Lapsuudesta asti minulla on ollut yksi kuolemanpelko ylitse muiden: tulipalo.
Vai onko se sitten irrationaalista pelkoa vai järkevää varustautumista uhkatilanteeseen; en tiedä. Veikkaan, että itse heilun tuossa pelon ja järkevyyden rajamailla. Mutta dippaan kyllä välillä (etenkin yöllä) syvälläkin siellä ihan puhtaan kauhun puolella.
Joskus vuosia-vuosia sitten haastattelin ison yrityksen turvallisuuspäällikköä. Kysyin häneltä lopuksi, että näkyykö hänen ammattinsa hänen elämässään jotenkin myös vapaa-ajalla. Hän mietti hetken, ja vastasi sitten: no on hän esimerkiksi kotona varautunut siihen, että pystyisi pelastamaan perheensä tulipalosta. On varattu sopivaan kohtaan köyttä pelastautumista varten, ja hän on katsonut, että miten sitä pitkin kiipeää ja niin edelleen.
Se jäi mieleen. Teki vaikutuksen. Olin silloin lapseton, mutta ajatuksissani laadin kyllä samana iltana pelastussuunnitelman itselleni ja kissalleni Punavuoressa.
Suomen-kotona puutalossa tulipaloon varautuminen on tietysti aiheellistakin. Meillä on kotona säännöllisesti huollettava jauhesammutin, sammutuspeitteitä monessa paikassa (tulipisteiden lähellä, keittiössä ja esim. television lähellä) ja totta kai asianmukaiset palohälyttimet. Olemme Joelin kanssa (minun aloitteestani) useasti käyneet läpi, että miten toimisimme, jos yöllä heräisimme palohälyttimeen.
Puutalon paloriskit ovat tietysti omanlaisensa; mutta eniten olen tainnut kuitenkin ”valvon yöllä asiaa miettien” -pelännyt tulipaloa kerrostaloissa. Etenkin matkoilla. Pahinta on ollut joissain halvoissa hostelleissa, joissa ikkunassa on ollut kalterit. Täältä ei pääsisi kyllä mitenkään pois. Ajatus on todella ahdistava. Aikoinaan Intiaan vapaaehtoistyöhön lähtiessä ostin jopa pienen matkakokoisen palovaroittimen, joka toimi myös murtohälyttimenä; sinänsä näppärä vekotin, joka toi vähän mielenrauhaa. Minne lie olen sen hukannut…?
Fugen uuteen talvikotiin saapuessa heti alkuun kuikuilin kohti kattoa; onko palovaroittimia…? No eipä ollut.
Asia jäi kuitenkin ”pitäisi hoitaa” -tasolle – katselimme kyllä kauppoja, mutta emme nähneet palohälyttimiä (ne eivät kai ole kovin yleisiä täällä), ja siihen se sitten jäi. Kunnes tännekin kantautuivat uutiset Vuosaaren kamalasta tulipalosta joulukuussa. Nyt hälytinostoksille hemmetti vie! Vauhkosin asiasta kyselin palovaroittimen ostopaikkavinkkejä Aurinkorannikon Facebook-ryhmässä, ja taisin saada muutaman muunkin palovaroitinostoksille. Ja itsekin löysimme pari palovaroitinta paikallisesta pienestä rautakaupasta.
Palovaroitin on tietysti yksi juttu. Mutta miten toimia, jos se sitten alkaisi huutaa?
Aikoinaan työpaikan paloharjoituksessa olisin kuollut. Lähdin (typerys!) rappuun. Ei ei ei ei ei rappuun! Vaikka kuinka alitajuinen ääni huutaisi, että ulos täältä (jos siis savu tulee muualta kuin omasta kodista), niin savuinen rappukäytävä on hengenvaarallinen. Sinne sitä tuupertuisi.
Täällä muuten Pelastustoimen ohjeita.
