Minulla on kolme lasta, mutta en ole koskaan kylvettänyt heitä, enkä ole koskaan pessyt lapsen tukkaa. En myöskään ole koskaan vaihtanut 7 viikon ikäisen vauvan kakkavaippaa, ja pissavaippojakin ehkä vain kahdesti.
En koskaan tee ruokaa, vie roskia tai imuroi.
Toisaalta puoliso ei edes kuvittelisi selvittävänsä lasten lukujärjestyksiä tai hammaslääkäriaikoja. Puoliso ei itse asiassa edes taida muistaa lasten opettajien nimiä, saatikka luokkakavereiden. Hänellä ”ei ole lupaa” koskea postipinoihin tai pyykkeihin, tai heittää minkäänlaista lippulappusta roskiin – samaan tapaan kuin minulla ”ei ole lupaa” järjestää jääkaappia tai tehdä ruokakauppatilausta.
Minä huolehdin kukkien kastelun, istutan lasten kanssa keväällä kasvit ja kerään sadon syksyllä. Hoidan perheen vaatteiden ja tavaroiden kierrätyksen (ostot ja myynnit) ja huolehdin, että lasten kengät mahtuvat jalkaan ja koulussa on sisäkengät. Minä siivoan (tai jätän siivoamatta) keittiön ruokapöydän ja puoliso keittiön sivupöydän. Puoliso leikkaa nurmikon ja kantaa tavarat autosta ja autoon – niin autosta, jota vain minä ajan.
Matkaan lähtiessä puoliso pakkaa eväät. Minä pakkaan omat ja lasten vaatteet, lääkkeet ja tarvittavan sälätavaran. Puoliso pakkaa koneet ja laturit.
…ja ehkä juuri näistä syistä meillä ei ikinä koskaan milloinkaan olla riidelty kotitöistä. Kukaan ei nalkuta tai muistuttele. Työnjaosta ei koskaan tarvitse edes keskustella. Molemmilla on aivan sataprosenttisen selkeät omat tonttinsa, joita hoitaa – tai vaihtoehtoisesti jättää hoitamatta.
Meidän perheen työnjako on muodostunut hyvinkin itsestään; sen perusteella, mikä kummallekin on mielekkäintä tai edes vähiten ikävää. Joskus vuoden yhdessäasumisen jälkeen yritettiin ihan tietoisestikin miettiä tekemisten jakamista, mutta se meni sitten nopeasti ihan vitsiksi.
Sen jälkeen molemmat ovat vaan luontevasti alkaneet tehdä jotain (varmaan just sitä vähiten kurjaa kotityötä), ja lopulta meille on muotoutunut omat sellaiset äänettömät tekemiset, jotka rullailevat luontevasti meidän arjessa.
Työnjaossa on muutamia ihan olennaisia juttuja.
Yhtenä keskeisenä juttuna on se, että toisen tontille ei mennä päsmäröimään. Toinen voi hoitaa homman tai olla hoitamatta, mutta siitä ei huomautella. Jos pyykit kertyvät viikon verran lattialle, se on mun ongelma ja hoidan sen sitten, kun hoidan. Jos postit jäävät pöydälle lojumaan ja siksi lasku jää avaamatta ja eräpäivä ylittyy, se on mun moka eikä kukaan siitä mutise tai pyörittele silmiään.
Tai jos puolison hommista kahvimaito on loppu tai roskat viemättä, kukaan ei sano siitä. Puoliso kyllä itsekin näkee tekemättömät hommat ja hoitaa ne sitten, kun ne hänen omalla priorisaatiolistallaan sattuvat tulemaan eteen.
Kahden aika huithapelin taloudenpitäjän kodissa on tosi tärkeää, että kukaan ei nalkuta tai huomauttele. Sellainen hyvin äkkiä alkaisi rassata tai kiristää hermoja tai välejä. Itselleni ainakin tekisi tosi tiukkaa, jos joku jatkuvasti huomauttelisi kaikista asioista, jotka minulla on hoitamatta. Aaaaargh. Mutta onneksi huomauttelulle ei olekaan mitään tarvetta! Onhan meitä tässä kaksi ihan täyspäistä ihmistä, jotka kyllä tajuavat, että jos ei vie roskia, ne alkavat haista. Tai jos ei pese pyykkiä, sukat loppuvat kesken.
