Miten olla riitelemättä rahasta?

Kaupallinen yhteistyö: S-Pankki

Monesti kuulee, että yksi yleisimmistä pariskuntien riitojen aiheuttajista on raha.

Olemme puhuneet tästä Joelin kanssa useasti; että miksiköhän sitten meillä näin…? Me nimittäin ei ihan vilpittömästi olla koskaan riidelty mistään rahaan liittyvistä asioista. Itse asiassa en ole riidellyt rahasta (muistaakseni) aiemmissakaan ihmissuhteissa. Hassua! Ja olen kuitenkin aikoinaan seurustellut sekä siististi työssäkäyvien että totaalirahattomien retkujen kanssa. Haha.

Mutta mistä tämä sitten voi johtua?

Me ollaan siis ihan mietitty tätä – ja tällaisia ajatuksia saatu itsestämme irti. Meidän perheessä rahariitojen välttäminen koostuu siis todennäköisesti näistä:

Meillä on siis Joelin kanssa yhteinen pankkitili, S-Pankissa. Tai tosiaan se tili oli alun perin minun tilini, mutta Joelille otettiin siihen rinnakkaiskortti ja käyttöoikeudet. Tästähän jo mainitsin viime postauksessa, sekin blogiyhteistyössä S-Pankin kanssa täällä. Tältä yhteiseltä tililtä maksamme siis kaikki tavalliset arkimenot: ruoat, laskut, lasten ja aikuisten hankinnat.

Ja se S-Pankki me tosiaan valittiin yhteiseksi pankiksi siksi, että sieltä saa maksuttoman pankkitilin ja vuosimaksuttoman Visan, jolla maksaa näppärästi Suomessa ja ulkomailla.

Tuolle S-Pankin tilille sitten meiltä molemmilta siirtyy kuukausittain tietty summa rahaa.

No, millainen summa? Se riippuu meillä ihan senhetkisestä työtilanteesta ja tilien pohjasaldosta. Summa siis vaihtelee. Emme ole oikeastaan missään vaiheessa ajatelleet, että sinne pitäisi mennä yhtä paljon molemmilta, sillä meillä on vuosien varrella vaihdellut työtilanteet niin paljon; välillä palkkaa on tullut toiselle, välillä toiselle. Tilisiirtojen summia on aina vapaasti vaihdeltu, ehkäpä noin välillä 0-1000e/kk. Välillä minulla on mennyt koko palkkakin suoraan sinne yhteiselle tilille. Joskus on tehty isompia kertatilisiirtoja jommalta kummalta. Pääasia, että tuolla käyttötilillä pysyy aina sen verran rahaa, että siltä voi vaivattomasti kumpi tahansa meistä hoitaa laskut ja maksut.

Yhteisen käyttötilin ansiosta meidän ei tarvitse miettiä, että kuka maksaa laskut tai ruokakaupassa kassalla. Tai kumpi on maksanut enemmän. Kaikki lähtee joka tapauksessa siltä yhteiseltä S-Pankin tililtä.

Ja tässä vaiheessa me olemme sitten ehkä erilaisia kuin moni muu – tai ainakin olen sattunut lukemaan monta kirjoitusta siitä, miten puolisoiden rahat tulee pitää erillään. Nooh. Me ollaan sitten ehkä… …vanhanaikaisia? Vai mitä me ollaan, nössöjä? Meillä nimittäin mun rahat on sun rahoja on mun rahoja on sun rahoja.

Meillä ei siis oikeasti ole minkäänlaista eroa siinä, kumpi on sen rahan on ansainnut. Kun mietimme perheen rahatilannetta, laskemme aina tilien saldot yhteen riippumatta siitä, kenen nimen alla ne numerot ovat. Kummallakaan meistä ei oikeasti käy mielessäkään, että mikä osa yhteistaloudestamme on minulta ja mikä osa sinulta peräisin, kaikki on yhteistä. Perheen yhteistä.