Taas siis täällä olen houkutellut vaatinut Joelia käymään erilaisia toimintatapoja ja skenaarioita kanssani läpi. Miten suljettaisiin väliovia. Makuuhuoneen vieressä on kylppäri; sieltä ehkä märkää pyyhettä oven rakoihin. Yöllä makuuhuoneesta onneksi pääsee parvekkeelle – mutta sitten se olisikin huutamisesta ja palokunnan saapumisnopeudesta kiinni. Uhhuh. Makuuhuoneen parvekkeelta ei siis itse pääsisi esimerkiksi naapurin parvekkeelle. Toisen puolen parvekkeelta pääsee; heh ja olemme Joelin kanssa käyneet läpi, kuka kiipeäisi ensin, miten nostettaisiin lapset ja niin edelleen.
Joo saatan olla neuroottinen.
No. Tänään osui silmiin iltapäivälehden uutinen siitä, miten äiti oli pelastanut vauvansa tulipalosta jossain Yhdysvalloissa. Hän oli ilmeisesti laittanut vauvan turvakaukaloon ja tiputtanut kaukalon alas palavan (omakotitalon?) ikkunasta. Äiti itse oli menehtynyt liekkeihin.
Aloin miettiä…
Disclaimer: mulla on flunssa ja pää totaaliräkätukossa. Tällaisia silloin tulee kai sitten mieleen.
Makuuhuoneen parvekkeelta ei pääse itse mihinkään (eivätkä lapset osaa laskeutua köydellä), mutta mitä jos… Mitä jos siellä säilyttäisi köyttä (kiinnityspaikka on) ja toista lastenvaunujen istuinkoppaa…? Aikuinen köydellä alas, lapsi koppaan turvavöihin ja alas, koppa takaisin ylös ja toinen lapsi alas, ja lopuksi toinen vanhempi myös köydellä alas. Joel ehkä menisi ensin, koska se selviäisi köysialaslaskeutumisesta todennäköisemmin kuin minä huonoilla käsivoimillani. Mutta kai hätätilanne antaisi lisää voimia?
Kirjoitin heti Joelille ideani messenger-viestillä. Ei vastannut. Höh. Niinpä kysyn teiltä, haha.
Mitä mieltä olette: neuroottista vai järkevää?
Oletteko te miettineet, miten pelastaisitte perheenne tulipalosta?
21
Amaalia
7.2.2017 at 20:47Itse pelkään enemmän äkillistä sairastumista, esim. sydänkohtausta tai aivoinfarktia. Jos olen yksin kotona, lapset jäisivät yksin pitkäksi päiväksi… Onneksi molemmin puolin asuu todella tutut päivisinkin kotona olevat naapurit (tekemisissä ollaan päivittäin), joten tyttö uskaltaisi varmasti hakea apua.
Jossain kohtaa pelkäsin myös ryöstöä, mutta muutto tälle asuinalueelle, jossa kaikki tuntee toisensa, helpotti pelkoa. Eli ainakin itsellä perheen ympäröinti tutuilla ja luotettavilla ihmisillä auttoi. Tiedän, et joku reagoisi, jos verhot ovat ikkunassa koko päivän, outoja ihmisiä liikkuu meidän talolla tai lapset harhailee yksin pihalla.
Luotan itseeni ja mieheen, mut lasten antaminen hoitoon/päiväkotiin vieminen aiheuttaa välillä näitä pelkoja. Mitä jos lapsi hukkuu rantamökillä, lapsenvahdille sattuu jotain, päiväkodissa unohdetaan lapsi johonkin tms.
Liittyykö teidän perhepedissä nukkuminen näihin pelkoihin? Meillä lapset nukkuu omissa huoneissa ja joskus sitä kelailee, et mitä jos lapsi olisikin aamulla kadonnut tai sairastunut yöllä. Mutta sitten jotenkin vaan karaisen itseni, että nämä on naurettavia ja erittäin epätodennäköisiä pelkoja, todennäköisempää tosiaan on se esim., että itse joskus jonkun kohtauksen saan (tällä perimällä….)