Koska niin: molemmat hoitavat omat tonttinsa, tai vaihtoehtoisesti jättävät hoitamatta eli hoitavat myöhemmin sitten, kun ehtivät ja jaksavat.
Toinen tosi olennainen juttu on se, että työnjako tuntuu molemmille mielekkäältä ja tasa-arvoiselta. Perustyytyväisyyden kuvio ei toimisi ollenkaan, jos toisella kummittelisi koko ajan päässä, että oma arjen taakka on liian suuri tai epäsuhdassa toisen tekemisiin verrattuna.
Todellisuudessa emme tietysti ollenkaan tiedä, paljonko esimerkiksi minun metatyö-tonttini tai Joelin ruokahuoltoulottuvuus kuormittaa, henkisesti tai fyysisesti. Voimme vain luottaa toisiimme, että molemmat tekevät osansa ja että jos kotityömäärä olisi epätasapainossa, toinen tulisi kyllä toisen tekemisiä helpottamaan.
Meillä siis kotitöiden tasa-arvo ei siis tarkoita sitä, että jokainen yksittäinen tehtävä jaettaisiin 50 % ja 50 %: toinen vaihtaisi tasan joka toisen kakkavaipan. Vaan että molemmat pyörittävät itsenäisesti omilla tavoillaan omia hommiaan ja molemmat ovat työnjakoon tyytyväisiä.
Loppukaneettina mainittakoon, että tällainen kuvio totta kai vaatii kaksi samalla tavalla ajattelevaa kumppania. Huomauttelematon tai nalkuttamaton koti-ilmapiiri olisi vaikea rakentaa, jos toinen ei tekisi mitään tai ei toimisi oma-aloitteisesti ja itsenäisesti. Tai jos toisella ei olisi toleranssia toisen kenties leväperäisemmälle ja verkkaisemmalle asioidenhoidolle.
Mutta samanaikaisesti voi iloita, että tällainen on mahdollista: koti, jossa kotitöistä ei riidellä.
102
Krisse
15.8.2022 at 15:50Meillä kotityöt aiheuttaa välillä haastetta. Lähes kaikki on minun vastuulla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että puoliso ei tekisi mitään. Hän kyllä tekee, mutta vain jos pyydän tehdä. Oikeastaan lasten iltapesut ja tiskikoneen tyhjennys/täyttö on ne työt jotka hän tekee itsenäisesti. Ollaan keskusteltu tästä usein, mutta meidän ajatus siististä kodista on ihan äärilaidoilta. Hän kokee, että ei jotenkin osaa tai tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä ja sitten kun tekee niin ne on (minun mielestäni) epäloogisessa järjestyksessä ja ”tehotonta”. Hän on myös töissä enemmän kuin minä (minäkin kuitenkin ihan täyden työpäivän) joten katselee kodin sotkuja ja tekemättömiä töitä vähemmän kuin minä jolla ne alkaa ärsyttää ja stressata nopeammin. Ollaan keskusteltu siitä, että teenkö asiat liian helpoksi hänelle eli hänen ei tavallaan tarvitsekaan ottaa vastuuta. Ollaan myös mietitty, että jaetaan tietyt kotityöt juuri noin niin kuin teillä, että tietyt asiat on aina toisen vastuulla. Mutta se usein kaatuu siihen, että hänellä on töissä sellainen kausi, että on pitkää päivää pitempään tms jolloin ne tekemättömät työt odottaa ja en joko pysty odottamaan tai jaksa katsoa sitä sotkua. Myös lasten kouluun ja kavereihin(esim synttärit) liittyvät asiat on minun vastuulla. Itsellä tuntuu ikävältä pyytää hoitamaan asioita, kun siihen tulee heti sellainen sävy, että minä käskisin vaikka sievästi pyytäisin. Hän yleensä kyllä tekee ihan sopuisasti, mutta toki välillä tulee niitä ”pitääkö aina käskeä” – riitoja. Olisi siis kiva, että hän itse hoksaisi mitä tehdä ja omatoimisesti hoitaisi asiat. Olen miettinyt, että tämä varmaan osittain tulee lapsuudenkodista. Heillä on ollut hyvin perinteisesti ”miesten työt” ja ”naisten työt”. Miehet korkeintaan ovat ”naisten töitä” avittaneet mattojen puistelulla siivouspäivänä.
