Olimme vasta ajaneet mökille, imuroineet lattian hiirenkakasta ja pyyhkineet pöydät, ja istuimme juuri viltille mökkiterassilla juomaan pikakahvia ja syömään edellisestä päivästä asti pussissamuhineet croissantit.
Siinä se oli. Hetki, jolloin kaikki oli täydellistä.
Totesimme, että vaikka nyt heti joutuisimme lähtemään pois, tuntisimme jo rentoutuneemme täysin.
Ja siinä vaiheessa koko vuorokausi oli vasta edessä.
Ensimmäinen vuorokausi 4,5 vuoteen kahdestaan. Ensimmäinen yö 4,5 vuoteen kahdestaan – ja Joelilla ensimmäinen yö ilman 1-2 lasta kainalossa. (mä itse oon ollut kaksi yötä Frankfurtissa, yhden yön Kuopiossa, kaksi yötä sairaalassa ja muutaman viikon alakerrassa leukaleikkauksesta toipuessa)
Joel sanoi, että on se nukkunut ilman lapsia joskus muutaman tunnin – joskus aamuyöstä sohvalla, kun unettoman yön jälkeen oli pakko saada muutama tunti lepoa ennen työpäivää. Mä totesin, että sitä ei kyllä ehkä lasketa.
Mutta nyt. Aivan täydellinen vuorokausi. Ei voisi elämältä enempää toivoa. Kiitos, maailmankaikkeus! Olen onnellinen.
90
Devika Rani
27.7.2016 at 18:09<3 <3 <3 Aivan ihanaa!! Kyllä se tekee hyvää kun saa olla kahden. :)
Junew
27.7.2016 at 18:53Pussissamuhineet kääntyi lukiessa puhkinussineet. Oli pakko tavata uudelleen, että siismitä?! Ehkä sekään ei niin kauas mennyt 😜 Mutta voin samaistua! Kyllä se loman kohokohta oli yö Hangossa miehen kanssa. Lapset hoidossa mummolassa. Sais tapahtua vaan useammin kuin kerran vuodessa.
krista
27.7.2016 at 20:53Puhkinussineet – se ois ollut taas sitä K18-matskua :D
–
Hitsi mä toivon, että meilläkin tällaista nyt sit olisi EDES tän kerran vuodessa eikä jäädä tällaiseen ”kerran viidessä vuodessa” -meininkiin :D Ainakaan tätä ei ota itsestäänselvyytenä ja osaa sit todella nauttia siitä, kun sen mahdollisuuden sit saa :)
Kukkis
28.7.2016 at 22:26Mun mielestä tuo puhkinussineet sopii hirmu hyvin tämän blogin seksihelteisiin :P
-jenni-
27.7.2016 at 20:18Olen ehkä vähän kade.. täällä sama vuosi määrä ja mulla vain 1 yö poissa kotoa kun olin synnyttämässä kuopusta 2v sitten. Mies tosin on joka kuukausi useampi öitä omissa riennoissaan. No kerro nyt jo miten lapsilla oli mennyt?? Hienosti, arvaan.