krista
7.2.2017 at 20:59No hui mä taas oon tähän liittyen joskus miettinyt, että mitä jos itse saisi sairauskohtauksen siinä perhepedissä nukkuessa ja lapset joutuisivat näkemään… :( Joo kaikenlaisia kelauksia, huh huh! Sairauskohtauksia myös oon siis miettinyt. Mutta hmm joo perhepeti ei meillä liity oikeastaan sellaiseen varmaan ollenkaan, että ajateltais, että lapsille tapahtuisi mitään – enemmänkin se on sellainen helppo ratkaisu ja kaikille kivalta tuntuva. Kotonahan tytöt jo nukkuivat omassa kerrossängyssä alkuyöt, mutta täällä palattiin yhteen sänkyyn, kun se tuntui parhaalta. Mutta kotona taas pääsevät omaan sänkyyn :)
Anni
8.2.2017 at 07:53Oon miettinyt, ja paljon. Edellinen kotimme oli kerrostalon 5 kerroksessa, joten sieltä ei ois helpolla lähdetty.. Sitä edellisen kerrostaloasunnon vieressä oli epäilty pommi, ja kyllä minä ja pakkasin kissat ja kilpikonnat niin että päästäis äkkiä pois jo alkais evakuointi.
Nyt asutaan rivitalossa maan tasalla, joten tästä on helpompi lähteä. Mutta kyllä tätäkin kauhuskenaarioita tuli mietyttyä kun vauva siirrettiin 3kk ikäisenä omaan huoneeseen. Että mitä jos tuli oli meidän välissä (sinällään mahdotonta koska huoneet vierekkäin, keittiö ja olkkari toisessa päässä taloa, viereinen asunto meidän makkarin puolella. Pohdin tätä ja paljon, kunnes tajusin että mitkään liekit ei pitäis mua erossa vauvan luota…
destemone
9.2.2017 at 08:41No kääk, ei oletullut mietittyä janyt alkaa paniikki hiipimään! Me asutaan helsingissä, kerrostalossa ylimmässä kerroksessa ja lapset ei todellakaan osaa tai uskalla näin ylhäältä partsilta mennä millään köydellä alas.
Palovaroitin on ja sen kunto tarkistetaan aika ajoin, mutta ei tosiaan mitään hajua miten täältä ylhäältä pelastautuisi, jos tulipalo tulisi. Eka ajatus tiettty, että rappuun, mutta kommentteja lukiessa se ei siis ole hyvä ajatus lainkaan.
Ei mitään hajua! Apua!
AaHoo
13.2.2017 at 22:27Näitä on ihan hirvee miettiä! Ja sitten mä oon miettinyt, että mitä jos vedän ruokaa väärään kurkkuun, kun olen yksin ja tukehdun. Tämä ”idea” tuli aikoinaan kun olin juuri kotoota muuttanut opiskelija. Luin tenttiin ja söin turkinpippureita. Tykkään aina imeä karkeista sen väkevän jauhon pois. Imin sitten yhtä karkkia sen verran innokkaasti, että se luiskahti vauhdilla suoraan kurkusta alas mahaan. Hitto, että säikäytti! Mietin vain, että mitä jos olisin vetänyt sen väärään kurkkuun. Sen jälkeen oon miettinyt tuota tukehtumisjuttua. En tosin ONNEKSI aina, kun olen yksin kotona ja syön :D. Mutta tulee aina joskus mieleen. Hui.
Tirpustiira
26.2.2017 at 21:40Ihan pakko kommentoida tähän vielä viikkojen jälkeen kun kommenttiketjun läpi kahlasin, että musta nää on juttuja joita kaikkien pitäis edes joskus käydä mielessään läpi. Siitäkin syystä että jos tilanne joskus sattuu kohdalle, aikaa ei ole paljon. Kun tulipalo syttyy palovaroitin alkaa huutaa about minuutin päästä JOS se on oikein sijoitettu asunnon kokoon ja pohjaan nähden. Palon kehittyminen täyden palon vaiheeseen vie syttymisestä vain viis minuuttia eli aikaa ei todellakaan ole hukattavaksi. Alkusammutustaidot oltava hanskassa ja strategia pelastautumiseksi, jos alkusammutus ei onnistu. Pitäis itekki olla vielä skarpimpi näissä asioissa :S
krista
26.2.2017 at 21:47Kyllä! Ja palovarotinhan ei ole mikään pelastusautomaatti – toki se lisää reagointiaikaa varmasti, mutta että pääseekö asunnosta silti turvallisesti ulos, missä ajassa palokunta saapuu ja niin edelleen. Parempi tosiaan, että käy tilanteet läpi mielessään etukäteen!