krista
16.8.2022 at 18:13Mulla on aiemmassa parisuhteessa kokemusta sellaisesta, että toinen kyllä teki ja ihan mukisematta jopa, mutta minä olin aina se pyytäjä – ja se oli mulle ärrrrrrrsyttävää :D Puhisin (lievästi sanottuna) sitä usein, että miksi JUST MUN pitää aina olla se ”ohjelmoija”, vaikka en edes ole mikään siivousintoilija! Ja että mitään ei tapahtunut, jos mä en sanonut, että tyhjentäisitkö tiskikoneen tms. En tiedä, voiko tuollaiset roolit rikkoa – haluaisin ajatella, että voi – mutta hankalaa se kyllä voi olla, jos tiettyyn tapaan toimia on molemmat tottuneet… Mutta JOS onnistuisi sopimaan molemmille itsenäiset tehtävät JA olisi valmis myös sietämään sitä, että toinen saattaa jättää tekemättä (tai tehdä hitaammin) tms., niin luulisi että se saattaisi olla mahdollista, jos molemmat siihen sitoutuu ja sitä haluaa. Vai onko kenelläkään kokemusta tällaisesta roolien uudelleenjärjestämisestä?
–
Meilläkään puoliso ei tee mun mielestä loogisesti jne. Mutta jo joskus suhteen alkuaikoina painotin omaan päähäni, että miksi se mun tapa olisi muka ”oikea” ja toisen jotenkin huonompi. (heh vaikka olisikin hitaampi, hankalampi jne.) Se takia oli silloin alussa jopa helpompi antaa toisen vaan tehdä ja olla katsomatta sinne päin :D Parisuhderauhan takia ainakin parempi kuin olla siinä vieressä päsmäröimässä :D Ja kyllähän jokainen sitten löytää itse ne itselleen parhaat käytännöt, ehkä :)
Starlight
15.8.2022 at 16:05Me matkustetaan molemmat töiden takia suht paljon, niin molempien vanhempien pitää kyetä tekemään ihan kaikkea, meillä joustavasti jaetaan jutut eikä ole vaan toisen tonttia. Ollaan molemmat perillä niin ruoanlaittoon kuin kouluun liittyvistä jutuista. Toki tämä vaatii joustavuutta ja yhteistyötä sekä kykyä keskusteluun molemmilta osapuolilta. Myös molempien ollessa ihan kotona jos toisella on hirveästi stressiä tai on vaikkapa väsynyt tai kipeä niin toinen hoitaa silloin lähes kaiken ja toinen saa levätä. Lapsia 3 iät 7, 4 ja 1v.
krista
16.8.2022 at 18:18Joo, jos jompi kumpi on poissa kotoa, niin tosiaan vähän pakko hallita kaikenlaiset hommat! Ei voi jättää sitä kakkavaippaa vaihtamatta, kunnes toinen tulee työmatkalta :D
–
Meilläkin on muuten tuoretta kokemusta siitä, että toinen on ns. pois pelistä, eli raskauden loppupuolella mun supistukset, kun en voinut oikeastaan mitään tehdä. Joel teki kaiken silloin, pyykinpesusta vuohenputkien nyppimiseen. Ja hyvin se meni, toki raskasta aivan varmasti hänelle. Se jatkui tietysti vielä sektion jälkeen, mutta viime aikoina olen taas päässyt ottamaan takaisin omaa osuuttani haltuun.