krista
27.7.2016 at 20:59Toivottavasti tekin saatte josssain vaiheessa järjestymään! Mutta ”liikkuvia osia” on tosiaan useita niin kuin aiemmassa mökkipostauksessa (kommenteissa) kirjoitin; tai siis ainakin meillä just useammalle lapselle yöhoitopaikan saaminen ei ole ollutkaan niin yksinkertaista kuin aiemmin yhden lapsen kanssa olisi ollut. Vaikka vanhemmat ja lapsetkin ovatkin olleet jo hommaan valmiita – mutta hoitajakandidaatit ei :D Mutta ONNISTUI se, ja tosiaan niin kuin arvasitkin, niin hienosti meni! Tosi hienosti; ei kai oikeastaan mitään ongelmia, ei edes Seelalla. Me itse oltiin ihan huolehtimatta eikä yhtään tullut sellaista ”apua mitenköhän siellä menee” -oloa. Täysi luottamus siihen, että lapset ovat jo siinä vaiheessa, että pärjäävät. Toivottavasti tämä antaa varmuuden tunteen hoitopaikassakin niin, että ensi kerralla.. …tai siis että tulee ensi kertakin :D
merkinkantaja
27.7.2016 at 20:26Mä todella toivon, että Krista ei tuu ennen huomista kertomaan yhtään mitään tästä reissusta, vaan nauttii nyt kone kiinni kaikessa rauhassa <3
krista
27.7.2016 at 20:28Tän postauksen siis tein jälkikäteen (näköjään tekstin aikamuodot ovat vähän hämääviä, kun näpyttelin tekstin heti palattuani varmaan vielä siinä vapaushuumassa) :) Mutta kyllä: eilen oli ”blogivapaapäivä”, silloin nautiskelin eikä kannettava ollut edes mukana :)
Kukka
29.7.2016 at 22:33Miten te teette tuon? Kun me ollaan kahdestaan, en osaa pysähtyä nauttimaan, ja yleensä päädymme riitelemään. Ehkä mulla ja miehelläni on vain niin erilaiset tavat rentoutua: toinen haluaisi nautiskella yhdessäolosta, jutustelusta ja ruoasta, toinen rentoutuu parhaiten päästessään yksin ahertamaan.
Mutta teidän lomapäivä kuulostaa mahtavalta ja olen onnellinen, että saitte viettää sen!
krista
29.7.2016 at 22:56Me itse asiassa juteltiin tästä! Saunan lauteilla :) Mä uskon, että meidän suhteen/toistsemme keskeisimmät oppitunnit me käytiin läpi niinä ensivuosina. Esimerkiksi ensimmäisellä meidän matkalla mä en voinut YMMÄRTÄÄ, että sellaisella mahtavalla sisävesiristeilyllä Intian backwatersilla Joel mieluummin luki tiiliskivikirjaa länsimaisen yhteiskunnan tuhosta kuin piti mua kädestä ja katseli maisemia :D Ja tää tarina on totta :D Jonkinasteista kriisiä niinä ensimmäisinä vuosina käytiin meidän erilaisuudesta paljonkin, sitten tuli sellainen ”hyväksyn tuon ihmisen tasan sellaisena kuin se on ja olen sen kanssa koko elämäni” -varmuus puolin ja toisin – ja ikään kuin itsellemme lupa olla erilainen ja ilmaista oma tahto ja toiselle se ymmärrys hyväksyä se. Hah, menipä syvälliseksi :D Tämä johtuu siitä siis, että aiheesta juuri siellä saunassa juteltiin :)
–
Mutta mä luulen, että tuo teidän tiedostaminen erilaisista rentoutustavoista on jo tosi pitkällä! Mä ajattelen, että on tosi tärkeää päästä molempien tekemään sitä omaa rentoutumisjuttuaan; ja sit vaan etsimään niitä yhteisiä juttuja, joilla vaikkapa ollaan yhdessä vaikka toinen vaikkapa haluaakin rentoutua yksin. Esimerkiksi tuona vuorokautena mä käytin TODELLA paljon aikaa ollen hiljaa ja lukien; ihan muissa maailmoissa. Mutta vaikka oltiin hiljaa, oltiin yhdessä hiljaa. Sitten välillä oltiin yhdessä, kun vaikkapa syötiin tai istuskeltiin laiturilla. Mutta että ajatellen, että vuorokauteen mahtuu mun juttua, sun juttua ja yhteisiä juttuja :) Jotenkin näin meillä siis :)
Kukka
30.7.2016 at 12:54Kiitos syvää luotaavasta vastauksesta! Uskon, että olet oikeassa siinä, että ongelma liittyy liian suuriin puolisoon kohdistettuihin odotuksiin ja erilaisuudesta seuraavaan pettymykseen. Ei tätä asiaa ole aivan loppuun asti pureskeltu meidän suhteessa, tai sitten siinä on erilaisia kausia. Oikeastaan kommenttisi auttoi minua pohtimaan tätä aihetta enemmänkin ja luulen keksineeni, mikä mun luonteessa ja elämäntilanteessa ehkä vahvistaa tuota ilmiötä.