näin on siis ihan oikeasti käynyt).
Sanna
23.10.2024 at 21:21Ihan vähän pakko tarttua tähän ihan mielenkiinnosta: toisten huomiointi, ystävällisyys, nätisti puhuminen, toisen tunteiden huomiointi.
Lähtökohtaisesti erittäin tavoiteltavaa ja suotavaa kaikkien tehdä, mutta kun totuus on toinen. Kaikki eivät valitettavasti kasvata toiset huomioon ottavia ihmisiä, niin miten teillä lapset toimii sellaisessa tilanteessa? Jos esim yhteistyö on pakollista eikä tilanteesta voi vaan poistua?
Toinen se, että jos lapselle ei koskaan sano ei tai kiellä, niin miten kodin ulkopuolisissa tilanteissa lapsi toimii, kun joku kieltää tai sanoo ei? Ja mietitään myös tulevaisuuden työelämää.
krista
24.10.2024 at 11:12Hih menee vähän aiheen viereen ja ehkä ihan ministi jäin miettimään, että onko tässä sellaista toisen meininkiä arvostelevaa sävyä, mutta sitten totesin, että oot sen verran tuttu kommentoija kyllä, että ehkä nyt vaan kuvittelen sävyt ja etenkin lopun sellaisen haastamisen, joten sanotaan, että kuvittelen vaan ja vastataan :)
–
Tuohon ekaan: mun mielestä just tuossa sosiaalisista suhteista puhumisessa (joka oli mun ykköslistalla) on tärkeä osanen rakentaa ymmärrystä, että… miten sen nyt sanoisi, kaikilla ei ole samanlaiset rahkeet. Osaaminen esimerkiksi sosiaalissa suhteissa vaihtelee: osa opettelee asioita ja näin isompien lasten kanssa on myös pystytty jo sanomaan ihan ääneen, että jotkut ei koskaan opi :) On myös aikuisia, joiden kanssa on aina vähän hankalaa. Eli lapsen on tärkeä oppia ymmärtämään, että jos joku käyttäytyy vaikka ikävästi, se käytös on SIITÄ ihmisestä peräisin, sen taitoja tai osaamattomuutta, sen tunteita tai niiden ilmaisua tai osaamattomuutta ilmaista. Ja on myös paljon vaikkapa nepsy-kirjon lapsia ja aikuisia, ja on myös ihmisiä, joilla on kotoa opitut tai oppimatta jääneet käyttäytymismallit. Tällöin siis ymmärtää, että toisen ihmisen käytös ei ”johdu minusta” vaan on sen ihmisen omaa osaamista tai osaamattomuutta. Ystävänsä ja läheisensä jokainen valitsee itse, mutta sitten on myös paljon erilaisia ihmisiä, joiden kanssa tullaan toimeen ja tehdään yhteistyötä, vaikka sosiaaliset toimintatavat ovatkin erilaisia. Tuollaiset kouluikäiset on jo tosi taitavia reflektoimaan tuollaisia! Ja nykylapset ovat tietysti jo ihan ympäristön moninaisuuden ansiosta tekemisissä hyvin erilaisten lasten kanssa ja silloin on just tärkeää mun mielestä nuo mun ykköslistan asiat: sosiaalisista suhteista puhuminen ja reflektointi ja opettelu, ja toisten tunteiden ymmärtäminen. Uskon, että se on tosi tärkeä oppi myös esimerkiksi tulevaisuuden työelämää varten, jossa ollaan erilaisten ihmisten kanssa yhteisytyössä.
–
Sellaista sen sijaan en allekirjoita ollenkaan (ehkä ymmärrän sävyn väärin), että jättäisi omia lapsia opettamatta siksi, että muut käyttäytyvät ns. huonosti. Eli en sanoisi, että ”lähtökohtaisesti” ja ”mutta”, vaan ihan aidosti itsestään tavoiteltavaa ja juuri siksi tärkeää, että kaikki eivät niin tee.
–
Toisessa asiassa (mikä ei liittynyt tähän nyt millään tavalla, en ollut maininnut asiaa postauksessa) on jo itse kysymyksessä sisällä sellainen yleinen väärinkäsitys, että joku ei koskaan sanoisi lapselle ei. En usko, että sellaista ihmistä onkaan ja en myöskään ole koskaan kuullut, että näin neuvottaisiin jossain tekemään. Kyllä se ei on puheessa ihan normaali sana. Kyse on siitä, että lasta opetetaan toivottuun toimintaan kertomalla, että mitä kannattaa/kuuluu tehdä eikä sitä, että mitä ei saa tehdä. Eli ei ”älä heiluta veistä” vaan ”laita veitsi pöydälle”, niin lapsi ymmärtää helpommin, että mitä häneltä toivotaan.