Veema
15.8.2022 at 17:18Tosi kiva juttu ja just mun mielestä olennainen pointti: kotitöistä ei tarvi riidellä, kun niistä on yhteisymmärrys. Hauskaa, että teillä se syntynyt aika tuolleen orgaanisesti. Meillä se on jossain määrin vaatinut sopimista, mutta nykyisellään varmaan molempien mielestä suht tasa-arvoinen jako ja tapa toimia (siis ei just 50-50, vaan, että molemmilla olo, että molemmat kontribuoi yhteiseen elämään tasa-arvoisesti).
Meillä isoin juttu oli erilainen käsitys halutusta siivoustasosta. Ollaan tosi tosi tosi onnekkaita, koska meidän oli mahdollista hoitaa tämä ero ns. rahalla. Eli ostaa siivouspalvelu sellaisella tahdilla, että se tyydyttää molempien toiveita. Sen jälkeen onkin ollut helppo jakaa muut työt vähän siihen tyyliin, kuin teilläkin: kumpi tykkää/ei ole ikävin. Meillä mies tekee aina kaikki tiskit ja mä taas kaikki pyykit. Ruokia tehdään molemmat. Mä hoidan kaikki kauppatilaukset sekä yhteydenpidon kouluun ja päikkyyn, mies taas huoltaa ja hoitaa kaikki meidän pyörät sekä tekniset laitteet (mm. koodasi mulle parvekkeelle kukkien kastelujärjestelmän, niin ettei kummankaan tarvi muistaa kastella kukkia kesällä <3). Ja toki sitten on paljon sellaisia juttuja, että puolin ja toisin kysytään, että kumpi ehtii, esim just noi hammaslääkärit yms.
krista
16.8.2022 at 18:21Joo kyllä, ja sillähän ei ole mitään merkitystä, onko se yhteisymmärrys syntynyt sopimalla vai ns. itsestään. Itse asiassa kun mehän yritettiin sitä sopimista – vaikka se menikin vitsiksi, suurin osa silloin sovituista kuitenkin varmaan alkoi toteuttaa itse itseään. Varmaan siinä sopimalla molemmat tuli maininneeksi ne ei-ikävimmät, ja vaikka ei enää ajateltukaan pitävämme sopimusta, niin ryhdyimme varmaan hommiin automaattisesti sieltä päästä.
–
Yhteinen ymmärrys siivoustasosta on kyllä tärkeää. Meillähän on valtava sotkutoleranssi molemmilla, se varmaan myös helpottaa sitä, että riitaa kotitöistä ei tule :D
Riikka
15.8.2022 at 18:24Kuulostaa mahtavalta! Olen muutaman muunkin kerran pariskuntien systeemeistä lukiessani miettinyt, että pyykki- ja ruokahuollon jakaminen kokonaan eri ihmisille on yksi aika hyvä avain tasaveroiseen tekemiseen. Tietysti noin selvää jakoa auttaa tosi paljon se, että molemmat voivat tehdä töitä kotona. Muuten saattaisi käydä tukalaksi olla seitsemän viikkoa vaihtamatta kakkavaippaa. ;)
krista
16.8.2022 at 18:23Totta, molemmat on sellaisia ns. jatkuvia projekteja, etenkin lapsiperheessä. Onneksi mä oon saanut näistä nuo pyykit :D Joel ajattelee varmasti samalla tavalla ruoanlaitosta.
–
Ja kyllä, se helpottaa tällaista tasajakoa, että molemmat ovat täällä kotosalla myös arkena. Joelhan on vielä isyysvapaallakin tällä hetkellä, syyskuun alkuun asti, mutta samalla tavalla tämä on tietysti rullaillut vuosikausia silloinkin, kun molemmat on tehneet (mutta enimmäkseen kotoa käsin) töitä.
Maikki
15.8.2022 at 19:14Musta tää on tosi hyvä juttu kun se kerran toimii teillä arjessa! Kivempi kaikille niin, ettei tarvi tehdä niitä itselle ikävimpiä juttuja.
Mutta, (ainatulee se mutta) oikeasti varmaan kannattaisi joskus myös kokeilla sitä toisen tonttia. Ihan vaan siksi, että edes tietäisi mitä sen toisen hommiin kuuluu ylipäänsä, ja osaa tehdä ne, jos jostain syystä toinen ei olekaan paikalla.