Ja me ollaan koettu, että tämä on meille ehdottomasti luontevin tapa ajatella. Jos toinen on vaikka välillä työtön/opiskelija/hoitaa lapsia/kirjoittaa kirjaa/mitä ikinä, ja toinen on töissä, niin ne töissä ansaitut rahat ovat sataprosenttisesti yhteisiä. Ja juuri tällainen meidän tilanne on useimmiten ollutkin. Kun me tavattiin, Joel oli opintotuella elävä opiskelija ja minä olin ollut jo pidempään työelämässä, keskituloisella palkalla. Oli säästöjäkin. Sitten jossain vaiheessa minä olin äitiyslomalla ja Joel töissä. Myöhemmin Joel työharjoittelijana tai työttömänä ja minä pitkään hoitovapaalla. Nykyisin Joel on kuukausipalkkatöissä ja minä yrittäjänä. Heh ainoa tulomalli, mitä me ei olla tähän mennessä testattu, on se, että molemmat olisivat vakaassa kuukauspalkkalaisen työelämässä. Hah. Oi nykyaika ja pätkätyöt!

Tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana meillä on siis ollut paljon erilaisia tulomalleja, joista on yhteisesti koostunut välillä ihan miniminituloja ja välillä suomalaisia keskituloja. Mutta riippumatta siitä, kuka ansaitsee ja mitä – ja onko päällä tiukka säästölinja vai ei – meillä on ollut aina käynnissä sellainen yhteen hiileen puhaltaminen. Koska tämä perhe on se meidän perusyksikkö, jonka ympärillä meidän toiminta elää.

Onko se yksi syy siihen, miksi meillä ei riidellä rahasta…?

Mainitsin muuten säästöt tuolla. Tavatessamme minulla oli siis vähän säästöjä tililläni, sillä olin sinkkuna kuukausipalkkatyössä ollessani säästänyt opintovapaata kaavaillen. Hetken aikaa olin ehkä ajatellut, että säilytän nuo aiemmat säästöni erillisellä tilillä (S-Pankissa sekin), mutta lopulta nekin tilit ovat iloisesti menneet elämiseen silloin, kun oltiin minituloilla yhteiseen kassaan. Koin, että en tarvitse ikiomia pahan päivän varan säästöjä, sillä pahan päivän sattuessa tuemme joka tapauksessa toinen toisiamme.

Mutta siis herranjestas. Edellä kerrottu ei tietystikään sovellu kaikille! Tämähän voisi johtaa siihen, että toinen huithapeli se vaan hassaisi ne yhteiset rahat jossunvaikkamihin, kun taas se toinen joutuisi itsekseen yökaupalla murehtimaan, että mistä ihmeestä me taas revitään rahat pakollisiin laskuihin.

Eli toinen syy, miksi meillä ei riidellä rahasta: meillä oli jo alunperinkin hyvin samanlainen suhtautuminen rahan käyttöön.

Raha ei ole kummallekaan meistä itseisarvo, emme esimerkiksi kaipaa luksusta kalliina tavaroina. Rahankäyttömme on varmasti aika tavallista perheen rahankäyttöä: peruslaskuja ja ruokakauppaa. Joel juuri naureskeli, että jos me oikein innostutaan megashoppailemaan, niin se tarkoittaa sille sarjakuvakirjaa ja minulle jumppaleggareita. Wohoo, elämä risaseks! Eli meidän megashoppailukin on tuollaista aika kesyä. Kumpikaan meistä ei edes halua shoppailla autoja, design-laukkuja tai tuhansien eurojen vempeleitä.

Ja kun toisen ultimate-ostomielihalu on legginsit joissa on villejä kuvioita (ja jos tilillä on peruskäyttöpohja olemassa), niin on hyvin helppo kohauttaa olkiaan ja sanoa: ”Ai ku kiva.”

Tämä rahankäyttötapojen yhtenväisyys on tietysti natsannut kohdilleen ihan vahingossa. Olisi paljon hankalampaa, jos suhtautuisimme kuluttamiseen keskenämme eri tavoilla. Rahankäyttötapojen erilaisuus varmasti niitä riitoja pariskunnille aiheuttaakin…?