–
En ole koskaan törmännyt tilanteeseen, missä olisi jotain ongelmaa siinä, että joku kodin ulkopuolella kieltää tai sanoo ei. Hyvin vaikeaa kuvitella, että sellaisia tilanteita edes tulisi, että lapsi olisi yhtään eri tavalla kuin se, jolle on hoettu ei koko ajan. Tai oikeastaan voin kuvitella: todennäköisesti lapsi tottelee paremmin kuin se, jolle ei-eit on ihan vesittyneet :D Saatikka että aika älytön ajatus, että tulevaisuuden työelämässä olisi tällä asialla yhtään mitään merkitystä. Sain nyt tästä sellaisen kuvan, että ehkä jotain on ymmärretty väärin tai on tulkittu jotain omana reaktionaan ilman, että olisi ajateltu syvemmin, että mistä oikein on kysymys. Kysehän ei ole siitä, että lapsi saisi tehdä mitä vaan (tai että lapsi ei tietäisi, mitä tarkoittaa sana ”ei” tai mitä on kieltäminen), vaan ihan täysin päinvastoin siitä, että lasta opetetaan, että millainen käytös on toivottavaa.
–
Joten kysymykseen olisi ehkä vastaus, että ”hyvin”, tai ”ihan tavallisesti” :)
Sanna
24.10.2024 at 12:36Hei, ei siis ollut tarkoitus haastaa vaan ihan mielenkiinnosta kysyin ja näköjään iltapuuhien ja matikan läksyjen välissä kirjoitettu kommentti kannattaa lukee pari kertaa läpi ennen lähetystä 😁
Hyvä tarkennus, koska itsellä lapsi juuri astumassa pikku hiljaa ensimmäisiin työpaikkoihin ja hän on saanut jo aika karusti kokea työelämän (ehkä enemmän tarkoitan esimiesten) raadollisuuden. Hän on herkkä, joten ollaan paljon käyty läpi juuri tuota toisten käyttäytymistä ja siihen suhtautumista ja miten paljon toista kannattaa yrittää ymmärtää ja missä kohtaa omat rajat pitää asettaa jne noin hyvin yleisellä tasolla mainittuna. En ehkä saa tätä nyt ilmaistua niin kuin haluaisin, mut toivottavasti edes jotenkin.
Meni todellakin ohi aiheen 🙈
krista
24.10.2024 at 13:15Hahaa, hyvä esimerkki siis siitä, miten joskus tekstikommunikointi on hankalaa! :D
–
Joo nuo on kyllä tärkeitä asioita herkän lapsen kanssa käydä läpi, jotta lapsi (tai aikuinen) ei ottaisi ikään kuin kantaakseen toisen ihmisen käyttäytymisen taakkaa. Sellaisia elämänkokoisia oppimisia, kyllähän näissä aikuisillakin on tekemistä, itsellekin saattaa jäädä joskus joku tilanne ihan turhaan mieleen pyörimään, kun joskus voisi vaan sivuuttaa.
EmppuL
25.10.2024 at 21:11Tosi mielenkiintoinen aihe ja kiinnostuneena luin kaikki kommentitkin. Minulla on itsellä 1v ja 3v lapset ja tuntuu ettei ole kauheasti sellaisia ykköslistan asioita, mut muutaman keksin.
Ruutuaika on sellainen että meillä lapset ei katso ohjelmia ollenkaan. 3v joskus yritti katsoa pikku kakkosta, mutta menee niiiin kierroksille et sit on loppupäivä pilalla niin päätettiin et ne on toistaiseksi meillä pannassa :D mut en näkis tässä ongelmaa jos lapsi ei reagoisi niihin näin vahvasti. Sit hammaspesu on sellainen asia mistä ei ikinä luisteta mut se nyt on varmaan kaikilla :D
Luulen et näit ehkä tulee sit enemmän kun lapset kasvaa, tai sit ei. Se on hauska vaan aina huomata miten erilaisia kaikki perheet on. 8)
krista
26.10.2024 at 16:08Toi ruutuhomma on kyllä totta, tai ainakin meilläkin just kokemus! Tai lähinnä sitä kautta, että jos sitä alkaa katsoa, niin taapero sitten pyytää sitä koko aika ja mä en vaan halua, että arjen päivät ois jatkuvaa saatko-etkö saa -keskustelua, parempi että pysyy kokonaan poissa toistaiseksi :D Niin kuin oon kertonutkin, autossa meillä sitten saa katsoa täysin siemauksin, on ehdollistunut autossa olemiseen :) Mutta joo tuohon varmaan paljon vaikuttaa tosiaan sekin, että miten se lapseen vaikuttaa.
–
Ja joo, tää on jotenkin aina tosi mielenkiintoista lukea eri perheiden jutuista ja tavoista ja linjauksista!