Meillä lapsuuden perheessä oli aika lailla kaikki käytännön toimet äidin vastuulla. Isä sitten enemmän suunnitteli, ja oli tosi tärkeä henkinen tuki muutenkin kaikessa. Sitten kävi niin surullisesti, että isä kuoli. Meidän perheestä puuttui sitten se suurin tsemppari ja asioiden suunnittelija, ehkä se meidän tuki ja turva. Se oli kamalaa. Mutta, me ei kuoltu siihen. Arki rullasi kuitenkin niin, että perustarpeista huolehdittiin. Jos äitini olisi kuollut, ja isä olisi jäänyt yksin meidän lasten kanssa, arki ei olisi rullannut. Isä ei osannut laittaa ruokaa, ei tiennyt miten pyykkikone toimii, tai tiennyt edes mitä sieltä kaupasta pitäisi ostaa (ei ehkä edes että miten sinne mennään :D). Meidän perustarpeet ei olisi kyllä heti siinä surussa täyttyneet, ei noin isoja käytännön asioita päivässä tai viikossa tai kuukaudessa opetella.
Ei ole tarkoitus olla pessimisti ja negailla, mutta oikeasti siitä tulisi pitää huoli, että toinen osaa hoitaa myös ne toisen hommat, vaikka ei niitä sitten arjessa jatkuvasti tekisikään. Ei siihen tarvita kuin joku käden poikki meneminen tms, kun toinen ei voikaan enää kokata tai vaihtaa niitä vaippoja.
Ps. Meillä on aika samanlainen työnjako, ilman tuota ehdottomuutta toisen tontille poikkeamisesta. Joskus yllätän ja vien roskat, ja se kyllä huomataan :D
krista
16.8.2022 at 18:28Joo siis meillähän tosiaan ihan vasta oli tilanne, että Joel teki kaiken, kun mä olin supistusten takia poissa pelistä. Jopa tosiaan pyykit, vuohenputkien nyppimiset ja kesäkukkien istuttamiset :D Meillä ei varmaan ole ihan sellaisia kotitöitä, jotka olisivat niin erityisosaamista vaativia, etteikö toinen niitä tarvittaessa hallitsisi. Auton ajaminen jäisi Joelilta tekemättä, ja minulta ehkä joku kirjahylly nikkaroimatta.
–
Veikkaan, että tuollainen sun kuvailema surullinen tilanne onkin enemmän ehkä sellaisten tilanteiden juttu, että toinen on tehnyt kaiken vaikka kotona (perinteisesti nainen) ja toinen vaikka kaiken pihalla (puutarhatyöt, remontointi, perinteisesti mies), ja sitten siitä toisen tontista ei ole osaamista, kun toinen onkin sitten poissa. Niisk <3
Lauralis
15.8.2022 at 20:45Ha hah, oon ehkä tällä hetkellä vähän kade, kun oon nyt viisi viikkoa ollut yksin kolmen lapsen kanssa ja pari viikkoa ois vielä edessä ja vastuu kaikesta siis mulla. Merimiehen muijan arkea
😊
Meillä molemmat tekee kyllä kotihommia, mutta mies on kyllä sen verran taivaanrannanmaalari ja huono organisoimaan, että yleensä mä kerron, mitä haluaisin hänen tekevän. Johtuu varmaan jonkin verran myös siitä, että mä tosiaan olen puolet vuodesta vastuussa kaikesta. Meillä on myös täällä maalla omakotitalossa ja isolla tontilla aina jotain remppaa. Eläinten aitojen korjausta, talon remppaa, puiden pilkkomista ja kaatoa yms. yms., joten välillä kumpikaan ei tahdo ehtiä perus siivouksia sun muita hoitaa.
Lapset (-12, -15, -20) huolehtivat tiskikoneen tyhjennyksestä ja omista huoneistaan, vievät roskia ja välillä auttelevat myös puuhommissa, pyykkien laskostuksessa yms.
