Mitä yhdet aivot ehtivät ajatella kolmen askeleen aikana?

Hain postin.

Joelille tuli kirje vieraassa kaupunginosassa sijaitsevasta kiinteistötoimistosta. Jo kolmas tai neljäs lyhyen ajan sisällä. Oho, taas postia tuolta! Periaatteessa mulla on kyllä jonkinlainen käsitys, mitä asia koskee (ja se on ihan tavallinen asia), mutta…

…seuraavan kolmen kävelyaskelen aikana aivoni ehtivät (isoimmilta osin leikillään) muodostaa tällaisen tahdostariippumattoman ajatuskulun:

”Mitä jos se oiskin jotain salaista, tuolta toimistosta, haha.”

->

”He mitähän se vois olla muka pahimmillaan, jos tää ois joku leffa. Jotain Breaking Bad -hommia.”

->

”Eiku joo pahimmillaan! Mitä jos sillä ois tulossa lapsi jonkun kanssa!”

->

”Joo noi vois olla jotain kiristyskirjeitä! Tai ultra-kuvia! Se äiti ei voi lähettää lääkäriaseman kirjekuoressa vaan se on naamioinut se tuollaiseksi random-kiinteistötoimiston nimeen. Ehkä se nainen asuu siinä kaupunginosassa! Eiku joo: se on tietysti töissä tuossa toimistossa.”

->

”No huh huh huh, avioliiton ulkopuolinen lapsi. Mitäköhän sitten tapahtuisi? Erohan siitä tulisi. Uhhhuhhuh. Tää koko meidän elämä menisi palasiksi. Kamala kriisi.”

->

”Oiskohan se tyttö vai poika?”

->

”Jos se ois nyt ultrassa, niin siitä tulisi sitten neljän vuoden ikäero Seelaan ja kuuden vuoden ikäero Silvaan. Kyllä niistä ihan leikkikavereita vois vielä tulla.”

…ja loppuhuipennuksena:

->

”Niin joo. Oishan se kuitenkin sitten lasten sisaruspuoli. Totta kai se sattuisi kipeää, mutta kyllä mun tietysti täytyisi hyväksyä se osaksi lasten elämää.”

Havahduin.

Siis MITÄ mä just äsken ajattelin…? Tuliko tuo ajatuskulku tosiaan MUN päästä, ja MITEN?

Erityisen ylpeä olen luonnollisestikin siitä, että mä päädyin toivottamaan sen (olemattoman) avioliiton ulkopuolisen lapsen perheeseen. Ahhhhahahaha. Kolmen askeleen (noin kahden sekunnin) aikana.

Ihan hyvä.

57