Luottamus. Se olkoon se kolmas syy, miksi meillä ei riidellä rahasta. Ehkä juuri siksi, kun meillä on jo valmiiksi tuo yhteneväinen rahankäyttötapa, meille on ollut helppo rakentaa se luottamus siihen, että rahan käyttö on aidosti yhteinen asia. Molemmat omalta osaltaan huolehtivat perheen kokonaishyvinvoinnista, on se sitten rahaa tai hoivaa tai vaikka oman itsensä toteuttamista hyvinvointia lisäävällä tavalla.

Luottamus on varmasti myös ykköskohdan taustalla – eli sen, että miksi meille on luontevaa pitää kukkaromme yhdessä. Ja myös tietysti se, että voimme luottaa, että toinen ei hassaa niitä yhteisiä rahoja mielin määrin.

Luotamme myös, että pysymme yhdessä ja elämämme ovat nivoutuneet kiinni muutenkin kuin tiliotteiden osalta. Rakkaus, lapset, koti, elämä, mitä näitä nyt on. Ai niin, se rahakin.

Arvostus. Se on vielä pakko lisätä neljäntenä. Heh tosi ylätason käsitteitä kyllä tulee, ei voi mitään! Mutta onhan tässä rahankäytössä tosiaan tällaisista arvotason jutuista myös kyse.

Meille on luonteva (varmaan edelleen arvokysymys) että toisen tekemisiä arvostetaan riippumatta siitä, tuoko se perheeseen rahaa vai ei. Kunhan yhdessä huolehditaan, että jommalta kummalta tulee riittävästi rahaa elämiseen. On se sitten lasten hoitamista, tai vaikka opiskelua tai kirjan kirjoittamista tai työtä (ilmaistyötä tai palkallista) – ajattelemme, että se kaikki kuuluu meidän elämään ja on ihan yhtä arvostettavaa työtä meidän perheessä. Tällöin me ei erotella, kuka tuo sen numeron tilille, kunhan tosiaan joku tuo. Mielellään vuorotellen.

”Mitä sitten jos eroaisitte?”, joku nyt ajattelee.

No. Ei erota. Hei se luottamus, tietysti! Mutta jos on pakko ajatella se hypoteettinen ”mitä jos”, niin eiköhän sellaisessa tilanteessa sitten puoleksi menisi se pankkitilin saldokin, ihan niin kuin kaikki muukin.

Ja sehän olisi vain reilua. Jos on yhdessä ansaittu rahat, yhdessä hoidettu lapset, yhdessä maksettu laskut. Yhdessä eletty. Eihän sillä ole väliä, kuka on ollut vaikka kotona lapsia hoitamassa ja kuka työelämässä ansaitsemassa. Yhteistä elämää se on ollut, töissä ja kotona.

Mikään yllä olevasta ei kuitenkaan voi syntyä yhden ihmisen ponnisteluna, jos toinen ei asiassa olisi samalla linjalla.

Riidelläänkö teillä rahasta?

Jos mun pitäisi antaa jokin oma selvä vinkki, se olisi että valitse sellainen puoliso, jonka kanssa on yhteneväinen käsitys rahasta, niin kaikki on sen jälkeen helppoa istukaa alas ja sopikaa selkeästi, että miten raha-asiat teillä hoidetaan. Että millä tavalla rahaa käytetään ja mikä on kaikille reilua ja kaikkia tyydyttävää. Kun päätöksen takana ollaan yhteisesti, voisiko sitä olla sitten vähän helpompi noudattaa ja riidoilta vähän säästyy…?

Me teimme aikoinaan sen keskustelun, ja meille luontevaa oli juuri tällainen yhteinen talous. Mutta jokaisella perheellä tilanne on totta kai erilainen!

Tämä on mun mielestä muuten ihan hurjan mielenkiintoinen aihe – siis kuulla muilta, että miten eri perheissä raha-asiat on päädytty hoitamaan. Onko teillä yhteinen rahatalous vai pidättekö omista rahoistanne kiinni? Miten se sujuu, onko haasteellisia kohtia tai selvitettyjä ongelmia nikseineen?

Kaupallinen yhteistyö: S-Pankki