Vaikka puolisokin kaikki hommat periaattessa osaa ja tietää, niin kyllä hänellä hiukan pakka on päässyt leviämään, kun itse olen ollut pariin otteeseen useamman päivän saitaalassa. 😊
A
15.8.2022 at 21:45Meillä on kummallakin omat ”vastuualueet”. Mulla imurointi, pyykit ja ap-kone, miehellä ruoka-asiat (suunnittelu, kauppatilaukset, valmistus ja hävikkiminimoint), ikkunoiden pesu ja pölyjen pyyhintä. Mulla lapseen liittyvät metatyö (wilma, vaatteet, lääkärit), miehellä fillarien kumit, kasvien kastelu ja remontointi. Minä kaivan matkoille hyvät hotellit, mies taas sopivat lennot ja ravintolat. Roskien viennin hoitaa molemmat. Hyvin eri työläysluokan juttuja (esim. remontointi vie mieheltä satoja tunteja reilu vuosi sit, nyt ois työlistalla palovaroittimet kattoon vaan kaipa). Nämä menee kiinnostusten ja ”taitojen” suhteen, mua ei kiinnosta arkiruuanlaitto ja mies ei saa samaa iloa kuin mä siivoamisesta. Mut sit toisaalta, kumpikin pystyy tarvittaessa arjen pyöritykseen ilman toista (työmatkat on taas palanneet arkeen) ja se on toisaalta ihan hyvä juttu (ja kun ”maistaa” välillä toisen vastuita, on kiva palata arkirutiineihin, arvostaa kovasti esim. ettei tartte kokkailla joka päivä ;)).
Ppaa
15.8.2022 at 21:59Meillä todellakin on riidelty ja nalkutettu. Mä en kestä epäjärjestystä y h t ä ä n, se saa pinnan kiristymään nanosekunnissa. Puoliso taas sietää enemmän kaikenlaista. En myöskään kestä kasoja tai tekemättömiä seisovia hommia, ei ei ei ei pysty. Me myös tykätään että kumpikin on suht perillä kaikesta, mitä tässä huushollista tulee tehdä, vaikka onkin omat painotukset eri osa-alueilla
Ida
15.8.2022 at 22:28On ihan parasta, jos hommat jakautuu järkevästi tai sitten vaihtoehtoisesti, että molemmat hoitaa kaikkea vaihdellen.
Metatyö on kyllä aina jäänyt mulle. 😂
https://naissanelioissa.wordpress.com/
Tiina
16.8.2022 at 01:07Meillä on tosi samanlainen jako sillä erotuksella, että meillä saa esittää toiveita (ei varsinaisesti siis huomauttaa tai nalkuttaa 😂). Esimerkiksi jos miehelle on tulossa esiintyminen, hän voi hyvissä ajoin etukäteen pyytää, että ois kiva, jos pesisit valkoisten pyykkien mukana kauluspaidan. Samalla tavalla itse voin toivoa, että hän siivoaisi keittiön, koska mulle on tulossa kaveri kahville. Tärkeintä on jättää tilaa toisen puuhille, mutta voi myös vähän koittaa nostaa jotakin hommaa ylös prioriteettilistalla.
P.S. En muista, milloin olisin vaihtanut kakkavaipan viimeksi.
Hg
16.8.2022 at 16:46En tiedä kuinka kirjaimellisesti tässä tarkoitat ”ei koskaan”, mutta eniten tässä postauksessa yllättää se, että taidatte tosiaan olla hyvin tiiviisti yhdessä/perheenä.
Luulisin että mekin olemme melko tiiviisti, mutta työpäivien ajat ollaan erillään, ja kumpikin tekee pari kertaa vuodessa 2-4 päivän omia reissuja.
Meillä kumpikin tekee kaikkea, mutta jonkun verran painottuu osa hommista toiselle. Tärkeintä minusta on se, että koetaan että ollaan samalla puolella, eikä kotityöt ole taistelukenttä. Aina sitä ei voi itse valita, ymmärrän sen kyllä.
krista
16.8.2022 at 18:15No aika kirjaimellisesti :D Täällä siitä ihan vasta kirjotinkin: https://www.puutalobaby.fi/onpa-kiva-nahda/
–
Tuo on niiii-iiin tärkeä pointti, niin kotitöissä kuin ihan kaikessa muussakin asiassa elämässä ja parisuhteessa: että molemmilla on pysyvä tunne, että ollaan samalla puolella eikä toisiamme vastaan <3 Tää on mulla jotenkin jopa sellainen kantava ajatus, miten parisuhteesta ajattelen <3
TIlia
16.8.2022 at 22:00Meilläkin on suht toimivaksi eriytynyt työnjako ja omat alueet lukuun ottamatta siivousta, jota kukaan ei oikein haluaisi tehdä, ja remontointia, joka tehdään mieluiten yhdessä, koska olemme niin hyvä tiimi siinä. Mutta lapsiin liittyvät asiat on ihan päätöksellä yhtä paljon molempien vanhempien asioita. Kaikissa koulun arviokeskusteluissa ja muissa keskusteluissa käydään yhdessä, jos se suinkin onnistuu töiden puolesta, ja hammaslääkärit, neuvolakäynnit, terveystarkastukset ym. käydään vuorotellen, niin että molemmat pysyvät niistä kärryillä. Erittäin arvokkaaksi tämä, että molemmat tietävät lasten kaverien vanhempien puhelinnumerot, harrastusten juoksevat asiat, opettajat ja lääkäriajat, osoittautui siinä vaiheessa, kun toinen meistä sairastui yllättäen vakavasti ja oli pois pelistä melkein vuoden. Jos toinen vastaa Wilma-viestiin tai ilmoittaa lapsen leirille, hän laittaa sen heti tiedoksi myös toiselle, ettei unohdu kertoa, mitä on viestitellyt. Kun lapset olivat päiväkoti-iässä, joka päivä toinen vei aamulla ja toinen haki iltapäivällä. On oltu yli 20 vuotta naimisissa ja riidat kotitöistä – tai mistään muustakaan – voi laskea yhden käden sormilla. Niitä hammastahnatuubejakin voi olla kylppärissä kaksi, niin ei haittaa, mistä kohtaa toinen sitä tuubia puristaa.
Auringonkukka
16.8.2022 at 23:44Teillä vaikuttaa olevan hyvä balanssi noiden kotitöiden tmv. suhteen ja ehkä vähän tavanomaisesta poikkeavakin tapa jakaa kotitöitä, mielenkiintoista, siis positiivisella tavalla.
Meillä tulee sanomista kotitöistä, vähän puolin ja toisin, on oikeastaan aina tullut ainakin jonkin verran. Siitä huolimatta on kuitenkin oltu yhdessä 34 vuotta ja sanoisin, että ollaan onnellisia yhdessä ja niissä kaikista tärkeimmissä asioissa pitkälti samoilla linjoilla. Kummallakin meillä on tietyt kotitöihin liittyvät jutut, mitä hoitaa ja sitten on paljon sellaista, minkä tekee jompikumpi ja monesti näiden tekemisestä tulee sanomista eli eivät aina tapahdu ”itsestään”. Meillä on vähän erilainen siisteyskäsitys, mutta koska olen itse siistimpi ja minun viihtyvyyteeni kotona siisteys vaikuttaa merkittävästi, niin teen ne ”tasokorjaukset” itse, joskus voin siitä kyllä jotain sanoakin, mutta aika siististi meillä kyllä eletään. Minusta meidän tapauksessa sillä on aika iso merkitys, millainen on ollut oman lapsuuden perheen työnjako kotitöiden/töiden suhteen. Jos tulee aivan erilaisista taustoista, ei ole minusta mitenkään kummallista, että odotukset kotitöiden jakautumisen suhteen ovat aivan erilaiset ja täyttä yhteisymmärrystä voi olla vaikea saavuttaa. En näe tätä ongelmana. Jos parisuhde kaatuu kotitöihin liittyviin erimielisyyksiin, niin aika heikoissa kantimissa se on varmaan muillakin osa-alueilla.
Omassa lapsuuden perheessäni isäni teki suurin piirtein kaikki ns. perinteiset miesten työt (pihatyöt, polttopuut, autojutut, kaikki korjaukset, remontit jne.) ja sen lisäksi hän tarttui myös ns. perinteisiin naisten töihin, eli teki tarvittaessa ruokaa, kävi ruokakaupassa, hoiti lapsia, pesi pyykkiä jne. Hän oli hyvin energinen ja aikaansaava henkilö, joka tarttui puuhaan kuin puuhaan heti kun asiasta tuli puhetta tai asia oli ajankohtainen. Puolisoni lapsuuden perheessä asuivat myös isovanhemmat, eikä miehillä ”ollut asiaa” keittiöön eikä mihinkään muihinkaan ns. naisten töihin. Koska kyseessä oli maatila, miehet hoitivat pelto- ja konehommat ja naiset navettatyöt ja kotityöt. Kyllähän lähtökohdat kotitöihin ovat näillä taustoilla aika erilaiset.
Olen ylpeä puolisostani, joka esim. jäi kotihoidon tuella hoitamaan perheemme junioria äitiyslomani jälkeen vuodeksi ja hoiti päivän aikana myös kotitöitä sen mitä ehti, jaksoi ja näki tarpeelliseksi – lapsi nukkui neljän tunnin päikkäreitä putkeen. Hän kävi lapsen kanssa myös ”äiti-lapsi-piirissä” ja puistossa ”muiden äitien” kanssa – tämä ei ollut noin 15 vuotta sitten vielä niin yleistä kuin ehkä on nykyään, en tiedä. Jossain vaiheessa lapsiperhearkeamme hän myös siivosi kotimme arkivapaapäivinään ja hänen työkuvioidensa vuoksi juniorimme ei ollut koskaan koulun jälkeen yksin kotona, vaan siellä oli aina aikuinen eli puolisoni, joka työskenteli öisin ja nukkui aamupäivät. Hän myös teki vuosikaudet arkiruoan itselleen ja kouluikäiselle lapsellemme ja hoiti lapsen harkkakuskaukset ym., kun itse töiden jälkeen opiskelin iltaisin. Hänen taustallaan – liittyy vielä muitakin pointteja kuin edellä mainitut – en näitä asioita pitäisi itsestäänselvinä ja hienoa, että hän tällä tavalla teki lapsuuden perheestään poikkeavasti asioita.
Nyt tilanne on vähän muuttunut, koska teen etätöitä ja ”taukojumppana” päivän aikana ehdin tehdä pieniä kotitöitä. Meidän työnjakomme kotitöiden suhteen on 34 vuoden aikana muuttunut, mutta edelleen siinä on joitakin asioita, joita vain puolisoni tekee ja joita vain minä teen ja sitten on niitä, joista sitä sanomista tulee. Näillä mennään ja uskon, että ollaan vielä yhdessä seuraavatkin 34 vuotta…
Ande
17.8.2022 at 07:06Ihan oman lisänsä tähän tuo tilanne jossa ollaan uusperheessä ja toisella aikuisella ei ole omia lapsia eikö siten kokemusta perhe-elämästä. Ja kun lisää tähän ne ns. roolit jossa toinen ”ohjelmoija” ja toinen hyvätahtoinen mutta kuitenkin vähän hitaammin huomaava ja vasta perheeseen tulleena uudessa tilanteessa arjen kanssa niin johan on sotku. Toivon todellakin että roolit voi rikkoa, ja ainakin omaa rooliaan tarkastella kriittisemmin.
Poimin joskus vuosia takaperin juuri sinulta Kristan ajatuksen siitä että perheessä on oltava samalla puolella, haasteet on molemmille haasteita ja ne otetaan yhdessä vastaan. Tämä on jotenkin todella todella ihana ajatus. Sittemmin olen eronnut, mutta otin ajatuksen käyttöön lapseni kanssa. Esim, kiireessä saatan sanoa että ”hei nyt ollaan myöhässä, nyt tsempataan, kyllä me ehditään ajoissa päikkyyn!” vaikka tilanne saattaisikin johtua vain toisen syystä. Aikoinaan tämä helpotti mun omaa kiukkua, ja tärkeimpänä se yhdistivät lähensi mua lapsen kanssa.